Resilienssin kokemus liittyy keskeisesti yksilön koko elämänkaareen ja situaatioihin eli elämäntilanteisiin, joihin se liittyy sisäisen puheen tai tarinoiden kautta toteutuvina tulkintoina. Positiivista sisäistä tarinaa ja resilienssiin kuuluvien valmiuksien kehitystä on mahdollista tukea kasvatustyöllä. Työelämän vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Kelan [1] mukaan erilaisista mielenterveydellisistä syistä johtuneiden pitkien sairauspoissaolojen määrä lähti vuonna 2022 uudelleen nousuun. THL:n [2] mukaan organisaatioissa toteutettavat hyvät johtamisen käytänteet, jotka sisältävät työntekijöiden itsensä johtamisen taitoja, tunnistetaan työssäjaksamista vahvistavina tekijöinä.
Resilienssi yksilö- ja organisaatiotason käsitteenä Resilienssi käsitteenä on hyvin ajankohtainen ja samalla melko vaikeasti hahmoteltava, sillä se on eräänlainen kompleksinen sopeutumismekanismi. Ensinnäkään resilienssille ei ole täsmällistä suomenkielistä vastinetta. Siihen sisältyy ajatus kimmoisuudesta tai kyvystä ponnahtaa takaisin vaikeuksista. Inhimillisen yksilö- tai ryhmätason lisäksi sillä voidaan viitata materiaalien kimmoisuuteen [3]. Resilienssiä voidaan lisäksi tarkastella laajemmin yhteiskunnallisena turvallisuuspoliittisena käsitteenä, joka viittaa yksilön, yhteisön tai yhteiskunnan kykyyn selviytyä toimintakykyisenä kriisitilanteissa – ja kykyä mukautua kriisitilanteita edeltäviin, niiden aikaisiin tai niiden jälkeisiin tilanteisiin [4]. Psykologinen pääoma koostuu minäpystyvyydestä, optimismista onnistumisten suhteen, sinnikkyydestä jatkaa tavoitteita kohden tai tarvittaessa muuttaa suuntaa – sekä vastoinkäymisten kohdalla joustavuudesta, kyvystä ponnahtaa takaisin tai jopa edetä aiempaa pidemmälle. Organisaatiotasolla työntekijöiden resilienssiä voidaan kehittää henkilöstöjohtamisen keinoin, jolloin toimien tulisi kohdistua nimenomaan minäpystyvyyteen, optimistiseen suhtautumiseen yrittämiseen, sinnikkyyteen tavoitteiden suhteen ja resilienssiin mukautua ja vastata vastoinkäymisiin. Resilienssi on näkökulma, jota ehdotetaan huomioitavaksi jo rekrytointivaiheessa. [5] Resilienssi, holistinen ihmiskäsitys ja resilienssin kritiikki Perinteisen käsityksen mukaan resilienssi on nähty yksilön itsensä ominaisuutena, mutta Rauhalan holistinen ihmiskäsitys [6] ohjaa tarkastelun yksilöä laajempiin sosiaalisiin suhteisiin ja järjestelmiin. Tutkimukseni ja laajemmin johtamisen psykologian taustalla vaikuttavia laajempia teoreettisia viitekehyksiä ovat ymmärtävä tieteenfilosofia, kokemuksentutkimus ja holistinen ihmiskäsitys. Holistiseen ihmiskäsitykseen kuuluu ajatus, ettei ihmisen nähdä rajoittuvan fyysiseen olemukseensa, vaan hän jäsentyy kehollisuuden, tajunnallisuuden ja situationaalisuuden kautta itseään laajemmaksi kokonaisuudeksi. Kokemuksentutkimuksessa olennaista on, millä tavoin kokemus avautuu mielelle, tulee tulkituksi ja saa merkityksensä yksilön oman sisäisen tarinan kautta. Sisäiset tarinat puolestaan rakentuvat erilaisten kokemusten ja tulkintojen kautta. Bardoel ym. [7] ja Shin ym. [8] tuovat resilienssin käsitteen lähelle positiivista psykologiaa, mutta toisaalta resilienssiä – kuten positiivista psykologiaakin – kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Lindrothin & Sinevaara-Niskasen [9] mukaan ennen kaikkea poliittisessa kontekstissa resilienssin käsitteeseen liittyy haitallista vallankäyttöä, joka kytkee resilienssin marginalisointiin ja haluttomuuteen muuttaa valtasuhteita esimerkiksi valtioiden ja alkuperäiskansojen välillä. Näin vastuu helposti siirretään resilienssin käsitteen kautta yksilöiden ja yhteisöiden omalle vastuulle. Omassa pro gradu -työssäni pohdin, että työelämässä tällainen vallankäyttö voi näyttäytyä syrjintänä tai mahdollisuuksien kaventamisena vaikkapa etniseen taustaan, sukupuoleen, ikään tai vaikkapa liian matalaan tai korkeaan koulutukseen liittyvien tekijöiden kautta. Korkeasti koulutetun kohdalla tällainen yhteiskunnallinen lupaus ja siihen liittyvä odotus urakehityksestä voi näyttäytyä samanlaisena kuin alkuperäiskansoille luvattu parempi huominen, joka ei lopulta koskaan toteudu. Ricœurin kolmivaiheinen mimesis ja aineiston pohjalta nousseet teemat Ranskalaisen Jerome Brunerin narratiivisen teorian pohjana on ajatus kahdenlaisesta tietämisen tavasta: paradigmaattisesta ja narratiivisesta. Paradigmaattinen pohjautuu luonnontieteelliseen luokitteluun, ja narratiivisen tietämisen pohjana on asioiden hahmottaminen kertomusten kautta merkityksellistämällä. Brunerin mukaan tarina näyttäytyy aina päähenkilön hahmottaman maailman kautta. Tämä on sukua Platonin ajatukselle, että olemme – halusimme tai emme – ”luolan vankeja” havaiten todellisuudesta tarinoiden ja tulkintojen kautta häilyviä heijastuksia pääsemättä oikeaan, aitoon ja tulkintojen vääristämättömään todellisuuteen kiinni [10]. Oman tutkimukseni aineisto koostuu kolmen asiantuntijan uratarinoista, joissa ilmeneviä resilienssin teemoja olen tarkastellut narratiiviseen tutkimukseen kuuluvan Paul Ricœurin kolmivaiheisen luovan jäljittelyn mimesis -prosessin kautta. Prosessin kolme vaihetta ovat 1) prefiguraatio eli toiminnan ja kertomuksen esiymmärrys, 2) konfiguraatio eli juonellistaminen ja 3) refiguraatio eli uudelleenymmärtäminen ja uuden kertomuksen luominen. Prefiguraatiossa tutkija tutustuu aineistoon valikoivasti, hajanaisesti ja kielellisesti, ja tarina saa muotonsa haastateltavan ajatuksissa sisäisenä puheena. Konfiguraatio-vaiheessa haastattelija juonellistaa kertomukset yhteistyössä haastateltavan kanssa. Refiguraatio-vaiheessa haastattelija muodostaa synteesin eli yhteenvedon kustakin aineiston kertomuksesta, mistä syntyy juonellinen uratarinaa kuvaava teksti [11]. Tämän jälkeen olen vielä tiivistänyt tarinoiden kautta kuusi resilienssiin ja työssä koettuihin voimavaroihin liittyvää teemaa: 1. Onnistuminen Kukin haastateltavani kuvaa omassa uratarinassaan opettajaksi pääsemisen olleen onnistuminen ja suorastaan ylpeydenaihe omalla urapolullaan. Kussakin aineistoni uratarinassa opettajuus nousee esiin erittäin arvostettuna ammattina, ja opettajan pedagogisiin opintoihin hyväksymistä kuvataan nimenomaan sanalla ”päästä”. Uratarinassaan ”Minna” kuvailee asiaa seuraavasti: (– –) vitsit (.) tää ois kyllä tosi siistiä (.) ku (.) pystyis itekin jakaan sitä omaa tietoaan niinku jolleki etee(n)päin (– –) mä aattelin et (.) no tässä on mun (.) niinku paikka kokeilla sitä ammatillista (.) opettaja- niinku sitä koulutusta ja mä sitte onnistuin pääseen sinne (– –) 2. Luottamus ja arvostus Kertomuksissa haastateltavat kuvaavat voimavaroja lisääväksi tekijäksi, että he saavat tehdä arvostettua työtä ja tulla arvostetuiksi pedagogisina ammattilaisina erilaisissa päivittäisissä kohtaamisissa. Haastateltavistani varhaiskasvatuksen opettaja ”Kaisa” kuvailee luottamuksen ja arvostuksen kokemusta työssään seuraavasti: (– –) kyl se on (.) niinku se nimenomaan se (.) varhaiskasvatussektori (.) jotenki se mun juttu ja (.) ja mä niinku koen olevani niinku (.) siinä hyvä (– –) (– –) moni vanhempi kokee ja on niinku mullekin sanonut että että että kerro (.) kerro mulle sä oot ammattilainen et kerro et onko tää normaalia ja (.) ja niinku haluaa ja hakea sitä niinku varmistusta (– –) 3. Merkityksellisyys Haastateltavieni kertomuksissa on nähtävissä merkityksellisyyden kokemus, sillä jokaisella on vilpitön halu auttaa lapsia ja nuoria jakamalla omaa osaamistaan eteenpäin. Työn merkityksellisyyttä koetaan, kun itsensä toteuttaminen kytkeytyy kasvatukseen ja lasten ja nuorten tärkeyteen. Uratarinassaan ”Mikko” kuvailee omaan työhönsä liittyvää merkityksellisyyttä seuraavasti: (– –) se oli juuri se oma kohtalo mitä mä olin kokenu läpi opiskeluhistorian ni (.) tai peruskoulun ja ammattikoulun (.) ni se oli varmasti näin et- se (.) se oli kiva kuulla et se huokuu musta et mä haluun nuorille mahdollistaa niitä ja auttaa niitä ja tsempata ja kannustaa elämäs (.) eteenpäin omalla esimerkillä ja tota (– –) 4. Sinnikkyys Haastateltavieni uratarinat ovat pohjimmiltaan sanoitettuja kuvauksia sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta. Tarinoihin kiteytyvät kertojien haaveet, ajoittaiset vastoinkäymiset ja ponnistelu kohti omia unelmia. Osittain taustalla on voinut olla oma tai muiden epäilys omia mahdollisuuksia kohtaan ja siihen liittyvä halu näyttää. Erityisesti tässä osiossa näkyy mielestäni sisäisen tarinan ja kokemuksen voimakkuus. ”Minna” kuvailee sinnikästä etenemistään urapolullaan seuraavasti: (– –) ne (.) ne semmoset tietyt niinku (.) haaveet ja toiveet toteutuu jos niitä kohtaan vaan niinku menee (.) menee lujasti niitä (.) niitä (.) kohti ja tota (– –) elikkä uskoin itteeni ja toisaalta sit niiku (.) tiesin sen et (.) et tietyt asiat tekemällä ni- pääsee eteenpäin (– –) 5. Odotus ja toivo Edellä mainittu resilienssiin liittyvä odotuksen teema näkyy aineistossani erityisesti juuri Minnan tarinassa, jossa hän jatkaa opintojaan sinnikkäästi. Hän pohtii valintojaan, ja vaikka on tyytyväinen tilanteeseensa, odottaa silti vielä toiveikkaana seuraavaa askelta eteenpäin. (– –) miksikä (– –) semmoinen lamppu syttyy vast- niinku (.) vähä myöhemmin et- mitä sitä haluais oikeesti tehä et- (.) et- tota et- (.) eihän tää nyt ole niinku ihan ilmaseksi tullut eikä (.) niiku helppo_hh. helppo tie ollu (.) mut toisaalta sit- (.) sit- niinku nyt mä teen (.) juuriki sitä mitä mä haluun tehä ja (.) ja (– –) nyt mullon ollu mahollisuus (.) tavallaan miettii sitä et- miten mä tätä omaa osaamista lähen (.) niinku kehittää johonki (.) viel- toiseen näkökulmaan (– –) 6. Hyvän jakaminen Hyvän jakaminen linkittyy vahvasti merkityksellisyyden teemaan, mutta erityisesti yhdestä uratarinasta välittyy voimakkaasti nimenomaan positiiviseen pedagogiikkaan liittyvä pohdinta. Siinä varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä haastateltavani kuvaa erityisesti tunnetaitojen opettamisen tärkeyttä ja rajojen asettamisen merkitystä osana valmiuksien luomista elämää varten. Tämä osio sai minut miettimään resilienssiä koko elämänkaarta varten rakennettavana työkalupakkina, jossa esimerkiksi tunnetaidot näyttelevät suurta roolia. Haastateltavani ”Kaisa” kuvaa pettymysten sietämisen keskeistä roolia siten, että lapselle on asetettava rajat, joiden sisällä voi turvallisesti kokea tunneskaalan eri ääripäitä ja opetella sanoittamaan kokemaansa. (– –) niitten lapsien tulevaisuutta ajatellen (.) et (.) ku niitä ei- (.) ikäviä tunteita yritetään välttää (.) et ei tuottaisi sille lapsille niitä (.) niitä pettymyksen tunteita vaan niinku (.) viedään sitä asiaa niinku tosi pitkälle sillä et- mitä se lapsi haluaa ja (.) se on nimenomaan sitä (.) lapsen kasvua ja kehitystä jopa (.) haittaava asia siinä määrin että (.) et pitäis- olla ne turvalliset rajat (.) jonka sisällä se lapsi saa (.) kokea ne (.) kaikki ikävät tunteet (.) ne kuuluu niinku siihen lapsen kasvuun ja kehitykseen ja_hh. ja niiden pitää saada käydä ne läpi (– –) Toisin sanoen myöskään negatiivisia tunteita ei pidä pelätä, vaan niiden kokeminen ja käsittelemisen opetteleminen on yhtä tärkeää kuin positiivistenkin. Sinnikkyys kokeilla, epäonnistua, kokeilla uudelleen ja lopulta onnistua edellyttää sinnikkyyttä ja erilaisia tunteiden kokemisen ja käsittelemisen taitoja. Tulokset ja yhteenveto Yksilötason resilienssi ilmenee haastateltavieni uratarinoissa Mancinin & Bonannon (2010) [12] tavoin persoonallisuuden piirteenä, prosessina tai seurauksena. Omassa tutkimuksessani resilienssi näyttäytyy persoonallisuuden piirteenä siten, että ihminen on vain yksinkertaisesti niin sitkeä, ettei suostu antamaan periksi vastoinkäymisiä kohdatessaan. Prosessina se näkyy kehityksenä lapsesta lähtien erilaisten kokemusten ja niistä syntyvän sisäisen tarinan kautta syntyvien tulkintojen kautta. Prosessinäkökulma samalla tarjoaa mahdollisuuden tarkastella resilienssiä koko elinkaaren ajan kehittyvänä prosessina. Resilienssi seurauksena taas näyttäytyy haastatteluissani seurauksena vähättelystä, kun vähättelyä kokenut kokee tarvetta näyttää omalle epäilijälleen ja mahdollisesti myös tämän vähättelystä kielteiseksi muotoutuneelle omalle sisäiselle tarinalleen. Tutkimukseni kautta pidän psykologista pääomaa ja siihen kuuluvaa yksilötason resiliessiä erityisesti elämäntaitoina, joita on mahdollista kehittää koko elämänkaaren ajan. Tämän kehityksen taustalla yksilön myönteistä sisäistä tarinaa tulee kyetä tukemaan kasvatuksen avulla. Ville Kilpiä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaani ”Työntekijän resilienssikertomukset asiantuntijatyötä tekevien uratarinoissa”. Tutkielman ohjaajana toimi Ville Pietiläinen. Lähteet [1] Kela 2022: Pitkät sairauspoissaolot mielenterveyssyistä kääntyivät jälleen kasvuun. Internet-lähde osoitteessa https://www.kela.fi/ajankohtaista-tutkimus/5148319/pitkat-sairauspoissaolot-mielenterveyssyista-kaantyivat-jalleen-kasvuun. Luettu 27.2.2024. [2] THL 2024: Hyvä johtaminen on tietoinen valinta. Internet-lähde osoitteessa https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky/hyva-johtaminen-on-tietoinen-valinta. Luettu 27.2.2024. [3] LIPPONEN, KRISSE 2020: Resilienssi arjessa. Duodecim, Helsinki. [4] HYVÖNEN, ARI-ELMERI & TAPIO JUNTUNEN 2018: Resilienssi avaimena laaja-alaiseen kokonaisturvallisuuteen: haasteita ja mahdollisuuksia. Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi 25/2018. Internet-lähde osoitteessa https://tietokayttoon.fi/documents/1927382/2116852/25-2018-Resilienssi+avaimena+laaja-alaiseen+kokonaisturvallisuuteen/7e63c536-fe95-4c0b-acbf-ca2b0accedb7?version=1.0. Luettu 18.10.2023. [5] BARDOEL, E. ANNE, TRISHA MICHELLE PETTIT, HELEN DE CIERI & LINDSAY MCMILLAN 2014: Employee resilience: an emerging challenge for HRM. Asia Pacific Journal of Human Resources, 52(3), s. 279–297. [6] RAUHALA, LAURI 2005: Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki University Press, Helsinki. [7] BARDOEL, E. ANNE, TRISHA MICHELLE PETTIT, HELEN DE CIERI & LINDSAY MCMILLAN 2014: Employee resilience: an emerging challenge for HRM. Asia Pacific Journal of Human Resources, 52(3), s. 279–297. [8] SHIN, JISEON, M. SUSAN TAYLOR & MYEONG-GU SEO 2012: Resources for change: The relationships of organizational inducements and psychological resilience to employees’ attitudes and behaviors towards organizationl change. Academy of Management Joural 55, 727–748. [9] LINDROTH, MARJO & HEIDI SINEVAARA-NISKANEN 2018: Sinnikäs kolonialismi: alkuperäiskansaisuus ja kehityksen politiikka. Politiikka 60:3, s. 238–250. [10] TOLSKA, TIMO 2002: Kertova mieli – Jerome Brunerin narratiivikäsitys. Helsingin yliopiston Kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 178. Internet-lähde osoitteessa https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/88bf04fc-c34b-4cfc-9544-104a2e79bc71/content. Luettu 31.1.2024. [11] SEPPÄNEN, RAIJA 2010: “Ikäns elä, ikäns opi, oppimatta kuole”. Saamelaisten ikämiesten elämänhallinnan muistelukset Pohjois-Lapissa. Lapin yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan väitöstutkimus. [12] KLEMOLA, EEVA 2022: Resilienssi ja koherenssin tunne haastavassa parisuhteessa. Tarkastelussa Aila Meriluodon ja Märta Tikkasen omaelämäkerralliset tekstit. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Helsinki. Avainsanat: Johtamisen psykologia, resilienssi, psykologinen pääoma, narratiivi, mimesis, holistinen ihmiskäsitys, ymmärtävä tieteenfilosofia, kokemuksentutkimus, positiivinen pedagogiikka, sisäinen tarina, fenomenologia Vertailevalla tutkimuksella on monia eri määrittelyjä ja näkökulmia, jotka eroavat toisistaan. Väitän, että vertaileva tutkimus on tutkimusmenetelmä siinä missä muutkin tutkimusmenetelmät. Mitä on vertaileva tutkimus? Vertaileva tutkimus on nimensä mukaisesti tutkimusta, jossa teorianmuodostuksen jälkeen vertaillaan kohteita eli pyritään löytämään havaintotapausten tai tutkimuskohteiden välillä eroja ja yhtäläisyyksiä. Vertaileva tutkimus on joustava ja se voi olla laadullista, jolloin halutaan ymmärtää yksilöiden kokemuksia, näkökulmia ja käyttäytymistä. Se voi olla myös määrällistä, jolloin keskitytään numeeristen tietojen keräämiseen ja analysointiin tai se voi olla tutkimusta, jossa on käytetty molempia tutkimusmenetelmiä. Missä vertailevaa tutkimusta voi käyttää? Vertailevan tutkimuksen kohteet voivat vaihdella yksittäisistä organisaatioista kansainvälisiin organisaatioihin. Vertailevan tutkimuksen avulla voidaan tarkastella asioiden syy-seuraussuhteita ja se voi olla kansainvälistä, kansallista tai historiallista. Eri maiden välillä vertailevaa tutkimusta voidaan käyttää esimerkiksi vertailemalla maiden hallinnon rakenteita ja kuntaorganisaatioita voidaan vertailla toistensa kanssa niiden hallinnon muutosten osalta, jolloin tutkimus on historiantutkimusta. Miten minä olen käyttänyt vertailevaa tutkimusta? Olen tarkastellut opinnoissani vertailevalla menetelmällä samanlaisuuden ja eroavaisuuden otteella Ranskan ja Italian keskushallintojen, paikallishallintojen ja poliittisten järjestelmien historiallista kehitystä. Olen myös tehnyt pro gradu -tutkielman vertailevana tutkimuksena, jossa vertailin kahden lappilaisen kaupungin hallinnon muutoksia samanlaisuuden ja eroavaisuuden menetelmällä. Vertailevan tutkimuksen mahdollisuudet Vertaileva tutkimus mahdollistaa kansainvälisellä tasolla uuden tiedon tuottamisen maiden välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä. Valtakunnallisella tasolla vertaileva tutkimus voi löytää yhteiskunnallisia kehittymisen suhteita ja tuottaa tietoa alueiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Kuntaorganisaatioiden hallintojen vertailututkimus voi tuottaa uudenlaisia näkökulmia niiden hallintojen kehittämisen lisäksi toimintojen kehittämiseen. Vertailevan tutkimuksen haasteet Vertailevan tutkimuksen haasteet voivat liittyä kaikkiin tutkimusprosessin vaiheisiin. Vertailevaa tutkimusta tekevän tulee osata määrittää teoriansa ymmärrettävästi. Aineiston hankinnassa tulisi ymmärtää muun muassa yhteiskunnallisia kehityksiä ja osata selittää syy-seuraussuhteita. Vertailevaa tutkimusta tekevän onkin oltava tarkka ja järjestelmällinen tutkimuksessaan sekä tehtävä jatkuvaa arviointia muun muassa omista valinnoistaan ja siitä, meneekö tutkimus siihen suuntaan, mikä on alun perin tarkoitettu. Lopuksi
Suosittelen kaikille ainakin harkitsemaan vertailevaa tutkimusta. Minä olen saanut ymmärrystä siitä, miksi eri maiden hallinnot ja poliittiset järjestelmät ovat muodostuneet omanlaisekseen. Olen myös laajentanut ymmärrystäni hallinnon muutoksista ja niiden vaikutuksista julkisissa organisaatioissa. Tea Myllykorpi Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Syyt byrokratian säilymiseen kaupunkien hallinnoissa uudesta julkisesta johtamisesta ja uudesta hallinnasta huolimatta. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen. Kotimaisia lähteitä: Salminen, A. (2000). Hallintovertailu ja vertailumallien käyttökelpoisuus. Teoksessa Salminen, A. (toim.) Hallintovertailun metodologia. (11–35). Vaasa. Vaasan yliopiston julkaisuja, Tutkimuksia 234. Hallintotiede 26 Savolainen, T. (2011). Yksityinen, julkinen ja ulkoistettu organisaatio vertailussa. Monimuuttujamenetelmällinen tapaustutkimus Lahden seudun terveysasemista vuosina 2006–2008. Itä-Suomen yliopisto. Joensuu. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/10601?locale-attribute=fi Ulkomaisia lähteitä: Berg-Schlosser, D. (2015). Comparative Studies: Method and Design. Teoksessa Smelser, N. & Baltes, P. (toim.) International Encyclopedia of the Social & Behavioral Sciences. https://www.sciencedirect.com/referencework/9780080430768/international-encyclopedia-of-the-social-and-behavioral-sciences#book-info Bonnel, V. (1980). The uses of theory, consepts and comparison in historical sociology. Comparative Studies in Society and History, 22 (2), 156 –173. DOI: https://doi.org/10.1017/S0010417500009270 Sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan monimutkaisten ja pitkittyneiden ongelmien kanssa painivaa asiakasta kohti parempaa sosiaalista toimintakykyä ja hyvinvointia. Kuva: Unsplash.com/Arthur Poulin Sosiaalinen kuntoutus on ajankohtainen aihe erityisesti aikuisten parissa tehtävässä sosiaalityössä. Sosiaalipolitiikassa ja varsinkin työllistämispolitiikassa on jo pitkään ollut vallassa aktivoiva suuntaus, jossa työn ulkopuolella olevia työikäisiä ihmisiä pyritään ohjaamaan, kuntouttamaan ja tarpeen tullen velvoittamaan sekä sanktioimaan erilaisin keinoin, jotta työllistyminen onnistuisi [1, 2]. Nykyinen hallitusohjelma vahvistaa suuntausta entisestään [3]. Tein pro gradu -tutkielman integroivana kirjallisuuskatsauksena, ja tavoitteeni oli tutkia, millaisiin tilanteisiin sosiaalinen kuntoutus soveltuu työmenetelmäksi, sekä millaiset sosiaalisen kuntoutuksen osatekijät voivat edistää muutosta asiakkaan lähtötilanteeseen verrattuna. Sosiaalisella kuntoutuksella toimintakykyä Työmenetelmänä sosiaalinen kuntoutus soveltuu hyvin niihin tilanteisiin, joissa asiakas tarvitsee tukea arjen toiminnoista selviytymiseen ja sosiaalisen toimintakyvyn vahvistumiseen [4]. Työllistyminen ei nimittäin onnistu, mikäli arjen raamit ovat niin sanotusti "rempallaan". Sosiaaliseen toimintakykyyn kuuluu esimerkiksi sellaisia perusasioita kuin vuorokausirytmi, ruokailu ja hygienia, laskujen maksaminen, kodista huolehtiminen, asioiden hoitaminen kodin ulkopuolella sekä yhteydenpito läheisiin. Myös koulutus ja työllistyminen kuuluvat sosiaaliseen toimintakykyyn. Haasteena monimutkaiset ja päällekkäiset ongelmat Kirjallisuuskatsauksessani havaitsin, että sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden taustalla on yleensä monimutkaisia, kasaantuneita ja pitkittyneitä terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia. Usein kohdattavia haasteita ovat mielenterveysongelmat, heikko terveys, päihdeongelmat, pitkäaikaistyöttömyys, rikollisuus, velkaantuneisuus ja jopa asunnottomuus. Koulutus on jäänyt kesken ja työelämässä tarvittavat taidot ovat jääneet hankkimatta. Haasteita on saattanut olla jo lapsuudessa. Myös sosiaaliseen vuorovaikutukseen kuuluvat taidot ovat monesti puutteellisia, jos vuorovaikutus yhteisöön ja yhteiskuntaan on jäänyt vähäiseksi. Vuorovaikutuksen toimintamallit saattavat olla suorastaan vinoutuneita, erityisesti jos asiakkaan taustalla on huumekulttuurissa ja/tai rikollisessa alakulttuurissa elämistä. Tällaisten kulttuurien ulkopuolella erimielisyyksiä ei voikaan ratkoa puukon kanssa [5]. Kaikkia potentiaalisia sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaita ei välttämättä edes tavoiteta, sillä he saattavat olla täysin sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän palvelujen ulkopuolella [6]. Kohti muutosta Kuntoutuksessa on tärkeää lähteä liikkeelle pienin askelin ja riittävän pienin tavoittein. Työskentelyyn tarvitaan riittävästi aikaa, kuntoutuminen ei ole nopea prosessi. Asiakaslähtöisyys eli vuorovaikutus ja aito kuunteleminen ovat keskeisessä osassa, kun halutaan saada muutosta aikaan asiakkaan elämässä. Ammattilainen puolestaan tarjoaa tukea unohtuneiden tai uusien toimintamallien käyttöön ottamisessa sekä ohjaa ja kannustaa asiakasta eteenpäin. Pienetkin onnistumiset, kuten päihteettömyys muutaman tunnin ajan viikossa, voivat toimia käännekohtina ja merkitä isoa muutosta asiakkaan arjessa. Lopuksi Asiakkaan voimavarojen ja vahvuuksien huomiointi sekä toivon ja mahdollisuuksien näkeminen ovat olennaisia tekijöitä. On tärkeää, että asiakas saa olla itse vaikuttamassa ja päättämässä kuntoutuksensa sisällöstä, toimintamuodoista ja tavoitteista. Silloin tavoitteisiin sitoutuminen on todennäköisempää. Ennen kaikkea ratkaisevaa on se, että asiakkaalla itsellään on motivaatiota ja halua muutokseen. Maria Ruotsalainen
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Asiakkaan alkutilanne ja muutosta edistävät tekijät sosiaalisessa kuntoutuksessa. Integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkielman ohjaajana toimi ensin Marjo Romakkaniemi ja sitten Pirjo Oinas. Lähteet: [1] Ketola, Tuija & Era, Taina & Moilanen, Johanna 2018: Tulkintoja sosiaalisesta kuntoutuksesta työvalmennuksen arjessa. Teoksessa Lindh, Jari & Härkäpää, Kristiina & Kostamo-Pääkkö, Kaisa (toim.): Sosiaalinen kuntoutuksessa. Lapland University Press. Rovaniemi, 291-317. [2] Karjalainen, Pekka & Metteri, Anna & Strömberg-Jakka, Minna 2019: Tiekartta 2030. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 41. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. [3] Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023. Valtioneuvoston julkaisuja 58. Valtioneuvosto. Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165042. [4] Romakkaniemi, Marjo & Lindh, Jari & Laitinen, Merja 2018: Nuorten aikuisten osallisuus ja sosiaalinen kuntoutus Lapissa. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 147. Kela. Helsinki. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/232086/Tutkimuksia147.pdf?sequence=1&isAllowed=y. [5] Mattila-Aalto, Minna 2018: Kuntoutuskäytäntöjen laadullisen analyysin merkityksestä kuntoutuksen sosiaalisen ulottuvuuden ymmärtämisessä - tapausesimerkki huumeriippuvuuden hoidosta. Teoksessa Lindh, Jari & Härkäpää, Kristiina & Kostamo-Pääkkö, Kaisa (toim.): Sosiaalinen kuntoutuksessa. Lapland University Press. Rovaniemi, 215-238. [6] Raivio, Helka (toim.) 2018: Enemmän sosiaalista toimintakykyä, lisää osallisuutta! Yhteiskehittäen vaikuttavampaa sosiaalista kuntoutusta. Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishankkeen (SOSKU) 2015-2018 loppuraportti. Työpaperi 7. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136144/URN_ISBN_978-952-343-070-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Huumeiden käyttöhuoneiden kiistanalaisuus liittyy huumeiden käytön rangaistavuuden ja huumehaittojen vähentämisen väliseen ristiriitaan. Pro Gradu -tutkielmani käsittelee kansanedustajien käymää poliittista keskustelua siitä, pitäisikö huumeiden käyttöhuonekokeilun mahdollistava erityislaki säätää. Asia tuli eduskunnan käsittelyyn kansalaisaloitteen kautta 13.9.2023. Kuva: Joakim Honkasalo, Unsplash.com Keskustelussa esitetyt argumentit Tarkastelen tutkimuksessani kansanedustajien käymässä keskustelussa esiintyviä argumentteja ja niiden taustalla olevia diskursseja. Keskustelussa esitettiin argumentteja sekä käyttöhuonekokeilun puolesta että sitä vastaan. Lisäksi osa kansanedustajista jätti oman kantansa osittain avoimeksi. Analyysin perusteella esitetyt argumentit paikantuivat kolmeen diskurssiin, jotka olivat kansanterveydellinen diskurssi, eettis-moraalinen diskurssi ja juridinen diskurssi Kansanterveydelliseen diskurssiin paikantuvat argumentit keskittyivät käsittelemään käyttöhuoneita käytännönläheisenä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevana kysymyksenä. Nämä argumentit keskittyivät käyttöhuoneiden mahdollisiin myönteisiin tai kielteisiin kansanterveydellisiin vaikutuksiin. Eettis-moraaliseen diskurssiin pohjautuvat argumentit kytkeytyivät käyttöhuoneisiin liittyviin moraalisiin kysymyksiin. Keskustelussa esitettiin väitteitä esimerkiksi siitä, millaisen moraalisen viestin käyttöhuoneiden salliminen lähettäisi kansalaisille. Juridiseen diskurssiin liittyvissä argumenteissa käyttöhuoneita tarkasteltiin lainsäädännöllisestä näkökulmasta. Nämä argumentit liittyivät käyttöhuoneiden ja vallitsevan lainsäädännön väliseen ristiriitaan. Käyttöhuoneiden merkitys osana huumepolitiikkaa Keskustelussa ilmenee hyvin huumepolitiikan kaksi puolta: huumeiden käytöstä rangaistaan ja sitä pyritään kontrolloimaan, ja toisaalta huumeiden käyttäjiä pyritään tukemaan ja auttamaan [1]. Näiden kahden huumepoliittisen linjan välinen ristiriita ei häiritse niiden yhteiseloa niin kauan, kun niihin liittyvät toimenpiteet eivät muodostu toistensa esteeksi. Esimerkiksi huumeiden käyttäjille suunnattu neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelma ja terveysneuvonta on onnistunut menestymään 1990-luvun lopusta saakka huumeiden laittomuudesta huolimatta [2]. Tilanne on kuitenkin erilainen huumeiden käyttöhuoneiden kohdalla. Huumeiden käytön salliminen käyttöhuoneiden tiloissa käytön ollessa laitonta näyttäytyy ongelmallisena. Huumekontrolliin ja rangaistuksiin perustuvasta huumepolitiikasta juontuvat huumeasenteet ja lainsäädäntö asettuvat näin käyttöhuoneiden perustamisen esteiksi. Käyttöhuoneilla on niiden käytännönvaikutusten lisäksi laajempi symbolinen merkitys, joka ilmenee niistä käytävästä poliittisesta keskustelusta. Nähdäkseni käyttöhuoneet symboloivat laajempaa huumepoliittista muutosta, jossa huumehaittojen vähentäminen nousee ensisijaiseksi tavoitteeksi ja huumekontrollin asema heikkenee. Tämän muutos voisi johtaa esimerkiksi huumeiden käytön ja hallussapidon rankaisemisesta luopumiseen eli dekriminalisaatioon. Joona Ala-Rämi
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Diskurssianalyysi eduskunnan käyttöhuonekeskustelusta. Tutkielman ohjaajana toimi Elina Virokannas. Lähteet [1] Tammi, T. (2003). Huumekuri vai haittamaltti? Haittojen vähentämisen käsite ja huumepolitiikan vastakkainasettelut vuoden 1997 huumausainepoliittisessa toimikunnassa. Yhteiskuntapolitiikka 68 (2003): 5, 465–477. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209116944. [2] Kotovirta, E. & Tammi, T. (2018). Huumeiden käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen ja ehkäisy. Teoksessa Aalto, M., Alho, H. & Niemelä, S. (toim.) Huume- ja lääkeriippuvuudet. 1. painos. (187–198). Helsinki. Duodecim. Vanhemmuuden voimavarat ovat koetuksella tämän päivän Suomessa. Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen heikentää sosiaalista uusintamista erityisesti matalimmissa yhteiskuntaluokissa. Sokea talouskuri Suomalainen julkinen päätöksenteko on alistettu talouskuria korostavan ajattelun alle. Talouskuriajattelu olettaa, että kaikki työikäiset ovat täysimääräisesti työssä perhe- tai elämäntilanteesta riippumatta. Suomen väestörakenteen painottuessa vanhusväestöön, yhä useampi työssäkäyvä vanhempi huolehtii lastensa hoivan ja kasvatuksen ohessa myös ikääntyvien läheistensä hoivasta ja huolenpidosta. Kuva: Mirja Jussila Ehtyvä sosiaalinen uusintaminen Mikään yhteiskunta ei selviä, jollei se mahdollista elämää ylläpitävää hoivaa ja huolenpitoa eli sosiaalista uusintamista [1]. Taloutta painottavassa poliittisessa keskustelussa sosiaalisen uusintamisen teemat jäävät kuitenkin näkymättömiin ja tulevat sivuutetuiksi [2]. Kuten ylikulutetut uusiutuvat luonnonvarat, myös sosiaalinen uusintaminen voi ehtyä [3]. Onkin paradoksaalista, että työssäkäyvien vanhempien oletetaan kykenevän tuottamaan sosiaalista uusintamista rajattomasti ja ilmaiseksi. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen ongelmat heikentävät sosiaalista uusintamista Pro gradu -tutkielmassani tutkin työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen haasteiden kokemista sosiaalisen uusintamisen käsitteen viitekehyksessä. Tutkimukseni taustaoletuksena oli, että työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen haasteet heikentävät sosiaalista uusintamista. Esille nousi, että jaksamisen haasteet olivat yleisiä erityisesti perheellisten naisten keskuudessa. Lisäksi kävi ilmi, että tyypillisintä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteiden kokeminen oli alimpiin yhteiskuntaluokkiin kuuluviksi samaistuvien keskuudessa. Sosiaalityö sosiaalisen uusintamisen tukirakenteena Suomalainen sosiaalisen uusintamisen kriisi nousee esille ongelmina, joita pyritään ratkomaan muun muassa sosiaalityön keinoin [4]. Sosiaalityötä voidaankin tarkastella sosiaalisen uusintamisen keskeisenä tukirakenteena. Talouskuriajattelu edellyttää myös sosiaalityöltä kustannusvaikuttavuutta, jonka mittaaminen ei kuitenkaan ole suoraviivaista. Päätän tutkielmani kysymykseen siitä, että voisiko sosiaalisen uusintamisen käsitteen ymmärrystä hyödyntää sosiaalityön vaikuttavuuden tarkastelussa. Mirja Jussila
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen haastavuus sosiaalisen uusintamisen käsitteen valossa. Tutkielman ohjaajana toimi Elina Virokannas. [1] Fraser, N. (2016). Contradictions of Capital and Care. New Left review, 100 (100), 99–117. [2] Brown, W. (2017). Undoing the Demos Neoliberalism’s Stealth Revolution. New York. Zone Books. [3] Elomäki, A. ja Ylöstalo, H. (2020). Talous on tasa-arvokysymys: Taloudellistunut tasa-arvo ja sukupuolisokea talouspolitiikka. Teoksessa Kantola, J., Koskinen, P. & Ylöstalo, H. (toim.) Tasa- arvopolitiikan suunnanmuutoksia: talouskriisistä tasa-arvon kriiseihin. Helsinki. Gaudeamus. [4] Lamberg, E. & Kinnunen, H. (2022). Työkaluja hoivan poliittisen talouden feministiseen tarkasteluun. Poliittinen talous, 10 (1), 170–181. Raskaus ja syntymättömän lapsen hyvinvointi toimivat usein vahvana motivaattorina raskaana olevan naisen päihteettömyyteen. Syntymättömän lapsen suojelu raskaudenaikaiselta päihteiden käytöltä voi olla vahvasti raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen mielessä, mutta se ei silti välttämättä yksistään riitä, kun toisessa vaakakupissa painaa päihderiippuvuus. Päihteet, naiseus ja äitiys Alkoholin, lääkkeiden ja muiden päihteiden sekakäyttö on yleistynyt. Päihderiippuvuuden syntyyn vaikuttaa monet tekijät ja päihderiippuvuus itsessään voi olla psyykkistä, fyysistä tai sosiaalista sekä kaikkia edellä mainittuja yhdessä tai erilaisina yhdistelminä. [1.] Päihteitä raskauden aikana käyttävien naisten kohdalla ihmetellään, kuinka kukaan voi aiheuttaa omalla toiminnallaan vahinkoa syntymättömälle lapselleen [2]. Päihteiden käyttö ei suoraan tarkoita sitä, että raskaana oleva nainen ei ajattelisi syntymätöntä lastaan ja myös tämän hyvinvointia. Raskauden motivoiva merkitys Raskaus toimii usein hyvänä motivaattorina päihteettömyyteen. Moni raskaana oleva päihteitä käyttävä nainen toivoo voivansa vähentää tai lopettaa päihteiden käytön kokonaan. [1.] Tämä nousi esille myös haastatteluaineistossani. Tieto raskaudesta toi mukanaan huolen syntymättömän lapsen hyvinvoinnista sekä halun lopettaa päihteiden käyttö. Päihteiden käytön vähentäminen tai lopettaminen parantaa syntymättömän lapsen ennustetta ja mahdollisuuksia terveempään kehitykseen. Raskaana oleva nainen voi saada apua päihdeongelmaan äitiysneuvolasta, A-klinikalta, sairaalasta tai Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmien hoitoon erikoistuneista ensikodeista. [1.] Suomessa kaikki raskaudenaikaiset palvelut, mukaan lukien päihdepalvelut, ovat asiakkaille vapaaehtoisia [3]. Tuen tarve ja riittävä tuki Haastatteluaineistostani nousi esille, että tuen tarve ja se, mikä on riittävää tukea, määrittyy yksilöllisesti. Lähiympäristöltä saatu tuki voi vähentää tuen tarvetta palvelujärjestelmän puolelta, mikä myös korostui haastatteluaineistossani. Haastateltavani nosti myös esille sitä, kuinka tärkeää oli, että päihdekuntoutusta tarjottiin paitsi raskaana olevalle naiselle itselleen myös tämän päihteitä käyttävälle puolisolle. Päihdekuntoutusta on tärkeää olla saatavilla. Nopea hoitoon pääsy tukee asiakkaan motivoitumista ja sitoutumista päihdekuntoutukseen [4]. Haastateltavieni mukaan raskauden vahvasti motivoiva vaikutus kestää raskauden ajan, mikä korostaa tuen tarvetta myös lapsen syntymän jälkeen. Raskaus on mahdollisuus Raskaus voi toimia merkittävänä käännekohtana päihteitä käyttävän naisen elämässä. Raskauden vahvasti motivoiva vaikutus voi helpottaa päihteettömänä pysymistä raskauden aikana ja riittävän tuen avulla päihteettömyys voi luontevasti jatkua myös raskauden jälkeen. Satu Hiltunen
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Raskaus on mahdollisuus – päihteitä käyttävien naisten kokemuksia raskauden aikana saadusta tuesta”. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet: [1]. Havio, Marjaliisa & Inkinen, Maria & Partanen, Airi (2009) Päihdehoitotyö. Helsinki: Kus-tannusosakeyhtiö Tammi. [2] Holopainen, Katja (1998) Äitiys on mahdollisuus. Päihdeongelmaisten äitien kuntoutus Oulunkylän ensikodissa. Helsinki: Nykypaino Oy. [3] THL Blogi (2019) Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö tunnistetaan entistä paremmin äitiysneuvolassa. https://blogi.thl.fi/raskaudenaikainen-paihteidenkaytto-tunnistetaan-entista-paremmin-aitiysneuvolassa/. Viitattu 8.5.2024. [4] Andersson, Maarit (2001) Tartu Hetkeen. Apua ja hoitoa päihteitä käyttäville vauvaperheille. Helsinki: Nykypaino Oy. Saamelaiskäräjät on Suomessa saamelaisten virallisena edustustona ilmaissut monesti puoltavansa ILO-sopimus nro 169:n ratifiointia. ILO-sopimusta ei kuitenkaan ole ratifioitu, joten miksi sen voimaantulo onkaan saamelaisyhteisölle tärkeää? ILO-sopimus nro 169 on laadittu turvaamaan eri alkuperäiskansojen oikeuksia ympäri maapalloa [1]. Suomi ei ole kuitenkaan ratifioinut sopimusta, ja pohjoismaista sopimus on voimassa ainoastaan Norjassa [2]. Saamelaiset ovat tosiasiassa Euroopan alueen ainoa alkuperäiskansa, ja saamelaiset ovat jokaisessa asuttamassaan valtiossa (mukaan lukien Suomessa) valtiottoman vähemmistökansan asemassa [3]. Alkuperäiskansastatus ja vähemmistöasema ovat perusteina saamelaisten kansallisesti kuin globaalistikin erityiselle suojelutarpeelle. ILO-sopimus nro 169 on laadittu alkuperäiskansojen turvaamiseksi yhteiskunnissa laajalti niin kansojen oikeuksien kuin kulttuurienkin osalta [1]. Erityisestä valtion suojeluvelvoitteestaan saamelaisia kohtaan huolimatta Suomen valtio on lopettanut sopimushankkeen käsittelyn eduskunnassa jo vuonna 2019. Saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana ja vähemmistönä eivät kuitenkaan vanhene, vaan ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin sopimushankkeen käsittelyn alettua ja lopulta päätyttyäkin. Pro gradu-tutkielmassani lähdin selvittämään, että miten saamelaiskäräjät perustelevat sopimuksen voimaantulon tarvetta suomalaisessa yhteiskunnassa – miksi sopimus on niin tärkeä saamelaisille? Tutkimuskysymyksenä gradussani oli; Miten ILO:n alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus nro 169:n ratifiointi oikeutetaan saamelaiskäräjien tuottamassa aineistossa? Kuva: johnhain/Pixabay.com
Saamelaisten perustelut ratifioinnille Saamelaisten omaa ääntä sopimuksen ratifiointiin liittyen analysoin gradua varten saamelaiskäräjien dokumenttipankin sisältämistä aineistoista. Tutkielman tuloksina avautui laaja kokonaisuus, jossa perusteltiin sopimuksen täytäntöönpanotarvetta saamelaisasioihin vedoten seuraavasti: - saamelaisten poliittinen itsemääräämisoikeus ja oikeusasema - luonnonvarojen, elinkeinojen ja maaoikeuksien suojelu - vetoaminen Suomen valtioon ja valvontaviranomaisten sekä asiantuntijoiden lausuntoihin - saamelaisten kulttuuri, kielet ja identiteetti - ennakkoluulojen, vihapuheen ja rasismin vähentäminen saamelaisia kohtaan Saamelaiskäräjien mukaan ILO-sopimus nro 169:n ratifiointi on tarpeen em. perusteluiden toteutumiseksi. Suomen valtion lainsäädäntö ei saamelaiskäräjien mukaan nykyisellään ilman ILO-sopimuksen ratifiointia onnistu suojelemaan saamelaisuutta tarpeeksi hyvin. Suomen valtio vs. saamelaiskäräjät Saamelaiskäräjät on saamelaisten virallinen edustuselin Suomessa. Saamelaiskäräjien tehtävänä on toteuttaa kulttuuri-itsehallintoa turvaten samalla saamelaisen alkuperäiskansakulttuurin säilyminen ja kehittyminen [4]. Suomen valtion lainsäädäntö sitoo aina viimesijaisesti saamelaiskäräjien toimintaa, josta käytännön esimerkkinä taannoin paljon mediahuomiota saanut korkeimman hallinto-oikeuden päätös kumota saamelaiskäräjien vuoden 2023 vaalit ja vaatimus järjestää uudet [5]. Suomen valtion vallankäytöstä huolimatta saamelaisilla on suomalaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa oikeus sananvapauden nojalla ilmaista huolensa koskien saamelaisen kulttuurin nykytilaa ja tulevaisuutta. ILO-sopimus nro 169:n ratifioimattomuus näyttäytyy saamelaiskäräjien mukaan konkreettisena vallankäyttönä saamelaisia kohtaan ja osoittaa saamelaiskäräjien alisteisen aseman Suomen valtion alaisuudessa. Tutkielman tuloksissa korostui, kuinka poliittinen segregaatio ja vastakkainasettelu eivät ole saamelaisten tavoitteena vaan rauhanomainen yhteiselo saamelaisten ja muiden Suomessa asuvien kesken kuitenkin saamelaisten kulttuuriset erityispiirteet ja oikeudelliset/kulttuuriset suojelutarpeet huomioiden. Milja Saarinen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu valtio-opin pro gradu-tutkielmaan ”ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimus nro 169:n ratifioinnin oikeutukset saamelaiskäräjien aineistossa”. Tutkielman ohjaajana toimi Aini Linjakumpu. Lähteet: [1] International Labour Organization. Ratifications of C169- Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No.169). https://webapps.ilo.org/dyn/normlex/en/f?p=1000:11300:0::NO:11300:P11300_INSTRUMENT_ID:312314 (haettu 06.01.2024.). [2] Lehtola, Veli-Pekka (2015) Saamelaiskiista. Helsinki: Into. [3] Valkonen, Sanna (2009) Poliittinen saamelaisuus. Tampere: Vastapaino. [4] Sámediggi/Saamelaiskäräjät. Ydintehtävä. https://www.samediggi.fi/ydintehtava/ (haettu 06.12.2023). [5] Seipiharju, Sáárá & Länsman, Kaija (2024) Saamelaiskäräjien vuoden 2023 vaalit on määrätty uusittavaksi. https://yle.fi/a/74-20080279 (haettu 15.04.2024). Hyvinvointikertomusten ikääntyneistä tuottama tieto jättää ikääntyneiden ihmisten elämän sosiaalisen ulottuvuuden vähälle huomiolle. Fyysistä terveyttä ja toimintakykyä painottava lähestymistapa ikääntymiseen sivuuttaa paitsi ikääntyneiden sosiaaliset ongelmat myös sosiaalityön osana sote-palvelujärjestelmää. Suomessa rakenteellinen sosiaalityö kytkeytyy kiinteästi tiedontuottamiseen ja pyrkimyksiin vaikuttaa tiedolla, perusta tälle on paikannettavissa sosiaalihuoltolain 7 pykälään [1]. Lakisääteisiä ovat niin ikään alueelliset hyvinvointikertomukset, jotka osaltaan tuottavat vaikuttamaan pyrkivää tietoa. Hyvinvointikertomukset ja niihin sisältyvät suunnitelmaosiot tuottavat tietoa alueen asukkaiden hyvinvoinnista ja terveydestä väestöryhmittäin. Asiakirjoissa kuvataan paitsi asioiden nykytilaa, olemassa olevia toimia sekä rakenteita eri väestöryhmien hyvinvoinnin ja terveyden tukemisessa myös suunniteltuja toimia ja tavoitteita, joiden avulla näitä pyritään edistämään. [2.] Hyvinvointialueiden nopeasti ikääntyvä väestö saa runsaasti huomiota hyvinvointikertomuksissa. Rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta tarkasteltuna hyvinvointikertomukset luovat monipuolisen kuvan ikääntyneiden elämästä, olosuhteista ja terveydestä. Sosiaaliset ongelmat ja sosiaalityön rooli palvelujärjestelmässä jäävät kuitenkin marginaaliin, samoin kuin palvelujärjestelmään liittyvät seikat, jotka mahdollisesti asettavat ikääntyneet eriarvoiseen asemaan. Hyvinvointikertomusten tuottamaa tietoa voikin rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta luonnehtia pirstaleiseksi ja pinnalliseksi, toisaalta positiivinen ilmiö on huomion kiinnittyminen ikääntyneiden osallisuuteen ja sen edistämiseen. Kuva: Myriams-Fotos/Pixabay.com Ikääntyneen väestön sosiaaliset ongelmat sinänsä kyllä huomioidaan hyvinvointikertomuksissa, esimerkiksi yksinäisyys, mielenterveys ja -päihdeongelmat sekä pienituloisuus tulevat esiin. Monet ikääntyneen hyvinvoinnin kannalta merkittävät ongelmat, kuten lähisuhdeväkivalta ja kaltoinkohtelu sen sijaan jäävät vähälle huomiolle. Monialaisen yhteistyön merkitys ikääntyneiden kohtaamissa ongelmissa ja vaikeissa tilanteissa mainitaan usein. Ikääntyneiden elämään liittyvien sosiaalisten ongelmien ja monialaisen yhteistyön tärkeyden tunnistamisesta huolimatta sosiaalityö hyvinvointialueiden sote-palvelujärjestelmässä jää hyvinvointikertomuksissa näkymättömiin. Samalla tavoin ikääntyneen väestön palvelujen osalta piiloon jää ikääntyneiden tuen tarpeisiin vastaava gerontologinen sosiaalityö. Gerontologisen sosiaalityön näkymättömyys hyvinvointikertomuksissa on huolta herättävä ilmiö etenkin erityistä tukea tarvitsevien ikääntyneiden ihmisten osalta. Hyvinvointikertomusten tuottaman tiedon kontekstissa epäselväksi jää, mistä tämä näkymättömyys johtuu. Osaltaan asia voi kytkeytyä siihen, ettei nykyisessä palvelujärjestelmässä kyetä riittävästi tunnistamaan erityisen tuen tarpeita tai ohjautuminen gerontologisen sosiaalityön palvelujen piiriin jää sattuman varaan. Toisaalta syynä saattavat olla rakenteelliset tekijät, jolloin gerontologisen sosiaalityön palvelujen saatavuus alueella on puutteellista. [3] Sekä rakenteellisen sosiaalityön että gerontologisen sosiaalityön näkökulmasta hyvinvointikertomusten tuottama tieto ikääntyneistä jää puutteelliseksi fokuksen kohdistuessa ikääntymisen fyysisiin ulottuvuuksiin, terveyteen ja toimintakykyyn. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että hyvinvointikertomusten sisältöä ohjataan kansallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vähimmäistietosuosituksilla, joissa terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät tekijät painottuvat. Tämän kaltainen painotus ei kuitenkaan välttämättä anna todellista kuvaa ikääntyneiden tilanteesta, esimerkiksi hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen ja sosiaalisen aseman vaikutus eroihin ikääntyneiden terveydentilassa saattavat jäädä huomioimatta [4]. Lisäksi hyvinvointikertomusten osalta on huomattava, että THL:n suositukset koskevat vähimmäistietosisältöjä, joten estettä asioiden laajempaan tarkasteluun ei sinällään ole. Ikäihmisten sosiaalityön rakenteelliselle lähestymistavalle Ray ja Seppänen [5] ovat hahmotelleet neljä haastetta; vaikuttaminen ikääntyneiden (etenkin erityisen tuen tarpeessa olevien) asemaan, ikääntyneiden sosiaalityön saatavuuden puolustaminen, sosiaalityön asiantuntijuuden näkökulman esiin tulon varmistaminen sote-palveluissa ja ikääntyneiden valtaistaminen. Hyvinvointikertomusten tuottama tieto ikääntyneistä vahvistaa näiden tavoitteiden tärkeyden. Hyvän ikääntymisen edistäminen sekä ikääntyneen väestön oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kohtelu edellyttävät sosiaalityön roolin tunnistamista ja tunnustamista sote-palvelujärjestelmässä. Näihin tavoitteisiin pyrkiminen edellyttää ikääntyneistä tuotetun tiedon kriittistä tarkasteltua ja sosiaalityön taholta vaikuttamista palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan rakenteisiin sekä ikääntymiseen liittyviin asenteisiin. Eläketurvakeskuksen [1] vuoden 2023 tilaston mukaan Suomessa on tällä hetkellä yli 1,6 miljoonaa eläkeläistä ja tulevina vuosina eläkeläisten määrän arvioidaan kasvavan huomattavasti. Mistä löytyvät ne aivot ja auttavat kädet, joilla tuleva asiakaskaaos selätetään? Gerontologisessa sosiaalityössä työskennellään erityisen tuen tarpeessa olevien ikääntyneiden asiakkaiden parissa. Gerontologinen sosiaalityö on sosiaalialan melkeinpä vähiten tunnettu palvelu. Alan tutkimusta on toki tehty, mutta haastattelututkimuksena toteutetussa Pro gradu- tutkielmassani päätin keskittyä siihen, mitä Helsingin kaupungin gerontologisen sosiaalityön ruohonjuuritasolla toimivat sosiaalityöntekijät pitävät työssään asiantuntijuutena. Mitkä ovat ne tekijät, jotka haastavat ja mahdollistavat työn tekemistä. Tutkielmani tuo esille sen epävarmuuden maaperän, jolla gerontologisen sosiaalityön työntekijät toimivat päivittäisessä työssään. Haastatteluaineisto avasi Pandoran lippaan, josta esiin nousivat niin kaltoinkohtelu kuin ludemyrkytyksetkin, samoin muistisairauksien monet muodot ja rahan holtiton käyttö, mielenterveys- ja päihdeongelmista puhumattakaan. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, miten vaikeakulkuisessa maastossa gerontologisessa sosiaalityössä kuljetaan… Eettisyyden punainen lanka Tutkimukseni on syväsukellus gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijän työhön ja se tuo näkyväksi sen, että kahvit ovat juoksukahveja ja pullatkin jäävät myymälän vitriiniin, sosiaalityöntekijän sompaillessa asiakkaiden tarpeiden, yhteiskunnan antamien mahdollisuuksien ja vaatimusten sekä yhteistyöverkostojen resurssipulan tiheässä verkossa. Ja kuitenkin, hän on se mahdollisuuksien ja palveluiden yhteenliimaaja, jonka työn puhdas ydin on se, että hänen työnsä lopputuloksena asiakkaalla on mahdollisuus elää omansalaista elämää. Haastava tulevaisuus Sosiaalialalle ja erityisesti gerontologiseen sosiaalityöhön liittyvä työntekijöiden saatavuusongelma [2] asettaa erityisiä haasteita työn kuormittavuudelle. Pro gradu -tutkielmassani eräs haastateltava kiteytti ongelman seuraavasti: ”Asiakkaita tulvii ikkunoista ja ovista ja sit työntekijöitä... ei ole resursseja palkatakaan riittävästi, jos sitten olisikin joku vakanssi auki, niin sitten on aika vaikeeta löytää varsinkin sosiaalityöntekijöitä.” Tilastot kertovat karun todellisuuden. Tilastokeskuksen [1] vuoden 2021 ennusteen mukaan yli 65-vuotiaiden määrän arvioidaan nousevaan nykyisestä 19,9 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Gerontologisen sosiaalityön tarpeen ennustetaan nousevan [3], sillä ikääntyminen lisää sairastumisen ja haavoittuvuuden riskiä, yksinäisyyttä ja heikentynyttä kykyä valvoa omia oikeuksiaan [4]. Ja kuitenkin, ikääntyminen koskettaa meistä jokaista. Sosiaalinen kuolema Gerontologisen sosiaalityön asiantuntijuus on pro gradu -tutkielmani mukaan luovimista ja ratkaisujen löytämistä mahdottomilta vaikuttavissa tilanteissa niin asiakas, verkosto kuin yhteiskunnallisella tasolla. Resurssien puutteen vuoksi ratkaisuvaihtoehdot alkavat olla vähissä. Hallituksen pääasiallinen tavoite on parantaa julkisen sektorin toiminnan tehokkuutta. Kaikki yhteiskunnalliset päätökset pohjautuvat taloudellisiin näkökohtiin, joissa juustohöylällä viipaloidut säästöt ovat keskeisessä roolissa. Yhteiskunnassamme painotetaan tällä hetkellä erityisesti kustannustehokkuutta. Tämä kuitenkin saattaa johtaa inhimillisyyden vähenemiseen [5] ja ikääntyneiden muuttumiseen näkymättömiksi [6]. Tutkijoiden [6] mukaan iäkkäiden ihmisten yhteiskunnallista asemaa kuvaa sosiaalisen kuoleman käsite. Sosiaalinen kuolema viittaa tilanteeseen, jossa iäkäs henkilö menettää arvonsa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja hänet käytännössä ohitetaan, vaikka hän on vielä elossa. Yksilö muuttuu toisten silmissä merkityksettömäksi ja hänelle ei enää anneta huomiota tai aikaa. Kun iäkkään toimintakyvyssä tapahtuu muutoksia ja hänen kykynsä toimia itsenäisesti vähenee, hän saattaa muuttua palvelujärjestelmän silmissä näkymättömäksi. Nuoremmat sukupolvet saattavat nähdä vanhemmat ihmiset taloudellisena kulueränä ja sosiaalipolitiikan kohteena. [6]. Lopuksi Vaikka yhteiskunnassa pyritään tuottamaan tarvittavia palveluita mahdollisimman edullisesti, on tärkeää varmistaa se, ettei ihmisten hyvinvointi kärsi. Miten paljon kärsimystä pitää tapahtua, ennen kuin huomio kääntyy ihmisen perustarpeisiin? Emme voi olettaa, että asiat hoituvat itsestään, inhimillisyys ei saisi jäädä säästöjen varjoon, sillä yhteiskunta on ensisijaisesti olemassa ihmisiä varten. Inna Tomson-Arola
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Sun pitää olla aika moniosaaja” Sosiaalityöntekijöiden käsityksiä asiantuntijuudesta gerontologisessa sosiaalityössä. Tutkielman ohjaajana toimii ensin Marjo Romakkaniemi ja sen jälkeen Pirjo Oinas Lähteet [1] Eläketurvakeskus (2023) Tilasto Suomen eläkeläisistä. https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/kaikki-elakkeensaajat/. [2] Keva (2021) Kuntien työvoimaennuste 2030: Hoitajissa, sosiaalityöntekijöissä, ja las-tentarhanopettajissa suurin osaajapula nyt ja tulevaisuudessa. (18.2.2021). https://www.keva.fi/uutiset-ja-artikkelit/kuntien-tyovoimaennuste-2030-hoitajissa-sosiaalityontekijoissa-ja-lastentarhanopettajissa-suurin-osaajapula-nyt-ja-tulevaisuudessa/. [3] Seppänen, Marjaana & Koskinen, Simo (2022). Gerontologinen sosiaalityö. Teoksessa Taina Rantanen, Katja Kokkonen, Sarianna Sipilä, Anne Viljanen, Arpo Aromaa & Leena Seppänen (toim.) Gerontologia. 5., uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 448-457. [4] Sarvimäki, Anneli & Stenbock-Hult, Bettina (2010) Vanhuus, haavoittuvuus ja hoidon eettisyys. Teoksessa Anneli Sarvimäki, Sirkkaliisa Heimonen, Anna Mäki-Petäjä-Leinonen (toim.) Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita, 33-58. [5] Luukka, Teemu (2024) Hallitus muutti tapaa, jolla se perustelee toteuttamiaan säästötoimia. Helsingin sanomat. (17.4.2024). https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010365132.html. [6] Pirhonen, Jari & Seppänen, Marjaana & Pietilä, Ilkka & Tuominen, Katariina & Jylhä, Marja (2021) Vanhuus ja sosiaalinen kuolema. Sosiaalisen kuoleman käsite vanhojen ihmisten haastattelupuheessa. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140990/YP2101_Pirhonenym.pdf?sequence=1. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |