Maahanmuuttajaäideillä on postiviinen näkemys suomalaisesta sosiaalityöstä ja heidän toiveenaan on, että toimeentulotuki palaisi takaisin sosiaalityön piiriin. Maahanmuuttajaäidit on koettu haastavaksi ryhmäksi viranomaisten taholta. Maahanmuuttajaäidit nähdään helposti passiivisina kansalaisina, joiden vaarana on syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle huonon kielitaitonsa tähden. Syynä tähän on nähty ensisijaisesti se, että maahanmuuttajaäidit jäävät usein kotiin hoitamaan lapsia, eikä heillä ole mahdollisuuksia kehittää suomen kielen taitoa. Kulttuurisesti voidaan nähdä eroja myös siinä, miten maahanmuuttajaperheessä mies hoitaa perheen asiat viranomaisverkoston kanssa. Maahanmuuttajaäidit eivät ainoastaan putoa Suomessa yhteiskunnan ulkopuolelle, he jäävät lisäksi ilman sosiaalista tukiverkosta. Pro gradu –tutkielmassani selvitin maahanmuuttajaäitien kokemuksia sosiaalityöstä. Haastatteluun osallistuneet maahanmuuttajaäidit löysin Turun seudulla järjestettävistä Opetuskodeista, joiden puitteissa maahanmuuttajanaisilla ja -lapsilla on mahdollisuus saada palveluohjausta sekä opiskella suomen kieltä muun yhteisen toiminnan ohessa. Tutkimukseni koostuu kuuden maahanmuuttajaäidin haastatteluista. Ehtona haastatteluun osallistumiselle oli riittävä suomen kielen taito sekä kokemukset sosiaalityön asiakkuudesta viimeisten viiden vuoden ajalta. Tutkimuskysymykset liittyvät maahanmuuttajaäitien kokemuksiin sosiaalityöstä, sosiaalityöntekijän kohtaamisesta sekä mahdollisista kehittämisideoista. ”Hyvä sosiaali. Paljon apua.” Maahanmuuttajaäidit suhtautuivat tutkimustulosteni valossa hyvin myönteisesti suomalaiseen sosiaalityöhön. Maahanmuuttajaäidit arvostivat sitä, että uudessa kotimaassa oli sosiaalityön kaltainen palvelumuoto, jonka avulla perhe sai riittävästi tukea. Maahanmuuttajaäidit kertoivat erityisesti taloudellisen tuen merkityksestä, mikä oli välttämätöntä uuden elämän alussa, asunnon ja riittävien huonekalujen hankkimiseksi. Maahanmuuttajaäideille oli tärkeätä sekin, että lasten harrastuksia tai muita välttämättömiä tarpeita tuettiin. Sosiaalityöntekijän kohtaamisista oli haastatteluun osallistuneilla maahanmuuttajaäideillä pelkästään positiivisia kokemuksia. Sosiaalityöntekijä koettiin ihmiseksi, joka auttoi tilanteessa kuin tilanteessa ja jonka puoleen saattoi aina kääntyä. Pienemmillä paikkakunnilla sosiaalityöntekijän tavoittaminen oli helpompaa, lisäksi sosiaalityöntekijällä oli enemmän aikaa kuin suuren kaupungin sosiaalikeskuksessa. Sosiaalityöntekijää kohtaan osoitettiin pääsääntöisesti vahvaa luottamusta. Eräs haastateltava kertoi kuitenkin, ettei kaikista perheen asioista välttämättä aina kannattanut kertoa sosiaalityöntekijälle, koska siitä saattoi seurata ongelmia. ”Nyt Kela hoitaa, maksaa vuokra ja lääkkeet, kaikki Kela maksaa. Ei nyt sosiaali apua, ei nyt. Ennen paljon apua.” Itselleni yllätyksellisin tutkimustulos oli Kela-siirtoon liittyvä asia. Maahanmuuttajaäidit olivat kokeneet toimeentulotuen Kela-siirron huonoksi ja toivoivat sen palaavan takaisin sosiaalityön piiriin. Maahanmuuttajaäidit kokivat, ettei Kela myöntänyt harkinnanvaraista toimeentulotukea sosiaalityöntekijän tavoin, mikä yleensä kosketti juuri perheen lasten harrastusmahdollisuuksia. Taloudellisen tuen lisäksi maahanmuuttajaäidit kertoivat menettäneensä yhteyden omaan sosiaalityöntekijäänsä, eikä heillä ollut selvää käsitystä sosiaalityöntekijän roolista Kela-siirron jälkeen. Tutkimustuloksen valossa voidaan täten korostaa, että sosiaalityöntekijän rooli on ollut maahanmuuttajaäideille pelkkää toimeentulotukiasiakkuutta merkityksellisempi. Tanja Sarkonsalo
Kasvatustieteiden maisteri Sosiaalityön opiskelija Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |