Nepsy-perheet eli neuromoninaiset perheet tarvitsevat konkreettista tukea, kuten kotipalvelua ja lastenhoitoapua, kiireiseen, haastavaan arkeensa. Vanhempien toiveena on, että sosiaalityöntekijät ymmärtäisivät lapsen neuromoninaisuuden perheen elämään tuomia haasteita sekä kouluttautuisivat tuntemaan neuromoninaisuutta. Kuva: Neil Thomas / Unsplash.com Tutkin pro gradu -tutkimuksessani neuromoninaisten lasten vanhempien kokemuksia sosiaalipalveluiden kautta saadusta sosiaalisesta tuesta. Tutkimuksen aineisto koostui 14 neuromoninaisen lapsen vanhemman kirjoituksesta. Tavoitteenani oli selvittää, millaista sosiaalista tukea vanhemmat perheilleen toivoisivat sekä millaisia sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen kokemuksia heillä on. Sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen liitos Jokisen [1] mukaan sosiaalinen tuki ymmärretään sosiaalityössä työvälineenä, jonka avulla tähdätään tiettyyn päämäärään asiakkaan elämässä. Cameron ja Vanderwoerd [2] toteavat merkitykselliseksi sosiaalisen tuen sopivuuden asiakkaan tilanteeseen, minkä tärkeys nousi esille myös tutkimuksessani. Myönteiset sosiaalisen tuen kokemukset synnyttivät myönteisiä kuulluksi tulemisen kokemuksia ja myönteiset kuulluksi tulemisen kokemukset vaikuttivat myönteisesti sosiaalisen tuen kokemuksiin. Vanhempien tuen toiveet ja kokemukset Neuromoninaiset perheet olivat saaneet sosiaalipalveluista monenlaista sosiaalista tukea. Kokemukset tuesta olivat myönteisiä, kielteisiä ja osin ristiriitaisiakin. Yleisin sosiaalisen tuen muoto oli perhetyö, jota useat vanhemmat eivät kokeneet hyödyttäväksi tueksi. Vanhemmat suuntasivat toiveensa konkreettiseen tukeen, kuten kotipalveluun ja lastenhoitoapuun. He myös kokivat ne sopivaksi tueksi. Lisäksi tukiperheet ja tukihenkilöt olivat vanhempien kokemusten mukaan hyvä sosiaalisen tuen muoto. Neuromoninaisuustietoisuus on merkityksellistä Tutkimuksen perusteella vanhemmat arvostivat sosiaalityöntekijöiden neuromoninaisuustietoisuutta tai edes jonkinlaista ymmärrystä neuromoninaisuudesta. Vanhemmat kokivat, että kaikkien sosiaalialan ammattilaisten olisi tärkeää kouluttautua tuntemaan neuromoninaisuutta. Vanhempien sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen kokemus oli parempi, mikäli työntekijällä oli osaamista neuromoninaisuudesta. Sosiaalityöntekijöiden kohtaamiset sosiaalisena tukena Kohtaamiset sosiaalityöntekijöiden kanssa vaikuttivat vanhempien sosiaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen kokemuksiin. Monet vanhemmista kertoivat, että heitä ei kuunneltu sosiaalipalveluiden sosiaalista tukea järjestettäessä. Teksteissä esiintyi myös viitteitä siitä, että aina vanhemmat eivät olleet täysin tienneet, millaista sosiaalista tukea ovat saamassa. Sosiaalityöntekijöiden ja vanhempien välinen kommunikaatio ei ollut tällöin toiminut tai vanhempien odotukset tuelle olivat erilaiset kuin mitä tuki lopulta oli. ”Nepsyys vaikuttaa meillä kyllä ihan kaikkeen arkeen!”, totesi eräs vanhemmista kirjoituksessaan. Tämän huomioiminen sosiaalipalveluissa olisi neuromoninaisten perheiden kannalta tärkeää sosiaalisen tuen ratkaisuja tehtäessä. Huolehtiva sosiaalinen asianajo voi toimia sosiaalityöntekijöille käyttökelpoisena työorientaationa viitoittamaan neuromoninaisten perheiden kohtaamisia. Emmi Aalto-Riihiaho
Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Neuromoninaisten lasten vanhempien sosiaalisen tuen kokemukset sosiaalipalveluissa. Tutkielman ohjaajana toimi Liisa Hokkanen. Lähteet: [1] Jokinen, Arja 2016: Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välinen suhde. Teoksessa Hänninen, Kaija & Jouttimäki, Päivi & Lehto-Lundén, Tiina & Törrönen, Maritta & Salovaara, Petra & Veistilä, Minna (toim.): Vastavuoroinen sosiaalityö. Helsinki University Press. Helsinki, 138– 147. [2] Cameron, Gary & Vanderwoerd, Jim 1997: Protecting children and supporting families. Aldine de Gruyter. New York, NY. Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |