Lastensuojelun sosiaalityö tunnetaan yleisesti kuormittavana ja työvoimapulasta kärsivänä alana. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ei kuitenkaan tarvitse passiivisena alistua työn kuorman alle, vaan heillä on mahdollisuus vaikuttaa aktiivisina toimijoina omaan työhyvinvointiinsa erilaisten työkäytäntöjen avulla. Kuva: SewcreamStudio/ unsplash.com Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työtaakkaa on pyritty lastensuojelulain avulla keventämään asiakasmäärää rajoittamalla. Vuoden 2024 alusta lähtien lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän asiakasmäärä saa olla enintään 30 lasta. [1] Tämän lisäksi sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus monin tavoin vaikuttaa työnsä hallintaan työkäytäntöjensä kautta. Tutkin pro gradussani lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin vaikuttavia työkäytäntöjä. Aineistoni keräsin fokusryhmähaastatteluin kolmelta ryhmältä, joihin osallistui yhteensä yhdeksän sosiaalityöntekijää. Tavoitteenani oli selvittää työntekijöiden mahdollisuuksia helpottaa työkuormaansa ja löytää konkreettisia keinoja työn sujuvoittamiseen ja hallintaan. Henkilökohtaiset voimavarat Lastensuojelun sosiaalityössä persoona saa näkyä. Työ- ja elämänkokemuksesta nähdään olevan hyötyä tunnekuorman käsittelyssä ja työn haavoittuvampien puolten kestämisessä. [2] Henkilökohtaisen elämän tasapainoisuus sekä työn ja vapaa-ajan erottaminen palvelevat työssä jaksamista. Suunnitelmallinen työ Sosiaalityössä hallinnan tunnetta lisäävät työn selkeät tavoitteet ja mahdollisuus valita itse työmenetelmänsä sekä tapaamistensa ajankohdan. [3] Työn suunnittelu, ennakointi ja rajaaminen auttavat työn organisoinnissa. Ennakoimattomille töille ajan varaaminen kalenteriin lisää työn hallinnan tunnetta. Työn sujumista helpottavat työkäytännöt Sosiaalityötä tehdään vuorovaikutussuhteissa. Työpari helpottaa työn jakamista, auttaa konkreettisen työn tekemistä ja toimii tukena ja reflektoijana. Työparin kanssa toimimisen käytännöt nopeuttavat työn tekemistä ja edistävät tiedon kulkua. Moniammatillisen ja verkostotyön avulla mahdollistuu monipuolisen tiedon saaminen asiakkaan tilanteessa, mikä voi helpottaa päätöksen tekoa. Asiakkaana olevan lapsen kohtaaminen ja luottamuksellisen suhteen muodostaminen on tärkeää, jotta lapsen edun mukaisten päätösten tekeminen mahdollistuu. Tuki ja kannusteet Lastensuojelun sosiaalityössä työyhteisöllä, työparilla ja esimiehellä on suuri merkitys tuen antajana ja reflektoinnin mahdollistajana. Työn kokeminen merkityksellisenä ja arvokkaana on tärkeää sisäisen motivaation kannalta, koska työ tarjoaa ulkoisia kannusteita suhteellisen vähän. Resurssit Lastensuojelussa asiakasmäärä ei korreloi suoraan työn määrään. Asiakkaiden ja perheiden tarpeiden ja tilanteiden vaihtelevuus vaikuttaa työmäärään ja työn kuormitukseen. [4] Myös työparina toimiminen toiselle sosiaalityöntekijälle lisää työmäärää, mutta ei näy työmitoituksessa. Oma työhuone lisää työn sujuvuutta ja mahdollisuus etä/hybridityön tekemiseen helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Työn luonteen ja arvoristiriitojen vaikutus työn tekemiseen Lastensuojelun sosiaalityössä on hyväksyttävä toisinaan, että asioita tapahtuu ilman kenenkään syytä ja ettei kaikkia voi auttaa. Jatkuva keskeneräisyys, ennakoimattomat ja arvaamattomat asiat sekä työn vaativuus kuuluvat lastensuojelutyöhön. [5] Työssä täytyy sietää keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Työntekijän oma arvomaailma vaikuttaa hänen työnsä hallintaan ja käyttämiinsä työmenetelmiin esimerkiksi työn rajaamista tehdessä. Lastensuojelun sosiaalityö on vaihtelevaa, monipuolista ja mielenkiintoista. Lastensuojelun työkenttää ei kannata hylätä sen vuoksi, että työ voidaan nähdä kuormittavana tai henkisesti raskaana. Tutkimukseni mukaan lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on paljon vaikutusmahdollisuuksia työn aikataulutukseen, suunnitteluun ja työkäytäntöjen valintaan. Sosiaalityöntekijällä on näin ollen paljon avaimia työhyvinvointinsa turvaamiseksi. Jenni Kotiranta
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Työhyvinvointia tukevat työkäytännöt lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi Lähteet Lastensuojelulaki (13.4.2007/417) 13b § (22.12.2021/1278) Forsman, Sinikka (2010) Sosiaalityöntekijän jaksaminen ja jatkaminen lastensuojelussa. Henkilökohtaisen ja muodollisen uran rajapinnoilla. Tampere: Tampereen yliopisto. Matela, Kari (2009) Viihtyvät ja vaihtuvat. Lastensuojelut sosiaalityöntekijöiden työssä pysymiseen ja työstä lähtemiseen vaikuttavat tekijät. Lapin yliopisto. Sosiaalityön laitos. Lisensiaatintutkimus. Holmi, Laura & Kekkonen, Elina (2023) Lasten suojelemisen nykytila ja tulevaisuus. Selvitys kuntien ja kuntayhtymien lasten ja perheiden sosiaalihuollon tai lastensuojelun asiakastyön ammattilaisten näkemyksistä lastensuojelun ja lastensuojelemisen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Lastensuojelun keskusliiton verkkojulkaisu. Lastensuojelun keskusliitto & Talentia. https://talentia.lukusali.fi/#/reader/022a138e-9634-11ed-b676- 00155d64030a. Hämäläinen, Juha & Niemelä, Pauli (2006) Jaksamisen edistäminen vaativissa sosiaalialan tehtävissä työyhteisöjä kehittämällä. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 37. Kuopio: Kuopion yliopisto Ilmastokriisi on yksi aikamme suurimmista haasteista. Sen vaikutukset tulevat olemaan peruuttamattomia niin ympäröivään luontoon kuin ihmisten mahdollisuuksiin selviytyä tästä muutoksesta. Ilmastokriisi vaikuttaa kokonaisten yhteiskuntien rakenteisiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Kaikista voimakkaimmin vaikutukset osuvat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisryhmiin, kuten naisiin ja tyttöihin. Sukupuoli ja ilmastonmuutos Ekologista kestävyyttä ei voida saavuttaa ilman sukupuolten tasa-arvon saavuttamista. Naisten erilaiset valmiudet sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin johtuvat globaalisti sukupuolittuneesta sosioekonomisesta asemasta, valtasuhteista, sosiaalisesti rakennetuista sukupuolirooleista sekä naisten aliedustuksesta päätöksenteon kaikilla asteilla (EIGE 2012). Sukupuolesta riippumatta heikko taloudellinen asema vaikeuttaa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumista. Globaalisti köyhyys on kuitenkin hyvin sukupuolittunutta, ja noin 70 % maailman köyhyydessä elävistä ihmisistä on naisia (Suomen ympäristökeskus). Epätasa-arvoiset rakenteet paitsi mahdollistavat epätasa-arvon lisääntymisen ilmastokriisin voimistuessa, mutta myös lisäävät köyhyyttä erityisesti naisten ja tyttöjen kohdalla. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sitä, miten Suomi edustaa ja edistää tasa-arvoa kansainvälisen ilmastopolitiikan toimintakentällä. Tutkielmassani etsin vastauksia sekä siihen miten tasa-arvo määritellään Suomen strategia-asiakirjoissa sekä siihen, miten määritelmät kohtaavat esitettyjen toimenpide-ehdotusten kanssa. Kuva: Lindsey LaMont / unsplash.com
Suomen ilmastoulkopolitiikka Suomen ilmastoulkopolitiikkaa ohjaavat sekä kansallinen lainsäädäntö, kuten ilmastolaki, sekä kansainväliset sopimukset. Kansallisella kentällä tasa-arvo on nostettu esiin esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön (Paavola et al., 2021) ilmastoja energiastrategian sukupuolivaikutusten arvioinnissa. Arviointi perustuu Marinin hallitusohjelmassa kirjattuun tavoitteeseen nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi ja parantaa tasa-arvoa kunnianhimoisesti yhteiskunnan eri alueilla. Kansainvälisistä sopimuksista tärkeimmät ilmastoulkopolitiikkaa linjaavat sopimukset ovat YK:n ilmastosopimus, Kioton pöytäkirja sekä 2015 voimaan tullut Pariisin sopimus. Kansainvälisellä kentällä sukupuolten tasa-arvo ja ilmastonmuutoksen sukupuolittuneet vaikutukset on mainittu ensimmäisen kerran vasta Pariisin sopimuksessa. Tasa-arvo on siis huomioitu osana kansainvälistä ilmastopolitiikkaa vasta noin kymmenen vuoden ajan. Miten tasa-arvoa parannetaan osana kansainvälistä ilmastopolitiikkaa? “Kun naiset eivät ole mukana päätöksenteossa ja rauhanprosesseissa, puolet ihmiskunnan voimavaroista jää käyttämättä” (Ulkoministeriö 2023, 8). Suomen ratkaisuehdotuksissa korostuivat naisten ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien osallisuuden kasvattaminen sekä tiedon valtavirtaistaminen ja tasa-arvon tuominen yhä näkyvämmin osaksi ulkopolitiikkaa. Osallisuuden esteiksi tunnistettiin yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet, jotka sulkevat naisia koteihinsa ja jättävät heidät vaille tarpeellista koulutusta tai taloudellisia resursseja sopeutua ilmastonmuutokseen. Osallisuuden kentällä ongelmaksi todettiin myös naisliikkeille ja -järjestöille kohdistuvan tuen alirahoitus, ja riittämätön tieto naisten ja tyttöjen erityisherkkuuksista ja -tarpeista. Naisten osallisuus päätöksenteossa sekä varmistaa, että ilmastotoimet eivät lisää eriarvoisuutta, mutta myös tehostavat ilmastotoimia. Naisten erityinen tietotaito luonnonvarojen käytöstä ja hallinnasta on todettu olevan olennaista ilmastotoimia valmisteltaessa. Tasa-arvon valtavirtaistaminen osana ulkopolitiikkaa Jotta tasa-arvo voidaan huomioida osana ulkopolitiikkaa, tulee sitä käsitellä yhä näkyvämmin ja vaikuttavimmin osana ilmastopolitiikkaa, sekä huomioida ilmasto- ja tasa-arvotavoitteet läpileikkaavasti eri päätöksenteon sektoreilla. Sekä tasa-arvotyötä että ilmastopolitiikkaa haittaa tällä hetkellä poliittinen poteroituminen, jossa molempia käsitellään erillisinä osina päätöksentekoa ilman laajempaa kuvaa ilmastonmuutoksen tai epätasa-arvon kasvun vaikutuksista koko yhteiskuntaan. Tutkielmani tuloksissa näkyi, että erityisesti valtavirtaistaminen, eli tasa-arvon tuominen osaksi kaikkia neuvottelupöytiä, toimi Marinin hallitusohjelman aikana Suomen valtion yhtenä päätavoitteena ulkopolitiikassa. Ulkopolitiikan neuvottelupöydissä käydään jatkuvaa valtataistelua. Se jolla on valtaa, pystyy määrittämään mistä aiheista keskustellaan, ja mitkä ilmiöt tuodaan keskusteluihin mukaan. Tilan ottaminen ja eri aiheiden aktiivinen tuominen osaksi neuvottelupöytiä vaatii sekä valtaa, liittolaisia että resursseja niin rahallisesti kuin tutkimuksellisesti. Sukupuolten tasa-arvon ollessa verrattain uusi teema osana ilmastopolitiikkaa nähdään ongelmana siirtyminen julistuksista konkreettisiin tavoitteisiin, sekä niiden seurantaan ja niistä raportointiin. Ilmastoulkopolitiikan tulevaisuus Feministisessä maailmanpolitikassa kritisoinnin kohteena on pitkään ollut ajatus siitä, että valtioilla ei ole mahdollisuutta tukea feminististä muutosta siitä syystä, että valtiot eivät ole neutraaleja instituutioita, vaan aktiivisesti kolonisoivia, rodullistavia ja sukupuolittunutta valtaa ja hierarkiaa ilmentäviä ja rakentavia toimijoita. (Jauhola & Lyytikäinen 2020). Oikeudenmukaisesti toteutettu tasa-arvopolitiikka vaatii toteutuakseen globaalisti aktiivista ja keskustelua ylläpitävää suhdetta omiin ennakkokäsityksiin, rakennettuihin sosiaalisin konstruktioihin ja valtaan siinä suhteessa, miten naisten omat liikehdinnät itse harjoittavat muutosta. Se, miten me Suomessa määrittelemme tasa-arvon, ei globaalisti vastaa aina todellisuutta – vaan pahimmillaan sulkee ulos paikalliset feministiset pyrkimykset, joissa yksittäisten hankkeiden sijaan muutoksen kohteena toimivat sortavat rakenteet. On kuitenkin hyvä huomata, että feministinen ajattelu osana ulkopolitiikkaa on lisääntynyt merkittävästi viime vuosikymmenien aikana. Jo pelkästään se, että tasa-arvosta on alettu puhumaan, on merkittävä voitto. Tulevaisuuden päätöksenteossa katseet tulee julistusten sijaan kiinnittää siihen, että tasa-arvo nousee ilmastodiplomatian ohella systemaattisesti osaksi kaikkea ulko- ja ilmastopolitiikkaa. Julia Kerkelä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Tasa-arvo ja ilmastomuutos – Kehysanalyysi Suomen ilmastoulkopolitiikan tasa-arvonäkökulmista ja ratkaisuehdotuksista. Tutkielman ohjaajana toimi Mika Luoma-Aho. Lähteet European Institute for Gender Equality (2012) Gender Equality and Climate Change report. Luxembourg: Publications Office of the European Union. Jauhola, Marjaana and Minna Lyytikäinen (2020) "Kutistettu feminismi? Suomen ulkosuhteiden tasa- arvopolitiikan muutokset ja pysyvyydet kylmän sodan YK-feminismistä 2010-luvun ulkopolitiikan tolkkutasa-arvoon." Teoksessa Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutoksia, toim. Johanna Kantola, Paula Koskinen Sandberg ja Hanna Ylöstalo, Helsinki: Gaudeamus. Suomen ympäristökeskus. Ilmasto-opas. Ilmastonmuutos vaikuttaa eri tavoilla naisiin ja miehiin. Ilmastoopas.fi https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/vaikutukset/-/artikkeli/01a9776c-a223-4e5b- 82ce-c58900bc591b/globaalit-sukupuolivaikutukset.html. Ulkoministeriö (2023) Naiset, rauha ja turvallisuus: Suomen kansallinen toimintaohjelma 2023–2027. Ulkoministeriön julkaisuja 2023:3. Jokainen meistä on kokenut elämänsä aikana jonkinlaista yksinäisyyttä. Merkittäväksi ihmisen hyvinvoinnin kannalta muodostuu se, onko yksinäisyys ohimenevä vai pysyvä olotila. Pitkään jatkunut yksinäisyys heikentää ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä sekä toimintakykyä. Yksinäisyydellä on haitallisia seurauksia kaikissa ikäluokissa, mutta erityisen haavoittavaa on sen kokeminen nuoruudessa. Kuva: Adrian Swancar / unsplash.com Nuoruudesta puhutaan usein elämän parhaimpana aikana, jolloin tavoitellaan unelmia, kokeillaan rajoja sekä tehdään tärkeitä valintoja tulevaisuuden suhteen. Samaan aikaan nuoruus on haavoittava ajanjakso, jolloin itsenäistytään, etäännytään hiljattain vanhemmista ja oma identiteetti muodostuu kasvavissa määrin ystävyyssuhteiden kautta. Huoli herää niiden nuorten kohdalla, jotka kärsivät yksinäisyydestä. Yksinäisyys on yhteydessä ahdistuneisuuteen, masennukseen, sosiaalisiin pelkoihin, itsetuhoisuuteen, koulutus- ja työuran katkeamisiin sekä psyykkisiin sairauksiin. Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani nuorten yksinäisyyden kokemuksia suosittuun TikTok-sovellukseen julkaistujen videoiden pohjalta. Kyseessä oli laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu 24:stä nuorten julkaisemasta TikTok-videosta vuosilta 2022-2023 liittyen yksinäisyyteen. Analysoin aineiston hyödyntäen aineistolähtöistä sisällönanalyysi-menetelmää. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten nuoret kuvaavat yksinäisyyttä ja sen syitä. Yksinäisyydestä Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, jolloin yksilö voi ainoastaan itse määritellä kokeeko yksinäisyyttä. Yksinäisyys on negatiivinen psyykkinen olotila, joka heikentää ihmisen hyvinvointia määrällisesti tai laadullisesti epätyydyttävien ihmissuhteiden vuoksi. (Junttila 2016, 53.). Yksinäisyys ei tarkoita suoranaisesti fyysistä yksinolemista tai sitä, ettei olisi yhtään sosiaalisia kontakteja. Yksinäisyyden kokemus voi olla voimakkainta kaveriporukassa. Yksinäisyys voi saada positiivisia merkityksiä viitatessaan yksinoloon, joka pohjautuu yksilön haluun olla yksin ja se koetaan tarpeellisena. (Kangasniemi 2008, 64.) Sosiaalinen media osana nuoruutta Sosiaalinen media on osa nykynuorten arkipäivää ja se on mahdollistanut uusia tapoja olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Yksinäisyyden näkökulmasta tarkasteltuna, sosiaalinen media mahdollistaa tutustumisen uusiin ihmisiin, sillä kynnys aloittaa keskustelu on matalampi, kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Lisäksi sieltä voi saada vertaistukea yksinäisyyden kokemuksiin. Toisaalta sosiaalinen media voi antaa vääristyneen kuvan muiden ihmisten elämästä ja niissä olevista ihmissuhteista, joka voi puolestaan pahentaa omaa yksinäisyyttä. Toisten ihmisten kaverisuhteista voidaan olla kateellisia, vaikkei sosiaalinen media kerro koko totuutta kyseisten ihmissuhteiden laadusta. Tutkimukseni toi esiin uuden näkökulman, jossa yksinäisyydestä puhuminen näyttäytyy TikTokissa treenaavana someilmiönä. Tämä osoittaa nuorten rohkeutta ja halukkuutta nostaa yksinäisyys julkisen keskustelun pariin. Yksinäisyyden kuvaukset Nuorten yksinäisyyden kuvaukset paikantuivat ihmissuhteisiin, yksinolon hyötyihin sekä kaipuuseen kaveriporukasta. Yleisintä yksinäisyys oli ihmissuhteissa kuten kaveriporukassa, joissa yksinäisyys koettiin vahvasti emotionaalisena yksinäisyytenä eli ihmissuhteiden laatu koetaan epätyydyttävänä. Yksinolo sai positiivisia merkityksiä ja nuoret kokivat hyötyneensä yksinolon opettelusta. Asioiden tekeminen ei vaadi aina seuraa, vaan niiden tekemisestä voi nauttia yksin. Lisäksi nuoret kaipasivat kuulumista kaveriporukkaan, joka viittaa sosiaaliseen yksinäisyyteen eli sosiaalisten suhteiden määrä ei vastaa toivottua. Yksinäisyyden syyt Nuoret etsivät yksinäisyyteen syitä itsestä, elämäntilanteen muutoksista sekä omasta päätöksestä jäädä yksin. Yleisin syy yksinäisyyteen nähtiin johtuvan itsestä. Nuoret kokivat olevansa riittämättömiä ja vääränlaisia, jonka vuoksi he ovat yksinäisiä. Elämäntilanteen muutokset kuten muuttaminen uudelle paikkakunnalle, opintojen aloittaminen, lapsen saaminen sekä kavereiden seurustelu nähtiin johtaneen yksinäisyyteen. Yksinäisyys johtui tilapäisesti myös omasta päätöksestä jättäytyä yksin. Toisaalta tutkimukseni nosti esiin yksinolemisen normalisoinnin. Ihmisillä on erilaiset sosiaaliset tarpeet ja kaikki eivät kaipaa ystävyyssuhteita elämäänsä. Yksinäisyys uhkaa nuorten hyvinvointia ja siitä aiheutuvat seuraukset on otettava huomioon vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Yksinäisyyden ilmiön monitahoisuus vaikeuttaa ilmiöön puuttumista, mutta se ei voi jäädä ainoastaan yksilön vastuun varaan. Kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka vaatii erilaisia ratkaisukeinoja sekä asianmukaista terveys- ja sosiaalipolitiikkaa. Aada Urpilainen
Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Yksinoloa ja yksinäisyyttä - Laadullinen tutkimus nuorten yksinäisyydestä TikTok-videoiden valossa. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet 1.Junttila, Niina 2016: Yksinäisyyden ulottuvuudet. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Gaudeamus. Helsinki, 52–69. 2.Junttila, Niina 2022: Yksinäisyyden monet kasvot. Tammi. Helsinki. 3.Kangasniemi, Jukka 2008: Yksinäisyyden kokemisen avainkomponentit Yleisradion tekstitelevision Nuorten palstan kirjoituksissa. Jyväskylän yliopisto. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/19195/9789513934088.pdf?sequence=%201&isAllowed=y Käytännössä kuka vaan voi olla lähisuhdesurmaaja. Lähisuhdesurma tulee usein ympäröiville ihmisille yllätyksenä eivätkä läheiset voi käsittää, mitä oikein tapahtui ja miksi. Läheisensä tappaja voi olla yleisesti hyvin tykätty ja sosiaalisesti taitava henkilö, jota on saatettu pitää perheestään huolta pitävänä vanhempana ja kumppanina. Lähisuhdesurman ennusmerkit voivat olla hyvin piilotettuja, vaikeasti tunnistettavia tekijöitä perheen tai yksilön elämässä. Mutta millaiset tekijät voivat kieliä siitä, että lähisuhdesurman riski on olemassa? Kuva: Mayron Oliveira / unsplash.com. Lähisuhdesurma on lähisuhdeväkivallan lopullisin ja julmin ulottuvuus. Lähisuhdesurma saavuttaa nopeasti ihmisten tietoisuuden ja aloittaa julkisen keskustelun siitä, miten merkkejä surmateosta ei ollut, miksi surma tapahtui ja mitä olisi voitu tehdä toisin uhrien pelastamiseksi. Lähisuhdesurma on ilmiönä traaginen ja melko harvinainen, mutta median myötä se on tullut lähemmäksi ihmisiä sekä heidän arkeaan. Tutkin pro gradussani lähisuhdesurmia ja niiden ennusmerkkejä. Tutkimukseni oli laadullinen kirjallisuusanalyysi, jonka aineisto koostui 20 lähisuhdesurmia käsittelevästä tutkimusartikkelista, joiden lisäksi hyödynsin tutkimuksessa laajasti myös muuta aineistoa. Tavoitteenani oli selvittää, millaisia ennusmerkkejä lähisuhdesurmatapauksissa on löydettävissä ja miten ne on otettu viranomaistyössä ja lainsäädännössä huomioon. Väkivalta perheessä Perheessä tai parisuhteessa väkivaltaisesti käyttäytyvä henkilö voi päätyä lähisuhdesurmaan esimerkiksi kontrollin vuoksi [1]. Tekijä on saattanut vainota, fyysisesti pahoinpidellä tai muutoin kaltoinkohdella perheenjäseniään ennen surmatekoa. Tekijä voi piilotella väkivaltatekojaan tai kaltoinkohteluaan tappamalla uhrinsa [2]. Ulkopuolisen voi olla vaikeaa käsittää, miksi tekijä surmaisi esimerkiksi pahoinpitelemänsä tai seksuaalisesti hyväksikäyttämänsä lapsen, koska surman kiinnijäämisen todennäköisuus ja tuomion kovuus ovat suurempia kuin väkivaltatekojen. Toisaalta teot voivat johtaa uhrin kuolemaan myös vahingossa. Myös esimerkiksi psyykkinen väkivalta voi johtaa lähisuhdesurmaan. Esimerkiksi pitkään vainottu henkilö saattaa väsymyksissään, masentuneena ja epätoivoissaan päätyä tappamaan vainoajansa. Vainoaja voi olla henkilön nykyinen tai entinen kumppani. Tekijän mielenterveysongelmat ja persoonallisuushäiriöt Lähisuhdesurmaaja voi kärsiä erilaisista mielenterveyden haasteista [3]. Esimerkiksi psykoottiset mielenterveysongelmat ja vainoharhat voivat johtaa siihen, että ihminen surmaa kumppaninsa ja/tai lapsensa. Myös erilaisista persoonallisuushäiriöistä, kuten narsismista kärsivä voi tappaa uhrinsa. Tällöin tekijä ei ole esimerkiksi kyennyt hyväksymään parisuhteen päättymistä ja pyrkii äärimmäiseen kontrolliin tappamalla kumppaninsa. Taloussotkut tai yllättävät potkut Raha on yleinen lähisuhdesurman motiivi. Veloista kärsivä voi tappaa kumppaninsa tai perheensä piilotellakseen velkoja. Sama pätee työttömyyteen – äkillisesti työttömäksi jäänyt saattaa häpeän tai epätoivon vuoksi tappaa perheenjäsenensä. Tekijä voi pyrkiä lähisuhdesurmalla myös taloudellisen tilanteen parantamiseen tavoitellessaan esimerkiksi uhrin henkivakuutusta. Läheisen suojelu Lähisuhdesurmalla voidaan pyrkiä suojelemaan perhettä kuvitelluilta tai todellisilta uhilta. Tällöin tekijä voi tappaa uhrinsa suojellakseen häntä taloudelliselta ahdingolta tai huostaanotolta. Tekijä saattaa tappaa (esimerkiksi yhteiset lapset) kostona puolisolle luullusta tai todellisesta uskottomuudesta. Toisaalta tekijä voi ajatella säästävänsä uhrinsa esimerkiksi vamman, sairauden tai henkisen kuorman aiheuttamilta tuskilta tappamalla tämän. Mikäli tekijä on itsetuhoinen, voi hän ottaa itsemurhaansa mukaan myös lapsensa ajatellessaan, etteivät lapset pärjää ilman häntä. Häpeä Lähisuhdesurmia tehdään myös "kunnian palauttamiseksi" [4]. Tällöin esimerkiksi homoseksuaali perheenjäsen saatetaan tappaa tuottamansa häpeän vuoksi, jotta suvun kunnia palautetaan. Kunniamurhien motiivina voi olla myös läheisen "vääränlainen" pukeutuminen tai muista poikkeava, julkinen (poliittinen) kannanotto. Kasaantuneet haasteet Eri ennusmerkkien kasaantuminen lisää lähisuhdesurmien riskiä [1]. Mitä enemmän konflikteja kasaantuu saman henkilön tai perheen niskaan, sitä vakavimmin niihin on suhtauduttava. On hyvä huomioida, ettei jokainen mielenterveysongelmista ja rahahuolista kärsivä päädy tappamaan läheisiään. Ennusmerkkien huomioiminen on tärkeää, vaikka ne tuntuisivat vähäpätöisiltä ja vaikka lähisuhdesurman riskin pohtiminen tuntisi ylireagoinnilta. Mitä matalammalla kynnyksellä ennusmerkit otetaan vakavasti, sitä vähemmän riskivanhempia jatkossa jää lähisuhdesurmien riskienarvioinnin ulkopuolelle. Reetta Kyllönen
Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Vaarallinen rakkaus – Kuvaileva kirjallisuuskatsaus lähisuhdesurman ennusmerkeistä ja niiden huomioimisesta viranomaistyössä ja lainsäädännössä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet: Sachmann, Mark & Harris Johnson, Carolyn Mary 2014: The Relevance of Long-TermAntecedents in Assessing the Risk of Familicide-Suicide Following Separation. Child Abuse Review 23(2), 130 141. Ellilä, Marianne & Paavilainen, Eija & Aho, Anna Liisa 2023: Perhesurmien taustatekijätja ennaltaehkäisy uhrien läheisten näkökulmasta. https://doi.org/10.54332/krim.124764. Eriksson, Li & Mazerolle, Paul & Wortley Richard & Johnson Holly 2016: Maternal andpaternal filicide: Case studies from the Australian Homicide Project. Child Abuse Review 25(1), 17–30. https://doi.org/10.1002/car.2358. Suonpää, Karoliina & Koskela, Tarja & Sutela, Mika & Törölä, Miisa & Aaltonen, Mikko 2023: Naisiin kohdistuvat parisuhdetapot. Tapahtumaketjut, taustat ja ehkäisy. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:16. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164731/VNTEAS_2023_16.pdf?sequence=1&isAllowed=y. ”No mä sanoisin et se oli kontrollointia, se oli syyllistämistä, alistamista. Täydellist mitätöintiä. Kuitenki puettuna semmoseen, niin ovelaan kaapuun että sitä ei, sitä oli hirveen vaikee ymmärtää mist on kyse.” - Ote parisuhdeväkivaltaa kokeneen naisen haastattelusta Kuva: Artbykleiton, Pixabay Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani pakottavan kontrollin ilmenemistä väkivaltaisissa parisuhteissa sekä sitä, miten pakottava kontrolli heijastuu uhrin avun hakemiseen ja saamiseen. Hyödynsin tutkielmassa valmista parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten haastatteluaineistoa, joka on kerätty osana Väkivaltatyön yhteensovitettujen toimintamallien arviointi -hanketta. Hanke on toteutettu Etelä-Savon alueella vuosina 2018–2020. Hanketta ovat rahoittaneet Viola ry. ja Essote ja tutkijatahona on toiminut Lapin yliopisto. Tarkastelen pakottavaa kontrollia sukupuolistuneena ja naisiin kohdistuvana väkivaltana. Pakottava kontrolli väkivaltana Parisuhteessa tapahtuvaa toisen osapuolen hallitsemista tai siihen pyrkimistä pelottelun, uhkailun, alistamisen ja muun väkivallan keinoin kutsutaan pakottavaksi kontrolliksi. Pakottava kontrolli on parisuhdeväkivallan dynamiikka, joka kietoutuu uhrin jokapäiväisen elämän ympärille ja vaikuttaa taustalla kaikissa uhrin tekemissä arkisissa valinnoissa. [1] Pakottavan kontrollin keinoin väkivallantekijän on mahdollista vaikuttaa kumppaninsa elämään ja arkeen monin eri tavoin niin suhteen aikana kuin vielä sen jälkeenkin. Etenkin suhteen alkuaikoina uhrin voi olla vaikeaa tunnistaa kokemaansa väkivallaksi. Pakottava kontrolli saa uhrin usein muuttamaan omaa käyttäytymistään ja toimimaan kumppanin tahdon mukaan. Avun piiriin hakeutuminen tai avun vastaanottaminen voi olla uhrille pelottava prosessi [2]. Pakottavan kontrollin vaikutukset naisten arkeen Tutkimuksen mukaan pakottava kontrolli vaikutti naisten arkeen niin väkivaltaisen parisuhteen aikana kuin sen jälkeen. Suhteen aikana naiset kokivat pelkoa, uhkailua, eristämistä, alentamista sekä kontrollointia. Naiset kehittivät erilaisia selviytymiskeinoja pakottavan kontrollin otteessa selviytymisen ja suhteesta irtautumisen mahdollistamiseksi. Naiset yrittivät muun muassa muuttaa omaa käytöstään, ennakoida tilanteita ja ylläpitää toivoa. Pakottava kontrolli heijastui myös suhteesta lähtemiseen ja eron jälkeiseen aikaan. Eron jälkeen entinen kumppani usein pyrki jatkamaan pakottavaa ja kontrolloivaa käyttäytymistä toteuttamalla digitaalista väkivaltaa tai käyttämällä yhteisiä lapsia väkivallan välineenä. Avun hakemisen ja saamisen mahdollisuudet Pakottava kontrolli haastaa myös uhrin avun hakemista ja saamista. Erilaiset tunteet vaikeuttivat naisten hakeutumista avun piiriin ja toisaalta jotkin tunteet sysäsivät hakemaan apua. Naisten kokemusten perusteella väkivalta olisi voitu huomata jo aikaisemmassa vaiheessa, esimerkiksi perustason palveluissa. Parisuhdeväkivallan tabumaisuus sekä eri ammattilaisten tiedon puute parisuhdeväkivallan muodoista ja palveluista haastavat oikea-aikaisen ja oikeanlaisen avun saamista. Miten tätä näkymätöntä ilmiötä tehdään näkyväksi? Pakottavan kontrollin käsitteen ja dynamiikan ymmärtämisen tarkoituksena on helpottaa ilmiön näkyväksi tekemistä sekä sen tunnistamista, tunnustamista ja sanoittamista. Väkivallan eri muodoista tarvitaan lisää tietoa niin väkivallan uhreille kuin auttajillekin. Tiedon lisäämisellä ja julkisella keskustelulla voidaan vaikuttaa palveluiden selkeyttämiseen ja parantamiseen sekä yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja lainsäädäntöön. Pakottavan kontrollin tunnistaminen ja kitkeminen vaatii isoja uudistuksia lakiin, poliisin käytäntöihin, tutkimuksiin, arviointityökaluihin sekä tapoihin, joilla yhteiskuntamme palvelee, suojelee ja voimaannuttaa parisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia ja heidän lapsiaan. Uudistusten ja muutosten aikaansaamiseksi tulisi herätellä poliittista tahtoa ongelmaan puuttumisessa. Tämä vaatii vaikuttamistyötä, julkista keskustelua ja pakottavaa kontrollia kokeneiden äänen kuuluviin tuomista. [1] Lakiuudistuksia on mahdollisesti ja toivottavasti tulossa. Henkisen väkivallan rangaistavuuteen ja vainoamisen oikeuskäytäntöihin liittyvän selvityksen johtopäätöksinä todettiin, että Suomen rikoslakiin tulisi lisätä pakottavan kontrollin tunnusmerkistö [3]. Tiiamaria Seppälä
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Pakottava kontrolli parisuhdeväkivaltaa kokevien naisten arjessa ja avunsaannin mahdollisuuksissa. Tutkielman ohjaajana toimi Anna Nikupeteri. Lähteet: 1. Stark, Evan 2007: Coercive control. How Men entrap Women in Personal life. Oxford university press. Oxford. 2. McCallum, Toni & Rose, Judy 2021: Domestic violence, coercive control and mental health in a pandemic: Disenthralling the ecology of the domestic. Health sociology review 30(3), 260–274. 3. Tolvanen, Matti & Silvennoinen, Elisa 2023: Selvitys henkisen väkivallan rangaistavuudesta ja vainoamisen oikeuskäytännöstä Suomessa. Oikeusministeriö. Helsinki. Vammaiset ihmiset kokevat muita väestöryhmiä useammin väkivaltaa ja vammaisilla naisilla on jopa kolminkertainen riski joutua väkivallan kohteeksi. [1] Vammaisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta on hyvin moninaista ja sitä tapahtuu niin lähisuhteissa, kun niiden ulkopuolellakin. Vammaiset ihmiset eivät ole edes kotonaan suojassa väkivallalta. Vammaisuus nyky-yhteiskunnassa Vammaisuutta on historian saatossa määritelty monin eri tavoin ja vammaisuuden määritelmään vaikuttaa elettävä yhteiskunnallinen aika. Se, miten vammaisuutta määritellään ja se, miten siihen suhtaudutaan vaikuttaa myös muun muassa vammaisten ihmisten ihmisoikeuksiin sekä saatavilla oleviin palveluihin. Suhtautuminen vammaisiin ihmisiin on ollut ennakkoluuloista, negatiivista ja vähättelevää. [2] Jokainen ihminen on haavoittuvainen, mutta siihen kuinka haavoittuvainen kukin on, vaikuttaa yksilön yhteiskunnallinen asema. Haavoittuvuus liitetään yleensä väestöryhmiin, kuten vammaisiin ihmisiin, joihin liittyy ennakko-oletuksia tai jotka ovat muutoin epäoikeutetussa asemassa. [3] Haavoittuvainen asema voi vammaiselle ihmiselle näyttäytyä yksilöllisenä erityisyytenä, mutta myös yhteiskunnan määrittelemänä. Kuva: Pixapay, MaybelAmber Pro gradu–tutkielmani tarkoitus oli tarkastella, minkälaisena ilmiönä vammaisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta median uutisoinnissa näyttäytyy. Tutkielmani aineistona muodostui eri uutismedioista kerätystä lehtiartikkelista (24 kpl). Näistä artikkeleista merkittävimpinä vammaisiin ihmisiin kohdistuvina väkivallan muotoina nousi esiin hoitolaitoksissa tapahtuva väkivalta, seksuaalinen väkivalta, tuntemattoman henkilön tekemä väkivalta ja kuolemaan johtava väkivalta. Vammaisiin ihmisiin kohdistuvalla väkivallalla on omat erityispiirteensä Tärkeimpiä huomioonotettavia erityispiirteitä vammaisiin ihmisiin kohdistuvassa väkivallassa on, vammaisen ihmisen mahdollinen riippuvuus väkivaltaa käyttävän henkilön avusta selviytyä arkipäiväisestä elämästä. Vammaisen ihmisen voi olla myös vaikeampi hakea apua kokemaansa kuin ei-vammaisen ihmisen.[4] Vammaisiin ihmisiin kohdistuu vastaavanlaista väkivaltaa kuin ei-vammaisiin ihmisiinkin, mutta vammaisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta voi olla myös esimerkiksi vammaisen ihmisen apuvälineiden hajottamista tai välttämättömän hoidon laiminlyömistä. [4] Vammaiset ihmiset joutuvat väkivallan uhriksi myös hoitolaitosten henkilökunnan toimesta Myös pro gradu–tutkielmassani esiin nousseessa hoitolaitoksissa tapahtuvassa väkivallassa on kyse erityisesti vammaisiin ihmisiin kohdistuvasta väkivallasta. Hoitolaitoksissa tapahtuvalla väkivallalla tarkoitetaan hoitolaitoksissa tapahtuvaa väkivaltaa ja kaltoinkohtelua, jonka tekijöinä ovat hoitolaitoksessa työskentelevät henkilöt. Hoitolaitoksissa tapahtuva väkivalta voi olla muun muassa henkistä, fyysistä, taloudellista ja myös rakenteellista väkivaltaa. Hoitolaitoksissa tapahtuvaa väkivaltaa perustellaan resurssien puutteella. Vammaiset ihmiset ovat erityisessä riskissä joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi Osan vammaisista ihmisistä, kehin on kohdistunut seksuaalista väkivaltaa, tiedetään olevan kehitykseltään huomattavasti biologista ikäänsä nuorempia. Useassa pro gradu–tutkielman aineistossa mukana olleista artikkeleista, missä kerrottiin tapahtuneesta seksuaalisesta väkivallasta, oli kyse raiskauksesta. Seksuaalista väkivalta tehnyt henkilö voi olla vammaisen ihmisen läheinen, tuttava tai täysin tuntematonkin henkilö. Vammaisiin ihmisiin kohdistuvalle seksuaaliselle väkivallalle on tyypillistä, että tekijä niin sanotusti johdattelee vammaista ihmistä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Yksityiset ihmiset kohdistavat vammaisiin ihmisiin muunkinlaista fyysistä väkivaltaa, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan. Kuolemaan johtava väkivalta pro gradu–tutkielman aineiston pohjalta tapahtuu pääsääntöisesti vammaisen ihmisen omassa kodissa. Vammaisiin ihmisiin kohdistuu kuitenkin fyysistä väkivaltaa myös julkisilla paikoilla. Julkisilla paikoilla, kuten kadulla, tapahtuvan väkivallan takana on monesti vammaiselle ihmiselle entuudestaan tuntematon henkilö ja väkivalta saattaa olla hyvin äkillistä ja suunnittelematonta. Vammaisiin ihmisiin kohdistuvassa väkivallassa kyse isommasta yhteiskunnan rakenteellisesta ongelmasta Vammaisten ihmisten haavoittuvainen asema on heidän kokemansa väkivallan ilmiötä läpileikkaava teema. Esimerkiksi hoitolaitoksissa tapahtuvaa väkivaltaa tarkastellessa korostuu vammaisten ihmisten haavoittuvaisuus, koska väkivallan tekijä on vammaisesta ihmisestä huolta pitävä henkilö ja taas kuolemaan johtavaa väkivaltaa tarkastellessa vammaisen ihmisen haavoittuvainen asema tulee esille niin, ettei hän ole edes kotonaan turvassa. Asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan ja myös muu yhteiskunnallinen tilanne, kuten hoitajapula, konkretisoituvat vakavalla tavalla vammaisiin ihmisiin kohdistuvana väkivaltana. Vammaisiin ihmisiin kohdistuvassa väkivallassa on siis kyse myös laajemmasta rakenteellisesta väkivallasta. Ronja Uusitalo Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu–tutkielmaan ”Vammaisten ihmisten kokema väkivalta lehtiartikkeleiden valossa: Mitä? Kuka? Mitä sen jälkeen?”. Tutkielman ohjaajana toimi Sanna Hautala. Lähteet: 1. KPMG & WOM 2018: Onko Suomi maailman turvallisin maa kaikille? Turvallisuuden toteutuminen eri sukupuolten ja väestöryhmien kannalta, 25.5.2019 2. Rieser, Richard 2004: Mustat lasit. Vammaisuus valkokankaalla ja televisiossa. Kynnys ry. Helsinki. 3. Tarvainen, Laura ja Hautala, Sanna 2018: Paperittomuuteen pakotetut. Oikeus 2018 (47): 4: 338–357 4. Paasivirta, Tuula 2013: Lähisuhde- ja perheväkivalta. Teoksessa: Piispa, Minna (toim.) 2013: Uskalla olla, Uskalla puhua –vammainen nainen ja väkivalta. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. Tampere, 49–64. Nepsy-perheet eli neuromoninaiset perheet tarvitsevat konkreettista tukea, kuten kotipalvelua ja lastenhoitoapua, kiireiseen, haastavaan arkeensa. Vanhempien toiveena on, että sosiaalityöntekijät ymmärtäisivät lapsen neuromoninaisuuden perheen elämään tuomia haasteita sekä kouluttautuisivat tuntemaan neuromoninaisuutta. Kuva: Neil Thomas / Unsplash.com Tutkin pro gradu -tutkimuksessani neuromoninaisten lasten vanhempien kokemuksia sosiaalipalveluiden kautta saadusta sosiaalisesta tuesta. Tutkimuksen aineisto koostui 14 neuromoninaisen lapsen vanhemman kirjoituksesta. Tavoitteenani oli selvittää, millaista sosiaalista tukea vanhemmat perheilleen toivoisivat sekä millaisia sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen kokemuksia heillä on. Sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen liitos Jokisen [1] mukaan sosiaalinen tuki ymmärretään sosiaalityössä työvälineenä, jonka avulla tähdätään tiettyyn päämäärään asiakkaan elämässä. Cameron ja Vanderwoerd [2] toteavat merkitykselliseksi sosiaalisen tuen sopivuuden asiakkaan tilanteeseen, minkä tärkeys nousi esille myös tutkimuksessani. Myönteiset sosiaalisen tuen kokemukset synnyttivät myönteisiä kuulluksi tulemisen kokemuksia ja myönteiset kuulluksi tulemisen kokemukset vaikuttivat myönteisesti sosiaalisen tuen kokemuksiin. Vanhempien tuen toiveet ja kokemukset Neuromoninaiset perheet olivat saaneet sosiaalipalveluista monenlaista sosiaalista tukea. Kokemukset tuesta olivat myönteisiä, kielteisiä ja osin ristiriitaisiakin. Yleisin sosiaalisen tuen muoto oli perhetyö, jota useat vanhemmat eivät kokeneet hyödyttäväksi tueksi. Vanhemmat suuntasivat toiveensa konkreettiseen tukeen, kuten kotipalveluun ja lastenhoitoapuun. He myös kokivat ne sopivaksi tueksi. Lisäksi tukiperheet ja tukihenkilöt olivat vanhempien kokemusten mukaan hyvä sosiaalisen tuen muoto. Neuromoninaisuustietoisuus on merkityksellistä Tutkimuksen perusteella vanhemmat arvostivat sosiaalityöntekijöiden neuromoninaisuustietoisuutta tai edes jonkinlaista ymmärrystä neuromoninaisuudesta. Vanhemmat kokivat, että kaikkien sosiaalialan ammattilaisten olisi tärkeää kouluttautua tuntemaan neuromoninaisuutta. Vanhempien sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen kokemus oli parempi, mikäli työntekijällä oli osaamista neuromoninaisuudesta. Sosiaalityöntekijöiden kohtaamiset sosiaalisena tukena Kohtaamiset sosiaalityöntekijöiden kanssa vaikuttivat vanhempien sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen kokemuksiin. Monet vanhemmista kertoivat, että heitä ei kuunneltu sosiaalipalveluiden sosiaalista tukea järjestettäessä. Teksteissä esiintyi myös viitteitä siitä, että aina vanhemmat eivät olleet täysin tienneet, millaista sosiaalista tukea ovat saamassa. Sosiaalityöntekijöiden ja vanhempien välinen kommunikaatio ei ollut tällöin toiminut tai vanhempien odotukset tuelle olivat erilaiset kuin mitä tuki lopulta oli. ”Nepsyys vaikuttaa meillä kyllä ihan kaikkeen arkeen!”, totesi eräs vanhemmista kirjoituksessaan. Tämän huomioiminen sosiaalipalveluissa olisi neuromoninaisten perheiden kannalta tärkeää sosiaalisen tuen ratkaisuja tehtäessä. Huolehtiva sosiaalinen asianajo voi toimia sosiaalityöntekijöille käyttökelpoisena työorientaationa viitoittamaan neuromoninaisten perheiden kohtaamisia. Emmi Aalto-Riihiaho
Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Neuromoninaisten lasten vanhempien sosiaalisen tuen kokemukset sosiaalipalveluissa. Tutkielman ohjaajana toimi Liisa Hokkanen. Lähteet: [1] Jokinen, Arja 2016: Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välinen suhde. Teoksessa Hänninen, Kaija & Jouttimäki, Päivi & Lehto-Lundén, Tiina & Törrönen, Maritta & Salovaara, Petra & Veistilä, Minna (toim.): Vastavuoroinen sosiaalityö. Helsinki University Press. Helsinki, 138– 147. [2] Cameron, Gary & Vanderwoerd, Jim 1997: Protecting children and supporting families. Aldine de Gruyter. New York, NY. Harkinnan käyttö sosiaalityössä ei ole yksiselitteistä vaan se on moniulotteista, muuntuvaa, jännitteistä ja ristiriitaista. Harkinta vaikuttaa vahvasti asiakkaiden elämään, mutta harkinnan käytöllä voi olla vaikutuksensa myös sosiaalityöntekijöiden omaan ammatilliseen rooliin sekä vaikuttaa jännitteisesti ammatillisiin-, organisatorisiin- ja kollegiaalisiin sitoumuksiin ja työssä jaksamiseen. Vaarana on harkinnan urautuminen käytännön arjen työssä omiin uomiin, jolloin harkinnan vaikuttimilta ja harkinnassa käytettävältä tietoperustalta sokeudutaan. Kuva: Photo by Aron Visuals on Unsplash Ammatillinen harkinta ja vammaissosiaalityö Pro gradu -tutkielmani tavoite oli tehdä vammaissosiaalityön ammatillista harkintaa näkyväksi. Olin kiinnostunut siitä, mistä kaikista tekijöistä sosiaalityöntekijöiden harkinta muodostuu ja miten ne vaikuttavat käytännön työhön. Tietopohjana ammatilliseen harkintaan sisältyy oikeudellinen harkinta, eettinen harkinta, ammatilliseen asiantuntijuuteen pohjautuva harkinta sekä organisaatiotekijöihin liittyvä harkinta. Lisäksi vammaissosiaalityössä vammaisuuden ja vammaispalvelujen laaja kirjo vaativat erityisosaamista [1]. Vammaisuutta voidaan tarkastella eri tavoin [2], ja vammaisuuden määrittely vaikuttaa vammaisten ihmisten asemaan yhteiskunnassa sekä suhteesta sosiaaliturvaan ja palveluihin [3][4]. Tutkielmani aineisto koostui 12 tutkimusartikkelista, joista 11 artikkelia oli kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta. Kirjallisuuskatsauksessani kuvattiin päätöksentekijöiden kokemuksia käytännön työstä. Löysin aineistostani kuusi erilaista harkinnan tyyppiä, joissa harkinnan tietopohja painottuu eri tavoin. Kuvaan seuraavaksi niiden keskeisiä ominaisuuksia aineistoni pohjalta. Asiakkaista vieraannuttava pirstaloitunut harkinta Pirstaloitunut harkinta irrottaa arvioinnin asiakkaiden kokonaisvaltaisista tilanteista rajoittaen sen vain tiettyihin osa-alueisiin. Toimintatapa vieraannuttaa sosiaalityöntekijöitä asiakkaiden todellisista tilanteista. Harkinnassa on viitteitä järjestelmälähtöisestä toiminnasta, jossa erilaiset muodolliset prosessit ja vakiintuneet toimintatavat määrittelevät asiakkaan tilannetta ja palvelun myöntämistä. Pirstaloitunut harkinta tekee myös näkyväksi medikaalisen diskurssin, jossa vammaisen henkilön tilannetta voidaan määritellä yksinomaan lääketieteellisesti. Työntekijän vammaiskäsitys korostuu harkinnan käytössä. Etäännyttävä säännönmukainen harkinta Sääntöihin tukeutuminen tai jopa niiden taakse piiloutuminen helpottaa kuormittavan työn tekemistä dilemmaattisissa tilanteissa. Se mahdollistaa vastuun siirtämisen vaikeissa tilanteissa muille tahoille, kuten organisaation johdolle. Yhtäältä tämä harkinnan tyyppi etäännyttää sosiaalityöntekijän sosiaalityön ammatillisista sitoumuksista ja voi aiheuttaa ammatillisia rooliristiriitoja. Kapeakatseinen sääntöjen noudattaminen koetaan ammattietiikan vastaiseksi. Yhteisten sääntöjen noudattaminen nähdään myös kollegiaalisina sitoumuksina. Kategorisoiva näennäinen harkinta Kategorisoivassa näennäisessä harkinnassa vammaisuus ja vammaisten ihmisten tarpeet ovat etukäteen määriteltyjä. Tämä antaa viitteitä ableismista, jossa aliarvioidaan vammaisten ihmisten kykyjä jo etukäteen, ja näin toimimalla rajataan yhteiskunnallisia osallistumisen mahdollisuuksia. Asiakkaita ja asiakkaiden tilanteita sovitetaan ulkoapäin määriteltyihin hallinnollisiin luokitteluihin. Kategorisoivassa harkinnassa vammaisuus saattaa määritellä kokonaisvaltaisesti asiakkaan identiteetin, jolloin muut yksilölliset ominaisuudet ja elämää määrittelevät tekijät jätetään huomioimatta. Kokonaisvaltainen lähentävä harkinta Kokonaisvaltaisessa harkinnassa asiakkaan yksilöllistä tilannetta arvioidaan monipuolisesti sosiaaliset suhteet ja ympäristö huomioiden, ja työn koetaan voimaannuttavan asiakkaita. Harkintaa ja oikeudenmukaisuutta tarkastellaan kriittisesti, ja asiakkaiden oikeutta palveluihin tarkastellaan myös oikeusperustaisesti tarpeiden määrittelyn sijaan. Laajassa harkinnassa huoleksi nousevat harkinnan rajat, sosiaalityöntekijän tulkinnan vaikeudet ja yhdenvertaisuuden toteutuminen asiakasryhmän sisällä. Asiakaskeskeinen joustava ja manipuloiva harkinta Asiakaskeskeisestä joustavaa ja manipuloivaa harkintaa kuvaa suuri ammatillinen autonomia ja vallan käyttö. Sääntöjä joustetaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Harkinta tavoittelee yksilön etua, mutta harkintaa saattavat ohjata subjektiiviset tekijät, jolloin yhdenvertaisuus ja tasa-arvo asiakasryhmän kesken eivät välttämättä toteudu. Huoleksi harkinnan käytössä osoittautuu työntekijöiden kokemustietoon perustuva hiljainen tieto ja sen vuoksi asiakkaiden eriarvoiset mahdollisuudet. Epäilevä ja väärinkäytöksiä ehkäisevä harkinta Epäilevässä väärinkäytöksiä ehkäisevässä harkinnassa keskeisiksi tekijöiksi nousevat tiedon saatavuus ja sen monipuolinen käyttö sekä väärinkäytösten ehkäiseminen. Aineistossani harkintaa toteuttaessa sosiaalityöntekijät varmistivat asiakkaiden motiivit palvelun saamiseksi. Harkinnan tyypissä voidaan nähdä sosiaalityöntekijöiden yhteiskunnallinen mandaatti tasapuolisesta resurssien jakamisesta ja valvojan roolista. Harkinnan tutkimus Harkintaa tutkimalla voidaan herätellä sosiaalityöntekijöitä irrottautumaan juurtuneista ajatus- ja toimintamalleista. Ammatillisen harkinnan juurtuneita ja vakiintuneita käytäntöjä sekä niiden vaikuttimia tulisi purkaa ja tarkastella sekä yksilöinä että yhteisöinä. Harkintaa tulisi tutkia myös yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja institutionaalisen vallan näkyväksi tuottamiseksi. Ajankohtaisuutta tutkimukselle puoltavat lisääntyvä standardointi ja vammaispalvelulain tulevat muutokset. Ammatillisen harkinnan tietopohjan käyttö käytännön tutkimuksesta voi tuoda olennaista tietoa sosiaalityön koulutustarpeista. Vammaissosiaalityön ammatillinen harkinta vaatii sosiaalityöntekijältä vahvaa ja monipuolista osaamista moninaisissa ja ristiriitaisissa tilanteissa. Anne-Mari Heikkilä
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Harkinnan elementit vammaissosiaalityössä. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus sosiaalityön ammatillisesta harkinnasta. Tutkielman ohjaajina toimivat vuonna 2023 keväällä Jari Lindh ja syksyllä Tarja Orjasniemi. Lähteet: 1. Romakkaniemi, Marjo & Martin, Marjatta & Lappalainen, Tiina 2019: Vammaissosiaalityön asiantuntijuus harkintavallan perusteena. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kemppainen, Tarja & Niskala, Asta & Peronius, Nina (toim.) Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. Tampere: Vastapaino, 171–198. 2. Kivistö, Mari 2014: Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen: monimenetelmällinen tutkimus vaikeavammaisten ihmisten osallisuudesta toimintana, kokemuksena ja kielenkäyttönä. Acta Elektronica Universitatis Lapponiensis 150, sivut 57–69. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-751-3 3. Tarvainen, Merja & Teittinen, Antti 2021: Vammaisten ihmisten muuttuva kansalaisuus. Teoksessa Teittinen, Antti & Kivistö, Mari & Tarvainen, Merja & Hautala, Sanna (toim.) Vammaiset ihmiset kansalaisina. Tampere: Vastapaino, 7–17. 4. Teittinen, Antti 2015: Miksi vammaiset syrjäytyvät työelämästä? Rakenteellinen näkökulma. Teoksessa Kivirauma Joel (toim.) Vammaisten elämä ja elämäkerta: Tulkintoja vammaisuudesta 1900-luvun Suomessa. Suomen vammaistutkimuksen seuran 3. vuosikirja. Helsinki: Kynnys, 75–100 Perinteisesti johtajien on ajateltu omaavaan tiettyjä persoonallisuuden piirteitä, joiden vuoksi he ovat valikoituneet johtavaan asemaan. Mitä jos onkin niin, että johtajia ei palkata, vaan johtajuus rakentuu työn ohessa? Johtajaidentiteetti on käsitteenä vielä suhteellisen vähän tutkittu, mutta olemassa oleva tutkimus antaa viitteitä siitä, että johtajan roolin sisäistäminen on prosessi. Tutkimuksessani tarkastelen, mikä on valmennuksen merkitys tässä prosessissa. Koettu johtajuus työuran alussa
Tutkimuksessani haastattelin neljää työuransa alussa olevaa johtajaa, jotka olivat toimineet nykyisessä tehtävässään vähintään puolen vuoden ajan. Heillä kaikilla oli selkeä käsitys siitä, mitä hyvä johtajuus merkitsee heille ja minkälaisia johtajia he toivoivat olevansa, mutta käytännön tasolla tämä askel oli vielä ottamatta. Kaikki johtajat kokivat työssään ajankäytön suureksi haasteeksi, jota he eivät olleet onnistuneet selättämään. Kun haastateltavia pyydettiin kuvaamaan itseään johtajana, he kertoivat itsestään muiden ihmisten kokemusten kautta – esiin nostettiin esihenkilöiden sekä alaisten antamia palautteita käytännön työskentelystä. Heidän käsityksensä itsestään johtajana ei ollut vielä vakiintunut, vaan siihen haettiin tukea ulkopuolelta, muiden kuvauksista. Johtajaidentiteetti rakentuu työssä – tai sitten ei Johtajaidentiteetillä tarkoitetaan johtajan kokemuksia itsestään johtajana, yhtä osa-aluetta yksilön työminästä, joka sisältää johtamisskeemoja ja kokemuksia. Kun tämä identiteetti rakentuu onnistuneesti, yksilöllä on vahva käsitys siitä, kuka hän on johtamistilanteissa ja miten hänen tulisi toimia. Hän alkaa siis näkemään itsensä johtajana, kun hän tunnistaa johtamistilanteiden vaatimuksia ja tiedostamattaan integroi johtamistyössä vaadittuja taitoja omaan identiteettiinsä [1]. Johtavassa asemassa toimiminen ei kuitenkaan yksistään takaa sitä, että identiteetti muotoutuu, ja henkilö todella sisäistää työroolinsa ja sen vaatimukset, vaan työyhteisön tulisi tarjota tukea tähän prosessiin. Monissa organisaatioissa koulutukset ja valmennukset on suunnattu työntekijöille, mutta tutkimukseni osoittaa, että myös johtajat hyötyvät valmennuksesta. Valmennus johtajaidentiteetin rakentajana Tutkimuksessani selvitin, miten johtamisvalmennukseen osallistuminen on vaikuttanut koettuun johtajaidentiteettiin. Haastattelin samoja johtajia uudelleen sen jälkeen, kun he olivat osallistuneet johtamisvalmennukseen. Valmennus ei muuttanut johtajien mielipiteitä, mutta olemassa olevat käsitykset johtajuudesta ja itsestä johtajana olivat vahvistuneet. Haastateltavien kuvaukset itsestään johtajana eivät enää nojanneet muiden kertomaan, vaan siihen, miten he itse näkivät itsensä. He kuvailivat työtään toisessa haastattelussa innokkaammin ja käyttivät enemmän adjektiiveja. Kaikki johtajat olivat onnistuneet ratkaisemaan ajankäytön ongelmat valmennuksen jälkeen, joten se tuntui antaneen heille käytännön työkaluja ja rohkeutta tehdä muutoksia työskentelytapoihin, joka puolestaan sai aikaan näkyviä muutoksia. Heillä oli myös enemmän luottamusta itseensä ja johtamistaitoihinsa, eikä heidän käsityksensä itsestään johtajana ollut rajoittunut nykyiseen organisaatioon. He olivat siis avoimempia hakemaan töitä myös muualta. Kun teoriatieto ja käytännön työtä saatu kokemuksellinen tietämys sulautuvat yhteen, muodostuu niin sanottua johtamispääomaa [2]. Valmennus näytti tässä tapauksessa tarjonneen mahdollisuuden kerryttää tätä pääomaa, jonka ansiosta johtajat suoriutuivat työstään paremmin ja saivat tukea johtajaidentiteetin kehittymiseen. Aino Kuoksa Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan Valmennuksen merkitys koetulle johtajaidentiteetille. Tutkielman ohjaajana toimi Virpi Tökkäri. Lähteet: Epitropaki, O., Kark, R., Mainemelis, C. & Lord, R.G. 2017: Leadership and followership identity processes: A multilevel review. The Leadership Quarterly, 28 (1), 104-129. Kaski, Satu & Kiander, Tuula 2005: Tunnejohtajuus – kuuntelua ja vaikuttamista. Edita. Helsinki. Tieto on työnteon edellytys ja laajemmassa kuvassa elintärkeää organisaatioiden toiminnalle. On siis keskeistä, että tietoa jaetaan organisaatioissa laajasti yhteiseen käyttöön ja se on kaikkien hyödynnettävissä. Jotta tietoa saadaan jaettua parhaalla mahdollisella tavalla, on tärkeää tunnistaa, miten sitä voidaan tukea.
Elämme aikaa, jossa arjen työ ja kommunikaatio ovat siirtyneet entistä vahvemmin digitaalisille alustoille ja kasvokkainen vuorovaikutus on monessa organisaatiossa vähentynyt aiemmasta [1]. Näin ollen tietoa jaetaan organisaatioissa usein sähköisten kanavien kautta. Millaisiin asioihin organisaatioissa kannattaa kiinnittää siis huomiota, kun halutaan tukea tiedon sähköistä jakamista? Yhteiset pelisäännöt tukevat tiedon jakamista Onnistunut tiedon sähköinen jakaminen vaatii organisaation johdolta ja esihenkilöiltä linjaamista ja ohjaamista. Kyse on esimerkiksi sen sanoittamisesta, millaisia tiedon jakamisen toimintatapoja ja käytösmalleja organisaatiossa halutaan tukea. Organisaatiossa on keskeistä sopia, millä tavalla ja missä kanavissa tietoa jaetaan yhteisesti. Ilman selkeitä yhteisiä sääntöjä jokainen työntekijä voi valita tiedon jakamisen tavan mieltymystensä mukaan. Keskenään erilaiset tavat vaikuttavat edelleen koko työyhteisön ja organisaation tapoihin jakaa tietoa. Tämän seurauksena tieto esimerkiksi hajaantuu herkästi kaikkiin käytössä oleviin kanaviin. Yhtä olennaista on huolehtia, että sovitusta pidetään kiinni. Kertokaa, että tiedon jakamista arvostetaan Kun työntekijät jakavat tietoa, jokaisen toimintaan heijastuvat hänen oma motivaationsa ja asenteensa. Organisaatiossa voidaan vaikuttaa yksilöiden halukkuuteen jakaa tietoa esimerkiksi tukemalla luottamusta korostavaa ilmapiiriä sekä laajemminkin panostamalla tietoystävälliseen kulttuuriin [2]. Lisäksi on tärkeää, että tiedon jakamiseen ja sen sisäistämiseen on varattu riittävästi aikaa. Organisaation kannattaa myös viestiä työntekijöilleen laajasti, kuinka tiedon jakamista arvostetaan. Tämä sekä esihenkilöiltä ja työkavereilta saatu positiivinen palaute ja kehut toimivat keskeisinä kannustimina tiedon jakamiseen. Sovellusten ominaisuudet auttavat Tiedon jakamista ja jaetun tiedon käsittelyä on mahdollista helpottaa hyödyntämällä sähköisten työkalujen ominaisuuksia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tiedon järjestämistä kunkin työkalun tarjoamien mahdollisuuksien mukaan ja yhteisesti sovittua logiikkaa, mistä jaetut tiedot löytyvät. Organisaatiolta tämä vaatii yhteisten linjausten lisäksi työntekijöiden tukemista ja ohjaamista käyttämään työkaluja halutuilla tavoilla. Keskeistä on huolehtia myös siitä, että työntekijöillä on riittävä tekninen osaaminen työkalujen käyttöön. Tekniset ratkaisut tarjoavat myös edellytyksiä toisten reaktioiden tunnistamiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen, jotka molemmat tukevat keskeisesti tiedon jakamista. Tämänkin vuoksi sovellusten antamia vuorovaikutteisia mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää ja kannustaa työntekijöitä käyttämään niitä tiedon jakamiseen. Miten teillä tuetaan tiedon jakamista? Huomioimalla tiedon jakamiseen vaikuttavia tekijöitä organisaatiossa huolehditaan siitä, että tietoa saadaan lisättyä yhteiseen tietopohjaan sekä hyödynnettyä sitä paremmin päivittäisessä työssä ja toiminnan kehittämisessä. Millä tavoin teidän organisaatiossanne on kiinnitetty huomiota tiedon sähköisen jakamiseen ja sen tukemiseen? Tiia-Maria Juuso Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteiden pro gradu -tutkielmaan Tiedon sähköiseen jakamiseen vaikuttavat tekijät - Case Oulun kaupunki. Tutkielman ohjaajina toimivat Marjo Suhonen ja Esa Posio. Lähteet:
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |