|
”Hän teki oman ratkaisunsa, tarttui aseeseen ja päätti ampua omat lapsensa.” (MTV Uutiset 12.1.2019)  Photo by Zoltan Tasi on Unsplash (Edited) Oman lapsen surmaaminen Kun perheessä tapahtuu surma ja tekijänä on läheinen ihminen, herättää se paljon kysymyksiä, ihmetystä sekä kauhua. Miksi kukaan haluaa surmata oman lapsensa? Tekoa on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, mutta siihen haluaisi saada jonkinlaisen selityksen. Perhe- ja lapsensurmien erityisenä tunnuspiirteenä voidaan pitää sitä, että tekoon kietoutuu niin yksilölliset kuin yhteiskunnalliset tekijät ja syyt. Lapsensurmien uutisointi Perhesurmista, kuten muistakin rikosuutisista tiedotetaan pääasiassa sanomalehdissä sekä verkkoartikkeleissa [ks. 1]. Tämä on kansalaisille oikeastaan ainut tiedonlähde perhepiirissä tapahtuvasta surmasta. Kun lapsen surmaa tämän oma vanhempi, tekijöistä kirjoitetaan äiteinä sekä isinä. Tämä viestii meille automaattisesti sitä, että kyse on nais- tai miesoletetun tekemä surma ja kohteena on tämän biologinen lapsi. Kiinnitin omassa pro gradu -tutkielmassa huomiota siihen, miten äideistä sekä isistä verkkouutisissa kirjoitetaan perhesurmien yhteydessä. Sukupuolella on merkitystä siinä, mitä ja miten teosta uutisissa kerrotaan tai mitä niissä jätetään kertomatta [2]. Uutisoinnin merkityksellisyys On tärkeää kiinnittää huomio siihen, miten vanhemmista kirjoitetaan perhesurmien uutisissa. Uutiset eivät toimi ainoastaan tiedotteena tapahtumista, vaan niiden kautta lukijat voivat saada viitteitä siitä millaisia merkkejä tekijä oli antanut ennen surmaa. Tämä mahdollistaa puuttumisen potentiaalisiin surmiin, sillä on havaittu, että usein tekijät olivat antaneet läheisille jotain viitteitä tulevasta [3]. Äiti tai isä perhesurman tekijänä Naisten ja miesten tekemistä oman lapsen surmista uutisoidaan hyvin eri tavoin. Äitien tekemiä oman lapsensa surmia selitetään ja teon taustaa avataan enemmän, kuin vastaavasti isien tekemiä surmia. Naisten elämä ennen surmaa kuvattiin sekä äidin ja lapsen välistä suhdetta korostettiin. Miesten toimintaa kuvataan yksiselitteisenä ja suoraviivaisena, kun samaan aikaan naisten surmien taustoja puidaan ja pohditaan. Miehiä kuvataan yleisestikin hyvin kapeakatseisesti, minkä vuoksi isien tarkempi kuvaaminen ja heistä kertominen saattaa olla vähäisempää [ks. 4] Kiinnitin huomiotani lisäksi vanhemmista kertoviin uutisiin, jossa kuvattiin sitä vanhempaa, joka ei ollut surmaa tekijänä. Havaintonani oli, että isät unohdettiin äitien tekemien surmien kohdalla, mikä korostaa mielestäni äitiyden erityisyyttä ja todentaa isän poissaoloa. Jostain syystä uutisten kirjoittajat ovat tehneet päätöksen siitä, että isän mainitseminen äidin teossa ei nosta uutisarvoa riittävästi. Äidin rakkauden tai välittämisen korostaminen nostaa äitiyden merkitystä, mutta miksei isä voi olla samalla tavalla tärkeä ja rakas? Kuten eräs työkaverini sanoi, ei äitiys ole ”vapaudu vankilasta kortti” ja tee teosta oikeutetumpaa pelkästään sukupuolittuneiden arvojen ja asenteiden vuoksi. Tapa kirjoittaa ja pitää yllä perhesurmiin liittyviä diskursseja on erilainen naisten ja miesten teoista kirjoittaessa. Aliisa Järvenpää Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu –tutkielmaan ”Kun vanhempi surmaa oman lapsensa – Diskurssianalyysi äideistä ja isistä perhesurmien uutisoinnissa”. Tutkielman ohjaajana toimi Sanna Hautala. Lähteet:
MTV Uutiset 12.1.2019. Erikoishaastattelu: Lapsensa murhannut Heikki ihmettelee 15 vuoden vankeuden jälkeenkin miksei hänen uhkauksiaan uskottu – "Kun ihminen puhuu tappamisesta, siihen pitää reagoida". https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/erikoishaastattelu-lapsensa-murhannut-heikki-ihmettelee-15-vuoden-vankeuden-jalkeenkin-miksei-hanen-uhkauksiaan-uskottu-kun-ihminen-puhuu-tappamisesta-siihen-pitaa-reagoida/7234544#gs.7r6t0s Luettu 9.11.2023
Sosiaalityöntekijä näkyy poliisia ja lääkäriä vähemmän populaarikulttuurissa. Televisiosarjan sosiaalityöntekijä on vähäsanainen ja tyly hahmo, joka vain hakee lapsen pois. Sosiaalityöntekijä ei joidenkin kritisoijien mukaan osallistu ja näy riittävästi julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa muiden viranomaisten tavoin.  Kuva: Duy Pham/Unsplash.com Mitä sosiaalityön asiantuntijat puhuvat? Sosiaalityöntekijät osallistuvat julkiseen keskusteluun, mikä käy esille mediassa julkaistuista puheenvuoroista. Sosiaalityöntekijällä on lakisääteinen velvollisuus tehdä rakenteellista sosiaalityötä eli korjata yhteiskuntamme rakenteita. Rakenteellinen sosiaalityö on perusluonteeltaan kriittistä [1]: Se kyseenalaistaa nykyisiä rakenteita ja pohtii, miten niitä voisi parantaa. Sosiaalityöntekijän täytyy jakaa kansalaisille ja päättäjille tietoa havaitsemistaan epäkohdista ja syrjivistä rakenteista. Hänen tulee pyrkiä tekemään yhteiskunnasta oikeudenmukaisempi ja luomaan kaikille kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan. [2] Yhteiskunnallista vaikuttamista kriisien keskellä Maailmanlaajuinen koronapandemia vaikutti ihmisten elämään merkittävästi Suomessakin. Globaalin kriisin keskellä Suomessa tehtiin sote-uudistusta, joka on yksi yhteiskuntamme historian suurimmista uudistushankkeista. [3] Mainitut tapahtumat vaikuttivat voimakkaasti myös sosiaalialaan. Sosiaalityöntekijän velvollisuus on tehdä asiakastyötä, osallistua julkiseen keskusteluun ja olla esillä yhteiskunnassa erityisesti tällaisten merkittävien kriisien ja muutosten aikana. Sosiaalityöntekijä puolustaa sosiaalityön asemaa osana viranomaisyhteisöä. Hän tuo puheenvuoroissaan esiin vahvaa asiantuntijuuttaan ja pyrkii nostamaan sosiaalityön arvostusta. Asiantuntijana hän pitää laajasti esillä sosiaalityön arvoja ja eettisiä periaatteita. Oikeudenmukaisuus ja heikompiosaisten auttaminen näkyvät laajalti puheenvuoroissa. Sosiaalityöntekijä pyrkii myös tuomaan yhteiskuntamme marginalisoitujen ääntä kuuluviin. Huoli työoloista Sosiaalityöntekijän työtaakka ja työhön liittyvien olosuhteiden heikko tila ovat olleet julkisuudessa esillä useiden vuosien ajan. Sosiaalialaa ovat koskettaneet muun muassa rekrytoinnin haasteet, työuupumus ja matala palkkaus. Puheenvuoroissaan sosiaalityöntekijä tuo esiin mainittuja puutteita ja ideoi monipuolisesti ratkaisuehdotuksia alansa kroonistuvaan työvoimapulaan. Vaikka sosiaalityöntekijä onkin huolissaan alansa työoloista, niin puheenvuorojen keskiössä on asiakkaan oikeus saada laadukasta palvelua. Osallistuminen ajankohtaisiin keskusteluihin Sosiaalityön asiantuntija osallistuu ajankohtaisilmiöitä ja kriisejä koskevaan keskusteluun. Hän on huolissaan yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevista, joihin kriisit ja poikkeustilanteet yleensä osuvat kaikkein kipeimmin. Euroopassa alkaneen sodan moninaiset taloudelliset vaikutukset osuvat juuri niihin, joilla ei ole ollut taloudellisia resursseja varautua pahan päivän varalle. Sosiaalityön asiantuntija täyttää rakenteellisen sosiaalityön vaatimusta monin tavoin, vaikka onkin saanut osakseen myös kritiikkiä passiivisuudestaan. Tahdon sanoa meille sosiaalityöntekijät: ”Älkäämme lakatko tuomasta näitä asioita esiin. Voimme olla ylpeitä siitä, että jaksamme taistella ammattietiikkamme ja arvojemme mukaisesti yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Teemme sitä rohkeasti monilla areenoilla, vaikka toistaiseksi matka kirkkaimpiin valoihin onkin vielä kesken.” Niko Korhonen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu pro-gradu -tutkielmaan ”Sosiaalityö julkisena keskustelijana. Sosiaalityön diskurssit muutosprosessien ja kriisien aikakautena”. Tutkielman ohjaajana on toiminut Mari Kivistö. Lähteet:
Pohdin pitkään sopivaa aihetta pro gradu -työtäni varten. Polte jatkaa kandidaatintutkielman [1] jalanjäljissä, missä sosiaalityö ja ympäristökysymykset yhdentyivät, oli suuri. Eräänä unettomana yönä törmäsin Instagramissa merkintään #ilmastoahdistus ja havaitsin, että vastaavalla tunnisteella jaettuja julkisia julkaisuja oli yli 1000 kappaletta. Tämä johdatti minut #ympäristötunteet-merkintään, jonka alta julkisia julkaisuja löytyi yli 500. Tiesin jo aiemman tutkielmani perusteella, että ympäristökriisit koettelevat usein vahvimmin heikoimmassa asemassa olevia, joten oli luontevaa päätyä kysymykseen; kuinka ympäristötunteet ja sosiaalityö yhdistyvät? Näin päädyin tutkimaan sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja näkemyksiä ympäristötunteista sosiaalityössä. Tutkimuksen toteutin sähköisellä kyselylomakkeella, johon vastasi 19 sosiaalityöntekijää anonyymisti.  Kuva: Fredrik Solli Wandem/ Unsplash.com Ympäristötunteet Ihmiset tietävät ja tuntevat, mutta eivät yleensä puhu [2]. Tämä osuva määritelmä kuvaa ympäristötunteita sekä sitä, kuinka näitä tunteita tunnetaan ja koetaan kaikkialla, mutta niiden esiin tuominen on huomattavasti vähäisempää. Tämä vastaa hyvin tutkielmassani esiin noussutta huomiota, jonka mukaan ympäristötunne -käsite on sosiaalityöntekijöille pääsääntöisesti vieras. Sosiaalityöntekijät kuitenkin tunnistivat sekä itsessään että asiakkaissaan ympäristötunteita. Omaa luontosuhdetta pohtiessaan vastaajat kuvailivat moninaisia ympäristöön liittyviä tunteita, osa myös ahdistusta ympäristön kriittiseen tilaan liittyen. Ympäristötunne onkin tunne, johon jokin ympäristöasia vaikuttaa merkittävästi. Se kuvaa tärkeinä pidettyjä asioita, sekä maailmaa ja tunteen käsittelijää itseään. Ympäristötunteita voidaan kokea sekä yksilöllisinä että kollektiivisina ryhmätunteina ja ne voivat olla niin positiivisia kuin negatiivisia. [3.] Ympäristökysymykset sosiaalityössä Tutkimustulosten perusteella ympäristökysymykset näkyivät sosiaalityössä vain vähän. Sosiaalityöntekijät pohtivat esimerkiksi taloudellisten seikkojen yhteyttä ekologisiin arvoihin, yhteisöllisiä toimintatapoja sekä asiakkaiden ohjaamista ekologisiin elämäntapoihin. Myös sosiaalityön kestävämpiä käytänteitä sekä esihenkilön merkitystä niiden toteuttamiseen nostettiin esille. Vastausten perusteella sosiaalityön arki koettiin usein liian kiireisenä siihen, että ympäristökysymyksiin sekä niiden herättämiin tunteisiin olisi ainakaan omatoimisesti aikaa perehtyä. Sosiaalityöntekijät kaipasivatkin lisää tietoa ja koulutusta ympäristökysymysten sekä ympäristötunteiden huomioimisesta sosiaalityössä. Nuoret ja ympäristötunteet Tutkielmassani nuoret korostuivat ryhmänä, johon ympäristökriisi vaikuttaa merkittävästi. Nuoret elävät niin sanottua ilmastokansalaisuuden aikaa, jota leimaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä tarve saada ympäristöhuoli päättäjien tietoon [4]. Sosiaalityöntekijöiden vastausten perusteella nuoria asiakkaita haluttiin tukea ja ymmärtää etenkin negatiivisten ympäristötunteiden käsittelyssä, mutta esille nousi myös näkökulma, jossa nuorten huolta ympäristöasioissa ei tulisi kasvattaa turhaan. Voidaankin kysyä, lisääkö asian käsittely tuskaa? Tämä on tärkeä aihe pohtia ja tiedostaa sosiaalityön kentällä, sillä etenkin nuorten ympäristötunteiden huomioiminen haastaa sosiaalityötä perehtymään aiheeseen lisää, jotta näitä nuoria voidaan jatkossa tukea parhaalla mahdollisella tavalla [5]. Lopuksi Ihmiskunta on ympäristökriisin keskellä muutoksen edessä ja korjaavia sekä ennaltaehkäiseviä toimia etsitään nyt tositarkoituksella. Vaateet kestävän kehityksen sekä ympäristökysymysten huomioimisesta kohdistuvat myös sosiaalityöhön, jolta odotetaan osallisuutta kestävämmän yhteiskunnan rakennustalkoisiin. Talentian [6] julkaiseman Sosiaalialan ilmastokäsikirjan tarkoituksena on muun muassa herättää yhteiskunnallista keskustelua sekä kannustaa alan ammattilaisia rakenteelliseen sosiaalityöhön, ilmastonäkökulman huomioimiseen sekä ekologisempien käytänteiden toteuttamiseen. Huomioitavaa on, että nämä tavoitteet ovat tunnesidonnaisia; ympäristökriisiä tulisi käsitellä realistisesti, mutta säilyttää vallitsevista uhkakuvista huolimatta toivo tulevaisuuteen. [6.] Marjo Hottinen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Ympäristö on luksusta suhteessa ihmisten perusasioihin” Ympäristötunteet sosiaalityössä. Tutkielman ohjaajana toimi Henna Pirskanen. Lähteet:
Millaisena vanhempien yhteistyö näyttäytyi? Millaista tukea vanhemmat kokivat tarvitsevansa yhteistyövanhemmuuden tukemiseen? Muun muassa näihin kysymyksiin hain vastausta pro gradu -tutkielmassani ”Valvotut vaihdot vanhempien yhteistyön tukena - vanhempien kokemuksia eron jälkeisestä yhteistyöstä vanhemmuustarinoissa.”  Kuva: Pixabay Vanhemmuus parisuhteen päättymisen jälkeen Vanhempien erotessa heidän parisuhteensa päättyy, vastuun lapsista kuitenkin jatkuessa vanhempien välisenä vanhemmuussuhteena.[1] Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu eron jälkeisen toimivan yhteistyövanhemmuuden lisäävän lapsen myönteistä kehitystä ja hyvinvointia [2]. Eron jälkeisen yhteistyövanhemmuuden rakentumisen lähtökohtana on vanhempien ajatus lapsen ensisijaisuudesta sekä halu sitoutua yhteiseen ja jaettuun vastuuseen lapsen kasvattamisesta ja hoitamisesta. Lisäksi vanhempien on arvostettava ja kunnioitettava toisen vanhemman osallistumista lapsen elämään. Vanhempien yhteistyön toimimisen edellytyksenä on halu keskinäiseen kommunikointiin.[3] Vanhempien kokemuksia yhteistyön toimivuudesta eron jälkeen Laadulliseen tutkimuskyselyyni vastasi 13 vanhempaa, jotka käyttivät vanhempien eron jälkeen valvottu vaihto -tapaamispalvelua lapsen ja toisen vanhemman tapaamisten tukena. Valvottuja vaihtoja voidaan sopia tai määrätä silloin, kun lapsen tapaaminen toisen vanhemman kotona sujuu normaalisti, mutta lapsen siirtyessä vanhemman luota toiselle tilanteisiin liittyy ongelmia, kuten tapaamisten jatkuvia peruuntumisia, vanhempien riitaisuutta tai väkivallan uhkaa [4]. Vastaajilta kysyttiin, millainen merkitys vanhempien yhteistyöllä oli ollut parisuhteen päättymisen jälkeen. Vastaajat kertoivat, ettei vanhempien välinen yhteistyö tai vastavuoroinen arjen työnjako näkynyt arjessa lainkaan. Vanhemmat eivät kokeneet keskinäisellä yhteistyöllä olevan heille mitään merkitystä. Yhteistyö koettiin vaikeana, jopa mahdottomana tai arjen asioita hankaloittavana pakollisena asiana. Jotkut vanhemmat kertoivat ennemminkin olevan helpotus, kun ei tarvinnut olla tekemisissä toisen vanhemman kanssa. Suurin vanhempien välistä yhteistyötä vaikeuttava tekijä oli vanhempien välisen kommunikoinnin puute. Vastaajien kokemuksissa tuli selkeästi näkyviin vanhempien riitaisat välit ja konfliktoitunut tilanne. Vanhemmat kertoivat kokemuksistaan, missä toisen vanhemman kiusaaminen joko suoraan tai lasten kautta oli saattanut kestää jopa vuosia. Vanhemmilla oli kokemuksia myös kunnioituksen, arvostuksen tai hyväksynnän puutteesta. Vanhempien kokemuksissa yhteistyö toisen vanhemman kanssa näyttäytyi rinnakkaisvanhemmuutena, missä molemmat vanhemmat olivat mukana lapsen elämässä, vanhempien keskinäisen yhteistyön ollessa kuitenkin mahdollisimman vähäinen. Vanhempien välistä yhteistyötä tuki viranomaisten kanssa tehdyt sopimukset tai oikeuden päätökset liittyen lasten tapaamisiin tai huollon tehtävänjakoon. Kokemuksia palveluista eron jälkeisessä vanhemmuudessa Vanhemmat kokivat pääsääntöisesti valvottujen vaihtojen tuovan turvaa ja mahdollistavan lapsen ja toisen vanhemman säännölliset tapaamiset. Vaihtotilanteessa paikalla oleva ammattilainen koettiin turvallisena lapsen etua ajavana henkilönä, joka varmistaa tapaamisvaihdon sujumisen niistä tehtyjen sopimusten ja päätösten mukaan. Osa vanhemmista koki työntekijän turvaavan myös vanhemman omaa turvallisuutta tilanteissa, missä vanhemman ei tarvinnut kohdata toista vanhempaa vaihto tilanteessa. Vanhemmat kokivat erityisen tärkeänä sen, että työntekijät toimivat puolueettomasti. Osa vastaajista olivat kokeneet työntekijän toiminnan tai kirjaukset puolueellisena. Varsinkin tilanteissa, missä vanhemmilla oli huoltajuus- tai tapaamisasia vireillä, tämä koettiin kuormittavina. Vastaajat kertoivat, että vanhempien eronjälkeistä yhteistyötä olisi vahvistanut heti parisuhteen päättymisen jälkeen saatava riittävän nopea tuki. Vastaajilla oli kokemuksia siitä, ettei apua ja tukea eron jälkeen ollut saanut tai se oli tullut liian pitkän ajan jälkeen. Vastaajat kertoivat myös tilanteista missä kokivat, ettei ammattilainen ollut tunnistanut tilanteisiin liittyviä haasteita tai uhkia. Tilanteisiin oli saattanut liittyä toisen vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmaa tai väkivaltaa niin, että yhteistyö toisen vanhemman kanssa oli vaarantanut vastaajan ja lapsen turvallisuuden. Heti eron jälkeen olisi toivottu enemmän ammatillista keskusteluapua omien tunteiden työstämiseen sekä parisuhteen päättymisen ja vanhemmuussuhteen rakentumiseen liittyviin asioihin. Osa vastaajista koki hankalissa tai konfliktoituneessa tilanteissa pakkokeinojen olevan ainoa apu tehdä yhteistyötä toisen vanhemman kanssa. Kohti parempaa tukea On tärkeää, että eronneiden vanhempien kanssa työskentelevillä ammattilaisilla on riittävästi tietoa yhteistyövanhemmuudesta ja sen rakentumiseen vaikuttavista tekijöistä. Yhteistyövanhemmuuden rakentumisen ehtona on kummankin vanhemman ja lapsen turvallisuus kaikissa tilanteissa. Siksi on tärkeää, että eroperheiden kanssa toimivat ammattilaiset tunnistavat niitä uhkia, milloin yhteistyövanhemmuuden sijaan rinnakkaisvanhemmuuteen tukeminen voi olla parempi vaihtoehto lapsen edun toteutumisen kannalta. Katariina Silvennoinen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro- gradu tutkielmaan Valvotut vaihdot vanhempien yhteistyön tukena - vanhempien kokemuksia eron jälkeisestä yhteistyöstä vanhemmuustarinoissa.” Tutkielman ohjaajana toimi Henna Pirskanen. Lähteet:
Suomen EU-politiikkaa leimaa syvä kahtiajako. Meiltä puuttuu yhteinen näkemys niin EU-vaikuttamisen keinoista, painopistealueista kuin Suomen roolista. Eduskunta käsitteli toukokuussa 2021 Euroopan unionin (EU) elpymisvälineen hyväksymistä. Se on määräaikainen, jäsenmaille lainoja ja avustuksia sisältävä rahoitusinstrumentti, jonka eduskunta hyväksyi toukokuussa 2021 EU:n budjetin eli monivuotisen rahoituskehyksen hyväksymisen yhteydessä. Elpymisvälineen tarkoituksena on vauhdittaa unionin talouden elpymistä koronaviruspandemian aiheuttaman taloudellisen shokin jälkeen. Elpymisväline herätti Suomessa vilkasta keskustelua, sillä sen pelättiin kasvattavan jäsenvaltioiden välistä taloudellista yhteisvastuuta ja olevan ratkaiseva askel liittovaltiokehityksen polulla. Pro gradussani tarkastelen integraatioteorioiden kautta kansanedustajien argumentteja elpymisvälineen puolesta ja sitä vastaan. Työssäni vastaan kysymykseen: millaisena Suomen EU-politiikka näyttäytyy eduskunnan elpymisvälinekeskustelussa vuonna 2021?  Kuva: Pixabay.
Poikkeuksellinen ja kertaluonteinen toimenpide Elpymisvälinettä puolustavien kansanedustajien mukaan kyseessä on pandemian vuoksi tehty poikkeuksellinen ja kertaluonteinen toimenpide, joka on luonteeltaan kompromissi ja käsillä olevista vaihtoehdoista paras mahdollinen. Tarkoituksena ei ole muodostaa uutta instituutiota, eikä Suomi ole sitoutumassa mihinkään pidemmälle menevään. Puolustajat vetoavat ahkerasti valtiovarainvaliokunnan lausumiin, jotka alleviivaavat Suomen hyväksyvän ainoastaan kertaluonteisen ja määräaikaisen elpymisvälineen. Koska elpymisväline on niputettu yhteen EU:n monivuotisen rahoituskehyksen kanssa, sen kaatamista ei nähdä realistisena. Puolustajien mielestä hankalaksi heittäytyminen tässä vaiheessa veisi Suomen luottamuspääomaa ja vaikeuttaisi jatkossa Suomelle tärkeiden asioiden edistämistä unionissa. Puolustajat vetoavat elinkeinoelämän ja asiantuntijoiden suosituksiin hyväksyä ratkaisu. Optimistisimmissa kannattajien puheenvuoroissa elpymisväline kuvataan Suomelle uutta kasvua tuovana investointina. Liittovaltiokehityksen keppihevonen Vastustajat eivät luota vakuutteluihin kertaluonteisuudesta, vaan heidän mukaansa elpymisväline on jatkoa aikaisemmalle tukipakettipolitiikalle ja merkittävä askel kohti liittovaltiota. Koronaviruspandemia kuvataan jyrkimmissä puheenvuoroissa keppihevoseksi, jonka avulla integraation tiivistäminen saadaan naamioitua kriisitoimiksi. Vastustajat vetoavat EU:n yhteisvelan kieltäviin perussopimuksiin. Heidän mukaansa Suomi ei voi, eikä sen kannata tukea sopimusten rikkomista, sillä ne ovat pienen maan turva. Vastustajien mukaan EU rikkoo oikeusvaltioperiaatetta ja toimenpide horjuttaa unionin legitimiteettiä. Lisäksi elpymisvälineen argumentoidaan lisäävän moraalikatoa, mikä johtaa siihen, että Suomen kaltaiset, perinteisesti säntillisesti talouttaan hoitaneet maat joutuvat maksamaan muiden kulutusjuhlia. Vastustajien mukaan kansallinen elvyttäminen palvelisi paremmin Suomen etua. Johtopätös: Syvä kahtiajako leimaa EU-keskustelua Eduskuntakeskustelun perusteella Suomen 2020-luvun EU-politiikka näyttäytyy kahtiajakautuneelta, sillä Suomesta puuttuu yhteinen näkemys roolistamme, EU-vaikuttamisen keinoista ja painopistealueista. EU- keskustelu on myös jälkijättöistä. Tehokkaampi EU-vaikuttaminen edellyttää reaaliaikaista ja avointa keskustelua, selkeiden kansallisten prioriteettien asettamista sekä oikea-aikaista vaikuttamista. Santeri Kirkkala Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu valtio-opin pro gradu -tutkielmaan Poikkeuksellinen ja kertaluonteinen vai liittovaltiokehityksen keppihevonen ─ millaisena Suomen EU-politiikka näyttäytyy eduskunnan elpymisvälinekeskustelussa vuonna 2021. Tutkielman ohjaajana toimi Sandra Wallenius-Korkalo. Itsemääräämisen toteutuminen asumispalveluiden arjessa ei ole itsestäänselvyys. Osa kehitysvammaisista henkilöistä kykenee toimimaan hyvinkin itsenäisesti arjessaan ja elämään omannäköistä elämää, mutta joidenkin kehitysvammaisten henkilöiden itsemäärääminen näyttäytyy asumispalveluissa melko kapeana. Kehitysvammaisilla henkilöillä ei aina ole mahdollisuuksia tehdä edes pieniä päätöksiä omiin asioihinsa liittyen, kuten valita vaatteitaan tai sitä, mihin aikaan aamulla nousee ylös.  Kuva: Mohamed Nohassi / Unsplash.com Itsemääräämisoikeus on ihmisoikeus Itsemääräämisoikeus tarkoittaa ihmisen oikeutta määrätä itseään koskevissa asioissa [1]. Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus itsemääräämiseen, kuten muillakin ihmisillä. Itsemääräämisoikeudesta säädetään sekä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa että kansallisessa lainsäädännössä. Uudistettavan vammaispalvelulain tavoitteena on edistää vammaisten henkilöiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa sekä tukea heidän itsenäistä elämäänsä ja itsemääräämisoikeutensa toteutumista [2]. Pro gradu -tutkielmassani selvitin aikuisten kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutumista asumispalveluissa. Itsemäärääminen rakentuu asumispalveluiden arjessa relationaalisesti Kehitysvammaisten henkilöiden itsemäärääminen rakentuu asumispalveluissa relationaalisesti yhdistyneinä toimintamahdollisuuksina yksilön sisäisen itsemääräämisen sekä asumispalveluiden ympäristössä ilmenevien suhteiden yhdistelmänä. Kehitysvammaisen henkilön sisäiset valmiudet itsemääräämiseen liittyvät siihen, miten henkilö ilmaisee omaa tahtoaan, mitkä ovat hänen kykynsä tehdä valintoja ja päätöksiä sekä siihen, millaiset ovat hänen arjessa toimimisen kykynsä. Kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisen toteutumiselle on sisäisten valmiuksien ohella merkityksellistä se ympäristö, jossa hän elää ja toimii. Asumispalveluissa asuvan kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus rakentuu sisäisten valmiuksien lisäksi suhteessa asumispalveluyksikön fyysiseen ympäristöön sekä siellä toimiviin muihin ihmisiin. Asumismuodolla on merkitystä Mahdollisuus päättää omaan arkeen ja tilaan liittyvistä asioista toteutuu usein paremmin niillä kehitysvammaisilla henkilöillä, jotka asuvat omissa asunnoissaan. Ryhmäkodeissa asuvilla henkilöillä puolestaan on vähemmän mahdollisuuksia päättää arkeensa liittyvistä asioista, sillä heidän päivittäiseen elämäänsä vaikuttavat oleellisesti sekä yksikön muut asukkaat että siellä vierailevat muut henkilöt. Ryhmäkotien arki voi usein olla hyvin aikataulutettua ja rutinoitunutta, jolloin asukkaan arjen toiminnot toteutuvat ennalta määritellyn ohjelman mukaan [3; 4]. Tällöin ei enää ole kyse pelkästään kehitysvammaisen henkilön kyvystä tehdä päätöksiä ja toimia arjessa itsenäisesti vaan myös siitä, onko hänellä asumisyksikössä siihen mahdollisuutta. Henkilöstön asenteet ja toimintatavat ovat tärkeässä roolissa Merkityksellistä kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutumiselle asumispalveluissa ovat ennen kaikkea siellä työskentelevien ammattihenkilöiden arvot ja työkäytännöt. Kehitysvammaisen henkilön itsemäärääminen tarvitsee toteutuakseen sellaisen sosiaalisen ympäristön, jossa hän voi riittävän avun ja tuen avulla tehdä valintoja ja päätöksiä omaa elämäänsä koskien. Erityisen tärkeäksi muodostuu henkilökunnan rooli itsemääräämisoikeuden tukemisessa silloin, kun kyseessä on vaikeammin kehitysvammainen henkilö, jolla ei välttämättä ole kykyä ilmaista itseään muutoin kuin kehollisesti ilmeillä ja eleillä [3]. Asumisyksiköissä joudutaan joskus rajoittamaan kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta. Yksikön toimintakulttuuri on keskeisessä roolissa siinä, kuinka herkästi rajoitustoimenpiteitä toteutetaan. Sekä omissa asunnoissa että ryhmäkodeissa asuvilla kehitysvammaisilla henkilöillä on kokemuksia rajoittavista käytännöistä. Kehitysvammainen henkilö voi kokea, ettei hän tule kuulluksi eikä sen vuoksi saa tehdä päätöksiä asioissa, joissa haluaisi tai kykenisi. Toisaalta kehitysvammaisia henkilöitä voidaan asumisyksiköissä rajoittaa myös fyysisesti esimerkiksi lukitsemalla pyörätuolin jarrut. Rajoittamista, kuten keittiön oven lukitsemista, voidaan perustella asukkaiden turvallisuuden varmistamisella. Aina henkilökunta ei tunnista tekojaan itsemääräämisen rajoittamiseksi. [3.] Aikuisen kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisen toteutumista voidaan asumispalveluissa tukea osana jokapäiväisiä elämää, mutta se vaatii yksilöllistä hoivaa, ohjausta ja tukea. Keskeistä on itsemääräämisoikeutta kunnioittava toimintakulttuuri sekä yksikössä työskentelevien ammattihenkilöiden kyky ja halu kohdata aikuinen kehitysvammainen henkilö tasavertaisena ihmisenä, jolla on oikeus, mutta myös mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Titta Mulari Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden rakentuminen asumispalveluissa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkielman ohjaajana toimi Mari Kivistö. Lähteet:
Valmentava johtajuus kohtaa haasteita työyhteisöissä, joissa etä- ja lähityöstä on tullut uusi toimintamalli. Yksi suurimmista haasteista johtamiselle on vuorovaikutuksen ylläpito fyysisten tapaamisten vähenemisen myötä.  Kuva: Azwedo L.LC / Unsplash.com Etätyö on ollut hyvin usealle työntekijälle organisaatioiden eri portaissa vieras käsite ja tapa organisoida omaa työntekoaan. Etätyön rinnalle on noussut käsitteenä myös hybridityö, yhdistelmä etä- ja lähityötä. [1.] Erityisesti koronapandemian seurauksena omaa työntekoa koskevaa päätöksentekoa siirtyi entistä enemmän tiimeille ja yksittäisille työntekijöille monessa lähityöyhteisössä [2].
Etätöiden voimakas lisääntyminen työyhteisössä on tuonut haasteita johtamiselle, henkilöstön motivaatiolle ja koko organisaatioiden toiminnalle ja tulevaisuudelle. Valmentavan johtamisen periaatteiden mukainen johtaminen on ollut myös pakotettu uudistumaan kehityksen mukana. Valmentavan johtajuuden haasteita etätyössä Etätyön voimakas lisääntyminen on asettanut uudenlaisia haasteita kaikelle johtamiselle. Tämä sama pätee myös valmentavaan johtamiseen. Erityisesti koronapandemian aiheuttama nopea siirtymä etätyöskentelyyn on tuonut tiettyjä vaikeuksia työyhteisöihin muun muassa vuorovaikutteisuuden toteuttamisen kannalta. Erityisenä haasteena on oikeanlaisen kontaktin saaminen henkilöihin, kun käytössä ovat pelkästään etätyökalut. Myös henkilöiden todellisen työtilanteen ja työhyvinvoinnin määritteleminen on haastavaa, lähtien jo pelkästään työskentelyolosuhteista. [3] Esihenkilöille tilanne tuo lisää pohdittavaa, lisäten samalla myös heidän työnkuormittavuuttaan. Kommunikoinnin ja keskinäisen vuorovaikutuksen merkitys kasvaa entisestään. Samalla se tuo esihenkilöille myös haasteeksi toimintamallin valinnan. Kuinka paljon kontakteja on riittävästi? Milloin liiallinen kontaktointi muuttuu häiritseväksi? Merkitykselliseksi aiheen tekee se, että niin sanotun paikasta riippumattoman työn tekemisen mahdollisuudet ovat kasvaneet tietotekniikan kehittymisen myötä tuoden samalla kehittymistarpeita monelle organisaatiolle, joissa on totuttu tekemään työtä organisaation tiloissa paikan päällä. Toimintamallien muutos voi olla näin ollen varsin huomattava. Itseohjautuvuuden ristiriita Etätyöskentely ja etäjohtaminen sekä siihen liittyvät vaateet työntekijöille itseohjautuvuudesta ovat tavalla tai toisella tulleet jäädäkseen [1]. Toisille se on helppoa ja luontevaa, toiset tarvitsisivat luonnollisesti enemmän kontakteja ja ohjausta. Myös tilanteet, joissa etätyöhön siirtyminen on tapahtunut ovat vaikuttaneet monella eri tavalla työntekijöihin. Toisille etätyö on ollut aiempaan viitaten jopa helpotusta tuova toisille taas lisästressiä aiheuttava. Myös kyvyissä itseohjautuvuuteen on henkilöiden välisiä eroja. Työn itsenäistymisen kehitys syntyi jo muutamia vuosia ennen pandemiaa, jolloin puhe itseohjautuvuudesta ja erityisesti työntekijöiden tai tiimin autonomian lisäämisestä ja hierarkioiden purkamisesta voimistui [2]. Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla millä tavalla etätyöskentely on yhteydessä työyhteisön vuorovaikutteisuuteen ja miten työntekijöiden itseohjautuvuus on toiminut lähiesihenkilöiden näkökulmasta, sekä millaiseksi lähiesihenkilöt kokevat valmentavan johtajuutensa valmentavan johtamisen kontekstissa. Tutkimuksen tulokset Valmentavan johtamisen toteuttaminen etätyöskentelyssä nähtiin perinteistä lähityömallia haastavammaksi toteuttaa. Vuorovaikutuksen luominen muuttuu helpommin teennäiseltä tuntuvaksi, kun sitä yritetään luoda esimerkiksi Teams-sovelluksen kautta. Spontaanit tapaamiset loistavat poissaolollaan ja asiapitoisuus keskinäisissä kontakteissa korostuu. Samalla myös esihenkilöiden oma työn kuormittavuus on kasvamassa. Itseohjautuvuuden ja sen osaamisen merkitys myös kasvaa silloin kun työskennellään etäällä omasta työyhteisöstä, toisaalta sitä myös vaaditaan entistä enemmän nykyisessä työelämässä. Voidaan sanoa, että asiantuntijaorganisaatiossa sen omaksumisen nähtiin olevan jopa erittäin merkittävä asia, jonka toisaalta nähtiin olevan automaattista. Asiantuntijaorganisaatiossa voidaan olettaa itseohjautuvan työotteen olevan jopa tietyllä tavalla selviö. Kaikki eivät kuitenkaan ole automaattisesti itseohjautuvia ja heidän kohdallaan voi vaarana olla jääminen työyhteisön ulkopuolelle. Juha Heikkinen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteiden pro gradu –tutkielmaan ” Valmentava johtaminen etä- ja lähityön haasteissa – lähiesihenkilöiden näkökulmia”. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen. Lähteet 1.Ristikangas, M-R., Lönnroth, A., Ristikangas, V. & Ristikangas, V. (2021). Valmentava tiimin johtaminen: Yhdessäohjautuvuus ja systeeminen ajattelu onnistumistekijöinä. Alma Talent. 2. Ranki, S. (2022). HELP-katsaus: Työelämän muutosnäkymät. Työterveyslaitos 3. Uutela, U., tiedekunta, K. & Education, F. o. (2019). Valmentava esimiestyö työhyvinvointia ja työssä oppimista tukemassa: Fenomenografinen tapaustutkimus esimiesten ja työntekijöiden käsityksistä. Lapin yliopisto. Tutkimus paljastaa: Näin työntekijöiden psykologisia perustarpeita voi tukea hybridityössä30/10/2023
Hybridityön kasvava suosio herättää kysymyksiä siitä, kuinka psykologiset perustarpeet vaikuttavat työntekijöiden hyvinvointiin ja motivaatioon – niiden tukeminen on kuitenkin avain organisaation menestykseen.  Kuva: Unsplash Hybridityön ja psykologisten perustarpeiden merkitys
Hybridityön nopeasti kasvava suosio on sytyttänyt intohimoisia keskusteluja ja tutkimuksia työn tulevaisuudesta, sekä työntekijöiden hyvinvoinnista. Tässä blogitekstissä avataan, kuinka organisaatiot voivat kääntää kysymykset psykologisten perustarpeiden toteutumisesta vahvuudekseen. Hybridityö viittaa työskentelyyn osittain etänä ja osittain toimistolla, kun taas psykologiset perustarpeet - autonomia, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus – vaikuttavat muun muassa työmotivaatioon ja hyvinvointiin. Työhyvinvointiin ja motivaatioon vaikuttamassa Hybridityön yleistyminen on tuonut esiin tärkeitä näkökulmia työntekijöiden psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä. Esimerkiksi autonomian tunne, eli yksilön vaikutusmahdollisuus, voi lisätä työntekijöiden tyytyväisyyttä, kun taas monipuoliset työmahdollisuudet ja kehittyminen vaikuttavat myönteisesti heidän kyvykkyyden tunteeseensa, eli pätevyyden kokemiseen. Myös yhteenkuuluvuuden tunteen ylläpitäminen on olennaista sosiaalisen vuorovaikutuksen ja tiimihengen kannalta, vaikka tiimityö tapahtuisi etänä. Kokemusperäinen näkökulma tukee tätä ajatusta. Eräs haastateltava korosti pro gradu -tutkielmani tutkimuksessa: ”Kun pohdin omia kokemuksiani hybridityöstä, huomaan, että valinnanvapaus työpaikan ja -ajan suhteen tekee työstäni miellyttävämpää ja lisää motivaatiotani. Olemme hybridimallissa ottaneet käyttöön säännölliset virtuaaliset tiimitapaamiset, jotka vahvistavat globaalin tiimimme yhteenkuuluvuutta entisestään. Lisäksi teknologian vahva hyödyntäminen ja työtehtävien soveltaminen hybridimallin mukaan lisäävät itseluottamustani osaamisestani. Huippu juttu kaiken kaikkiaan!” Tehokas tuki perustarpeille hybridityössä Organisaatioiden menestyksen kannalta on äärimmäisen tärkeää tukea työntekijöiden psykologisia perustarpeita hybridityössä. Tarjoa työntekijöille autonomiaa päätöksentekoon vapaudella valita työntekopaikka ja -aika. Luo mahdollisuuksia jatkuvaan koulutukseen ja kehitykseen, jotta osaaminen ja kyvykkyyden tunne vahvistuu. Varmista, että tiimihenki säilyy vahvana, vaikka työskentely tapahtuisi hybridinä. Toistuvat virtuaalitapahtumat ja kameroiden päällä pito palavereissa ovat pienen kynnyksen lähtökohtia. Ylläpidä selkeitä kommunikointikanavia ja mahdollisuuksia palautteen antamiseen, jotta tarpeita voidaan ilmaista avoimesti puolin ja toisin myös etäyhteyksillä. Hybridityö avaa uusia ovia työn tulevaisuuteen. Huolehtimalla psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä, saat tehokkaampia ja tyytyväisempiä työntekijöitä, jotka ovat valmiita kohtaamaan tulevaisuuden haasteet – sekä toimistolla, että kotona. HR Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteiden, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan Psykologiset perustarpeet hybridityössä: itseohjautuvuusteorian näkökulma. Tutkielman ohjaajana toimi Virpi Tökkäri. Kirjallisuutta: Raghuram, S., Wiesenfeld, B., & Garud, R. (2022). Hybrid work arrangements and employee well-being: A self-determination perspective. Organizational Psychology Review, 12(1), 45. Työntekijöiden psyykkinen ahdistus on tutkitusti voimakkaampaa silloin, kun esihenkilö käyttää henkistä työpaikkaväkivaltaa. Työnantajan epäasiallinen käyttäytyminen lisää henkilökunnan vaihtuvuutta ja negatiivisempaa työhön, organisaatioon ja elämään asennoitumista [7]. Johtajan käyttämä henkinen työpaikkaväkivalta on:
Työhön liittyvät muutokset altistavat kiusaamiselle Henkisen työpaikkaväkivallan taustalla on usein joku muutos työtehtävissä, työpaikassa tai työorganisaatiossa. Työpaikkakiusaamiselle altistava työilmapiiri syntyy, kun organisaation toimijat tai toimintatavat jättävät huomiotta sen tunnelatauksen ja emotionaalisen sitoutumisen, joka työntekijöillä on omaan työhönsä [3]. Riski kasvaa, kun organisaatio ei täytä omaa osaansa työntekijän tulkitsemista kirjoittamattomista ja ääneen sanomattomista sopimuksista ja velvollisuuksista [1]. Kiusaaja tai uhri - eikä välimuotoja Henkiseen työpaikkaväkivaltaan osallisille annetaan yleensä kaksi asemaa, kiusaaja tai uhri, eikä välimuotoja. Häirintää selvitettäessä etsitään syyllistä ja autetaan uhria [5]. Konflikti laajenee helposti työyhteisöön ja organisaatioon. Dikotominen tapa hahmottaa häirintätapauksia aiheuttaa vääjäämättä konflikteja, joita ei saada ratkottua työpaikalla - eikä edes oikeussalissa.  Kuva: Roope Karjalainen Johtajan käyttämä henkinen työpaikkaväkivalta voi ilmetä monin tavoin ja sen taustalla voi olla erilaisia henkilökohtaisia tai organisatorisia motiiveja. Nimesin henkistä työpaikkaväkivaltaa käyttävälle johtajalle proaktiivisen ja reaktiivisen väkivaltateorian sekä erilaisten vallankäytön tapojen perusteella kolme positiota: kylmä laskelmoiva johtaja, kiivas öykkäröivä johtaja ja itsevaltias johtaja. Kylmää laskelmointia, kiivasta öykkäröintiä vai itsevaltiutta? Kylmän laskelmoivan johtajan toiminta oli kiihkotonta työntekijöiden hallitsemista, jonka tavoitteena oli omien tai organisaation etujen saavuttaminen. Kiivas öykkäröivä johtaja käyttäytyi usein tunnekuohun vallassa ja pyrki satuttamaan. Hän saattoi irtisanoa alaisensa äkkipikaistuksissaan ja ottaa hänet seuraavana päivänä takaisin töihin. Itsevaltiaan johtajan tavassa toimia korostui vallan käyttö ja oman valta-aseman näyttäminen.  Kuva: pixabay.com / https://pixabay.com/fi/vectors/toimisto-pomo-vihainen-ty%C3%B6ntekij%C3%A4-6084178/ Tuhoisassa johtamiskäyttäytymisessä voi esiintyä myös rakentavia elementtejä [2]. Kylmän laskelmoivan johtajan käyttäytyminen voi olla kokijansa kannalta epämiellyttävää, mutta organisaation näkökulmasta se saattaa tuottaa toivottuja tuloksia. Otettu kylmän laskelmoivan johtajan rooli voi helpottaa vaikeasta työtehtävistä suoriutumista esimerkiksi irtisanomistilanteessa.
Valvomatonta ja kontrolloimatonta valtaa ei pitäisi antaa kenellekään. Henkisen työpaikkaväkivallan jatkumisen diskurssit kertoivat tehottomista työpaikan toimintamalleista ja puutteellisista yhteistyön rakenteista työpaikan, ammattiliiton, työterveyshuollon ja työsuojelupiirin välillä. Psyykkisessä työsuojelussa tulisi panostaa työpaikkojen sisäisen valvonnan ja toimintamallien selkeyttämiseen, sanktioida häirinnän ja epäasiallisen käyttäytymisen selvittämättä jättäminen sekä kehittää sujuvia yhteistyörakenteita eri toimijoiden välille. Pomoni on täysi psykopaatti tai narsisti Henkistä työpaikkaväkivaltaa kokeneet esittivät usein johtajiensa olevan narsisteja tai muuten persoonallisuushäiriöisiä. Olisi helppo kutsua henkistä väkivaltaa käyttävää johtajaa esimerkiksi psykopaatiksi, koska psykopaatit vaikuttavat tunnekylmiltä ja laskelmoivilta suhteissaan muihin ihmisiin [6]. Keskeinen kysymys on, onko johtaja oikeasti persoonallisuushäiriöinen vai uusintaako persoonallisuushäiriöillä selittäminen henkilökunnan kokemusta ja käsitystä johtajan käyttämästä henkisestä työpaikkaväkivallasta ja persoonallisuushäiriöstä? Johtaja pelkäsi, että hänestä oli huomaamattaan tullut työpaikkakiusaaja. Opituilla johtajuuteen liittyvillä kyseenalaisilla käsityksillä ja epäasiallisilla kulttuurisilla toimintamalleilla voi olla työyhteisöille ongelmallisia seurauksia. Aikaisempi kokemus työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutumisesta voi altistaa työpaikalla tapahtuvalle kiusaamiskäyttäytymiselle [4]. Johtajat saattoivat puolustautua kiusaamissyytöksiä vastaan korostaen työntekijöiden laiskuutta, haluttomuutta ja vastuuttomuutta. Kukaan johtajista ei kuitenkaan asettanut omaa johtamistaitoaan kyseenalaiseksi siitä, ettei saanut työntekijöitä suorittamaan annettuja tehtäviä. Roope Karjalainen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan: ”Johtajan käyttämä henkinen työpaikkaväkivalta. Selontekoja pelolla johtamisesta ja työpaikkakiusaamisesta”. Tutkielman ohjaajana toimi Ville Pietiläinen. Lähteet:
Oletko joskus tuntenut olevasi vain pelkkä tapaus terveyskeskuksessa tai sairaalassa? Onko sinusta tuntunut, että hoitajat ovat niin kiireisiä, ettei heillä ole aikaa kuunnella huoliasi? Nykypäivän työolosuhteet haastavat monin tavoin hoitajien empatiakykyä. Kuinka vakavasta ilmiöstä on kyse ja miten hoitajat kokevat sen?  Kuva: Patty Brito / Unsplash.com Terveydenhuollon haasteet
Nykyinen terveydenhuollon järjestelmä on monin paikoin ylikuormittunut ja henkilökuntaa on usein liian vähän suhteessa potilasmääriin. Vaikka hoitajat tekevät kiireen keskellä parhaansa vastatakseen jokaisen potilaan tarpeisiin, on olemassa riski, että inhimillisyys ja empatia hautautuvat suorittamisen alle. Empatia hoitotyön keskiössä Empatia on tunnustettu tärkeäksi osaksi hoitosuhdetta, kliinistä päätöksentekoa ja potilaiden hoidon laatua. Se ei ole vain yksilöllinen kyky, vaan se on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön, potilaan ja hoitajan ammatillisen identiteetin kanssa. Nykyinen suorituskeskeinen työelämä haastaa hoitajien empatian osoittamisen mahdollisuuksia ja uuvuttaa heitä. Erityisesti kiire ja aikapaine kuormittavat hoitajien työpäivää. ”On tosi haastavaa olla empaattinen, jos sulla ei oo aikaa. Et kyl seki voi välittyä siinä kiireessäki se empatia, mut se on tosi haastavaa. Et jotta parhaiten pystyis kohtaamaan asiakkaan ja olee empaattinen, ni siihen tarttis aikaa,” kertoo eräs hoitaja pro gradu -tutkimuksessani. Hoitajien näkökulma Hoitajat korostivat tutkimuksessani potilaskohtaamisen ja empatian keskeistä roolia. Potilaat ovat heidän työnsä suola ja syvä merkityksellisyyden tunne syntyy onnistuneista potilaskohtaamisista. Lisäksi empaattiset kohtaamiset auttavat jaksamaan kuormittavassa työssä. Jos mahdollisuutta empatian osoittamiseen ei ole, hoitajat voivat kokea riittämättömyyttä, kuormittavuutta ja kyseenalaistaa jopa oman urapolkunsa. Eräs hoitaja totesi tutkimuksessani: ”Ei riittämättömyyden tunteen kans voi tehä töitä. Se syö oman mielenterveyden ja motivaation sitte tehä sitä työtä.” Kohti parempaa tulevaisuutta Keskustelut hoitajien kanssa ovat osoittaneet, että voidakseen tehdä työnsä hyvin niin itsensä kuin potilaankin kannalta, hoitajat tarvitsevat tukea. Koska hoitajien rooli yhteiskunnassamme on korvaamaton, meidän tulee varmistaa, että heillä on riittävät resurssit ja aikaa hoitaa työnsä hyvin. On korkea aika ryhtyä toimeen ja vaatia painokkaammin hoitajille parempia työoloja. Hoitajien hyvinvointi on laadukkaan hoidon ja hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Mari Strand Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteiden, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan: ”Jokainen meistä on ansainnu sitä empatiaa ja sellasta pysähtymistä ja kohtaamista” – Narratiivinen tutkimus empaattisuudesta hoitotyössä. Tutkielman ohjaajana toimi Ville Pietiläinen. Kirjallisuutta: Brunero, S., Cowan, D., Chaniang, S. & Lamont, S. (2022). Empathy education in post-graduate nurses: An integrative review. Nurse Education Today, Volume 112, 105338, ISSN 0260-6917. https://doi.org/10.1016/j.nedt.2022.105338. Kalliopuska, M. (1983). Empatia – tie ihmisyyteen. Hämeenlinna: Karisto Oy. Moudatsou, M., Stavropoulou, A., Philalithis, A., & Koukouli, S. (2020). The Role of Empathy in Health and Social Care Professionals. Healthcare (Basel, Switzerland), 8(1). https://doi-org.ezproxy.ulapland.fi/10.3390/healthcare8010026 Stueber, K. (2018). Empathy. The Stanford Encyclopedia of Philosophy. E.N. Zalta (toim.). https://plato.stanford.edu/archives/spr2018/entries/empathy/ Yuguero, O., Forné, C., Esquerda, M., Pifarré, J., Abadías, M. J., & Viñas, J. (2017). Empathy and burnout of emergency professionals of a health region: A cross-sectional study. Medicine, 96(37), e8030. https://doi.org/10.1097/MD.0000000000008030 |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
RSS Feed
