Päihteitä käyttävät ikääntyneet ovat väliinputoajia. Palvelut näkevät heidät joko päihteidenkäytön tai korkean iän määrittäminä eivätkä joko osaa tai halua vastata näiden yhteisvaikutuksesta syntyneisiin haasteisiin. Tarkastelen pro gradu -tutkimuksessani päihteitä käyttävien ikääntyneiden erityispiirteitä sosiaalityön asiakasryhmänä sekä heille suunnattuja palveluita ja heillä esiintyviä palveluntarpeita. Tutkimukseni aineisto koostui seitsemän erään kunnan ikääntyneiden palveluiden sosiaalityöntekijän haastattelusta. Haastattelut suoritettiin teemahaastatteluina ja yksilöhaastatteluina. Kun puhutaan ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, puhutaan pienissä määrin lääkkeiden väärinkäytöstä tai tupakoinnista, mutta käytännössä päihteidenkäyttö näkyy alkoholinkäyttönä. Sopimattomat palvelut Ikääntyneiden palveluiden sosiaalityöntekijöiden käsityksien mukaan päihteitä käyttävät ikääntyneet ovat sosiaalityön asiakasryhmänä unohdettuja väliinputoajia. Heille ei ole sopivia palveluita ikääntyneiden palveluiden puolella, koska osaaminen päihteidenkäytön haasteisiin liittyen on vähäistä ja keinot tukea päihteettömyydessä ovat lähes olemattomat. Päihdepalveluihin he eivät sovellu, sillä päihdepalveluissa ei kyetä vastaamaan ikääntymisestä johtuvaan heikentyneeseen toimintakyvyn ja kasvaneeseen avuntarpeeseen. Päihdepalvelut on nykyisellään kohdistettu toimintakykyisille ihmisille. Asiakasryhmä, joka ei halua apua Päihteitä käyttävät ikääntyneet sisältävät asiakasryhmänä piirteitä, jotka heikentävät halua ja kykyä osallistua palveluihin tai sitoutua niihin. Päihteidenkäytöstä koettu häpeä ja päihteidenkäytön peittely, piilottelu ja kieltäminen johtavat siihen, että harva ikääntynyt suostuu hänelle tarjottuihin palveluihin. Palveluista kieltäytyminen näkyy etenkin, kun on kyse päihdepalveluista, mutta myös esimerkiksi kotona pärjäämisen tueksi tarkoitetuista palveluista kieltäytymisenä. Vaikka ikääntynyt myöntäisi käyttävänsä päihteitä, hän tuskin myöntää kokevansa sitä ongelmaksi. Moni ikääntynyt kokee, että myöhään elämän ehtoopuolella on turha yrittää muuttaa omaa toimintaansa, eikä siksikään koe tarvetta päihdepalveluille. Päihteet hoivakodissa – Oikeus oman näköiseen elämään? Moni ikääntynyt tulee jossain vaiheessa elämäänsä tarvitsemaan apua arjen toimissa niin suuressa määrin, ettei siihen kyetä vastaamaan kotiin tuotavin apukeinoin. Tällöin ikääntyneellä on usein edessään muutto ikääntyneiden palveluiden asumispalveluyksikköön, eli palvelutaloon tai ympäri vuorokauden apua tarjoavaan hoivakotiin. Hoivakodissa tapahtuvaan päihteidenkäyttöön suhtaudutaan usein hoivakodin henkilöstön puolesta negatiivisesti, vaatiihan alkoholia runsaasti juova tai tupakkaa ketjupolttava ikääntynyt todennäköisesti enemmän apua kuin mitä hän tarvitsisi ilman päihteidenkäyttöä. Hoivakotiin muutto johtaa usein terveyssyihin tai raskashoitoisuuteen vedoten tapahtuvaan päihteidenkäytön rajoittamiseen. Ikääntynyt, joka muuttaa hoivakotiin todennäköisesti siis käyttää vähemmän päihteitä, koska hänellä ei ole siihen mahdollisuutta. Eikö tämä ole hyvä asia? Tilanne on kuitenkin ongelmallinen, kun sitä mietitään ikääntyneen itsemääräämisoikeuden kannalta. Itsemääräämisoikeus ja päihteet Alkoholi on laillinen päihde ja aikuisella ihmisellä on oikeus juoda sitä kotonaan. Hoivakoti tai palvelutalo on sinne muuton jälkeen ikääntyneen koti, joten samojen sääntöjen pitäisi päteä myös asumispalveluissa. Itsemääräämisoikeus on sosiaalityön perusperiaate ja ihmisellä on oikeus tehdä hänelle itselleen haitallisia päätöksiä. On myös pohdittava laskisiko päihteidenkäytön kieltäminen ikääntyneeltä hänen viimeisinä vuosinaan hänen tosiasiallista elämänlaatua. Vielä haastavammaksi ikääntyneen itsemääräämisoikeuden ja päihteidenkäytön yhdistämisen tekee ikääntyneillä esiintyvät joko iän tai päihteidenkäytön mukanaan tuomat muistisairaudet. Muistisairas henkilö on joskus saattanut suoda itselleen yhden alkoholijuoman päivässä, mutta muistisairaudesta johtuen hän juo itselleen lupaaman yhden juoman useita kertoja päivässä. Muistisairaalla ikääntyneellä ei välttämättä ole realistista kuvaa omasta päihteidenkäytöstään. Tarve uusille palveluille Päihteitä käyttävät ikääntyneet ovat asiakasryhmää, joilla on tarve nimenomaan heille räätälöidyille palveluille jotka huomioivat, toimintakyvystä, muistista sekä päihteidenkäytöstä aiheutuviin haasteisiin. Olisi myös tarve asumispalveluille, joissa ikääntynyt saisi niin halutessaan käyttää päihteitä ilman tuomitsemista, mutta saisi myös halutessaan tukea päihteidenkäytön haasteisiin ja siitä kuntoutumiseen. Valtteri Väliheikki Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Sosiaalityö Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkimukseen ”Ikääntyneiden palveluiden sosiaalityöntekijöiden käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä.” Lapin yliopisto 2020. Lähteet: Haarni, Ilka & Viljanen, Maria & Alanko, Anna 2007: Ikääntyminen ja alkoholinkäyttö – haaste vanhustenhuollolle, tilastontekijöille ja suvaitsevaisuudelle. Teoksessa Alanko, Anna & Haarni, Ilkka (toim.): Ikääntyminen ja alkoholi. Vammalan kirjapaino Oy. Helsinki, 7-9. Holmberg, Jan 2010: Päihderiippuvuudesta elämänhallintaan. Edita Prima Oy. Helsinki. Levo, Tarja & Viljanen, Maria & Heino, Taina & Koivula, Riitta & Aira, Marja 2008: Ikääntyvän ääntä kuunnellen – taustamateriaalia ikääntymiseen ja alkoholiin. Teoksessa Levo, Tarja (toim.): Ikääntyvän ääntä kuunnellen – taustamateriaalia ikääntymiseen ja alkoholiin. Vammalan kirjapaino Oy. Helsinki. Mikä gradussani on oikeasti mielenkiintoista? Viljanen, Maria 2011: Mitä ikääntyneiden kanssa tehtävässä päihdetyössä tulisi ottaa huomioon. Gerontologia-lehti 1, 54-59. Wahlbeck, Kristian & Hietala, Outi & Kuosmanen, Lauri & McDaid, David & Mikkonen, Juha & Parkkonen, Johannes & Reini, Kaarina & Salovuori, Samuel & Tourunen, Jouni 2018: Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 89. Suomessa elää tälläkin hetkellä uusimman selvityksen mukaan 4600 tilastoissa näkyvää asunnotonta ihmistä (Asunnottomat 2019). Ihmisiä, joiden elämää määrittää asunnottomuuden mukana tulleet jokapäiväiset haasteet, joita valtavirta suomalaisista ei ole joutunut ikinä kohtaamaan. Tarkastelin laadullisessa pro gradu –tutkielmassani erään suomalaisen kaupungin ensisuojassa elävien ihmisten asunnottomuuden kokemuksia sekä sosiaalisten suhteiden merkityksiä. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimivat määrittelyt asunnottomuuden, kodittomuuden, marginaalin sekä sosiaalisen viitekehyksen käsitteistä. Pääasiallisena tavoitteena oli nostaa kuuluviin asunnottoman ihmisen oma ääni, joka usein jää marginaalisen asemansa vuoksi yhteiskunnan valtavirran jalkoihin. Keräsin aineistoni toukokuussa 2020 yksilöhaastattelujen avulla. Tutkielmaani osallistui yhteensä viisi asunnotonta ihmistä, yksi nainen ja neljä miestä, joiden ikäjakauma asettui 25-65 vuoden välille. Kyseisten ihmisten sen hetkinen asunnottomana oloaika vaihteli viidestä kuukaudesta viiteen vuoteen. Vain yksi heistä oli ensimmäistä kertaa asunnottomana. ”Ei tää oo niin ku ihmisen elämää” Asunnottomuus koettiin pääsääntöisesti erittäin vaikeana ja elämää kuormittavan asiana. Asunnottomuudessa pahinta oli muun muassa kylmässä nukkuminen, ihmisarvon menettäminen, omasta hygieniasta huolehtimisen vaikeus sekä ihmispiiri, jossa joutuu aikansa viettämään. Asunnottomuuden kokemuksista erottuikin huolista muodostuva teema, joista merkittävimpiä olivat haastateltavien kohdalla huoli riippuvuuksista, oman terveydentilan heikkenemisestä sekä kadun vaaroista. Asunnottomien ihmisten sosiaalinen elämä koostui pääsääntöisesti määrällisesti vähäisistä, särkyneistä ja marginaalisista ihmissuhteista. Niin epävirallisia (perheenjäsenet, toiset asunnottomat) kuin virallisissakin (ammattilaiset) suhteita rikkoi muun muassa alkoholin- ja huumeidenkäyttäjien välinen vastakkainasettelu sekä palvelujärjestelmässä tapahtuneet poiskäännyttämisen ja kohtaamattomuuden kokemukset. ”On siinä se, että tietenkin tulee tuttavia ja noin poispäin” Asunnottomuuden kokemuksissa oli kuitenkin nähtävissä tunteiden kaksijakoisuutta, kun haastateltavat kertoivat asioista, jotka olivat sillä hetkellä hyvin elämässä. Hyviksi asioiksi koettiin muun muassa ensisuojasta saatu apu (ruoka, katto pään päällä), uudet tuttavuudet sekä oman lapsen olemassaolo. Ensisuoja osoittautui keskeiseksi paikaksi ja teemaksi, joka mahdollisti osan kohdalla koti-kokemuksen syntymisen, kun taas toiselle ensisuoja oli vain pakonomainen ja väliaikainen asumismahdollisuus. Vaikka sosiaaliset suhteet olivat määrällisesti vähäisiä, niissä oli nähtävissä merkittäviä sosiaalisen tuen elementtejä, kuten toisilta asunnottomilta ihmisiltä saatu vertaistuki sekä luotettavan yksittäisen työntekijän tuki elämässä. Tällaiset yksittäiset kokemukset ystävyydestä ja kanssaihmisyydestä työntekijän kanssa voivat ylittää järjestelmään sisältyneet kontrolloivat ja nöyryyttävät elementit tuen kokemuksiksi (Krok, 2008, 155-163). ”Tuntuu, että on ihmisenä joutunut laskeutumaan tämmöiselle huonommalle tasolle” Kokemukset yhteiskunnan ja ”normaalin” ulkopuolella olemisesta olivat kuitenkin voimakkaita. Marginaalisen aseman ja valtavirtaväestön synnyttämä stigma vaikeutti sosiaalisten suhteiden kautta asunnottomana elämistä kaupungin ensisuojassa. Asunnottomuudesta ja ensisuojassa elämisestä ei oltu kehdattu kertoa välttämättä edes läheisimmällekään ystävälle. Asunnottomuus on edelleen yhteiskunnassamme vakava ja ajankohtainen ilmiö (Nousiainen ym. 2007, 7). Koko maailmaa ravisuttava koronaviruspandemia iskeytyy tälläkin hetkellä rajuimmin juuri marginaalissa eläviin asunnottomiin ihmisiin, ennestään vaikeaan elämäntilanteeseen. Sitä suuremmalla syyllä tarvitaan lisää henkilökohtaisten kodittomuuden kokemuksien tarkastelua ja sosiaalisten suhteiden huomioimista asunnottomuuden ennaltaehkäisemisessä ja poistamisessa. Kellokoski, Henriikka Lapin Yliopisto, Yhteiskuntatieteen tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu –tutkielmaani: ”Ei tää oo niin ku ihmisen elämää” –Asunnottomien kokemuksia elämästä ja sosiaalisten suhteiden merkityksestä. Lapin Yliopisto 2020. Lähteet: Asunnottomat 2019: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen selvitys 3/2020. https://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/Tilastot_ja_selvitykset/Asunnottomuus/Asunnottomat_2019(54960) Viitattu 19.18.2020. Krok, Suvi 2008: Vähävarainen yksinhuoltajaäiti etuusjärjestelmässä. Teoksessa Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi (toim.): Sosiaalityö aikuisten parissa. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä, 145-174 Nousiainen, Kirsi & Hållman, Heidi & Saurama, Erja & Seppälä, Ullamaija 2007: Esipuhe. Teoksessa Sunikka, Sanna & Seppälä, Ullamaija & Granfelt, Riitta (toim.): Asunnottomuuskirja. Näkökulmia asunnottomien palvelujen kehittämiseen. SOCCAn ja Heikki Waris –instituutin julkaisusarja nro 13. Helsinki, 7-8. ”Työntekijöiden kokemuksien asettaminen organisaation keskiöön on osa uudistunutta henkilöstöhallinnon prosessia, joka edistää työntekijöistä huolehtimista ja tämän kautta lisää työntekijöiden sitoutumista organisaatioon” (Plaskoff, 2017). Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani mistä työyhteisön erinomainen työtekijäkokemus syntyy, ja mikä merkitys osallistavalla strategialla on erinomaisen työntekijäkokemuksen muodostumiselle. Kohdeorganisaationa oli OP Ryhmään kuuluva Osuuspankki. Tutkimani organisaation strategiset painopisteet määritellään vuosittain, jonka tarkoituksena on kehittää toimintaa tehokkaasti uusia toimintatapoja kokeillen, sekä vastata muuttuvan maailman tarjoamiin haasteisiin ketterästi. Erinomainen työntekijäkokemus on yksi tutkimani organisaation viidestä strategisesta painopisteestä vuodelle 2020, ja organisaation mukaan työntekijäkokemukseen panostaminen vaikuttaa työntekijöiden motivaatioon ja sitoutumiseen sekä lisää osaamista. Organisaation tarkoituksena on olla vetovoimainen työnantaja. Yhteisöllisyyden merkitys ja työntekijöistä huolehtiminen Tutkimukseni tulokset osoittavat, että erinomaisen työntekijäkokemuksen syntyyn vaikuttavat erityisesti työyhteisössä koettu työilmapiiri ja työnantajan arvostus työntekijöitä kohtaan. Haastavassa asiantuntijatyössä on tärkeää, että työntekijät voivat keskustella toistensa kanssa muistakin kuin työasioista, jolloin työstä on mahdollista irtaantua edes hetkeksi, jolla on vaikutusta myös omaan jaksamiseen työssä. Hyvä työilmapiiri myös vähentää tuloksien mukaan työntekijöiden kuormitusta, jota esimerkiksi kiire voi työntekijöissä aiheuttaa. Työntekijät osallistuvat mielellään työajan ulkopuolella järjestettäviin tapahtumiin, mutta tänä vuonna Covid-19-pandemian vuoksi tapahtumia on jouduttu perumaan, jonka seurauksena työntekijät kaipaavat entistä enemmän toistensa seuraan. Haastateltavien mukaan on hyvä tutustua työkavereihinsa työajan ulkopuolella, sillä tämän katsottiin lisäävän yhteisöllisyyttä työpaikalla. Tulokset osoittavat, että työnantajan kiinnostus työntekijöitään kohtaan ei myöskään ole toissijaista, sillä niin henkiseen kuin fyysiseen työhyvinvointiin panostaminen esimiestasolla edistää työntekijöiden kokemuksia siitä, että heitä arvostetaan. Esimiesten katsottiin olevan aidosti kiinnostuneita työntekijöistään panostamalla heidän hyvinvointiinsa kysymällä kuulumisia, mutta myös tarjoamalla mahdollisuuden osallistua fyysistä hyvinvointia lisääviin tempauksiin. Työnantaja edistää myös henkilöstön kouluttautumista, jota pidettiin kiinnostuksenosoituksena työntekijöitä kohtaan. Tuloksien mukaan myös tasa-arvoisella kohtelulla voi viestiä työntekijöiden olevan tärkeitä työtehtävistä riippumatta. Mahdollisuus vaikuttaa ja avoimuus työyhteisössä
Työ on iso osa työssäkäyvän ihmisen arkea, ja töissä vietetty aika on pois työntekijän omasta vapaa-ajasta. Eräs haastateltavista puki hienosti sanoiksi sen, minkä myös muut haastateltavat nostivat esiin tutkimuksessa: mahdollisuus omaan työhönsä vaikuttamisesta heijastuu kokemuksiin oman elämänsä hallinnasta myös työajan ulkopuolella. Mitä enemmän voi itse suunnitella työpäivänsä, sitä enemmän työntekijä kokee hallitsevansa koko elämäänsä. Kyseisessä organisaatiossa oman työpäivänsä sisältöön voi vaikuttaa itse, esimerkiksi aikataulutuksien kautta, jolloin asiakastapaamisia voi sopia omien työaikataulujensa mukaisesti. Vaikka työtehtävät ja tavoitteet on pitkälti määritelty työnantajatasolta, on henkilöstöllä silti vapaus tehdä työtä parhaaksi katsomallaan tavalla tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos esimies tarkkailisi liikaa työntekijöiden tekemistä, voisi työteon mielekkyys kadota. Työyhteisön avoimuudella voi olla monia positiivisia vaikutuksia organisaatiolle. Tutkimustuloksien mukaan työntekijät kokivat työilmapiirin olevan avoin niin työntekijöiden välillä kuin esimiehiä kohtaan. Tutkimani finanssialan organisaatio hyödyntää strategiakäytännöissään osallistavaa strategiaa, ja etenkin osallistavassa strategiassa avoimuudella on suuri merkitys, joka tuli esiin myös tutkimuksessani. Avoin ilmapiiri voi rohkaista työntekijöitä osallistumaan matalalla kynnyksellä keskusteluun, sekä esittämään omia toiveitaan toiminnan kehittämiseksi. Usein omien mielipiteiden kertominen suurelle yleisölle voi olla vaikeaa, sillä ihminen voi pelätä omien kasvojensa menettämistä, jos hänen ajatuksiaan pidettäisiin huonoina. Avoimessa työyhteisössä asioista voidaan keskustella ilman, että ketään työntekijää asetetaan maalitauluksi. Sen sijaan tuloksissa ilmeni, että avoimuutta kaivattaisiin palkkakeskusteluihin, sillä työntekijöiden mukaan palkasta ei tällä hetkellä työnantajatasolla käydä avointa keskustelua. Työntekijät eivät välttämättä ole tietoisia eri työtehtävästä saadusta palkasta, jota kuitenkin pidettiin tärkeänä oman urapolkunsa suunnittelun vuoksi. Kehittämiskohteena mainittiin myös tietokanavien vähentäminen, jotta tiedon etsimiseen ei kuluisi liikaa aikaa. Kokonaisuudessaan erinomainen työntekijäkokemus muodostuu laajoista kokonaisuuksista, jotka pitävät sisällään niin työhyvinvointiin kuin strategiseen suunnitteluun sisältyviä teemoja. Tämän päivän organisaatioissa on tärkeää asettaa työntekijät strategiaprosessin keskiöön, joka on omiaan myös lisäämään myös työn tehokkuutta. Työntekijöihin panostaminen maksaa itsensä vuosien aikana varmasti takaisin, synnyttäen jopa erinomaisen työntekijäkokemuksen. Piia Ylitalo Lapin Yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu hallintotieteiden, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan: ”Strategiana erinomainen työntekijäkokemus – tapaustutkimus OP Ryhmään kuuluvasta Osuuspankista” Aitoudesta ja sen tavoittelemisesta on muodostunut monelle taakka sosiaalisessa mediassa. Blogit ovat jalostuneet todellisuudesta irronneiksi näyteikkunoiksi johonkin parempaan elämään, johon haluamme samaistua. Internetin sosiaalisen median alustoilla sisällön julkaiseminen on muodostunut osaksi arkielämäämme ja erilaisten blogien seuraaminen tarjoaa kirjallisuuden muotona lukijalleen mahdollisuuden hakea samaistumispintaa ja päästä kurkistamaan toisen elämään, kuin lukisi jonkun julkista päiväkirjaa. Blogeista haetaan myös inspiraatiota ja pakoa arjen keskeltä.
Somen muuttunut sosiaalisuus ja aitouden näytelmä Vaikka internet on ollut aina sosiaalinen, on sosiaalisuudesta tullut konkreettisempaa, koska omia kuvia julkaistaan enemmän ja sosiaalisen median palveluissa esiinnytään yhä useammin omalla nimellä, eikä pseudonyymin takaa. Tämä muutos on johtanut siihen, että tiedostamme itsemme ja oman toimintamme internetissä yhä vahvemmin. Alamme harkita enemmän sosiaalisen median julkaisujamme: Ehkä haiseva pyykkikasa kannattaisi rajata kuvasta pois ja kerätä lasten lelut pois lattialta. Samalla voisikin ehostaa kotia – ja itseään – edustavampaan kuntoon. Mietimme myös julkaisujen mahdollisia lukijoita ja saatamme kysyä, olemmeko valmiita kertomaan epäonnistuneesta perhelomasta kaiken niin kuin se meni, vai haluammeko julkaista vain kohokohdat ja tasoittaa ikävistä tapahtumista reunat pois. Kumpi versio tällaisesta perhelomasta olisi aidompi lukijalle? Säröjä ja kiiltokuvia – tutkielma aitouden merkityksistä suomalaisissa blogeissa -pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin kolmeatoista suomalaista blogikirjoitusta kysymällä miten aitous merkityksellistyy blogeissa? Tarkastelun kohteina olivat kirjoittajien omat näkemykset aitoudesta, sekä aitouden tuottamisen ja esittämisen tavat, joita blogikirjoituksissa käytettiin. Aitous itsessään on laajalti tutkittu aihe sosiologian ja sosiaalipsykologian tutkimusperinteissä. Molemmissa sosiaalisen tutkimisen aloilla aitous nähdään nykyään tuotettuna ja alati muuttuvana asiana. Kukaan ei niin sanotusti ole syntyessään aito, vaan aitous muodostuu sosiaalisen vuorovaikutuksen tuloksena ja vaatii toteutuakseen kaikupohjan, eli vastaanottavaisen yleisön. Näkemyksenä sosiaalisesti tuotettu aitous pohjautuu myös sosiaalisesti tuotettuun identiteettiin. Saavuttaaksemme internetin sosiaalisen median palveluissa enemmän tätä kaikupohjaa, pyrimme luomaan sekä hallitsemaan vaikutelmia elämästämme julkaisujen lukijoille. Tutkielma pyrki tuomaan tämän vaikutelmien hallintatapojen tutkimisen suomalaisen blogimaailman piiriin ja tutkielmassa muodostettiin aineistosta kolme pääteemaa aitouden merkityksille: 1. paljastaminen ja säröt, 2. luonnollisuus ja suodattamaton minä sekä 3. hyvänmielenpaikka – kaunis lavastus. Analysoitaessa aineistoa tutkielmassa kiinnitettiin teoreettisella tasolla huomiota erityisesti dramaturgiseen osaan vuorovaikutuksellisuutta: Miten blogit ovat muodostuneet kirjoittajilleen itsensä esittämisen näyttämöiksi ja miten kirjoittajat itse kokevat olevansa aitoja julkaisijoita? Paljastaminen ja säröt Ensimmäisen teeman kirjoittajia yhdistää näkemys siitä, että on olemassa kaksi eri maailmaa, sosiaalisen median maailma ja maailma sen ulkopuolella. Teksteistä voidaan vetää johtopäätös, että aitous blogeissa ja sosiaalisessa mediassa laajemmin, on harjoiteltu taito. Kirjoittajat kertovat teksteissä valinnoistaan sen suhteen, miten paljon paljastavat blogin ulkopuolisesta maailmasta ja suurin osa kokee myös oikeudekseen valita vapaasti sen laajuuden, jossa siitä kertoo. Osa kirjoittajista pohtivat heidän läsnäoloaan sosiaalisessa mediassa ja kokevat paineita siitä, että omia kuvia olisi hyvä julkaista, jotta blogijulkaisut tuntuisivat aidommilta. Teeman tekstejä yhdistää myös se, että säröjen esiintuomista ja blogin ulkopuolisen elämän paljastamista tulee olla tietyssä tasapainossa harkitun ja ideaalisen kuvan esiintuomisen kanssa. Kaikista elämän osa-alueista tulee kertoa, jotta tekstien aitous välittyy, mutta tämä tulee kuitenkin tehdä liikaa korostamatta negatiivisen tai positiivisen ääripäätä. Luonnollisuus ja suodattamaton minä Toisen teeman kirjoittajat eivät mieti, miten paljon he paljastavat elämästään tai mitä lukijat heistä ajattelevat. Negatiivisten ja positiivisten asioiden kertomisen tasapainon löytäminen on heille vieras käsite, koska kaikki mitä he blogissaan kertovat on aitoa ja kirjoittajaa itseään. Luonnollisuutta korostavat kirjoittajat mieltävät teksteissään asian niin, että blogimaailma ja siinä esitetty aitous on kehittynyt jostain alkuperäisestä ja puhtaasta aitouden ihanteesta osaksi jotain isompaa blogin kirjoittajien yhteisöä, jossa jaetaan tietynlaiset keinot olla aito. Tämän luonnolliset kirjoittajat kokevat uhkana aitoudelle ja he pyrkivät aktiivisella vastarintaliikehdinnällä murtamaan näitä annettuja käsityksiä olla aito. Luonnolliselle kirjoittajalle aitous on synnynnäistä, eikä sitä voi loppujen lopuksi harjoitella. Näin ollen paineita esitykselle ei luonnollisille kirjoittajille muodostu. Hyvänmielenpaikka – kaunis lavastus Hyvänmielenpaikka on teeman kirjoittajille oma henkilökohtainen ideaalimaailma, jonka he ovat itse rakentaneet. Aitous on heille tarkoin harkittu esitys, ei lokikirja arjen tapahtumista. Luonnollisuutta korostavista kirjoittajista poiketen tämän teeman kirjoittajat tiedostavat itsensä kirjoittajina ja esiintyvinä hahmoina ja heille on tärkeää muodostaa blogikirjoituksesta juuri omasta mielestä kaunis ja eheä kokonaisuus. Ensimmäisen teeman tapaan he saattavat esittää säröjä tai negatiivisia asioita teksteissään, mutta tärkeämpää on korostaa hyviä asioita. Arkaluontoisia ja syväluotaavia tekstejä kirjoittavat ensimmäisen teeman kirjoittajat kysyvät teksteillään, että miksi kertoa vain positiivisia asioita, kun elämä koostuu myös säröistä ja paljon muustakin. Positiivisuutta ja omaa sisäistä hyvänmielenpaikkaa lukijoilleen tarjoavat kirjoittajat puolestaan kysyvät: Miksi ei? Onhan se heidän bloginsa. Aitouden kannalta kaunista julkisivua tarjoavat kirjoittajat tiedostavat elämän blogimaailman ulkopuolella ja heille aitouden tasapainon löytäminen blogikirjoituksissa ei ole sitä, milloin paljastaa liian paljon itsestään, vaan pikemmin onko heidän blogeistaan tullut hiottuine kuvineen ja kauniin elämän esittämisen myötä liian ammattimaisia. Tämä ammattimaisuuden lisääntyminen blogeissa pohdituttaa kirjoittajia ja heille liian ammattimainen blogi voi välittyä lukijoille epäaitona ja teennäisenä. ”Eiköhän jokaisen pitäisi se ymmärtää, että some ei ole oikeaa elämää” Yhteenvetona tuloksista tutkielmassa esitetään kirjoittajien näkemys kahdesta erillisestä maailmasta, blogimaailmasta ja reaalimaailmasta. Osa kirjoittajista raottavat teksteissään verhoa reaalimaailmaan ja tuovat sieltä jotain henkilökohtaista osaksi blogimaailmaa. Luonnollisuutta korostavat kirjoittajat pyrkivät murtamaan rajaa kahden maailman välillä ja kirjoittavat blogeissaan rajaamatta mitään sen ulkopuolelle. Aitous nähdään aineiston kirjoittajien mukaan niin ikään kahtena erillisenä asiana. Henkilökohtaisia säröjä ja myös positiivisia kiiltokuvia esittelevät kirjoittajat mieltävät aitouden harjoitelluksi ja opituksi taidoksi sosiaalisessa mediassa, mutta luonnollisuutta korostavat kirjoittajat pitävät aitoutta synnynnäisenä ominaisuutena, jonka he vain tuovat kirjoittamalla esiin blogissaan. Blogit ovat kasvaneet suureksi vaikuttamisen väyläksi ja varsinkin yritysten mainoskampanjoissa käytetään yhä useammin avuksi sosiaalisen median – esimerkiksi bloginkirjoittajien – vaikutusvaltaa. Tutkielmassa pohditaan lopuksi, miten blogimaailma on alkanut vaikuttaa siihen, minkälaista aitoutta tuotetaan ja aineiston kirjoittajat kokevat paineita siitä, riittääkö heidän oma bloginsa sellaisena kuin se on ja riittääkö heidän aito minänsä lukijoille. Keinot aitouden esittämiselle ovat blogien kehittyessä yksipuolistuneet ja pelko ulkopuoliseksi jäämisestä heijastuvat kirjoittajien omien kokemusten myötä myös lukijoihin, jos omaa elämää ryhdytään vertaamaan kiiltokuviin. Antti Tuovinen Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiologian pro gradu -tutkielmaan Säröjä ja kiiltokuvia – tutkielma aitouden merkityksistä suomalaisissa blogeissa. Graduohjaajana toimi Jarno Valkonen. Asiakkaiden teknologiavalmiudet vaihtelevat toimintakyvyn, iän, sukupuolen ja koulutustaustan mukaan. Kuva: Pixabay Korona-aika on tarkoittanut digiloikkaa myös sosiaalipalveluissa. Teknologian kehittämisessä tarvitaan asiakkaiden näkökulmaa, jotta kaikki asiakkaat pysyvät palvelujärjestelmän muutoksessa mukana.
Sosiaalityössä suhtaudutaan kaksijakoisesti teknologiaan Suhtautuminen teknologiaan on sosiaalityössä usein kriittistä, eikä myönteinen asenne teknologiaa kohtaan ole alalla itsestään selvää. Sosiaalityössä on yhtäältä ajateltu, ettei teknologia sovi asiakastyöhön. Toisaalta on nähty paljon mahdollisuuksia sosiaalityön asiakas-, palvelu- ja työprosessien kehittämiselle teknologian avulla. Sosiaalityöllä ajatellaan olevan erityinen rooli digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Sosiaalityön tehtävänä on oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden edistäminen sekä teknologiakuilun kaventaminen. Teknologian kehittämisestä puuttuu asiakasnäkökulma Teknologian käyttö sosiaalipalveluissa on edelleen melko vähäistä verrattuna esimerkiksi terveyspalveluihin. Sähköisten palveluiden käyttö vaihtelee kunnittain ja alueittain sekä eri palvelualojen välillä. Teknologiaratkaisuja on toteutettu irrallisina, eikä niitä ole onnistuttu vakiinnuttamaan asiakastyöhön. Teknologiaa on kehitetty organisaatio- tai työntekijänäkökulmasta ja asiakkaiden tarpeet ovat jääneet taka-alalle. Asiakasosallisuudella konkretiaa teknologian kehittämiseen Olen pro gradu -tutkimuksessani tarkastellut sosiaalipalveluiden teknologiatarpeita asiakasosallisuuden näkökulmasta. Asiakkaat tarvitsevat teknologiaa, kuten teknologisia työkaluja, toiminnan tiloja sekä asiointikanavia, - palveluihin pääsyssä, - omien asioidensa hoidossa, - yhteydenpidossa työntekijöihin, - tiedonsaannissa sekä - vertaistuen jakamisessa. Näin asiakkaalla on mahdollisuus toimia aktiivisesti omassa asiakasprosessissaan kaikissa sen eri vaiheissa. Asiakkaan aktiivisuus voi näkyä myös yhteiskehittämisessä kokemusasiantuntijan tai kehittäjäasiakkaan roolissa. Asiakasosallisuuden rinnalla olen työssäni tarkastellut asiakkaiden teknologiaosallisuutta. Asiakkaiden rajallisen teknologiaosallisuuden vuoksi on tärkeää, että sosiaalipalveluissa huolehditaan teknologian saavutettavuudesta sekä teknologian käytön riittävästä tuesta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen jatkuu Tutkimukseni paikantui sote-uudistuksen valmisteluun viime vaalikaudella Pohjois-Pohjanmaalla. Yksi sote-uudistuksen keskeisistä tavoitteista on ollut, ja lienee edelleen, palveluintegraatio. Teknologialla on mahdollista edistää palveluintegraatiota, kun huolehditaan tietojärjestelmien yhteensopivuudesta eri palvelusektoreiden ja -tasojen välillä. Tätä tarvitaan erityisesti moniammatillisessa yhteistyössä paljon palveluita käyttävien asiakkaiden parissa. Tässä teknologian kehittämistyössä sosiaalityön vahvuudet ovat laaja asiakasymmärrys sekä teknologian käytön eettinen osaaminen. Elisa Savolainen Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Asiakasosallisuus sosiaalipalveluiden teknologiatarpeiden jäsentäjänä. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |