Suomessa elää tälläkin hetkellä uusimman selvityksen mukaan 4600 tilastoissa näkyvää asunnotonta ihmistä (Asunnottomat 2019). Ihmisiä, joiden elämää määrittää asunnottomuuden mukana tulleet jokapäiväiset haasteet, joita valtavirta suomalaisista ei ole joutunut ikinä kohtaamaan. Tarkastelin laadullisessa pro gradu –tutkielmassani erään suomalaisen kaupungin ensisuojassa elävien ihmisten asunnottomuuden kokemuksia sekä sosiaalisten suhteiden merkityksiä. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimivat määrittelyt asunnottomuuden, kodittomuuden, marginaalin sekä sosiaalisen viitekehyksen käsitteistä. Pääasiallisena tavoitteena oli nostaa kuuluviin asunnottoman ihmisen oma ääni, joka usein jää marginaalisen asemansa vuoksi yhteiskunnan valtavirran jalkoihin. Keräsin aineistoni toukokuussa 2020 yksilöhaastattelujen avulla. Tutkielmaani osallistui yhteensä viisi asunnotonta ihmistä, yksi nainen ja neljä miestä, joiden ikäjakauma asettui 25-65 vuoden välille. Kyseisten ihmisten sen hetkinen asunnottomana oloaika vaihteli viidestä kuukaudesta viiteen vuoteen. Vain yksi heistä oli ensimmäistä kertaa asunnottomana. ”Ei tää oo niin ku ihmisen elämää” Asunnottomuus koettiin pääsääntöisesti erittäin vaikeana ja elämää kuormittavan asiana. Asunnottomuudessa pahinta oli muun muassa kylmässä nukkuminen, ihmisarvon menettäminen, omasta hygieniasta huolehtimisen vaikeus sekä ihmispiiri, jossa joutuu aikansa viettämään. Asunnottomuuden kokemuksista erottuikin huolista muodostuva teema, joista merkittävimpiä olivat haastateltavien kohdalla huoli riippuvuuksista, oman terveydentilan heikkenemisestä sekä kadun vaaroista. Asunnottomien ihmisten sosiaalinen elämä koostui pääsääntöisesti määrällisesti vähäisistä, särkyneistä ja marginaalisista ihmissuhteista. Niin epävirallisia (perheenjäsenet, toiset asunnottomat) kuin virallisissakin (ammattilaiset) suhteita rikkoi muun muassa alkoholin- ja huumeidenkäyttäjien välinen vastakkainasettelu sekä palvelujärjestelmässä tapahtuneet poiskäännyttämisen ja kohtaamattomuuden kokemukset. ”On siinä se, että tietenkin tulee tuttavia ja noin poispäin” Asunnottomuuden kokemuksissa oli kuitenkin nähtävissä tunteiden kaksijakoisuutta, kun haastateltavat kertoivat asioista, jotka olivat sillä hetkellä hyvin elämässä. Hyviksi asioiksi koettiin muun muassa ensisuojasta saatu apu (ruoka, katto pään päällä), uudet tuttavuudet sekä oman lapsen olemassaolo. Ensisuoja osoittautui keskeiseksi paikaksi ja teemaksi, joka mahdollisti osan kohdalla koti-kokemuksen syntymisen, kun taas toiselle ensisuoja oli vain pakonomainen ja väliaikainen asumismahdollisuus. Vaikka sosiaaliset suhteet olivat määrällisesti vähäisiä, niissä oli nähtävissä merkittäviä sosiaalisen tuen elementtejä, kuten toisilta asunnottomilta ihmisiltä saatu vertaistuki sekä luotettavan yksittäisen työntekijän tuki elämässä. Tällaiset yksittäiset kokemukset ystävyydestä ja kanssaihmisyydestä työntekijän kanssa voivat ylittää järjestelmään sisältyneet kontrolloivat ja nöyryyttävät elementit tuen kokemuksiksi (Krok, 2008, 155-163). ”Tuntuu, että on ihmisenä joutunut laskeutumaan tämmöiselle huonommalle tasolle” Kokemukset yhteiskunnan ja ”normaalin” ulkopuolella olemisesta olivat kuitenkin voimakkaita. Marginaalisen aseman ja valtavirtaväestön synnyttämä stigma vaikeutti sosiaalisten suhteiden kautta asunnottomana elämistä kaupungin ensisuojassa. Asunnottomuudesta ja ensisuojassa elämisestä ei oltu kehdattu kertoa välttämättä edes läheisimmällekään ystävälle. Asunnottomuus on edelleen yhteiskunnassamme vakava ja ajankohtainen ilmiö (Nousiainen ym. 2007, 7). Koko maailmaa ravisuttava koronaviruspandemia iskeytyy tälläkin hetkellä rajuimmin juuri marginaalissa eläviin asunnottomiin ihmisiin, ennestään vaikeaan elämäntilanteeseen. Sitä suuremmalla syyllä tarvitaan lisää henkilökohtaisten kodittomuuden kokemuksien tarkastelua ja sosiaalisten suhteiden huomioimista asunnottomuuden ennaltaehkäisemisessä ja poistamisessa. Kellokoski, Henriikka Lapin Yliopisto, Yhteiskuntatieteen tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu –tutkielmaani: ”Ei tää oo niin ku ihmisen elämää” –Asunnottomien kokemuksia elämästä ja sosiaalisten suhteiden merkityksestä. Lapin Yliopisto 2020. Lähteet: Asunnottomat 2019: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen selvitys 3/2020. https://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/Tilastot_ja_selvitykset/Asunnottomuus/Asunnottomat_2019(54960) Viitattu 19.18.2020. Krok, Suvi 2008: Vähävarainen yksinhuoltajaäiti etuusjärjestelmässä. Teoksessa Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi (toim.): Sosiaalityö aikuisten parissa. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä, 145-174 Nousiainen, Kirsi & Hållman, Heidi & Saurama, Erja & Seppälä, Ullamaija 2007: Esipuhe. Teoksessa Sunikka, Sanna & Seppälä, Ullamaija & Granfelt, Riitta (toim.): Asunnottomuuskirja. Näkökulmia asunnottomien palvelujen kehittämiseen. SOCCAn ja Heikki Waris –instituutin julkaisusarja nro 13. Helsinki, 7-8. Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |