”Piilottelin koko työpäivän yksin työhuoneessani lukitun oven takana, taukohuoneessa käynnit ajoitin niin, ettei siellä ollut muita. Oven läpi käytävältä kuului joidenkin työkavereiden naurua, yksi työkaveri laittoi Teamsilla viestiä, että on yksin huoneessaan itkemässä, koska tilanne ahdistaa ja pelottaa.” Sosiaalityön arki muuttui pandemian myötä suuresti, mikä herätti työntekijöissä myös monenlaisia tunteita. Pro gradu -tutkielmassani keskityn tarkastelemaan näiden moninaisten tunteiden suhdetta sosiaalityön ammatilliseen toteuttamiseen hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tunteet nousivat esille sosiaalityöntekijöiden päiväkirjoista, joita sosiaalityöntekijät kirjoittivat pandemian ensimmäisen aallon aikana keväällä 2020. Päiväkirja-aineisto on osa The challenges and solutions of pandemic and post-pandemic social work in the glocal settings (PANDA) -hanketta. Tunteet osana ammatillisuutta Sosiaalityötä voidaan luonnehtia tunnetyönä, sillä tunteet kuuluvat vahvasti niin ammatillisuuteen kuin asiakastyöhönkin (Hochschild 1983). Omien tunteiden ymmärtäminen ja hallinta osana työtä ovat myös keskeisiä työssäjaksamiseen liittyviä taitoja, joten koko sosiaalialan tulevaisuutta ajatellen niihin olisi jokaisen sosiaalityöntekijän tärkeä työssään kiinnittää huomiota. Poikkeusolot velvoittivat sosiaalityötä muuttamaan sosiaalityölle keskeisiä ja totuttuja työskentelytapoja nopealla aikataululla, mikä heijastui myös tunnekokemuksissa. Poikkeusolojen värittämät tunteet Pandemiakevät 2020 oli koko maailmalla tunteita herättävää aikaa. Alun hämmennyksen ja epätietoisuuden jälkeen sosiaalityöntekijöiden keskuudessa esille nousi erilaisia pelkoja ja huolia niin yksilöistä, omasta jaksamisesta kuin yhteiskunnan tulevaisuudestakin. Koronakuolemat lisääntyivät, työkaverit sairastuivat ja työyhteisöt erkaantuivat. Suru alkoi hiljalleen muuttua turtumukseksi ja vihaksi. Koko pandemia ärsytti, välinpitämättömyys ja itsekkäät ajatukset heräsivät, mutta samaan aikaan kamppailtiin myös oman syyllisyyden ja riittämättömyyden kanssa. Vaikka pandemia itsessään ei tuottanut kenellekään varsinaista iloa, oli kevään lopulla tunnelmat helpottuneita ja työntekijöiden keskuudessa vallitsi onnistumisen ilo. Pandemia toi sosiaalityön ammattilaisia yhteen ja tunneilmapiiristä välittyi ylpeys ja toiveikkuus. Sosiaalityöntekijät ja vaikenemisen kulttuuri Jostain syystä sosiaalityöntekijät ovat tunteineen jääneet usein taka-alalle erityisesti julkisissa keskusteluissa, eikä sosiaalityön yhteiskunnallinen arvostuskaan tunnu näissä kanavissa nousevan kovinkaan korkealle (Harrikari ym.2021). Sosiaalityön tärkeys pandemia-aikana jäi myös selkeästi muita aloja vähemmälle huomiolle (Pentini & Lorenz 2020). Sosiaalityöntekijöiden voisi katsoa onnistuneen työskentelemään poikkeusoloissakin erittäin ansioituneesti. Sosiaalityön ammatin ja osaamisen vahvuudet nousivat esiin, vaikkei niitä julkisissa keskusteluissa juuri huomioitukaan. Pandemian myötä sosiaalityöntekijät kuitenkin myös itse havahtuivat siihen, että sosiaalityön ääni on saatava kuuluviin, jotta sosiaalityöhön suhtauduttaisiin jatkossa vakavammin asiantuntija-ammattina, eikä jäisi toistuvasti muiden alojen varjoon. Varjoon se kuitenkin tulee myös jäämään, mikäli sosiaalityöntekijät itse eivät asiaan muutosta tee. Sosiaalityöntekijöiden tulee saada itse äänensä kuuluviin myös julkisissa keskusteluissa, jotta sen arvo ja merkitys yhteiskunnallisena tehtävänä ymmärretään muuallakin kuin oman ammattiryhmän sisällä. Laura Mahlamäki
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Nyt puhuvat sosiaalityöntekijät – Tutkimus sosiaalityöntekijöiden tunteista poikkeusoloissa” Tutkielman ohjaajana on toiminut aluksi Timo Harrikari sekä myöhemmin Sanna Hautala. Lähteet: 1. Harrikari, Timo & Romakkaniemi, Marjo & Tiitinen, Laura & Ovaskainen, Sanna 2021: Pandemic and Social Work: Exploring Finnish Social Workers’ Experiences through a SWOT Analysis. The British Journal of Social Work 51(5). 1644 -1662. Lomakkeen alareuna 2. Hochschild, Arlie 1983: The Managed Heart: Commercialization of Human Feeling. University of California Press. Berkeley. 3. Pentini Anna Aluffi & Lorenz Walter 2020: The Corona crisis and the erosion of ‘the social’ – giving a decisive voice to the social professions, European Journal of Social Work 23:4. 543-553. Millaista on hyvä perhehoito? Miten perhehoito koetaan, kun kokemus on päinvastainen? ”Me ollaan oltu onnekkaita. Meillä on ollu todella huoletonta arkea. Meillä on aina ollu sellainen olo, että me ollaan perhe”. Kyseinen ote tiivistää lastensuojelun perhehoidon tarkoituksen ja merkityksen, kun perhehoito on täyttänyt sille asetetut odotukset. Aina näin ei kuitenkaan ole. Seuraavassa otteessa perhehoito ei ole vastannut sitä, mitä sen kuuluisi olla. ”Ei saanu oikeastaan normi nuoren elämää elää. En mä sanois, että normi lapsenkaan elämää”. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen lastensuojelun perhehoitoa. Tutkielmani haastatteluihin osallistui yhteensä seitsemän nuorta aikuista, jotka ovat olleet sijoitettuina perhehoitoon. Haastateltavien ikähaarukka oli 18–25-vuotta ja haastattelut toteutin syksyn 2023 aikana. Kuva: JM_Image_Factory/ Ushplash.com Lastensuojelun perhehoito Perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja huolenpidon järjestämistä yksityiskodissa lapsen oman kodin ulkopuolella. Perhehoidon lähtökohtana on antaa lapselle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin. Perhehoito on kokonaisuus, jonka tulisi antaa lapselle turvallinen ympäristö olla ja elää. Perhehoito tukee lapsen kehitystä monessa suhteessa. Perhehoidon on tarkoitus tarjota lapselle kasvualusta, jossa lapsi saa olla oma itsensä. Lasta rakastetaan ja hän kokee olonsa hyväksytyksi sekä turvalliseksi. Perhehoidossa lapsi on välittämisen kohde, mutta myös lapsi voi välittää sijaisperheestä. Lapsen elinympäristöllä on tärkeä merkitys hänen hyvinvoinnilleen ja kehitykselleen. Kokemukset perhehoidosta Tuloksissa käy ilmi, että perhehoito koettiin pääasiassa positiivisena asiana. Arki oli huoletonta, turvallista, tasapainoista, mutta osaltaan myös hektistä. Toisaalta esiin nousi myös kokemus, ettei perhehoito ollut vaatimukset täyttävää ja lapselle kuuluvaa elämää. Taustalla tässä oli haastateltavan kokema kaltoinkohtelu ja väkivalta sijaisperheessä. Perhehoidon onnistumisen ja hyvän kokemuksen kannalta nousi esiin hoiva ja huolenpito. Nimensä mukaisesti perhehoito on lapsen hoitoa perheessä ja aineistossa kuvattiin saatua hoivaa pääasiassa perheelliseksi huolenpidoksi. Suhde perhehoitajiin Suhteeseen perhehoitajia kohtaan vaikutti kokemus perheen yhteenkuuluvuudesta. Kokemus sijaisperheestä perheenä ja perhehoitajista vanhempina oli hyvin vahva useilla haastateltavista. Suurin osa koki perhehoitajat turvallisina aikuisina. Osalla perhehoitajat olivat toisenlaisessa roolissa aikuisina ja kasvattajina elämässä. Tähän kokemukseen vaikuttivat sijaisperheen tarjoamat kasvuolosuhteet. Suhdetta perhehoitajia kohtaan kuvatiin pääasiassa rakkaudelliseksi, tiiviiksi ja lämpimäksi. Oman itsensä ilmentäminen sellaisena kuin on ja hyväksytyksi tuleminen vaikuttavat positiivisesti suhteeseen perhehoitajia kohtaan. Tutkielmassa ilmeni myös erkaantumista ja läheisyyden vähenemistä perhehoitajiin. Lopuksi Tutkielman perusteella voin todeta, että perhehoidossa kasvaminen on lapselle erityistä. Niin ikään sijaisvanhemmuus on erityistä vanhemmuutta. Ikävien kokemusten välttämiseksi on syytä kiinnittää huomiota perhehoidon valvontaan. Lisäksi lapsen kertomat asiat on huomioitava ja selvitettävä asiaa siihen kuuluvalla vakavuudella. Perhehoito onnistuessaan voi olla tasapainoista, rakastavaa ja turvaa antavaa perhe-elämää, jossa lapsen hyvä kasvaa, olla ja elää. Elina Mäkelä
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu –tutkielmaan nuorten kokemuksia perhehoidosta ja kiintymyksestä perhehoitajiin. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet Saastamoinen, Kati 2010. Lapsen asema sijaishuollossa – käsikirja arjen toimintaan. Edita. Helsinki. Intensiivisen vanhemmuuden ilmiö on yhä enemmän esillä nykyaikana, kun vanhemmat kohtaavat monia paineita ja odotuksia kasvattaessaan lapsiaan. Ilmiöstä vaikeaselkoisen tekee se, että sen ei nähdä rajoittuvan pelkästään perinteiseen vanhemmuuden käsitteeseen, vaan se kietoutuu monimutkaisesti niin yhteiskunnallisiin normeihin, omiin odotuksiimme kuin myös sukupuolirooleihin. Kuva: Daniela Dimitrova / Pixabay.com Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen intensiivistä vanhemmuutta uutena vanhemmuuden ideaalina. Käyttämäni valmis tutkimusaineisto koostui 14 vanhemman kirjoituksista, joissa he kertoivat siitä, millaisia tunteita ja kokemuksia heillä on omasta vanhemmuudestaan, suhteista lapsiinsa ja muihin perheenjäseniin. Tutkielmani päämääränä on määritellä intensiivisen vanhemmuuden käsite ja selventää, mitä tällä vanhemmuuden ideaalilla tarkoitetaan ja miten se ilmenee eri yhteyksissä. Vanhemmuuden vaateet ja odotukset Yhteiskunnalliset vaateet intensiivisestä vanhemmuudesta heijastuvat usein vanhempien arkeen. Kasvaneet odotukset osallisuudesta lasten elämään ja jatkuva panostus heidän hyvinvointiinsa saattavat asettaa vanhemmat haastavaan tilanteeseen. Kuva täydellisestä vanhemmuudesta on monisyinen, ja monesti vanhempien odotetaan tasapainoilevan täydellisesti työn, perheen ja oman hyvinvoinnin välillä. Kun intensiivistä vanhemmuutta tarkastellaan sukupuolirooleittain, voidaan nähdä, kuinka perinteiset odotukset voivat vaikuttaa vanhempien kokemuksiin. Perinteisemmät sukupuoliroolit saattavat asettaa erilaisia odotuksia isille ja äideille. Esimerkiksi äideiltä voi odottaa herkempiä tunteita ja aktiivisempaa osallistumista lastenhoitoon, kun taas odotukset isiä kohtaan voi painottua enemmän perheen taloudellisen tilanteen turvaamiseen. Intensiivistä vanhemmuutta voi varjostaa vanhemmuuden uupumus. Kyse on tilasta, joka aiheutuu pitkäaikaisesta epätasapainosta vanhemmuuden ja vanhempien henkilökohtaisten resurssien välillä. Vanhemmuuden uupumuksen voidaan nähdä vaikuttavan erityisesti myös lasten hyvinvointiin, sillä uupuneiden vanhempien on todennäköisempää sortua lastensa laiminlyöntiin ja hyväksikäyttöön. Tukea vanhemmuuteen On tärkeää ymmärtää, että intensiivinen vanhemmuus ei ole yksiselitteinen ilmiö, vaan se heijastelee monia voimakkaita vaikutteita ympäröivästä yhteiskunnasta ja kulttuurista. Ilmiön esille nostaminen tarjoaa tilaisuuden tarkastella ja kyseenalaistaa perinteisiä odotuksia ja rooleja, rohkaisten vanhempia tasapainoilemaan omien arvojensa ja perheen tarpeiden kesken. Näin ollen intensiivinen vanhemmuus voi toimia kannustimena pohtia, kuinka voimme tukea toisiamme vanhemmuuden toteuttamisessa ja luoda yhteiskuntaa, joka mahdollistaa vanhempien tasapainoisen elämän ja lasten parhaan mahdollisen kasvuympäristön. Saija Pihlaja
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Vanhemmuuden ideaalina intensiivinen vanhemmuus”. Tutkielman ohjaajana toimi Sanna Hautala. Lähteet: Mikolajczak, Moïra, Brianda, Maria Elena, Avalosse, Hervé, & Roskam, Isabelle 2018: Consequences of parental burnout: Its specific effect on child neglect and violence. Child Abuse & Neglect, 80, 134–145. Mikolajczak, Moïra, Gross, James. J., Stinglhamber, Florece, Lindhal-Norberg, Annika & Roskam, Isabelle 2020: Is parental burnout different from job burnout and depressive symptomatology? Clinical Psychological Science, 8, 673–689. Roskam, Isabelle, Raes, Marie-Emelie & Mikolajczak, Moira 2017. Exhausted parents: Development and preliminary validation of the Parental Burnout Inventory. Frontiers of Psychology, 8, 163. Sihvonen, Ella 2020: From family policy to parenting support: Parenting-related anxiety in Finnish family support projects. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta. Kuntalaisten osallisuuden edistäminen on yksi keskeisimmistä toimenpiteistä, jolla mahdollistetaan kuntalaisten hyvinvointi sekä menestyvä ja elinvoimainen kunta. Onko meillä kuitenkaan tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa kunnan tulevaisuuteen ja kunnan maankäytön suunnitteluun, jos kehittäminen perustuu kunnan kuntastrategioihin? Kuntastrategia ovat kunnan keskeinen toimintaa ohjaava asiakirja, jossa on määritelty kunnan pitkäaikavälin tavoitteet ja päämäärät (Kulha & Värttö, 2021, 66). Maankäytön suunnittelulla luodaan kuntiin elinvoimaa erityisesti kaavoituksen kautta, jossa yleis- ja asemakaavojen avulla mahdollisestaan alueiden rakentaminen eri toimintoihin. Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani kuntastrategioita analysoimalla, miten kuntien maankäytön suunnittelua voidaan kehittää asukkaiden osallisuuden näkökulmasta, jotta kunnat olisivat jatkossa entistä elinvoimaisempia. Tutkielmani oli laadullinen tutkimus ja analyysimenetelmänä oli sisällönanalyysi. Lisäksi aineistoanalyysissä hyödynnettiin sisällönanalyysin pohjalta teemoittelua sekä aineiston kuvaamiseen kvantifiointia. Tutkimuksen aineistona oli 43 kunnan kuntastrategiat. Tutkimuksessa hyödynnettiin myös HYTE-kypsyysmallia sekä hallintotieteen ja maankäytön suunnittelun osallisuuteen liittyvää teoriaa. Osallistaminen vs osallistuminen Osallisuudella tarkoitetaan ihmisen henkilökohtaista kokemukseen perustuvaa tunnetta kuulumisesta yhteiskuntaan, omaan yhteisöön sekä mahdollisuuteen elää itselle sopivalla elämäntavalla. Osallisuuden kautta ihmisillä on myös mahdollisuus edistää ja myötävaikuttaa asioihin, jotka hän kokee itselleen tärkeiksi. (Piipponen & Kurikka 2018.) Osallisuus käsitteenä on monisyinen, monimerkityksellinen ja laaja-alainen. Perinteisesti osallistaminen viittaa julkisen sektorin toimesta syntyvään osallistumiseen. Osallistamisella on viitattu myös siihen, että kuntalaisia on kehotettu osallistumaan johonkin tiettyyn kunnan tai valtion osallisuushankkeeseen. (Koskiaho 2002, 37.) MAOS-kypsyysmalli arvioi kuntastrategioiden kehittyneisyyttä
Pro gradu -tutkielman keskeisenä tuloksena syntyi uusi maankäytön osallisuuden arviointia varten luotu kypsyysmalli, jota kutsutaan maankäytön suunnittelun osallisuuden kypsyysmalliksi eli MAOS-kypsyysmalliksi. Kypsyysmalliajattelua on aikaisemmin käytetty kuvaamaan hyvinvoinnin ja terveyden kypsyyttä kuntastrategioissa, mutta MAOS-kypsyysmallissa arviointi keskittyy maankäytön suunnitteluun. Kriteerit, joiden edistyneisyyttä eli kypsyystasoa arvioitiin, olivat osallisuus kuntastrategioiden valmistelussa, yhteistyö ja kumppanuudet kuntastrategioiden toteuttamissa, kuntastrategioiden orientoituminen ja johdonmukaisuus, osallisuuden huomioiminen kuntastrategioissa sekä maankäytön osallisuus kuntastrategioiden sisällöissä. Kuntastrategioiden kypsyystasojen kehittyneisyyttä arvioitiin neljän tason kautta, joita ovat alkava, kehittyvä, hyvä ja optimaalinen. Mitä MAOS-kypsyysmalli paljastaa kuntastrategioiden osallisuudesta? Heikoimmin aineistossa oli havaittavissa kuntastrategioiden valmisteluun liittyvä osallisuus. Suurimmassa osassa kuntia, strategian laadintaprosessia ei ollut kuvattu kuntastrategioihin laisinkaan ja ainoastaan muutamassa osallistuminen strategian laadintaan oli kuvattu hyvin ja vastasi optimaalista MAOS-kypsyystasoa. Yhteistyön ja kumppanuuden kypsyystaso kuntastrategioiden toteuttamisessa oli sen sijaan MAOS-kypsyysmallin osalta paremmin tunnistettu osana kuntastrategioita. Parhaiten MAOS-kypsyysmallissa sijoittui kuntastrategioiden johdonmukaisuus sekä yleisen osallisuuden huomioiminen kuntastrategioissa. Yli puolet kuntastrategioista olivat optimaalisella tai hyvällä kehittymisen tasolla analyysin pohjalta. Jokainen kuntastrategia analysoitiin lisäksi olevan johdonmukaisuudessaan vähintään kehittyvällä kypsyystasolla. Kuntastrategioissa voidaan yleisesti ottaen sanoa, että laajemmassa merkityksessä osallisuus on tunnistettu hyvin. Kun tarkastelua kohdistetaan enemmän maankäytön suunnittelun osallisuuteen, on se tunnistettu kohtalaisen heikosti kuntastrategioissa, jos laisinkaan. Tulevaisuudessa elinvoimaa osallisuuteen panostamalla MAOS-kypsyysmallia hyödyntämällä havaitaan, että kuntastrategioiden valmistelussa ja toimeenpanossa on maankäyttöön liittyvät osallisuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvät asiat on huomioitu kohtalaisen heikosti. Kuntien johtamisessa tulee niin viranhaltijoiden, kuin poliittisten päättäjien tunnistaa aikaisempaa paremmin osallisuuteen ja maankäyttöön liittyviä tekijöitä, jotta kuntin voidaan suunnitella kuntalaisille viihtyisiä asuinympäristöä ja esimerkiksi puistoja. Tämä lisää myös kuntalaisten näkökulmasta kunnan ja alueen elinvoimaa. MAOS-kypsyysmallin hyödyntäminen tulevien kuntastrategioiden laadinnan varhaisessa vaiheessa voi edistää myös osallisuuden ja vuorovaikutuksen vahvempaa huomioimista kuntastrategioiden sisällössä. Kaisa Kinnunen Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Kuntalaisten osallisuuden heijastimien kuntastrategioihin maankäytön suunnittelun näkökulmasta”. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen Lähteet Koskiaho, B. (2002), Onko osallisuus vahvaa demokratiaa? Maankäyttö- ja rakennuslain soveltamista. Teoksessa Bäcklund, P., Häkli, J. & Schulman, H. (toim.). Osalliset ja osaajat, kansalaiset kaupungin suunnittelussa. (s. 36–57). Tampere: Gaudeamus Kirja/ Oy Yliopistokustannus University Press Finland. Kulha, K. & Värttö, M. (2023). Kansalaiset tulevaisuuden muokkaajina. Teoksessa: Oksanen, M & Vogt, H. (toim.) Huomisen huomaava demokratia, pitkäjänteisen politiikan mahdollisuudet. Tampere: Vastapaino, Piipponen, S-L. & Kurikka, P. (2020). Opas kuntalaisten osallistumisen arviointiin - Miten osallistuminen vaikuttaa, miten kunta edistää osallisuutta. Helsinki: Suomen kuntaliitto. Sote-uudistuksen myötä rakentuneet hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa vuoden päivät. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin sosiaali- ja terveydenhuollon integraation johtamista, jolloin tarjoutui mahdollisuus kurkistaa mitä tapahtui hyvinvointialueiden kulisseissa ja siellä toimivan keskijohdon arjessa soteuudistuksen ensimmäisenä keväänä. Keskijohto asemoituu tehtävässään organisaatioiden ylemmän ja alemman johdon välille ja tätä asemaa kuvataan usein ”puun ja kuoren välissä” olemisena koska keskijohdon osana on tasapainoilla organisaation ylemmän ja alemman tason etujen ja vaatimusten välillä [1]. ”Keskijohto just jää niinku puun ja kuoren väliin koska ylhäältä vain määrätään mitä pitää tehdä ja sitten oma väki ei halua tehdä sitä, koska ei ymmärrä miksi.” (H13) Tiedetään, että integroituneiden organisaatioiden muutoksissa menestymistä edistää, jos keskijohdossa toimivalla johtajalla on hyvä käsitys ja selkeä kokonaiskuva organisaation toiminnasta ja tavoitteista [2]. Voi kuitenkin käydä niin, että keskijohdossa toimivat johtajat voivat jäädä muutoksessa ilman riittävää tukea, vaikka tarvitsevat sitä aivan samalla tavalla kuin ketkä tahansa muutkin organisaatioissa toimivat. Perustehtävän kirkastamista Tutkielmani perusteella hyvinvointialueen keskijohdossa työskentelee motivoituneita, osaavia ja muutosta pelkäämättömiä sekä rohkeita johtajia, joilla on koulutuksen ja kokemuksen myötä rakentunutta kapasiteettia vaativaan integroivaan johtamiseen. Keskijohto kuitenkin ilmaisee tarvitsevansa johtamisen tehtävässään enemmän konkreettisia käytännön mahdollisuuksia ja työkaluja, kuten päätöksentekoon liittyvää valtaa sekä mandaattia tehdä ja kehittää asioita uudella tavalla. Haastateltavilla oli huoli, että organisaation perustehtävä uhkaa jäädä uudistuksessa ” nopen osalle”. He korostivat, että hyvinvointialueorganisaation ja sen prosessien kehittäminen asiakas- ja potilaslähtöisesti tulisi olla aina ja koko ajan kaiken toiminnan keskeisimpänä lähtökohtana mutta uhkana on, että tämä ei toteudu. ”Mä ajattelen, että se kuuluu kaikille, ei pelkästään johtajille vaan siis jokaiselle työntekijällekin, että ei tuijoteta vaan sitä omaa laatikkoa vaan mietitään, että miten se (palvelu) olisi järkevin kokonaisuudessaan toteuttaa ja että ne kuitenkin ne asiakkaat ja asukkaat sillä alueella on siinä keskiössä, että eihän me siellä olla vaan itseämme varten pyörimässä.” (H14) Yhteistyötä ja rajojen räjäyttelyä Keskijohdon mielestä monialaisen ja – ammatillisen yhteistyön tekeminen on onnistumisen edellytys ja he tunnistavat, että heillä on keskijohdossa toimivina johtajina erityisen tärkeä rooli näyttää esimerkkiä henkilöstölleen monialaisen ja rajat ylittävän yhteistyön tekemisessä. Haastatellut kuitenkin kokivat, että uuden organisaation rakentumisen alkuvaiheessa tapahtunut vahva siiloutuminen on haitannut merkittävästi yhteistyön rakentumista ja tähän tarvittaisiin enemmän tukea ja ohjeistusta ylemmän johdon taholta. Yhteistyön kehittyminen ei tapahdukaan itsestään vaan tarvitsee toteutuakseen ohjausta, mahdollisuuksia, resursseja, sitoutumista sekä tietoista panostamista. Tutkimuksen mukaan organisaatioissa olisi tärkeä kohdistaa huomiota yhteistyön arvoon sekä rahan ja rakenteellisten rajoitteiden hallintaan, koska silloin syntyneitä ja olemassa olevia rajoitteita yhteistyön kehittymiselle voitaisiin nostaa esiin, käsitellä ja poistaa [3]. Johtajatkin tarvitsevat tukea, osallisuutta ja kuulluksi tulemista Keskijohdon kokema tuen puute nousi tutkielmassani voimakkaasti esille ja se on huolestuttava signaali erityisesti, kun soteorganisaatiot elävät suurta muutosta, joka vaatii paljon kaikilta toimijoilta. Tutkielmaan haastatellut keskijohdon johtajat kertoivat, että eivät saa lainkaan tai saavat vain hyvin vähän tukea johtamistyölleen. Tämän he kokevat suurena puutteena ja johtamistyötä sekä työhyvinvointia haastavana tekijänä. Haastatellut eivätkä halunneet kuormittaa omilla asioillaan esihenkilöitään, joiden tunnistivat olevan kuormittuneita jo muutenkin. Vertaistuki, kuten johtoryhmät, ja omat verkostot olivat keskijohdolle tärkeimmät tukimuodot mutta ne koettiin riittämättömiksi. Keskijohtajat kaipasivat perinteisiä kehityskeskusteluita oman esihenkilön kanssa, joissa voi keskustella henkilökohtaisista tavoitteista, tarpeista ja saada palautetta omasta toiminnasta. Kahvihuoneporinoita ja ovensuukeskusteluita Ihmisten väliset spontaanit livekohtaamiset ovat vähentyneet etätyöskentelyn ja etäkokousten lisääntyessä ja monet johtajat työskentelevät aiempaa enemmän yksin esimerkiksi kotoa käsin. Silloin jäävät pois myös ns. epäviralliset kohtaamispaikat ja kahvihuonekeskustelut muiden työyhteisössä työskentelevien kanssa, eikä mieltä kuormittavista asioista ole mahdollista keskustella työkavereiden kanssa kuten ajassa ennen etätyötä tapahtui.
”Selkeästi tarvetta on semmoiselle vapaamuotoisella keskustelulle ja vähän ihmettelylle ja pohtimiselle, että mites te teette tai mites tää olisi järkevää tehdä?” (H14). Etätyön lisääntyessä organisaatioissa olisikin hyvä pohtia miten kohtaamisia voitaisiin mahdollistaa siten, että niissä olisi tilaa myös epävirallisemmille keskusteluille. Hyvinvointialueiden organisaatioissa kannattaisi tunnistaa ja tunnustaa keskijohdossa toimivien johtajien tuen tarve ja tarjota enemmän erityisesti heille räätälöityjä tukitoimia, joissa huomioidaan nykyistä paremmin keskijohdon erityisasema ja johtamistehtävä organisaatiossa ylemmän ja alemman tason välisessä puristuksessa. Virpi Körkkö Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Integroidun sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation johtaminen hyvinvointialueen keskijohdon näkökulmasta”. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen Lähteet [1] Gaál, Z., Szabó, L., Dr. Obermayer, N., & Csepregi, A. (2012). Middle Managers’ Maturity of Knowledge Sharing: Investigation of Middle Managers Working at Medium- and Large-sized Enterprises. The Electronic Journal of Knowledge Management, 10, 26–38. [2] Zitting, J., Laulainen, S., & Niiranen, V. (2019). Lähi- ja keskijohdon osaamisvaatimukset. sosiaali- ja terveyspalveluorganisaatioista, TEEMA sote-työn murros. Johdanto - PDF Free Download. Yhteiskuntapolitiikka. https://docplayer.fi/164242268-Lahi-ja-keskijohdon-osaamisvaatimukset-sosiaali-ja-terveyspalveluorganisaatioista-teema-sote-tyon-murros-johdanto.html [3] Hujala, A., Taskinen, H., Laulainen, S., Klinga, C., & Schruijer, S. (2022). Discourses of middle managers’ cross-boundary collaboration in health and social care. https://doi.org/10.1108/JICA-10-2021-0054 Lastensuojelun sosiaalityö tunnetaan yleisesti kuormittavana ja työvoimapulasta kärsivänä alana. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ei kuitenkaan tarvitse passiivisena alistua työn kuorman alle, vaan heillä on mahdollisuus vaikuttaa aktiivisina toimijoina omaan työhyvinvointiinsa erilaisten työkäytäntöjen avulla. Kuva: SewcreamStudio/ unsplash.com Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työtaakkaa on pyritty lastensuojelulain avulla keventämään asiakasmäärää rajoittamalla. Vuoden 2024 alusta lähtien lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän asiakasmäärä saa olla enintään 30 lasta. [1] Tämän lisäksi sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus monin tavoin vaikuttaa työnsä hallintaan työkäytäntöjensä kautta. Tutkin pro gradussani lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin vaikuttavia työkäytäntöjä. Aineistoni keräsin fokusryhmähaastatteluin kolmelta ryhmältä, joihin osallistui yhteensä yhdeksän sosiaalityöntekijää. Tavoitteenani oli selvittää työntekijöiden mahdollisuuksia helpottaa työkuormaansa ja löytää konkreettisia keinoja työn sujuvoittamiseen ja hallintaan. Henkilökohtaiset voimavarat Lastensuojelun sosiaalityössä persoona saa näkyä. Työ- ja elämänkokemuksesta nähdään olevan hyötyä tunnekuorman käsittelyssä ja työn haavoittuvampien puolten kestämisessä. [2] Henkilökohtaisen elämän tasapainoisuus sekä työn ja vapaa-ajan erottaminen palvelevat työssä jaksamista. Suunnitelmallinen työ Sosiaalityössä hallinnan tunnetta lisäävät työn selkeät tavoitteet ja mahdollisuus valita itse työmenetelmänsä sekä tapaamistensa ajankohdan. [3] Työn suunnittelu, ennakointi ja rajaaminen auttavat työn organisoinnissa. Ennakoimattomille töille ajan varaaminen kalenteriin lisää työn hallinnan tunnetta. Työn sujumista helpottavat työkäytännöt Sosiaalityötä tehdään vuorovaikutussuhteissa. Työpari helpottaa työn jakamista, auttaa konkreettisen työn tekemistä ja toimii tukena ja reflektoijana. Työparin kanssa toimimisen käytännöt nopeuttavat työn tekemistä ja edistävät tiedon kulkua. Moniammatillisen ja verkostotyön avulla mahdollistuu monipuolisen tiedon saaminen asiakkaan tilanteessa, mikä voi helpottaa päätöksen tekoa. Asiakkaana olevan lapsen kohtaaminen ja luottamuksellisen suhteen muodostaminen on tärkeää, jotta lapsen edun mukaisten päätösten tekeminen mahdollistuu. Tuki ja kannusteet Lastensuojelun sosiaalityössä työyhteisöllä, työparilla ja esimiehellä on suuri merkitys tuen antajana ja reflektoinnin mahdollistajana. Työn kokeminen merkityksellisenä ja arvokkaana on tärkeää sisäisen motivaation kannalta, koska työ tarjoaa ulkoisia kannusteita suhteellisen vähän. Resurssit Lastensuojelussa asiakasmäärä ei korreloi suoraan työn määrään. Asiakkaiden ja perheiden tarpeiden ja tilanteiden vaihtelevuus vaikuttaa työmäärään ja työn kuormitukseen. [4] Myös työparina toimiminen toiselle sosiaalityöntekijälle lisää työmäärää, mutta ei näy työmitoituksessa. Oma työhuone lisää työn sujuvuutta ja mahdollisuus etä/hybridityön tekemiseen helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Työn luonteen ja arvoristiriitojen vaikutus työn tekemiseen Lastensuojelun sosiaalityössä on hyväksyttävä toisinaan, että asioita tapahtuu ilman kenenkään syytä ja ettei kaikkia voi auttaa. Jatkuva keskeneräisyys, ennakoimattomat ja arvaamattomat asiat sekä työn vaativuus kuuluvat lastensuojelutyöhön. [5] Työssä täytyy sietää keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Työntekijän oma arvomaailma vaikuttaa hänen työnsä hallintaan ja käyttämiinsä työmenetelmiin esimerkiksi työn rajaamista tehdessä. Lastensuojelun sosiaalityö on vaihtelevaa, monipuolista ja mielenkiintoista. Lastensuojelun työkenttää ei kannata hylätä sen vuoksi, että työ voidaan nähdä kuormittavana tai henkisesti raskaana. Tutkimukseni mukaan lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on paljon vaikutusmahdollisuuksia työn aikataulutukseen, suunnitteluun ja työkäytäntöjen valintaan. Sosiaalityöntekijällä on näin ollen paljon avaimia työhyvinvointinsa turvaamiseksi. Jenni Kotiranta
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Työhyvinvointia tukevat työkäytännöt lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi Lähteet Lastensuojelulaki (13.4.2007/417) 13b § (22.12.2021/1278) Forsman, Sinikka (2010) Sosiaalityöntekijän jaksaminen ja jatkaminen lastensuojelussa. Henkilökohtaisen ja muodollisen uran rajapinnoilla. Tampere: Tampereen yliopisto. Matela, Kari (2009) Viihtyvät ja vaihtuvat. Lastensuojelut sosiaalityöntekijöiden työssä pysymiseen ja työstä lähtemiseen vaikuttavat tekijät. Lapin yliopisto. Sosiaalityön laitos. Lisensiaatintutkimus. Holmi, Laura & Kekkonen, Elina (2023) Lasten suojelemisen nykytila ja tulevaisuus. Selvitys kuntien ja kuntayhtymien lasten ja perheiden sosiaalihuollon tai lastensuojelun asiakastyön ammattilaisten näkemyksistä lastensuojelun ja lastensuojelemisen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Lastensuojelun keskusliiton verkkojulkaisu. Lastensuojelun keskusliitto & Talentia. https://talentia.lukusali.fi/#/reader/022a138e-9634-11ed-b676- 00155d64030a. Hämäläinen, Juha & Niemelä, Pauli (2006) Jaksamisen edistäminen vaativissa sosiaalialan tehtävissä työyhteisöjä kehittämällä. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 37. Kuopio: Kuopion yliopisto Ilmastokriisi on yksi aikamme suurimmista haasteista. Sen vaikutukset tulevat olemaan peruuttamattomia niin ympäröivään luontoon kuin ihmisten mahdollisuuksiin selviytyä tästä muutoksesta. Ilmastokriisi vaikuttaa kokonaisten yhteiskuntien rakenteisiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Kaikista voimakkaimmin vaikutukset osuvat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisryhmiin, kuten naisiin ja tyttöihin. Sukupuoli ja ilmastonmuutos Ekologista kestävyyttä ei voida saavuttaa ilman sukupuolten tasa-arvon saavuttamista. Naisten erilaiset valmiudet sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin johtuvat globaalisti sukupuolittuneesta sosioekonomisesta asemasta, valtasuhteista, sosiaalisesti rakennetuista sukupuolirooleista sekä naisten aliedustuksesta päätöksenteon kaikilla asteilla (EIGE 2012). Sukupuolesta riippumatta heikko taloudellinen asema vaikeuttaa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumista. Globaalisti köyhyys on kuitenkin hyvin sukupuolittunutta, ja noin 70 % maailman köyhyydessä elävistä ihmisistä on naisia (Suomen ympäristökeskus). Epätasa-arvoiset rakenteet paitsi mahdollistavat epätasa-arvon lisääntymisen ilmastokriisin voimistuessa, mutta myös lisäävät köyhyyttä erityisesti naisten ja tyttöjen kohdalla. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sitä, miten Suomi edustaa ja edistää tasa-arvoa kansainvälisen ilmastopolitiikan toimintakentällä. Tutkielmassani etsin vastauksia sekä siihen miten tasa-arvo määritellään Suomen strategia-asiakirjoissa sekä siihen, miten määritelmät kohtaavat esitettyjen toimenpide-ehdotusten kanssa. Kuva: Lindsey LaMont / unsplash.com
Suomen ilmastoulkopolitiikka Suomen ilmastoulkopolitiikkaa ohjaavat sekä kansallinen lainsäädäntö, kuten ilmastolaki, sekä kansainväliset sopimukset. Kansallisella kentällä tasa-arvo on nostettu esiin esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön (Paavola et al., 2021) ilmastoja energiastrategian sukupuolivaikutusten arvioinnissa. Arviointi perustuu Marinin hallitusohjelmassa kirjattuun tavoitteeseen nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi ja parantaa tasa-arvoa kunnianhimoisesti yhteiskunnan eri alueilla. Kansainvälisistä sopimuksista tärkeimmät ilmastoulkopolitiikkaa linjaavat sopimukset ovat YK:n ilmastosopimus, Kioton pöytäkirja sekä 2015 voimaan tullut Pariisin sopimus. Kansainvälisellä kentällä sukupuolten tasa-arvo ja ilmastonmuutoksen sukupuolittuneet vaikutukset on mainittu ensimmäisen kerran vasta Pariisin sopimuksessa. Tasa-arvo on siis huomioitu osana kansainvälistä ilmastopolitiikkaa vasta noin kymmenen vuoden ajan. Miten tasa-arvoa parannetaan osana kansainvälistä ilmastopolitiikkaa? “Kun naiset eivät ole mukana päätöksenteossa ja rauhanprosesseissa, puolet ihmiskunnan voimavaroista jää käyttämättä” (Ulkoministeriö 2023, 8). Suomen ratkaisuehdotuksissa korostuivat naisten ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien osallisuuden kasvattaminen sekä tiedon valtavirtaistaminen ja tasa-arvon tuominen yhä näkyvämmin osaksi ulkopolitiikkaa. Osallisuuden esteiksi tunnistettiin yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet, jotka sulkevat naisia koteihinsa ja jättävät heidät vaille tarpeellista koulutusta tai taloudellisia resursseja sopeutua ilmastonmuutokseen. Osallisuuden kentällä ongelmaksi todettiin myös naisliikkeille ja -järjestöille kohdistuvan tuen alirahoitus, ja riittämätön tieto naisten ja tyttöjen erityisherkkuuksista ja -tarpeista. Naisten osallisuus päätöksenteossa sekä varmistaa, että ilmastotoimet eivät lisää eriarvoisuutta, mutta myös tehostavat ilmastotoimia. Naisten erityinen tietotaito luonnonvarojen käytöstä ja hallinnasta on todettu olevan olennaista ilmastotoimia valmisteltaessa. Tasa-arvon valtavirtaistaminen osana ulkopolitiikkaa Jotta tasa-arvo voidaan huomioida osana ulkopolitiikkaa, tulee sitä käsitellä yhä näkyvämmin ja vaikuttavimmin osana ilmastopolitiikkaa, sekä huomioida ilmasto- ja tasa-arvotavoitteet läpileikkaavasti eri päätöksenteon sektoreilla. Sekä tasa-arvotyötä että ilmastopolitiikkaa haittaa tällä hetkellä poliittinen poteroituminen, jossa molempia käsitellään erillisinä osina päätöksentekoa ilman laajempaa kuvaa ilmastonmuutoksen tai epätasa-arvon kasvun vaikutuksista koko yhteiskuntaan. Tutkielmani tuloksissa näkyi, että erityisesti valtavirtaistaminen, eli tasa-arvon tuominen osaksi kaikkia neuvottelupöytiä, toimi Marinin hallitusohjelman aikana Suomen valtion yhtenä päätavoitteena ulkopolitiikassa. Ulkopolitiikan neuvottelupöydissä käydään jatkuvaa valtataistelua. Se jolla on valtaa, pystyy määrittämään mistä aiheista keskustellaan, ja mitkä ilmiöt tuodaan keskusteluihin mukaan. Tilan ottaminen ja eri aiheiden aktiivinen tuominen osaksi neuvottelupöytiä vaatii sekä valtaa, liittolaisia että resursseja niin rahallisesti kuin tutkimuksellisesti. Sukupuolten tasa-arvon ollessa verrattain uusi teema osana ilmastopolitiikkaa nähdään ongelmana siirtyminen julistuksista konkreettisiin tavoitteisiin, sekä niiden seurantaan ja niistä raportointiin. Ilmastoulkopolitiikan tulevaisuus Feministisessä maailmanpolitikassa kritisoinnin kohteena on pitkään ollut ajatus siitä, että valtioilla ei ole mahdollisuutta tukea feminististä muutosta siitä syystä, että valtiot eivät ole neutraaleja instituutioita, vaan aktiivisesti kolonisoivia, rodullistavia ja sukupuolittunutta valtaa ja hierarkiaa ilmentäviä ja rakentavia toimijoita. (Jauhola & Lyytikäinen 2020). Oikeudenmukaisesti toteutettu tasa-arvopolitiikka vaatii toteutuakseen globaalisti aktiivista ja keskustelua ylläpitävää suhdetta omiin ennakkokäsityksiin, rakennettuihin sosiaalisin konstruktioihin ja valtaan siinä suhteessa, miten naisten omat liikehdinnät itse harjoittavat muutosta. Se, miten me Suomessa määrittelemme tasa-arvon, ei globaalisti vastaa aina todellisuutta – vaan pahimmillaan sulkee ulos paikalliset feministiset pyrkimykset, joissa yksittäisten hankkeiden sijaan muutoksen kohteena toimivat sortavat rakenteet. On kuitenkin hyvä huomata, että feministinen ajattelu osana ulkopolitiikkaa on lisääntynyt merkittävästi viime vuosikymmenien aikana. Jo pelkästään se, että tasa-arvosta on alettu puhumaan, on merkittävä voitto. Tulevaisuuden päätöksenteossa katseet tulee julistusten sijaan kiinnittää siihen, että tasa-arvo nousee ilmastodiplomatian ohella systemaattisesti osaksi kaikkea ulko- ja ilmastopolitiikkaa. Julia Kerkelä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Tasa-arvo ja ilmastomuutos – Kehysanalyysi Suomen ilmastoulkopolitiikan tasa-arvonäkökulmista ja ratkaisuehdotuksista. Tutkielman ohjaajana toimi Mika Luoma-Aho. Lähteet European Institute for Gender Equality (2012) Gender Equality and Climate Change report. Luxembourg: Publications Office of the European Union. Jauhola, Marjaana and Minna Lyytikäinen (2020) "Kutistettu feminismi? Suomen ulkosuhteiden tasa- arvopolitiikan muutokset ja pysyvyydet kylmän sodan YK-feminismistä 2010-luvun ulkopolitiikan tolkkutasa-arvoon." Teoksessa Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutoksia, toim. Johanna Kantola, Paula Koskinen Sandberg ja Hanna Ylöstalo, Helsinki: Gaudeamus. Suomen ympäristökeskus. Ilmasto-opas. Ilmastonmuutos vaikuttaa eri tavoilla naisiin ja miehiin. Ilmastoopas.fi https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/vaikutukset/-/artikkeli/01a9776c-a223-4e5b- 82ce-c58900bc591b/globaalit-sukupuolivaikutukset.html. Ulkoministeriö (2023) Naiset, rauha ja turvallisuus: Suomen kansallinen toimintaohjelma 2023–2027. Ulkoministeriön julkaisuja 2023:3. Jokainen meistä on kokenut elämänsä aikana jonkinlaista yksinäisyyttä. Merkittäväksi ihmisen hyvinvoinnin kannalta muodostuu se, onko yksinäisyys ohimenevä vai pysyvä olotila. Pitkään jatkunut yksinäisyys heikentää ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä sekä toimintakykyä. Yksinäisyydellä on haitallisia seurauksia kaikissa ikäluokissa, mutta erityisen haavoittavaa on sen kokeminen nuoruudessa. Kuva: Adrian Swancar / unsplash.com Nuoruudesta puhutaan usein elämän parhaimpana aikana, jolloin tavoitellaan unelmia, kokeillaan rajoja sekä tehdään tärkeitä valintoja tulevaisuuden suhteen. Samaan aikaan nuoruus on haavoittava ajanjakso, jolloin itsenäistytään, etäännytään hiljattain vanhemmista ja oma identiteetti muodostuu kasvavissa määrin ystävyyssuhteiden kautta. Huoli herää niiden nuorten kohdalla, jotka kärsivät yksinäisyydestä. Yksinäisyys on yhteydessä ahdistuneisuuteen, masennukseen, sosiaalisiin pelkoihin, itsetuhoisuuteen, koulutus- ja työuran katkeamisiin sekä psyykkisiin sairauksiin. Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani nuorten yksinäisyyden kokemuksia suosittuun TikTok-sovellukseen julkaistujen videoiden pohjalta. Kyseessä oli laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu 24:stä nuorten julkaisemasta TikTok-videosta vuosilta 2022-2023 liittyen yksinäisyyteen. Analysoin aineiston hyödyntäen aineistolähtöistä sisällönanalyysi-menetelmää. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten nuoret kuvaavat yksinäisyyttä ja sen syitä. Yksinäisyydestä Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, jolloin yksilö voi ainoastaan itse määritellä kokeeko yksinäisyyttä. Yksinäisyys on negatiivinen psyykkinen olotila, joka heikentää ihmisen hyvinvointia määrällisesti tai laadullisesti epätyydyttävien ihmissuhteiden vuoksi. (Junttila 2016, 53.). Yksinäisyys ei tarkoita suoranaisesti fyysistä yksinolemista tai sitä, ettei olisi yhtään sosiaalisia kontakteja. Yksinäisyyden kokemus voi olla voimakkainta kaveriporukassa. Yksinäisyys voi saada positiivisia merkityksiä viitatessaan yksinoloon, joka pohjautuu yksilön haluun olla yksin ja se koetaan tarpeellisena. (Kangasniemi 2008, 64.) Sosiaalinen media osana nuoruutta Sosiaalinen media on osa nykynuorten arkipäivää ja se on mahdollistanut uusia tapoja olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Yksinäisyyden näkökulmasta tarkasteltuna, sosiaalinen media mahdollistaa tutustumisen uusiin ihmisiin, sillä kynnys aloittaa keskustelu on matalampi, kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Lisäksi sieltä voi saada vertaistukea yksinäisyyden kokemuksiin. Toisaalta sosiaalinen media voi antaa vääristyneen kuvan muiden ihmisten elämästä ja niissä olevista ihmissuhteista, joka voi puolestaan pahentaa omaa yksinäisyyttä. Toisten ihmisten kaverisuhteista voidaan olla kateellisia, vaikkei sosiaalinen media kerro koko totuutta kyseisten ihmissuhteiden laadusta. Tutkimukseni toi esiin uuden näkökulman, jossa yksinäisyydestä puhuminen näyttäytyy TikTokissa treenaavana someilmiönä. Tämä osoittaa nuorten rohkeutta ja halukkuutta nostaa yksinäisyys julkisen keskustelun pariin. Yksinäisyyden kuvaukset Nuorten yksinäisyyden kuvaukset paikantuivat ihmissuhteisiin, yksinolon hyötyihin sekä kaipuuseen kaveriporukasta. Yleisintä yksinäisyys oli ihmissuhteissa kuten kaveriporukassa, joissa yksinäisyys koettiin vahvasti emotionaalisena yksinäisyytenä eli ihmissuhteiden laatu koetaan epätyydyttävänä. Yksinolo sai positiivisia merkityksiä ja nuoret kokivat hyötyneensä yksinolon opettelusta. Asioiden tekeminen ei vaadi aina seuraa, vaan niiden tekemisestä voi nauttia yksin. Lisäksi nuoret kaipasivat kuulumista kaveriporukkaan, joka viittaa sosiaaliseen yksinäisyyteen eli sosiaalisten suhteiden määrä ei vastaa toivottua. Yksinäisyyden syyt Nuoret etsivät yksinäisyyteen syitä itsestä, elämäntilanteen muutoksista sekä omasta päätöksestä jäädä yksin. Yleisin syy yksinäisyyteen nähtiin johtuvan itsestä. Nuoret kokivat olevansa riittämättömiä ja vääränlaisia, jonka vuoksi he ovat yksinäisiä. Elämäntilanteen muutokset kuten muuttaminen uudelle paikkakunnalle, opintojen aloittaminen, lapsen saaminen sekä kavereiden seurustelu nähtiin johtaneen yksinäisyyteen. Yksinäisyys johtui tilapäisesti myös omasta päätöksestä jättäytyä yksin. Toisaalta tutkimukseni nosti esiin yksinolemisen normalisoinnin. Ihmisillä on erilaiset sosiaaliset tarpeet ja kaikki eivät kaipaa ystävyyssuhteita elämäänsä. Yksinäisyys uhkaa nuorten hyvinvointia ja siitä aiheutuvat seuraukset on otettava huomioon vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Yksinäisyyden ilmiön monitahoisuus vaikeuttaa ilmiöön puuttumista, mutta se ei voi jäädä ainoastaan yksilön vastuun varaan. Kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka vaatii erilaisia ratkaisukeinoja sekä asianmukaista terveys- ja sosiaalipolitiikkaa. Aada Urpilainen
Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Yksinoloa ja yksinäisyyttä - Laadullinen tutkimus nuorten yksinäisyydestä TikTok-videoiden valossa. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet 1.Junttila, Niina 2016: Yksinäisyyden ulottuvuudet. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Gaudeamus. Helsinki, 52–69. 2.Junttila, Niina 2022: Yksinäisyyden monet kasvot. Tammi. Helsinki. 3.Kangasniemi, Jukka 2008: Yksinäisyyden kokemisen avainkomponentit Yleisradion tekstitelevision Nuorten palstan kirjoituksissa. Jyväskylän yliopisto. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/19195/9789513934088.pdf?sequence=%201&isAllowed=y Käytännössä kuka vaan voi olla lähisuhdesurmaaja. Lähisuhdesurma tulee usein ympäröiville ihmisille yllätyksenä eivätkä läheiset voi käsittää, mitä oikein tapahtui ja miksi. Läheisensä tappaja voi olla yleisesti hyvin tykätty ja sosiaalisesti taitava henkilö, jota on saatettu pitää perheestään huolta pitävänä vanhempana ja kumppanina. Lähisuhdesurman ennusmerkit voivat olla hyvin piilotettuja, vaikeasti tunnistettavia tekijöitä perheen tai yksilön elämässä. Mutta millaiset tekijät voivat kieliä siitä, että lähisuhdesurman riski on olemassa? Kuva: Mayron Oliveira / unsplash.com. Lähisuhdesurma on lähisuhdeväkivallan lopullisin ja julmin ulottuvuus. Lähisuhdesurma saavuttaa nopeasti ihmisten tietoisuuden ja aloittaa julkisen keskustelun siitä, miten merkkejä surmateosta ei ollut, miksi surma tapahtui ja mitä olisi voitu tehdä toisin uhrien pelastamiseksi. Lähisuhdesurma on ilmiönä traaginen ja melko harvinainen, mutta median myötä se on tullut lähemmäksi ihmisiä sekä heidän arkeaan. Tutkin pro gradussani lähisuhdesurmia ja niiden ennusmerkkejä. Tutkimukseni oli laadullinen kirjallisuusanalyysi, jonka aineisto koostui 20 lähisuhdesurmia käsittelevästä tutkimusartikkelista, joiden lisäksi hyödynsin tutkimuksessa laajasti myös muuta aineistoa. Tavoitteenani oli selvittää, millaisia ennusmerkkejä lähisuhdesurmatapauksissa on löydettävissä ja miten ne on otettu viranomaistyössä ja lainsäädännössä huomioon. Väkivalta perheessä Perheessä tai parisuhteessa väkivaltaisesti käyttäytyvä henkilö voi päätyä lähisuhdesurmaan esimerkiksi kontrollin vuoksi [1]. Tekijä on saattanut vainota, fyysisesti pahoinpidellä tai muutoin kaltoinkohdella perheenjäseniään ennen surmatekoa. Tekijä voi piilotella väkivaltatekojaan tai kaltoinkohteluaan tappamalla uhrinsa [2]. Ulkopuolisen voi olla vaikeaa käsittää, miksi tekijä surmaisi esimerkiksi pahoinpitelemänsä tai seksuaalisesti hyväksikäyttämänsä lapsen, koska surman kiinnijäämisen todennäköisuus ja tuomion kovuus ovat suurempia kuin väkivaltatekojen. Toisaalta teot voivat johtaa uhrin kuolemaan myös vahingossa. Myös esimerkiksi psyykkinen väkivalta voi johtaa lähisuhdesurmaan. Esimerkiksi pitkään vainottu henkilö saattaa väsymyksissään, masentuneena ja epätoivoissaan päätyä tappamaan vainoajansa. Vainoaja voi olla henkilön nykyinen tai entinen kumppani. Tekijän mielenterveysongelmat ja persoonallisuushäiriöt Lähisuhdesurmaaja voi kärsiä erilaisista mielenterveyden haasteista [3]. Esimerkiksi psykoottiset mielenterveysongelmat ja vainoharhat voivat johtaa siihen, että ihminen surmaa kumppaninsa ja/tai lapsensa. Myös erilaisista persoonallisuushäiriöistä, kuten narsismista kärsivä voi tappaa uhrinsa. Tällöin tekijä ei ole esimerkiksi kyennyt hyväksymään parisuhteen päättymistä ja pyrkii äärimmäiseen kontrolliin tappamalla kumppaninsa. Taloussotkut tai yllättävät potkut Raha on yleinen lähisuhdesurman motiivi. Veloista kärsivä voi tappaa kumppaninsa tai perheensä piilotellakseen velkoja. Sama pätee työttömyyteen – äkillisesti työttömäksi jäänyt saattaa häpeän tai epätoivon vuoksi tappaa perheenjäsenensä. Tekijä voi pyrkiä lähisuhdesurmalla myös taloudellisen tilanteen parantamiseen tavoitellessaan esimerkiksi uhrin henkivakuutusta. Läheisen suojelu Lähisuhdesurmalla voidaan pyrkiä suojelemaan perhettä kuvitelluilta tai todellisilta uhilta. Tällöin tekijä voi tappaa uhrinsa suojellakseen häntä taloudelliselta ahdingolta tai huostaanotolta. Tekijä saattaa tappaa (esimerkiksi yhteiset lapset) kostona puolisolle luullusta tai todellisesta uskottomuudesta. Toisaalta tekijä voi ajatella säästävänsä uhrinsa esimerkiksi vamman, sairauden tai henkisen kuorman aiheuttamilta tuskilta tappamalla tämän. Mikäli tekijä on itsetuhoinen, voi hän ottaa itsemurhaansa mukaan myös lapsensa ajatellessaan, etteivät lapset pärjää ilman häntä. Häpeä Lähisuhdesurmia tehdään myös "kunnian palauttamiseksi" [4]. Tällöin esimerkiksi homoseksuaali perheenjäsen saatetaan tappaa tuottamansa häpeän vuoksi, jotta suvun kunnia palautetaan. Kunniamurhien motiivina voi olla myös läheisen "vääränlainen" pukeutuminen tai muista poikkeava, julkinen (poliittinen) kannanotto. Kasaantuneet haasteet Eri ennusmerkkien kasaantuminen lisää lähisuhdesurmien riskiä [1]. Mitä enemmän konflikteja kasaantuu saman henkilön tai perheen niskaan, sitä vakavimmin niihin on suhtauduttava. On hyvä huomioida, ettei jokainen mielenterveysongelmista ja rahahuolista kärsivä päädy tappamaan läheisiään. Ennusmerkkien huomioiminen on tärkeää, vaikka ne tuntuisivat vähäpätöisiltä ja vaikka lähisuhdesurman riskin pohtiminen tuntisi ylireagoinnilta. Mitä matalammalla kynnyksellä ennusmerkit otetaan vakavasti, sitä vähemmän riskivanhempia jatkossa jää lähisuhdesurmien riskienarvioinnin ulkopuolelle. Reetta Kyllönen
Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Vaarallinen rakkaus – Kuvaileva kirjallisuuskatsaus lähisuhdesurman ennusmerkeistä ja niiden huomioimisesta viranomaistyössä ja lainsäädännössä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet: Sachmann, Mark & Harris Johnson, Carolyn Mary 2014: The Relevance of Long-TermAntecedents in Assessing the Risk of Familicide-Suicide Following Separation. Child Abuse Review 23(2), 130 141. Ellilä, Marianne & Paavilainen, Eija & Aho, Anna Liisa 2023: Perhesurmien taustatekijätja ennaltaehkäisy uhrien läheisten näkökulmasta. https://doi.org/10.54332/krim.124764. Eriksson, Li & Mazerolle, Paul & Wortley Richard & Johnson Holly 2016: Maternal andpaternal filicide: Case studies from the Australian Homicide Project. Child Abuse Review 25(1), 17–30. https://doi.org/10.1002/car.2358. Suonpää, Karoliina & Koskela, Tarja & Sutela, Mika & Törölä, Miisa & Aaltonen, Mikko 2023: Naisiin kohdistuvat parisuhdetapot. Tapahtumaketjut, taustat ja ehkäisy. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:16. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164731/VNTEAS_2023_16.pdf?sequence=1&isAllowed=y. ”No mä sanoisin et se oli kontrollointia, se oli syyllistämistä, alistamista. Täydellist mitätöintiä. Kuitenki puettuna semmoseen, niin ovelaan kaapuun että sitä ei, sitä oli hirveen vaikee ymmärtää mist on kyse.” - Ote parisuhdeväkivaltaa kokeneen naisen haastattelusta Kuva: Artbykleiton, Pixabay Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani pakottavan kontrollin ilmenemistä väkivaltaisissa parisuhteissa sekä sitä, miten pakottava kontrolli heijastuu uhrin avun hakemiseen ja saamiseen. Hyödynsin tutkielmassa valmista parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten haastatteluaineistoa, joka on kerätty osana Väkivaltatyön yhteensovitettujen toimintamallien arviointi -hanketta. Hanke on toteutettu Etelä-Savon alueella vuosina 2018–2020. Hanketta ovat rahoittaneet Viola ry. ja Essote ja tutkijatahona on toiminut Lapin yliopisto. Tarkastelen pakottavaa kontrollia sukupuolistuneena ja naisiin kohdistuvana väkivaltana. Pakottava kontrolli väkivaltana Parisuhteessa tapahtuvaa toisen osapuolen hallitsemista tai siihen pyrkimistä pelottelun, uhkailun, alistamisen ja muun väkivallan keinoin kutsutaan pakottavaksi kontrolliksi. Pakottava kontrolli on parisuhdeväkivallan dynamiikka, joka kietoutuu uhrin jokapäiväisen elämän ympärille ja vaikuttaa taustalla kaikissa uhrin tekemissä arkisissa valinnoissa. [1] Pakottavan kontrollin keinoin väkivallantekijän on mahdollista vaikuttaa kumppaninsa elämään ja arkeen monin eri tavoin niin suhteen aikana kuin vielä sen jälkeenkin. Etenkin suhteen alkuaikoina uhrin voi olla vaikeaa tunnistaa kokemaansa väkivallaksi. Pakottava kontrolli saa uhrin usein muuttamaan omaa käyttäytymistään ja toimimaan kumppanin tahdon mukaan. Avun piiriin hakeutuminen tai avun vastaanottaminen voi olla uhrille pelottava prosessi [2]. Pakottavan kontrollin vaikutukset naisten arkeen Tutkimuksen mukaan pakottava kontrolli vaikutti naisten arkeen niin väkivaltaisen parisuhteen aikana kuin sen jälkeen. Suhteen aikana naiset kokivat pelkoa, uhkailua, eristämistä, alentamista sekä kontrollointia. Naiset kehittivät erilaisia selviytymiskeinoja pakottavan kontrollin otteessa selviytymisen ja suhteesta irtautumisen mahdollistamiseksi. Naiset yrittivät muun muassa muuttaa omaa käytöstään, ennakoida tilanteita ja ylläpitää toivoa. Pakottava kontrolli heijastui myös suhteesta lähtemiseen ja eron jälkeiseen aikaan. Eron jälkeen entinen kumppani usein pyrki jatkamaan pakottavaa ja kontrolloivaa käyttäytymistä toteuttamalla digitaalista väkivaltaa tai käyttämällä yhteisiä lapsia väkivallan välineenä. Avun hakemisen ja saamisen mahdollisuudet Pakottava kontrolli haastaa myös uhrin avun hakemista ja saamista. Erilaiset tunteet vaikeuttivat naisten hakeutumista avun piiriin ja toisaalta jotkin tunteet sysäsivät hakemaan apua. Naisten kokemusten perusteella väkivalta olisi voitu huomata jo aikaisemmassa vaiheessa, esimerkiksi perustason palveluissa. Parisuhdeväkivallan tabumaisuus sekä eri ammattilaisten tiedon puute parisuhdeväkivallan muodoista ja palveluista haastavat oikea-aikaisen ja oikeanlaisen avun saamista. Miten tätä näkymätöntä ilmiötä tehdään näkyväksi? Pakottavan kontrollin käsitteen ja dynamiikan ymmärtämisen tarkoituksena on helpottaa ilmiön näkyväksi tekemistä sekä sen tunnistamista, tunnustamista ja sanoittamista. Väkivallan eri muodoista tarvitaan lisää tietoa niin väkivallan uhreille kuin auttajillekin. Tiedon lisäämisellä ja julkisella keskustelulla voidaan vaikuttaa palveluiden selkeyttämiseen ja parantamiseen sekä yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja lainsäädäntöön. Pakottavan kontrollin tunnistaminen ja kitkeminen vaatii isoja uudistuksia lakiin, poliisin käytäntöihin, tutkimuksiin, arviointityökaluihin sekä tapoihin, joilla yhteiskuntamme palvelee, suojelee ja voimaannuttaa parisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia ja heidän lapsiaan. Uudistusten ja muutosten aikaansaamiseksi tulisi herätellä poliittista tahtoa ongelmaan puuttumisessa. Tämä vaatii vaikuttamistyötä, julkista keskustelua ja pakottavaa kontrollia kokeneiden äänen kuuluviin tuomista. [1] Lakiuudistuksia on mahdollisesti ja toivottavasti tulossa. Henkisen väkivallan rangaistavuuteen ja vainoamisen oikeuskäytäntöihin liittyvän selvityksen johtopäätöksinä todettiin, että Suomen rikoslakiin tulisi lisätä pakottavan kontrollin tunnusmerkistö [3]. Tiiamaria Seppälä
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Pakottava kontrolli parisuhdeväkivaltaa kokevien naisten arjessa ja avunsaannin mahdollisuuksissa. Tutkielman ohjaajana toimi Anna Nikupeteri. Lähteet: 1. Stark, Evan 2007: Coercive control. How Men entrap Women in Personal life. Oxford university press. Oxford. 2. McCallum, Toni & Rose, Judy 2021: Domestic violence, coercive control and mental health in a pandemic: Disenthralling the ecology of the domestic. Health sociology review 30(3), 260–274. 3. Tolvanen, Matti & Silvennoinen, Elisa 2023: Selvitys henkisen väkivallan rangaistavuudesta ja vainoamisen oikeuskäytännöstä Suomessa. Oikeusministeriö. Helsinki. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |