Millaista asioista työntekijäkokemukset kaupungin teknisen sektorin työpaikoilla muodostuvat ja miten organisaatiokulttuuri heijastuu työntekijäkokemuksiin? Miten teknisen sektorin työpaikkoihin saadaan päteviä hakijoita ja heidät pysymään työpaikassaan? Kuntien teknisen sektorin huutava työntekijäpula
Kuntien teknisen sektorin henkilöstöstä eläköityy lähes 40 % seuraavan viiden vuoden aikana [1], eikä uusia osaavia tulijoita heidän tilalleen ei ole näköpiirissä. Kiihtyvä kilpailu osaavista työntekijöistä on pakottanut myös kunnat tarkastelemaan ja uudistamaan perinteisesti jähmeitä ja hierarkkisia johtamis- ja toimintatapojaan, jotta ne olisivat veto- ja pitovoimaisia työpaikkoja uusille työntekijäsukupolville. Yritysmaailmassa inklusiivinen johtaminen ja positiivisen työntekijäkokemuksen tarjoaminen henkilöstölle on jo kauan ollut arkipäivää [2]. Työntekijäymmärryksen kautta työntekijäkokemukseen Jotta tämän artikkelin alussa oleviin kysymyksiin voidaan yrittää vastata, tarvitaan työntekijäymmärrystä, tietoa siitä mikä ihmisille on tärkeää, mikä työntekijöitä motivoi, sitouttaa ja hyvinvointia parantaa. Ihmiset ovat erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa motivaatio ja sen lähteet vaihtelevat. Jokainen työntekijä haluaa kuitenkin tulla kohdatuksi ja johdetuksi yksilöllisenä omana itsenään eikä osana kasvotonta työntekijäresurssia [3]. Neljän sukupolven kohtaamisia työpaikoilla Työntekijöiden tarpeet ja toiveet työn suhteen ovat muuttuneet, työntekijät ovat valikoivampia sen suhteen millaiseen työhön hakeutuvat ja sitoutuvat, enää ”eläkevirka” ei ole ensisijainen kriteeri. Työ koetaan merkitykselliseksi, kun se sopii omaan arvomaailmaan, siellä voi kokea itsensä nähdyksi ja kuulluksi ja palkka mahdollistaa mukavan vapaa-ajan ja harrastukset [4]. Työelämässä tällä hetkellä esiintyvä useiden sukupolvien rinnakkain työskentely voi aiheuttaa ristiriitoja, eläkeikää lähestyvien johtajien ja esihenkilöiden omatessa usein hyvin erilaisen ihmiskäsityksen ja näkemyksen työelämästä kuin rekrytoitavat nuoret. Organisaatiokulttuuri kaiken työpaikalla tapahtuvan taustalla Johtamisen puitteet määrittyvät organisaatiokulttuurista, työntekijäkokemuksen muodostumisen kannalta onkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten ihmisiä kuntasektorilla johdetaan. Asemaan ja kontrolliin perustuvan johtamisen tulisi antaa tilaa ihmisten välisen luottamuksen varaan rakentuvalle johtamiselle [5]. Laajempi ymmärrys kunnan strategian ja henkilöstöohjelmien takana olevasta ihmiskäsityksestä mahdollistaa suunnitelmallisen ja harkitun organisaatiokulttuurin muutoksen johtamisen ihmiskeskeisemmäksi ja sitä kautta positiivista työntekijäkokemusta tukevaan suuntaan niin, että uuden henkilöstön saatavuus, pysyvyys ja sitä kautta julkisten palvelujen tuottaminen kuntalaisille saataisiin turvattua [6 ja 7]. Oulun kaupungin teknisen sektorin työntekijäkokemukset, sen elementit ja mitä työntekijäkokemukset kertoivat organisaatiokulttuurista Asiantuntija ja lähiesihenkilötehtävissä toimivien haastattelujen (N10) perusteella työntekijäkokemuksen osa-alueiksi löydettiin 1) merkityksellinen työ, 2) johtaminen, 3) henkilöstökäytännöt ja palkkaus sekä 4) fyysinen ympäristö ja teknologia [8 ja 9]. Merkityksellinen työ osoittautui psykologisten perustarpeiden (yhteisöllisyys, autonomia ja kompetenssi) täyttymisen kautta tärkeimmäksi työntekijäkokemukseksi. Varsinkin tiimin yhteisöllisyyttä arvostettiin korkealle. Myös johtamisen rooli työntekijäkokemuksen muodostumisessa korostui. Henkilöstökäytäntöjen ja palkkauksen sekä fyysistä ympäristöä ja teknologiaa koskevien työntekijäkokemusten kuvausten jäädessä huomattavasti vähäisemmille maininnoille. Organisaatiokulttuurit voidaan jakaa keskeisen toimijan perusteella,1) johtaja, 2) organisaatio, 3) saavutukset, 4) yksilö ja 5) yhteisö organisaatiokulttuurityyppeihin. Oulun kaupungin teknisen sektorin organisaatiokulttuureissa on nähtävissä viitteitä kaikista näistä tyypeistä. Jokainen organisaatiokulttuuri on muotoutunut kyseessä olevan organisaation yksilöllisen historian perusteella juuri omalaisikseen. Myös työntekijäkokemuksia on niin paljon kuin on työntekijöitäkin. Jokaisella ihmisellä on oman elämänkokemuksensa kautta muotoutunut subjektiivinen kokemus, tunne siitä, miten työpaikan olosuhteet vastaavat työntekijän niille asettamia odotuksia ja millainen organisaatiokulttuuri ja johtaminen tuottaa itselle positiivisen työntekijäkokemuksen. Huolimatta yksilöllisistä organisaatiokulttuureista ja työntekijäkokemuksista on kuitenkin mahdollista kehittää inhimillistä organisaatiokulttuuria, joka ruokkii positiivisen työntekijäkokemuksen osatekijöitä. Merja Kaikkonen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Työntekijäkokemus organisaatiokulttuurin heijastumana, tapaustutkimus kaupungin tekniseltä toimialalta. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen. Lähteet: [1] Kuntaliitto (2023) Joka viides kuntien teknisen toimialan työpaikka jää täyttämättä. https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2023/joka-viides-kuntien-teknisen-toimialan-tyopaikka-jaa-tayttamatta [2] Shwartz J. Indranill R., Hauptmann, M., Van Durme Y.& Denny, B. (2019), “From employee experience to human experience: putting meaning back into work https://www2.deloitte.com/us/en/insights/focus/human-capital-trends/2019/workforce-engagement-employee-experience.html [3] Luukka, P. (2019). Yrityskulttuuri on kuningas: Mikä, miksi, miten? Helsinki. Alma Talent. [4] Manka, M-L. & Manka M. (2016) Työhyvinvointi. Helsinki. Talentum Pro [5] Hietala, H. (2019) Ajattelun muutos: avain parempaan liiketoimintaan. Teoksessa Collin, K. & Lemmetty, S. (toim.) Siedätystä johtamisallergiaan. Vastuullinen johtajuus itseohjautuvuuden ja luovuuden tukena työelämässä. Edita. [6] Kim, J., & Jung, H. (2022). The Effect of Employee Competency and Organizational Culture on Employees' Perceived Stress for Better Workplace. International journal of environmental research and public health, 19(8), 4428. [7] Stenvall, J., & Virtanen, P. (2021). Ihmiskeskeinen hallinnon uudistaminen: Hallintoreformien toteutus monimutkaisessa yhteiskunnassa. Tietosanoma / Art House Oy. [8] Spiik, K., & Sillanpää, E. (2022). Yhteisöohjautuvuus: Jaettu johtajuus. Turku. Karlex. [9] Laloux, F.(kirj.), Appert, E. (kuvittaja) Markula, J. (kääntäjä), Rautanen, A., (kääntäjä) & Waegelein, R. (kääntäjä), (2021). Reinventing organizations: kohti tulevaisuuden työyhteisöjä: kuvitettu kutsu liittyä keskusteluun seuraavan vaiheen organisaatioista. Teal Suomi Osuuskunta. Nuorisorikollisuudesta rakentuu moniulotteinen ilmiö Helsingin Sanomien kirjoitusten valossa16/4/2024
Mediassa keskustellaan nuorisorikollisuudesta moniäänisesti. Esille nousee huolta nykynuorison voinnista, katujengeistä, nuorten välisestä raaistuvasta väkivallasta ja alaikäisten tekemistä rikoksista. Suuri enemmistö nuorista voi hyvin, mutta pieni joukko nuoria tekee entistä vakavampia rikoksia. Yhä useampi nuori pitää mukanaan teräasetta. Myös ampuma-aseiden kantaminen on Suomessa yleistynyt. Kuva: Juristiuutiset/ISTOCK Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani nuorisorikollisuuteen liittyvää suomalaista julkista keskustelua. Tutkimusaineisto koostui 42:sta Helsingin Sanomien kirjoituksesta. Tutkimusmenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja teoreettinen viitekehys nojasi sosiaalisen konstruktionismin perinteeseen. Tarkoitus oli selvittää, minkälaisia merkityksiä nuorisorikollisuudesta rakentui Helsingin Sanomien kirjoituksissa. Paheneva ilmiö Nuorisorikollisuuden merkitykset rakentuivat nuorisorikollisuuden ilmiön, syiden ja torjuntakeinojen määrittelyjen kautta. Kirjoituksista rakentui kuva vaikeutuvasta ja pahenevasta nuorisorikollisuuden ilmiöstä. Rikollisuuden kerrottiin lisääntyneen ja kasautuneen pienelle tekijäjoukolle. Väkivallan nähtiin raaistuneen ja sisältävän aiempaa enemmän nöyryyttäviä piirteitä, minkä voidaan tulkita johtuvan nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista. Hukassa oleva vanhemmuus ja yhteiskunnan eriytyminen määrittyivät juurisyiksi nuorten pahoinvoinnille ja rikolliselle käyttäytymiselle. Syrjäytymisen tulkittiin vahvistavan nuorten rikollisuutta ja lisäävän rikollisjengien vetovoimaa. Rikosten tekemisestä aiheutuvat euforiset tunteet ja hyväksynnän hakeminen määrittyivät motiiveiksi teoille. Keskiluokan viikonloppuinen huumeiden viihdekäyttö nostettiin yhdeksi taustatekijäksi ilmiölle. Yhteistyöllä ja osallistamisella taistoon ongelmaa vastaan Nuorisorikollisuuden torjuntakeinoja haettiin koko yhteiskunnan, perheiden ja nuorten osallistamisesta. Eri toimijoiden yhteistyön tiivistämistä, terminologian selkiyttämistä, avoimen keskustelukulttuurin luomista ja ennaltaehkäiseviä toimia kaivattiin. Pitkäjänteiset toimintaohjelmat ja pysyvä hankerahoitus määrittyivät keinoiksi torjua nuorisorikollisuutta. Yhteiskuntapoliittinen keskustelu nuorisorikollisuuden syistä ja ratkaisukeinoista leikkasi läpi useiden kirjoitusten. Torjuntakeinoiksi määrittyivät kovat ja pehmeät toimet, joista sosiaalityön paremman resursoimisen voidaan tulkita lukeutuvan pehmeisiin ja rangaistusten lisäämisen ja kontrollin kiristämisen koviin keinoihin. Nuorisorikollisuuden tarkastelun tasot Nuorisorikollisuutta, nuorisorikollisuuden juurisyitä ja nuorisorikollisuuden torjuntakeinoja voidaan tarkastella eri tasoilla: yksilötasolla, perhetasolla ja yhteiskunnallisella tasolla. Tasot ovat toisiinsa nähden vuorovaikutuksellisessa suhteessa ja nuorisorikollisuuteen liittyviä tekijöitä voidaan tarkastella kaikkien kolmen tason kautta. Ilmiöön kietoutuvat ristiriidat ja inhimillinen kärsimys Nuorisorikollisuuteen sisältyy useita ristiriitaisia elementtejä ja tasoja. Yhtäältä nuoret ovat vielä alaikäisiä ja osin lapsia, joihin liitetään mielikuvia lapsenomaisesta viattomuudesta, puhtoisuudesta ja johdateltavuudesta. Toisaalta rikollisuuteen liitetään mielikuvia strategisuudesta, tietoisista valinnoista ja pahuudesta. Lapsiin liitettyinä näkemys on ristiriitaisuudessaan mielenkiintoinen. Nuorisorikollisuus ja siitä koituvat inhimilliset kärsimykset koskettavat lukuisia nuoria, perheitä ja laajemmin koko yhteiskuntaa. Tutkielmani tulokset kulkevat käsi kädessä aiemman tutkimustiedon kanssa. Nuorisorikollisuuden juurisyyt ja torjuntakeinot ovat moniulotteisia ja mutkikkaita. Ongelman torjumiseksi tulee kehittää monialaisia ja yhteistyöhön perustuvia lähestymistapoja sekä panostaa ennaltaehkäiseviin toimiin. Susanna Sneck
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Nuorisorikollisuuden merkitysten rakentuminen Helsingin Sanomien kirjoituksissa. Tutkielman ohjaajana toimi Elina Virokannas. Lähteet:
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat jäävänsä asiakastyössä uhkaavien vuorovaikutustilanteiden kanssa yksin ja tilanteiden rajaaminen koetaan epävarmana. Sosiaalityöntekijöiden käsitys sietämisen rajoista asiakastyössä vaihtelee suuresti. Sietämisen rajan käsittäminen Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sietämisen rajoja asiakkaan ja työntekijän uhkaavissa vuorovaikutustilanteissa. Keräsin tutkimusaineiston lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden fokusryhmäkeskusteluista sekä yksilöhaastatteluista. Aloittelevana sosiaalityöntekijänä on ollut hankalaa hahmottaa millaisia uhkaavia tai kuormittavia tilanteita voin oman turvallisuuteni sekä työssä jaksamisen vuoksi rajata ja miten paljon minun tulisi sietää työn luonteen ja työtehtävien vuoksi. Olen huomannut, ettei työyhteisöissä ole yhteisiä linjavetoja rajojen asettamiseksi, vaan rajaaminen asiakastyössä toteutuu kunkin sosiaalityöntekijän yksilöllisen harkinnan mukaan. Sosiaalityöntekijöiden näkemysten mukaan sietämisen rajojen ylittäviksi tilanteiksi koettiin tutkimuksessani yksimielisesti väkivallalla uhkaaminen. Asiattoman kielenkäytön, huutamisen tai nimittelyn ei automaattisesti koettu ylittävän sietämisen rajoja. Työntekijän omalla työ- ja elämäntilanteella sekä sillä kenen taholta asiaton käytös tulee, oli merkitystä sietämisen rajan asettumiseen vuorovaikutustilanteessa. Työntekijät suhtautuivat lasten ja nuorten asiattomaan käytökseen usein ymmärtäväisemmin kuin asiakasvanhempien tai yhteistyökumppaneiden huonoon käytökseen. Myös käsiteltävän asian luonne sekä paikka, jossa vuorovaikutus toteutuu, on yhteydessä sietämisen rajan asettumiseen. Erityisten vaikeiden päätösten tai sensitiivisten tilanteiden äärellä asiatonta käytöstä sallittiin enemmän. Perehdytyksen ja yhteisten linjavetojen puute vääristää sietämisen rajoja Tutkimukseen osallistuneista sosiaalityöntekijöistä enemmistö ei ollut saanut minkäänlaista perehdytystä uhkaaviin vuorovaikutustilanteisiin. Ilman perehdytystä ja yhteisiä toimintamalleja sosiaalityöntekijöille oli epäselvää missä määrin he voivat rajata asiakkaiden epäasiallista käytöstä oman työssä jaksamisensa turvaamiseksi. Ilman perehdytystä uudet työntekijät ottavat mallia kokeneimmilta kollegoiltaan, jolloin käsitys sietämisen rajoista saattaa vinoutua. Keskusteluissa nousi esille kuitenkin näkemys siitä, että aiemmin vallalla ollut ajatus, jonka mukaan hyvä työntekijä sietää enemmän on muuttunut. Työntekijöiden yksimielisen näkemyksen mukaan mitä tahansa käytöstä ei tule vuorovaikutustilanteissa sietää ja rajaaminen on tärkeää. Rajat työhyvinvointia ja asiakassuhdetta turvaamassa Sosiaalityön perinteissä vahvasti istuva ajatus auttamistyöstä ja sen asiakaslähtöinen ammattietiikka saattaa antaa vastavalmistuneelle sosiaalityöntekijälle virheellisen kuvan siitä, että asiattoman käytöksen rajaaminen ja oman työhyvinvoinnin suojelu olisi ristiriidassa tämän sosiaalityön eetoksen kanssa ja tilanteet jäävät sen vuoksi rajaamatta. Näkemykseni mukaan rajojen asettaminen asiakastyössä ei sulje pois auttamistyötä ja asiakkaan kanssa yhdessä toimimista ja hyvän asiakassuhteen luomista. Rajojen asettaminen auttaa sosiaalityöntekijöitä jaksamaan ja pysymään työssään vastaisuudessakin sekä työskentelemään pitkäkestoisemmin haastavissa elämäntilanteissa olevien hyväksi ja toimimaan marginaalissa olevien ihmisryhmien äänenä ja oikeuksien ajajana. Hyvinvoivalla sosiaalityöntekijällä on voimavaroja toimia vastavuoroisessa suhteessa niin kollegoidensa kuin asiakkaidensa kanssa enemmän kuin uupuneella ja kuormittuneella työntekijällä [1]. Roosa Martikainen
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Sietämisen rajat lastensuojelun sosiaalityön asiakastyössä. Tutkielman ohjaajana toimi Elina Virokannas. Lähteet [1] Lehto-Lundén, Tiina & Salovaara, Petra (2016) Hyvinvoiva sosiaalityöntekijä. Teoksessa Törrönen, Maritta & Hänninen, Kaija & Jouttimäki, Päivi & Lehto-Lundén, Tiina & Salovaara, Petra & Veistilä, Minna (toim.): Vastavuoroinen sosiaalityö. Gaudeamus Oy. Tallinna, 165–177. ”Se edellyttää tietysti paitsi sitä heittäytymistä, mutta myös paljon nöyryyttä siihen, että täytyy ymmärtää, että asiaa ei vielä osaa, pitää olla isot korvat, kaks suurta silmää ja oppia muilta tosi paljon sellasis tilanteissa…” Johtamista voitaisiin kuvailla prosessina, jossa ei voi tulla koskaan täysin valmiiksi, mutta jossa voi jatkuvasti oppia uutta ja kehittää omaa osaamistaan. Ihmisen vaatimattoman suhtautumisen omaan toimintaansa ja kyvyn muiden kuuntelemiseen voidaan nähdä olevan erityisen tärkeää johtamisessa.
Positiivisessa psykologiassa erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat ihmisen positiiviset piirteet [1], joita voidaan kuvailla hyveinä ja luonteenvahvuuksina [2]. Christopher Peterson ja Martin Seligman (2004) ovat kehittäneet positiiviseen psykologiaan pohjautuvan VIA-luokitusjärjestelmän, jossa he määrittelivät kuuden hyveen alle 24 luonteenvahvuutta, jotka ovat universaaleja ja kaikille kulttuureille yhteisiä [3]. Tutkimuksessa tarkastelin, millä tavalla VIA-luokittelun mukaiset hyveet painottuvat luonteenvahvuuksina ja mikä merkitys niille annetaan yritysjohtajien puheessa. Tutkimuksen aineistona käytin 60 Leadcast-podcast jaksoa ja neljän yrityksessä toimineen johtajan elämäkertateosta. Luonteenvahvuuksien käytön positiiviset vaikutukset ihmisen omassa elämässä ”Kyl se tähän ihmisten kasvuun kulminoituu, että jos on pystynyt tukemaan ihmisiä uralla ja näkee, että he pärjää […] kyll se on ehkä erityisen palkitsevaa.” Luonteenvahvuuksien käytöllä on positiivisia vaikutuksia ihmiselle itselleen tilanteessa, jossa ihminen kykenee pitämään huolta tärkeistä ihmissuhteista ja kokemaan myönteisiä tunteita muiden ihmisten auttamisen seurauksena. Luonteenvahvuuksien merkitys oppimiselle ja ammatilliselle kehittymiselle ”Mä oon edelleen hirveen utelias, et mä yritän oppia uusia asioita ja opiskella ja ihmetellä maailmaa.” Oppiminen ja oman osaamisen jatkuva kehittäminen on erityisen tärkeää johtamisessa, joka nousi esille sosiaalisen älykkyyden, uteliaisuuden ja nöyryyden luonteenvahvuuksien kuvauksissa johtajien puheessa. Luonteenvahvuuksien käytön voidaan nähdä edistävän oman toiminnan arvioimista ja uuden tiedon omaksumista. Kuuntelemisen tärkeys johtamisessa ”Sillonhan ku […] meneekin jollekin alueelle, ei osaakaan oikeen mitään ja on täysin ”nobody”, ei oo viel mitään uskottavuutta, niin kylhän se vaatii aika paljon nöyryyttä ja se vetää aika nöyräksi […] koska se on ihan älyttömän hieno kokemus siinä kaikessa nöyryydessä ja uuden oppimisessa ja sen tietotaidon kartottamiseen […].” Nöyryyden luonteenvahvuudella on erityinen merkitys johtajan kyvylle kuunnella muita ja oppia sitä kautta. Nöyryyden luonteenvahvuuden painottumisen johtajien puheessa voidaan tulkita kertovan suomalaisista erityispiirteistä, jossa suomalaisia pidetään vaatimattomina ihmisinä, jotka eivät pyri olemaan erityisemmin esillä. Sosiaalisen älykkyyden luonteenvahvuuden merkitys johtamisessa ”Mä tuun aika hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja musta se on tosi hienoa löytää ihmisiä, jotka tulee eri aloilta tai erilaisilta taustoilta […] pystyn puhumaan aika monesta erilaisista asioista erilaisten ihmisten kans.” Sosiaalisen älykkyyden luonteenvahvuuden käyttö edistää sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa taitavasti toimimista. Sosiaalisen älykkyyden luonteenvahvuus auttaa tunnistamaan omia ja muiden ihmisten tunteita ja asettumaan toisten ihmisten tilanteeseen johtajana toimiessa. Omien vahvuuksien tunnistaminen ja käyttöön ottaminen ”On hyvä tunnistaa omat heikkoudet ja vahvuudet ja miettiä, että olenko mä se henkilö, joka haluaa olla luomassa sitä kymmenen vuoden visiota vai ehkä mä olen se henkilö, joka on hyvä siinä, kun pitää ikään kuin rummuttaa läpi tiettyjä päätöksiä […].” Luonteenvahvuuksien käytön voidaan nähdä olevan yhteydessä hyvään itsetuntemukseen, jonka avulla ihminen tunnistaa omia vahvuuksiaan ja hakeutuu ympäristöihin, jotka tukevat omien vahvuuksien ja voimavarojen käyttöön ottamista. Luonteenvahvuuksien merkitys avoimen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentumiselle ”Jos asioista löytää sen jonkinlaisen positiivisen puolen ja siit tilanteesta jonkinlaista tilannekomiikkaa synkissäkin asioissa, nii kylhän se auttaa… Ett se on semmonen mindset, mieliala ja mielikuva kysymys […].” Johtajan rehellisyyden ja huumorin luonteenvahvuuksien käytöllä on erityinen merkitys avoimen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentumiselle. Rehellisyyden luonteenvahvuudessa korostui pyrkimys toimia omana aitona itsenään johtamisessa ja huumorin luonteenvahvuus näyttäytyi erityisesti kykynä huomata asioiden hyviä puolia johtajana toimiessa. Ihmisen kyky jatkaa toimintaansa vastoinkäymisistä huolimatta ”Ehkä korostaisin sellaista yhteisen ymmärryksen luomista… Täytyis olla kärsivällisyyttä ennen kuin lähdetään liikkeelle, sanoittaa sitä, että mitä tavoitellaan ja miksi tavoitellaan […].” Luonteenvahvuuksien käyttö vaikuttaa positiivisesti tavoitteen suuntaisen toiminnan jatkamiseen esteistä ja haasteista huolimatta, joita voi tulla vastaan johtajana toimiessa. Erityisesti johtajuuden luonteenvahvuuden käyttö näyttäytyi tärkeänä tavoitteiden saavuttamisessa, jossa ihminen kykenee kommunikoimaan selkeästi ryhmälle siihen kohdistuvista odotuksista ja huolehtimaan ryhmän toiminnan jatkuvuudesta. VIA-luokittelun mukaisten luonteenvahvuuksien tunnistamisella ja käyttöön ottamisella voidaan edistää paitsi ihmisten hyvinvointia ja työssä suoriutumista, myös yrityksen tavoitteiden saavuttamista. Luonteenvahvuuksien käytöllä johtamisessa voidaan edistää ihmisten parhaan potentiaalin saavuttamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Marii Koikson Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan ”Hyveet luonteenvahvuuksina yritysjohtajien puheessa”. Tutkielman ohjaajana toimi Ville Pietiläinen. Lähteet: [1] Peterson, C. (2006). The Values in Action (VIA) Classification of Strengths. Teoksessa: Csikszentmihalyi, M. & Csikszentmihalyi, I. S. (toim.) A Life Worth Living: Contributions to Positive Psychology, (E-kirja). Viitattu 10.3.2023. New York: Oxford University Press, 62–98. https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.ulapland.fi/lib/ulapland-ebooks/reader.action?docID=270875 [2] Syväjärvi, A., & Vakkala, H. (2019). Myönteisyys ja voimavaraisuus ihmisten johtamisessa. Teoksessa Pietiläinen, V. ja Syväjärvi, A. (toim.) Johtamisen psykologia. 2. uudistettu painos. Jyväskylä: PS-Kustannus, 201–233. [3] Peterson, C. & Seligman, M. E. P. (2004). Character Strengths and Virtues. A Handbook and Classification. Oxford: Oxford University Press. Lisälukemista: Ojanen, M. (2022). Positiivinen psykologia, (E-kirja). 2. uudistettu painos. Viitattu 3.3.2023. Kööpenhamina: SAGA Egmont. https://luc.finna.fi/Record/luc_electronic_yo.994797454206246 Seligman, M. E. P. (2008). Aito onnellisuus. Positiivisen psykologian keinoin täyteen elämään. Helsinki: Art House. Seligman, M. E. P. & Csikszentmihalyi, M. (2000). Positive psychology: An Introduction. The American Psychologist 55(1), 5–14. Wenström, S. (2020). Positiivinen johtaminen. Johda paremmin opetus- ja kasvatusalalla, (E-kirja). Viitattu 25.3.2023. Jyväskylä: PS-Kustannus. https://luc.finna.fi/Record/luc_electronic_yo.994731622606246?sid=3289209177 Saavutettavuus on vaikuttavien ja eettisesti kestävien aikuissosiaalityön palvelujen edellytys. Sosiaalijohtajilla on keskeinen rooli saavutettavuuden edistämisessä ja erityisesti sitä mahdollistavien rakenteiden luomisessa muotoutuvilla hyvinvointialueilla. Mitä on saavutettavuus? Saavutettavuudella tarkoitetaan kiteytetysti sitä, että jokaisella palvelua tarvitsevalla tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus päästä tarvitsemiensa palvelujen piiriin riippumatta esimerkiksi taloudellisista, fyysisistä tai psyykkisistä rajoitteista. Palvelujen saavutettavuutta voivat kuitenkin estää monet tekijät, kuten esimerkiksi palvelurakenteiden vinoumat, palvelujen sijainti, asiakkaiden ongelmiin liitetyt stigmat tai huonot kokemukset kohtaamisista viranomaisten kanssa. [Ks. esim. 1] Saavutettavuus voidaan jakaa ulottuvuuksiin, jotka usein limittyvät toisiinsa ja, jotka ohjaavat tarkastelemaan saavutettavuutta eri näkökulmista [2]: Pro gradussani tarkastelin aikuissosiaalityön hyvinvointialuesiirtymän aikaista saavutettavuutta ja siihen liittyvää johtamisosaamista. Hyödynsin tutkielmassani yhden hyvinvointialueen sosiaalijohdolta kerättyä laajaa kokous- ja haastatteluaineistoa. Hyvinvointialuesiirtymä on vaikuttanut monin tavoin aikuissosiaalityön saavutettavuuteen Hyvinvointialuesiirtymän kaltaisella historiallisen suurella sote-palvelurakennemuutoksella on ollut merkittäviä vaikutuksia aikuissosiaalityön palvelujen saavutettavuuteen. Hyvinvointialuemuutoksen myötä esimerkiksi palvelujärjestelmän ja yhteistyön rakenteet ovat muuttuneet, ajankohtaisen ja paikkansapitävän tiedottamisen merkitys korostunut sekä digipalvelujen määrä kasvanut. Hyvinvointialueet ovat ensimmäisen toimintavuotensa aikana joutuneet paikkaamaan alijäämäistä budjettitilannettaan tekemällä myös monia aikuissosiaalityön saavutettavuutta heikentäviä toimia. Näitä ovat esimerkiksi henkilöstön vähentäminen yt-neuvotteluja käymällä sekä palveluverkostojen kaventaminen. Saavutettavuuden tulisi pysyä keskeisenä näkökulmana palvelujärjestelmän – ja aikuissosiaalityön palvelujen – kehittämisessä, sillä saavutettavuus on palvelujen eettisen kestävyyden ja vaikuttavuuden edellytys. Sosiaalijohtajat saavutettavuuden edistäjinä Sosiaalialan johtajat tarvitsevat työssään vahvan konteksti- ja substanssiymmärryksen lisäksi myös henkilöstö-, talous-, verkosto- sekä muutos- ja kehittämisjohtamisen osaamista [3]. Näitä kaikkia johtamisen osaamisalueita johtajat tarvitsevat myös aikuissosiaalityön saavutettavuuden edistämisessä. Hyvinvointialuesiirtymän kaltaisen muutoksen keskellä korostuu pro graduni mukaan tarve sosiaalijohtajien muutos- ja kehittämisjohtamisen osaamiselle. Työssään sosiaalijohtajat johtivat niin asioiden kuin ihmistenkin muutosprosesseja. Muuttuneet palvelurakenteet edellyttivät monilta osin myös olemassa olevien verkostorakenteiden päivittämistä tai uusien luomista. Toimiva yhteistyö aikuissosiaalityölle keskeisten yhteistyökumppaneiden kanssa on edellytys asiakkaiden saumattomammille palvelupoluille ja laadukkaille palveluille. Lopuksi Sosiaalijohtajien keskeisestä roolista huolimatta aikuissosiaalityön saavutettavuus on asia, jota jokainen aikuissosiaalityössä työskentelevä voi omassa arjen asiakastyössään joko estää tai mahdollistaa esimerkiksi panostamalla asiakkaiden kunnioittavaan kohtaamiseen ja raportoimalla eteenpäin havaitsemistaan saavutettavuuden epäkohdista. Heidi Kantsila-Korhonen
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Aikuissosiaalityön saavutettavuus hyvinvointialuesiirtymässä – sosiaalijohdon näkökulma. Tutkielman ohjaajana toimi Pirjo Oinas. Lähteet [1] Neale, Joanne, Tompkins, Charlotte & Sheard, Laura 2008: Barriers to accessing generic health and social care services: a qualitative study of injecting drug users. Health & social care in the community, 16(2), 147–154. [2] Vanjusov, Heidi 2022: Saatavilla, mutta ei saavutettavissa?: sosiaalioikeudellinen tutkimus päihdepalveluihin pääsystä. Väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto. [3] Zitting, Joakim, Laulainen, Sanna & Niiranen, Vuokko 2019: Lähi- ja keskijohdon osaamisvaatimukset sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiossa. Yhteiskuntapolitiikka 84(4), 380–392. Suomalaisten kuntaorganisaatioiden kehittyminen palvelukunniksi on muuttanut myös perusopetuksen toteutusta. Muiden julkisten palvelujen tapaan sen keskeisiksi toimintavoiksi on määritelty yhteistyö, vuorovaikutus ja osallistaminen. Perusopetuksella on erityinen yhteiskunnan jäsenyyteen liittyvä kasvatus- ja opetustehtävä, jota tulee hoitaa yhdessä toimien ja oppien. Oppilas ja huoltajat perusopetuspalvelun asiakkaana Nykyisessä hallintoajattelussa korostuu palvelun tuottaminen yhteistyössä ja palvelun käyttäjien näkeminen aktiivisina toimijoina. Koulumaailmassa uudistukset ovat näkyneet uusina käsitteinä, joissa koulutyö voidaan nimetä palveluksi ja oppilas huoltajineen asiakkaiksi. Perusopetuslaki velvoittaa koulutyössä huomioimaan oppilaan edun ensisijaisuus ja järjestämään opetus yhteistyössä kotien kanssa [1]. Koulun tärkeimmät yhteistyötahot ovat oppilas ja hänen huoltajansa. Hyvien hallinnon palvelujen tulee olla laadukkaita, mikä edellyttää toimivaa yhteistyötä niin koulun sisäisten kuin ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Rehtorit yhteistyön johtajina Perusopetuksen kouluja johtavat rehtorit, jotka sijoittuvat kuntaorganisaation keskijohtoon. Heidän keskeinen tehtävä on toimeenpanijan rooli eli laittaa koulutuspoliittiset linjaukset käytäntöön annettujen lakien ja määräyksien mukaan [2]. Rehtoreiden johtamiseen liittyy piirteitä, jotka joko mahdollistavat tai rajoittavat käytännön tekoja. Näitä toimijuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi rehtorin asema, perusopetuksen perustehtävä, toimintaympäristön erityispiirteet ja rehtorin henkilökohtaiset tietoon sekä taitoon liittyvät ominaisuudet [3]. Yhdessä tekemisen toimintakulttuuri vaatii rehtoreilta johtamistyötä, jossa koulutyön arjessa yhteistyön perusteet ovat esillä ja organisoinnilla mahdollistetaan yhteistyön käytännön toteutus. Koulumaailmassa käsitteet jaetusta johtamisesta ja tiimiorganisaatiosta ovat nykyään arkipäivää. Perusopetusorganisaatio oppivana yhteisönä Perusopetusorganisaation toimintakulttuurin perusta on yhtenevä yleisen hallintoideologisen ajattelun kanssa. Koulut tekevät yhteistyötä myös muiden hallintoalojen ja ympäröivän yhteisön kanssa. Yhteistyön tekeminen palvelujen tuottamisessa tapahtuu suunnitelmallisesti ja kehittämistyö pohjautuu seurantaa sekä arviointiin. Perusopetukseen kuuluu Oppiva yhteisö -periaate [4], joka heijastaa kaikkien tahojen kehittymisen jatkuvuutta ja keskeneräisyyttä. Yhteistyö kuuluu sivistykseen
Perusopetuspalvelun erityinen tehtävä on tukea oppilaiden kasvua yhteiskunnan jäsenyyteen. Keskeinen toiminnan perusta on käsitys, jonka mukaan yhteistyö on osa sivistystä. Pirkko Virkkula Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Yhteistyö julkisen palvelun perusopetusorganisaatiossa – Rehtoreiden kokemuksia yhteistyöstä toimijuuden näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen. Lähteet:
”Uskovaisessa kodissa tulisi olla aikaa keskustella omakohtaisesta uskon lahjasta. Jeesuksen antama kastekäsky velvoittaa vanhempia siihen. Näissä keskusteluissa uskovaiset vanhemmat voivat rakkaudella opastaa, miten lapsen ja nuoren olisi hyvä toimia, että hän säilyttäisi uskon ja hyvän omantunnon. Kannatta miettiä, kuinka paljon luovutamme kasvatusvastuuta kodin ulkopuolelle.” [1] Pro gradu -tutkielmassani keskityn tarkastelemaan sitä, miten vanhoillislestadiolainen oppi voi uhata liikkeessä kasvavien lasten oikeutta uskonnon-, ajatuksen- ja omantunnonvapauteen. Tutkimus pohjautui hengellisen väkivallan tematiikkaan, joka on ollut 2010-luvulla kiinnostuksen kohteena mm. Jehovan todistajien karttamismenettelyjä ja vanhoillislestadiolaisen yhteisön hoitokokouskäytäntöjä tutkittaessa [2]. Hengellisen väkivallan näkökulmaa on tutkittu toistaiseksi vielä vähän lasten näkökulmasta, minkä vuoksi on tärkeää tuottaa tietoa uskonnollisista yhteisöistä lapsuuden kasvupaikkoina sekä siitä, miten yhteisöt muovaavat lapsuutta. Uhat lasten oikeuksien toteutumiselle piirtyvät esiin vanhoillislestadiolaisen viikkosanomalehti Päivämiehen kirjoituksista aikavälillä 1.1.2021 – 30.6.2021. Analyysimenetelmänä käytin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Oikeus uskonnonvapauteen YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen huoltajilla on velvollisuus huomioida lapsen oma näkemys uskontoon liittyvissä asioissa ikä- ja kehitystasoisesti sekä keskustella lapsen kanssa vaihtoehtoisista maailmankatsomuksista [3]. Lapseen ei myöskään saa iskostaa uskomuksia ohitse tämän tietoisen harkinnan [4]. Tutkielmassani kävi ilmi, että uskonnonvapautta uhkaa se, että liikkeessä korostetaan uskonnonvapautta vanhempien kasvatusoikeutena sen sijaan, että sen painotettaisiin olevan lapsen henkilökohtainen oikeus. Liike kannustaa vanhempia tuomaan lapsia aktiivisesti mukaan yhteisön toimintaan ja välittämään uskon lapsille. Lapsille muita maailmankatsomuksia ei esitetä samanarvoisina kuin liikkeen omaa maailmankatsomusta. Oikeus ajatuksenvapauteen Aineistosta nousi esiin, että lasten oikeutta ajatuksenvapauteen uhkaa liikkeen jäsenille julkaisujen ja puheiden kautta tuotettu yksi yhteinen maailmankuva. Yhteisön oppi ihannoi kuuliaisuutta, minkä vuoksi varsinkin liikkeen nuoret jäsenet joutuvat tasapainottelemaan oman järjen ja uskon välisen ristiriidan ristiaallokossa. Yksilöllinen ajattelu esitetään liikkeen opissa vaarallisena ja epätoivottuna asiana. Oikeus omantunnonvapauteen Tutkielmani tuloksissa tuli esiin, että vanhoillislestadiolainen oppi uhkaa lasten oikeutta omantunnonvapauteen siten, että lapselle tuotetaan yhteisössä valmis käsitys oikeasta ja väärästä. Lasten ei ole näin ollen mahdollista muodostaa omaa moraalikäsitystään. Liikkeen oppi muodostaa jäsenilleen hyvinkin tiukkarajaisia moraalikoodistoja esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvässä valinnoissa. Aineistossa nousi esiin, että opetetaan pienestä pitäen tarkkailemaan omantuntonsa ääntä siitä, milloin on tehnyt syntiä. Lapsen pohdinta liikkeen poikkeavista tavoista tulkita oikeaa ja väärää arvioidaan merkiksi maallistumisesta. Hengellinen väkivalta Hengellinen väkivalta näkyi aineistossa lasten mahdollisuuksien rajaamisena. Lapsen ei ole mahdollista vapaasti valita esimerkiksi omaa moraalia, uskoa tai identiteettiä. Hengellinen väkivalta rajaa myös lapsen mahdollisuuksia valita harrastuksia, ihmissuhteita tai ammattia. Hengellinen väkivalta ilmenee liikkeessä yksilöiden joutumisena vastentahtoisen hoitamisen tai huolestumisen kohteeksi silloin, kun he toimivat liikkeen oppien vastaisesti. Sosiaalityö lapsen edun valvojana Sosiaalityöllä on mahdollisuuksia toimia lapsen edun ja oikeuksien puolustajina silloin, kun vanhempien ja lasten oikeudet ovat ristiriidassa keskenään. Viranomaisten ja valtion tulisi olla valmiita suojelemaan lapsia myös heidän vanhemmiltaan sekä uskonnollisten yhteisöjen vaarallisilta käytänteiltä. Tässä leikkauspisteessä näen sosiaalityön avaintoimijoina. Lisääntyvä tutkimustieto uskonnollisista yhteisöistä lapsen kasvupaikkana avaa mahdollisuuksia puuttua lasten oikeutta vaarantaviin tekijöihin. Outi Goman
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Lasten oikeudet ja hengellinen väkivalta vanhoillislestadiolaisessa liikkeeessä”. Tutkielman ohjaajana toimi Henna Pirskanen.
Alueellisen yhdenvertaisuuden näkökulman tarjoaa tärkeän näkökulman siihen, kuinka sosiaali- ja terveyspalveluja voidaan kehittää oikeudenmukaisesti. Miten alueellisuus liittyy yhdenvertaisuuteen? Yhdenvertaisuus on arvo ja perusoikeus, joka sisältyy laajasti Suomen lainsäädäntöön. Ihmiset ovat samanarvoisia, eikä ketään saa syrjiä henkilökohtaisen ominaisuuden, kuten sukupuolen tai alkuperän, perusteella. Yhdenvertaisuus ei tarkoita samaa kaikille, vaan tarvittaessa vähemmistöryhmiä voidaan tukea enemmän, jotta heillä olisi samat mahdollisuudet kuin valtaväestöllä. Suomen suurinta sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta on perusteltu tarpeella turvata yhdenvertaiset palvelut. Yhdenvertaisuuden soveltaminen käytännössä vaatii tasapainoilua yksilöllisten ja paikallisten tarpeiden välillä sekä niiden suhteuttamista yhdenmukaisuuden ja tehokkuuden pyrkimyksiin (1). Hyvinvointialueet ovat nyt reilun vuoden ajan luoneet uusia tapoja järjestää palveluja huomioiden tarpeet ja tiukkenevat resurssit. Alueellinen yhdenvertaisuus tarjoaa yhden näkökulman yhdenvertaisuuden toteutumisen tarkasteluun haasteellisessa tilanteessa. Mistä alueellinen yhdenvertaisuus muodostuu? Tutkin pro gradussani yhden hyvinvointialueen työllistymistä edistävien palveluiden ammattilaisten käsityksiä alueellisesta yhdenvertaisuudesta sosiaalisen kuntoutuksen kontekstissa. Sosiaalinen kuntoutus soveltuu erityisen hyvin tähän tarkoitukseen, sillä se on valtakunnallisestikin vielä paikkaansa hakeva sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukainen palvelu. Sosiaalista kuntoutusta voidaan tarjota monenlaisissa tilanteissa, mutta useimmiten sitä tarjotaan ihmisille, joilla on avun ja tuen tarvetta monella elämän eri osa-alueella. Alueellinen yhdenvertaisuus rakentuu saatavuudesta, saavutettavuudesta sekä palvelun hyväksyttävyydestä. Olen hyödyntänyt jaottelussa YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaa yleissopimusta, kuten esimerkiksi Haikola (2) kumppaneineen. Saatavuudella tarkoitetaan sitä, onko tarvittavaa palvelua hyvinvointialueen kaupungeissa tai kunnissa. Uusi palvelu kannattaa yhteensovittaa aiempiin muihin palveluihin. Sosiaalinen kuntoutus voidaan järjestää omana palveluna tai ostopalveluna, mutta laatukriteerit sille asettaa siitä vastaava taho. Palvelun kohderyhmän määrittely on yhdenvertaisuuden näkökulmasta tärkeä vaihe, johon vaikuttavat paitsi organisaation asettamat rajaukset, niin myös sosiaalisen kuntoutuksen määritetyt tavoitteet. Saavutettavuus on laaja käsite. Olen tutkielmassani käyttänyt Vanjusovin (3) käyttämää jaottelua, jonka mukaan saavutettavuus koostuu institutionaalisesta, informatiivisesta, fyysisestä ja taloudellisesta osa-alueesta.
Yhdenvertaisuus on sosiaalipalveluiden ydintä ja jotta se pysyy siellä, tulee sitä koskevaa keskustelua pitää yllä niin sosiaalityössä kuin yhteiskunnassa. Alueellinen yhdenvertaisuus täydentää ja konkretisoi sen arviointia, joten sitä voi hyödyntää erityisesti palveluita kehitettäessä. Heidi Huusko-Turunen,
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu tutkielmaan Alueellinen yhdenvertaisuus sosiaalisen kuntoutuksen kontekstissa. Tutkielman ohjaajana on toiminut ensin Marjo Romakkaniemi ja myöhemmin Pirjo Oinas. Lähteet:
Poliittinen hakkeriaktivismi eli haktivismi on teknologian luoma uusi poliittisen toiminnan muoto. Ilmiönä haktivismi on toistaiseksi varsin epämääräinen ja herättää ristiriitaisia reaktioita. Haktivistit kuitenkin toimivat aktiivisesti monenlaisissa tilanteissa pyrkien yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani hakkeritoimintaa poliittisen vastarinnan muotona. Esimerkkitapauksena toimi Anonymous -hakkerikollektiivin kyberoperaatio Iranin hallintoa vastaan syksyllä 2022. Aineistona käytin Anonymousin tekemiä Twitter-julkaisuja liittyen Iranin hallinnon vastaiseen operaatioon. Analysoin aineistoa ilmiö- ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmillä. Tarkoitus oli selvittää, millainen poliittinen toimija hakkerikollektiivi Anonymous Iranin hallinnon vastaisen kyberoperaation valossa on. Samalla pohdin myös laajemmin haktivismia osana digitaalista poliittista aktivismia ja sen vertautumista muihin kansalaisaktivismin muotoihin. kuva: unsplash.com
Mitä Anonymous tekee ja miksi? Haktivismi on poliittisesti motivoitunutta tietotekniikan käyttöä. Sen keskeisiä toiminnanmuotoja ovat palvelunestohyökkäykset ja tietovuodot. Hakkerointiin liittyviä piirteitä ovat usein mystisyys, arvaamattomuus, anonymiteetti ja auktoriteettivastaisuus. Ihanteena toiminnassa on kaiken tiedon ja internetin vapaus sekä kaikenlaisen sensuurin vastustaminen. Anonymous on yksi keskeisimmistä ja aktiivisimmista kansainvälisistä hakkerikollektiiveista. Se toimii kybertilassa ja sen toiminta on varsin salaperäistä. Tietoa todellisista ihmisistä toiminnan takana ei ole. Anonymous aloitti kyberoperaation Iranin hallintoa vastaan syyskuussa 2022 sen jälkeen, kun nuori nainen oli saanut surmansa Iranin siveyspoliisin käsissä. Iranissa lähti tapauksen seurauksena liikkeelle laajoja mielenosoituksia, joiden tavoitteena on parantaa erityisesti naisten oikeuksia Iranissa. Samalla vastustetaan Iranin autoritääristä ja väkivaltaista hallintoa. Anonymous pyrkii oman kyberoperaationsa avulla auttamaan Iranin kansalaisia aikaansaamaan näitä poliittisia muutoksia maassa. Anonymousin keskeinen toimintamuoto on tietotekninen hakkerointi. Iranin hallinnon vastaisessa kyberoperaatiossa tämä tarkoittaa kyberiskuja Iranin valtion hallintoon. Näistä Anonymous julkisesti Twitterissä kertoo. Kyberiskuja on tehty Iranin ministeriöihin, keskuspankkiin, valtion medioihin ja moniin muihin keskeisiin instituutioihin ja henkilöihin. Samalla tärkeä osa käytännön toimintaa Anonymousille on tiedon levittäminen Iranin tapahtumista sekä tietoteknisen tuen tarjoaminen iranilaisille. Miten haktivismia voidaan oikeuttaa? Hakkerointia harjoittavat tietoteknisesti taitavat yksilöt. Hakkerointiin liitetyt ikävät mielleyhtymät perustuvat siihen, että monet harjoittavat hakkerointia joko pilaillakseen tai saavuttaakseen taloudellista etua. Haktivismissa on kuitenkin rikollisesta hakkeroinnista poiketen keskiössä poliittiset tavoitteet ja eettiset motiivit. Näin on myös Anonymousin Iran-operaatiossa. Alkuperäinen hakkerietiikka lähtee siitä, että kaiken tiedon tulisi olla vapaata ja julkisesti kaikkien saatavilla. Myös internetin tulee olla kaikkien saatavilla, sensuurista vapaata ja sitä on hyödynnettävä kaikkien ihmisten hyväksi demokratian vahvistamiseen, ei poliittisen ja taloudellisen vallan keskittämiseen. Anonymous oikeuttaa toimintaansa tarpeella poliittisen muutokseen ja Iranin hallinnon harjoittamilla ihmisoikeusrikkomuksilla. Haktivismi voitaisiin oikeuttaa myös määrittelemällä se kansalaistottelemattomuudeksi. Kansalaistottelemattomuutta pidetään ainakin jossain määrin legitiiminä ja oikeutettuna demokratiaan kuuluvana toimintamuotona. John Rawlsin mukaan se on julkista, väkivallatonta, poliittisesti motivoitunutta tietyn lain rikkomista [1]. Elektronisesti tapahtuva kansalaistottelemattomuus on vielä niin uusi ilmiö, ettei sen asemaa suhteessa kansalaistottelemattomuuteen ole ehditty kokonaisvaltaisesti arvioimaan. Haktivismissa kaikki kansalaistottelemattomuuden perinteiset kriteerit eivät kuitenkaan kokonaan täyty, esimerkiksi toiminnan anonyymiyden ja mahdollisesti raskaidenkin haitallisten seurausten vuoksi. Rikollisuutta vai aktivismia? Kansalaisaktivismia on monenlaista. Osa siitä on väkivallatonta ja vakiintunutta; mielenosoituksia ja protesteja, kirjoituksia internetissä tai somejulkaisuista tykkäilemistä. Hakkerointi on toimintana huomattavasti radikaalimpaa. Siinä hyökätään keskeiseen tekniseen infrastruktuuriin tai julkistetaan salaiseksi tarkoitettuja tietoja. Hakkerointi on laitonta ja se voi aiheuttaa kiistatta myös haittaa yhteiskunnalle. Myös haktivismin alla on monenlaisia toimijoita ja motiiveja. Haktivismi on aina enemmän tai vähemmän omankädenoikeutta, sillä siinä toimijat itse määrittelevät milloin lain rikkominen on sallittavaa jonkin pahemman pahan estämiseksi tai hyvän aikaan saamiseksi. Näin ollen ei voida kategorisesti sanoa, onko se oikein vai väärin. Useimmiten se kuitenkin rikkoo sekä lakia että sovinnaisuuden rajoja. Haktivismi on kuitenkin tullut jäädäkseen osaksi yhteiskunnallista vaikuttamista. Teknologiaa voidaan käyttää poliittisiin tarkoituksiin ja tämän toiminnan avulla on mahdollista saada aikaan myös hyvää – kuten vastustaa ihmisoikeusrikkomuksia Iranissa. Haktivistien toimintaa tulisikin tarkastella aina tapauskohtaisesti kunkin toimijan motiiveihin perehtyen. Keskeistä on, että haktivismilla on ristiriitaisuudestaan huolimatta potentiaalia toimia tavoitteidensa hyväksi. Se, kuka toiminnassa on mukana ja millaisin tavoittein tai perustein, on hyvin epäselvää. Haktivismiin liittyvä epämääräisyys on hyväksyttävä ja otettava huomioon. Toiminnanmuotona sitä ei voida yksiselitteisesti hyväksyä legitiimin kansalaisaktivismin tai perinteisen kansalaistottelemattomuuden alle, mutta sitä ei voida myöskään yksiselitteisesti tuomita rikollisuudeksi. Anonymous on toiminnassaan lakia ja sovinnaisuutta rikkova, epämääräinen, hahmoton ja anarkistinen toimija. Joka tapauksessa on poliittisesti merkittävää, että Anonymous lisää tietoisuutta esimerkiksi Iranin tilanteesta ja pyrkii toimimaan ihmisoikeuksien puolesta siellä, missä niitä loukataan. Anonymous on edelleen aktiivinen Iranin lisäksi myös monissa muissa keskeisissä poliittisissa kamppailuissa. Kyberoperaation lopullinen vaikuttavuus Iranin poliittiseen tulevaisuuteen selviää myöhemmin. Lisätutkimusta haktivismista tarvitaan, sillä teknologian merkitys yhteiskunnissa tulee vain kasvamaan entisestään. Tämän vuoksi myös kansalaisaktivismi ja poliittisten vallanpitäjien haastaminen siirtyy yhä enemmän kybertodellisuuteen. Saima Kytölä Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, politiikkatieteet Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Haktivismi poliittisen vastarinnan muotona: Analyysi hakkerikollektiivi Anonymousin kyberoperaatiosta Iranin hallintoa vastaan syksyllä 2022. Tutkielman ohjaajana toimi Tapio Nykänen. Lähteet:
Lisälukemista: Bellaby, R. W. (2021) An Ethical Framework for Hacking Operations. Ethical Theory and Moral Practice 24 (1), 231–255. Coleman G. (2014) Hacker, Hoaxer, Whistleblower, Spy: The Many Faces of Anonymous. London: Verso. Delmas, C. (2018) Is Hacktivism the New Civil Disobedience? Raisons Politiques 1 (69), 63–81. Goode, L. (2015) Anonymous and the Political Ethos of Hacktivism. Popular Communication 13 (1), 74–86. Jordan, T. & Taylor, P. (2004) Hacktivism and Cyberwars – Rebels with a cause? London: Routledge. Sorell, T. (2015) Human Rights and Hacktivism: The Cases of Wikileaks and Anonymous. Journal of Human Rights Practice 7 (3), 391–410. Fyysisen vamman tai pitkäaikaissairauden kanssa elävän nuoren aikuisen oikeus omannäköiseenelämään edellyttää mahdollisuutta olla oman elämänsä aktiivinen toimija. Kuva: Tim Mossholde / Unsplash Mikä ihmeen toimijuus? Toimijuus on käsitteenä moniulotteinen, eikä sille ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Tiivistettynä yksilön toimijuus voidaan ymmärtää tilanteena, jossa yksilöllä itsellään on mahdollisuuksia valintojen tekemiseen, toimimiseen sekä tilanteiden merkityksellistämiseen [1]. Toimijuus muotoutuu monella eri tasolla. Toimijuuden tunnosta puhuttaessa tarkoitetaan ihmisen omaa kokemusta mahdollisuuksistaan tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä [2]. Toimijuus voi muotoutua myös suhteessa muihin ihmisiin tai laajemmin yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin. Esimerkiksi läheiset ihmiset voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa paitsi yksilön mahdollisuuksiin myös halukkuuteen tehdä erilaisia ratkaisuja elämässään [3]. Pro gradu -tutkielmani porautui toimijuuden tarkasteluun. Tutkielmani keskiössä olivat 11 fyysisesti vammaisen ja pitkäaikaissairaan nuoren aikuisen haastattelut. Tavoitteenani oli paikantaa haastatteluista tekijöitä, jotka olivat joko mahdollistaneet ja edistäneet tai vaihtoehtoisesti rajoittaneet nuorten aikuisten toimijuutta. Monet polut nuoruudesta aikuisuuteen Koulutus, työelämä ja muutto lapsuudenkodista omaan asuntoon mielletään yleisesti itsenäistyminen virstanpylväiksi. Fyysisesti vammaisten tai pitkäaikaissairaiden nuorten aikuisten kohdalla itsenäistymiseen voivat kuitenkin vaikuttaa omien henkilökohtaisten tavoitteiden ja toiveiden lisäksi myös ympäröivän yhteiskunnan asenteet sekä erilaiset rakenteelliset tekijät. Minuus ja ne muut Tutkielman haastatteluaineistossa nuorten aikuisten toimijuus rakentui suhteessa fyysiseen vammaan tai pitkäaikaissairauteen, mutta myös osana ihmissuhteita. Vamman tai pitkäaikaissairauden kuvattiin vaikuttaneen eri tavoin mahdollisuuksiin toimia ja tehdä itsenäisiä valintoja. Toisaalta vamma tai sairaus nähtiin myös osana itseä, jolloin se oli muotoutunut osaksi toimijuutta. Myös muiden ihmisten merkitys toimijuudelle rakentui pääasiallisesti mahdollistavana. Tärkeänä pidettiin sitä, että ihmissuhteissa muut ihmiset eivät nähneet vammaa tai sairautta rajoitteena tai esteenä. Koulutus, työelämä ja palvelut suhteessa toimijuuteen Koulutus ja työelämä nähtiin ennen kaikkea toimijuuden mahdollistajina. Niiden suhteen haluttiin tehdä omanlaisia valintoja ja ratkaisuja, eli olla aktiivisia toimijoita. Haasteena tälle näyttäytyivät kuitenkin paikoin erilaiset esteet kuten vamma tai sairaus itsessään, mutta myös työnantajien ennakkoluuloiset asenteet. Palveluiden suhteen keskiöön nousivat kuulluksi tuleminen ja aito kohtaaminen. Palvelut vahvistivat toimijuutta erityisesti silloin, kun ne vastasivat aidosti yksilön tarpeeseen. Asenteet esteenä ja mahdollisuutena Osana fyysisesti vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten aikuisten toimijuuden rakentumista nousivat esiin vallitsevat asenteet vammaisia ja pitkäaikaissairaita ihmisiä kohtaan. Nämä asenteet paikantuivat yksittäisistä kohtaamisista aina rakenteelliselle tasolle saakka. Jotta fyysisen vamman tai pitkäaikaissairauden kanssa elävän nuoren aikuisen mahdollisuus tehdä erilaisia, omaan elämään vaikuttavia valintoja ja ratkaisuja mahdollistuu, vaaditaan koko yhteiskunnan läpäisevää muutosta. Vain siten vallitsevat rajoitteet rikkova muutos mahdollistuu. Katja Tiainen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Toimijuuden rakentuminen fyysisesti vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten aikuisten elämässä. Tutkielman ohjaajana toimi Liisa Hokkanen. Lähteet [1] Ronkainen, Suvi (2008) Kenen ongelma väkivalta on? Suomalainen hyvinvointivaltio ja väkivallan toimijuus. Yhteiskuntapolitiikka 73(4), 388–401. [2] Gordon, Tuula (2005) Toimijuuden käsitteen dilemmoja. Teoksessa Meurman-Solin, Anneli & Pyysiäinen, Ilkka (toim.): Ihmistieteet tänään. Helsinki: Gaudeamus, 114–130. [3] Ahponen, Helena (2008) Vaikeavammaisen nuoren aikuistuminen. Yksilöllinen ja erilainen elämänkulku. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 94. Helsinki: Kela. [4] Niemi, Anna-Maija (2022) Erityisen tuen tarpeen merkitys nuorten aikuisten koulutuselämänkulun kerronnassa. Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti 32(E), 50–70. [5] Teittinen, Antti (2015) Miksi vammaiset ihmiset syrjäytyvät työelämästä? Rakenteellinen näkökulma. Teoksessa Kivirauma, Joel (toim.): Vammaisten elämä ja elämäkerta: tulkintoja vammaisuudesta 1900-luvun Suomessa. Helsinki: Kynnys ry, 75–100. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |