|
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen ei ole yksittäisten toimijoiden harteilla, vaan se vaatii saumatonta yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Yhteistyö hyvinvoinnin kulmakivenä Hyvinvointialueilla, kunnilla ja muilla sidosryhmillä on lakisääteinen velvollisuus laatia strategioita ja toimintamalleja, joilla nämä tavoitteet saavutetaan. Hyvinvoinnin edistäminen on laaja ja moniulotteinen tehtävä, joka vaatii eri toimijoiden välistä poikkihallinnollista, tavoitteellista ja pitkäjänteistä yhteistyötä [1]. Tämä yhteistyö ei ole vain suositeltavaa, vaan välttämätöntä, jotta voidaan vastata hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen liittyviin haasteisiin. Corbin, Jones ja Barry [2] määrittelevät monitoimijaisen yhteistyön prosessiksi, jossa eri tahot yhdistävät voimansa ja etsivät yhdessä ratkaisuja kansalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Parhaimmillaan tämä yhteistyö tuo yhteen resursseja ja osaamista, edistää vaikuttavampia ongelmanratkaisuja sekä mahdollistaa tiedon tehokkaan jakamisen eri toimijoiden kesken. [3]. Mutta miten varmistamme, että yhteistyöverkostot todella toimivat ja tuottavat kestäviä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden ratkaisuja kansalaisten arkeen? Tutkimus yhteistyön arvoista ja arvon muodostumisen edellytyksistä Pro gradu -tutkielmassani perehdyin sidosryhmien yhteistyöhön monitoimijaisissa verkostoissa. Tutkimukseni tavoitteena oli ymmärtää, miten sidosryhmät kokevat ja määrittävät yhteistyössä syntyvää arvoa sekä millaisia haasteita ja mahdollisuuksia he tunnistavat hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen keskittyvissä yhteistyöverkostoissa. Keskeiset tutkimuskysymykseni olivat:
Yhteistyön perusta: luottamus, resurssit ja selkeät roolit Tutkimukseni perustui kvalitatiiviseen sisällönanalyysiin, jossa aineistona käytettiin VASA 2 -hankkeen työpajojen litteroitua materiaalia. Teoreettinen viitekehys pohjautui R. Edward Freemannin sidosryhmäteoriaan sekä Niklas Luhmannin sosiaalisen systeemiteorian näkökulmiin. Näiden mukaan organisaatioiden on huomioitava laaja joukko sidosryhmiä, jolloin arvo muodostuu juuri sidosryhmien välisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimustulokset osoittivat, että sidosryhmien yhteistyön onnistumiseen vaikuttavat erityisesti: ✔ Luottamus ja yhteiset tavoitteet – Verkoston jäsenet rakentavat keskinäistä luottamusta ja yhteistä visiota jatkuvassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. ✔ Työn motivaatio ja sitoutuminen – Osallistujien oma halu edistää hyvinvointia on avainasemassa yhteistyön vaikuttavuuden kannalta. ✔ Riittävät resurssit ja johdon tuki – Päättäjien ja esihenkilöiden tehtävä on varmistaa, että yhteistyölle on riittävät resurssit ja tuki, jotta hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyö etenee suunnitelmallisesti. ✔ Selkeät roolit ja vastuut – Monitoimijaisten verkostojen toimijoiden roolit ja vastuut on määritelty selkeästi, jotta päällekkäisyyksiä ja epäselvyyksiä ei synny. Näiden tekijöiden kautta sidosryhmät voivat luoda arvoa monilla eri tasoilla – sosiaalisesti, taloudellisesti, ekologisesti, turvallisuuteen liittyen, poliittisesti ja tiedollisesti. Kun puhumme hyvinvoinnin edistämisestä, meidän on ymmärrettävä, ettei kukaan toimi yksin. Yhteistyön rakentaminen vaatiikin aikaa, luottamusta ja yhteisiä tavoitteita.  Kuva: https://pixabay.com/ Alla oleva kuvio havainnollistaa, miten sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät kokevat ja sanoittavat yhteistyön arvon muodostumisen edellytyksiä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen verkostoyhteistyössä. Arvonluonnin keskeisiä elementtejä ovat muun muassa luottamus, yhteiset tavoitteet ja selkeät vastuut, jotka mahdollistavat vaikuttavan yhteistyön. Kuviossa uloimmalla kehällä kuvataan yhteiskunnalle syntyvää arvoa – sosiaalista, taloudellista, ekologista, turvallisuuteen liittyvää, poliittista ja tiedollista.  Kuvio: Sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien arvon luonnin elementit ja yhteiskunnalle luodut arvotyypit hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden monitoimijaisten verkostojen kokemana ja sanoittamana. Kuvion tekijä: Johanna Keränen. Arvon eri ulottuvuudet: Yhteistyön vaikutukset hyvinvointiin, talouteen ja ympäristöön
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen vaatii monitoimijaista yhteistyötä, jossa eri sidosryhmät rakentavat yhteistä ymmärrystä ja kehittävät toimivia palveluratkaisuja. Tämä yhteistyö tuottaa arvoa monella eri tasolla – sosiaalisesti, taloudellisesti, ekologisesti, poliittisesti, turvallisesti sekä tiedollisesti. Mutta mitä sosiaalinen-, taloudellinen- ja ekologinen arvo käytännössä tarkoittavat? Sosiaalinen arvo: Yhteinen ymmärrys ja yhteistyön vahvistaminen Sidosryhmien kokemusten mukaan yksi merkittävimmistä yhteistyön eduista on yhteisen ymmärryksen syntyminen. Kun eri toimijat työskentelevät yhdessä, asioita ei nähdä vain yhden ammattilaisen tai sektorin vastuulla, vaan niitä lähestytään laajemman yhteistyön kautta. Tämä on erityisen tärkeää kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. Monitoimijainen yhteistyö parantaa palveluprosesseja ja mahdollistaa sen, että asiakkaat saavat tukea useilta tahoilta samanaikaisesti. Kun palvelut yhdistyvät ja tukevat toisiaan, yksilön saama apu monipuolistuu ja tehostuu. "Ei oo pelkästään yksin siinä omassa työssä, siinä voi ottaa tiettyjä asioita esille, jotka liittyy tavallaan tai kirkastanu vähän sitäkin, että ei se pelkästään ole minun työssä tää juttu vaan koskee toisiakin. Ja se, että se asiakas voisi hyötyä justiin nimenomaan siitä, että saadaan ne muutkin toimijat osaksi sen asiakkaan palveluprosessia jollainlailla." Taloudellinen arvo: Resurssien tehokkaampi käyttö Yksi suurimmista haasteista hyvinvointipalveluissa on palvelupolkujen selkeyttäminen ja turhien viiveiden sekä päällekkäisyyksien poistaminen. Kun sidosryhmät tekevät tiiviimpää yhteistyötä, asiakas ei joudu etsimään palveluita eri paikoista, vaan ammattilaiset voivat ohjata ja koordinoida palveluja tehokkaammin. Tällainen sujuvampi yhteistyö vähentää tarpeettomia palvelukäyntejä, byrokratiaa ja kustannuksia. Julkisten varojen säästäminen on merkittävä hyöty, mutta samalla se tarkoittaa myös laadukkaampia ja saavutettavampia palveluja asiakkaille. "Meillä tällainen toimintaympäristö mikä mahdollistaisi sen ja olisi suotavaa, että eri toimijat tulisi näkösille; asiakkaat, perheet ja kaikki ihmiset näkisi, että oikeasti toimitaan yhdessä. On helpompi siirtää tai käydä keskustelemassa toisen toimijan kanssa, vähän saattenkin siinä." Toimiva yhteistyö myös tukee resurssien pitkäjänteistä suunnittelua: "Mietin, että yhteistyörakenteet joustavat tarpeen mukaan yhteistyötä tukevaksi, resursseja suunnataan systemaattisesti systemaattiseen yhteistyöhön." Ekologinen arvo: Luonto osana hyvinvointia ja kestäviä toimintamalleja Ekologinen näkökulma nousee esiin erityisesti silloin, kun pohditaan luonnon merkitystä hyvinvoinnille. Yhteisölliset tapahtumat luonnossa voivat vahvistaa ihmisten luontosuhdetta ja edistää ekologista vastuullisuutta. Tämä voi pitkällä aikavälillä muuttaa ympäristökäyttäytymistä kestävämpään suuntaan. Kun luonto otetaan osaksi hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä, voidaan samalla vähentää kulutuskeskeisiä vapaa-ajanviettotapoja. Esimerkiksi luonnossa järjestettävät tapahtumat voivat tarjota vaihtoehdon energiankulutusta lisääville sisätilaharrastuksille. Ekologisuus näkyy myös käytännön työssä, kun sidosryhmät suosivat kestäviä toimintamalleja, kuten etäyhteyksiä, paikallisia verkostoja ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Tämä vähentää matkustamisen tarvetta, pienentää hiilijalanjälkeä ja tekee palveluista saavutettavampia. "Tänä päivänä se on kuitenki aika joustavaa käyttää etäyhteyksiä, olipa se sitä oppilastyötä tai vaikka sitä terveydenhuollon tilannetta tai konsultointia niin puhelimet ja vehkeet toimii siihen." Yhteistyö synnyttää monimuotoista arvoa Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen ei ole vain yksittäisten toimijoiden tehtävä, vaan se vaatii laajaa yhteistyötä. Sidosryhmien yhdistäessään voimansa, syntyy arvoa monilla eri tasoilla: sosiaalisesti, taloudellisesti, ekologisesti, poliittisesti, turvallisesti ja tiedollisesti. Ymmärtäessämme yhteistyön tuottaman arvon ja sen monimuotoisuuden, voimme rakentaa vaikuttavampia ratkaisuja. Jolloin jokainen toimija – olipa kyseessä kunta, hyvinvointialue, järjestö tai yksilö – voi omalla panoksellaan vahvistaa hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Johanna Keränen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Sidosryhmien välinen yhteistyö ja arvon muodostuminen monitoimijaisissa verkostoissa – hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden näkökulma. Tutkielman ohjaajana toimi Vilma Portti ja Marjo Suhonen. Lähteet: [2]. Corbin, J. H., Jones, J., & Barry, M. M. (2018). What makes intersectoral partnerships for health promotion work? A review of the international literature. Health Promotion International, 33(1), 4–26. Costa, J. (2023). Health as a Social System: Luhmann’s Teory Applied to Health Systems. An Introduction. Bielefeld: Transcript. https://doi.org/10.1515/9783839466933 Finlex. (2021). Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 29.6.2021/612. Freeman, R. E., Kujala, J., Sachs, S. & Stutz, C. (2017). Stakeholder engagement: Practicing the ideas of stakeholder theory. Teoksesta: Freeman, R. E., Kujala, J. & Sachs, S. (toim.) Stakeholder Engagement: Clinical Research Cases. Dordrecht: Springer, 1–12. [3]. Jones, J., & Barry, M. M. (2011). Exploring the relationship between synergy and partnership functioning factors in health promotion partnerships. Health Promotion International, 26(4), 408–420. https://doi.org/10.1093/heapro/dar002 [1]. Leinonen, J. (2023). Monitoimijainen yhteistyö hyvinvoinnin edistämisen yhdyspinnoilla. Focus Localis, 51(2). https://journal.fi/focuslocalis/article/view/125874 Kun kokeneet työntekijät siirtyvät eläkkeelle, mitä heidän hiljaiselle tiedolleen tapahtuu?13/3/2025
Rajavartiolaitoksessa osaaminen perustuu vahvasti vuosien varrella karttuneeseen kokemukseen – mutta miten hiljainen tieto siirtyy uusille työntekijöille? Tutkimuksessamme tarkastelimme, miten tiedon jakaminen tapahtuu Rajavartiolaitoksessa ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Hiljainen tieto ei siirry ohjekirjoihin Rajavartiolaitoksen toiminta perustuu sekä kirjalliseen, näkyvään tietoon että kokemusperäiseen, hiljaiseen tietoon. Kirjallinen eli eksplisiittinen tieto näkyy esimerkiksi ohjeistuksina, säädöksinä ja toimintasuunnitelmina, joita noudatetaan päivittäisessä työssä. Sen sijaan hiljainen tieto täydentää tätä tietoa sellaisilla käytännön taidoilla ja kokemuksilla, joita ei voida suoraan kirjata ohjeisiin. Esimerkiksi kyky tunnistaa poikkeavaa käyttäytymistä rajanylitystilanteessa tai arvioida haastavia maasto-olosuhteita perustuu usein työntekijän omakohtaiseen kokemukseen. Näin ollen hiljainen tieto tuo näkyvän tiedon rinnalle syvempää ymmärrystä, jota tarvitaan päätöksenteossa, nopeassa reagoinnissa ja työn laadun varmistamisessa. Tutkimuksessamme tarkastelimme hiljaisen tiedon muodostumista, jakamista ja muuntumista eksplisiittiseen muotoon Nonakan ja Takeuchin SECI-mallin kautta. Mallin mukaan hiljainen tieto siirtyy parhaiten henkilökohtaisen vuorovaikutuksen kautta – mutta se ei yksinään riitä. Tiedon systemaattinen ja ohjattu dokumentointi varmistavat tiedon säilymisen organisaation käytössä.  Kuva 1: SECI-malli (Nonaka & Takeuchi, 1995) Näin tutkimus toteutettiin Tutkimuksemme toteutettiin yhdistämällä määrällisiä ja laadullisia menetelmiä. Aineisto kerättiin Rajavartiolaitoksen neljästä rajavartiostosta – Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen rajavartiostoista – laajalla kyselytutkimuksella. Kysely lähetettiin yhteensä 1391 työntekijälle, joista 172 vastasi, mikä tarkoittaa noin 12,4 prosentin vastausprosenttia. Kyselyssä käytettiin Likert-asteikollisia väittämiä, joiden avulla kartoitettiin tiedon jakamisen eri vaiheita SECI-mallin mukaisesti. Lisäksi mukana oli avoin kysymys, joka tarjosi vastaajille mahdollisuuden kertoa tarkemmin omista kokemuksistaan hiljaisen tiedon jakamisesta. Määrällinen aineisto analysoitiin frekvenssianalyysillä, ja avoimet vastaukset käsiteltiin laadullisella sisällönanalyysilla. Näin pystyimme yhdistämään laajan otoksen henkilöstön näkemyksiä ja syvällisempää ymmärrystä hiljaisen tiedon syntymisestä ja jakamisesta Rajavartiolaitoksessa. Miten hiljaista tietoa jaetaan rajavartiostoissa? Kyselytutkimuksemme perusteella rajavartiostojen välillä on eroja siinä, miten hyvin hiljainen tieto liikkuu. Yhteistä kaikille vartiostoille oli se, että tieto siirtyy parhaiten sosialisaation ja sisäistämisen vaiheiden aikana – suorassa vuorovaikutuksessa kokeneempien ja kokemattomampien työntekijöiden ollessa vuorovaikutuksessa keskenään. Sen sijaan ulkoistaminen ja yhdistäminen – eli tiedon muuttaminen eksplisiittiseen muotoon ja sen jäsentäminen laajemmin hyödynnettäväksi – ovat selkeästi heikompia osa-alueita. Rajavartiolaitoksessa hiljaista tietoa jaetaan pääosin henkilökohtaisen vuorovaikutuksen kautta, mutta sen systemaattinen kirjaaminen puuttuu monin paikoin. Tämä voi johtaa siihen, että arvokasta osaamista katoaa kokeneiden työntekijöiden mukana ja sitä jaetaan ainoastaan niille, ketkä tekevät kyseisen työntekijän kanssa töitä suorassa vuorovaikutuksessa. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin eroja eri rajavartiostojen välillä. Esimerkiksi Lapin ja Kainuun rajavartiostoissa tiedon jakaminen henkilökohtaisen vuorovaikutuksen kautta toimi keskimäärin paremmin kuin Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan rajavartiostoissa, joissa kiire, resurssien rajallisuus ja henkilöstövaihdokset nousivat esiin hiljaisen tiedon siirtymisen esteinä. Nämä erot kertovat siitä, että hiljaisen tiedon jakamiseen liittyvät käytännöt vaihtelevat alueittain, vaikka organisaation ohjeistus olisi sama. Siksi olisi tärkeää kehittää valtakunnallisia käytäntöjä, jotka tukevat tiedon ulkoistamista ja varmistavat, että arvokas osaaminen on kaikkien työntekijöiden hyödynnettävissä, ei vain lähitiimin sisällä. Miten hiljaisen tiedon siirtymistä voisi parantaa? Tutkimuksemme perusteella hiljaisen tiedon jakamiseen voitaisiin kehittää uusia toimintamalleja, kuten:
Yhteenveto Hiljainen tieto on arvokas resurssi, jonka tehokas jakaminen voi parantaa organisaation toimintaa ja varmistaa, ettei tärkeää osaamista katoa henkilöstövaihdosten myötä. Rajavartiolaitoksessa tieto siirtyy pääosin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, mutta sen järjestelmällinen dokumentointi ja jakaminen eri yksiköiden välillä kaipaa kehittämistä. Ilman systemaattisia ratkaisuja hiljainen tieto jää yksittäisten työntekijöiden varaan – ja lopulta katoaa heidän mukanaan.  Kuva 2: Mentoirointia. Kuva luotu tekoäly ChatGPT:n avulla. Gradu parityönä – oppimista yhdessä
Pro gradu -tutkielman tekeminen parityönä oli meille paitsi akateeminen prosessi, myös arvokas oppimiskokemus ryhmätyöskentelystä. Harvassa työelämän tilanteessa tutkimusta tai kehittämistyötä tehdään täysin yksin, joten yhdessä gradun tekeminen antaa erinomaiset lähtökohdat yhteistyötaitoihin ja yhteiseen päätöksentekoon. Työskentelyn onnistumisen kannalta oli tärkeää, että alusta asti olimme yhtä mieltä tutkimuksen tavoitteista, rakenteesta ja menetelmistä. Kun molemmilla oli yhteinen visio ja sovitut toimintatavat, pystyimme työskentelemään tehokkaasti samaan suuntaan. Suurena etuna parityössä oli se, että saimme jatkuvaa vertaispalautetta toisiltamme – näkökulmia oli aina kaksi, mikä auttoi havaitsemaan kehityskohdat ja vahvistamaan argumentteja. Haasteena parityössä on kuitenkin kirjoitustyylin yhdenmukaistaminen. Kun tekstissä on kahden eri kirjoittajan kädenjälki, se voi aluksi näyttää poukkoilevalta ja epäjohdonmukaiselta. Ratkaisuna tähän oli tiivis yhteistyö ja jatkuva toistemme tekstien läpikäynti, mikä varmisti lopulta eheän ja johdonmukaisen lopputuloksen. Kaiken kaikkiaan suosittelemme parityönä tehtyä gradua jokaiselle, joka on kiinnostunut yhteisöllisestä tutkimustyöstä. Se ei ainoastaan kehitä tutkimusosaamista, vaan myös yhteistyö- ja organisointitaitoja, joita tarvitaan niin akateemisessa maailmassa kuin työelämässäkin. Frans Hietanen & Aleksi Pääkkö Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Hiljaisen tiedon jakaminen Rajavartiolaitoksen rajavartiostoissa. Tutkielman ohjaajana toimi Timo Aarrevaara. Lähdeluettelo: Nonaka, I. & Takeuchi, H. (1995). The Knowledge-Creating Company: How Japanese Companies Create the Dynamics of Innovation. New York: Oxford University Press. Kunnat ovat tunnistaneet laajan toimijakentän hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työssä – hyödyntäminen vaatii kehitystyötä.  Kuva: Creative Commons Taustana sote-uudistus
Vuonna 2023 voimaan astunut sote-uudistus toi kunnat tilanteeseen, jossa ne joutuivat järjestämään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä uudella tavalla. Tässä uudessa tilanteessa kunnat joutuvat hyödyntämään laajaa toimijakenttää, jotta monimutkaisiin terveyden ja hyvinvoinnin haasteisiin on mahdollista löytää vastauksia. Poikkihallinnollisuus johtaa monitoimijuutta Monitoimijainen yhteistyö lähtee kunnissa poikkihallinnollisuuden hyödyntämisestä. Kunnat ovat tunnistaneet sen, että oman pesän on oltava ensin kunnossa ennen kuin voidaan toimia yhdessä muiden kanssa. Poikkihallinnollisuus varmistaa, että koko kunnassa on yhtenevä tilannekuva hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteista. Kunnan hallinnon ulkopuolella kolmas sektori on merkittävä monitoimijaisen yhteistyön osapuoli, joka on tunnistettu tärkeäksi voimavaraksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Hyvinvointialuetta lukuun ottamatta muiden julkisten toimijoiden tunnistamisessa oli haastetta, vaikka heillä voidaan katsoa olevan merkittävä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Vuorovaikutus vaatii huomiota Vuorovaikutuksen ja kommunikaation tärkeys on tunnistettu aiemmin jo monitoimijaisen yhteistyön merkittäväksi haasteeksi, mutta myös mahdollistajaksi. Toimiva vuorovaikutus sitouttaa toimijoita osaksi yhteistyötä, joka mahdollistaa yhteistyön menestymisen. Vaikka kunnat tunnistavat vuorovaikutuksen tärkeyden, vuorovaikutukselle ja kommunikaatiolle olisi tärkeä luodaan foorumeita ja rakenteita, jotta tieto tavoittaa varmasti kaikki osapuolet. Johtamisen tärkeys Yhteistyön onnistumiselle on tärkeää, että sitä johdetaan ja koordinoidaan. Johtamisen onnistumisen avaimena on osallistava ja tietoa jakava toiminta. Toimijat ovat mukana erilaisilla motiiveilla, joten osallistavalla otteella on mahdollista yhdistää toimijoita ja luoda yhteistä ymmärrystä yhteistyön osapuolten tavoitteista. Kunnat asemoituvat usein johtavaan rooliin yhteistyössä, osittain heidän valta-asemansa takia. Johtava rooli ei kuitenkaan tarkoita määräävää roolia. Kunnat ottavat useasti itselleen koordinoivan ja mahdollistavan roolin. Avaimena johtamisessa voidaan pitää toimenpiteiden osapuolten tunnistamista ja tehtävien jakamista osapuolten kesken. Tärkeimmät opit Kunnat ovat tunnistaneet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen monet osapuolet, unohtamatta kunnan sisällä olevia lukuisia osapuolia. Jatkossa olisi tärkeää keskittyä luomaan kommunikaatiota ja vuorovaikutusta tukevia tapoja ja rakenteita, jotta yhteistyön kannalta oleellinen tieto saadaan kulkemaan sujuvasti osapuolten välillä. Johtamiseen on tärkeää panostaa, koska onnistunut johtaminen tukee osapuolten sitoutumista yhteistyöhön sekä selkeyttää yhteistyön tavoitteita. Onnistunut johtaminen auttaa myös saavuttamaan tavoitteet sujuvasti. Iikka Meriläinen Hallintotieteen kandidaatti, maisteriopiskelija Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Uusi julkinen hallinta monitoimijaisessa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyössä – nykytila ja kehittämistarpeet Lapin alueen kunnissa”. Tutkielman ohjaajana toimi Heini Lehikoinen. Kirjallisuutta Syväjärvi, Antti & Leinonen, Jaana (2020). Strategiatyöllä hyvinvointia? Strategiakäytäntöjen kehittyneisyys kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Hallinnon Tutkimus 39(1), 52–66. https://doi.org/10.37450/ht.98078 Vuoden 2024 alusta voimaan tullut lakimuutos laski jälkihuollon yläikärajaa Suomessa 25 ikävuodesta 23 ikävuoteen. Tämä muutos on herättänyt laajaa keskustelua siitä, millaisia vaikutuksia yläikärajan laskemisella voi olla jälkihuollossa olevien nuorten tulevaisuudelle sekä siitä, miten yhteiskunta tukee itsenäistyviä nuoria. Jälkihuollon yläikärajan lasku poliittisessa keskustelussa Pro gradu -tutkielmassani analysoin jälkihuollon yläikärajan laskemiseen liittyvää poliittista keskustelua hyödyntäen sosiaalista konstruktionismia ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teoriaa. Jälkihuollon yläikärajan laskeminen perustuu julkiseen talouteen kohdistuviin säästötavoitteisiin. Kyseessä on merkittävä sosiaalipoliittinen kysymys, jolla voi olla nuorten oikeuksia heikentäviä vaikutuksia. Se voi jopa sivuuttaa julkiseen valtaan kohdistuvan lakisääteisen vastuun huostaanotettujen lasten huolenpidosta ja aikuisuuteen saattelusta. (Hirschovits-Gerz, Heino, Laine & Weckroth, 268.) Tutkimuksessani toteutin diskurssianalyysin jälkihuollon yläikärajaa käsittelevästä täysistunnon keskustelusta. Tutkimustehtävänäni oli ensinnäkin selvittää, miten jälkihuollon yläikärajan laskemisesta puhuttiin, eli millaisia diskursseja keskustelussa ilmeni. Toiseksi tutkimustehtävänäni oli muodostaa käsitys siitä, miten nämä diskurssit peilautuvat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teoriaan. Tutkimusaineistona hyödynsin täysistunnon keskustelusta litteroitua pöytäkirjaa 63/2023/7 (PTK 63/2023/7 vp). Miksi jälkihuollon yläikärajakeskustelun analysointi on tärkeää? Jälkihuollon yläikärajan laskeminen osana laajempia julkisen talouden säästötavoitteita heijastaa laajempaa keskustelua sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta poliittisessa päätöksenteossa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden voidaan katsoa olevan kaikkien poliittisten prosessien hyväksyttävyyden ja oikeuttamisen lähtökohta (Häikiö 2014, 141). Se herättää myös kysymyksiä siitä, millainen on yhteiskunnallinen vastuu haavoittuvassa asemassa olevien nuorten tukemisessa. Kun analysoidaan poliittista keskustelua jälkihuollon yläikärajan laskemiseen liittyen, voidaan ensinnäkin laajentaa ymmärrystä siitä, miten eri toimijat politiikassa käsittävät vastuun liittyen nuorten hyvinvointiin ja resurssien oikeudenmukaiseen jakautumiseen. Tutkimustulosteni perusteella jälkihuollon yläikärajan laskemisella voi olla suoria vaikutuksia nuorten tulevaisuuden näkymiin. Toiseksi keskustelun analysointi tarjoaa mahdollisuuden tuoda esiin riskejä ja haasteita, joita liittyy yläikärajan laskemiseen. Keskeiset näkökulmat jälkihuollon yläikärajan laskemiseen liittyvässä keskustelussa Poliittisessa keskustelussa painottuivat yhteiskunnan vastuunkantoon, nuorten syrjäytymisriskiin ja palvelujärjestelmän hajanaisuuteen liittyvät näkökulmat. Keskustelussa punnittiin haavoittuvassa asemassa oleviin nuoriin liittyvää yhteiskunnallista vastuuta sekä taloudellisia säästötavoitteita. Jälkihuollon yläikärajan laskeminen nähtiin valintana, joka heijasti huolta siitä, että taloudelliset säästöt ohittavat nuorten hyvinvoinnin. Keskustelussa pohdittiin myös yläikärajan laskemisesta koituvia pitkäaikaisia kustannuksia ja niitä vertailtiin lyhytaikaisten säästötavoitteiden kanssa. Myös palvelujärjestelmän tämänhetkiset haasteet nostettiin esiin. Kun pohdin näitä näkökulmia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kautta, voin todeta, että esitetyt näkökulmat voivat joko vahvistaa tai haastaa käsityksiä siitä, miten esimerkiksi nuorten asema tulisi huomioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kaiken kaikkiaan tutkielmani perusteella on mahdollista todeta, että jälkihuoltoon liittyvissä poliittisissa prosesseissa tulee huomioida jälkihuollon rooli itsenäistyvien nuorten tukemisessa; kyseessä ei ole vain tukipalvelu. Se on myös keino tarjota myös haavoittuvassa asemassa oleville nuorille vakaa ponnahduslauta, josta ponnistaa itsenäiseen elämään. Laajemmassa mittakaavassa poliittisessa päätöksenteossa tulee huomioida yhteiskunnallinen tasa-arvo ja heikommassa asemassa olevien oikeudet, jotta voidaan ennaltaehkäistä sosiaalista eriarvoisuutta. Jälkihuollon yläikärajan laskeminen ei ole siis vain taloudellisiin tavoitteisiin liittyvä päätös vaan osoitus siitä, kuinka yhteiskunta suhtautuu heikommassa asemassa olevien nuorten tukemiseen heidän matkallaan kohti itsenäistä tulevaisuutta. Nelma Nieminen
Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Nuoret vai numerot? Diskurssianalyysi jälkihuollon yläikärajan laskemisesta”. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet: Hirschovits-Gerz, T., Heino, T., Laine, T., & Weckroth, N. (2023). Kohti laadukasta aikuistumisen tukea: Yhdessä aikuisuuteen-Elämässä eteenpäin-hankkeen loppuraportti. Haettu osoitteesta https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146536/RAP2023_005%20web%20tk.pdf?sequence= 4, 2.9.2024. Häikiö, L. (2014). Sosiaalinen oikeudenmukaisuus sosiaaliturvan uudistamisessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201609212310. PTK 63/2023/7 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain sekä varhaiskasvatuslain 6 ja 60 §:n muuttamisesta. Haettu osoitteesta https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_63+2023+7.aspx, 31.8.2024. Mielenterveys- ja päihdeongelmat eivät ole vain sairastuneen henkilön sairaus, sillä ne vaikuttavat lähes aina merkittävästi myös omaisten ja muiden läheisten elämään ja hyvinvointiin. Omaiset kuitenkin jäävät usein sairastuneen henkilön varjoon niin viranomaisten kuin muidenkin ihmisten osalta. Mielenterveysongelmat yleisin pitkiä sairaspoissaoloja selittävä tekijä. Viimeisen vuosikymmenen aikana niiden aiheuttamat poissaolot ovat lähes kaksinkertaistuneet. [1.] 2000-luvulla huumeisiin liittyvät kuolemat, rikollisuus ja ongelmakäyttö ovat moninkertaistuneet [2]. Kasvavien ongelmien myötä ilmiöt koskettavat entistä suurempaa osaa väestöstä. Omaisen sairauden vaikutukset näkyvät vahvimmin lapsissa ja heidän hyvinvointinsa kärsii eniten. Pro gradu tutkielmassani tutkin mielenterveys- tai päihdeomaisten hyvinvointia ja tutkin sitä Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa mielenterveys- ja päihdeongelmien vaikutuksista omaisen hyvinvointiin ja tehdä heidän osansa paremmin näkyväksi. Tutkimusaineisto koostui 27:stä omaisen kirjoittamasta tarinasta, joissa he kertoivat läheisen ihmisen sairauden vaikutuksista omiin elämiinsä. Terveys ja turvallisuus heikkenevät Omaisen mielenterveys- tai päihdeongelmat vaikuttavat negatiivisesti etenkin läheisen ihmisen mielenterveyteen. Omaiset kärsivät tilanteen kuormittavuuden ja kaltoinkohtelun seurauksena. Kokonaisuudesta seuraa usein omaisten mukaan heille itselleen ahdistusta, masennusta ja traumaperäistä stressiä. Turvattomuuden tunne on usein läsnä niiden arjessa, joiden läheisillä on mielenterveys- tai päihdeongelmia. Sairastuneen uhkaava käytös ja arvaamattomuus synnyttävät pelkoa väkivallasta. Turvattomuutta omaisille aiheuttaa myös oma avuttomuus tilannetta kohtaan ja avun saamisen vaikeus. Turvattomuus ja terveyshaasteet heikentävät huomattavasti omaisten hyvinvointia. Omainen katoaa suhteeseen ja roolit keikahtavat päälaelleen Mielenterveys- tai päihdeomaiset jäävät usein perheessä sairauden ja sairastuneen varjoon. Sairaus ja sairastunut saa huomiota ja vie huomion pois omaisen asioista. Tietyllä tavalla omaiset omana itsenään katoavat suhteessa ja perheessä, kun heidän asiansa eivät ole tärkeitä sairastuneen, muiden lähipiirin ihmisten ja viranomaisten silmissä. Perheissä ja parisuhteissa roolit voivat muuttua, jos jollain perheenjäsenellä on mielenterveys- tai päihdeongelmia. Lapsuutta sairastuneen varjossa eläneet henkilöt kokevat, että he joutuvat ottamaan ikätasoaan suurempaa roolia vanhempiensa, sisaruksiensa ja itsensä asioissa. Samoin parisuhteessa terve osapuoli joutuu kantamaan suurempaa vastuuta ja kuormitus kasvaa. Vääristyneet roolit ja vaikuttavat sekä tyytyväisyyteen omasta suhteesta puolisoon tai vanhempiin että oman identiteetin muodostumiseen. Muiden piittaamattomuus ongelmana Mielenterveys- ja päihdeomaiset kokevat muiden ihmisten piittaamattomuuden ongelmalliseksi. He kokevat, että naapurit, opettajat, viranomaiset ja muut sairastuneen ja omaisen tilanteen tuntevat eivät puutu asiaan. Muiden puuttumattomuus aiheuttaa omaisissa turvattomuutta, yksinäisyyttä ja avuttomuutta. Puuttumattomuus vaikuttaa omaisen hyvinvointiin monin eri tavoin. Tutkimustulokset korostavat, että mielenterveys- ja päihdeomaiset ovat haavoittuvassa asemassa yhteiskunnassa ja heidän hyvinvointinsa on uhattuna. Rohkeammalla tilanteeseen puuttumisella ja helpommin saatavilla olevilla palveluilla sekä sairastuneille että heidän omaisillensa, sairauden negatiiviset vaikutukset kaikkien osapuolten hyvinvointiin saadaan minimoitua. Olli-Pekka Rimpiläinen
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Olen loppuun kulunut ihmisraunio” Tutkimus mielenterveys- ja päihdeomaisten hyvinvoinnista. Tutkielman ohjaajana toimi Jari Lindh Lähteet: [1] Kansaneläkelaitos (2024) Mielenterveysongelmat veivät jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle vuonna 2023. https://www.kela.fi/ajankohtaista/mielenterveysongelmat-veivat-jo-yli-100-000-suomalaista-pitkalle-sairauspoissaololle-vuonna-2023 [2] Rönkä, Sanna & Brummer-Korvenkontio, Henrikki & Gunnar, Teemu & Hakkarainen, Pekka & Kailanto, Sanna & Karjalainen, Karoliina & Kriikku, Pirkko & Kuussaari, Kristiina & Partanen, Airi (2020) Katsaus ajankohtaiseen huumetilanteeseen – Huumeiden käyttö ja haitat kasvaneet 2000-luvulla merkittävästi. Tutkimuksesta tiiviisti 33/2020. Helsinki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/140711 Huoltoriidoilla on monia negatiivisia vaikutuksia lapseen, eivätkä vanhemmat pysty aina huoltoriidan keskellä suojaamaan lasta näiltä negatiivisilta vaikutuksilta. Pro gradu -tutkielmassani tutkin lapsen etua sekä arkea vanhempien välisessä huoltoriidassa. Tutkielman keskeisenä tavoitteena oli pyrkiä selvittämään sitä, minkälaisia ilmiöitä lapsen etuun liittyy huoltoriitatilanteissa ja sitä, miten lapsen etu tilanteissa toteutuu. Tutkimusaineistona toimivat hovioikeuden huolto-oikeudenkäynneistä syntyneet päätökset. Tutkimusaineisto koostui yhdestätoista tapauksesta, joissa hovioikeus on antanut päätöksen lapsen huollosta, tapaamisesta tai asumisesta. Jokaisessa aineiston tapauksessa tuomioistuin oli pyytänyt sosiaalitoimelta olosuhdeselvitystä perheen tilanteesta. Aineiston analyysissä käytin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksen viitekehyksinä toimivat käsitteet lapsen arki sekä lapsen etu. Lapsen edun merkitys huoltoriidoissa Vanhemmilla saattaa olla huoltoriidan seurauksena vaikea hahmottaa lapsen etua omista motiiveista sekä tavoitteista. Vanhemmilla saattaa olla myös keskenään erilaiset käsitykset siitä, mikä on lapsen edun mukaista [1]. Sen vuoksi on tärkeää, että oikeusjärjestelmässä pyritään viimeistään ratkaisemaan vanhempien välistä kiistaa lapsen edun mukaisella tavalla. Tutkimuksen tulosten perusteella hovioikeus arvioi jokaisessa tapauksessa lapsen etua ja se näyttäytyikin haastavalta ja monisyiseltä prosessilta. Lapsen edun arvioinnista on kuitenkin esitetty myös kritiikkiä, koska lapsen etuun viittaaminen päätöstä tehdessä saattaa luoda vaikutelman siitä, että lapsen etua on arvioitu perusteellisesti, vaikka näin ei todellisuudessa olisi [2]. Tämän vuoksi tutkimustulosten perusteella näyttäytyy tärkeälle, että viranomaiset pyrkivät läpinäkyvästi kuvaamaan niitä asioita, joiden perusteella lapsen edun mukaiseen ratkaisuun on päädytty ja miten sitä on arvioitu. Lapsen osallisuuden toteutuminen Lapsen osallistumisoikeudella on vahva yhteys lapsen etuun. Lapsen osallisuuden toteutumisesta vastaavat ensikädessä huoltajat [3]. Huoltoriidoissa, joissa vanhemmat ovat vireyttäneet asian tuomioistuimen käsiteltäväksi on tärkeää, että myös viranomaistoiminnassa toteutetaan lapsen osallisuusoikeutta. Lapsen osallisuusoikeuden kannalta tutkimustulokset antoivat surullisen kuvan. Tutkimustulosten perusteella kaikkien lasten näkemyksiä tai ajatuksia ei ollut kuultu huoltoriitaprosessin aikana, vaikka jokaisen perheen kohdalla tuomioistuin oli pyytänyt sosiaalitoimen tekemää olosuhdeselvitystä. Lapsen osallisuusoikeuksien kannalta tulos oli huolestuttava. Lapsen osallisuusoikeus kuuluu perusihmisoikeuksiin ja on tärkeää, että lasta osallistetaan omassa asiassaan. Myöskään tuomioistuimen päätöstä ei voi pitää lähtökohtaisesti lapsen oikeuksien viitoittamalla tavalla lapsen edun mukaisena, mikäli lasta ei olla kuultu [4]. On kuitenkin esitetty näkemyksiä myös lapsen suojelun tarpeesta vanhempien välisessä huoltoriidassa. Osallisuusoikeuden sekä suojelun tarpeen yhtäaikaista toteutumista on pidetty haastavana. Lapsen osallistumisoikeuden toteuttaminen vaatiikin todellista suojelun tarvetta. Viranomaisten tulisi tätä dilemmaa ratkaistessaan pyrkiä todelliseen läpinäkyvyyteen ja tarkkaan lapsen edun harkintaan, jotta sekä suojelua että osallistumisoikeutta voitaisiin toteuttaa yhtäaikaisesti. [3.] Huoltoriidoista tarvitaan lisää tutkimustietoa Huoltoriidassa elävät lapset saattavat kärsiä tutkimustulosten perusteella muun muassa lojaliteettiristiriidasta, erilaisista psyykkisistä ja fyysisistä oireista, kouluhankaluuksista sekä vanhempien omien pelkotilojen liitännäisvaikutuksista. Lisäksi tutkimustulosten perusteella lapsilla esiintyi muutoksia elinpiirissä, kuten muutoksia asuinpaikassa ja huoltajuussuhteissa. Kaikkein hankalimmassa asemassa tutkimustulosten perusteella näyttäytyivät olevan vaikea-asteisissa huoltoriidoissa elävät lapset. Vaikea-asteisten huoltoriitojen kuormittavuutta perheille ja lapsille lisää se, että niihin näyttäytyy olevan vaikea saada apua. Yhteiskunnan palvelujärjestelmä on tällä hetkellä keskittynyt niin kutsuttuihin lievempiin huoltoriitoihin. Lapsia sekä perheitä myös siirrellään palveluista toisiin ja perheellä saattaa olla samanaikaisesti useita eri palveluita käynnissä. [5.] Huoltoriidoista tarvitaankin lisää tutkimusta, jotta toimivia palvelupolkuja voidaan kehittää myös vaikeisiin huoltoriitatilanteisiin. Pelkkä oikeuden päätös ei ratkaise vanhempien syvään juurtunutta konfliktia, jonka vuoksi toimivia palveluita tarvitaan. Sandra Huhdankoski
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu tutkielmaan ”Lapsen etu ja arki vanhempien välisessä huoltoriidassa”. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet: [1] Kroneld, L. & Välilä, M. (2021). Avustajan rooli huoltoriidassa. Teoksessa Vaitomaa, J., Muukkonen, T. Rautio, S. Vaativan erotyön käsikirja. Ensi- ja turvakotien liitto. [2] Pösö, T. (2012, 75–76). Lapsen etu, oikeudet ja näkökulma moraalisina kannanottoina. Teoksessa H. Forsberg & L. Autonen-Vaaraniemi (toim.), Kiistanalainen perhe, moraalinen järkeily ja sosiaalityö (s.75–97). Tampere: Vastapaino. [3] Toivonen, V. & Pollari. K. (2021, 81–82, 85–56). Hyvä hoito ja kasvatus osana lapsen huoltoa. Teoksessa Hakalehto, S., & Toivonen, V. Lapsen oikeudet perheessä. Kauppakamari. [4] Hakalento, S. & Toivonen, V. (2021, 58–59). Johdatus lapsen oikeuksiin perheessä. Teoksessa Hakalehto, S., & Toivonen, V. Lapsen oikeudet perheessä. Kauppakamari. [5] Vaitomaa, J. (2021, 38, 41). Eronnaiden vanhempien ja lapsen palvelupolku. Teoksessa Vaitomaa, J., Muukkonen, T. Rautio, S. Vaativan erotyön käsikirja. Ensi- ja turvakotien liitto.  Kuva: Pixabay.com ”…luottamus on kaiken ydin, tai sillai että siinäkin ehkä se pidemmän ajan seuraaminen tavallaan rakentaa sitä, tai pitäisi rakentaa.” Edellä oleva lastensuojelun kokemusasiantuntijan esille nostama asia kuvastaa hyvin lastensuojelun sosiaalityön perusedellytystä. Jotta voimme ihmisinä saada kokemuksen luottamuksellisesta suhteesta, tarvitsemme usein aikaa tutustuaksemme toisiimme. Mielenkiintoni asiakkaan ja sosiaalityöntekijän vuorovaikutussuhteen syntymiseen perustuu omiin kokemuksiini ja havaintoihini toimiessani lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Työskentelin lastensuojelutyössä muutaman vuoden ajan ja pohdin usein sitä, kuinka erilaisia me sosiaalityöntekijät olemme. Tämä erilaisuus ei voi olla vaikuttamatta asiakastyöhön vuorovaikutustilanteissa. On tärkeätä, että sosiaalialalla työskentelevät ihmiset ovat tietoisia, minkälaista asiakassuhdetta ja vuorovaikutusta asiakkaat toivovat ja minkälaista kohtaamista he arvostavat. Sosiaalityöhön liittyy eettisiä arvoja ja hyviä käytänteitä, joita työntekijöiltä odotetaan. Työn rutinoituessa käytänteet saattavat unohtua, tai niitä voi olla mahdotonta noudattaa kiireen keskellä. Sen vuoksi työyhteisöissä olisi hyvä pysähtyä toisinaan miettimään omia ja työyhteisön työtapoja ja -käytänteitä. Pro gradu- tutkielmassani halusin selvittää, mitä asioita lastensuojelun kokemusasiantuntijat nostavat esille keskustellessaan ja pohtiessaan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välistä vuorovaikutusta. Tutkimukseni lähtökohtina olivat suhdeperusteisuus asiakastyössä ja asiakassuhteen muodostuminen sosiaalityössä. Tutkimukseni aineistona oli vuosina 2021–2022 toteutettu Lastensuojelu lapsen etuna -tutkimushanke [1], jonka tavoitteena oli selvittää lapsen tilanteeseen liittyvää tietoa, tulkintoja ja ymmärrystä lastensuojelutarvetta arvioitaessa. Asiakassuhteen syntyminen Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän suhde muodostuu, kun kohtaamisessa toteutuu tasavertaisuus. Hyvä kohtaaminen edellyttää yhteistä kieltä ja tunnetta siitä, että molemmat osapuolet ovat tulleet kuulluiksi ja ymmärretyiksi. On tärkeätä kertoa ja puhua asioista selkeästi. Kun itsestäänselvyydet konkretisoidaan ja avataan, asiakkaan ja työntekijän välinen luottamus vahvistuu. [2] Vuorovaikutus asiakassuhteessa Työntekijän rauhallinen, ihmisen ja tilanteen huomioiva, asiallinen ja ystävällinen työskentely lisää asiakkaan luottamusta ja auttaa selkeyttämään ajattelua. Haastavissa ja yllättävissä elämäntilanteissa sosiaalityöntekijän on hyvä kiinnittää huomiota antamansa tiedon ymmärrettävyyteen sekä ilmaisutapaan. Tieto siitä, että asiakas voi tarvittaessa olla yhteydessä ammattilaiseen, auttaa usein eteenpäin. On tärkeätä, että vastataan asiakkaan kysymyksiin ja tiedotetaan asioista, myös niistä asioista, joista asiakas ei välttämättä osaa edes kysyä. [3] Asiakkaan erilaiset ja moninaiset näkökulmat yhdistyvät sosiaalityöntekijän ammatilliseen osaamiseen ja näkökulmiin ja tällä tavoin mahdollistetaan aito vuoropuhelu, jonka kautta syntyy uudenlaista ymmärrystä ja mahdollisia auttamistoimia [4]. Tutkimuksen tuloksia Pro gradu- tutkielmani tulosten mukaan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän yhteistyön onnistumisen edellytyksiä ovat hyvän asiakassuhteen luominen sekä toimiva keskinäinen vuorovaikutus. Asiakassuhdetta luotaessa kokemusasiantuntijat näkivät tärkeäksi sen, että asiakas kohdataan aidosti ja sosiaalityöntekijällä on taito lukea ihmistä. On tärkeätä huomioida jokainen asiakas yksilöllisesti. Lisäksi on tärkeätä, että asiakasta kuullaan ja kohtaamisessa luodaan turvallinen tila. Vuorovaikutussuhteen luomisessa ja ylläpitämisessä lastensuojelun kokemusasiantuntijat näkivät merkityksellisinä asioina molemminpuolisen luottamuksen, läsnäolon asiakastilanteessa, asiakkaan ymmärtämisen sekä asiakkaan osallisuuden mahdollistamisen. Toisen ihmisen kohtaaminen ja näkeminen on sosiaalityön ydintehtävä. Jokainen kohtaaminen jättää jonkinlaisen muiston ja kokemuksen. Aina kaikki kohtaamiset eivät ole täydellisiä. Tärkeintä on kuitenkin pyrkiä pysähtymään ja olemaan läsnä hetkessä. Kuten eräs kokemusasiantuntija asian tiivisti: ”Kyllä kohtaaminen pitää olla semmoinen, että sä oikeasti pysähdyt siihen hetkeen ja kuuntelet asiakasta…” Taina Helmejoki
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Suhdeperusteinen työote lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja asiakkaan vuorovaikutuksen toimintamallina”. Tutkielman ohjaajana toimi Liisa Hokkanen. Lähteet [1] Pösö, Tarja (2022) Lastensuojelu lapsen etuna tutkimushanke (ETU), haastattelut 2021–2022. [2] Kivistö-Pyhtilä, Tuula & Hoppania, Eeva-Leena & Kallio, Mari & Kivioja, Annukka & Korkala, Mirja & Korpela, Marlene & Kuusela, Tanja & Niemi-Weckström, Anu & Lehto, Maija-Leena & Savolainen, Noora (2017) Kokemusasiantuntijuus lastensuojelun kehittämisessä. Teoksessa Pohjola Anneli, Kairala Maarit, Lyly Hannu & Niskala Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vastapaino. Tampere, 222–244. [3] Filppa, Virpi & Hietanen, Suvi (toim.) Hedemäki, Tuija & Kokkonen, Tuula & Malinen, Jaana & Niskala, Asta & Näkkäläjärvi, Anne & Ruotsala, Pauli (2013) Sosiaali- ja terveyspalveluiden viidakossa – Yhdessä oppien, yhteisesti kehittäen. Teoksessa Laitinen Merja & Niskala Asta (toim.) Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä. Vastapaino. Tampere, 459–478. [4] Poikela, Ritva (2010) Asiakassuunnitelma asiakaslähtöistä auttamista tavoitteellistamassa. Kohteen rakentumisen moniääninen menetelmä. Väitöstutkimus. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2010:5. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-6652-8 Maaseudun tulevaisuus Nuorten tulevaisuus Maaseudun nuoret Maaseutu Tulevaisuus Nuoret Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että mitä maaseutu todella on? Oletko koskaan pohtinut, mitä maaseudun nuorilta voisi oppia? Nämä kysymykset ovat johtaneet minut tarkastelemaan maaseutua ennen kaikkea sosiaalisena ympäristönä. Pro gradu- tutkielmassani tarkastelin maaseudun nuorten sosiaalisia suhteita voimavarojen näkökulmasta. Tutkielmassa määrittelin nuorten kokemuksen omista voimavaroistaan resilienssinä, eli kykynä selvitä vastoinkäymisistä. Tavoitteenani oli tarkastella sitä, miten nuorten sosiaaliset suhteet näyttäytyvät suhteessa heidän resilienssiinsä. Tarkoituksena oli saada tietoa myös siitä, miten maaseudun sosiaalisia verkostoja tarkastelemalla voidaan oppia lisää meistä ihmisistä. Tulevaisuuden kokeminen Tutkimuksessa havaittiin, että nuorten kokemukset tulevaisuudesta ja omista voimavaroista ovat yhteydessä toisiinsa. Samaten kokemus voimavaroista, tyytyväisyys ihmissuhteisiin sekä kuuluvuuden tunne kietoutuivat aineistossa yhteen. Voimavaransa vahvimpana kokevat nuoret kokevat vahvimmin voivansa pyytää apua läheisiltään vaikeissa tilanteissa ja he myös haluavat todennäköisimmin kertoa läheisilleen elämänsä iloisista asioista. Kuuluvuuden tunne etenkin sellaisiin yhteisöihin, joita ei itse valita, tukee nuorten kokemusta vahvoista voimavaroista. Kuuluvuuden tunteella suhteessa perheeseen ja kouluyhteisöön on vahvempi vaikutus kuin esimerkiksi kuuluvuuden kokemisella suhteessa ystäväpiiriin. Tutkimuksessa perheen merkitys nuorten voimavaroille korostui, vaikka nuorista puhuttaessa keskitytäänkin usein nuorten vapaa-aikaan ja perheestä itsenäistymiseen. Tutkimuksen valossa vahvempina koetut voimavarat näyttävät vahvistavan nuorten uskoa tulevaisuuteen. Voimavaransa vahvempana kokevat nuoret kokevat tulevaisuuden kaikista myönteisimpänä. Voidaan siis sanoa, että nuorten sosiaalisia suhteita tukemalla voidaan tukea nuorten voimavaroja ja jaksamista. Maaseutu sosiaalisena ympäristönä Maaseutu ymmärretään usein kaupungin vastakohtana ja maaseutu onkin fyysisesti erilainen ympäristö kuin kaupunki. Erot maaseudun ja kaupungin välillä eivät kuitenkaan koske vain fyysistä ympäristöä. Opintoni ja kokemukseni ovat ohjanneet minut tarkastelemaan maaseutua erityisesti sosiaalisesta näkökulmasta. Maaseutualueet pitävät sisällään sosiaalisia verkostoja, joihin kuuluminen ja joissa toimiminen on tärkeää maaseudun asukkaille. Maaseudun ja kaupungin sosiaaliset verkostot vaikuttavat poikkeavan toisistaan. Maaseudulla yksittäisten ihmisten merkitys korostuu ja lyhyilläkin kohtaamisilla muiden ihmisten kanssa voi myöhemmin olla suuri merkitys. Maaseudulla ihmisiä on vähemmän kuin kaupungissa ja siten on todennäköistä, että samoihin ihmisiin törmää myöhemminkin muissa yhteyksissä. Maaseudulla sosiaaliset verkostot ovat siten näkyvämpiä ja yksittäisten ihmisten merkitys oman sosiaalisen verkoston toiminnan kannalta voi olla hyvinkin suuri. Tämä voi luoda tunnetta vahvasta kuulumisesta ja vastuusta, mutta myös kielteiset kokemukset voivat olla vahvempia, jos yksilön suhteissa yhteisöön on haasteita. Vahvat sosiaaliset suhteet tarkoittavat maaseudulla myös sitä, että puutteet palvelutarjonnassa tai haasteet fyysisessä ympäristössä eivät rajoita ihmisten elämää niin vahvasti kuin voitaisiin ajatella. Herää ajatus siitä, että sosiaalisuus lisää yhteisön jäsenten resilienssiä. Samalla herää kysymys siitä, että voitaisiinko maaseudun toimintatavoista oppia jotain, josta hyötyisivät kaikki? Aiemmin todettiin, että maaseudun nuoret saavat sosiaalisista suhteista tukea voimavaroilleen ja uskoa tulevaisuuteen. Voitaisiinko maaseudun nuorilta ja maaseudun sosiaalisesta ympäristöstä oppia, että vahvempi yhteisöllisyys on tavoittelemisen arvoinen asia? Saija Fingerroos
Sosiaalityön opiskelija Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin Yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Maaseudun nuorten sosiaaliset suhteet ja voimavarat. Tutkielman ohjaajana toimivat Sanna Hautala ja Marianne Silén. Ikääntymisen haavoittuvaisuus syrjäytymisessä Ikääntyessä tapahtuva syrjäytyminen on erilainen prosessi kuin nuoremman väestön syrjäytyminen. Vaikeudet ihmissuhteissa, taloudelliset ongelmat voivat olla ikääntyneille haastavampia korjata, sillä ikääntyessä voimavarat ja toimintakyky parantaa tilannetta voivat vähentyä. Ikääntyneet ovat alttiimpia syrjäytymiselle ja haavoittuvaisempia syrjäytymisen vaikutuksille. Tämä johtuu ikään liittyvän toimintakyvyn ja terveydentilan muutoksista, sosiaalisten suhteiden kaventumisesta ja siitä, että mahdollisuudet ansaita lisätuloja heikkenevät. Syrjäytymisen vaikutukset vahvistuvat, kun ikääntyminen tuo mukanaan haavoittuvuuksia, huono-osaisuudet kumuloituvat ja resurssit sekä vaikutusmahdollisuudet niukkenevat. Syrjäytymistä voidaan tarkastella viidellä ulottuvuudella taloudellinen syrjäytyminen, sosiaalisista suhteista syrjäytyminen, palveluista syrjäytyminen, yhteisöistä syrjäytyminen ja kansalaisuudesta syrjäytyminen. Taloudellinen syrjäytyminen on tilanne, jossa ihmisen tulot eivät riitä ihmisarvoiseen elämään. Köyhyyden vaikutukset ihmiseen vanhuudessa ovat voimakkaampia kuin nuorempana, koska silloin kognitiivisen ja fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen lisää köyhyydestä aiheutuvia sosiaalisia vaikeuksia. Sosiaalisista suhteista syrjäytyminen tarkoittaa tilannetta, jossa ihmisellä ei ole merkityksellisiä ja läheisiä sosiaalisia suhteita, verkostoja eikä mahdollisuutta saada sosiaalista tukea. Yksin oleminen ja kokemus yksinäisyydestä vaikuttaa haitallisesti ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Palveluista syrjäytyminen on yhteydessä palveluiden järjestämisen tapaan, palveluiden saavutettavuuteen, palveluiden kustannuksiin ja siihen, etteivät ikääntyneet pääse vaikuttamaan itseään koskeviin palveluihin. Vaikeakulkuiset ympäristöt, pitkät välimatkat, esteelliset rakennukset syrjäyttävät ikääntyneet lähiympäristönsä yhteisöstä. Palvelujen siirtyminen pois keskustasta ja lähiöistä isoihin peltomarketteihin ja keskittymiin tai hyvinvointialueilla syrjäseutujen palvelujen keskittäminen kaupunkeihin vaikuttavat suoraan ikääntyneiden arkeen, palvelujen saatavuuteen ja ikääntyneiden osallisuuteen yhteisöissä. Kansalaisuudesta syrjäytyminen kaventaa ikääntyneiden ihmisten vaikuttamismahdollisuuksia, ja samalla ikääntyneiden näkökulma jää huomioimatta. Kansalaisuudesta syrjäytyminen voi olla syrjään jäämistä kansalaistoiminnasta, poliittisesta vaikuttamisesta ja vapaaehtoistoiminnasta yhteisöissä. Kansalaisuudesta syrjäytymiseen liittyy erityisesti ageismi eli ikäsyrjintä. Sosiaalihuoltolain mukainen avustajapalvelu käytännössä Avustajapalvelu on sosiaalisen kuntoutuksen palvelu, jolla pyritään ennaltaehkäisemään raskaampien palveluiden piiriin siirtymistä. Palvelun tavoitteena on tukea asiakkaan kotona asumista sekä omatoimisuutta ja ennaltaehkäistä toimintakyvyn heikkenemistä siten, että asiakkaalla on mahdollisuus avustettuna hoitaa esimerkiksi kodin ulkopuolelle suuntautuvia asioita. Palvelun sisältö voi olla ohjaamista ja avustamista päivittäisissä toimissa, palveluihin osallistumisessa, sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä kotona ja kodin ulkopuolella. Avustajapalvelu ei ole asiakkaan puolesta tekemistä, hoitoa tai hoivaa, vaan asiakkaan tukemista mahdollisimman itsenäiseen suoriutumiseen. Avustajapalvelun tehtävät ja tavoitteet vaihtelevat laajasti. Avustaja voi auttaa sosiaalietuuksien hakemisessa, hakea toimeentulotukihakemuksen liitteitä ja toimittaa niitä Kelalle, laittaa laskuja maksukuoriin ja toimittaa niitä postiin, huolehtia kodin siisteydestä, pyykkihuollosta ja ruoanlaitosta yhdessä asiakkaan kanssa, toimia saattajana terveydenhuollossa, auttaa kauppa-asioinnissa ja kodin ulkopuolella asioinnissa sekä käydä erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa asiakkaan tukena. Asiakkaat ovat voineet kokea yksinäisyyttä ja olla eristäytyneitä kotiin. Heillä ei välttämättä ole verkostoa ympärillään, ja he kaipaavat sosiaalisia kontakteja arkeensa. Avustajapalvelu ehkäisemässä ikääntyneen syrjäytymistä Avustajapalvelu pureutuu syrjäytymisen ehkäisemiseen kokonaisvaltaisesti asiakkaan yksilöllisen palveluntarpeen mukaisesti ja ehkäisee kaikkia aiemmin mainittuja syrjäytymisen ulottuvuuksia. Avustajapalvelu lieventää iäkkäiden yksinäisyyttä tuomalla arkeen säännöllisen sosiaalisen kontaktin, jonka tarkoituksena ei ole fyysisen hoivan antaminen. Avustajapalvelu voi ehkäistä ikääntyneen velkaantumista huolehtimalla, että laskut menevät maksuun, ja auttamalla sosiaalietuuksien hakemisessa. Myös palveluihin osallistuminen mahdollistuu avustajapalvelun tuella, kun asiakkaan oma toimintakyky on heikentynyt. Kokonaisuutena palvelu vahvistaa ikääntyneen asiakkaan kuulumista ympäröivään yhteisöön ja ikääntyneen asiakkaan kansalaisuutta. Avustajapalvelu mahdollistaa ikääntyneen asiakkaan liikkumisen ja toimimisen kodin ulkopuolella, vaikka asiakkaan toimintakyky olisi heikentynyt. Sonja Luvijoki
Sosiaalityön opiskelija Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: ”Sitä tukea ja sitä turvaa mä siinä hain” Gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden kokemuksia avustajapalvelusta syrjäytymisen ehkäisemisessä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lisälukemista Topo, P., Tiilikainen, E., & Seppänen, M. (2021). Vanhuusiän syrjäytyminen pähkinänkuoressa – tuloksia ja politiikkasuosituksia ROSEnetistä. https://doi.org/10.23989/gerontologia.102504 Rossi, E & Valokivi, H 2018: Ikääntyneiden sosiaalinen kuntoutus. Teoksessa Sosiaalinen kuntoutuksessa. Lind, Jari & Härkäpää, Kristiina & Kostamo-Pääkkö, Kaisa (toim.). Lapin yliopistopaino. Rovaniemi,149–173. Sosiaalityötä ovat jo pitkään haastaneet resurssipula ja vaikeudet rekrytoinnissa. Työelämän muutoksen myötä myös sosiaalityössä kaivataan joustavuutta ja mahdollisuutta yhdistää työ ja vapaa-aika mielekkäämmin.  Kuva: Unsplash.com Työelämän pelikenttä on tänään erilainen kuin se oli eilen [1]. Tämä näkyy myös sosiaalityössä, missä rekrytoinnin haasteet ovat tuoneet mukanaan uusia tapoja tehdä sosiaalityötä. Yksi näistä tavoista on sosiaalityö vuokratyösuhteessa. Vuokratyön lisääntymiseen sosiaalityössä ovat vaikuttaneet rekrytointiongelmien lisäksi työntekijöiden pysyvyyden haasteet ja kasvavat työmäärät [2]. Näiden lisäksi sosiaalityön kenttää haastavat myös taloudelliset paineet sekä työn vastuullisuus ja kuormittavuus. Työkentän tilanne on vaikuttanut siihen, että sosiaalityöntekijät hakeutuvat erilaisiin työsuhteisiin turvatakseen omaa hyvinvointiaan. Pro gradu -tutkielmassa tutkimme prekaariutta sosiaalityössä vuokratyösuhteen näkökulmasta. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vuokratyösuhteen vaikutuksesta työhyvinvointiin ja ammatilliseen toimijuuteen. Tutkimukseen haastateltiin kahdeksaa sosiaalityöntekijää, jotka olivat työskennelleet tai työskentelivät parhaillaan vuokratyösuhteessa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä ja -teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Työhyvinvointi vuokratyösuhteessa Tutkimuksessamme käsittelemme sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia, joka linkittyy vahvasti myös ammatilliseen toimijuuteen. Tutkimuksemme tulosten mukaan vuokratyösuhteessa työskentely on yleensä lyhytkestoista ja tämä määräaikaisuus on selvästi työhyvinvointia vahvistava tekijä. Vuokratyösuhde mahdollistaa eri tehtävien kokeilun sosiaalityön työkentällä ilman pitkäaikaista sitoutumista sekä keskittymisen olennaiseen eli asiakastyöhön. Vuokratyössä korvaus on normaalin työsuhteen palkkaa suurempi ja tällä on suora yhteys tutkimuksemme mukaan sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin. Lisäksi etuna ovat mahdollisuudet vaikuttaa työn reunaehtoihin ja muihin etuihin, joita normaalisti sosiaalityössä ei välttämättä ole. Esimerkkinä eduista voi olla työsuhdeauto, mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan, laajemmat etätyömahdollisuudet ja loma-aikojen joustava sopiminen tai asumisjärjestelyt pidemmällä sijaitsevalla työskentelypaikkakunnalla. Työhyvinvointiin merkittävästi vaikuttava tekijä haastateltujen sosiaalityöntekijöiden mukaan on vuokravälitysyritysten kautta saatava ylimääräinen tuki työn tekemiseen ja työssä jaksamiseen. Tämä tuki voi olla esimerkiksi työnohjausta, koulutusta tai mentorointia. Työhyvinvointia tukevaksi elementiksi nousee myös suhde työyhteisöön. Vuokratyötä tehneet sosiaalityöntekijät kokevat olevansa osa työyhteisöä ja saavansa osakseen arvostusta, mutta pystyvät jättäytymään ulkopuoliseksi esimerkiksi mahdollisissa ristiriitatilanteissa. Haasteeksi tutkimuksemme mukaan vuokrasosiaalityössä nousee suuri työn määrä. Usein työsuhteeseen mennään kriisitilanteisiin, jolloin paikataan esimerkiksi pitkään jatkunutta resurssivajetta. Tämä saattaa asettaa haasteita myös perehdytykselle työhön tai työyhteisöön kuulumiseen. Vuokratyöhön kuuluu aina epävarmuus työn jatkosta, jolloin sosiaalityöntekijällä tulee olla kykyä sopeutua uusiin, muuttuviin tilanteisiin sekä epävarmuuden sietokykyä. Vuokratyö ei tästä syystä sovi kaikille ja saattaa myös haastaa työhyvinvointia. Tulevaisuuden sosiaalityö Sosiaalityössä, erityisesti lastensuojelussa, sekundaaritraumatisoituminen ja jaksamisen haasteet lisääntyvät työuran pituuden myötä [3]. Gradumme haastatteluissa nousi esiin pohdinta siitä, tuleeko sosiaalityöntekijöiden suojata itse itseään raskaalta ja henkisesti kuormittavalta työltä vai pitäisikö sen olla työnantajan vastuulla. Työn haastekohdilla voi olla merkittävä vaikutus tulevaisuuden sosiaalityön pito- ja vetovoimaan. Tutkimuksemme mukaan sosiaalityöhön tarvitaan joustavuutta ja uusia tapoja tehdä työtä, jotta työn houkuttelevuus ja vetovoimaisuus lisääntyisi. Myös työhyvinvoinnin kysymyksiä tulisi ratkoa nykyistä tehokkaammin sekä luoda sosiaalityöntekijöille mahdollisuuksia vaikuttaa työn reunaehtoihin. Sosiaalityöntekijöiden odotuksena haastattelujen perusteella on saada työstä riittävä korvaus ja työn määrän tulisi olla kohtuullinen. Sosiaalityön profession arvostus nousi merkittäväksi tekijäksi sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kokemuksille. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että sosiaalityötä halutaan tehdä eettisesti ja kestävästi asiakkaan etu ensisijalle asettaen. Tärkeä kysymys onkin, mahdollistuuko tämä nykyisessä tavassa tehdä sosiaalityötä. Työelämä muuttuu, mutta muuttuuko sosiaalityö riittävästi? Kirsi Pohjalainen & Minna Simola
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Prekaarius sosiaalityössä, Sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vuokratyösuhteesta työhyvinvoinnin ja ammatillisen toimijuuden näkökulmasta. Tutkielman ohjaajana toimi Enni Mikkonen. Lähteet: [1] Järvensivu, Anu (2010) Tapaustyöelämä ja voiko sitä muuttaa? Tampere: University Press. [2] McLaughlin, Hugh & Scholar, Helen & McCaughan, Su & Pollock, Sarah (2024) Practitioner Perspectives on Agency Social Work in Children and Families Social Work in England. British Journal of Social Work 08, 1–21. [3] Salo, Paula & Rantonen, Otso & Aalto, Ville & Oksanen, Tuula & Vahtera, Jussi & Junnonen, Sanna-Riitta & Baldschun, Raija & Väisänen, Raija & Mönkkönen, Kaarina & Hämäläinen, Juha (2016) Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi, Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Helsinki: Työterveyslaitos. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
RSS Feed
