Suomen ulko- turvallisuus- ja puolustuspoliittista suuntautumista ja asemaa on jatkuvasti määrittänyt maamme itäisen naapurimaan, Venäjän, läsnäolo. Mutta ovatko viimeiset vuosikymmenet muuttaneet tämän asetelman ja vieneet Suomen lopullisesti kohti läntistä maailmaa pois Venäjän ja sen edeltäjän Neuvostoliiton varjosta? Pro gradu -tutkielmassani tutkin Suomen Nato- ja Venäjäsuhteita turvallisuus- ja puolustuspolitiikan näkökulmasta katsottuna. Tutkimuksen aineistona oli Suomen valtioneuvoston ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot vuosilta 1995-2020.
Pieni valtio suuressa maailmassa Suomen suhtautumista ja asemaa määrittää jatkuvasti sen koko ja sitä kautta muodostuva merkitys muille valtioille. Pienen valtion sijoittuminen sitä suhteellisesti paljon suuremman viereen asettaa merkittäviä rajoituksia, miten pieni valtio voi toimia ja millaisia päätöksiä se kykenee tekemään. Pienen valtion koko on monella tapaa sille etu. Sen merkitys ja vaikutus suuremmille naapureilleen on vähäinen. Samalla se on myös pienen valtion suurin ongelma, sillä se on pitkälti riippuvainen näiden naapureiden toimista ja politiikasta. Tästä syystä pienet valtiot eivät kykene toimimaan ilman useampia liittolaisia tai merkittävää suuremman valtion tukea. Naton ja Venäjän suhteen Suomen koko ja sijainti ovat olleet sen politiikkaa määrittäviä tekijöitä ja ovat sitä vieläkin. Nämä suhteet ovat kuitenkin muuttuneet ja kehittyneet monilta osin, joka on myös muuttanut Suomen omaa asemaa ja suhtautumista Natoon ja Venäjään, maailmanpoliittisen tilanteen avatessa Suomen kaltaiselle pienelle maalle myös uusia mahdollisuuksia. Irti kylmän sodan kahleista Kylmän sodan aikakaudella Neuvostoliitto ja sen kanssa solmittu sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta (YYA) määritti käytännössä Suomen ulkopoliittisen ja sitä kautta turvallisuus- ja puolustuspoliittisen aseman kiinteästi Neuvostoliittoon eikä Suomella sinällään ollut todellista liikkumavaraa suuntaan tai toiseen tässä tilanteessa. Neuvostoliiton romahdus ja kylmän sodan päättyminen mullistivat kuitenkin läntistä maailmaa ja avasivat samalla Suomelle vaihtoehtoja, mitä ei välttämättä osattu edes ajatella mahdolliseksi Neuvostoliiton ollessa alati läsnä sekä tarkkailemassa ja vaikuttamassa Suomen sisäisiin asioihin. Suomen siirtyminen kohti läntistä maailmaa ja yhteisöä käynnistyikin nopeasti sen liittyessä yksitellen erinäisiin läntisiin organisaatioihin ja sopimuksiin, mitkä olivat siltä pitkään poissuljettuja mahdollisuuksia. Neuvostoliiton seuraajan Venäjän kamppaillessa omien vaikeuksiensa kanssa, Suomella oli historiansa aikana ehkäpä eniten valinnanvaraa omien päätöksiensä tekemiseen. Yhtä vaille kaikki Suomi ei jättänyt tätä avautunutta mahdollisuutta hyödyntämättä ja liittyi nopealla aikataululla lähes kaikkiin lännen organisaatioihin, mihin sillä oli pääsy ja mahdollisuus. Yhteen turvallisuus- ja puolustuspoliittisesti merkittävimpään organisaatioon Suomi ei koskaan kuitenkaan jäsenanomustaan jättänyt, Natoon. Naton mahdollisesta jäsenyydestä käytiin välillä kiivastakin keskustelua, argumenttien ja puheenvuorojen ollessa sekä jäsenyyttä kannattavilla sekä vastustavilla välillä kiivaitakin ja enemmän kuin useasti tunne- kuin faktapohjaisia. Sotilaallinen liittoutuminen oli entiselle puolueettomaksi julistautuneelle valtiolle kova pala purtavaksi. Vaikka Neuvostoliittoa ei enää ollutkaan olemassa, myös sen seuraajan Venäjän varjo oli kuitenkin Suomen yllä vahvasti. Sekä Naton jäsenyyden kannattajat että sen vastustajat perustelivat kantaansa usein Venäjällä, vaikkakin vastakkaisista suunnista. Tämä oli yhdistävä tekijä myös muissa argumenteissa, mitä asiasta esitettiin. Vaivihkaa ja pikkuhiljaa edeten Vaikka Venäjän vaikutus näkyi Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ja siitä käytävässä keskustelussa, se ei kuitenkaan sanellut täysin Suomen tekemiä päätöksiä. Euroopan Unionin tiiviin ja nopean integraatiokehityksen lisäksi Suomi lähestyi myös varovaisen päättäväisesti Natoa. Suomen suhtautuminen Natoon oli aluksi varovaista ja varautunutta, monella tapaa myös epävarmaa. Suomi ei kokenut Natoa omaan turvallisuusympäristöönsä positiivisena tekijänä, vaikka sisäistikin organisaation merkittävän aseman ja vaikutusvallan Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa ympäristössä. Suomen ja Naton suhde kehittyi kuitenkin vaivihkaa ja varovaisesti, askel askeleelta edeten. Mitä pitemmälle aika kului, sitä useammassa yhteistoiminnan muodossa Naton kanssa Suomi oli mukana ja Suomen omien puolustusvoimien yhteensopivuus Naton jäsenten kanssa kasvoi. Suomen ja Naton suhteen lähentyessä myös Suomen ja Yhdysvaltojen turvallisuusyhteistyö lisääntyi merkittävästi. Nykypäivänä ollaankin tilanteessa, jossa Suomen puolustusvoimien Nato-yhteensopivuus on suurempi kuin monen Naton jäsenen ja Suomi pystyy ostamaan myös Yhdysvalloilta sellaista sotilaallista teknologiaa, mihin edes kaikilla Naton jäsenillä ei ole mahdollisuutta. Jäsen ilman jäsenyyttä, mutta mahdollisesti joskus tulevaisuudessa Naton kanssa Suomi on nykytilanteessa saavuttanut pitkälti kaiken, mitä se ilman jäsenyyttä pystyy ja kehittänyt omaa turvallisuusympäristöään sen avulla. Naton positiivinen merkitys Suomen turvallisuusympäristölle on valtiotasolla jo yleisesti tunnustettu tosiasia. Venäjä luo kuitenkin vielä Suomelle oman rajoitteensa, vaikka Neuvostoliiton aikaisesta vaikuttamisesta ei enää voida puhua. Euroopan unionin tasolla Suomi on aktiivisesti mukana yhteisessä tiukassa Venäjä-politiikassa, mutta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta se on yhä suurin rajoittava tekijä Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden kannalta eikä näiltä osin Suomi vielä seiso yhteisessä läntisessä rintamassa. Suomella on jalka Naton oven välissä tiiviisti juntattuna eikä se aio sitä takaisin vetää tai ottaa askelta taaksepäin. Tästä huolimatta se ei ole koskaan astunut siitä ovesta sisään. Aika näyttää tekeekö Suomi sen ennen kuin ovi sulkeutuu kokonaan, jonka jälkeen karhun varjo seuraa vielä hamaan tulevaisuuteen asti. Jaakko Nenonen Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu kansainvälisten suhteiden pro gradu -tutkielmaan Karhun varjosta kohti Atlanttia – Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan Nato- ja Venäjäsuhteet valtioneuvoston ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa. Opinnäytteen ohjasi Mika Luoma-aho Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |