Työntekijän stressin kokemiseen vaikuttavat myös lähijohtajan persoona ja tapa ilmaista asiat15/9/2020
Töissä koetaan usein stressiä tilanteissa, joissa tuntuu, ettei kyetä hallitsemaan työtä tai vastaamaan sen vaatimuksiin. Tällöin tukea haetaan usein lähijohtajalta. Mutta onko tukea aina saatavilla ja miten lähijohtajan persoona ja tapa ilmaista asiat vaikuttavat stressin kokemiseen? Organisaatioilta ja niiden toiminnalta odotetaan nykyään yhä enemmän kasvavia tuottoja ja tehokkuutta. Organisaatiot vastaavat näihin odotuksiin usein erilaisin organisaatiomuutoksin, jotka aiheuttavat työntekijöille epävarmuuden tunteita ja kielteisen työstressin kokemusta. Pitkittyessään stressi voi johtaa työkyvyttömyyteen ja aiheuttaa mittavien yhteiskunnallisten kustannusten lisäksi huomattavia inhimillisiä kärsimyksiä. Työstressiä aiheuttavat tekijät ja työstressin ilmeneminen Työntekijän stressin kokemiseen vaikuttavat työhön liittyvät tekijät, työn vaatimukset ja työntekijän omat voimavarat sekä työhön saatu lähijohtajan sosiaalinen tuki, jonka kokemiseen vaikuttavat saadun tuen muoto ja sen vaikutus. Työntekijöiden kokema kielteinen työstressi ilmenee heikentyneenä työssä jaksamisena, väsymisenä ja voimattomuutena ja jopa loppuun palamisena. Työstressin kokeminen ilmenee myös tunteena työn merkityksettömyydestä ja työhön turhautumisena. Seurauksena on usein heikentynyt työssä suoriutuminen. Työstressiä aiheuttavat muun muassa liiallinen työmäärä, muutokset työssä ja organisaatiossa, epäselvät tehtävät, arvostuksen puute ja työn huono organisointi sekä tunne siitä, ettei työssä voi suorittaa kykyjään vastaavia tehtäviä. Työstressiin vaikuttaminen Kaikkiin työstressiä aiheuttaviin tekijöihin ei työntekijänä voida itse vaikuttaa. Tällaisissa tilanteissa korostuu lähijohtajan tuen merkitys. Lähijohtaja voi tukea työntekijää konkreettisesti esimerkiksi osallistumalla yhteistyössä työntekijän kanssa työskentelyyn, hankkimalla työssä tarvittavia työvälineitä tai muutoin organisoimalla työtä ja varmistamalla työnteon edellytyksiä. Lähijohtajan tuki voi olla myös informationaalista esimerkiksi neuvojen ja ohjeiden muodossa. Lähijohtaja voi osoittaa tukea myös myönteisen palautteen ja kannustamisen muodossa sekä luottamuksena ja arvostuksena työntekijän osaamista ja ammattitaitoa kohtaan. Edellytykset lähijohtajan tuen hakemiselle ja saamiselle
Lähijohtajan tuki vähentää työntekijän stressin kokemista, lisää työhyvinvointia ja edesauttaa työssä suoriutumista. Tuen hakeminen ja saaminen edellyttävät kuitenkin onnistunutta vuorovaikutusta työntekijän ja lähijohtajan välillä. Tuen hakemista edesauttaa se, jos työntekijällä on myönteisiä kokemuksia lähijohtajan johtamiskäytännöistä ja toimintatavoista ja -tyylistä. Lähijohtajan tuen hakemiseen vaikuttaa myönteisesti lähijohtajan johtamistaitojen lisäksi myönteinen ja avoin suhtautuminen työntekijöihin, kyky ottaa työntekijät huomioon sekä halu ja valmius keskustella työntekijöiden kanssa. Kokemuksiin vaikuttaa myös se, millaiseksi lähijohtaja henkilönä koetaan ja millainen hän on ominaisuuksiltaan ja piirteiltään. Lähijohtaja voidaan kokea persoonaltaan esimerkiksi helposti lähestyttäväksi ja luottamusta herättäväksi, jolloin hänelle koetaan voitavan ilmaista tuen tarvetta avoimesti. Toisaalta lähijohtaja voidaan kokea tuen hakemisen kannalta päinvastoin esimerkiksi etäiseksi ja liian muodolliseksi, jolloin häneltä ei koeta voitavan hakea ja saada tukea. Kielteisiksi koetuilla piirteillä ja toimintatavoilla voi olla myös stressiä lisäävä vaikutus. Lähijohtamisessa olisi kiinnitettävä huomiota asiasisällön lisäksi lähijohtajan tapaan toimia ja esittää asiat työntekijän työhyvinvointia heikentävän ja työsuorituksia vähentävän stressin vähentämiseksi. Tuula Näätänen Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteiden, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan "Fenomenologinen näkökulma työntekijän työstressiin ja lähijohtajan tukeen". Kuvat: Pixapay.com Kuva: Torronsuo, Tammela, Finland by Ninara (CC BY 2.0) Suo on helppo ajatella vain kartassa rajatuksi ja maastossa erottuvaksi alueeksi. Kuitenkin erilaiset käytännöt paljastavat suon olevan moninainen kokonaisuus.
Viime vuosina usein taka-alalla olleet suot ovat nousseet otsikoihin. Syynä uuteen suosioon ovat yhä yleisemmäksi käyvä ojitettujen soiden ennallistaminen. Muutos tuo esiin myös suon moninaisuuden. Se ei ole vain maastosta tarkasti rajattavissa oleva alue, vaan sen omissa toiminnoissa ja ihmisten tekemisissä se muotoutuu hyvinkin erilaisiksi soiksi. Samalla suon rajat muotoutuvat osana erilaisia verkostoja. Veden virtausta Soiden olemus perustuu pitkälti veden liikkeisiin. Suolle tehdyt ojitukset muuttavat suon vesitaloutta radikaalisti, jonka seurauksena veden pinta suolla laskee. Ennallistamistoimilla veden kierto suolla pyritään palauttamaan luonnontilaisen suon kaltaiseksi. Veden hallintaan tähtäävät ennallistamistoimet antavat konkreettisen esimerkin suon rajanvedon monimutkaisuudesta. Ennallistamistoimet, kuten ojien täyttö, tehdään lähtökohtaisesti vain karttaan merkityn, usein suojellun suon alueella. Aina kuitenkaan vain merkityllä alueella tapahtuva ennallistaminen ei riitä onnistumiseen. Silloin kyse voi olla suoalueeksi määritellyn alueen ulkopuolella tapahtuneista muutoksista, jotka vaikuttavat suohon. Suon rajat muotoutuvat osana laajempaa vesistön kokonaisuutta. Suo, aineiden kierto ja ilmasto Ennallistaminen vaikuttaa suon aineiden kiertoon: hajotus hidastuu, hiili sitoutuu muodostuvaan turpeeseen ja metaania vapautuu ilmaan. Samalla suon rajat kurkottavat laajemmalle kuin edellisessä esimerkissä. Suon rajaamisen keskiössä ovat tällä kertaa turve sekä mikrobit. Ensimmäiseen sitoutuu hiiltä ilmakehästä, ja jälkimmäiset synnyttävät metaania vähähappisissa oloissa. Ihmisten harjoittamien mittausten kautta tämä muuttuvan suon aineiden kierto saadaan näkyväksi. Turpeen muodostus ja mikrobien hajotusta ei kuitenkaan nähdä neutraalina toimintana, vaan ne liitetään osaksi ilmastoa, ja etenkin osaksi teorioita sen muutoksesta. Suo muuttuu paikallisesta alueesta globaalin, alati muuttuvan verkoston osaksi. Suon moninaisuus Erilaisten toimijoiden ja käytäntöjen kautta suo muodostuu osaksi erilaisia ja -laajuisia kokonaisuuksia. Se tekee suon tarkasta ja yksiselitteisestä rajaamisesta hankalaa. Kartalla näkyvät suon rajat ovatkin vain yksi useista suon rajaamisen mahdollisuuksista, sillä tarkkoja rajoja ei ole olemassa sellaisenaan. Ne määrittyvät käytännössä ihmistoiminnassa, erilaisissa teorioissa, mittauksissa ja seurannoissa. Suon ennallistamiskäytäntöjen tarkastelu osoittaa, ettei ole olemassa yhtä suota. Erilaiset suon määrittelyn ja muokkaamisen käytännöt tuottavat kukin omanlaistaan suota, jotka voivat olla läsnä samanaikaisesti ja päällekkäin. Tuisku Siivola Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Teksti perustuu sosiologian pro gradu -tutkielmaan ”Suo muutoksessa. Ennallistettavan suon todellistuminen ennallistamisoppaassa”. Graduohjaaja oli Veera Kinnunen. Älykkään erikoistumisen strategiat edellyttävät vahvaa sidosryhmien yhteistyötä maakunnissa. Yhteistyötä vahvistavat toimintamallit ja strategioiden kytkeminen osaksi kehittämistyön eri sisältöjä ovat tärkeitä strategioiden koordinoinnissa. Kansallisen tuen roolia sekä vuoropuhelua kansallisen ja alueellisen tason välillä on tarpeen vahvistaa. Älykkään erikoistumisen strategiat toimintamallien uudistajina Älykkään erikoistumisen strategiat ohjaavat EU:n rakennerahastovarojen käyttöä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Älykkään erikoistumisen strategiset valinnat muodostuvat alueiden vahvuuksien ja osaamisen perusteella. Strategioiden laadinnan ja toimeenpanon aikana tärkeässä roolissa on eri sektoreiden ja toimialojen välinen yhteistyö. Ratkaisevaa on toimijoiden osallistumisen ja sitoutumisen tukeminen toimeenpanon eri vaiheissa. Merkittävässä roolissa älykkään erikoistumisen koordinoinnissa alueilla ovat maakuntien liitot, jotka vastaavat strategioiden valmistelusta ja niiden toimeenpanon koordinoinnista. Tutkimukseni tarkoitus on jäsentää älykkään erikoistumisen strategioiden hallintaa sekä vertikaalisella että horisontaalisella tasolla. Koordinaation ja resursoinnin kysymyksiä tarkastellaan sekä toimijoiden välillä maakunnissa että maakuntien suhteessa keskushallintoon. Tutkimuksessa aineistonkeruu toteutettiin teemahaastatteluin. Haastateltavina olivat maakuntien liittojen aluekehittämisestä ja innovaatiotoiminnasta vastaavat asiantuntijat ja johtajat. Lisäksi haastattelin työ- ja elinkeinoministeriön alue- ja rakennepolitiikan sekä innovaatiopolitiikan valmistelusta vastaavia virkamiehiä. Haastatteluaineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysinä, jossa hyödynsin alueellisen hallinnan viitekehystä. Älykkään erikoistumisen strategiat on omaksuttu maakunnissa käyttöön pääosin onnistuneesti. Strategioiden toimeenpanon myötä maakunnallinen kehittämistyö on muodostunut aiempaa yhteisemmäksi ja eri toimijoiden välinen vuoropuhelu on lisääntynyt. Älykkään erikoistumisen verkostot ja kumppanuudet ovat luoneet toimijoille samaistumispinnan ja viitekehyksen, joissa valittuja painopisteitä kehitetään eteenpäin. Kehittämistyön luonteen muuttuminen näkyy konkreettisesti esimerkiksi siinä, että kilpailuasetelmista tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden välillä on siirrytty niiden toteuttamiin yhteishankkeisiin. Osassa maakunnista on kehitetty uudenlaisia alueellisiin tarpeisiin räätälöityjä osallistavia vuoropuhelun ja yhteistyön toimintamalleja älykkään erikoistumisen strategioiden tueksi. Älykkään erikoistumisen strategioiden uutuusarvo ilmenee eri toimialojen ja sektoreiden välisen vuoropuhelun, maakuntien välisen yhteistyön ja kansainvälisen verkostoitumisen kasvun kautta. Näitä älykkään erikoistumisen keskeisiä elementtejä tulee entisestään vahvistaa. Olennaista on lisäksi, että älykkään erikoistumisen strategisia valintoja tarkastellaan säännöllisesti kriittisellä otteella ja etsitään uusia nousevia mahdollisuuksia yhteistyössä. Myönteisestä yleiskuvasta huolimatta älykkään erikoistumisen strategisten valintojen valmisteluun ja toteutukseen osallistuminen koskettavat varsin rajallista toimijajoukkoa maakunnissa. Toimijoiden pääseminen osaksi olemassa olevien verkostojen ja klustereiden toimintaa on osoittautunut osin haasteelliseksi. Hankkeiden toteuttajina toimivat usein vahvan roolin tutkimus- ja kehittämistoiminnassa vakiinnuttaneet organisaatiot. Erityisesti parannettavaa on aidosti elinkeinoelämälähtöisessä kehittämistyössä, jossa keskeistä on säännöllinen vuoropuhelu yritysrajapinnan kanssa. Älykkään erikoistumisen strategioiden potentiaalia eri sektorit ja toimialarajat ylittävässä kehittämisessä ei ole vielä hyödynnetty täysimääräisesti. Älykkään erikoistumisen strategiat luontevana jatkumona kehittämistyölle Paikkaperustainen alueen vahvuuksiin ja erityispiirteisiin perustuva aluekehittämisen lähestymistapa ollut Suomessa vahva jo pitkään. Haastattelut nostivat esiin älykkään erikoistumisen strategioiden kytkeytymisen olemassa oleville aluekehittämisen foorumeille ja sisältöihin maakunnissa. Maakuntien liitoissa nähdään, että älykkään erikoistumisen strategiat ovat luonteva kytkeä osaksi maakunnallista kehittämistyötä ja maakuntaohjelmia. Useissa maakunnissa olemassa olevat yhteistyön rakenteet ja käytännöt palvelevat älykkään erikoistumisen strategioiden koordinointia. Älykkään erikoistumisen strategiat kytkeytyvät olennaisella tavalla muun muassa elinkeinojen ja osaamisen kehittämisen kokonaisuuksiin. Älykkään erikoistumisen strategiat vahvistavat alueiden roolia innovaatiotoiminnassa. Kehittämällä älykkään erikoistumisen strategioiden alueellisia toimintamalleja, verkostoitumalla ylialueellisesti ja saavuttamalla menestystä EU-tason verkostoissa alueet osoittavat kyvykkyyttään ja osaamistaan innovaatiotoiminnassa. Älykkään erikoistumisen strategioiden toimeenpanon seurauksena syntyneet tulokset ja vaikuttavuus alueelliseen tki-toimintaan lisäksi legitimoivat paikkaperustaisen kehittämisen perinnettä ja maakuntien liittojen roolia kehittämistyön rahoittajina ja koordinoijina. Älykkään erikoistumisen uudet toimintamallit vauhdittavat kehittämistyötä edelleen ja parantavat alueiden toimijoiden kytkeytymistä kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin ja rahoitusmahdollisuuksiin. Yhteistyötarpeet alueellisen ja kansallisen tason välillä Kansallisen tason rooli älykkään erikoistumisen strategioiden tukena ja koordinaatiossa on jäsentymätön. Kansallisella tasolla työ- ja elinkeinoministeriön ohjeistus, tiedon välittäminen ja vuoropuhelu älykkään erikoistumisen strategioista maakuntien suuntaan on jäänyt vähäiseksi. Maakuntien liitoissa koetaan, että alueiden ääni ei kuulu kansallisen innovaatiopolitiikan strategioiden ja rahoitusohjelmien suunnittelussa. Rahoituksen osalta älykkään erikoistumisen strategioiden toimeenpano on pitkälti Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) varassa. Älykkään erikoistumisen strategiat eivät toimi laajempana välineenä osana kansallisen innovaatiopolitiikan suunnittelua. Ongelmaksi maakuntien liitossa koetaan myös kansallisen tukirakenteen puuttuminen klustereiden ja verkostojen kehittämiselle. Näiden tekijöiden vuoksi älykkään erikoistumisen strategioiden tulokset ja vaikuttavuus jäävät pitkälti alueellisiksi. Maakuntien liitoissa ja työ- ja elinkeinoministeriössä ollaan yhtä mieltä siitä, että vuoropuhelun kehittäminen ja toimenpiteiden yhteensovittaminen alueellisen ja kansallisen tason välillä on merkittävä kehittämistarve. Älykkään erikoistumisen strategioiden toteuttamisessa tasapainoillaan vahvan paikkaperustaisen kehittämisotteen ja aiempaa vahvemman tuen ja koordinaation tarpeiden välillä. On tärkeää, että alueiden omaehtoinen vahvuuksiin perustuva kehittämisote saa vahvan aseman myös tulevaisuudessa. Osana älykkään erikoistumisen strategioiden kehittämistä myös kansallisen tason rooli tulee asemoida uudella tavalla. Mielestäni aluetasolla toteutettavat dialogiset toimintamallit on tarpeen tuoda välineiksi myös kansallisen ja alueellisen tason välisen vuoropuhelun ja yhteistyön vahvistamiseksi.
Älykkään erikoistumisen strategiat ovat yhä merkittävämmässä roolissa yhteiskunnallisiin muutostrendeihin vastaamisessa, kuten siirtymässä vähähiiliseen ja digitaaliseen yhteiskuntaan. Tämän vuoksi on huolehdittava strategioiden kytkeytymisestä kansallisen tason strategioihin ja toimenpiteisiin. On tärkeää, että älykkään erikoistumisen strategiat elävät ajassa, jossa ne toimivat keskeisinä innovaatiotoimintaa suuntaavina välineinä. Alueellisen ja kansallisen tason välisellä yhteistyöllä ja toimenpiteiden koordinaatiolla voidaan saavuttaa aiempaa vaikuttavampia älykkään erikoistumisen strategioita. Marika Ikäläinen Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan "Älykkään erikoistumisen strategioiden alueellinen hallinta". Kuvat: Pixabay ”Ylipäätään lapsen osallisuus toteutuu jäykässä byrokraattisessa järjestelmässä huonosti. Jos tämän järjestelmän rajoja pystyy rikkomaan edes vähän, lapsen osallisuus toteutuu paremmin. Mitä paremmin järjestelmän rajat pystyy rikkomaan, sitä paremmin myös lapsen osallisuus toteutuu.”
Näin kommentoi vammaisen lapsen osallisuutta eräs sosiaalityöntekijä tutkiessamme sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuudesta. Tutkimuksen mukaan vammaisen lapsen osallisuutta pidetään sosiaalityön tavoitteena, mutta siitä huolimatta se jää usein toteutumatta. Joskus vammaisen lapsen sijaan kuullaan hänen vanhempaansa. Vammaisella lapsella on sosiaalityöntekijöiden mukaan yhtäläinen oikeus osallisuuteen, kuin kenellä tahansa lapsella. Pro gradu- tutkielmassamme tutkimme erään suomalaisen sosiaali- ja terveyspiirin sosiaalihuoltolain mukaisissa lapsiperhepalveluissa, lastensuojelussa ja vammaispalveluissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuudesta. Kyselyn aineisto koostui 17 sosiaalityöntekijän vastauksista. Vammaisen lapsen osallisuuteen liittyy kuitenkin erityisyyksiä, jotka työskentelyssä tulee huomioida. Vammaisen lapsen osallisuus sosiaalityön arvona Sosiaalityön roolia vammaisen lapsen osallisuuden toteutumisessa pidetään tärkeänä. Silloin, kun vammaisen lapsen oikeutta itsensä ilmaisuun halutaan korostaa, on sosiaalityö erityisen tärkeässä roolissa. Vammaista lasta tavataan asiakasprosessin eri vaiheissa riippuen siitä, onko hänen asiakkuutensa sosiaalihuoltolain mukaisissa lapsiperhepalveluissa, lastensuojelussa vai vammaispalveluissa. Sosiaalityöntekijät pohtivat vastauksissaan sitä, että erityisesti erilaisissa palavereissa olisi tärkeää harkita tarkkaan, kuinka monta työntekijää niihin osallistuu. Vammaisen lapsen itseilmaisuun vaikuttaa myös se, millaisella kokoonpanolla lasta tavataan ja onko tapaamisessa lapselle tuttuja ihmisiä läsnä. Luottamuksellisuus osallisuuden perustana Sosiaalityöntekijöiden näkemyksissä korostui luottamuksellisen suhteen muodostuminen. Asiakassuhteen luottamuksellisuutta pidetään vammaisen lapsen kanssa työskentelyn perustana. Luottamuksen nähdään rakentuvan vuorovaikutuksen ja yhteisen elämismaailman muodostumisen tuotteena. Konkreettisesti lapsen tasolle asettuminen on myös tärkeää. Luottamuksellinen suhde turvaa asiakkaan osallisuutta, ja osallisuuden kokemus on suoraan yhteydessä kokemukseen siitä, saako asiakas sosiaalityöntekijältä apua (Trevithick 2001). Sosiaalityöntekijät kertoivat pitävänsä tärkeänä sitä, että vammainenkin lapsi saa itse valita osallistumisensa tason. Tämä tarkoittaa sitä, että vammaisella lapsella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa tapaamispaikkaan, ja siihen, ketä tapaamisessa on läsnä. Joskus vammainen lapsi voi myös kieltäytyä osallistumasta, ja myös silloin hänen oikeuttaan valita tulee kunnioittaa. Osallisuuteen vaikuttavat mekanismit Yksi osallisuuden kulmakivistä on mahdollisuus yhteiseen kieleen ja tapaan kommunikoida. Suurimmaksi esteeksi vammaisen lapsen osallisuudelle voi muodostua yhteisen kielen puute. Sosiaalityöntekijät kokevatkin, että he haluaisivat saada lisää koulutusta esimerkiksi kommunikaatiota tukevien ja korvaavien menetelmien käyttöön. Sosiaalityöntekijät näkevät myös, että vammaisella lapsella olisi hyvä olla tukihenkilö mukana tapaamisissa. Usein tukihenkilö on vammaisen lapsen vanhempi. Tukihenkilö voi olla myös joku muu, sillä tarkoituksenmukaista on, että tukihenkilö tukee lasta itseään osallistumaan. Joskus vammaisen lapsen vanhempi voi pyrkiä sanoittamaan asioita lapsen puolesta. Vaikka vanhemmalla on näin toimiessaan pyrkimys hyvään, voi sosiaalityöntekijälle jäädä epäselväksi se, kenen tarinaa oikeastaan kerrotaan. Keskustelua sosiaalityön arjesta ovat jo pitkään leimanneet kiire ja resurssipula. Tämä on sosiaalityöntekijöiden näkemysten mukaan muovannut sosiaalityöhön sellaisia työkäytäntöjä, joissa vammaisen lapsen osallisuus ei toteudu niin hyvin kuin mahdollista. Kiire ei saa kuitenkaan olla syy vammaisen lapsen kuulematta jäämiselle. Ronimuksen (2019) mukaan vammaiset lapset ovat kaksinkertaisessa riskissä jäädä kuulematta. Sosiaalityöntekijät kokivat, että heillä ei aina ole riittävästi aikaa perehtyä vammaisuuden aiheuttamiin erityispiirteisiin. Parempi perehtyminen loisi vankemman pohjan osallisuudelle. Kohti parempaa osallisuuden kokemusta Tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät haluaisivat kehittää työmenetelmiä sellaisiksi, että vammaisenkin lapsen kuulemisesta tulee työssä itsestäänselvyys. Myös yhteistyön merkitystä muiden tahojen kanssa korostettiin. Sosiaalityöntekijöiden vastauksien perusteella vaikuttaa siltä, että jos vammaisen lapsen osallisuus jää toteutumatta, ei kyseessä ole sosiaalityöntekijän tahto, vaan ajan ja resurssien puute. “Lapsen osallisuutta estää työntekijän kiire, jolloin ei ole välttämättä aikaa pysähtyä lapsen kuulemisen äärelle tai käsitellä asiaa lapsen ikätason mukaisesti.” Marjaana Lassila & Paula Vainikka Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ’Vammaisen lapsen osallisuus ei ole mielipidekysymys – Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuuden toteutumisesta’. Lähteinä käytetty: Ronimus, Heli 2019: Vammaisen lapsen osallisuus ja näkemyksen selvittäminen. Teoksessa Kivistö, Mari & Nygård, Martina (toim.): Yhdessä eteenpäin – asiakasosallisuus vammaissosiaalityössä. Trevithick Pamela 2011: Social Work Skills and Knowledge: A Practice Handbook |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |