Yliopistonlehtori Pälvi Rantala vietti kaksi kuukautta tutkijavaihdossa Teneriffalla. Haaveissa oli aurinkoa, lämpöä ja iltakävelyjä meren rannalla. Leppoisia siestahetkiä uima-altaalla hyvän kirjan kanssa. Retkiä Espanjan korkeimmalle vuorelle, hiekkarannoille ja lehteviin metsiin – sitähän Teneriffalta voisi odottaa? Näitä kaikkia kahden kuukauden tutkijavaihto on toki tarjonnut. Alun perin ajatukseni oli perehtyä nimenomaan siestakulttuuriin: päiväunien nukkumisen kulttuuria koskeva tutkimukseni saisi hyvän lisän espanjalaista siestaa koskevasta tapaustutkimuksesta. Jo ensimmäisissä tapaamisissa paikallisten kanssa stereotypiat kuitenkin murskattiin: ”No time for siesta!” oli vastaus oikeastaan jokaiselta, jonka tapasin. Ennen siestaa kyllä vietettiin, mutta tapa on historiaa – tai nostalgiaa. Kaupoissa siesta kyllä näkyy, ja useimmat putiikit on suljettu noin puoli kahdesta puoli viiteen. Sen jälkeen päivä jatkuu myöhään iltaan. Yliopistoväki taas ei ehdi siestaa viettää. Kiire on tuttua Teneriffallakin. Yliopistojen rahoitus on pienentynyt, ja rahoituksen saaminen perustutkimusprojekteihin on vaikeaa. Uusliberalistinen kulttuuri näkyy välittömän hyödyn tavoittelussa: tutkimuksen pitäisi olla sovellettavissa ja siitä pitäisi olla kaupallista tai käytännöllistä hyötyä, jotta sitä kannattaisi rahoittaa. Opiskelijoita on paljon, ja hallinto vie tuhottomasti aikaa. Professorin työpäivä ei riitä, ja sitä jatketaan viikonloppuina ja iltaisin. Omalle tutkimukselle on aikaa jouluna ja lomilla. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Onneksi La Lagunan yliopiston journalismin, filosofian ja sosiologian professoreilla on kuitenkin ollut edes pieniä hetkiä aikaa tavata suomalaista tutkijaa lounaan ja kahvittelun merkeissä. Keskustelut suomalaisesta ja kanarialaisesta yliopistosta ja kunkin tutkimusintresseistä ovat johtaneet kansainvälistymiseen sen parhaassa merkityksessä: luontevaan, sisällöistä lähtevään keskusteluun ja yhdessä oloon. Aitoon kiinnostukseen toisen tekemisiin ja siihen, mikä yhdistää ja mikä erottaa. Euroopan pohjoista ja etelää yhdistäviä aiheita tutkimusteemojen lisäksi ovat ainakin paikallisen kulttuurin ja turismin suhde, töiden väheneminen ja etäisyys hallintokeskuksesta. Paikallisen yhteyshenkilön vieraanvaraisuus ja avuliaisuus ovat saaneet välillä miltei kyyneleet silmiin. Esimerkiksi retkelle Teide-vuorelle saimme oppaiksi paitsi professorin ja hänen vaimonsa, myös heidän ystäväpariskuntansa, jotka biologeina osasivat kertoa tulivuoren ympäristön kasveista, geologiasta ja historiasta. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu myös jakaminen: kotiin päästyä tuntuu todennäköisesti oudolta syödä ravintolassa yksi iso annos, kun on tottunut jakamaan monta pientä. Kahden kuukauden tutkijavaihto on sisältänyt paitsi tutustumista La Lagunan vanhaan yliopistoon ja kollegoihin, joiden kanssa olen saanut pohtia esimerkiksi maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyviä kysymyksiä, myös runsaasti omaa kirjoittamista. Asumme puolison kanssa pienessä Puertito de Güimarin kylässä, jossa ei ole liikaa aktiviteetteja. Kirjoitan joka päivä terassilla tai olohuoneen sohvalla, ja kahden kuukauden tuotoksena on kaksi tutkimusartikkelia, parin artikkelin pohjatyö, muutama rahoitushakemus, tietokirjan sisältösuunnitelma ja tietysti perustyöhön kuuluvia opetussuunnittelun tuloksia. Lisäksi koneella on valmiina yksi nuortenromaanin käsikirjoitus ja kommenteille lähtenyt lastenromaani sekä lukuisia lyhyitä tekstejä. Varsin intensiivinen kirjoitusretriitti on siis takana. Kaukana kotoa päivät jäsentyivät arjeksi varsin pian: aamulla lenkki tai pulahdus pihan uima-altaaseen, sitten töitä, välillä kävely kylälle meren rantaan, lounas, töitä, sään salliessa loikoilua altaalla tai rannassa kirjan kanssa, ja illalla kävelyä ja telkkarin katsomista. Arki tuntuu kuitenkin huomattavasti miellyttävämmältä, kun ei tarvitse hampaat irvessä puskea räntäsadetta päin tai tuskailla loputtomalta tuntuvaa pimeää vuodenaikaa. Olen tarvinnut vain parit päiväunet koko kahden kuukauden aikana. Kun päivät saa aikatauluttaa omalla tavallaan ja lämpöä ja aurinkoa on sopivasti, energiaakin riittää. Ennen Suomeen lähtöä aion vielä käydä kertomassa Teneriffalla asuville suomalaiselle toisesta tutkimusaiheestani, kylähulluudesta. Sitten onkin aika pakata kassit ja itkaista lähtöitkut. Teneriffalle aion kyllä palata, jo siksikin, että Teiden huippu on edelleen valloittamatta. Yliopistonlehtori
Pälvi Rantala Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta |
YHTEISILLÄ TULILLA -BLOGI
Archives
August 2017
Categories |
Yhteisillä tulilla | Blogin arkisto |