The world of employment has been going through sudden and extensive changes due to COVID-19 creating new challenges to leaders around the globe – luckily there are hope and opportunities to be found. COVID-19 pandemic started to affect the globe at the end of 2019 and has continued to do so well in to summer of 2022. Pandemic has left its mark on the world but also inspired us to develop coping mechanisms to strive through challenges – One of them was and is the rapid development of e-leadership strategies and telework practices that have been accelerated due to vast masses of employees transferring to telework. Looking for the positive experiences in e-leadership In my master’s thesis I focused on the experience differences of managers and employees regarding e-leadership and telework practices. My goal was to find out the aspects of which managers and employees experienced differently in e-leadership setting to enlighten and bring forward the most important things for the employee satisfaction. The data for the research was collected by using a questionnaire that presented the participants similar questions that were worded differently based on whether the participant had earlier answered to a question that asked them to determine their managerial status. This way I was able to gain the perspectives of both managers and employees on the same topic. All participants worked as officials in a company that operates in telemarketing, face-to-face sales, and staff leasing. Results from the research show that managers availability to employees in telework is a crucial aspect of the perceived e-leadership experience. Another interesting finding was that employee’s own communication frequency towards their manager had positive affect to their own satisfaction, but managers contact frequency towards employees did not yield a statistically significant correlation towards employee satisfaction. E-leadership and communication From the research result I can conclude that communication is one of the key aspects of well executed e-leadership. As leadership still is an influence process it needs to be well maintained and therefore leaders need to consider the way they communicate more carefully compared to traditional face-to-face leadership. One of the key aspects of any relationship is trust and this comes awfully apparent in e-leadership where traditional leadership in shared physical spaces is not possible. What makes this communication so important to e-leadership is the fact that communications between manager and employee could be the employees only real contact to the organization that they have. E-training that aims to give individuals the required skill in various subjects is proven to aid employees to have a more positive e-leadership experience. Finally My thesis was able to prove a concretely that manager availability and communication between manager and employee are key factors in successful e-leadership in terms on employee satisfaction. I hope to have inspired the reader to think e-leadership more as dialogue between the two groups and shift their research focus efforts more into studying employee experiences to gain a deeper insight into the phenomena. Jere Kokko Lapin Yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan Experience differences, and biases between managers and employees in telework and e-leadership. Tutkielman ohjasi Ville Pietiläinen. Kirjallisuutta: Avolio, B. J., Kahai, S., & Dodge, G. E. (2000). E-Leadership: Implications for theory, research and practice. The Leadership Quarterly, 11(4), pp. 615-668. Contreras, F., Baykal, E., & Abid, G. (2020). E-leadership and Teleworking in Times of COVID-19 and Beyond: What We Know and Where Do We Go. Frontiers in Psychology, 11. doi:10.3389/fpsyg.2020.590271 Politis, J. (2014). The Effect of e-Leadership on Onrganisational Trust and Commitment of Virtual Teams. European Conference on Management, Leadership & Governance (pp. 254-261). Kidmore End: Academic Conferences International Limited. Savolainen, T. (2013). Trust Building in e-Leadership - Important Skill for Technology Mediated Management in the 21st Cenrty. In V. Ribiere, & L. Worasinchai (Ed.), Proceedings of the International Conference on Management, Leadership and Governance (pp. 288-296). The Institute for Knowledge and Innovation South-East Asia Bankok University. Wolor, C. W., Solikhah, S., Fidhyallah, N. F., & Lestari, D. P. (2020). Effectiveness of E-Training, E-Leadership, and Work Life Balance on Employee Performance During COVID-19. Journal of Asian Finance, Economics and Business, 7(10), pp. 443-150. Kuva: Pixabay
Suomessa ikääntyneiden hoivakriisiä on eletty jo pitkään ja ajoittain erinäisiä hoivaan liittyviä epäkohtia, haasteita ja ongelmia on nostettu esiin muun muassa mediassa sekä esimerkiksi myös apulaisoikeusasiamiesten selvityksissä eri vuosina (kts. Paunio 2010; Sakslin 2020). Vuoden 2019 hoivakriisin tausta Hoivakriisi kärjistyi Suomessa jälleen alkuvuodesta 2019, jolloin Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira keskeytti yksityisen palvelujen tuottajan hoivakodin toiminnan perustuen useisiin epäkohtiin, joita hoivakodin toiminnasta nousi esiin. Näitä epäkohtia olivat esimerkiksi liian vähäinen hoitohenkilöstön määrä ja kyseessä olevan toimintayksikön lähiesimiestyöhön liittyvät ongelmat. Tällöin kyseisistä palveluista järjestämisvastuussa oleva kunta joutui astumaan esiin ja ottamaan vastuun myös kyseessä olevan hoivakodin käytännön toiminnasta. (Niemistö 2019.) Pro gradu -tutkielmassani pureudunkin erityisesti niihin haasteisiin, joita kuntien yksityisille palvelujen tuottajille ulkoistamien ikääntyneiden asumispalvelujen suhteen on noussut esiin. Aiheen tärkeyttä korostaa erityisesti se, että Suomessa ikääntyneiden määrä kasvaa tulevaisuudessa edelleen ja hoivan tilan muuttamiseksi parempaan suuntaan tarvitaan sekä käytäntöön että hallintoon liittyviä ratkaisuja. Ikääntyneiden asumispalvelujen ulkoistamiseen kytkeytyvät diskurssit Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin erityisesti kuntien järjestämisvastuulla olevien, mutta yksityisille palvelujen tuottajille ulkoistettuihin ikääntyneiden asumispalveluihin liittyviä diskursseja. Tutkimuksen aineistoa, eli aiheeseen liittyvästä Twitter-keskustelusta kerättyjä twiittejä ja kommentteja lähestyttiin tulkitsevaa diskurssianalyysia hyödyntäen. Aineistosta tekemieni tulkintojen perusteella muodostin neljä diskurssia, jotka osaltaan kuvaavat ikääntyneiden asumispalvelujen ulkoistamiseen liittyvää ongelmallisuutta Twitter-keskustelijoiden näkökulmasta katsottuna. Diskurssien tulkintaa ja esiin nousseita ulkoistamiseen liittyviä haasteita ja ongelmia Muodostamieni diskurssien perusteella haasteet ja ongelmat on mahdollista jakaa palveluntuottaja- ja palvelunjärjestälähtöisiin, valvontaviranomaisista lähtöisin oleviin sekä yhteiskunnallisiin ja poliittisiin tekijöihin. Palveluntuottajaan liittyviä tekijöitä ovat muun muassa toimintaan liittyvät arvot, jotka voivat osaltaan taustalla vaikuttaa, kuten esimerkiksi voiton tavoittelu. Palveluntuottajaan liittyvät luonnollisesti myös toimintayksiköissä havaitut ongelmat. Havaittuja epäkohtia ovat esimerkiksi puutteet ja laiminlyönnit hoivaan ja sen laatuun liittyen. Diskurssit ilmensivät myös ongelmia palveluntuottajan omavalvonnan suhteen. Yksityiseen toimijaan liittyviä epäkohtia diskursseissa ilmensivät myös haamuhoitajat ja pelon ilmapiiri toimintayksiköissä. Palvelujen järjestäjän ja valvontaviranomaisten osalta diskurssit ilmensivät haasteita liittyen kyseisen toiminnan valvonnan pirstaleisuuteen ja toimimattomuuteen sekä siihen, kenen vastuulle havaitut ongelmat oikeastaan kuuluvatkaan ja mitkä tekijät niiden syntymiseen ovat vaikuttaneet. Yhteiskunnallisessa merkityksessä diskurssit ilmensivät myös aiheeseen liittyvää arvopuhetta ja päätöksentekoa, joka rakentuu erityisesti ikääntyneen itsemääräämisoikeuden ja erilaisten poliittisten ideologioiden ympärille. Lopuksi Ikääntyneiden asumispalvelujen ulkoistamiseen liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi on tehtävä sellaisia toimenpiteitä, joilla on vaikuttavuutta toiminnan valvontaan, valtakunnalliseen ja paikalliseen päätöksentekoon sekä ikääntyneisiin henkilöihin ja heidän läheisiin ja omaisiin palvelujen käyttäjinä. Tämä edellyttää muun muassa kansainvälisen tutkimustiedon lisäämistä aiheen tiimoilta ja konkreettisten ratkaisuehdotusten viemistä sekä hallintoon että käytännön työhön. Erityisen tärkeää on myös seurata ja arvioida tehtyjen toimenpiteiden seurauksia ja vaikutuksia ja viedä niitä esimerkiksi hallinnon uudistamistyöhön hyödynnettäväksi. Anna-Kristiina Perälä Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Hyvä, paha ulkoistaminen - Diskurssianalyyttinen tutkimus ikääntyneiden asumispalveluihin liittyvästä Twitter-keskustelusta”. Työn ohjaajana toimi Jaana Leinonen. Lähteet Niemistö, E. (25.1.2019). Valvira keskeytti Esperi Caren hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa – yhden asiakkaan epäillään kuolleen hoitovirheen takia. Yle Uutiset. Haettu osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-10615005 Paunio, R-L. (18.2.2010). Ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten hoito ja sen valvonta. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Haettu osoitteesta https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/213/2009 Sakslin, M. (20.4.2020). Laitos- ja palveluasumisen laadun valvonta vanhustenhuollossa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Haettu osoitteesta https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/4944/2019 Kuva: Pixabay
Asiakaskokemus ja palvelumuotoilu ovat nousevia trendejä organisaatioissa, ja yhä useammin asiakaslähtöisyys mainitaan osana organisaatioiden strategiaa. Asiakaslähtöinen kehittäminen on toimintaa, ja kun asiakaslähtöisyys on valittu organisaation strategiseksi menestystekijäksi, on perusteltua tarkastella, miten tämä strateginen toiminta käytännössä toteutuu. Pro gradu -tutkielmassani halusin ymmärtää, millä tavalla palvelumuotoilun avulla tuotettavat asiakaslähtöisen kehittämisen narratiivit ilmentävät strategiaa käytäntönä. Tapausorganisaatiossa oli toteutettu kolme erilaista asiakaslähtöisen kehittämisen projektia, ja aineisto koostui haastateltavien prosessikartoitustyöpajoista. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentui kulttuuri-historiallisen toiminnan teorian (cultural-historical activity theory) sekä strategia käytäntönä -tutkimussuuntauksen raameista. Viitekehyksen kautta halusin pintauttaa aineistosta ne narratiivit, jotka ilmentävät strategiaa käytäntönä toiminnan teorian eri ulottuvuuksien kautta. Strategia käytäntönä -tutkimussuuntauksessa taas strategian tekeminen nähdään tapahtuvan toimijan, toiminnon ja käytännön keskiössä. Strateginen toiminta ei tapahdu erillisenä ihmisistä, johtamisesta ja tavoitteesta Esitin tulokseni CHAT-mallina, jonka kautta oli tarkoitus esittää, korostuuko jokin toiminnan ulottuvuus tapausorganisaatiossa vai ei. Jäsensin narratiiveja jaotellen ne toimija-, toiminto- ja käytäntönarratiiveihin. Narratiiveissa korostui ensinnäkin toimijoiden eli käytännön harjoittajien vahva rooli projektien toteutumisessa. Organisaatiossa toimijat jakautuivat strategiseen, taktiseen ja operatiiviseen tasoon, joista keskeisin rooli projektien tekemisessä oli taktisen tason projektitiimillä. He kokivat, että olisivat tarvinneet ylemmältä johdolta enemmän ymmärrystä ja systemaattista johtamista asiakaskokemuksen kehittämiseksi. Toinen keskeinen tulos liittyi erityisesti toiminnan sosiaalisen ryhmän, eli sääntöjen, työnjaon ja yhteisön, myötävaikuttavaan ja rajoittavaan vaikutukseen. Nämä tekijät sisälsivät muun muassa narratiivit johtamisesta. Sosiaalisen ryhmän merkitys korostui toimijoiden käytännön työssä, jossa he yrittivät viedä läpi asiakaskeskeistä ajattelua ja tekemistä. Yhteisö ei tarjonnut aina kaivattua tukea, mutta kuitenkin toimijoille annettiin vastuuta ja vapautta, mitkä taas myötävaikuttivat projektitiimin toimintaan kohti toivottua suuntaa. Kolmas keskeinen narratiivi ja toiminnan osa oli tavoitteellinen toiminta eli strategia, ja lopputuloksena oli parantunut asiakaskokemus. Tulokset havainnollistavat sitä, kuinka tietoisesti tehdyt strategiset päätökset ja valinnat toteutuvat käytännössä aina usean eri tekijän ja toiminnan yhteisvaikutuksessa. Tässä tutkimuksessa sosiaalinen ryhmä vaikutti siihen, miten toimijat pääsivät kohti toivottua ja haluttua lopputulosta, ja kuinka tyytyväisiä he olivat lopputulokseen. Varsinainen strategiapuhe ei korostunut narratiiveissa muussa yhteydessä, kuin mainittaessa strategisuuden uupuvan asiakaskokemuksen kehittämisestä. Tulokset osoittavat mielestäni osuvasti, mitä asiakaslähtöinen kehittäminen ja tekeminen käytännössä vaativat organisaatiolta, kun halutaan siirtyä puheesta tekoihin. Haastateltavat eivät olleet aina tyytyväisiä lopputuloksiin, ja he tiedostivat, kuinka ”bisnes jyräsi” toisinaan asiakkaan äänen, jolloin ei tehty aina fiksuja valintoja asiakkaan näkökulmasta. Lopuksi Tutkimukseni tulokset vahvistavat strategia käytäntönä -tutkimussuuntauksen käsitystä siitä, miten strategian tekemiseen vaikuttavat tekijät ilmenevät, ja tutkielmassani osoitan, miten tästä tekemisestä puhutaan. Tulokset vahvistavat käsitystä myös siitä, kuinka käytännön tekeminen ja arjen jokapäiväisen toiminnan ymmärtäminen ovat avain onnistuneen lopputuloksen tekemiseen: strategia syntyy juuri tekemisessä. Strategisten tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu, jos ei ymmärretä toimijoiden tarpeita ja motiiveja käytännön työssä: Miten he kokevat valitut tavoitteet ja pyrkimykset niihin pääsemiseksi? Miten heidät saadaan motivoitumaan kehittämisestä? Johtamisen psykologian opiskelijana olen viiden vuoden aikana perehtynyt kokonaisvaltaisesti organisaatioiden kokemuksellisuuteen, ihmiseen holistisena kokonaisuutena sekä siihen, miten nämä tuntevat, kokevat, ajattelevat ihmiset tekevät työnsä. Kun tarkoituksena on johtaa yksilöitä inhimillisistä lähtökohdista, ei ole oikoreittejä onneen: niin ympäröivää kulttuuria, yksilöiden erilaisuutta kuin elettyä yhteistä historiaakaan ei voida sivuuttaa kokemuksellisessa organisaatiossa. Henna Nätynki Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan Narratiivinen tapaustutkimus asiakaslähtöisestä kehittämisestä strategisena käytäntönä. Työn ohjaajina toimivat Ville Pietiläinen ja Krista Korpikoski. Kirjallisuutta: Engeström, Y. 1987. Learning by expanding. An activity-theoretical approach to develop-mental research. Helsinki: Orienta-Konsultit Oy. Fenton, C. & Langley, A. 2011. Strategy as Practice and the Narrative Turn. Organization Studies, 32(9) 1171–1196. doi:10.1177/0170840611410838 Jarzabkowski, P., Balogun, J. & Seidl, D. 2007. Strategizing: The challenges of a practice perspective. Human relations (New York), 60(1), 5–27. https://doi.org/10.1177/0018726707075703 Jarzabkowski, P. 2005. Strategy as practice: An activity-based approach. SAGE. Jarzabkowski, P. 2003. Strategic Practices: An Activity Theory Perspective on Continuity and Change. Journal of management studies, 40(1), 23–55. https://doi.org/10.1111/1467-6486.t01-1-00003 Kaptelinin, V. & Nardi, B. A. 2006. Acting with Technology: Activity Theory and Interac-tion Design. MIT Press. ISBN 978-0262513319. Reckwitz, A. 2002. Toward a Theory of Social Practices a Development in Culturalist Theo-rizing. European Journal of Social Theory, 5(2) Sage Publications, 243-263. Whittington, R. 2006. Completing the practice turn in strategy research. Organization studies, 27(5) 613–634. doi: 10.1177/0170840606064101 Kuva: Unsplash
Kuntien osaamisen johtaminen osaksi strategiaa ja hybridityön loikka kunnissa. Kuntien moniosaajatarve, poliittisen- ja virkamiesjohdon näkemykset, miten tämä kaikki kohtaa hybridityön näkökulmasta? Osaamisen johtaminen ja osaaminen Mitä kaikkea osaamiseen liitetään. Kattona sille todettiin kunnissakin olevan tiedolla johtaminen. Kun tietoa osataan johtaa, se siirtyy osaamiseksi kentälle. Tiedolla johtaminen on keskeinen tekijä ja siitä on tultava uuden johtamisen perustaito (Sanchez 2003). Osaamisen johtaminen itsessään on kunnissa tätä nykyä osa kuntastrategiaa, jolloin se nähdään huomioitavan paremmin. Modernina aikana esihenkilöllä on merkittävä rooli oppimisen mahdollistajana työntekijöille (Fredrikson & Saarivirta 2011). Osaamisen kehittäminen kunnissa on pitkälti erilaisten suunnitelmien ja käytyjen keskustelujen varassa, lisäksi sitä ohjaa vahvasti kuntatalous. Osaamisen lisääminen on edennyt hybridityön kannalta vauhdilla, koska pandemia vei etätyötä nopeasti eteenpäin keväällä 2020. Lähtötilanne oli, että laite- ja ohjelmaosaaminen olivat osalla kunnan työntekijöistä heikkoa, eikä laitteita ollut kaikille kunnissa. Lisäksi työn tasa-arvoa on jouduttu punnitsemaan, koska kaikille ei voida mahdollistaa etätyötä kunnan työtehtävissä. Myös johtamisessa on havaittu osaamisvajetta etätyössä, vuorovaikutuksen hallitsemisessa etänä on ollut haastetta, kun ei olla samassa tilassa korostuu vuorovaikutusosaaminen. Kokoukset ja niiden sisältö sekä määrät, millä tavalla muuten ollaan saavutettavissa. Yhteisten sääntöjen ja ohjeiden on hyvä olla selkeät sekä kattavat, ja niitä tulee jakaa oikealla tavalla sekä riittävästi. Hybridityö kunnissa Työelämässä toivotaan joustavuutta työajan ja työn tekemisen paikan suhteen – halutaan tehdä yhä enemmän itsensä näköistä työtä (Ykkösaamu 2022). Tulevaisuuden kunta tarvitsee moniosaajia, mutta myös hybridityötä. Näkemys on uuden sukupolven tavasta tehdä työtä. Halutaan olla osa joustavaa työkenttää, jossa työ on yksi osa elämää, ei sen keskiö. Taloudelliset taustat, ympäristö näkökulmat pitkien etäisyyksien Lapissa, ajavat etenkin nuorempia aikuisia miettimään työmatkojaan. Kaikki tämä puoltaa hybridityön kehittämistä ja sen laajempaa käyttöön ottamista. Kuntien poliittinen johto vaikuttaisi tarvitsevan osaamisen sekä tiedon lisäämistä hybridityöstä haastattelututkimuksen pohjalta. Vieläkin etätyön tekemistä kotona epäillään, tätä epäilyä tulisi myös virkamiesjohdossa pienentää. Lisäksi johtamisen työnjaon uudistamista, niin että virkamiesjohtoon valitut saisivat joustavuutta päätöksentekoon, tämä on mennyt oikeaan suuntaan. Lopuksi Edelleen vanhat uskomukset pitävät paikoin pintansa. Tarvitsemme sähköistä työajan seurantaa, jotta voidaan seurata etätyön tekemistä. Vieläkään ei ole siirrytty ajatukseen työn tulosten seuranta, vaan halutaan katsoa tehtyjä tunteja. Hybridityö perustuu luottamukseen, on osattava johtaa etänä olevia työntekijöitä eli vuorovaikutukseen tulee kiinnittää uudella tavalla huomiota. Osaamista tulee lisätä erilaisten ohjelmien ja alustojen käytössä, niin työntekijöiden kuin johtajien kohdalla. Vain tällä tavalla hybridityö saadaan sujuvaksi työn tekemisen ja vuorovaikutuksen osalta. Yhteenkuuluvuuden tunnetta täytyy työstää etätyötiimeissä ja tietoa joudutaan jakamaan uudella tavalla. Kunnat kilpailevat tarvitsemistaan moniosaajista tulevaisuudessa, jolloin hybridityön edistäminen on yksi tärkeä vetovoimatekijä. Lappi ja sen kunnat voisivat olla uuden tien suunnannäyttäjiä. Pitkien matkojen kohtuullistaja sekä perhe- ja vapaa-ajan merkityksen ymmärtävä maakunta. Sekä hybridityön mahdollistamisen merkitys jaksamiselle ja sitä kautta hyvinvoinnille, olisi hyvä nähdä tekijänä, jonka avulla sitoutetaan työntekijöitä. Pro gradu on osa Perheystävällinen hybridityön Lappi hanketta, jonka tavoite on kehittää Lapin kuntien sekä yritysten pito- ja vetovoimaa hybridityökäytäntöjä kehittämällä (Perheystävällinen hybridityön Lappi 3/2021–6/2023). Kuva: Pixabay
Marjut Petäjäjärvi Kirjoitus perustuu hallintotieteiden pro gradu – tutkielmaani ”Tulevaisuudessa tarvitsemme moniosaajia”. Osaamisen johtaminen ja hybridityö. Case; Lapin kunnat – Perheystävällinen hybridityön Lappi – hankkeessa. Hallintotiede. Lapin yliopisto, 2022. Ohjaajat; Timo Aarrevaara, Lapin yliopisto & Krista Kohtakangas, Perheystävällinen hybridityön Lappi-hanke Lähteet Fredrikson, M. & Saarivirta, T. (2015). Johtaminen eilen ja tänään – johtamisen rooli oppimisen mahdollistajana. Ajankohtaista ammattikasvatuksessa. 17 (1). Haettu sivulta https://journal.fi/akakk/article/view/90152/49325, 5.4.2022. Sanchez, R. (2003). Knowledge management ja organizational competence. Oxford: Oxford university press. Ykkösaamu (2022). Millainen on hyvä työpaikka? Kuultu sivulta areena.yle.fi/podcast, 4.5.2022. Usein väkivaltaisessa parisuhteessa elävät naiset kohtaavat ihmettelyä, miksi he eivät vain lähde suhteesta ja vastuu väkivallasta sekä parisuhteen päättämisestä näyttää olevan väkivaltaa kokevan naisen harteilla.
Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen ei kuitenkaan ole väkivaltaa kokevalle naiselle helppoa. Pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut sitä, mitkä tekijät vaikeuttavat väkivaltaisesta parisuhteesta lähtemistä. Väkivaltaankin tottuu Väkivalta parisuhteen ongelmana on helppo kieltää itseltä ja muilta ja väkivallan, erityisesti henkisen väkivallan, tunnistaminen voi olla vaikeaa. Parisuhdeväkivalta usein myös heikentää naisen itsetuntoa, joka edesauttaa väkivaltaisen kohtelun hyväksymistä sekä heikentää uskoa tulevaisuuteen parisuhteen päättyessä. Väkivaltainen parisuhdekaan ei kuitenkaan ole pelkkää väkivaltaa, vaan väkivaltaiseen suhteeseen liittyy myös hyviä asioita ja onnellisia vaiheita, joista luopuminen voi olla vaikeaa. Esimerkiksi parisuhteeseen ja yhteiseen perheeseen liittyvät toiveet ja unelmat voivat saada jäämään väkivaltaiseenkin suhteeseen. Nämä tekijät edesauttavat väkivallan normalisoitumista (esim. Husso 2003) parisuhteessa tehden lähtemisestä vaikeampaa. Tunteet vaikuttavat Väkivaltaisesta suhteesta lähtemistä vaikeuttavat tunteet, kuten häpeä, syyllisyys, sääli ja pelko. Pelko siitä, mitä tapahtuu itselle, kumppanille tai lapsille erotessa voi estää suhteen päättämisen. Nainen voi kokea kumppaniaan kohtaan myös sääliä sekä tuntea häpeää ja syyllisyyttä parisuhdeväkivallasta sekä suhteen päättämisestä, joka saa peittelemään väkivaltaa sekä jatkamaan suhdetta väkivallasta huolimatta. Tunteisiin on ulkopuolisena helppo suhtautua merkityksettöminä, ei järkeen perustuvina syinä jatkaa väkivaltaista parisuhdetta, mutta esimerkiksi pelko voi olla niin voimakasta, että se estää suhteesta lähtemisen ja saa väkivaltaiseenkin suhteeseen jäämisen tuntumaan lähtemistä turvallisemmalta vaihtoehdolta (Väänänen 2011). Käytännön asiat lähdön esteenä Vaikka väkivaltaisesta suhteesta haluaisi lähteä, voivat käytännön asiat muodostua lähtöpäätöksen eteen toimimista vaikeuttavaksi tekijäksi ja käytännön asiat voivat myös lähtöyrityksestä huolimatta saada palaamaan väkivaltaiseen suhteeseen. Esimerkiksi lähtötilanteen toteuttaminen, asumisen järjestäminen, taloudellinen toimeentulo tai yhteisten lasten asioiden järjestäminen voivat asettua lähtemisen esteeksi, kun väkivallan kokijalla ei ole riittäviä resursseja, kuten tietoa, voimavaroja ja tarpeeksi vahvaa tukea näiden asioiden hoitamiseksi. Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen edellyttää käytännön asioiden järjestämistä, joka voi olla tavallista vaikeampaa, kun voimavarat ovat väkivaltaisen suhteen jäljiltä jo valmiiksi vähissä. Yksin jäävä väkivallan kokija Parisuhdeväkivallalle tyypillistä on väkivallan kokijan tukiverkostojen, kuten perhe- ja ystävyyssuhteiden, heikentyminen väkivallan kokijan eristämisen ja eristäytymisen seurauksena. Tukiverkostot eivät myöskään aina suhtaudu väkivallan kokijan kokemuksiin myötätuntoisesti, vaan väkivallan kokija saattaa joutua syyllistämisen ja vähättelyn kohteeksi, mikä voi vahvistaa naisen omia negatiivisia ajatuksia. Väkivaltaisessa parisuhteessa elävällä ei usein olekaan saatavilla riittävästi tukea ja apua tukiverkostoilta, mutta myös virallista apua tarjoavissa palveluissa on puutteita ja epäkohtia (ks. Skaffari ym. 2021). Ammattilaisetkaan eivät aina osaa ottaa väkivaltaa puheeksi, eivät tunnista väkivaltaa tai eivät tiedä, kuinka puuttua väkivaltaan ja minne sitä parisuhteessaan kokevan voi ohjata. Tieto väkivaltaisesta suhteesta lähtemistä vaikeuttavista tekijöistä on tärkeää, sillä väkivaltaa parisuhteissaan kokevat naiset eivät kykene vastaamaan niihin odotuksiin, joita heihin ja heidän toimijuuteensa parisuhteen päättämiseksi tällä hetkellä kohdistuu. Ymmärtämällä suhteesta lähtemisen vaikeutta, voidaan paremmin vastata näiden naisten tuen tarpeisiin niin epävirallisten kuin virallisenkin avun tahoilla. Janina Raunio Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaani Väkivaltaisesta parisuhteesta lähtemistä vaikeuttavat tekijät. Lapin yliopisto, 2022. Kirjallisuutta: Husso, Marita 2003: Parisuhdeväkivalta. Lyötyjen aika ja tila. Vastapaino. Tampere. Skaffari, Pia & Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja 2021: Auttamisjärjestelmän kriittiset kohdat parisuhdeväkivallan kokijoiden näkökulmasta. Tutkimusraportti. Lapin yliopisto. Väänänen, Kristiina 2011: Miten selviytyä väkivallasta? Teoksessa Hannus, Riitta & Mehtola, Sirkku & Natunen, Luru & Ojuri, Auli (toim.): Veitsen terällä. Naiseus ja parisuhdeväkivalta. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki, 109-132 Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 1§). Lastenkotityön toimintaa säätelevät ja ohjaavat hallinnolliset ja lainsäädännölliset normit sekä institutionaaliset, lastenkodin toimintapainotukset ja lapsiin ja lastensuojeluun liittyvät ideologiset painotukset. Voidaan siis todeta, ettei lastenkotityö ole mitä tahansa arkista toimintaa ja huolenpitoa. Siinä ilmentyvät yhteiskunnallisen suojelutehtävän toteuttaminen sekä siihen liittyvät tehtävät ja velvollisuudet. (Laakso 2009.) Lastenkoti elämisympäristönä Lastenkodissa näyttäytyvät sukupolvien väliset suhteet ja vertaissuhteet ovat merkityksellisiä lasten sosiaalisen kehityksen kannalta (Bardy 2013). Lasten eli asiakkaiden henkilökohtainen elämä kietoutuu julkisen vallan toimenpiteiden ja käytäntöjen vaikutusalaan. Lasten elämä määrittyy huostassapidon ja sijoituksen myötä osaksi institutionaalisia ja yhteiskunnallisia käytäntöjä. Kohtaamisen ja kosketuksen merkitysten jäljillä Pro gradu -tutkielmani kohteena olivat kohtaamisen ja kosketuksen merkitykset Lastenkodin arjessa. Tarkastelin kohtaamisen ja kosketuksen saamia erilaisia merkityksiä, lapsen ja työntekijän välistä vuorovaikutuksellista kosketusta sekä kosketukseen liittyvissä vuorovaikutustilanteissa ilmeneviä tapahtumien sarjoja eli episodeja. Aineiston keräämisen toteutin eräässä kunnallisessa Lastenkodissa. Aineisto muodostui aikavälillä 7.4.2021–28.4.2021 keräämästäni havaintomateriaalista sekä kolmen Lastenkodin osastolla työskentelevän työntekijän ja kahden osastolla asuvan lapsen yksilöhaastatteluista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui lapsuudesta ja lapsuuden asemasta yhteiskunnassa, sosiologisesta normiviitekehyksestä, sosiaalityön lastensuojelutyön sekä ammatillisen kohtaamisen ja kosketuksen käytäntöön kohdentuvista teoriamalleista. Tutkimuksen metodologisena perustana oli etnografia. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia merkityksiä vuorovaikutuksellinen kosketus ja kohtaaminen saavat lastenkodissa. Tutkimuksen kohteena on etenkin lapsen ja Lastenkodin työntekijöiden väliset vuorovaikutustilanteet. Tutkimustuloksenani oli aineiston analysoinnissa hahmottuva kosketuksen nelikenttä, jossa on neljä Lastenkodin kosketuskulttuuria ilmentävää positiota. Kosketuksen nelikenttä ja vuorovaikutuksellinen kulttuuri Mitä sinulle tulee mieleen sanasta kosketus? Että joku koskee minuun tai johonkin (Lapsi 1) Se, että koskettaa jotakin. Outo asia. (Lapsi 2) (Haastattelulomake 1 & 2) Kosketuksen nelikentässä on neljä kategoriaa, jotka ovat lapsi, työntekijä, koskettaja ja kosketettava. Nelikentän tarkastelussa kategorioita tarkastellaan toimijoina, joiden toiminnalla on jokin suunta suhteessa kosketuksiin. Näin hahmottuivat kosketuksen dynamiikkaa ilmentävät neljä positiota: työntekijä koskettajana ja lapsi kosketettavana, lapsi koskettajana ja työntekijä kosketettavana, lapsi koskettajana ja lapsi kosketettavana sekä työntekijä koskettajana ja työntekijä kosketettavana. Tutkimukseni tuotti tietoa Lastenkodin kohtaamis- ja kosketuskulttuurista pandemia-aikana. Kosketus on läsnä kosketuksen nelikentän jokaisessa positiossa: positiosta riippuen kosketus ilmenee eri tavoin. Eri toimijoiden väliset suhteet, sukupolvi, sukupuoli sekä kosketukseen liittyvät eri positiot määrittävät moninaisina yhdistelminään, millaisena kosketus ilmenee eri tilanteissa. Tutkimuksessa tuli näkyväksi kosketuksen sukupuolittuneisuus, joka ilmeni työntekijöiden kosketuskäytännöissä sekä lasten kohdistamassa kosketuksessa. Institutionaaliset käytännöt asettavat reunaehtoja kosketuskulttuurin muotoutumiselle Lastenkodissa. Se näkyy työntekijöiden toiminnassa ammattikäytäntöjen korostumisena, ja toisaalta työntekijöillä on erityiset velvollisuudet puuttua ei-toivottuun kosketukseen. Lapsen osoittama kosketus on luonteeltaan huomion ja kaipuun välittämistä, turvan hakemista sekä ilmaisukeino välittämiselle: työntekijöiden kertomana ilmeni, että lapset saattavat hakea työntekijältä turvaa ja läheisyyttä. Lopuksi Tutkimusprosessin jäljiltä voin samaistua C. Wright Millsin esittämään ilmaukseen sosiologisesta mielikuvituksesta (engl. sociological imagination). Se tarkoittaa ennen kaikkea kykyä ymmärtää arkisia ja tavanomaisia ilmiöitä sosiaalisina ja erityislaatuisina. Toivon, että tutkimukseeni syventymisen virittävän lukijan pohtimaan omaa toimintaansa samalla ollen tietoinen muista ihmisistä ja heidän toimintaansa vaikuttavista yhteiskunnallisista tekijöistä. (Erola & Räsänen 2014, 19–20.) Sinun todellisuutesi on jotain muuta kuin viimeksi kohtaamasi henkilön, mutta on eheyttävää muistaa, että meillä on yhdistäviä tunteita ja kokemuksia. Johanna Oksanen Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: Kohtaamisen ja kosketuksen merkityksiä Lastenkodin arjessa. Kuva: Pixabay
Kirjallisuutta: Alanen, Leena & Bardy, Marjatta 1990: Lapsuuden aika ja lasten paikka: tutkimus lapsuudesta yhteiskunnallisena ilmiönä. Sosiaalihallitus. Valtion painatuskeskus. Helsinki. Bardy, Marjatta 1996: Lapsuus ja aikuisuus – kohtauspaikkana Émile. Tutkimuksia 70. Stakes. Helsinki. Enäkoski, Ritva & Routasalo Pirkko 1998: Kosketuksen voima. Kirjayhtymä. Helsinki. Eßer, Florian (2018) Touch in residential child care: staff’s bodies and children’s agency. European Journal of Social Work 21 (2), 285–295. Kinnunen, Taina & Parviainen, Jaana & Haho, Annu & Jolkkonen, Mari 2019: Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2018: Vuorovaikutus asiakastyössä: Asiakkaan kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. Helsinki. Lappalainen, Sirpa & Hynninen, Pirkko & Kankkunen, Tarja & Lahelma, Elina & Tolonen, Tarja (toim.) 2007: Etnografia metodologiana: Lähtökohtana koulutuksen tutkimus. Vastapaino. Tampere. Yliraudanjoki, Virpi 2015: Todellisuuden ja tiedon liitto etnografin kirjoittavassa kädessä. Teoksessa Salonen, Toivo, ja Seppo I. Sotasaari. Ajatuksia Tutkimiseen: Metodisia lähtökohtia. Lapin yliopisto. Rovaniemi, 254–269. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-845-9 Perhehoitajina toimivat isovanhemmat kohtaavat tehtävässään ainutlaatuisia haasteita tasapainotellessaan julkisen hallintotehtävän, yksityisen perhe-elämän, lastensuojelun sijaishuollon ja perhesuhteiden välillä. Pro gradu -tutkielmani keskittyi isovanhempien kokemuksiin huostaanotetun lapsenlapsensa perhehoitajuudesta. Tutkielman teoreettinen taustoitus koostui isovanhemmuuden tarkastelusta perheyksikössä, yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti sekä lastensuojelun ja sukulaissijoituksen viitekehyksissä. Tutkielmassa haastattelin seitsemässä haastattelussa yhteensä yhdeksää perhehoitajana toimivaa isovanhempaa ja aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimukseni tulokset jakautuivat kolmeen pääkategoriaan:
Perhehoitajuuden merkityksellisyys Perhehoitajuus merkityksellistyi isovanhempien kertomuksissa perhehoitajaksi tuloon ja perhehoitajana oloon. Lastenlasten tilanteisiin liittyi isovanhempien kokemuksissa vahvoja tunnelatauksia. Perhehoitajaksi ryhtyminen näyttäytyi isovanhemmille itsestään selvänä, vaikka isovanhemmat eivät aina tulleet arvioiduksi soveliaaksi perhehoitajaksi. Perhehoitajuus aiheutti useita muutoksia isovanhempien arkeen, jotka ilmentyivät hyppynä takaisin pikkulapsiarkeen. Uusi tilanne toi myös uusia vastuita ja velvollisuuksia isovanhemmille. Isovanhemmat toivat esiin vahvaa sitoutumista perhehoitajuuteen, lapsenlapseen ja tämän tulevaisuuteen. Monimutkaiset perhesuhteet Monimutkaiset perhesuhteet määrittyivät isovanhemman rooliin ja identiteettiin sekä suhteeseen huostaanotetun lapsenlapsen vanhempaan ja suhteeseen läheisverkostoon nähden. Isovanhemmat toivat esiin vaikeuksia kasvattajan, isovanhemman ja perhehoitajan roolien välisen tasapainon löytämisessä. Perhehoitajuus vaikutukset ulottuivat laaja-alaisesti perhesuhteisiin. Suhteet lapsenlapsen vanhempaan olivat usein muuttuneet toissijaisiksi, ja suhteisiin liittyi erilaisia tunteita, traumoja ja kipeitä muistoja. Suhteet vanhempiin vaativat isovanhemmilta rajanvetoja oman emotionaalisen hyvinvoinnin vuoksi. Tästä huolimatta isovanhemmat pyrkivät perhehoitajan roolissa neutraaliuuteen. Perhehoitajuus aiheutti myös isovanhempien läheisverkostossa erilaista suhtautumista ja reaktioita, jotka vaativat työstämistä. Perhehoitajuuden tuki Perhehoitajuuden tuki sai kaksi merkitystä isovanhempien kokemuksissa, nimittäin työntekijöiden vaihtuvuuden ja lastensuojelun huono tilanne sekä tuen erilaiset muodot. Perhehoitajuuden tukeen vaikuttivat olennaisesti sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ja työntekijöiden roolien epäselvyys. Sosiaalityöntekijän pysyvyys näyttäytyi suurena etuoikeutena ja kokemukset vaihtuvuudesta määrittyivät väistämättä negatiivisiksi. Pysyvät sosiaalityöntekijät mahdollistivat luottamuksellisen työskentelysuhteen rakentumisen. Suurin tuen tarve näyttäytyi perhehoitajuuden alkutaipaleella, eikä tuki ollut usein vastannut isovanhempien tarpeita. Tärkeimpänä tuen muotona näyttäytyi vertaistuki. Lopuksi Tässä tutkielmassa isovanhempien vahva ja ehdoton sitoutuminen lapsenlapseen oli merkittävää. Isovanhempien kokemuksissa lapsen etu näyttäytyi läpileikkaavana ja kokonaisvaltaisesti toimintaa ohjaavana. Sukulaissijoitus ei kuitenkaan ole ongelmaton ratkaisu lapsen sijaishuollon järjestämiseksi. Isovanhempi, vanhempi ja lapsi muodostavat aina kolmikon eri tavoin toimivista suhteista. Lapsen sijoitus isovanhemmille muuttaa tämän kolmikon dynamiikkaa. Muutos ilmentyi tässä tutkielmassa kokemuksina monimutkaisista perhesuhteista. Onnistuneet suhteet eivät ole automaatio, vaan vaativat aktiivista työskentelyä. Siten sosiaalityöntekijänä on oltava rohkeutta astua monimutkaiseen perhesysteemiin. Päästäkseen kiinni monimutkaiseen perhesysteemiin vaaditaan avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen muodostumista sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välille. Edeltävää helpottaisi sosiaalityöntekijöiden pysyvyys. Tässä tutkielmassa tarvittava tuki ilmentyi tiedollisina tarpeina ja lapsen sijoitukseen ja huostaanottoon liittyvän kriisin tunnetyönä. Tämän vuoksi perhehoidon tuen suunnittelua tulisi kehittää sukulaissijoitukseen kiinnittyvien teemojen ja yksilöllisten tarpeiden näkökulmista. Isovanhempana perhehoitajaksi päätyminen ei ole yksiselitteistä ja prosessiin vaikuttavat useat tekijät. Tutkielmani kuitenkin osoittaa, että sukulaissijoitukseen isovanhemmille sijaishuollon muotona kannattaa panostaa. Anni Virta Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Isovanhempien antamat merkitykset perhehoitajuudelle. Kuva: Pixabay
Kirjallisuutta Andersen, Signe Hald & Fallesen, Peter 2015: Family matters? The effect of kinship care on foster care disruption rates. Child abuse & neglect, 48. 68–79. Bundy-Fazioly, Kimberly & Fruhauf, Christine A. & Miller, Jacque L. 2013: Grandparents Caregivers' Perceptions of Emotional Distress and Well-Being. Journal of Family Social Work 16 (5). 447–462. Farmer, Elaine & Moyers, Sue 2008: Kinship care: Fostering effective family and friends placement. Jessica Kingsley Publishers. Lontoo. Gair, Susan & Zuchowski, Ines & Munns, Lynn & Thorpe, Ross & Hendersson, Debbie 2018: Grandparents Matter: Optimizing Grandparents' Involvement After Child Safety Concerns. Child & Family Social Work 23 (4). 684–692 Kallinen, Kati 2017: Sukulaissijoitus lapsen näkökulmasta. Janus vol. 25 (3). 208–223. Kallinen Kati 2020: Family relationships of Children in kinship foster care. Nordic Social Work Research. https://doi.org/10.1080/2156857X.2020.1734064 Koisti-Auer, Anna-Liisa 2006. Suku antaa – suku haastaa. Katsaus sukulaissijoituksista tehtyihin tutkimuksiin. Pesäpuun – lehti. 1/2006. 3. Vuolukka, Kaisa 2015: Sydämestä syntynyt. Sukulaissijaisvanhemmuuden erityisyys perhehoidossa. Ammatillinen lisensiaatintyö. Sosnet. Lapin yliopisto. https://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=6e801b24-7b5a-48a3-9326-17db341fa820. asten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukemisessa ennaltaehkäisevä työ on nostettu suureen rooliin kouluterveyskyselyjen, mutta myös koronapandemian vaikutuksia sosiaalityöhön ja oppilaisiin koskevan tutkimuksen perusteella. Koulussa ennaltaehkäisevää työtä tekee mm. koulukuraattori. (Kts. Harrikari ym. 2021 ja Halme 2018.) Koulukuraattori työskentelee koulun sosiaalityön asiantuntijana, työ perustuu sosiaalityön tietoihin, taitoihin ja arvoihin. Koulun sosiaalityön tärkein tehtävä on ennaltaehkäisevä työ koko kouluyhteisössä. Se on yhteisöllistä työtä koko koulun asioissa, mutta myös yksilöllistä, oppilaalle vapaaehtoista palvelua. Kirjoitukseni perustuu pro gradu -tutkielmaani, jossa tavoitteena oli selvittää, miten koulun sosiaalityön asiantuntijuus ilmenee oppilashuoltotyössä ja miten sitä on aiemmin tutkittu. Olen itse koulukuraattori ja olen usein törmännyt siihen, että koulukuraattorin työ tunnetaan huonosti erityisesti sosiaalityön asiantuntijuuden näkökulmasta. Toisaalta koulukuraattorin työtä myös arvostetaan paljon. Työ on kiehtovaa ja vaativaa kokonaisvaltaista sosiaalityötä, jossa monialaisuus ja moniammatillisuus korostuvat. Koulun sosiaalityön tehtävä Koulun sosiaalityö on sekä yhteisöllistä, että yksilöllistä työtä, jota määrittää oppilashuoltolaki ja lastensuojelulaki. (Oppilashuoltolaki 1287/2013; Lastensuojelulaki 417/2007, 9§.) Talentia on jaotellut sosiaalityö eettiset periaatteet, jotka ovat myös koulukuraattorin työn perusta:
Sekä lainsäädäntö, että sosiaalityön periaatteet nostavat monialaisen työn merkityksen korkealle, jotta kokonaisvaltainen työ on mahdollista. Monimuotoinen ja muuttuva kuraattorin työ Monialaisuus tekee koulukuraattorin työstä haastavan ja innostavan. Kokonaisvaltainen työskentely sekä koulukuraattorin palvelujen vapaaehtoisuus antavat koulukuraattorin työlle hyvän pohjan ennaltaehkäisevään työhön. Koulukuraattori työskentelee oman ammattikuntansa ainoana edustajana koulussa. Työ on hyvin intensiivistä ja koulu on ympäristönä nopea: asioita tapahtuu paljon ja oppilaita on paljon, myös tuen tarvetta on paljon. Koulukuraattori kohtaa usein olettamuksia ja odotuksia työskentelystään, jolloin oma sosiaalityön asiantuntijuus ja oppilashuoltolain tuntemus on tärkeässä roolissa. Arviointia koulukuraattorin palvelujen tarpeesta ja luonteesta on tehtävä päivittäin. Koulukuraattoriin ottavat yhteyttä oppilaat itse, vanhemmat, opettajat ja oppilaiden muut yhteistyökumppanit. (Kts. esim. Gåstren-Salonen & Mehtiö 2017.) Usein koulukuraattori alkaa koota lapsen tai nuoren elämän toimijoita ensi kertaa yhteen ja rakentaa siten pohjaa lapsen tai nuoren tukemiseen kokonaisvaltaisesti. Kokonaisvaltaisuuden mahdollistaa monialaisuus ja moniammatillinen työskentely yhdessä lapsen tai nuoren ja hänen lähimpien ihmistiensä kanssa. Koulukuraattorin työtä kuvaavat hyvin Lähteisen ja kumppaneiden määrittelemät sosiaalityön osaamisen 10 osa-aluetta. Nämä ovat: yhteiskuntatieteellinen osaaminen, tutkimusosaaminen, eettinen osaaminen, vuorovaikutusosaaminen, työmenetelmäosaaminen, oikeudellinen osaaminen, palvelujärjestelmäosaaminen, kehittämis- ja muutososaaminen, johtamisosaaminen ja rakenteellisen sosiaalityön osaaminen. (Kts. Lähteinen ym. 2017.) Koulukuraattorin työssä kaikki osa-alueet ovat käytössä, mutta painotus on erilainen erilaisissa koulukuraattorin työtehtävissä, kuten esimerkiksi yhteisöllisessä ja yksilöllisessä oppilashuollollisessa työssä. Sosiaalityössä ylipäätään osaaminen painottuu työtehtävän mukaan. Esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityössä painotus on vahvaa oikeudellisessa- ja palvelujärjestelmäosaamisessa, koulukuraattorin työssä taas painotus on vahvaa vuorovaikutusosaamisessa. Sosiaalityön asiantuntijuus on moniulotteinen, monimutkaisten asioiden summa, kuten sosiaalityön työkenttä kokonaisuudessaan Sosiaalityössä kaikki osaamisen alueet ovat koko ajan käytössä. Lopuksi Tutkielmani tuloksissa nähdään, että sosiaalityön asiantuntijuuden tutkimusta koulun sosiaalityön ja moniammatillisen oppilashuoltotyön kontekstissa on vähän, pois lukien eritasoiset opinnäytteet. Jotta koulun sosiaalityö tulisi tunnetuksi suhteessa ennaltaehkäisevän työn vaateeseen, olisi tärkeää saada lisää tutkimusta työn tekemisestä, sisällöistä ja menetelmistä. Koulun sosiaalityön asiantuntijuus on yhtäältä, toki koulustakin riippuen, hyvin arvostettua ja sen työkenttä ymmärretään. Toisaalta joskus koulun sosiaalityön asiantuntijuus ei ole tiedossa muilla tahoilla lainkaan. Tämä asetelma ei anna oppilaille yhdenvertaista mahdollisuutta oppilashuoltolain mukaisiin koulukuraattorin palveluihin. Tutkimuksella koulun sosiaalityön asiantuntijuus voisi kirkastua ja sitä voitaisiin hyödyntää paremmin. Tietoisuutta lisäämällä myös yhdenvertaisuus oppilaiden oikeudesta koulukuraattorin palveluihin paranisi. Riikka Planting Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Sosiaalityön asiantuntijuus oppilashuoltotyössä – kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Lapin yliopisto, 2022. Työn ohjaajana toimi Mari Kivistö. Lähteet Gråsten-Salonen, Hanna & Mervi Mehtiö 2017: ”Koulun sosiaalityö”. Teoksessa Kananoja, Aulikki, Martti Lähteinen & Pirjo Marjamäki (toim.) Sosiaalityön käsikirja. Helsinki: Tietosanoma, 286–300. Halme, Nina & Hedman, Lilli & Ikonen, Riikka & Rajala, Rika 2018: Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Työpaperi 15/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Harrikari, Timo & Romakkaniemi, Marjo & Fiorentino, Vera & Saraniemi, Sanna & Tiitinen, Laura & Leppiaho, Tuomas 2021: Sosiaaliala ja koronaviruspandemia. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 46. Lähteinen, Sanna; Raitakari, Suvi; Hänninen, Kaija; Kaittila, Anniina; Kekoni, Taru; Krok, Suvi; Skaffari, Pia 2017: Sosiaalityön koulutuksen tuottama osaaminen. Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkoston Sosnet julkaisuja 7. kuva: Pixapay
Koronakriisi akuuttina terveys- ja talouskriisinä on luonut erityisen parlamentaarisen tilan. Parlamentaarinen vuorovaikutus koronakriisin alkaessa ilmentää epätyypillistä parlamentaarista yhteistyökykyä, jossa parlamentti johtoelimenä asettaa terveyden ja turvallisuuden talouden edelle. Koronakriisi on vaatinut poikkeuksellista reaktionopeutta, joka ilmentyy erityisessä parlamentaarisessa yhteistyökyvykkyydessä ja myöhemmin yhteistyökyvyn puutteessa. Kuva: Pixabay
Kriisiretoriikka Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa kriisiretoriikka on useimmiten talouspainotteista. Suomalainen lamapuhe on sotahistorian ja kansanluonteen vuoksi muista länsimaista poikkeavaa. Puhetta perustellaan mentaliteettihistorialla, jonka vuoksi aiempi tutkimus talouskriiseistä valikoitui 1990-luvun sekä 2008 finanssikriisin aikaiselle talousretoriikalle. Molemmissa talouskriiseissä yhdistyvät sotaretoriikka, välttämättömyyspuhe sekä kollektiivisuutta korostava retoriikka. Näitä retoriikan muotoja on tutkimuksen perusteella löydettävissä myös koronakriisin poliittisessa retoriikassa. Poliittista kriisiretoriikkaa on mielenkiintoista tutkia, sillä parlamentissa vuorovaikutusta ohjaa menneisyyttä tukevat käytänteet ja tavat rakentaa vuorovaikutustilanteet. Parlamentti ja koronakriisi Tutkimuksessa keskitetään parlamentaarisen vuorovaikutuksen tarkastelu koronakriisin aikaiseen poliittiseen vuorovaikutukseen. Pyrkimyksenä on luoda ero koronakriisin ensimmäisen- ja toisen aallon välille retoristen menetelmien avulla. Tutkimuksen tuloksena on, että koronakriisin ensimmäisessä aallossa parlamentti sitoutui poikkeukselliseen yhteistyöhön. Hallituksen ja opposition välinen vuorovaikutus oli lämminhenkistä, joka muuttui koronakriisin edetessä toiseen aaltoon. Toisen korona-aallon aikainen vuorovaikutus edustaa perinteistä parlamentaarista vuorovaikutustapaa, jossa aletaan väittelemään. Tutkimus osoittaa muutoksen ensimmäisen ja toisen aallon välisessä parlamentaarisessa vuorovaikutuksessa. Talous- ja terveyspuhe Tutkimuksessa talous- ja terveyspuhe jakaantuivat ensimmäisen ja toisen korona-aallon välillä. Koronakriisin alkaessa hallitus sekä oppositio sitoutuivat poikkeukselliseen parlamentaariseen yhteystyöhön. Puhe painottui terveyden ja turvallisuuden ensisijaisuuteen. Ensisijaisuudella tarkoitetaan sitä, että terveyttä ja turvallisuutta edistävät poliittiset toimet olivat pääprioriteetti koronakriisin hoidossa. Koronapandemian toisessa aallossa hallitus ja oppositio alkoivat väitellä, eli parlamentin perinteiset tavat ja käytänteet palasivat normaaliin. Koronakriisin toisessa aallossa parlamentaarinen yhteistyö purkaantui, sillä puhe asettui terveyden ja talouden välille. Tutkimuksen mukaan vastakkain asettelu perustui hallitus-oppositio-asetelmalle. Terveys- ja talouspuheen jakaantuminen hallitus-oppositio-asetelmaan osoittaa akuutissa terveyttä uhkaavassa koronakriisissä demokratiaan perustuvan hallintamuodon ylläpitävän jämähtäneitä käytänteitä. Jämähtäneet käytänteet perustuvat vallan tavoitteluun, ylläpitämiseen ja parlamentin yleiseen vuorovaikutustapaan. Eeva Kaitaluoma Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu politiikkatieteiden pro gradu -tutkielmaan Poliitikkojen ammattikieli koronakriisin keskellä. Tutkimus talous- ja terveyspuheesta parlamentaarisessa vuorovaikutuksessa. Työn ohjaaja: Tapio Nykänen Lähteet: Kiander, Jaakko & Vartia, Pentti (1998) Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. Tampere: Tammer-Paino Oy. Palonen, Kari (2012) Parlamentarismi retorisena politiikkana. Jyväskylä: Bookwell Oy. Erityislapsen syntyminen ajaa perheen kriisiin. Tutkielmassani perehdyin vanhempien kertomuksiin vanhemmuuden haasteista. Erityislapsen vanhemmuus Erityislapsi tässä tutkielmassa on joko varhaisessa vaiheessa sairastunut tai vammaisena syntynyt lapsi. Erityislapsen vanhemmuus näyttäytyi tutkielmassa haastavana tehtävänä ja vanhempien tuen tarve suhteessa muihin perheisiin oli kasvanut. Sosiaalityöntekijöiden onkin tärkeä huomioida tämä tarve ja huomata, ettei perheiden huolenaiheista, vahvuuksista tai tärkeinä pitämistä asioista pidä olettaa mitään (Määttä 2001, 87). Tarinoita kertomassa Kaikkia tutkimuksen perheitä yhdisti kriisi, joka puhkesi, kun tieto lapsen vammasta tai sairaudesta tuli. Perheiden tarinoita muodostui kolme: selviytyjävanhemmuuden tarina, ulkopuolisen vanhemmuuden tarina sekä voimattoman vanhemmuuden tarina. Toiset vanhemmat identifioituivat leijonaemoiksi ja -isiksi, toiset taas eivät tunnistaneet itseään tästä tarinasta. Myös roolikonfliktit uhkasivat perheitä: oma lapsi tarvitsi ikätasoaan nähden enemmän tukea, jolloin vanhempi saattoi kokea ulkopuolisuutta. Saatu tuki vaikutti vanhempien kokemukseen arjesta erityislapsen kanssa. Sisarusten merkitys Sisarusten asema oli kaiken kaikkiaan haastava perheissä, joissa oli erityislapsi, mutta samaan aikaan terve sisarus saattoi olla suuri voimavara vanhemmalle: tämä antoi vanhemmille mahdollisuuden muodostaa identiteetin, jossa ei ollut keskeistä vain erityislapsen vanhemman identiteetti. Lopuksi Erityislapsen vanhemmuus voi olla haastava tehtävä. Silloin, kun tarinalla oli onnellinen loppu, koettiin vanhemmuus palkitsevana ja rikastuttavana sekä uusia näkökulmia antavana. Erityislapsi perheessä avarsi parhaimmillaan myös sisarusten maailmankuvaa ja laajensi näiden kaveripiiriä. Sini Niemi Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Erityislasten vanhempien kertomuksia vanhemmuuden haasteista. Lapin yliopisto, 2022. Lähteet Määttä, Paula 2001: Perhe asiantuntijana. Erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen käytännöt. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. 2.painos. Kuva: Pixabay
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |