Niin siehän oot se unitutkija! Niin mitä sie oikein sit tutkit?
Unen ja nukkumisen kulttuurin tutkijana saan usein mahdollisuuden kertoa kanssakeskustelijalleni tutkimusaiheeni tarjoamista mahdollisuuksista yhteiskunnan kriittiselle tarkastelulle. Väitöskirjassani tarkastelen unta ja nukkumista nyky-yhteiskunnassa, jota kutsutaan myös alati valvovaksi, 24/7-yhteiskunnaksi, oravanpyöräksikin. Vuodesta 2013 lähtien olen ollut osa pientä ja innovatiivista joukkoa unitutkijoita Lapin yliopistossa Anu Valtosen luotsaamana. Vuosien saatossa olen tehnyt kenttätyötä Suomessa ja Euroopassa kartoittaen unen ympärille syntyneitä markkinoita, erityisesti erilaisia teknologisia uni-innovaatioita sekä unimatkailun muotoja. Olen pitänyt luentoesityksiä unen kokemuksen muotoilemisesta matkailussa, sekä kirjoittanut yhteisartikkelin viettämästäni yöstä kierrätyskuplassa keskellä Ranskassa sijaitsevaa luonnonpuistoa, yhtenä unimatkailun muotona. Olen myös tutkinut nukkuvan ruumiin haavoittuvuutta ja sen kohtaamiseen liittyviä eettisiä ulottuvuuksia. Uusimpana tutkimusalueena olen tarkastellut ihmisen ja eläimen välisen kohtaamisen eettisiä ulottuvuuksia ja valtakysymyksiä, kun tehotuotannossa käytettävien eläinten uni valjastetaan ihmisen tahtoon ahtaissa tuotanto-olosuhteissa. Näihin aiheisiin haaveilen syventyväni pian valmistuvan väitöskirjani jälkeen. Kohti tutkijuutta Lapsena muistan ajatelleeni, että minusta tulee pianonsoitonopettaja tai eläintenhoitaja. Musiikki ja eläimet ovat tällä hetkellä suuri osa elämääni, mutta työ on vienytkin minut hieman toisenlaiseen maailmaan. Kuten väitöskirjani työotsikossakin esiintyy adjektiivi ”uncanny” – outo, selittämätön, hämmästyttävä, hämmentävä – on suhteeni tutkimukseen myös pitkälti näiden sanojen kuva. Tutkijan vuosinani on ollut kausia, jolloin koko homma on jäänyt – ihan kokonaan. Artikkelit ovat menneet silppurin läpi paperinkeräykseen – tiedä vaikkapa uusiokäytössä ovat löytyneet meidän henkilökunnan wc:stä vessapaperina. Ja hyvä niin. Parempaa hyötyä niistä silloin on ollut. Mutta pikku tauon jälkeen nämä artikkelit ovat minulle taas oikein kivoja työkavereita. Välillä uuden oivaltamisen hurmos vie minut hype-tilaan, josta palautuessa menee yö tai pari. Olen pohtinut, kuinka tutkijana oleminen on tie, jossa on koko ajan pikku kiviä, pehmeämpää hiekkaa ja sileää asfalttia. Ja se tie on tie, joka haarautuu, ja haarautuu, ja haarautuu. Ja jos tulee umpikuja, vieläkin löytyy pikku polku jolle kääntyä. Minulla on aika mielenkiintoinen työ, ja siksi siitä tykkään – kaikkien vaiheilujen kera. Monitieteisyyden kehto Hyvässä ohjauksessa olen saanut alusta saakka mahdollisuuden tehdä monitieteistä tutkimusta, jolla ei ole tussein piirrettyjä rajoja. Maailman ilmiöt nyt vain sattuvat liittymään moneen asiaan yhtä aikaa. Tällä hetkellä seison vahvasti omilla jaloillani ja menen myös tutkimuksellisesti kohti asioita, jotka minua ihmisenä, ei ”vain” tutkijana, aidosti kiehtovat. Tutkijanpolkuni alkuvaiheilla en ymmärtänyt, mikä minun paikkani on tutkimusmaailmassa: mikä on lopulta se tieteenala, missä haluan jotain sanoa? Kun aloin lukea enemmän kulttuurintutkimuksesta, tein oman matkani organisaatiotieteistä ja johtamisen kirjallisuudesta kohti sosiologista kirjallisuutta. Olen onnekas, että nukkumisen sosiokulttuurinen tutkimus on haastanut tutkijan polkuni alkuvaiheilla orastaneen käsitykseni tieteenalojen poteroitumisesta. Tähänkö ne verovarat mennee? Nukkumisen sosiokulttuurinen tutkimus ja filosofinen pohdinta nukkumisen ja valveen yhteenkietoutumisesta hektisessä maailmassamme kuulostaa Lapin Kansaa ja sote-keskusteluja selatessa aika korkealentoiselta. Mutta lopulta kyse on ihan arkipäivän ilmiöistä. Muun muassa vuonna 2012 bongaamani unimunat ovat löytäneet tänä päivänä tiensä jo Etelä-Suomessa sijaitsevalle huoltoasemalle. Haluan uskoa, että vahvasti käytännönläheinen tutkimus ja filosofisempi tutkimusajattelu kulkevat käsi kädessä. Ilman filosofista pohdiskelua yliopiston syvimmät arvot, sellaisina kuin minä ne koen, eivät hengittäisi. Lisäksi, syvin tutkimuksen taso muodostuu mielestäni siitä, kun omat henkilökohtaiset intressit ja arvot johdattavat tutkijaa eteenpäin tiellään. Oma suuri motiivini tutkijana on tarkastella kriittiset lasit päässä länsimaalaista elämäntapaa, jossa kaikella on kiire ja kaiken pitää kasvaa. Nykyisessä vaiheessa tutkijan uraani vahvoihin arvomaailmoihini osaa kuitenkin suhtautua vähän eri tavalla kuin alkuvaiheessa. Silloin vahvat arvokannanottoni tuntuivat tekevän jokaisesta tekstistä helposti henkilökohtaisen protestin ja tarpeen tuoda ilmi maailman epäkohdat, joille pitäisi tehdä jotain. Nyt tiedostan, että jokaisella teolla ja sanalla on jotain merkitystä tässä maailmassa – ja jotta voimme kritisoida jotain, meidän täytyy avautua maailmalle ja syleillä sitä kaikkine epäkohtineen. Tarkastelun, ihmettelyn ja seikkailun maailma on rajaton. Tarja Salmela-Leppänen tutkija Kirjoittaja työstää väitöskirjaansa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa työotsikolla ”The uncanny sleeping body in contemporary 24/7 society” Comments are closed.
|
YHTEISILLÄ TULILLA -BLOGI
Archives
August 2017
Categories |
Yhteisillä tulilla | Blogin arkisto |