”Minulla on vain hyvää sanottavaa lastensuojelusta. Olen itse ollut vakavasti sairas ja silloin saimme tukiperheen. Työtekijät olivat empaattisia ja hoitivat asioita paneutuvasti. – ” Kyllä, lastensuojelu voi herättää positiivisia onnistumisen kokemuksia asiakkaana olevissa lapsissa ja heidän perheissään, vaikka hyvin tehty lastensuojelutyö jääkin usein huomiotta. Virheiden esille nostaminen on tärkeää, mutta samalla työpaikkojen tulee luoda onnistuvan arkisen sosiaalityön ilmapiiri ja antaa työntekijöille mahdollisuus pohtia onnistumisia työssään. Näiden kokemusten kautta työntekijät voivat oppia näkemällä onnistumiset prosessissa asiakkaan näkökulmasta. Onnistumisen kokemukset lastensuojelussa Työssä, jossa liikutaan vaikealla ja arkaluontoisella alueella, kuten lastensuojelussa, positiivisen palautteen saaminen asiakkaalta koetaan merkityksellisenä. Tämä johtuu myös siitä, että sen saaminen sosiaalityössä on harvinaista. Lastensuojelun onnistumisen arvioimisessa ollaan kiinnostuneita erityisesti toiminnan tuloksista ja vaikutuksista eli käytännössä työn hyödyistä asiakkaille. Lastensuojelua arvioitaessa pyritään luomaan toimintaa, jossa lapset ja nuoret sekä heidän perheensä saavat mahdollisimman tehokasta, heidän tarpeitaan vastaavaa tukea. Arvioimalla onnistumisia pyritään seuraamaan ja arvioimaan, miten tämä toteutuu. Onnistumisen kokemuksena avohuollon tukitoimet ”Hyviä kokemuksia on (lastensuojelusta), meillekin tuli perhetyöntekijä tosin minun oman avunpyyntöni perusteella. Toimi koko perheelle "selkänojana" kriisitilanteessa ja auttoi eteenpäin avun pariin. – ” Tekemäni tutkielman keskeisimpien tulosten mukaan eniten onnistumisen kokemuksia on koettu avohuollon asiakkuuden ja avohuollon palveluiden saamisen ajalta. Lisäksi on havaittavissa, että sosiaalityö koettiin onnistuneeksi useimmiten silloin, kun perheet kokivat saaneensa apua ja/tai tukitoimet oli koettu hyviksi. Kokonaisuutena eniten onnistumisen kokemuksia ihmiset kokivat avohuollon asiakkuuden ajalta saamastaan tuesta ja/tai palveluista, kuten perhetyöstä, tukiperheestä ja tukihenkilöstä. Myös esimerkiksi pelkästään se, että lapsi oli saanut tukiperheen, koettiin positiivisena asiana prosessissa. Muita onnistumisen kokemuksen lähteitä lastensuojelussa ” – Itse tein itsestämme/lapsista ilmoituksen. Sosiaalityöntelijät mukavia ja ymmärtäväisiä. – ” Löysin tutkimuksessani Vauva.fi-verkkokeskusteluista neljä selkeää ryhmää asioista, jotka tuottivat lastensuojeluun liittyviä onnistumisen kokemuksia. Nämä olivat 1) kohdatuksi tulemisen kokemus, 2) itse avun hakeminen, 3) avun saamisen kokemus eli hyviksi koetut tukitoimet sekä 4) mahdollisimman vähäinen puuttuminen. Palvelutarpeen arvioinnin aikana eniten positiivisia kokemuksia tuotti mahdollisimman vähäinen puuttuminen perheen sisäisiin asioihin. Avohuollon palveluihin sijoittuvissa positiivisissa kokemuksissa osassa taas oli läsnä se, että onnistunut kokemus piti sisällään sen, että perhe oli itse ollut hakemassa itselleen apua. Iina-Elina Heinonen
Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Minulla on vain hyvää sanottavaa lastensuojelusta” Onnistumisen kokemuksia lastensuojelusta.” Lähteet Arnkil, Tom & Heino, Tarja 2016: Pirulliset ongelmat opettavat. Teoksessa Haverinen, Riitta & Kuronen, Marjo & Pösö, Tarja (toim.). Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Vastapaino. Tampere. 283–300. Jokinen, Arja 2014: Onnistumisen tarinoita aikuissosiaalityössä. Teoksessa Haverinen, Riitta & Kuronen, Marjo & Pösö, Tarja (toim.). Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Vastapaino. Tampere. 196–218. Holma, Tupu & Rousu, Sirkka 2004: Lastensuojelupalvelujen onnistumisen arviointi. Suomen kuntaliitto. Helsinki. Ritala-Koskinen, Aino 2003: Onnistumisia lastensuojelussa. Teoksessa Satka, Mirja & Pohjola, Anneli & Rajavaara, Marketta (toim.). Sosiaalityö ja vaikuttaminen. Minerva Kustannus Oy. Jyväskylä. 103–124. Kuvat: Pixapay.com Lapset olivat istuneet takapenkillä ja vainoaja oli ajanut autolla pitkät päällä aivan heidän takapuskurissa kiinni. Ainoa asia mitä lapsi oli ajon aikana sanonut, oli että ”äiti minä en halua vielä kuolla”.
Sitaatti on eräästä käräjäoikeuden päätöksestä, joka kuvaa lapsen kokemaa pelkoa ja ahdistusta hänen eläessä lapsuuttaan vainon keskellä. Vaino luo pelon ilmapiirin, jossa lapset elävät lapsuuttaan. Vainoaminen on rikos Sekä yhteiskunnallisesta että sosiaalityön näkökulmasta vainoilmiö on merkittävä sosiaalinen ongelma. Erityisesti lapsiin kohdistuva vaino on vähän tunnistettu ja näkymätön ilmiö yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vainon keskellä elää lapsuuttaan moni lapsi. Vanhemman tai muiden lapselle tuttujen ihmisten viattomilta kuulostavat puhelinsoitot ja lapsen seuraaminen kodin ulkopuolella voivat kärjistyä siihen, että esimerkiksi lapsen koti yritetään tuhopolttaa. Suomessa vaino kriminalisoitiin 1.1.2014, jonka jälkeen vainoamisesta tuli virallisen syytteen alainen rikos. Rikoslain (1889/39) 7a§ mukaan ”vainoamiseen syyllistyy henkilö, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta.” Vainoaminen voidaan määritellä juridisesti sekä yleisemmin vainoamisen havaitsemisen näkökulmasta, mutta joskus raja vainoamisen ja niin sanotun normaalin käytöksen välillä on häilyvä (Häkkänen 2008, 752; Häkkänen-Nyholm & Salo 2019, 298). Vaino voi ilmentyä kontrollointina tai vallan käyttönä sisältäen niin taloudellisia, sosiaalisia, psykologisia ja fyysisiä tekoja (Brewster 2003, 210–212; Løkkegaard ym. 2019, 8). Aiemmista tutkimuksista ilmenee, että vaino kohdistuu lapsiin eri tavoin. Vainoaja voi esimerkiksi seurata lapsia, saada lapset suostuteltua puolelleen, uhata lapsia tai käyttää lapsia toisen vanhemman uhkaamiseen. Vaino voi kohdistua lapseen välittömästi tai välillisesti. Vanhempien eron jälkeinen vaino heikentää myös lasten hyvinvointia ja turvallisuutta. Vaikka vaino ei kohdistuisi suoraan lapseen, on lapsi myös yhtä haavoittuvassa asemassa kuin vainon kohteena oleva vanhempi. (Løkkegaard ym. 2019, 13; Nikupeteri & Laitinen 2015, 830, 841; Stark & Hester 2018, 97.) Pro gradu -tutkimuksemme tutkimustehtävänä oli tunnistaa vainon erilaisia haavoittavuuden muotoja lapselle. Kiinnitimme huomiota myös siihen, miten vaino haavoittaa lasten vanhempia ja vaikuttaa sitä kautta lapsiin. Tutkimusaineisto koostui 41 käräjäoikeuden vainotuomiosta, jotka ovat osa CAPS-hankkeessa kerättyjä vainotuomioita vuosilta 2014-2017. Tutkimuksellamme haluamme nostaa lapsen asemaa ja vainon haavoittavuutta lapselle esille. Vaino haavoittaa lasta Vaino haavoittaa lasta ja hänen vanhempaansa eri elämän osa-alueilla, jotka vaikuttavat lapsen turvalliseen kasvuympäristöön. Tutkimuksessamme vaino kohdistui lapseen jo suoraan tai välillisesti. Tutkimuksestamme ilmeni, että vainon haavoittavuuden kannalta ei ollut merkitystä oliko vanhempi oma vanhempi tai muu lapselle tuttu henkilö. Vaino ilmenee ja vaikuttaa lapsiin yksilöllisesti. Tutkimuksessa jaottelimme vainon haavoittavuuden muodot rakenteelliseen, psyykkiseen ja emotionaaliseen, sosiaaliseen, fyysiseen sekä kasvuympäristön haavoittavuuteen. Vaino on moniulotteinen ilmiö, jota on haasteellista tunnistaa, rajata ja saada loppumaan. Vainon rakenteellinen haavoittavuus ilmenee siinä, että lapsen kärsimystä ja kokemusta ei aina huomioitu käräjäoikeuden päätöksissä eikä lasta aina kuultu oikeusprosessin aikana. Lapsen tapaamiseen ja huoltoon liittyvien vanhempien oikeuksien ja velvollisuuksien vuoksi vainoamista on haasteellista rajata. Vainoamista ei estänyt vainoajalle määrätty lähestymiskielto, uhrien turvakielto tai vainoajan aikaisemmat tuomiot. Rakenteelliseen haavoittavuuteen liittyy myös se, että viranomaisten kanssa tehtävä työskentely voi olla vainotulle ja hänen perheelleen kuormittavaa, esimerkiksi vainoajan tekemien perättömien lastensuojeluilmoitusten takia. Avun saaminen viranomaisilta saattaa jäädä hyvin vähäiseksi. Vaino haavoittaa niin psyykkisesti kuin emotionaalisesti lasta. Tämä näkyy lapsen negatiivisina tunteina, muun muassa pelkona, häpeänä, vihana ja suruna. Lapset voivat joutua elämään jatkuvasti varuillaan. Lapsilla voi ilmetä unettomuutta, keskittymisvaikeuksia tai mielenterveydellisiä ongelmia. Vainon kohdistuessa lapsen vanhempaan, lapsi usein pelkää vanhempansa puolesta ja vuorostaan vanhempi lapsensa. Vainon sosiaalinen haavoittavuus ilmenee lapsen elämässä sosiaalisten suhteiden vähenemisenä ja elinpiirin kaventumisena, esimerkiksi harrastuksista pois jättäytymisenä. Tyypillistä on, että vainoaja pyrkii manipuloimaan vainotun lapsen lähipiiriä. Myös sosiaalisessa mediassa tapahtuva vaino korostui etenkin nuorten kohdalla. Vainon vuoksi perhe voi joutua tekemään suuria elämänmuutoksia, kuten muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Vainon fyysinen haavoittavuus kietoo sisälleen fyysisen väkivallan ja seuraamisen sekä perheen omaisuuden rikkomisen. Vaino voi ilmentyä myös digitaalisena, esimerkiksi seksuaalissävytteisten valokuvien lähettämisenä tai lapsen valokuvaamisena. Vaino vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen sekä muihin lapsen turvallisiin sukulais- ja ystävyyssuhteisiin. Vaino voi koskettaa ketä vain Vaino on harvoin ennakoitavissa ja sitä voi olla hyvin haastava tunnistaa ja nimetä. Vaino voi koskettaa meistä ketä vain ja vainon uhriksi voi joutua missä elämän vaiheessa tahansa. Vaino ei rajoitu julkisuuden henkilöihin tai vain yhteen tiettyyn ihmisryhmään tai yhteiskuntaluokkaan. Vaino haavoittaa lasta oli hän sitten suoraan tai välillisesti vainon kohteena. Vainolla voi olla hyvin kauaskantoisia vaikutuksia lapsen elämään. Haluammekin korostaa tärkeää yhteiskunnallista kysymystä vaino ilmiötä tarkastellessa – miten voimme ennaltaehkäistä vainoa ja suojella lapsia siltä? Miten voimme auttaa vainoa kohdanneita lapsia ja heidän perheitään? Niina Olkinuora ja Jaana Suokas Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Äiti minä en halua vielä kuolla - Vainon haavoittavuus lapsen elämässä. ”Huuto kaikuu edelleen korvissa, olenko todella niin huono ihminen? Uskallanko mennä kotiin? Mitä jos se satuttaa minua taas. Kukaan ei voi auttaa minua. Kaikki on minun syytäni.”
Nämä ajatukset ovat todellisia. Ne ovat ajatuksia, joita parisuhdeväkivaltaa kokenut ihminen kantaa sisällään. Miksi et vain lähde? Kysymys, joka liiankin herkästi esitetään parisuhdeväkivallan kohteena olevalle. Se vastuuttaa väkivallan kokijaa muutokseen. Avun hakemattomuuteen on useita syitä. Ihminen, joka elää väkivaltaisessa parisuhteessa usein häpeää omaa tilannettaan. Hän syyttää itseään tapahtumista, jonka vuoksi hän ensisijaisesti pyrkii muuttamaan omaa käytöstään väkivallan lopettamiseksi. Todellisuudentaju hämärtyy ja kosketus omaan itseen katoaa. Väkivallan kokija pelkää, mitä sitten tapahtuu, jos hän hakee apua. Sukupuolittunut väkivalta Parisuhdeväkivalta on tunnistettu ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Lähtökohtaisesti parisuhdeväkivalta on nähty miesten naisiin kohdistamana väkivaltana. Syynä ovat maskuliinisuuden tuottamat merkitykset miessukupuolelle. Mies nähdään stereotyyppisesti pärjäävänä, hän ei avaudu ongelmistaan vaan ratkaisee ne itsenäisesti, mies on menestyvä, vahva ja pystyy tarvittaessa puolustamaan itseään. Väkivaltakulttuuri liitetään myös osaksi miesten maailmaa. Miehiä ei tunnisteta avun hakijoina tai tarvitsijoina. Sukupuolesta riippumatta parisuhdeväkivallan uhriksi joutuminen on aina haavoittavaa. Tutkimustulokset Markku Heiskanen ja Elina Ruuskanen (2010) ovat tutkineet miesten kokemaa väkivaltaa. Tutkimuksen aineisto koostui 1918 miehen haastattelusta. Tutkimustuloksissa todettiin, että 16% miehistä oli kokenut parisuhteessa väkivaltaa. (Mt., 44.) Pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ja heidän avun hakemistaan. Olen toteuttanut tutkielmani haastattelemalla parisuhdeväkivaltaa kokeneita miehiä ja tutkielmaani on voinut osallistua myös kirjoittamalla omista kokemuksistaan. Tutkimukseen osallistuneet miehet kertoivat kohdanneensa henkistä, fyysistä, taloudellista ja seksuaalista väkivaltaa parisuhteessaan. Miesten kertomuksissa keskeiseksi avun hakemisen esteeksi nousi miesten puhumattomuus. Avun hakemista estivät väkivallan normalisoituminen, vaikeus irrottautua väkivaltaisesta suhteesta, itsensä syyttäminen, väkivallan tekijän suojeleminen ja pelko avun hakemisesta. Avun hakeminen Miten miehet saadaan hakemaan apua? Tärkeää on tunnistaa molempiin sukupuoliin kohdistuva väkivalta. Parisuhdeväkivaltaa kokeneita henkilöitä työssään kohtaavat ammattilaiset tarvitsevat tietoa ja koulutusta myös miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta. Tarvitaan puhetta miesten kokemuksista, jotta parisuhdeväkivaltaan liittyviä asenteita voidaan muuttaa. Uskalla puuttua. Elisa Häikiö Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan "Sitä jää niin yksin” - miesten kokemuksia parisuhdeväkivallasta ja avun hakemisesta” Lähteet Heiskanen, Markku & Ruuskanen, Elina 2010: Tuhansien iskujen maa. Miesten kokema väkivalta Suomessa. Yhdistyneiden kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti. Julkaisusarja No. 66. Verkkojulkaisu. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |