Vammaisen henkilön yhteiskuntaan integroituminen – kuntoutuksella yhteiskunnan jäseneksi?21/11/2018
Vaikeasti autistisen ja kehitysvammaisen henkilön kuntoutusprosessin tarkastelu osoittaa, että palvelujärjestelmä on pirstaleinen ja kompleksinen koostuen eri toimijoista ja suunnitelmista. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin vaikeasti autistisen ja kehitysvammaisen henkilön kuntoutusprosessia systeemiteoreettisesta näkökulmasta. Tarkastelin kuntoutusprosessia mikrotason ilmiönä eli yksittäisen autistisen henkilön kanssa tehtävänä kuntoutustyönä, sekä mesotason ilmiönä eli kuntoutus- ja palvelujärjestelmän toimivuuden ja kuntoutuksen toteutuksena. Makrotason ilmiö eli kulttuuriset tekijät, lainsäädäntö ja politiikka olivat tutkimuksessa taustalla ja loivat puitteet koko kuntoutustoiminalle.
Kuntoutusjärjestelmän pirstaleisuus Tutkimuksessani kuntoutusjärjestelmä näyttäytyi pirstaleisena ja kompleksisena koostuen useista eri toimijoista ja edellyttäen monia erilaisia suunnitelmia. Kuntoutuksessa ilmeni puutteita ja kehittämistarpeita kaikissa ympäristöissä mikro- ja mesojärjestelmässä (koti, päiväkoti, koulu ja laitos). Kotiympäristössä vammainen henkilö ja hänen perheensä eivät saaneet riittävästi tukea. Päiväkoti- ja kouluympäristössä haasteena olivat henkilökunnan vaihtuvuus ja kielteiset asenteet kuntoutustoimia kohtaan. Perheen tuentarpeeseen vastaaminen Lakisääteisten omaishoidon vapaiden toteutumattomuus oli suuri epäkohta. Lakisääteiset omaishoidon vapaat eivät koskaan toteutuneet, kun ei löytynyt sopivaa hoitopaikkaa. Kotiin perheelle ei järjestynyt muitakaan tukitoimia. Vammaisen henkilön perheen jaksamisen kannalta oleellisia olivat Kelan järjestämät sopeutumisvalmennuskurssit ja siellä koettu vertaistuki. Rajoitustoimenpiteet laitoksen yleisiä käytäntöjä Vammaisen henkilön laitoshoito koostui lähinnä arjen rutiineista ja se näyttäytyi hoidon ja valvonnan paikkana. Laitokseen siirtyminen tarkoitti sitä, että kuntoutustyö ja terapiat enemmissä määrin loppuivat. Kuntoutustyö jäi työntekijöiden vastuulle ja se koettiin turhana henkilön haastavan käytöksen takia. Rajoitustoimenpiteet olivat yleisiä käytäntöjä. Integraation toteutuminen Vammaisen henkilön integraatio toteutui lähinnä fyysisenä ja toiminnallisena integraationa: Päiväkodissa ja koulussa henkilö jakoi yhteiset tilat ja yhteisen henkilökunnan toisten lasten ja oppilaiden kanssa. Sosiaalinen integraatio toteutui osittain, koska joihinkin ihmisiin henkilö pystyi luomaan jonkinlaisen vuorovaikutussuhteen. Yhteiskunnallinen integraatio jäi toteutumatta, jos yhteiskunnan täysivaltaisen jäsenyyden ehtona pidetään yhteiskunnan odotusten mukaista kansalaisuutta. Yhteistyön merkitys Vammaisen henkilön kuntoutusprosessin tarkastelu osoittaa, että yhteiskunnan etuuksien ja palvelujen saaminen edellyttää kaikkien ympäristön tasojen (mikro-, meso- ja makrojärjestelmä) välistä yhteistyötä. Jos puutteita ilmenee yhdellä tasolla, ne heijastuvat väistämättä myös toisiin tasoihin haastaen integraation toteutumista. Kyrill Lempinen Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Tapaustutkimus vaikeasti autistisen ja kehitysvammaisen henkilön kuntoutusprosessista systeemiteoreettisesta näkökulmasta” Lapsen osallisuus lapsiperheen palvelutarvetta arvioitaessa – sosiaalityöntekijöiden näkemys Yhteiskunnassa viime vuosikymmeninä tapahtunut ajattelutavan ja asenneilmapiirin muutos on johtanut hiljalleen lasten näkemiseen vanhemmistaan irrallisina, ajattelevina subjekteina. Lapsilla tunnustetaan olevan oikeuksia, jotka rantautuvat sosiaalihuoltoon lainsäädännön kautta. Millaista lapsen osallisuus on sosiaalihuollon asiakkaana? Pro gradu- tutkimuksessani tutkin sosiaalityöntekijöiden käsityksiä lapsen osallisuudesta sosiaalihuoltolain mukaisen lapsiperheen palvelutarpeen arvion aikana. Olin kiinnostunut siitä, millä tavoin sosiaalityöntekijät jäsentävät lapsen osallisuutta ja millaisena lapsen osallisuus näyttäytyy lyhytkestoisen arviointityön ympärille rakentuvan asiakasprosessin aikana. Lapsi osana perhettään, systeeminen näkökulma Systeemisen näkökulman kautta nähtynä lapsen osallisuus korostuu käsiteltäessä perheen tilannetta. Systeeminen lähestyminen tuo työskentelyyn mukaan sosiaalisten suhteiden tarkastelun ja huomioi yksilön osana elinpiiriään. Lapsi on osaperheyhteisöään ja perheyhteisö on osa häntä. Ymmärtääksemme sosiaalityössä perheen tilannetta holistisesti tarvitsemme perheen jokaisen jäsenen näkemyksen. Lapsen osallisuus palvelutarpeen arvioinnissa, siis mikä? Tutkimuksen tuloksena lapsen osallisuus kuvautui monitasoisena ilmiönä. Aineistosta oli paikannettavissa neljä pääkategoriaa lapsen osallisuudelle; osallisuus palvelutarpeen arvioinnin kulkuun vaikuttamisena, lapsen osallisuus puheessa ja kirjauksissa, lapsen osallisuus oikeutena tietoon ja osallisuus lapsen omana tapaamisena, omina narratiiveina ja lapsen omana toimintana. Tulosten perusteella lapsi voi vaikuttaa palvelutarpeen arvioinnin toteutuksen tapaan, työskentelyn organisointiin. Lapsi voi esimerkiksi valita missä häntä tavataan. Sosiaalityöntekijät kuvasivat lapsen osallisuutta olevan myös tilanteissa, joissa lapsi ei ole fyysisesti läsnä, jolloin lapsi on keskiössä aikuisten käymässä keskustelussa, osallisena puheessa ja sosiaalityöntekijät huolehtivat lapsinäkökulman säilymisestä kautta koko keskustelun. Lapsen osallisuus sisälsi myös osallisuuden sosiaalihuollon kirjauksissa, joihin nähtiin tärkeänä sisällyttää lapsen kokemusmaailmaa. Tärkeänä näyttäytyi lapsen tapaamisesta tehdyn sosiaalihuollon kirjauksen läpikäynti yhdessä lapsen kanssa, minkä kautta pyrittiin varmistumaan siitä, että sosiaalityöntekijät ovat ymmärtäneet oikein lapsen kertoman. Tämä linkittyi myös osallisuuteen oikeutena tietoon. Tiedon antaminen työskentelyn taustoista ja syistä on juridisesti edellytys perustellun mielipiteen ilmaisemiselle. Tiedon antamiseen liittyy kuitenkin harkinta siitä, onko lapsen edun mukaista, että hänelle annetaan kyseessä oleva tieto. Kysymykseen nousee lapsen suojelun orientaatio sekä toisaalta pohdinta siitä, että huolestuttava asia voi olla osa lapsen arkea, jolloin hänellä voi olla paljonkin sanottavaa siitä. Lisäksi lapsen osallisuus paikantui tarkoittamaan lapsen omaa tapaamista sekä lapsen aktiivista toimintaa tapaamisessa ja lapsen tuottamia narratiiveja. Kohtaaminen osallisuuden ulottuvuutena sekä edellytyksenä
Kohtaaminen perustuu dialogille, joka luo luottamusta sosiaalityöntekijän ja lapsen välille. Kohtaamisessa pyritään viestimään lapselle, että hänen näkemyksensä ovat tärkeitä ja luomaan lapselle turvallinen ilmapiiri asioiden käsittelyyn. Sosiaalityöntekijät näkivät kohtaamisen lapsen maailmaan astumisena, lapsilähtöisesti rakentuvana tilanteena. Pohdintoja lasten osallisuudesta Siinä määrin kuin olemme kiinnostuneita aikuisen kokemuksista ja näkemyksistä, tulee meidän niin yleisesti yhteiskunnassa kuin sosiaalihuollon prosesseissakin lasten kanssa työskennellessä kiinnittää jatkuvasti huomiota siihen, että lapsella on mahdollisuus tuoda esille näkemyksensä ja kertoa kokemuksistaan. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea näkemystensä ilmi tuomiseksi. Lapsen osallisuus vaatii sosiaalityöntekijän panoksen osallisuuden edellytysten luomiseksi. Perhettä aidosti auttavien ja oikea-aikaisten palveluiden löytämiseksi keskeisenä tutkimuksessa näyttäytyi lapsen omaaman tiedon tunnustaminen ja lapsen kutsuminen mukaan arviointityöskentelyyn. Henriikka Suominen sosiaalityön opiskelija Lapin yliopisto Kirjoitus pohjautuu Pro gradu –tutkielmaan ”Sosiaalityöntekijöiden käsityksiä ja kokemuksia lapsen osallisuudesta lapsiperheen palvelutarpeen arvioinnissa” |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |