Tämä kirjoitelma pohjautuu Pro Gradu-tutkielmaani, jonka aiheena oli eron jälkeinen vaino lapsen näkökulmasta. Tutkielmani aineisto on valmis aineisto, joka koostuu vainoa käsittelevistä käräjäoikeuden päätöksistä. Aineisto on kerätty hankkeen ”Children’s knowing agency in private, multiprofessional and societal settings- the case of parental stalking” eli CAPS- hankkeen yhteydessä. CAPS-hanketta varten on kerätty eri käräjäoikeuksista vuosien 2014–2017 väliltä päätöksiä. Tutkielmassani käyttämäni päätökset ovat vuosilta 2016–2017 ja olen hyödyntänyt yhteensä 34 päätöstä. Kaikissa käyttämissäni päätöksissä lapsi on jollakin tapaa ollut mukana vainossa. Tutkielmani tutkimuskysymykset olivat: Miten lapset tuodaan esille vainotuomioissa eli tuomioistuinten päätöksissä, jotka koskevat eron jälkeistä vainoa sekä millä tavoin vainotuomioiden päätöksissä kuvaillaan lasten asemaa ja paikkaa sekä toimijuutta eron jälkeisessä vainossa? Kyseisten tutkimuskysymysten avulla pyrin tuomaan esille lasten näkökulmaa eron jälkeisessä vainossa. Eron jälkeisellä vainolla tarkoitetaan sitä, kun päättyneen parisuhteen jälkeen toinen osapuolista alkaa vainoamaan entistä kumppaniaan. Vainoaminen on voimakasta ja pyrkimyspohjaista käyttäytymistä, joka voi aiheuttaa uhrissa pelkoa sekä ahdistusta. Vaino on ei-toivottua, uhkaavaa ja toistuvaa käytöstä. Vainoaminen heikentää uhrin hyvinvointia. (Nikupeteri & Laitinen 2015, 831; Logan & Walker 2010, 440.) Eron jälkeisessä vainossa korostuu vainoajan läheinen suhde uhriin. Vainoaja voi käyttää vainossa hyväkseen kaikkea tietoa mitä on saanut uhrista ja tämän elämästä parisuhteen aikana. (Nikupeteri 2016, 50; Logan & Walker 2010, 440.) Eron jälkeinen vaino on tunnistettu rikokseksi alun perin Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa, jonka jälkeen vaino on saanut rikoksen aseman myös muualla. Suomessa vaino on saanut rikoksen aseman vuonna 2014. Rikoksena vaino on haastava, koska siihen liittyy erilaisia toteuttamistapoja. Vainossa voi olla fyysistä väkivaltaa, mutta pääasiassa vaino esiintyy psyykkisenä väkivaltana. Vainon tunnistaminen voi olla haastavaa, koska vaino voi näyttäytyä tavanomaisena ja harmittomana toimintana ulkopuolisten silmin. Vainossa rikoksen tutkinta ja vainosta tuomitseminen riippuu paljon uhrin antamista todisteista. (Miller 2001,9, 64; Nikupeteri 2016, 44.; Southworth ym. 2007, 850.) Eron jälkeinen vaino koostuu erilaista teoista, käyttäytymisestä sekä väkivallan muodoista. Vainon tapahtumapaikat vaihtelevat ja sitä voi tapahtua missä vain vainotun ihmisen elinympäristössä. Vainoa voi tapahtua kotona, kadulla, työpaikalla sekä harrastuksissa. (Nikupeteri 2016, 43) Tyypillisiä vainoamisen keinoja on katselu, seurailu, puhelinsoitot ja viestit, kirjeet sekä uhrin perheen jäsenten häiritseminen. Yritys kontrolloida uhria on hyvin keskeisessä asemassa vainoamisessa ja halu kontrolloida entistä kumppania voikin olla motivaationa vainoamiselle. (Brewster 2003, 212 – 214.) Yhteistä vainon toteuttamistavoille on se, että ne aiheuttavat uhrissa ahdistusta sekä pelkoa. Vanhempien eron jälkeinen vaino lapsen näkökulmasta Eron jälkeisessä vainossa vanhempien parisuhteen päättyminen näyttäytyy lapsen elämässä lapsen hyvinvointia heikentävänä tekijänä. Lapsi voidaan ymmärtää olevan myös eron jälkeisen vainon uhri, koska lapsi voi nähdä ja kokea vainoa. Eron jälkeinen vaino vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja turvallisuuteen negatiivisesti. (Laitinen ym. 2018, 23.) Eron jälkeisessä vainossa lapset tarvitsevat erityistä huomiota heidän tilanteensa ja turvallisuutensa vuoksi. Lapsi voi joutua elämään keskellä vainotapahtumia. (Ask ym. 2019; Laitinen ym. 2018, 23.) Lapsi voi olla vainossa sivusta seuraajana näkemässä ja kokemassa vainoa, mutta lapsi voi myös olla hyvin tiiviisti osallisena vainossa vainoajan käyttäessä lasta vainon välineenä (Nikupeteri 2016, 36). Lapsi voi toimia vainossa tiedon välittäjänä, kontrolloijana sekä selontekijänä. Yhteinen lapsi voi antaa vainoajalle mahdollisuuden pitää yhteyttä uhriinsa eri keinojen avulla. Lapsen elämässä vaino voi tarkoittaa fyysisen väkivallan uhkaa, esimerkiksi tapetuksi tulemisen uhkaa. Vainoaja voi uhata suoraan lapsen ja tämän läheisten hyvinvointia. Lapsen elämässä vainoon liittyy myös esimerkiksi sanallisia uhkailuja, sosiaalista eristämistä sekä kotiin ja päiväkotiin tunkeutumista. (Løkkegaard ym. 2019, 15.; Laitinen ym. 2017, 108.) Vainon vaikutukset lapsen elämässä vaihtelee lapsen kokemusten, iän ja uhrin aseman mukaan. Vaino aiheuttaa lapsen elämään haittaa riippumatta siitä millaista vaino on ollut. (Laitinen & Nikupeteri 2015, 840–841.) Turvallisuus on keskeinen käsite lapsen näkökulman kannalta. Lapselle eron jälkeinen vaino aiheuttaa pelkoa, joka voi johtaa turvallisuuden tunteen heikentymiseen tai menettämiseen. Toinen keskeinen käsite lapsen näkökulman kannalta on lapsen toimijuus. Lapsen toimijuudella tarkoitetaan sitä, miten lapsi reagoi ja toimii vainon aikana. Lapsen toimijuus voi vaihdella vainon aikana ja se voi olla erilaista riippuen lapsen iästä ja mahdollisuuksista vaikuttaa vainoon. Lapsen toimijuus vainossa on rajallista. Lapsen toimijuuteen voi sisältyä ymmärrystä vainosta sekä tietoisia valintoja ja tapoja toimia vainon aikana. (Laitinen ym. 2018, 26–28; Nikupeteri ym. 2015, 295.) Käyttämäni aineiston perusteella tutkielmassani nousi esille kolme pääluokkaa, miten lapsi voi olla mukana vainossa. Aineiston perusteella kolme pääluokkaa on: 1) lapsi on näkemässä ja kokemassa vainoa, 2) lapsi on vainon välineenä ja 3) lapsi on vainon kohteena. Lapsi voi nähdä ja kokea vanhempaansa kohdistuvaa vainoa. Aineistossa oli useita päätöksiä, joissa lapsi oli joutunut olemaan läsnä tilanteissa, joissa vanhempaan oli kohdistunut vainoa. Aineiston perusteella näyttäytyi, että lapsi voi nähdä henkistä vainoa, mutta myös vainon fyysisen väkivallan puolen.
Lasta voidaan käyttää vainon välineenä mikä näyttäytyi aineistossa. Aineistossa oli useita päätöksiä, joissa vainoaja hyödynsi lasta osana vainoa. Aineistossa nousi esimerkiksi esiin päätöksiä, joissa lasta hyödynnettiin vainossa tekemällä lapsesta perättömiä lastensuojeluilmoituksia. Lastensuojeluilmoitukset vaikuttivat olevan vainoajan keino pyrkiä aiheuttamaan haittaa uhrilleen. Aineistosta oli havaittavissa myös esimerkiksi se, kuinka vainoaja voi laittaa lapselle tekstiviestejä, jotka olivat sisällöltään uhria herjaavia. Vainoaja voi pyytää lasta näyttämään viestit uhrille. Aineiston perusteella oli havaittavissa, että vainoaja voi eri tavoin hyödyntää lasta. Lapsen ollessa vainon välineenä lapsi on samalla näkemässä ja kokemassa vainoa. Aineiston perusteella lapsi voi olla myös vainon kohteena. Päätöksissä, joissa lapsi oli vainon kohde, lapsi oli käräjäoikeudessa ollut asianomistajana. Tapauksissa, joissa lapsi oli kohteena, lapseen oli esimerkiksi kohdistunut fyysistä väkivaltaa. Lapsen ollessa vainon kohde vainoja voi esimerkiksi seurailla lasta ja kohdistaa lapseen viestittelyä ja muilla tavoin yhteydenottamisia. Aineiston perusteella näyttäytyi, että lapsi yleensä on vainossa sivustaseuraajana tai välineenä, harvemmin suoraan kohteena. Aineiston perusteella näyttäytyi haasteelliselta erottaa, onko lapsi vainon kohde vai vainon väline, koska näiden välillä ei vaikuta olevan selkeää eroa. Pohdinta Tutkielmaa tehdessä olen havainnut kuinka vähän huomiota lapsen näkökulma, ja kokemukset ovat saaneet vainoa koskevissa tutkimuksissa. Aiemmin tehdyt tutkimukset painottuvat pääasiassa äitien näkökulmiin ja kokemuksiin. Lapsen vanhempien väliset ongelmat vaikuttavat lapsen arkeen, jonka vuoksi myös lapsen näkökulmaa olisi tärkeä tutkia. Lapsi näyttäytyi tutkielmassani tutkielmani aineistossa vainon näkymättömänä uhrina eikä lapsi saa riittävää huomiota eron jälkeisessä vainossa myöskään tuomioistuimissa. Käräjäoikeuksien päätöksissä oli välillä hyvin niukasti mainintaa lapsista ja lapsen kokemukset sekä näkökulma sivuutettiin monissa päätöksissä. Lapset vaikuttivat kuitenkin olleen monessa tapauksessa hyvin oleellisesti läsnä vainossa. Tutkielmaani tehdessä havaitsin, että lapsi on ollut vain harvassa päätöksessä asianomistajana, vaikka päätöksen argumenteista on voinut huomata, että lapsi on myös oleellisesti kokenut ja ollut osana vainoa. Tämä herätti kysymyksen siitä, minkä vuoksi lapsi on vain harvoissa tapauksissa asianomistajana, ja lapsi ei näyttäydy vainon uhrina. Lapsi kuitenkin on myös vainon uhri jo lapsen kokiessa ja nähdessä vainoa. Eron jälkeinen vaino lasten näkökulmasta vaatisi lisää tutkimusta. Lapsella on tietoa vainosta ja lapsen tietämys olisi tärkeää tuoda esille, jotta olisi mahdollista ymmärtää paremmin vainon vaikutuksia lapsen elämään sekä ymmärtää lapsi myös vainon uhrina. Jutta Tainio Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan 'Lapset vanhempien eron jälkeisen vainon näkymättömiä uhreja' Älykkään erikoistumisen tavoitteena on tunnistaa alueellinen erityisosaaminen ja jalostaa se uutta kilpailukykyä ja innovatiivisuutta tuottavaksi toiminnaksi. Kuitenkin Suomen maakuntien erilaiset haasteet ja resurssiniukkuudet haastavat aidon älykkään erikoistumisen rakentumisen, sillä yksityisten yrityksien rooli toiminnan mahdollistavana tai estävänä tekijänä on liian suuri. Kuva: Pixabay
Älykkäälle erikoistumiselle (Smart Specialisation) on asetettu suuria tavoitteita ja odotuksia Euroopan unionin (EU) toimesta sillä sen nähdään olevan avainasemassa EU:n jäsenvaltioiden ja -alueiden talouskehitykselle. Sen lisäksi se linkittyy vahvasti EU:n tavoitteeseen rakentaa osaamisperustaista tietoyhteiskuntaa Eurooppaan. Älykkäälle erikoistumiselle luodaan aina oma alueellinen erikoistumisstrategia (RIS3-strategia, Regional Innovation Strategy for Smart Specialisation), missä alueen eri toimijat tunnistavat yhdessä alueellisen erityisosaamisen yrittäjälähtöisen lähestymistavan (EDP-process, Entrepreneurial Discovery Process) kautta. Älykkäiden erikoistumisstrategioiden rakentuminen Pro gradu -työssäni tutkin kuinka älykkään erikoistumisen strategiat ovat rakentuneet yhdeksässätoista eri Suomen maakunnan RIS3-strategiassa sekä kuinka alueellinen erityisosaaminen oli niissä tunnistettu. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa niitä erilaisia haasteita, keinoja ja menetelmiä, joita oli hyödynnetty RIS3-strategioiden suunnitteluprosessissa eri sidosryhmien ja toimijoiden yhteistyössä. Tutkielman aineistoa on analysoitu sisällönanalyysin kautta, jonka avulla tarkasteltiin Suomen maakuntien eri RIS3-strategioiden rakentumisia sekä eri sidosryhmien ja toimijoiden rooleja osana strategiaprosessin suunnittelua. Vaikka älykkäiden erikoistumisstrategioiden rakentumisille oli selkeät ohjeet ja niiden tavoitteet määritelty EU:n toimesta, oli kuitenkin alueellisen erityisosaamisen ja uuden kilpailukykypotentiaalin tunnistaminen suuresti julkisen sektorin, yksityisen sektorin ja korkeakouluinstituutioiden vastuulla. Julkiselle sektorille muodostui kriittinen rooli RIS3-strategioiden suunnitteluprosesseihin, sillä julkisen sektorin edustajien tehtävinä oli valita mitkä toimijat ja sidosryhmät osallistuisivat RIS3-strategioiden suunnitteluprosesseihin. Tämän takia yrittäjälähtöinen lähestymistapa alueiden erityisosaamisen ja kärkihankkeiden tunnistamisiksi vaikutti julkisen sektorin poissulkemisperusteet sekä toimijoiden ja sidosryhmien valinnat. Tutkielman tuloksista nousi esiin, kuinka harvoin Suomen maakuntien älykkäiden erikoistumisstrategioiden suunnitteluvaiheissa oli huomioitu kaikkia eri sektoreita. Älykkään erikoistumisen keskeinen ydinajatuksena on alueellisen erityisosaamisen tunnistaminen aikaisempien alueellisten ja kansallisten tutkimuksien kautta sekä korkeakouluinstituutioiden, julkisen sektorin, alueen yrityksien ja kansalaisyhteiskuntien muodostamassa yhteistyöverkostossa. Tästä huolimatta kansalaisyhteiskuntia ja yksittäisiä kansalaisia oli harvoin huomioitu osana RIS3-strategioiden suunnitteluprosesseissa, sillä alueellisen erityisosaamisen tunnistamisen reunaehdot rakentuivat pitkälti yksityisen sektorin ehtojen mukaisesti. Tutkimuksen valossa tämä selittyi osittain sillä, että vain harvoilla maakunnilla oli tarvittavia tutkimuslaitoksia, laboratorioita tai riittävää osaamista uusien tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) mahdollistamiseksi. Tämän vuoksi yksityisten ja suurten yrityksien rooli älykkään erikoistumisen mahdollistavana tekijänä näyttäytyi suurena. Ilman niiden panoksia, resursseja tai kriittistä massaa, ei aidolle älykkäälle erikoistumiselle ole juurikaan mahdollisuuksia pienemmissä Suomen maakunnissa. Heikommin menestyvillä maakunnilla korkeakouluinstituutioiden rooli korostui suuresti uusien kilpailukykyyn mahdollistavien innovaatioiden tunnistamisessa. Siitä huolimatta yliopistojen ja muiden korkeakouluinstituutioiden mahdollisuudet uusien tuotteiden patentoimiseen sekä jatkojalostukseen olivat kuitenkin vähäiset korkeakouluinstituutioiden toimintaluonteiden vuoksi. Älykäs erikoistuminen ei olekaan niin älykästä EU:n asettamat kestävän, älykkään ja osallistavan talousjärjestelmän rakentumisen tavoitteet älykkäälle erikoistumiselle näyttivät harvoin todentuvan Suomen maakuntien älykkäissä erikoistumisstrategioissa. Suomen maakuntien keskeisimpiä haasteita RIS3-strategian toteutukselle ja suunnittelulle oli alueellinen resurssiniukkuus, osaamisenpuute sekä yritysrakenteen pirstaloituneisuus. Sen lisäksi vain muutamassa Suomen maakunnan RIS3-strategiassa oli kirjattu pyrkimys kansainvälistymiseen tai uusien innovaatio- ja kilpailukykymahdollisuuksien tunnistamisesta. Usein maakuntien RIS3-strategiat olivat rakentuneet suurten yrityksien tai jo olemassa olevien markkinoiden ympärille, eikä täten uusien markkinoiden aluevaltauksille Suomen maakuntien RIS3-strategioissa juurikaan tavoiteltu. Poikkeuksena edellä mainittuun löytyi kuitenkin suurten maakuntien RIS3-strategioista, kuten esimerkiksi Helsinki-Uusimaa, joissa oli tavoiteltu uusia markkinamahdollisuuksia ja kansainvälistymisen ulottuvuuksia. Huomionarvoista tässä on kuitenkin se, että suurissa maakunnissa oli usein jo entuudestaan merkittäviä TKI-toimintaa tekeviä kansainvälisiä yrityksiä. Tulevaisuudessa Suomen maakuntien RIS3-strategiatyössä olisi ensiarvoisempaa keskittyä uusien kilpailumahdollisuuksien tunnistamiseen sekä löytää keinoja kansainvälisten markkinoiden ja sidosryhmien hyödyntämiselle yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Kim Anttonen Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Älykäs erikoistuminen Suomen maakunnissa” |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |