|
Köyhyydestä puhutaan usein euroina ja perustarpeiden täyttymisen puutteena. Tällainen tarkastelu on tärkeää, mutta se ei tavoita sitä, miltä köyhyys tuntuu arjessa tai millaisia sosiaalisia merkityksiä siihen kytkeytyy.  Kuva: Pauliina Herbel/Unplash
Köyhyys näkyy suhteessa muihin Nuoret naiset tiedostavat ulkopuolisen asemansa suhteessa oletettuun normaaliin. Taloudellinen niukkuus rajaa heidän mahdollisuuttaan vastata kulttuurisiin odotuksiin, joita voivat olla esimerkiksi kokemusten kertyminen, harrastaminen sekä ostamisen ja kuluttamisen mahdollisuudet [3.] Pukeutumistyyli ja "oikeanlaisten" vaatteiden käyttäminen ovat nuorille naisille sosiaalisesti merkittäviä tekijöitä ja keskeinen vertailun kohde [1]. Erityisesti maaseudulla nuoret naiset ovat kokeneet juoruilun ja hyväksymättömyyden kulttuurin rajoittavana [6]. Keho ja fyysiset ominaisuudet kantavat yhteiskuntaluokan merkkejä, joiden kautta luodaan odotuksia ja tehdään vertailua. Näiden odotusten täyttymättä jääminen voi synnyttää häpeän kokemuksia [7.] Köyhyys kokemuksena tuottaa ulkopuolisuutta ja kuulumattomuutta Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin köyhyyden kokemusta maaseudulla asuvien nuorten naisten näkökulmasta. Tutkielmani aineistona käytin nuorille suunnatun kirjoituskilpailun tekstejä [4]. Kirjoituksissa tuli esiin, miten köyhyys näyttäytyy kokemuksena ulkopuolelle jäämisestä, vertailusta sekä kuulumattomuudesta. Tulokset osoittivat, että köyhyyden kokemukseen kytkeytyy normaaliutta tuottava katse, joka rakentaa maaseudulla asuville nuorille naisille alempiarvoista ja ulkopuolista asemaa. He näkevät itsensä suhteessa "kaikkiin toisiin", jolloin köyhyys erotta heidät muista ja siten tuottaa kokemuksia toiseudesta, kelpaamattomuudesta sekä häpeästä. Maaseudun kontekstin havaittiin muokkaavan näitä kokemuksia. Esimerkiksi pitkät välimatkat, liikkumisen rajoitteet ja rajalliset mahdollisuudet osallisuuteen vahvistavat ulkopuolisuuden tunnetta. Arjen selviytymisstrategiat Nuoret käyttävät erilaisia selviytymisstrategioita, joilla he pyrkivät hallitsemaan tilanteita, joissa köyhyys tulee esiin. Tällaisia strategioita ovat esimerkiksi sopeutuminen, omista tarpeistaan pidättäytyminen sekä erilaisten selitysten tai tekosyiden esittäminen [3.] Tutkimustuloksissa tuli esiin, että maaseudulla asuvat nuoret naiset kuvaavat tottuvansa vähällä pärjäämiseen ja siirtävät omia toiveitaan tulevaisuuteen. Perheen taloudellisten resurssien puutetta ei aina koettu ongelmaksi, koska siihen oli mukauduttu. Kokemuksen aiheuttamaa tunnetta lievennettiin, vaikka samalla taloudellinen niukkuus kuitenkin rajoitti nuorten naisten mahdollisuuksia ja toimijuutta. Kuulumisen tarve kaverisuhteissa Maaseudulla asuville nuorille naisille köyhyys näkyy kaverisuhteissa, joissa korostuvat kuuluminen, normaalius ja tasavertaisuus. Sosiaaliset suhteet sekä todelliset ja oletetut ulkopuoliset arvioinnit muodostavat katseen, jonka alla nuoret naiset vertaavat itseään muihin. Nuorilla naisilla on syvä toive tulla nähdyksi samanlaisena muiden kanssa ja täyttää normaaliuden ehdot. Mitä tämä tarkoittaa sosiaalityössä? Taloudellinen niukkuus tuottaa eriarvoisuutta ja määrittää osallisuutta sosiaalisissa suhteissa [2]. Sosiaalityössä tulisi huomioida paikkalähtöinen näkökulma, jolla tarkoitetaan paikallisten tarpeiden ja mahdollisuuksien ymmärtämistä yksilöllisesti [5]. Köyhyyttä kokevien ja maaseudulla asuvien nuorten naisten mahdollisuudet ja tarpeet harrastaa tulisi huomioida alueellisesti, jotta heillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet osallisuuteen verrattuna kaupungissa asuviin nuoriin. Pauliina Hurme Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan "Katseiden muotoilemat. Maaseudulla asuvien nuorten naisten kokemuksia köyhyyden merkityksistä." Tutkielman ohjaajana toimi Liisa Hokkanen [1] Hakovirta, Mia & Rantalaiho, Minna (2011) Lapsuudentutkimuksen näkökulma taloudelliseen eriarvoisuuteen. Janus: Sosiaalipolitiikan Ja Sosiaalityön Tutkimuksen Aikakauslehti 19(4), 342–357. https://journal.fi/janus/article/view/50632/15356 [2] Hakovirta, Mia & Rantalaiho, Minna (2012) Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. [3] Harju, Anne (2008) Barns vardag med knapp ekonomi. En studie om barns erfarenheter och strategier. Växjö: Växjö University, Acta Wexionensia (vårdvetenskap och socialt arbete) 137. [4] Isola, Anna-Maria & Rajala, Toni & Kallio, Johanna (2022) Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoitusaineisto 2022 [data]. Dataversio 1.0 (2023-05-24). Yhteiskuntatieteellinen Tietoarkisto [jakaja]. https://doi.org/10.60686/t-fsd3732 [5] Juhila, Kirsi (2018) Aika, paikka ja sosiaalityö. Tampere: Vastapaino. [6] Käyhkö, Mari (2017) "'Vähän niinku metän keskellä ja silleen.': Syrjäseutu, yläkouluikäiset tytöt ja tutuksi eletty paikka." Sukupuolentutkimus = Genusforskning 30(3), 7–23. [7] Tyler, Imogen (2020) Stigma: The Machinery of Inequality. London: Zed Books Ltd. DOI:10.5040/9781350222809 Äidin lapseensa kohdistama kaltoinkohtelu ilmiönä on yhteiskunnassamme edelleen tabu ja vaikeasti tunnistettavissa oleva, vaikka hyvään äitiyteen liittyviä ihanteita onkin kyseenalaistettu ja puheet äitiydestä ovat monipuolistuneet [1,2,3]. Se on ilmiönä monisyinen ja laaja-alainen kiinnittyen lapsen läheissuhteisiin, perheeseen ja kotiin sekä laajemmin yhteiskunnallisiin diskursseihin ja normituksiin äitiydestä ja väkivallasta. Äitiyttä kohdataan yksilöllisissä elämäntarinoissa, tapahtumissa ja kokemuksissa, jotka ovat aina kiinnittyneitä oman aikansa kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisin ja konteksteihin. Siihen puheeseen, mitä äitiys on ja miten sitä oikeutetaan. Erilaiset identiteetilliset kertomukset äitiydestä tulevat esiin näyttämölle erilaisissa ammatillisissa kohtaamisissa ja vuorovaikutustilanteissa niin asiakkaiden kuin työntekijöiden kokemuksissa, elämäntarinoissa ja puheessa. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin äidin lapseensa kohdistamaa kaltoinkohtelua äitiyden identiteeteistä käsin. Tutkimustehtävänä oli tuottaa tietoa ja saada ymmärrystä siitä, millaisia äitiysidentiteettejä rakentuu lapsen kaltoinkohtelua käsittelevässä fiktiivisessä tarinassa. Aineistona tutkielmassa oli tositarinaksi nimetty teos Äidin julma syli (Gregg Olsen). Saatujen tulosten mukaan äitiys lapsen kaltoinkohtelua käsittelevässä tarinassa merkityksellistyy muunakin äitiytenä kuin yksinomaan kaltoinkohtelevana äitiytenä, mitä alla oleva kuvio havainnollistaa. Kuvio: Identiteetillisiä kertomuksia äitiydestä lapsen kaltoinkohtelun tarinassa  Kuvio auttaa hahmottamaan äitiyttä liikkeessä olevana, dynaamisena tilana, jossa identiteetilliset merkityksenannot peilautuvat erilaisissa tilanteissa, paikoissa ja ajassa luoden suhdetta menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaan, elämään ja selviytymiseen.
Se tuottaa ymmärrystä kohdata, ottaa puheeksi ja auttaa. Kaltoinkohteleva äitiys peittää lähtökohtaisesti alleen kaiken muun äitiyden ja tällöin ulkopuolelta katsottuna äitiyden muita ulottuvuuksia on enää vaikea nähdä tai tunnistaa. Äitiydessä voi kuitenkin edelleen olla puolia, joita tunnistamalla ja niihin vaikuttamalla voidaan auttaa äitiyden identiteetin rakentamista kohti lasta suojelevaa äitiyttä. Kuten väkivallan riskitekijöitäkään ei tule tarkastella yksitellen [1], ei myöskään äitiyttä ja väkivaltaa tulisi tarkastella ainoastaan kaltoinkohtelevan äitiyden kehyksen kautta jättäen huomiotta muut äitiyden kehykset. Kuviossa ikään kuin kulttuurinen mallitarina äitiydestä lähestyy marginaalista äitiyttä tuoden ne lähemmäksi toisiaan ilmiön tarkastelun tasolla dikotomisen ajattelun sijasta. Lähestymistapaa voisi luonnehtia identiteettitietoiseksi työotteeksi sosiaalityössä. Identiteettitietoinen työote sosiaalityössä Inhimillinen sosiaalityö asettuu äitiyden ja väkivallan äärelle, näihin yksilöllisiin kipua ja kärsimystä elämässä aiheuttaviin tilanteisiin, jotka eivät ole aukottomia, dikotomisia tai kausaalisia. Eivät aina edes ennakoitavissa olevia. Inhimillinen sosiaalityö kiinnittyy sosiaalityön ytimeen ihmisen oikeudesta, ihmisarvosta ja oikeudenmukaisuudesta mahdollistaen tilaa niille identiteetillisille kertomuksille äitiydestä, joita ei ole vielä kerrottu tai ne ovat jääneet kertomatta. Identiteettitietoinen työote kiinnittyy yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja huomioi sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisen ulottuvuuden erityisen merkityksen ihmisen selviytymiselle ja hyvinvoinnille. Se tunnistaa niin kulttuuriset mallitarinat kuin toiseutta tuottavat tarinat äitiydestä. Se tunnistaa myös yksilölliset tekijät ihmisen elämässä, kuten elämäntilanteen ja elämänkulun, jotka löytyvät ja saavat merkityksensä elämisyhteyksissään. Se löytää oikeutuksensa sosiaalityön vahvasta etiikasta ja arvoista ja auttaa näkemään ihmistä osana laajempaa kontekstia tunnistaen resilienssin ja haavoittuvuuden merkityksen. Se voisi auttaa löytämään ratkaisuja niissä kohdissa systeemiä, jossa vaikutus voi liittyä riskitekijöiden ketjun pysäyttämiseen, turvallisiin ja vakaisiin lähi-ihmissuhteisiin, menestymiseen tärkeissä koetuissa asioissa tai elämän käännekohtiin [4]. Äitiyden erilaiset identiteetilliset ulottuvuudet ja erilaiset rakenteet ja kulttuurin huomioiva työote lapsen kaltoinkohteluun liittyen voisi mahdollistaa äitiyden identiteetin rakentamista sosiaalityön keinoin lapseen kohdistuvan kaltoinkohtelun tunnistamiseksi ja katkaisemiseksi. Katri-Helena Santala Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Identiteetillisiä kertomuksia äitiydestä lapsen kaltoinkohtelun tarinassa”. Tutkielman ohjaajana toimi Pirjo Oinas. Kirjallisuutta [1] Ellonen, Noora & Pösö, Tarja & Peltonen Kirsi (2015) Äidit ja lapsiin kohdistuva väkivalta. Kyselytutkimuksen tulosten pohdintaa. Yhteiskuntapolitiikka 80 (2015):1, 72 – 80. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/126236/ellonen.pdf?sequence=1. [2] Keiski, Pia (2018) Perheväkivaltaa käyttäneen naisen minuus Realistinen synteesi perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Keiski 2018.pdf. [3] Mustosmäki, Armi & Sihto, Tiina (2019) Äitiyden katuminen intensiivisen äitiyden kulttuurissa. Sosiologia 56(2), 157-173. https://journal.fi/sosiologia/article/view/124393/74553. [4] Peltonen, Kirsi (2015) Florencen trauma ja siitä selviytyminen. Teoksessa Matti Hyvärinen, Eriikka Oinonen ja Tiina Saari (Toim.) Hajoava perhe. Romaani monitieteisen tutkimuksen välineenä. Tampere: Vastapaino, 189 – 210. Tämänhetkisessä epävarmassa ja konfliktin täytteisessä maailmantilanteessa Taiwanin salmi on yksi isoimmista jännitealueista. Japanille se on kuitenkin myös jotain muuta; se on peili, joka pakottaa maan pohtimaan omaa identiteettiään. Kun turvallisuuskysymys muuttuu identiteettikysymykseksi Kun Taiwanista puhutaan turvallisuuspolitiikan näkökulmasta, keskustelu keskittyy usein sotilaalliseen voimaan, Kiinan nousuun tai Yhdysvaltojen rooliin alueella. Nämä ovat toki keskeisiä tekijöitä, mutta keskusteluissa usein sivuutetaan tai jopa kokonaan unohdetaan muiden tärkeiden osallisten näkökulmat. Tästä syystä tarkastelin pro gradu -tutkielmassani aihetta Japanin näkökulmasta. Jos Taiwanin ympärillä syntyisi kriisi, Japanin olisi lähes mahdotonta pysyä siitä sivussa, sillä se sijaitsee aivan Taiwanin vieressä. Lisäksi Yhdysvallat on Japanin tärkein turvallisuusliittolainen, joten mahdollinen konflikti koskettaisi siis suoraan Japanin turvallisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen Japanin identiteetti rakentui vahvasti rauhanperiaatteen varaan. Maan perustuslain kuuluisa 9. artikla rajoittaa sodankäyntiä, ja Japania on pitkään pidetty eräänlaisena "rauhanvaltiona". Viime vuosina tämä kuva on kuitenkin alkanut muuttua. Japani on tehnyt muutoksia 9. artiklan tulkintaan, kasvattanut merkittävästi puolustusmenojaan, sekä lisännyt sotilaallista kalustoaan. Tämän muutoksen taustalla on useita syitä: Kiinan sotilaallinen nousu, Pohjois-Korean ohjusohjelma, sekä kasvava epävarmuus kansainvälisestä järjestelmästä. Muutoksessa ei kuitenkaan ole pelkästään kyse vain turvallisuuspolitiikasta. Kasvava aseellisen konfliktin uhka on pakottanut Japanin pohtimaan sen omaa identiteettikäsitystä.  Kuva: Unisplash.com, Roméo A. Japanin identiteettikriisi
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin, miten suuret japanilaiset sanomalehdet kirjoittavat pääkirjoituksissaan Taiwanin salmen kriisistä vuosina 2014–2022. Analyysi paljasti, että keskustelua hallitsevat selkeät identiteettijännitteet ja eroavat käsitykset siitä, millainen valtio Japani on ja millainen sen pitäisi olla. Ensinnäkin Japani kuvataan samanaikaisesti rauhanomaisena siviilivaltiona ja mahdollisena eturintaman turvallisuustoimijana alueellisessa konfliktissa. Toiseksi keskustelussa tasapainoillaan strategisen autonomian ja liittolaisuskollisuuden välillä, erityisesti suhteessa Yhdysvaltoihin. Kolmanneksi Kiina esitetään sekä tärkeänä naapurina ja kauppakumppanina, että eksistentiaalisena uhkana alueelliselle turvallisuudelle. Lisäksi keskustelu Taiwanista kytkeytyy usein universaaleihin arvoihin ja oikeusvaltioperiaatteeseen, joiden puolustaminen esitetään osana Japanin kansainvälistä vastuuta. Taiwan on peili Japanin identiteetti ei ole siis yksiselitteinen. Taiwanin salmesta käytävä keskustelu toimii peilinä, joka paljastaa, miten Japani jatkuvasti neuvottelee omaa paikkaansa muuttuvassa kansainvälisessä järjestyksessä. Kun Japani pohtii, miten sen tulisi vastata Kiinan nousuun tai Yhdysvaltojen kasvaviin odotuksiin, se joutuu samalla tarkastelemaan omaa identiteettiään. Se yrittää tasapainottaa rauhanomaisen perinteensä ja muuttuvan turvallisuusympäristön välillä. Yksi asia on kuitenkin selvä: keskustelu Japanin identiteetistä ei ole päättynyt. Niin kauan kuin kansainvälinen tilanne pysyy epävarmana, myös Japanin identiteettikäsitys pysyy neuvottelun kohteena. Juuri siksi Taiwanista käytävä keskustelu kertoo lopulta yhtä paljon Japanista itsestään, kuin alueen turvallisuudesta. Laura Karjalainen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan “Japanese thinking has changed.” - Japanese media discourse of self and others in the context of Taiwan Strait conflict. Tutkielman ohjaajana toimi Aini Linjakumpu. “Voittajat kirjoittavat historian” on lause, joka nähdään itsestäänselvyytenä. Se on kuitenkin harhaanjohtava. Väitän, että historiaa kirjoitetaan koko ajan. Puheissa, uutisissa, diplomaattisissa lausunnoissa ja kaikkialla niiden välissä. Jo ennen kuin sota päättyy, sen merkityksestä käydään kamppailua tarinoiden tasolla. Venäjän ja Ukraina välinen sota on tästä ajankohtainen esimerkki. Onko kyse Venäjän hyökkäyssodasta ja sen laittomasta yrityksestä liittää Ukrainan alueita itseensä [1]? Vai esitetäänkö sota ”erikoisoperaationa” tai rauhanturvaamisena [2]? Onko Ukraina puskurivaltio [3] vai eurooppalainen valtio [4]? Onko kyse sodasta, kriisistä, tilanteesta vai konfliktista? Nämä eivät ole vain sanavalintoja. Ne ovat tapoja määritellä todellisuutta.  Kuva: Jan Reinicke on Unsplash Geopolitiikka kielen ja merkitysten tasolla
Pro gradu -tutkielmassani keskityin analysoimaan Kiinan luomia tarinalinjoja Venäjän ja Ukraina välisestä sodasta YK:n turvallisuusneuvoston puheenvuoroissa. Käytin tutkimuksessani Gerard Toalin käytännöllisen geopoliittisen perustelun teoriaa. Teorian mukaan poliittiset päättäjät luovat geopoliittisia tarinalinjoja, joiden avulla he jäsentävät kansainvälisiä kriisejä ja oikeuttavat poliittisia toimiaan. [5] Käytännöllinen geopoliittinen perustelu kuuluu kriittisen geopolitiikan teoriaperheeseen. Kriittisen geopolitiikan mukaan valtion ulkopolitiikkaa ei määrittele sen fyysinen sijainti, vaan sijainnille annettu merkitys. Sijainteja arvotetaan ja kategorisoidaan erilaisten retoristen keinojen ja tarinoiden avulla. [6] Kiinan puheenvuoroissa on hyvin selkeästi huomattavissa, miten eri tavalla se antaa merkityksiä sodan tapahtumiselle verrattuna siihen, miten olemme tottuneet niistä lukemaan länsimaisessa mediassa. Kiinan tarinalinjat Venäjän ja Ukraina välisestä sodasta Puheenvuoroissa oli havaittavissa kaksi erilaista tarinalinjaa. Ensimmäisessä Kiinan tarinalinjassa Venäjän ja Ukraina välinen sota kehystetään humanitääriseksi kriisiksi. Tässä tarinassa sodan tapahtumat esitetään epäselvinä, ja painopiste asetetaan inhimillisen kärsimyksen helpottamiseen ja rauhan edistämiseen. Humanitäärisessä kriisissä kukaan ei ole myöskään syyllinen ja kaikkien on tehtävä yhteistyötä. Rakentamalla tällaista kertomusta Kiina luo itsestään kuvaa puolueettomana ja vastuullisena toimijana, joka ei asetu avoimesti tukemaan kumpaakaan osapuolta. Tämän tarinalinjan avulla Kiina tasapainoilee Venäjän poliittisen tukemisen ja lännen kanssa käytävän taloudellisen yhteistyön välillä. Toisessa tarinalinjassa Kiina kehystää sodan osaksi pitkäaikaista kansainvälisten suhteiden epätasapainoa ja lännen hegemonian seurausta. Tässä tarinalinjassa Nato ja Yhdysvallat esitetään konfliktin keskeisiksi syyllisiksi. Pakotteet, aseapu ja kaupankäynnin esteet hankaloittavat monimutkaisen sodan ratkaisemista. Venäjän ja Ukraina välisestä sodasta kärsivät eritysesti kehittyvät valtiot, jotka kokevat ruokapulaa sodan seurauksena. Tarinan avulla Kiina haastaa länsikeskeistä maailmankuvaa ja edistää vaihtoehtoista kansainvälistä järjestystä. Kiinan pyrkimyksenä on siirtää maailmaa yksinapaisesta Yhdysvaltojen johtamasta järjestelmästä kohti moninapaista maailmaa. Miksi tarinoita kannattaa tutkia? Kuten edellä käy ilmi, Kiinan tarinalinjoissa ei ole kyse vain Ukrainan määrittelemisestä, vaan koko sodan uudelleenkehystämisestä. Kiina ei myöskään ole tarinoissaan kiinnostunut Ukrainasta tai sen kohtalosta. Sota on Kiinalle vain tapa edistää sille edullista maailmankuvaa. Tämän ymmärtäminen auttaa paremmin näkemään ja havaitsemaan, mitä Kiina haluaa sodasta ja minkälaisiin toimenpiteisiin se on valmis. Näin tarinat kertovat paljon myös kertojastaan. Niiden kautta voidaan havaita nopeasti erilaisia painotuksia, tavoitteita ja asemointeja kansainvälisessä politiikassa. Tarinat paljastavat:
Vaikka käytännöllisen geopoliittisen perustelun teoria saattaa vaikuttaa abstraktilta ja hankalalta soveltaa, geopoliittisia tarinalinjoja voidaan havaita myös arkipäiväisemmissä yhteyksissä. Esimerkiksi videopeleissä ja elokuvissa viholliskuvat, uhkat ja konfliktit heijastavat usein ajankohtaisia geopoliittisia asetelmia ja niiden muutoksia. Tällaisten toistuvien tarinoiden avulla vahvistetaan mielikuviamme alueista ja kansainvälisistä tilanteista. Lopulta niiden avulla luodaan todellisuutta, jossa elämme. Niko Mäntynenä Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Lapin Yliopisto Kirjoitus perustuu politiikkatieteen Pro gradu -tutkielmaan “China is deeply concerned”: Kiinan geopoliittiset tarinalinjat Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta. Tutkielman ohjaajana toimi Aini Linjakumpu. Lähteet: [1] Delegation of the European Union to Ukraine. 2026. EU4Ukraine. Verkkosivu. https://eu4ukraine.eu/en/ [2] Pennanen. Veera. 2022. “Tällainen oli puhe, jossa Putin julisti Venäjän sotilasoperaation.” Yle 24.2.2022. https://yle.fi/a/3-12331742 [3] MTI. 2025. “Ukraine must again become a buffer state between Russia and NATO” The Official homepage of Prime Minister Viktor Orbán 29.11.2025. https://miniszterelnok.hu/en/ukraine-must-again-become-a-buffer-state-between-russia-and-nato/ [4] Przetacznik, Jakub. 2025. “Ukraine's future in the EU.” European Parliament. https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/ATAG/2025/772895/EPRS_ATA(2025)772895_EN.pdf [5]. Ó Tuathail, Gearóid. 2002. “Theorizing practical geopolitical reasoning. The case of the United States’ response to the war in Bosnia.” Political Geography 21, 601–628. [6] Moisio, Sami. 2003. ”Geopolitiikan viisi olemusta.” Teoksessa Muuttuva geopolitiikka, toim. Vilho Harle ja Sami Moisio. Helsinki: Gaudeamus, 17–35. Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta: Ó Tuathail, Gearóid. 1996. Critical geopolitics: The politics of writing global space. Lontoo: Routledge. Agnew, John. 1998. Geopolitics: Re-visioning world politics. London: Routledge ”Oikeuden viivästyminen on oikeuden kieltämistä - justice delayed is justice denied” [1]  Kuva: Tiina Kaarina Nikander-Koivukangas Aiheen tiivistys ja näkökulma Opinnäytetyöni aiheena on Eilavaara Case (myöh. Kittilä Case) – katselin tapausta lintuperspektiivistä, hallintotieteen näkökulmasta, systeemisenä haasteena paikallisen itsehallinnon, hallinnon lainalaisuuden, tuomioistuin prosessin sekä organisaatiokulttuurin- ja vuorovaikutuksen leikkauspisteessä. Eräänä tavallisena työpäivänä Kittilän kunnantalolla, pöydällä oli oikeudellisen asiantuntijan laskujen maksaminen. Jokapäiväisestä oikeustoimesta kehkeytyi vuosien hallinto- ja oikeustaistelu. Kittilän kiistoja on tutkittu aikaisemmin oikeustieteen [2] näkökulmasta ja todettu oikeusprosessien vahvistaneen koko virkavastuujärjestelmämme uskottavuutta. Opinnäytetyön teoreettisestä viitekehyksestä Työni perustuu kolmeen hallintotieteen teoriaan: normatiivisuus, uuden hallinnan teoria ja uusi institutionalismi. Tutkimuskysymykseni olivat: mitä hyötyä kiistan pitkittyneestä käsittelystä on ollut ja voidaanko kuntahallintoa kehittää oikeudenkäyntien avulla? Selvisi, että julkiset organisaatiot eivät edes tavoittele tehokkuutta, vaan ne pyrkivät toimimaan oikein. Normatiivisuus ymmärretään kahdella tavalla. Hallintotieteessä normit ovat suosituksenomaisia - autoilijan on turvallista noudattaa nopeusrajoituksia. Oikeustieteessä normit velvoittavat - ylinopeudesta seuraa sakkorangaistus tai kortti lähtee kuivumaan. Tutkimusmenetelmistä Opinnäytetyöni on laadullinen organisaatiotapaustutkimus, missä analysoin tapausta teoreettisen viitekehyksen, aineistoanalyysin ja empiiristen havaintojen pohjalta. Pöytäkirjoissa oli epävarmuustekijöitä ja tiedot eivät olleet tarkistettavissa. Seuraavat pääkäsitteet ohjasivat työtäni: yhteiskunnallinen ongelma, toimintakulttuuri, regulaatio, normatiivisuus, hyvä hallinto ja hallinnollinen toimi. Kokouspöytäkirjoissa vahvistui tuomioistuimenkin havaitsema väärinkäsitys -puheenjohtaja ei voi toimia kukkulan kuninkaan tapaan. Kittilän kokouksissa ovi kävi kuin markkinoilla, kun esteellisiä jäseniä poistui ja uusia tuli tilalle. Poikkeukselliset kokouskäytännöt rasittivat päätöksentekoa. Tapauksen poliittinen luonne näkyi äänestyksissä ja eriävissä mielipiteissä. Monopolipeliä harmaalla alueella Kittilä Case on tiivistunnelmainen trilleri: Kyseessä on Monopolipeli, missä kaikki pelaajat eivät tunne sääntöjä. Valtion raskas koura ravisti Lapin pienen kunnan hartioita. Vankeus- ja sakkorangaistuksia virkarikoksista sateli liukuhihnalta luottamushenkilöille. Käsillä ei ollutkaan vain Kittilän ongelmat, vaan koko suomalaisen itsehallinnon harmaa alue. Kuntalaki 2015 ei vahvistanut kunnan oikeuksia suhteessa valtioon [3]. Kuntien johto onkin joutunut tulitauko-ongelmaan, vanhat tavat eivät toimi ja uudet eivät ole vakiintuneet, mm. virkamiehiä nimitetään ja irtisanotaan vasemmalla kädellä. Itsehallinnosta, Lex Kittilästä ja pohjoismaisesta korruptiosta Itsehallinto nojaa Suomen perustuslakiin ja EU-oikeuteen. Tapauksessa yritettiin puuttua harvoin tunnistettuun pohjoismaiseen korruptioon. Oikeustoimet kuitenkin osoittautuivat riittämättömiksi. Vastaavan tapauksen estämiseksi Kuntalaki todennäköisesti vaatisi kokonaisvaltaisen uudistuksen. Tämän yhteydessä kuntien määrää vähentämällä, voitaisiin paremmin uudistaa ja kehittää kuntahallintoa. Myös Lex Kittilä näyttäytyi voimattomana; laki tehtiin paikkaamaan näitä ongelmia, se kuitenkin kääntyi itseään vastaan. Pitkä käsittely ja äänestyksen jälkeen jatkoon Tapauksen käsittelyketju on pitkä. Kunnan hallinnossa tapausta käsiteltiin vuosina 2015–2024 22 kertaa. Yksityisoikeudessa kolmesti ja kahdesti hallinto-oikeudessa. KKO:n tuomion jälkeen, asiaa käsiteltiin kunnanvaltuustossa kahdesti. Äänestyksen jälkeen kunnanjohtaja, joka sai toisen ehdollisen vankeusrangaistuksen toimistaan puheenjohtajana, sai jatkaa virassaan. Tuomion kulumisesta, oikeusvaltioperiaatteesta ja Hyvityslaista Tutkijoiden mukaan pitkittynyt oikeudenkäynti tosiasiassa voi merkitä sitä, että oikeudenkäynnin tulokset ja tuomion merkitys vähenee tai ajan kuluessa jopa vähitellen menettää merkityksensä [1]. Tapauksessa aika kulutti tuomioiden voiman. Tuomiot myös lyhenivät pitkittymisen vuoksi ja lopputulos näyttäytyy vähäarvoisena. Kittilän toimijat pysyivät pitkälti samoissa tehtävissä ja korjaavien toimenpiteiden toteutuminen jää epävarmaksi. Pitkittynyt käsittely vaikeuttaa puuttumista lainvastaisuuksiin jatkossa. Poliisi ja syyttäjä välttävät asioiden edistämistä ja oikeusturva ei toteudu. Oikeudenkäynnin pitkittymistä pidetään systeemisenä haasteena, joka tunnistetaan myös muissa Pohjoismaissa. Hyvityslaki on osoittautunut ongelmalliseksi oikeusvaltioperiaatteen palauttamisessa. Onkin sanottu ihmisoikeusloukkauksien [4] jatkuvan Suomessa pitkittyneiden oikeudenkäyntien muodossa. Asian käsittely tuomioistuinlaitoksessa kesti, kunnanhallituksen käsittelyä lukuun ottamatta, seitsemän vuotta. Tarmokkaampaa puuttumista kuntien lakia kiertävään toimintatapaan onkin kaivattu [5].  Kuva: Tiina Kaarina Nikander-Koivukangas Kohti hyvää hallintoa ja vuorovaikutusta
Ratkaisuna uudet käytännöt voivat lisätä verkostoituvaa toimintaa ja terveen itsehallinnon lisääntymistä. Paras tapa muuttaa asioita onkin yksilön tekemä muutosaloite tai työmarkkinoiden aikaansaama paine [6]. Kun ongelmiin puututtaisiin nopeasti, olisi toiminnan korjaaminen ja kehittäminen tehokkaampaa. Pöytäkirjoissa luettavissa oleviin ristiriitoihin, ehdotan ratkaisua katalysoivan puheen [7] näkökulmasta. Näin korjattaisiin myös organisaation laajempia ongelmia, kuten henkilöstön työhyvinvoinnin haasteita. Pitkittynyt kiista lamautti perustoimintoja Kittilässä. Väki oli riitaisaa, sairauspoissaolot lisääntyivät ja kaikki meni vääntämiseksi, niin työyhteisössä kuin kokouksissa. Tällainen ei selviä pelkällä viranomaisvalvonnalla ja lakien noudattamisella. Hyvään hallintoon tarvitaan toimivaa vuorovaikutusta. Toimiva organisaatiokulttuuri ei rakennu itsestään. Se vaatii uudenlaista johtamista, parempaa vuorovaikutusta sekä käytännön ratkaisuja. Kittilän tapauksessa onnistunut oikeuden päätös voi selkeyttää uuden kulttuurin rakentamista kunnassa. Virkavastuun rajat perustuvat paitsi lakiin myös paikallisiin tapoihin ja kunnan itsehallintoon. Jatkuva jännite tekee hallinnon yhdenmukaisuudesta haasteellista ja herättää väistämättä kysymyksen oikeusvaltioperiaatteiden toteutumisesta. Tiina Kaarina Nikander-Koivukangas (HTK, MuM.) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Normatiivinen analyysi Kittilän kunnan pitkittyneestä kiistasta. Tutkielman ohjaajana toimi prof. Timo Aarrevaara ja yliopisto-opettaja Paula Tulppo. LÄHTEET 1. Cappelletti, M., & Garth, B. (1978). A World Survey: Access to Justice, Book I. Dott. (ss. 14,433–434) A. Giuffrè Editore-Milan 1978. 2. Viljanen, P., & Muukkonen, M. (2023). KKO:17–Virka-aseman väärinkäyttäminen kunnanpäätöksenteossa. Lakimies 121(3–4), 592–602. https://journal.fi/lakimies/article/view/127895 3. Rantahalvari, S. (2024). Oikeushistoriallinen tarkastelu kunnallisesta itsehallinnosta 1865–2022, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen vuosikirja. Oikeustiede–Jurisprudentia, 57(LVII), 247–330. https://journal.fi/oikeustiede-jurisprudentia/article/view/143307 4. Mölsä A. (2024, Huhtikuu 19). Professori Vuorenpää: Oikeudenkäynnin kesto yhä iso ongelma, Juristi Media. Haettu, osoitteesta 13.12. 2025. Professori Vuorenpää: Oikeudenkäyntien kesto yhä iso ongelma - Juristiliitto 5. Viljanen, P. (2025) Uusi normaali? Nyt tarvitaan keskustelua kuntien luottamushenkilöiden harkintavallanrajoista. Focus Localis 53 (2), 6–8. 6. Peters, B. G., & Pierre, J. (toim.). (2009). Handbook of public administration (ss.128-132).SAGE Publications Ltd. https://doi.org/10.4135/9781848608214 7. Harisalo, R., & Aarrevaara, T. (2015). Katalyyttinen puhe lautakunnissa-Tutkimus kuuden suurimman kaupungin lautakunnista (ss. 15, 25, 26, 26, 29, 30, 53, 64, 138). Tampereen Yliopistopaino Oy.  Kuva: Mariah Hewines / Unsplash Naisjääkiekko Suomessa tarvitsee sekä ihmislähtöisempää valmennuskulttuuria että rakenteellisia muutoksia pelaajien hyvinvoinnin ja sitoutumisen vahvistamiseksi.
Pro gradu -tutkielman pohjalla oleva kvantitatiivinen kyselytutkimus [1] tuo esiin sekä urheilutieteellisesti että yhteiskunnallisesti mielenkiintoisia havaintoja naisjääkiekon tilanteesta Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena oli kääntää kaksi kansainvälisesti tunnettua urheilun mittaristoa [2, 3] suomeksi ja testata niiden toimivuutta suomalaisessa kontekstissa. Samalla selvitettiin, miten Auroraliigan naisjääkiekkoilijat kokevat autonomian, valmentajilta saamansa tuen ja oman sitoutumisensa urheiluun. Tulokset osoittavat, että Auroraliigassa pelaavien kiekkoilijoiden kokema sitoutuneisuus ja läheisyys valmentajiinsa ovat kansainvälisiä vertailuja matalampia. Vaikka pelaajat luottavat ja arvostavat valmentajiaan, suhde ei näyttäydy optimaalisena. Tämä voi heijastua motivaatioon, hyvinvointiin ja jopa uralla etenemiseen. Valmennuskulttuuri kaipaa ihmislähtöisyyttä Itsemääräämisteorian mukaan hyvinvoinnin ja motivaation perusta rakentuu autonomiasta, pätevyydestä ja yhteenkuuluvuudesta [4]. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että näiden psykologisten tarpeiden täyttyminen ei ole naisjääkiekossa itsestäänselvyys. Useissa vastauksissa nousi esiin tunne siitä, ettei valmentaja aina osaa käsitellä tunteita tai tukea urheilijan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä on huolestuttavaa, sillä valmentaja-urheilija -suhteen laatu on keskeinen tekijä urheilijan jaksamisessa ja motivaation ylläpidossa. Tämän ja aiempien tutkimusten tulokset [5, 6] osoittavat, että johtamiskulttuurilla ja valmennuksella on ratkaiseva rooli pelaajien hyvinvoinnissa. Kun valmentajat tukevat urheilijoiden autonomiaa ja sitoutumista, pelaajat voivat paremmin, ovat sitoutuneempia pelaamiseen ja menestyvät paremmin. Ammattimaisuuden haasteet jatkuvat Auroraliigan pelaajat elävät arkea, jossa urheilu on harvoin päätyö. Useimmat opiskelevat tai käyvät töissä pelaamisen ohella, tämän lisäksi he myös maksavat pelaamisestaan. Tämä epätasapaino heijastuu väistämättä pelaajien sitoutumiseen ja hyvinvointiin. Uudet Jääkiekkoliiton lisenssiehdot otettiin vastaan ristiriitaisesti Auroraliigassa. Vaikka tavoitteena on ammatillistaa liigaa, seuraukset voivat olla päinvastaiset: joukkueiden määrä uhkaa pienentyä ja pelaajia saattaa siirtyä ulkomaille tai lopettaa. Suomalainen naisjääkiekko tarvitsee siis uusien lisenssiehtojen lisäksi myös muutoksen valmennuskulttuurissa. Ihmislähtöinen johtaminen, avoin vuorovaikutus ja pelaajien kuunteleminen ovat avaimia siihen, että Auroraliiga voi tulevaisuudessa olla aidosti ammattimainen ja pelaajien hyvinvointia tukeva sarja. Kati Räsänen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Johtamiskulttuuri Auroraliigassa pelaajien silmin. Kvantitatiivisten kyselymittaristojen suomennus ja tulosten analyysi”. Tutkielman ohjaajana toimivat Marianne Silen ja Ville Pietiläinen. Lähteet
Kriisit vievät meitä kuin pässiä narussa – suomalainen kriisisosiaalityö vaatii kehittämistä13/3/2026
Jatkuva kriisien keskellä ja kriisitilanteissa eläminen on kuluttavaa. Kun arjen normaalit, tutut ja turvalliset käytännöt murtuvat, tarvitsemme tilalle uudenlaisen pelastusrenkaan.  Kuva: Devex Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat – kuten lapset ja lapsiperheet – ovat taipuvaisia kärsimään kaikkein eniten kriisien haitallisista vaikutuksista. Jokainen muistaa koronakevään ahdingon etätöineen ja -kouluineen. Juuri kun olimme palaamassa hiljalleen kiinni takaisin arkeen, aloitti Venäjä hyökkäyksen Ukrainaan. Olimme jälleen uuden yhteiskunnallisen kriisin keskellä. Tuoreimpana voimme vain arvailla mitä parhaillaan käynnissä olevat epävakaudet Lähi-Idässä aiheuttavat siellä asuville lapsiperheille ja yhteisöille. Olemme Suomessa siitä onnekkaita, etteivät luonnonkatastrofit tai terrorismin uhka ole samalla tavalla läsnä maassamme, kuin ne monissa muissa maissa ovat. Osittain tästä syystä katastrofi- ja kriisityön rakenteemme ovat osin hieman lapsen kengissä [1]. Emme kuitenkaan elä lintukodossa, vaan maailman kriisitilanteet ovat yhtä lailla koskettaneet viime vuosina myös meitä suomalaisia. Tästä syystä esimerkiksi kriisisosiaalityötä ja sen ympärillä olevaa struktuuria olisi aiheellista kehittää ja virallistaa.  Kuva: Marco Pecchy
Lapsierityinen kriisisosiaalityö Lapsierityinen kriisisosiaalityö on erikoistunut ymmärtämään lasten ja perheiden kriisikokemuksia. Erityisesti lapsen ja vanhemman suhteeseen liittyy monia ainutlaatuisia tekijöitä, jotka vaikuttavat kriiseihin sopeutumiseen ja niistä selviytymiseen. Toisaalta lasten herkät kehitysvaiheet tuovat oman ulottuvuutensa mausteensa lapsiperheiden parissa tehtävään kriisisosiaalityöhön. Myöskään nuoret eivät ole säästyneet jatkuvien maailmankriisien aiheuttamalta epävarmuudelta. Viimeisimmän Ihan paineissa-nuorisobarometrin mukaan nuorten luottamus maailmaan on rapissut jatkuvien maailmanlaajuisten kriisitilojen takia, nuorisotutkimusseuran tilastotutkija Konsta Happonen avaa [2]. Kriisiyhteiskunnasta kriisivalmiusyhteiskuntaan? Kriisiyhteiskunnan käsite kuvaa kriisien ketjuuntumista ja sitä, kuinka yhteiskuntamme todella on keskellä yksi toisensa jälkeen todentuvia kriisitiloja [3]. Tutkielmani tulosten perusteella juuri kriisivalmiuden nostaminen palvelisi haavoittuvia yhteisöjä, kuten lapsiperheitä. Kriisivalmius loisi resilienssiä ja kriisinkestävyyttä, sekä edistäisi kriiseistä toipumista. Myös kriisityöntekijät hyötyisivät tästä. Ehkä olisikin aika tarkastella järeämmällä otteella suomalaista kriisisosiaalityötä ja kehittää sen rakenteita osana järjestäytyneempää ja voimallisempaa kriisityötä. Tanja Koivisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Lasten, perheiden ja yhteisöiden parissa tehtävän kriisisosiaalityön keskeiset teemat kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa”. Tutkielman ohjaajana toimi Mari Kivistö. Lähteet [1] Rytilahti, Mari (2024) Psykologinen kriisityö on Suomessa huipputasoa, mutta prosessia pitää kehittää. Psykologialehti. https://psykologilehti.fi/psykologinen-kriisityo-on-suomessa-huipputasoa-mutta-prosessia-pitaa-kehittaa/. Viitattu: 1.3.2026. [2] Terävä, Hanna (2026) ”Ei vain uskalleta toivoa” – Samuel Klemetti, 23, kertoo, miksi nuorten tyytyväisyys elämään on romahtanut. Yle-uutinen. 11.3.2026. https://yle.fi/a/74-20212279. Viitattu: 11.3.2026. [3] Harrikari, Timo & Raitakari, Suvi & Kivipelto, Minna & Hekkala, Marja (2023) Kriisisyhteiskunnan ihmisen arki ja sosiaalityö. Teoksessa Raitakari, Suvi & Harrikari, Timo & Hekkala, Marja & Kivipelto, Minna (toim.) Sosiaalityö kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 5-31. Moni introvertiksi itsensä kokeva välttelee johtamistyötä turhaan. Työtä ei tehdä persoonallisuuden piirteillä vaan omalla osaamisella.  Kuva: Brett Jordan / unsplash.com Yksintekijästä johtajaksi
Introverttien oletetaan usein haluavan työskennellä yksin. Oletus on ymmärrettävä, kun ajattelee määritelmiä introversiosta matalana sosiaalisuutena tai sosiaalisena haluttomuutena. Tällöin introverttiudessa korostuu vähäinen kiinnostus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ympäristön odotusten mukaisesti toimimiseen. Yksin oleminen saa introverttiudessa monia myönteisiä merkityksiä, mutta tarve seurallisuuteen vaihtelee introverttien välillä. [1, 2] Introverttius ei siis tarkoita, ettei ihminen halua työskennellä muiden ihmisten kanssa tai vaikka johtaa muita. Tarvitaankin tutkimusta siitä, millaisena introverttius sitten näyttäytyy työskenneltäessä läheisesti ihmisten kanssa ja toimittaessa esimerkiksi esihenkilönä. Miten introverttiuden kaltainen persoonallisuuden piirre on yhteydessä johtamiseen? Johtamistutkimuksessa johtajan piirteistä introversion vastinpari ekstroversio on kerännyt valtavasti huomiota. Ekstroversio on nähty tunnollisuuden lisäksi tärkeimpänä persoonallisuuden piirteenä johtajaksi etenemisen ja johtajana suoriutumisen kannalta. Loppujen lopuksi voisi todeta, että enemmän on näyttöä ekstroversion yhteydestä johtajaksi etenemiseen kuin johtajana suoriutumiseen. Lisäksi ekstroversion todellinen osuus on tilastollisten tutkimusten perusteella pieni eli muut tekijät kuin ekstroversio ovat tärkeämpiä. [3] Introverttius johtamisessa on noussut esille tutkimuksissa, joissa on tehty havaintoja siitä, että introvertti johtaminen sopii erityisesti yhteen autonomisten, oma-aloitteisten ja enemmän tasavertaista johtajaa kaipaavien alaisten kanssa [4]. Tutkimuksissa puhutaan toisinaan piirteiltään introverteistä ja toisinaan introvertistä käyttäytymistyylistä. Siitä, että näiden kahden välillä olisi yhteys, eli että introvertti toimisi aina introvertisti ja esimerkiksi johtaisi introvertillä tyylillä, ei ole kuitenkaan tutkimusnäyttöä. Sitä kyllä, aiheuttaako ekstrovertti käyttäytyminen introverteilla negatiivisia tunnetiloja ja epäaitouden kokemuksia, on tutkittu paljonkin [5]. Vaikka olemassa on myös näyttöä haitoista, on ekstroverttiä käyttäytymistä suositeltu introverteille strategisena välineenä erityisesti tilanteissa, joissa johtajuutta arvioidaan [6]. Millaisiin kokemuksiin introverttius johtamistyössä voi liittyä? Tutkin pro gradu -tutkielmassani johtamistyöhön liittyviä introverttiuden kokemuksia. Johtamistyössä omaa introverttiutta pääsee hahmottamaan uusilla tavoilla. Voi olla, että kokemus omasta introverttiudesta kehittyy vasta työssä, joka vaatii aktiivista sosiaalista vuorovaikutusta. Osalla introverteista kanssakäyminen ihmisten kanssa aiheuttaa kuormittumista, joka tuntuu väsymiseltä, ja jota on hyvin vaikea itse kontrolloida, muuten kuin kuormitusta välttämällä ja palautumisesta huolehtimalla. Itsetuntemus omista rajoista ja itselle toimivista palautumiskeinoista onkin tärkeää. Kuormittumista voi aiheuttaa myös vuorovaikutuksen sisältö tai pitäisikö sanoa sisällöttömyys, eli työasioiden ohi menevä sosiaalinen jutustelu. Nämä asiat voivat tuntua introvertille itselleen turhalta ajankäytöltä, mutta ne kietoutuvat myös osaksi monenlaisia työkäytäntöjä. Esimerkiksi verkostoituminen työtehtävien kannalta tärkeiden sidosryhmien kanssa edellyttää erityisesti alkuun myös vapaamuotoisempaa keskustelua. Näitä tilanteita voi kuitenkin harjoitella ja uusia toimintatapoja opetella, jos tämän itse kokee tarpeelliseksi ja tärkeäksi. Tämä ei tarkoita, että introvertin pitäisi tehdä itsestään ekstrovertti. Ehkä lähinnä vain opetella elämään tilanteisiin liittyvän epämukavuuden kanssa ja olla itselleen armollinen, vaikkei tilanteet välttämättä niin sujuvasti omasta mielestä menisikään. Mitä annettavaa introverttiudella johtamistyölle on? Introverttiudessa on paljon, minkä varaan rakentaa, ja mitä jalostaa omiksi taidoiksi. Introverttiutta voikin pitää omana vahvuutena sen sijaan, että se olisi jotain, mistä pitää päästä eroon. On kuitenkin eri asia todeta, että introverttius toisi automaattisesti mukanaan osaamista ja taitoja. Valmiuksia kyllä, mutta ne täytyy kuitenkin kehittää. Kokemuksellisesti introverttius asettuu eri tavoilla osaksi minuutta: toisille sillä on iso merkitys ja toisille se on vain yksi osa itseä. Erityisesti työelämässä, jossa on käyttäytymistä ohjaavia selkeitä toimintatapoja ja sääntöjä, erot persoonallisuudessa eivät tule selkeästi esille [2]. Myös johtajan rooli on mahdollisesti tällainen ja tuloksissani se näyttäytyi jonakin, mitä oli helppo toteuttaa. Johtajan rooli oikeastaan helpotti toimintaa ihmisten kanssa, koska siinä toimitaan ensisijaisesti roolissa, ei omana itsenään. Alkuun harjoittelua vaatineiden tilanteiden ratkaisut vakiintuivat omiksi toimintatavoiksi ja muuttuivat rutiineiksi. Johtamistyön tekemisen myötä introverttius tietyllä tavalla näyttikin menettävän merkitystään. Kun asiaosaaminen, itsevarmuus ja itsetuntemus lisääntyvät, tulee myös introverttiudesta johtamistyössä ilmiö, jonka kanssa tulee toimeen. Niina Junni Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Koettu introverttius johtamistyössä: hermeneuttis-fenomenologinen tutkimus”. Tutkielman ohjaajana toimi Virpi Tökkäri. Lähteet [1] Tuovinen, S., Tang, X. & Salmela-Aro, K. (2020). Introversion and social engagement: scale validation, their interaction, and positive association with self-esteem. Frontiers in Psychology, 11, 1-10. [2] Keltikangas-Järvinen, L. (2016). ”Hyvät tyypit” – temperamentti ja työelämä. WSOY. [3] Wilmot, M. P., Wanberg, C. R., Kammeyer-Mueller, J. D. & Ones, D. S. (2019). Extraversion advantages at work: a quantitative review and synthesis of the meta-analytic evidence. Journal of Applied Psychology, 104(12), 1447-1470. [4] Hu, J. & Judge, T. A. (2017). Leader-team complementarity: exploring the interactive effects of leader personality traits and team power distance values on team processes and performance. Journal of Applied Psychology, 102(6), 935-955. [5] Bossom, I. R. L. & Zelenski, J. M. (2022). The impact of trait introversion-extraversion and identity on state authenticity: debating the benefits of extraversion. Journal of Research in Personality, 97, 1-10. [6] Spark, A. & O’Connor, P. J. (2021). State extraversion and emergent leadership: do introverts emerge as leaders when they act like extraverts? The Leadership Quarterly, 32, 1-13. Työolojen kehitys ei enää jakaudu tasaisesti, vaan työntekijät kokevat työolonsa aiempaa yksilöllisemmin.  Työolot ovat monelta osin kehittyneet myönteiseen suuntaan, mutta kaikki työntekijät eivät kuitenkaan koe kehitystä samalla tavalla. Vaikka moni työntekijä kokee työpaikan avoimuuden ja tasapuolisuuden tai oppimis- ja kehittymismahdollisuudet aiempaa parempina, kehitys ei näyttäydy yhdenmukaisesti kaikkien työntekijöiden arjessa.
Työolokokemusten eriytymisen taustalla voivat vaikuttaa laajemmat työelämässä tapahtuneet muutokset, kuten etä- ja hybridityön yleistyminen [1]. Nämä työelämän muutokset vaikuttavat siihen, miten työntekijät kokevat työnsä sekä siihen, millaisilla tavoilla työtä johdetaan ja organisoidaan eri työyhteisöissä. Työolot eivät aina kehity samaan tahtiin Työolot eivät kehity yhtenä kokonaisuutena, vaan työolojen eri osa-alueet kehittyvät eri tahtiin. Esimerkiksi vuonna 2023 julkisen sektorin työntekijöiden kokemus omasta työkyvystä heikentyi aiempiin vuosiin verrattuna, vaikka samaan aikaan he kokivat oppimisen ja kehittymisen mahdollisuudet aiempaa parempina. Myönteinen kehitys yhdellä työolojen osa-alueella ei siis aina tarkoita myönteistä kehitystä muilla osa-alueilla. Julkisen ja yksityisen sektorin työntekijät kokevat työolonsa eri tavalla. Julkisen sektorin työntekijät kokivat omat oppimisen ja kehittymisen mahdollisuutensa keskimäärin yksityisen sektorin työntekijöitä paremmiksi, kun taas yksityisellä sektorilla työntekijät arvioivat omat vaikutusmahdollisuutensa keskimäärin vahvemmiksi. Sektoreiden väliset erot työolokokemuksissa voivat liittyä esimerkiksi eroihin johtamiskäytännöissä [2]. Myös siinä, kuinka julkisen ja yksityisen sektorin työntekijät suhtautuvat muutoksiin, on havaittu eroja [3]. Mitä työolojen kehityksestä voidaan oppia? Työolojen kehittämistä olisi hyödyllistä tarkastella osa-alueittain sen sijaan, että työoloja käsiteltäisiin yhtenä laajana kokonaisuutena. Työolojen kehitystä ei selitä ainoastaan sektorien väliset erot, vaan taustalla voi vaikuttaa myös organisaatioon tai työyhteisöön liittyviä käytäntöjä. Työolot voivat kehittyä hyvin eri tavoin eri työyhteisöissä, mikä korostaa tarvetta tarkastella työoloja monipuolisesti, sekä huomioida, etteivät kaikki työntekijät koe samoja muutoksia samalla tavalla. Elise Nevala, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin Yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Työolot muutoksessa julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioissa – Vertaileva tutkimus työolojen kehityksestä vuosien 2003, 2013 ja 2023 välillä”. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen. Lähteet: [1]Sutela, H. & Pärnänen. A. (2021). Koronakriisin vaikutus palkansaajien työoloihin. Tilastokeskus https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-244-690-9 [2]Sydänmaanlakka, P. (2015). Älykäs julkinen johtaminen: miten rakentaa älykäs verkostoyhteiskunta? Talentum Pro.
Eu- ropean journal of work and organizational psychology, 13(3), 305-343. https://doi.org/10.1080/1359432044400011 Ikääntyneet yhtenä sosiaalihuollon asiakasryhmänä herättävät paljon keskustelua siitä, miten heitä tulisi auttaa. Avuntarve saattaa sekoittua käsitykseen siitä, millaista hyvän elämän ajatellaan olevan. Nykypäivän käsitys hyvästä elämästä pohjautuu pitkälti käytettävissä olevien resurssien kuten rahan luomaan vapauteen. Näkökulman tuominen takaisin ihmisyyden äärelle sen sijaan ravistelee tätä käsitystä ja asettaa pohtimaan mikä elämästä tekee elämisen arvoista.  Kuva: Pixabay [1]
Ikääntyminen on osa ihmisyyttä Käsitys ikääntymisestä yhtenä merkittävänä elämänvaiheena on eräs eniten muutoksia kokenut ajanjakso elämässämme. Ikääntyminen ei ole kyvyttömäksi tai unohdetuksi tulemista vaan se on uuden aikakauden alku, jolloin ihmisellä on mahdollisuus asettua osaksi yhteiskuntaa ja sen pienempiä yhteisöjä merkittävällä tavalla työelämän kiireiden ja ruuhkavuosien jäätyä taakse. [2] Tällöin gerontologinen sosiaalityö on ikään kuin satama, jonka tehtävänä on huolehtia ikääntyneiden hyvinvoinnista ja kuuluvuudesta yhteiskuntaan. Gerontologisessa sosiaalityössä kohdattavat tilanteet ovat jokainen omanlaisiaan, mutta niitä sitoo yhteenkuuluvuuden ja ihmiselon mahdollistaminen. [3] Gerontologinen sosiaalityö ei ole liukuhihnatyötä, jota voisi tarkastella vain tehokkuuden näkökulmasta Ikääntyneiden sosiaalityön tarve on lisääntynyt ja muuttunut sosiaalisten ongelmien moninaistumisen ja yhä laajemman tarpeen vuoksi. Taustavaikuttimina voidaan pitää työelämän ja työurien muutoksia, terveydenhuollon kehitystä ja talouspoliittisia linjauksia. [3] Ikääntyneiden palveluita pitkään leimannut entisaikainen laitoshoidollinen käsitys [4] on syrjäytymässä ja tilalle on saapumassa ymmärrys psykososiaalisen sosiaalityön tarpeesta [5] aivan kuten muiden sosiaalityön asiakasryhmien kanssa. Kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen vahvemmin nojaava työskentely haastaa tämän hetken gerontologisen sosiaalityön rakennetta etenkin käytettävissä olevien resurssien näkökulmasta, mutta sosiaalityön ydinajatus kohtaamiseen perustuvana auttamistyönä ei voi toteutua ilman tekijöitä. Gerontologisella sosiaalityöllä on huomattava paine pysyä ikääntyneiden elämää koskevien muutosten äärellä, jotta auttamistyö on ylipäätään mahdollista. Tämä kuitenkin edellyttää sen, että ikääntyneet kohdataan ja heidän tarpeisiinsa suhtaudutaan sillä vakavuudella, joka ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista turvaavalle työlle on asetettu. Samalla ikääntyneiden tarpeiden pohjalla on tärkeää ymmärtää olevan samanlaiset inhimilliset tekijät kuin muilla kanssaeläjillä. [6] Toimintamahdollisuudet – yhteiskunnan velvollisuus, ihmisten yksilöllinen oikeus Toimintamahdollisuudet eli tarkemmin yhteiskunnalle asetetut minimivaatimukset ihmiselon mahdollistamiseksi luovat pohjan yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Toimintamahdollisuuksien toteutuminen henkilökohtaisella tasolla vaatii sekä ammattilaisilta että rakenteilta ymmärrystä yksilöllisesti eri ikäkausiin vaikuttavista tekijöistä. Toimintamahdollisuudet hyvän ja ihmisarvoisen elämän turvana ei ole etuoikeus, joka silottaa esteet ja poistaa vastoinkäymiset vaan toimivat yhdenvertaisuuden mahdollistajana siten, ettei niitä tulisi koskaan edes syntyä. [7] Tutkimustulokseni näyttävät, että ikääntyneet sosiaalihuollon asiakkaina peräänkuuluttavat aitoa kohtaamista ja pysähtymistä tuen tarpeen äärelle. Ikääntyneet tuovat esiin kokemuksia, jossa ikääntymisen katsotaan olevan niin haasteellinen elämänvaihe, että siitä pitäisi pyrkiä ennemmin pois kuin mahdollistaa sitä elämisen arvoiseksi. Ikääntyneiden kohdalla sosiaalihuollon tarve koetaan yhteiskuntakelvottomaksi leimaantumiseksi eikä tuen tarpeita katsota tavallisen ihmisyyden synnyttämiksi tarpeiksi. Ikääntyneiden kokemuksissa korostui asenteiden ja ennakkoluulojen synnyttämä kahtiajako, jossa ammattilaisten toiminnassa näkyi välinpitämättömyyttä tai suoraa vastuun välttelyä. Historiasta kumpuava oletus siitä, ettei ikääntyneiden parissa tehtävä sosiaalityö ole yhtä merkittävää kuin muiden asiakasryhmien kanssa näkyi haasteina päästä palveluihin sekä palveluvalikoiman kapeutena. Ikääntyneiden itsemääräämisoikeuden ja autonomian toteutumisen vaaliminen nähtiin merkittävänä kehitystä vaativana osana ikääntyneiden palveluissa. Toimintamahdollisuuksien toteutumisen mahdollistaminen gerontologisen sosiaalityön keinoin on vain yksi osa yhteiskuntamme palveluita. Ikääntyneiden yhteiskunnallisen aseman parantaminen vaatii laajempia muutoksia aina kaupunkisuunnittelusta, arkkitehtuuriin ja hyvinvointialueiden kehittyvään toimintaan, jotta voimme turvata jokaiselle elämänmakuisen ikääntymisen. Valmiiksi suppeasta palvelusta ei voi supistaa enää Julkinen keskustelu pyörii pitkälti taloushuolien ja Suomen velkaantumisen ympärillä. Hyvinvointialueet painivat jatkuvasti pienentyvän rahoituksen kanssa ja kamppailua siitä mistä voidaan vielä säästää, käydään päivittäin. Ikääntyneiden palvelut ovat kymmenen vuotta olleet leikkauslistan kärkipäässä ja viimeistään nyt isojen ikäryhmien eläköityessä se aiheuttaa ongelmia. Ikääntyneet ovat yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa olevia, mikäli heille ei ole tarjota samankaltaista auttamistyötä kuin muille. Näin ollen onkin syytä kysyä, miksi ikääntyneitä kohdellaan järjestelmässä siten, ettei heidän auttamistaan vaikuttavan sosiaalityön keinoin nähdä tarpeelliseksi? Henna Nahkala Sosiaalityö, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu-tutkielmaan Ikääntyneet sosiaalityön asiakkaina – Ikääntyneiden kokemuksia gerontologisen sosiaalityön vaikutuksista toimintamahdollisuuksien toteutumiseen. Tutkielman ohjaajana toimii Tarja Orjasniemi. [1] Pixabay, Alanjvm Käsi Rakenne Rakkaus - Ilmainen valokuva Pixabayssa Viitattu 13.2.2026. [2] Uotila, Hanna Vanhuus ja yksinäisyys: tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8553-4 Viitattu 13.2.2026. [3] Koskinen, Simo & Seppänen, Marjaana. (2022) Gerontologinen sosiaalityö. Teoksessa Rantanen, Taina, Kokko, Katja, Sipilä, Sarianna. & Viljanen, Anne. (toim.) Gerontologia. Helsinki: Duodecim, 448–457. [4] Rossi, Eeva & Zechner, Minna & Tiilikainen, Elisa & Pietilä, Ilkka & Seppänen, Marjaana & Kinni, Riitta-Liisa & Skaffari, Pia & Ruotsalainen, Suvi & Soukiala, Tiina & Hirvonen, Jenna & Niemi, Mia & Korpelainen, Anne (2022) Gerontologinen sosiaalityö etsii paikkaansa muuttuvassa palvelujärjestelmässä. Yhteiskuntapolitiikka 87(5–6), 579–584. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022112366601 Viitattu 6.2.2025 [5] Ray, Mo & Seppänen, Marjaana (2014) Rakenteellinen lähestymistapa vanhussosiaalityössä: kriittisen gerontologisen sosiaalityön näkökulma. Teoksessa Anneli, Pohjola & Merja, Laitinen, & Marjaana, Seppänen (toim.) Rakenteellinen sosiaalityö. Kuopio: UniPress, 234–249. [6] Juhila, Kirsi (2006) Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Vastapaino. Tampere. 147–148. [7] Nussbaum, Martha Craven (2011) Creating Capabilities: The human development approach. Cambridge: Belknap Press of Harvard University Press. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
RSS Feed
