Asiakastarpeiden muutosten vuoksi niiden nopeasta ja itsenäisestä oppimisesta on tullut entistä tärkeämpää organisaatioille. Tutkimukset osoittavat, että jopa 90% johtajista pitää organisaation ketteryyttä ensisijaisen tärkeänä. Organisatorisen ketteryyden saavuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Maailmaa kohdannut COVID-19 -pandemia on jälleen osoittanut, että ketteryyden tarve koskee lähes jokaista organisaatiota, eri yhteiskunnan tasoilla. Myös ketterän kehittämisen menetelmät ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisten vuosien aikana, mikä selittää osittain myös palvelumuotoilun menetelmien suosion lisääntymistä. Silti vain 10% johtajista kokee liiketoimintansa toimivan ketterästi. (McKinsey 2017). Palvelumuotoilu kiinnostaa yhä useampaa organisaatiota Palvelumuotoilusta on tullut monelle organisaatolla moderni tapa kehittää palveluita ketterällä ja asiakaslähtöisellä tavalla. Niin yksityisten kuin julkisetkin organisaatioiden tulisi pystyä muuttamaan suuntaansa nopeasti sekä olemaan perillä muuttuvista asiakastarpeista. Monet organisaatiot kamppailevat tämän tavoitteen kanssa. Miten toimintaa muutetaan asiakaslähtöiseksi ja ketteräksi, jos organisaatiossa ollaan hyvin muutosvastaisia? Miten pitkiä ja useasti kankeita kehitysprojekteja kevennetään ja miten vaikkapa prototypoinnilla testataan palveluita ja niiden tuottamaa arvoa oikeiden asiakkaiden kanssa ennen kuin niiden kehittämiseksi nähdään useiden vuosien työ? Näistä syistä uudenlaiset kehittämiskulttuurin keinot nostavat suosiotaan. Pro gradu -työni tarkastelee Lean Service Creation (LSC) palvelumuotoiluprosessin merkitystä ketterälle oppimiselle (Otala 2018) kompleksisadaptiivisten systeemien näkökulmasta. Aihetta on tutkittu johtamis- ja organisaatiotutkimuksessa melko vähän. LSC (Futurice 2018) on systemaattinen palvelumuotoiluprosessi, joka pohjautuu muotoiluajatteluun (esim. Miller 2015; Brown 2019; Miettinen 2014) ketterän kehittämisen menetelmiin (Knapp 2016) sekä Lean Startup (esim. Ries 2011) periaatteisiin. LSC rakentuu viiden pääperiaatteen varaan, jotka tukevat oppimista ja haastavat paneutumaan kyseessä olevaan aihepiiriin. Kompleksiuusteorian kautta tarkasteltuna palvelumuotoiluprosessi saa mielenkiintoisia piirteitä. Kompleksisuudella viitataan siihen, että organisaatioiden toiminnasta on tullut yhä vaikeammin ennustettavampaa. Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään toteutetun palvelumuotoiluprosessin vaikutuksia organisaatiossa laajemmin. Voimakkaat kokemukset prosessin aikana yhdistävät osallistujia, ja saattavat aiheuttaa organisaation sisälle uutta sosiaalista liikehdintää. Usko ongelmanratkaisuprosessin selkeään lähestymistapaan ja asiakaskeskeiseen filosofiaan yhdistää ihmisiä. Toisaalta intensiivinen prosessi saattaa muuttaa yksilön ajattelua merkittävästi. Graduni aineisto kerättiin kahdeksasta teemahaastattelusta, joissa haastateltiin LSC-prosessiin osallistuneita henkilöitä eräässä suuressa teknologia-alan yrityksessä. Haastattelut analysoitiin hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. LSC-palvelumuotoiluprosessi mahdollistaa ketterää organisatorista
Havaitsin, että palvelumuotoiluprosessien aikana tapahtuu ketterää oppimista muun muassa seuraavien ketterän oppimisen osa-alueilla:
Tulokset osoittavat selvästi, että LSC-palvelumuotoiluprosessi mahdollistaa ketterää organisaatiotason oppimista. Tämänkaltaiset palvelumuotoiluprosessit näyttävät sopivan erityisesti tiimeille. Kompleksisuuden näkökulmasta LSC-palvelumuotoiluprosessi voidaan nähdä tapahtumana, joka synnyttää organisaation sisälle lisää kaaosta, eli toimintaa jonka lopputulosta on mahdotonta ennustaa. Organisaatiot jotka pystyvät hyödyntämään tällaisia kehitysprosesseja tehokkaasta mahdollistavat ihmisten välistä vuorovaikutusta, intuitiivista oppimista sekä uusia innovaatioita. Aiempi palvelumuotoilua koskenut tutkimus on kohdentunut prosessin menetelmälliseen analysointiin eikä niinkään oppimisen havainnointiin. Graduni toi uutta tietoa palvelumuotoiluprosessien hyödystä ketterän organisatorisen oppimisen mahdollistajina. Lisäksi havaitsin tiimidynamiikan merkittävän vaikutuksen oppimiseen. Jussi Korhonen Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteiden, erityisesti johtamisen psykologia, pro gradu -tutkielmaan: ”Palvelumuotoiluprosessit ketterän organisatorisen oppimisen mahdollistajina: kompleksisten adaptiivisten järjestelmien (CAS) näkökulma” Kuva: Pixabay Lähteet: Brown, T. (2019). Change by design, revised and updated. How Design Thinking transforms organizations and inspires innovation. HarperBusiness. Futurice, Toikinen, M., Sarvas, R., & Nevanlinna, H. (2018). Open Source Tools for Change Agents: Lean Service Creation 2.0. Helsinki: Futurice Knapp, J. (2016). Sprint: How to solve big problems and test new ideas in just five days. New York: Simon & Schuster. McKinsey. (2020). How to create an agile organization. Miettinen, S. (2014). Muotoiluajattelu. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Miller, M. E. 2015. How Many Service Designers Does It Take to Define Service Design. Otala, L. (2018). Ketterä oppiminen: Keino menestyä jatkuvassa muutoksessa. Helsinki: Kauppakamari Ries, E. (2011). The lean startup: How today's entrepreneurs use continuous innovation to create radically successful businesses. Currency. Nuoruus on osallisuuden muodostumisen näkökulmasta kriittinen vaihe, sillä suuri osa kokonaisvaltaisesti elämänkulkuun vaikuttavista mielenterveyden häiriöistä nousevat esiin juuri nuoruudessa (Salminen 2019). Huomioitavaa on, ettei nuorten yksilöllistä elämäntilannetta voida tarkastella pelkästään yhteiskunnallisesta viitekehyksestä käsin, sillä nuoret tekevät valintojaan omista autenttisista elämäntilanteistaan käsin. Fenomenografisen tutkimuksemme keskiössä olevaa nuorten toimijuutta on ensiarvoisen tärkeää vahvistaa sosiaalisen kuntoutuksen keinoin, jotta nuorten sosiaalinen osallisuus ja yhteiskunnan jäsenenä toimiminen ylipäätään mahdollistuvat. Tutkimuksemme aineistona käytimme SOKU2 eli ”Sosiaalinen kuntoutus osaksi palvelujärjestelmää” - hankkeessa (2018–2020) toteutettuja moniammatillisia fokusryhmähaastatteluja. Olimme erityisesti kiinnostuneita moniammatillisen verkoston toimijoiden käsityksistä nuorten toimijuuden muotoutumisesta sosiaalisessa kuntoutuksessa. Sosiaalinen osallisuus on arvotavoite ja keino torjua köyhyyttä, ehkäistä syrjäytymistä ja edistää oikeudenmukaista, yhdenvertaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa (Leemann & Hämäläinen 2016, 589). Sosiaalinen kuntoutus tavoittelee edellä kuvattuja elementtejä nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden lisäämiseksi. Vuonna 2014 Hyvönen ja Valtonen (2014, 38) ovat todenneet, että Suomessa on noin ollut 25 000 sellaista nuorta, jotka ovat jääneet yhteiskunnan toimenpiteiden ulkopuolelle pääsääntöisesti perusasteen ja toisen asteen koulutussiirtymien nivelvaiheissa. Toisaalta sellaisia alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella pelkän peruskoulupohjan varassa ilman toisen asteen tutkintoa on noin 40 000. Tämä on suurin yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa nuorten syrjäytymiseen yhteiskunnasta. (Hyvönen & Valtonen 2014, 37.) Nuorten syrjäytyminen tuo yhteiskunnalle väistämättä kuluja. Vuonna 2017 on arvioitu, että yhden henkilön pysyvästi työelämästä pois jääminen maksaa Tilastokeskuksen arvion mukaan noin 800 000 euroa ja Opetushallituksen arvion mukaan noin 1,2 miljoonaa euroa. (ks. Karjalainen 2017.) Sosiaalisen kuntoutuksen avulla on mahdollista lisätä nuorten sosiaalista ja yhteiskunnallista osallisuutta sekä tukea nuorten toimintamahdollisuuksia. Tutkimuksemme johtopäätöksenä voidaan todeta, että sosiaaliseen kuntoutukseen sisältyy vahvasti nuorten toimijuuden vahvistaminen asiakaslähtöisyyden, osallisuuden, voimaantumisen ja voimavarakeskeisen työskentelyn avulla. Tutkimuksen tuloksena on osoitettavissa, että nuorten elämäntilanteet ovat toisaalta moniulotteisia ja toisaalta haastavia, jolloin niihin on perusteltua vastata toimivalla moniammatillisella yhteistyöllä. Yhteiskunnan rakenteiden vaikutukset ovat todennettavissa nuorten toimijuuden muotoutumisessa, sillä tietyt rakenteelliset piirteet luovat syrjäyttäviä elementtejä nuorille, sillä kaikille nuorille ei ole tarjolla riittäviä toimintamahdollisuuksia tukevia rakenteita ja palveluita. Tämä näyttäytyy esimerkiksi siten, ettei nuorille ole paikallisesti tarjolla riittävän monipuolisia koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. Käsityksiä sosiaalisesta kuntoutuksesta Sosiaalinen kuntoutus tukee toimijuuden muotoutumista monilla tavoilla. Yksilöllinen tavoitteenasettelu, voimavaraistava työskentelyorientaatio ja moniammatillinen yhteistyö ovat sosiaalisen kuntoutuksen elementtejä, jotka yhdessä tavoittelevat nuoren toimijuuden vahvistamista ja sen rakentumista. Nuorten toimijuus rakentuu elämänkulun varrella ja tuo mukanaan kokemukseen perustuvaa kyvykkyyttä oman elämän hallintaan. (ks. Bandura 2001; Reunanen 2017.) Tutkimuksemme tuloksista voidaan todeta, että päästäkseen aktiivisen kuntoutujan ideaaliin (ks. Åkerblad & Haapakoski 2020), sosiaalisen kuntoutuksen on myös löydettävä keinoja saada nuoret tälle polulle. Sosiaalinen kuntoutus ei automaattisesti tuota motivoituneita ja aktiivisia toimijoita, vaan vaaditaan kuuntelemista, kohtaamista ja yksilöllistä tavoitteenasettelua. Mielenkiintoinen näkökulma on nuorten toimimattomuuden ulottuvuus, joka on yksi sosiaalisen kuntoutuksen palvelun peruste. Tällöin sosiaalisella kuntoutuksella pyritään toimijuuden itsensä tukemiseen, jolloin aktiivinen toimijuus sinänsä ei välttämättä ole pyrkimyksenä, ideaalitavoitteena kylläkin, mutta nuoren saaminen toimijaksi on jo saavutus. Sosiaalinen kuntoutus tulkitaan työvoimaosallisuuden ja laajemman sosiaalityöllisen orientaation viitekehyksenä, jota voidaan erotella aktivointi-, kuntoutus- ja työkykynäkökulmina. Sosiaalipolitiikan näkökulmasta näitä voidaan lähestyä sosiaalisena investointina (social investment) tavoitellen yhteiskunnan inhimillisen pääoman kertymistä (ks. Morel, Palier & Palme 2012). Tällaisella tarkastelutavalla nuorten taitojen, osaamisen ja toimintamahdollisuuksien edistäminen rakentuvat sosiaalipolitiikan keskeisiksi tehtäviksi. Sosiaaliset investoinnit pyrkivät edistämään kilpailukykyä ja taloudellista kasvua sekä työllisyyttä ja työelämän laatua. Näin ollen tällainen sosiaalipolitiikka tulkitaan edellytyksenä taloudelliselle kasvulle ja työllisyydelle, jolloin sosiaalinen kuntoutus saa erityisiä yhteiskunnallisia tehtäviä. (ks. Saikku 2018.) Hyvinvoinnin ja toimintamahdollisuuksien ulottuvuudet sosiaalisessa kuntoutuksessa Hyvinvointi liittyy sosiaalisen investoinnin näkökulmasta kulutuksen sijaan enemmän siihen, millaisia toimintamahdollisuuksia (capabilities) nuorilla esiintyy. Nuorten hyvinvointi nähdään toimintamahdollisuuksien lähestymistavassa (capability approach) riippuvaisena nuorten todellisista toimintamahdollisuuksista toteuttaa itselleen arvokkaaksi kokemiaan tekoja (functionings). (ks. Sen 1993, 30–31.) Tällöin sosiaalisen investoinnin tehtäväksi muodostuu työmarkkinoiden marginaalissa olevien nuorten toimintamahdollisuuksien ja -valmiuksien lisääminen. Näin parannetaan nuorten mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille (ks. Saikku 2018, 12; Sipilä 2011, 362). Toimintamahdollisuuksien näkökulma laajentaa tarkastelua koskemaan kokonaisvaltaisemmin nuorten tilanteita sen sijaan, että huomio kiinnittyisi yksittäisiin näkökulmiin kuten vain pelkästään työhön tai työllistymiseen (ks. Saikku 2018, 41). Hyvinvoinnin kokemukset ja niiden väliset erot ovat moniammatillisten toimijoiden käsityksiä kuvatusta ilmiöstä, jolloin voidaan todeta, että nämä hyvinvoinnin kokemukset ovat suuntaa antavia. Toisaalta, jos nuorten hyvinvoinnin ja kuntoutumisen edistäminen nähdään sosiaalisena investointina inhimilliseen pääomaan, tällöin keskeiseksi näkökulmaksi muodostuu sosiaalisessa kuntoutuksessa olevien nuorten toimintavalmiuksien ja -mahdollisuuksien tukeminen. Tällöin toiminta ei jää nuorten näkökulmasta ulkoapäin annetuksi ja velvoittavaksi aktivoinniksi. Vahva asiakaslähtöisyys ja nuorten näköinen palvelu koettiin tärkeänä. Institutionaaliset haasteet nuorten sosiaalisen kuntoutuksen kontekstissa Tutkimuksessamme koulutusasteiden välinen nivelvaihetyöskentely esiintyi merkittävänä elementtinä niille nuorille, jotka tarvitsevat oppimiseensa enemmän tukea. Nivelvaihetyöskentely näyttäytyi heikkona, sillä aineistomme pohjalta vaikutti siltä, ettei sitä paikoin edes esiinny. Nykyisellään toisen asteen opiskeluissa oppilaitosten resurssit eivät riitä huomioimaan erilaisten oppijoiden tuen tarpeita. Tuloksistamme on havaittavissa, että tärkeään asemaan nousee varhaisen tunnistamisen ja tukemisen sekä oppimiseen liittyvien psykologisten tutkimusten merkitys jo perusasteen opinnoissa koulupudokkuuden ehkäisemiseksi toisella asteella. Varhaisen tunnistamisen ja tutkimusten lisäksi nuorille ja erityisesti erilaisille oppijoille olisi ensiarvoisen tärkeää tarjota riittäviä ja oikeanlaisia ammatillisia koulutusratkaisuja sekä työllistymisen mahdollisuuksia. Tutkimusaineistosta oli havaittavissa, että nyt näin ei ole. Oppivelvollisuuden laajeneminen koskemaan toisen asteen koulutusta on muutos, jota jäämme mielenkiinnolla seuraamaan. Herää kysymys, kehitetäänkö jatkossa toisen asteen koulutusta vastaamaan perusasteen kolmiportaista oppimisen tukea, jolloin myös toisella asteella olisi paremmat mahdollisuudet vastata erilaisten oppijoiden tarvitsemaan tuen tarpeeseen. Lopuksi voidaan todeta, että moniammatillinen yhteistyö on merkittävässä roolissa sosiaalisessa kuntoutuksessa. Tällöin on tärkeää huolehtia moniammatillisen yhteistyön sujuvuudesta, tiedonkulusta ja luottamuksesta, jotta yhteistyö vahvistaa nuorten toimijuutta. Moniammatillinen yhteistyö ei ole itsestään selvästi nuorten asioita eteenpäin vievä ulottuvuus. Tällöin moniammatillisen yhteistyön toimivuuteen ja ammatillisuuteen pitäisi keskittyä yhteistoiminnan ohella. Yhteiskunnan rakenteita pitäisi myös kehittää enemmän nuorten toimijuutta vahvistaviksi. Nina Järveläinen ja Kirsi Vainio Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Eihän semmosta ihmistä olekaan, jossa ei niitä vahvuuksia ole” – Nuorten toimijuuden muotoutuminen sosiaalisessa kuntoutuksessa. Lähteet:
Bandura, Albert 2001: Social cognitive theory: An agentic perspective. Annual Review Psychology 52, 1–26. Hyvönen, Ulla & Valtonen, Mikko 2014: Nuorisotakuu – ehjä kokonaisuus vai kasa toimenpiteitä? Teoksessa Gretschel, Anu & Paakkunainen, Kari & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Nuorisotakuun arki ja politiikka. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 150. Verkkojulkaisuja 76. Helsinki, 37–39. Karjalainen, Jouko 2017: Syrjäytymisestä sote-uudistuksen musta aukko? https://www.jul-kari.fi/bitstream/handle/10024/135034/Syrj%C3%A4ytymi-sest%C3%A4%20sote.pdf?sequence=1. Leemann, Lars & Hämäläinen, Riitta-Maija 2016: Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81 (5), 586–594. Morel, Nathalie & Palier, Bruno & Palme, Joakim 2012: Beyond the welfare state as we knew it? Teoksessa Morel, Nathalie & Palier, Bruno & Palme, Joakim (toim.) Towards a social investment welfare state? Ideas, policies and challenges. The Policy Press. Bristol, 1–32. Åkerblad, Leena & Haapakoski, Kaisa 2020: Hauras jaettu toimijuus ammatillisessa kuntoutuksessa. Janus 28(3), 220–236. https://journal.fi/janus/article/view/83335/56223. Reunanen, Merja 2017: Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Väitöskirja. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Lapin yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62863/Reunanen_Merja_ActaE_216_pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Saikku, Peppi 2018: Hallinnan rajoilla: Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä. Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Väitöskirja. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 74. Yhteiskuntapolitiikka. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/233917/HALLINNA.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Sen, Amartya 1993: Capability and Wellbeing. Teoksessa Martha Nussbaum & Amartya Sen. The Quality of Life. Teoksessa Martha Nussbaum & Amartya Sen. The Quality of Life. Oxford University Press. Oxford, 30–54. Salminen, Jarkko 2019: Nuoren kuntoutusrahan luoma osallisuus toimintamahdollisuuksina. Yhteiskuntapolitiikka 84:4, 393–402. https://www.julkari.fi/bitstream/han-dle/10024/138587/YP1904_Salminen.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Sipilä, Jorma 2011: Hyvinvointivaltio sosiaalisena investointina: älä anna köyhälle kalaa vaan koulutus! Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 359–372. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |