Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti maapallon pohjoisiin alueisiin. Arktisilla alueilla ilmaston lämpeneminen sulattaa merijäätä niin nopeasti, että Jäämeri tulee olemaan kesäisin kokonaan sula vuosisadan loppuun menneessä. Tämän merijään alla on runsaasti arvokkaita luonnonvaroja: öljyä, kaasua ja arvokkaita kalakantoja. Näistä uusista mahdollisuuksista pääsevät hyötymään erityisesti arktiset rantavaltiot: Yhdysvallat, Kanada, Norja, Tanska (Grönlanti) ja Venäjä. Venäjä on jo tietoisesti alkanut rakentaa omaa toimijuuttaan arktisuuden ympärille turvatakseen omat taloudelliset toimintamahdollisuudet arktisilla alueilla. Geopoliittiset muutokset ja arktinen buumi Eteläisten neuvostotasavaltojen itsenäistyttyä Venäjän painopiste siirtyi aiempaa pohjoisemmaksi ja Venäjästä tuli näin ollen aikaisempaa arktisempi valtio. Neuvostoliiton romahtamisen yhteydessä Venäjä menetti myös tärkeitä rannikkoalueita Mustaltamereltä ja Itämereltä. Lisäksi 2000-luvulle tultaessa keskustelu ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta kiihtyi. Välillä puhuttiin jopa ”arktisesta buumista”, jolloin oltiin liiankin innoissaan arktisuuteen liittyvistä asioista. Edellä mainitut geopoliittiset muutokset yhdessä kiihtyvän ilmaston lämpenemisen kanssa saivat Venäjän kiinnostumaan todenteolla arktisista alueista, minkä seurauksena Venäjä on lähtenyt rakentamaan omaa arktista identiteettiä. Arktista identiteettiä ylhäältä alaspäin Venäjä on lähtenyt aktiivisesti luomaan arktista identiteettiä ylhäältä alaspäin. Tällä tarkoitan sitä, että arktista toimijuutta rakennetaan tällä hetkellä Kremlissä erilaisilla strategisilla linjauksilla sekä julistuksilla. Juuri näitä linjauksia olen tutkinut tuoreessa pro gradu –tutkielmassani sisällönanalyysin avulla. Venäjän ensimmäinen arktinen strategia on julkaistu vuonna 2008. Tämän jälkeen Venäjä on tasaisin väliajoin julkaissut uusia arktisia strategioita eri hallinnon aloille. Näitä linjauksia päivitetään jatkuvasti. Näissä virallislähteissä kuitenkin toistuvat samat teemat. Venäjän arktinen identiteetti nivoutuu ennen kaikkea arktisiin innovaatioihin, uskottavaan puolustukseen, monenkeskiseen yhteistyöhön, taloudellisiin mahdollisuuksiin sekä paikallisten elinolojen parantamiseen. Osittain nämä tavoitteet ovat päällekkäisiä. Osittain ne ovat liian kunnianhimoisia toteutukseen. Ne kuitenkin kertovat siitä, millaisia arktisia tavoitteita Venäjällä on. Osaltaan ne myös kertovat, minkä varaan Venäjä rakentaa omaa arktista toimijuuttaan. Turvallisuus ensin ja yhteistyö ensin dilemma Venäjän arktinen politiikka on tällä hetkellä sekoitus pragmaattista avoimuutta sekä sulkeutuneisuutta. Venäjä esimerkiksi painottaa omissa arktisissa strategioissaan samaan aikaan sekä turvallisuuspolitiikan että monenkeskisen yhteistyön tärkeyttä. Venäjä siis kertoo avoimesti tavoittelevansa kansainvälistä yhteistyötä arktisessa kontekstissa, mutta samalla maa kertoo olevansa valmis puolustamaan ”kansallisia intressejään” pohjoisessa tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Venäjä ikään kuin kertoo montaa eri narratiivia yhtä aikaa. Venäjän arktinen identiteetti on siis hyvin moninainen, sillä sen alaisuuteen liitetään osittain ristiriitaisia sekä päällekkäisiä tavoitteita. Nämä ristiriitaiset tavoitteet kuitenkin liittyvät ennen kaikkea siihen, että Venäjä luo yhdenlaista arktista identiteettiä sisäpolitiikkaansa varten ja toisenlaista arktista identiteettiä ulkopoliittisia tavoitteita silmällä pitäen. Venäjän arktinen politiikka kaipaa tällä hetkellä konkreettisia tekoja, sillä se on vielä tässä vaiheessa enemmänkin pelkkää identiteettikerrontaa sekä narratiivien luomista omasta arktisuudesta. Katja Mäkeläinen Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu politiikkatieteiden (erityisesti valtio-oppi) pro gradu -tutkielmaan: ”Venäjän tärkein tavoite arktisessa politiikassa keskipitkällä aikavälillä on säilyttää oma asema johtavana arktisena valtiona.” Pro gradu -tutkielma Venäjän arktisesta identiteetistä Huoltokiusaaminen on vielä melko tuntematon ilmiö huoltoriitojen kentällä. Siksi vanhemman ja viranomaisenkin voi olla vaikea, jopa mahdoton tunnistaa sitä tai puuttua siihen. Lainsäädännössämme ei olla asetettu vastuullista viranomaista, joka työskentelisi eroperheen kanssa prosessin alusta loppuun saakka. Huoltoriitatapauksille onkin ominaista, että huoltajuusasiaa käsitellään useassa eri viranomaisessa, mikä voi vanhemmista tuntua hajanaiselta ja hämmentävältä ja heikentää luottamusta viranomaiseen. Vanhemman toiseen vanhempaan riitaisissa huoltajuustaistoissa kohdistamaa kiusaamista voi ilmetä usealla eri tavalla. Kiusaaminen voi näkyä valehteluna, manipulointina, väkivaltana, vieraannuttamisena tai tekojen, sanojen tai käyttäytymisen vääristelynä. Huoltokiusaaminen voi jatkua kenenkään siihen puuttumatta jopa vuosia, myös annettujen oikeuden päätösten jälkeen, ja se voi alkaa jo ennen eropäätöstä. Usein kiusaavan vanhemman tavoitteena on kosto tai isän aseman heikentäminen huoltajuustaistossa sekä isän mustamaalaaminen. Huoltokiusaamisella voi olla heikentävää vaikutusta erityisesti isän juridiseen, taloudelliseen, psykologiseen ja sosiaaliseen asemaan. Kiusaava äiti voi sanktioitta esimerkiksi valehdella isästä tietoja viranomaiseen, luovuttaa lapsen isä -tapaamisiin mielivaltaisesti, manipuloida lasta isää vastaan, vääristellä isän kanssa tehtyjä sopimuksia tai viranomaisten neuvoja. Erotilanteessa isän oikeudet eivät yhteishuoltajuudesta huolimatta välttämättä toteudu, sillä käytännössä yhteis- ja yksinhuoltajuus eivät juurikaan eroa toisistaan eikä yhteishuoltajuus automaattisesti lisää isien päätösvaltaa lapsen asioissa.
Viranomainenkin voi huoltokiusata Huoltokiusaamista voi tapahtua toisen vanhemman lisäksi viranomaisten taholta. Osa isistä on kokenut, että viranomaisessa —erityisesti naisvaltaisen sosiaalityön taholta— ei olla reagoitu äidin isään kohdistamaan kiusaamiseen millään tavalla ja kiusaamista tai isyyttä on vähätelty äitiyttä korostamalla. Kiusaamista on ilmennyt myös äidin lähivanhemmuutta perusteetta puoltavien päätösten muodossa sekä asenteellisuutena isyyttä kohtaan. Huoltokiusaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on vaikeaa. Viranomaisilla ei ole käytännön keinoja puuttua huoltokiusaamiseen, sillä huoltokiusaamista tai vieraannuttamista koskevaa lainsäädäntöä tai normiohjausta ei ole olemassa. Lapsen huoltoon, tapaamiseen ja elatukseen liittyvien päätösten sekä viranomaiselta saadun ohjauksen tai neuvonnan saanti kestää kauan, ja ne voivat olla keskenään jopa ristiriitaisia. Vanhemmuuteen liittyy vahvoja sukupuolittuneita käsityksiä, jotka ohjaavat ajatteluamme niin arjessa kuin viranomaistasollakin. Vielä nykyäänkin meillä Suomessa on lainsäädäntöä ja sosiaalipoliittisia ratkaisuja, kuten elatusmaksujen määräytyminen tai lapsen asumiseen liittyvä lainsäädäntö, jotka jarruttavat tasavertaisen vanhemmuuden toteutumista. Eron jälkeen isyyttä täytyy perustella äitiyttä enemmän ja jo tilastot osoittavat, että lähivanhemmuus määrätään pääosin äidille. Huoltokiusattu isä voi olla yhteydessä poliisiin, mikäli hän kokee huoltokiusaamisen täyttävän väkivallan kriteerit ja haluaa tehdä asiasta rikosilmoituksen tai ilmoittaa kunnianloukkauksesta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä suoranaisesti vaikuta lapsen asioiden käsittelyyn muissa viranomaisissa tai lopeta kiusaamista. Tasavertaisen vanhemmuuden tukemiseen ja turvaamiseen myös eron jälkeen tarvitaan päivitettyä lainsäädäntöä ja viranomaisten kouluttamista. Koko huoltoriitaprosessin nopeuttaminen ja moniammatillisuuden toteutuminen viranomaistyössä sekä toimivaltaisen viranomaisen asettaminen voisivat ennaltaehkäistä huoltokiusaamista ja helpottaa erokriisejä. Emilia Kumpusalo, sosiaalityön opiskelija, YTK/ Lapin yliopisto. Teksti perustuu pro gradu -tutkielmaan ' Isien kokemuksia huoltokiusaamisesta'. Ennaltaehkäisevän työskentelyn merkitystä sosiaalihuollossa on painotettu vuosikymmenten ajan. Kerta toisensa jälkeen on jouduttu toteamaan, että tavoite ennaltaehkäisevän työn ensisijaisuudesta on jäänyt saavuttamatta. Perhesosiaalityö on sosiaalihuollon uusi palvelualue, jossa tarjotaan lapsiperheille matalan kynnyksen palveluja. Onko perhesosiaalityön kautta onnistuttu luomaan toimiva ehkäisevän työn toimintaympäristö? Ennaltaehkäisevän työn ensisijaisuus sosiaalihuollossa Varhainen tuki, matalan kynnyksen palvelut ja avohuollon työskentelyn ensisijaisuus eivät ole Suomalaisessa sosiaalihuollossa pelkästään viime vuosien ilmiö, vaan juuret ulottuvat jopa vuoden 1922 köyhäinhoitolakiin. Kotiapu määritettiin laissa keskeisimmäksi tuen muodoksi ja laitoshoito toissijaiseksi, tavoitteena painottaa ennaltaehkäisevän työn osuutta. Sekä kunnallisella, että valtakunnallisella tasolla on systemaattisesti lakimuutosten sekä kehittämistoiminnan kautta edistää ehkäisevän ja varhaisen tuen palvelujen osuutta. Lastensuojelulain uudistuessa 2007 laissa määriteltiin uutena toimintamuotona ehkäisevä lastensuojelu. Hallituksen esityksessä lastensuojelulaiksi todetaan, että kuntien säästötoimenpiteiden seurauksena ehkäisevä lastensuojelutyö on kärsinyt ja olettavasti tarve lastensuojelulle ja sijaishuollolle on tästä syystä lisääntynyt. Lastensuojelulaissa ehkäisevällä lastensuojelulla tarkoitetaan lapsiperheille tarjottua erityistä tukea peruspalveluissa, kuten äitiys- ja lastenneuvolassa, kasvatus- ja perheneuvonnassa, oppilashuollossa ja päivähoidossa. Hallituksen esityksessä todetaan, että lastensuojeluviranomaiset eivät voi toteuttaa lasten hyvinvointia turvaavaa tehtävää yksistään, vaan myös muilla hallintoaloilla on velvoitteita lastensuojelutehtävän toteuttamiseksi. Uusi sosiaalihuoltolaki astui voimaan 1.4.2015. Sosiaalihuoltolain muutoksen tavoitteena oli jälleen kerran siirtää sosiaalihuollon painopistettä korjaavista toimista ennaltaehkäisevään työhön. Hallituksen esityksessä sosiaalihuoltolaiksi todetaan samoin kuin kahdeksan vuotta aiemmin vastaavassa koskien lastensuojelulakia, että vaikka jo aiemmin sosiaalihuoltolain tavoitteena on ollut keskittyä erityisesti ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, niin käytännön työssä se ei ole toteutunut. Myös palvelujen saatavuudessa on ollut ongelmia, ja esimerkiksi kotipalvelua ja perhetyötä asiakkaiden on avun hakemisesta huolimatta ollut vaikea saada. Perhesosiaalityö lapsiperheiden tuen tarpeisiin vastaamassa Sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä suuri osa lastensuojelun asiakkaista siirtyi sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen alaisuuteen. Lastensuojelun asiakkuuden edellytykset täyttyvät, kun lapsen terveys tai kehitys vaarantuu joko lapsen oman toiminnan tai kasvuolosuhteiden takia, peruspalvelujen kautta saatavat palvelut eivät riitä turvaamaan lapsen terveyttä ja kehitystä tai perhe ei halua ottaa vastaan välttämättömiä palveluja. Lakimuutosten myötä sosiaalihuollossa on vakiintunut uusi palvelualue, perhesosiaalityö. Perhesosiaalityön asiakkaita ovat lapsiperheet, joilla on tuen tarvetta arjen sujumiseen liittyen, mutta ei kuitenkaan tarvetta lastensuojelun asiakkuudelle. Sosiaalihuoltolaissa on määritelty palveluja, joita on järjestettävä yleisissä sosiaalipalveluissa, kuten kotipalvelu, perhetyö, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta sekä vertaisryhmätoiminta. Tuen tarve voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen ja sen voi aiheuttaa esimerkiksi vanhempien väsymys, työttömyys, taloudelliset vaikeudet, ristiriidat vuorovaikutussuhteissa tai perheenjäsenen terveydentilaan liittyvät tekijät. Kunnan velvollisuus on järjestää sosiaalihuoltolain mukaiset sosiaalipalvelut siinä laajuudessa, kuin tarve kunnassa edellyttää sekä tiedottaa asukkaitaan palvelujen hakemisesta. Toteutuuko perhesosiaalityössä sosiaalihuoltolain tarkoitus ja tavoite? Tutkin pro gradu tutkielmassani kahden aineiston avulla perhesosiaalityön sisältöjä asiakastyössä Oulussa. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, joten tavoitteena ei ole ollut tuottaa yleistettävää kuvausta vaan muodostaa aineistojen pohjalta yhdenlainen kuvailu perhesosiaalityön sisällöistä. Tutkielman perusteella näyttäytyi, että perhesosiaalityö on vakiinnuttanut paikkansa sosiaalihuollossa ja sen tarve palvelujärjestelmässä on kiistaton. Perhesosiaalityön kautta tarjotaan lain tavoitteen mukaisia ennaltaehkäiseviä palveluja lapsiperheille, mutta myös kehittämistarpeita nousi esille liittyen resurssien oikeanlaiseen kohdentamiseen. Sosiaalityöntekijän työskentelyn sisällöt perhesosiaalityössä painottuivat tutkielman tulosten mukaan toimeentulotukeen sekä muihin taloudellisen tuen töihin. Asiakastapaamiset ja suorassa asiakaskontaktissa tapahtuva työskentely oli vähäistä, keskimäärin 1,5 asiakastapaamista päivittäin ja asiakastyöhön käytetystä ajasta jopa puolet koostui kirjallisista töistä ja työn dokumentoinnista. Asiakastyö painottui palvelutarpeen arviointien aikaiseen työskentelyyn ja pitkäaikainen suunnitelmallinen asiakastyö oli vähäisempää. Laadukas työskentely palvelutarpeen arvioinnin aikana jo itsessään toimii matalan kynnyksen tuen tarjoajana. Enintään kolmen kuukauden mittainen arviointityöskentely mahdollistaa myös palvelujen tarjoamisen arvioinnin aikana, joten lyhytaikaista tukea tarvitseville asiakasperheille se voi olla riittävä interventio auttamaan akuutin tilanteen yli. Sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä on onnistuttu luomaan toimiva palvelukokonaisuus, perhesosiaalityö, joka keskittyy yksinomaan varhaisen tukeen ja palvelujen tarjoamiseen asiakasperheille. Kuntien säästötoimenpiteiden seurauksena leikkaukset ovat usein kohdistuneet matalan kynnyksen palveluihin. Leikkausten todellinen hinta joudutaan usein maksamaan korjaavan työskentelyn kautta myöhemmin, joten myös siitä syystä ennaltaehkäisevään työhön keskittäminen on kannattavaa. Työn oikeanlaisesta resurssoinnista ja kohdentamisesta on tärkeä jatkuvasti huolehtia kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla, jotta sosiaalihuoltolain uudistuksen tavoite voi toteutua. Iina Puroila Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ” Sosiaalityöntekijän työn sisällöt perhesosiaalityön asiakastyössä Oulussa” |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |