Lapsiperheet voivat joutua arvottamaan todelliset tarpeensa taloudellisen niukkuuden keskellä. Työllisyydestä huolimatta köyhyyden kokemukset ovat arjessa läsnä. Onko oikein, että lapset joutuvat kantamaan taloudellisen taakan seuraamukset, jopa aikuisikään saakka?
Lapsiperheiden köyhyys Kallio ja Hakovirta (2020) toteavat, että Suomessa lapsiperheiden köyhtymiseen ja lasten hyvinvoinnin eriarvoistumiseen on kiinnitetty huomiota. Enemmistö lapsiperheistä voi taloudellisesti, sosiaalisesti ja terveydellisesti paremmin kuin koskaan, mutta joukossa on myös huono-osaisia ja köyhiä lapsiperheitä. Etenkin huono-osaisuus ja taloudellinen eriarvoisuus nousevat esille yksinhuoltajaperheissä ja ylisukupolvistuneissa ketjuissa. (mt, 7.) Tutkimuksessani tarkastelen lapsiperheiden köyhyyden kokemuksia vanhempien kertomana. Kiinnitän erityisesti huomioita millaisia merkityksiä köyhyys tuottaa lapsiperheiden arkeen sekä mitä merkityksiä köyhyydellä on osallisuuden ja osattomuuden näkökulmasta. Köyhyyden taustalla ilmenee useita tekijöitä, esimerkiksi vanhempainvapaa, vanhemman/ vanhempien työttömyys, terveydelliset syyt tai vanhempien ero. Tutkimus tuo esille, että lapsiperheillä ilmenee puutetta jo perustarpeista lähtien. Lapsiperheissä perustarpeiden puute voi koitua niin haastavaksi, että vanhempi joutuu arvottamaan omia tarpeitaan, että saa lapsen perustarpeet hoidettua. Tämä tarkoittaa syvää köyhyyden kokemusta, jolloin vanhempi voi jäädä paitsioon merkittävistä terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Vanhempien työtilanne Työssäkäynnin oletetaan suojaavan köyhyydeltä, samanaikaisesti työssäkäyvien lapsiperheiden vanhemmat kokevat olevansa köyhiä. Merkittävä osa lapsiperheistä kertoo olevan työtätekevien köyhien joukossa, toimeentulo jää työssäkäynnistä riippumatta alle köyhyysrajan. (Sauli, Salmi & Lammi-Taskula 2009, 82.) Palkkatulot eivät välttämättä riitä kattamaan elämisen perusmenoja, joka voi osaltaan aiheuttaa vanhemmissa ristiriitaisia tunteita punnitessaan työn hyötyjä, suhteessa perheelle tarjottavaan aikaan. Tämä luo osaltaan osattomuuden kokemuksia työssäkäynnistä huolimatta. Kuitenkin työ on merkittävässä roolissa yhteiskunnalliseen osallisuuteen ja sen myötä perheen hyvinvointiin. Jatkuva taloudellinen niukkuus on kaihertaa ihmisen henkisiä voimavaroja, kun eläminen vaatii sinnittelyä päivästä toiseen. Vanhempien työttömyydellä ja työkyvyttömyydellä on laajempi yhteys lapsiperheen arkeen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Nämä tekijät voivat merkittävästi vaikuttaa perheiden köyhyyden kokemuksiin ja kokonaistilanteeseen. Perheet voivat kokea osattomuutta tietystä yksittäisestä asiasta, joka kuitenkin näyttää tuovan osattomuutta useammallekin elämän osa-alueelle. Eli kokonaisuudessa vanhempien työllisyyden voidaan todeta tuottavan hyvinvointia useammalla eri elämänalueella, heijastuen koko perheeseen. Kuitenkin on syytä pohtia, mitä eri syitä työttömällä on ollut, ettei hänen ole ollut mahdollista työllistyä? Asiat eivät välttämättä ole niin yksioikoisia, kuin ne voivat ulkopuoliselle näyttää ja jokaisella on jokin tarina kannettavana, toisilla hieman sileämpi ja toisella rosoisempi. Lasten eriarvoistuminen Lapsiperheiden taloudellinen eriarvoisuus ilmenee etenkin lasten ja nuorten keskuudessa erilaisissa kulutusmahdollisuuksissa. Nuorten keskuudessa tietynlaisten vaatteiden tai harrastusten puute voi ajaa nuorten syrjään kaveripiiristä ja näin ollen kaventaa osallisuuden mahdollisuuksia. Samalla tämä voi vaikuttaa lapsen ja nuoren sosiaalisiin suhteisiin ja niiden muodostumiseen. Lapset saattavat kokea olevansa vääränlaisia ja voivat kokea kaveripiirissä sekä sisäistä että ulkoista osattomuuden tunnetta jäädessään syrjään materiaalin puutteen vuoksi. Lapset eivät voi vaikuttaa perheen taloudelliseen tilanteeseen, mutta joutuvat elämään sen kanssa. Perheen taloudellinen tila voi aiheuttaa lapselle stressiä ja jopa pelkotiloja taloudellisesta pärjäämisestä. Mikäli lapsi pienestä lähtien sisäistää köyhyyden, kuinka se tulee vaikuttamaan myöhemmässä elämässä hänen tekemiin valintoihin ja tyytyykö hän olosuhteisiinsa? Voidaan tällöin pohtia, että näyttäytyykö köyhyys lapsen myöhemmässä vaiheessa ylisukupolven jatkumona. Vanhempien väliset taloudelliset resurssit vaihtelevat ja on selvää, ettei kaikilla ole samanlaiset mahdollisuudet. Ajatelkaa, miten pystymme tukemaan lapsia ja nuoria siten, että he eivät koe olevansa huonompia suhteessa muihin? Kuinka pystymme todentamaan, ettei materiaali määritä ihmisyyden arvoa? Lapsiperheiden köyhyyden kokemukset vaikuttavat niin yksilöllisesti kuin yhteiskunnallisesti ja saavat aikaan useita kysymyksiä tarkasteluperspektiivistä riippuen. Olennaista on, miten vanhemmat pystyvät turvaamaan perheelle perustarpeet ja vastaamaan lapsen hyvinvoinnista, turvallisuudesta, kasvusta ja kehityksestä. Sekä miten yhteiskunta pystyy tarvittaessa antamaan ohjausta ja tukemaan, jos vanhemman omat voimavarat eivät ole riittävät tai arjesta suoriutuminen on haastavaa. Pystyykö yhteiskunta vastaamaan riittävällä tasolla lapsiperheiden tuen tarpeisiin, kun resurssit ovat tiukassa ja työntekijöiden vaihtuvuus tuo oman haasteen? Annika Pajula Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: ”Lapsiperheiden vanhempien köyhyyden kokemuksia osallisuuden ja osattomuuden näkökulmasta”. Lähteet: Kallio, J. & Hakovirta, M. 2020. Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Tampere: Vastapaino. Sauli, H., Salmi, M. & Lammi-Taskula, J. 2009. Lapsiperheiden toimeentulo. Teoksessa: Lammi-Taskula, J., Karvonen, S. & Ahlström, S (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 78–83, 91. Urheiluvalmentajan tehtävä on vastuun kantaminen urheilijasta ja lajin kehityksestä, mikä liittää valmentajat osaksi urheiluorganisaatioiden tuloksellisuutta. Millaisiksi valmentajat itse kokevat työsuhteensa, ja miten valmentajien näkemyksiä tulisi työsuhteiden johtamisessa huomioida? Kokemukset kerrostuvat omista taustoista Usealla ammattivalmentajalla on historia lajin parissa tai valmentaminen on aloitettu oman työn ohessa. Omat taustat muotoilevat urheiluvalmentajien valmennusfilosofiaa, mutta ne asettavat myös odotuksia työlle ja työympäristölle. Aiemmat kokemukset valmennustyöstä tai lajin parista näyttäytyvät valmentajien nykyisissä työsuhteissa erityisesti vertailuna uran alkuvaiheilla. Aiempien kokemuksien heijastuminen uuteen työsuhteeseen asettaa johtamiselle ja henkilöstöhallinnolle haasteellisen tehtävän. Esimerkiksi rekrytointiprosessin aikana viestinnän tulevasta tehtävänkuvasta tulee olla selkeää, jotta ikäviltä yllätyksiltä vältytään työsuhteen alkaessa, kun valmentajat vertailevat kokemustaan nykytilasta aiempaan. Ainoastaan työnantajan omalla viestinnällä ei kuitenkaan kokemusta uudesta työsuhteesta muotoilla, sillä muu sosiaalinen ympäristö on osana valmentajien kokemuksissa. Kuva: Pixabay, RoboMichalec
Kehittämistyötä ja tasapainottelua Urheiluvalmentajien työsuhteiden kantavia teemoja ovat kehittäminen ja tasapainottelu. Kehittäminen kuvaa sekä valmennustyön ydintä että valmentajien halua kehittyä ammatillisesti. Kehittämisen teema on työsuhteiden johtamisen kannalta tärkeää huomioida esimerkiksi työtehtävien suunnittelussa ja koulutusmahdollisuuksien tarjoamisessa, jotta valmentajien työhyvinvointia voidaan tukea. Tasapainottelun teema näyttäytyy työn arjessa kenttätyön ja hallinnollisen työn välillä, mutta tasapainottelua tapahtuu myös toimiessa useamman työnantajan verkostossa. Tasapainottelu on valmentajille osin kuormittavaa, mutta samalla esimerkiksi useamman työnantajan tarjoama verkosto tuo mahdollisuuksia. Työsuhteiden johtamisen kannalta tulisikin syventyä siihen, millaisen merkityksen valmentajat antavat tasapainottelun kohteina oleville asioille. Henkilökohtaisten tavoitteiden ja toiveiden tunnistaminen on tärkeää Joistain yhtenäisistä teemoista huolimatta, on valmentajien henkilökohtaisten tavoitteiden kirjo laaja työuran aikana, mutta myös yksilöllä tavoiteltavat ja toivotut asiat muuttuvat. Tavoitteiden ja toiveiden muutokset asettavat työsuhteiden johtamiselle tarpeen aktiiviseen läsnäoloon ja kuunteluun valmentajien arjessa, jolloin toiveet ja tavoitteet sekä niiden muutokset konkretisoituvat paremmin kuin satunnaisissa kehityskeskusteluissa. Valmentajat voivat lisäksi itse saada intoa omien tavoitteidensa sanoittamisesta. Henkilökohtaiset tavoitteet ja niiden muuttuminen työsuhteen eri vaiheissa korostavat kunkin valmentajan yksilöllistä urapolkua. Täten työsuhteiden johtamisessa valmiita malleja ja ylhäältä johdettuja päätöksiä merkityksellisemmäksi muodostuu yksilön tuntemus ja hänen näkemystensä huomiointi. Riikka Ritola Lapin Yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan Työsuhteet koettuna ilmiönä päätoimisen urheiluvalmennuksen kontekstissa. Terveydenhuollon etäpalveluiden kehittäminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Pienemmät terveydenhuollon yksiköt ovat jo loikanneet etäpalveluiden maailmaan ketterästi.
Laadullinen tutkielmani paneutui muutokseen, joka aiheutuu etänä annettavien terveydenhuollon palveluiden käyttöönotosta. Organisaatiokulttuuriset tekijät nousevat tärkeimmiksi seikoiksi digitalisaation esiinmarssissa. Erityisesti pienemmät työpaikat olivat onnistuneet luomaan innostavan ilmapiirin etäpalveluiden käyttöönotolle. Tulevaisuuden näkymiä Terveydenhuoltoa pidetään jäykkänä ja hitaasti uusiin innovaatioihin suhtautuvana toimialana. Tutkielmassani haastateltiin kuutta erilaisissa lääkärin tai hoitajan tehtävissä toimivaa henkilöä. Heidän mukaansa edellä mainittu väite pitää osittain paikkansa, mutta usko uusiin teknologisiin ratkaisuihin oli vahva. Pienemmissä organisaatioissa työskentelevien kokemukset olivat positiivisempia. Tulosten mukaan muutos kohti tehokasta teknologian hyödyntämistä tapahtuu hiljalleen, ajan kanssa. Onnistuneiden kokemusten ja puskaradion uskottiin edesauttavan etäpalvelun leviämistä. Etäpalvelun hyväksyntä vaatii asenteellista muutosta läpi yhteiskunnan, jota COVID19 on jo edesauttanut. Toisaalta teknologisten ratkaisujen tulee kehittyä vielä valtavasti ennen laajempaa ja tehokkaampaa teknologiavälitteistä toimintaa. Organisaatiokulttuuri ja muutosjohtajuus digitaalisissa muutoksissa Digitalisaatio tarkoittaa muutosta toimintatavoissa. Terveydenhuollon etäpalvelu muuttaa niin ammattilaisen kuin asiakkaan tapaa toimia. Uuden toimintatavan käyttöönottovaiheessa organisaation tulee panostaa koulutuksiin, perehdytyksiin ja ennen kaikkea ammattilaisten mahdollisuuksiin antaa palautetta sekä vaikuttaa omaan työhönsä. Tutkielmassani koulutusten ja perehdytysten rooli ei noussut merkittävään rooliin, mutta ne nähtiin silti välttämättömänä uuden teknologian käyttöönottovaiheessa. Merkittäväksi seikaksi nousi organisaatiokulttuuriset tekijät, kuten edellä mainittu mahdollisuus vaikuttaa uuden toimintatavan kehittämiseen. Oman työyhteisön tuki oli oleellinen etäpalvelun käyttöön innostava tekijä. Kollegoilta saatiin paras apu ja tuki etenkin käyttöönoton alkuvaiheissa. Vertaisiin voitiin aina luottaa. Erityisesti suuremmissa terveydenhuollon organisaatioissa ei välttämättä edes tiedetä, mistä kysyä tai mihin ottaa yhteyttä. Työntekijät kaipaavat aitoa mahdollisuutta tuoda oman äänensä kuuluviin. Pienissä yksiköissä työskennelleiden kokemuksissa usein tuotiin innostuneesti ilmi, kuinka yhdessä oli luotu uutta toimintatapaa etäpalvelun käytölle. Etänä annettavat terveydenhuollon palvelut ovat suuri mahdollisuus. Tehokas ja mielekäs käyttö tarvitsee panostamista organisaatiokulttuurisiin tekijöihin. Turha hoppuilu ei auta muutostilanteissa. Suvi Tulonen Lapin Yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan: ”ETÄNÄ ANNETTAVAT TERVEYDENHUOLLON PALVELUT TOIMINTATAPOJEN MUUTTAJANA- Terveydenhuollon ammattilaisten käsityksiä muuttuvan työn vaatimuksista digitalisaation esiinmarssissa” |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |