Tutkiessani Helsingin Sanomien kirjoituksia vuosilta 1997 – 2016 havaitsin diskurssien muutoksen alaikäisiä perheenyhdistäjiä koskevissa kirjoituksissa. Aihe on tärkeä, sillä median luomilla diskursseilla on valtaa siihen, minkälaisia asioita ihmiset pitävät tärkeinä ja millaista politiikkaa yhteiskunnassa ajetaan.
Lapselle perhe tarjoaa yhteisyyttä, turvallisuutta, hyväksyntää ja tukea. Yksin maahan tulleelle alaikäiselle pakolaiselle perheen saaminen Suomeen on kuitenkin käynyt yhä vaikeammaksi viimeisen 20 vuoden aikana. Helsingin Sanomien kirjoituksia analysoimalla pystyin tunnistamaan erilaisia puhetapoja. Negatiivisia ja positiivisia puhetapoja Hyväksikäyttödiskurssissa kirjoituksissa lapsista käytettiin ennen 2000-lukua erilaisia termejä, kuten pilottilapsi, ankkurilapsi ja tai pelinappula. Turvapaikkajärjestelmää annettiin ymmärtää käytettävän hyväksi myös siten, että lapsia lähetetään maasta toiseen niin, että mahdollisimman moni perhe pääsee tulemaan lasten perässä Eurooppaan. Vuoden 2011 jälkeen keskustelu hyväksikäyttödiskurssissa kuitenkin väheni. Mitä ilmeisemmin lainsäädännön kiristyessä perheenyhdistäminen vaikeutui niin paljon, että asiasta ei ollut enää tarpeen keskustella mediassa. Työtä ja vaivaa viranomaisille -diskurssissa pakolaislasten perheenyhdistäminen nähtiin työläänä ja aikaa vievänä. Vuoden 2012 jälkeen keskustelu työtä ja vaivaa -diskurssissa loppui, ilmeisesti koska perheenyhdistämistä tiukennettiin radikaalisti lainsäädännössä, mistä johtuen perheenyhdistämishakemusten määrä romahti. Perhe voimavarana -diskurssissa kirjoitettiin siitä, kuinka perheen puuttuminen vaikuttaa negatiivisesti kotoutumiseen ja mielenterveyteen ja lisää syrjäytymisen riskiä, ja kuinka hyvä investointi yhteiskunnalta perheenyhdistäminen on. Lapsen puolesta -diskurssissa nostettiin esiin, kuinka lapsi kärsii lakien sopimattomuudesta ja byrokratian hitaudesta. Tämä teema nousi esiin koko aineistossani vuodesta toiseen. Lapsen puolella diskurssissa puhuttaessa lapsen korostettiin usein olevan täysin samanlainen, riippumatta kulttuuritaustastaan. Pakolaislapsen perheen ikävöimisestä kerrottiin usein. Lapsen oikeus ja etu -diskurssissa perheenyhdistämistä nostettiin esiin ihmisoikeuksien, lasten oikeuksien tai lapsen edun näkökulmasta. Lapsen edulla puolustettiin sitä, että lapsi saisi vanhempansa Suomen, mutta myös sitä, että lapsi lähetettäisiin vanhempiensa luokse kotimaahansa. Puhetapojen muutos Turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa ja pakolais- ja perheenyhdistämispolitiikan kiristyessä lasta puolustavat ja perheen merkitystä korostavat diskurssit nostivat päätään. Erityisesti vuoden 2016 aineistossa perhe voimavarana -diskurssi ja lapsen puolella -diskurssi korostuivat, kun taas hyväksikäyttödiskurssissa esiintyvää puhetta ei ollut juuri lainkaan. Voisikin saada sen kuvan, että yhteiskunnan suhtautuminen maahanmuuttajiin olisi jotenkin muuttunut suvaitsevaisemmaksi tultaessa 2010-luvulle. On kuitenkin otettava huomioon se, että tässä käsittelin pelkästään niitä artikkeleita, jotka käsittelivät alaikäisiä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Luulen, että jos olisin tutkinut kaikkia maahanmuuttajia koskevia artikkeleita, olisin saattanut päätyä hyvinkin erilaisiin johtopäätöksiin. Virpi Annanolli Lapin Yliopisto Blogikirjoitus pohjautuu pro gradu -tutkielmaan Alaikäinen pakolainen perheenkokoajana. Diskurssianalyysi alaikäisiä perheenkokoajia koskevista kirjoituksista Helsingin Sanomissa vuosina 1997-2016. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |