Kirjoitelmani pohjautuu tekemääni pro gradu -tutkielmaan, jossa selvitettiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla sitä, miten lapset on huomioitu eron jälkeistä vainoa käsittelevässä tutkimuksessa. Tutkielman tarkoituksena oli tuoda esille sitä, millaisia rooleja lapset saavat eron jälkeistä vainoa käsittelevissä tutkimuksissa. Tutkielmani alakysymykset olivat seuraavanlaiset: Minkälaisia rooleja lapset saavat eron jälkeistä vainoa käsittelevissä tutkimuksissa? Millaisia tutkimustarpeita systemaattisen kirjallisuuskatsauksen valossa tulee esille? Tutkielmani tutkimuskysymyksiin olen vastannut keräämäni aineiston avulla, joka koostuu yhdeksästä tieteellisestä kotimaisesta ja kansainvälisestä artikkelista, sekä kahdesta tieteellisen teoksen luvusta, jotka olen nimennyt aineiston ”muiksi julkaisuiksi”. Kaikki aineistoon valikoituneet tieteelliset julkaisut käsittelevät eron jälkeistä vainoa. Olen paikantanut tutkimukseni sosiologisen lapsuudentutkimuksen kenttään, joka näkyy tutkimuksessani siten, että tarkoituksenani on tehdä tiedontarvetta ja osaamista täydentävää tutkimusta lapsilähtöisesti myös metodologisesti. Tutkielmani aineiston analysointimenetelmänä olen käyttänyt sisällön analyysiä. Vanhempien eron jälkeinen vaino lasten näkökulmasta Vaino terminä mielletään usein etäälle nykyaikaisesta yhteiskunnasta ja se nähdään kuuluvaksi sota-aikaan, kansanmurhin sekä juutalaisvainon ajankohtiin (Nikupeteri & Laitinen 2018, 25). Vaino on kuitenkin nykyaikanakin esiintyvä väkivallan muoto, joka voi ilmetä myös ihmisen lähi- ja perhesuhteissa. Vainoa voi ilmetä suhteen loppumisen ja avioeron jälkeen myös aktiivisessa parisuhteessa (Logan ym. 2006, 4). Keskityin pro gradu -tutkielmassani tarkastelemaan perhesuhteissa tapahtuvaa vainoa ja erityisesti perheen vanhempien eron jälkeistä vainoa lasten näkökulmasta. Yleisellä tasolla vaino määritellään intensiiviseksi ja tavoitteelliseksi käyttäytymiseksi, joka kohdistuu toiseen henkilöön toistuvasti ja jonka kohteena oleva henkilö kokee tunkeilevana, ahdistavana ja uhkaavana (Nikupeteri & Laitinen 2015, 831). Vaino voi ilmetä eri tavoilla ja joskus se voi olla niin hienovaraista, ettei ulkopuolinen osaisi nimetä käyttäytymistä vainoamiseksi. (Nikupeteri & Laitinen 2018, 27.) Väkivalta on usein syy parisuhteen loppumiseen, mutta joissain tapauksissa väkivalta ei lopu eroon (Hautanen 2017, 121). Vaino tunnistetaan yhtenä lähisuhteissa tapahtuvana väkivallan muotona, mutta eron jälkeinen vaino ja sen mukanaan tuomat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ovat suomalaisessa keskustelussa melko tuore ilmiö (Nikupeteri & Laitinen 2017, 19). Lapsi ei aina ole perheessä suoraan varsinainen väkivallan uhri, mutta hän voi altistua väkivallalle kuulemalla tai näkemällä väkivaltaa (Øverlien 2013, 277). Väkivallalle altistumisella voi olla lapsen elämässä monia erilaisia pitkäaikaisia psyykkisiä vaikutuksia (Øverlien 2010, 82-85). Tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhempiensa vainoamilla lapsilla on löydettävissä muun muassa trauman oireita, kuten trauman jälkeisiä stressihäiriöitä (Elklit ym. 2019, 730). Vaikka väkivallalla ei ole kaikkiin lapsiin samanlaisia vaikutuksia, voidaan sen nähdä muodostavan myös lasten käyttäytymiseen, kognitiiviseen ja emotionaaliseen kehitykseen riskejä (Holt & Buckley & Whelan 2008). Vaino ja erityisesti lapsiin kohdistuva, vanhempien eron jälkeinen vaino on jäänyt vaille huomiota kotimaisessa sekä kansainvälisessä tutkimuksessa useiden vuosien ajan, vaikka eron jälkeinen vaino aikuisten välisissä suhteissa on noussut yhä enemmän tutkimuksen kohteeksi (Nikupeteri & Laitinen 2015, 2013). Viime aikoina tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin nostaneet esille keskustelua lapsien näkökulmasta ja auttamistarpeesta vanhempien eron jälkeisessä vainossa. Uudet tutkimukset, meneillään olevat tutkimushankkeet, ajantasainen keskustelu sekä oma käytännönharjoittelujaksoni turvakodissa saivat minut perehtymään juuri tähän ilmiöön valitusta näkökulmasta. Lapsuudelle annetut roolit tutkimuskirjallisuudessa
Erilaiset lapsuudelle annetut roolit näkyvät lasten arkielämän lisäksi myös heitä koskevassa tutkimuksessa sekä viranomaistyön käytännöissä. Esimerkiksi lastensuojelun varhaisessa historiassa lapsien roolina on nähty yhteiskunnallinen uhka, mutta myöhemmin lapset alettiin nähdä uhreina ja suojelua vaativina kohteina (Hurtig 2003, 35). Yksi lapsille annettu rooli on yleisesti ”ei vielä valmiin” henkilön rooli, joiden nähdään olevan vasta matkalla täyden toimijuuden tuomaan aikuisuuteen. Tällaisen perinteisen lapsille annetun rooli ja ajatusmallin myötä tutkimuksessa lasta ja lapsuutta on tarkasteltu perinteisesti aikuisten lähtökohdista ja heidän tulkintojensa mukaan. (Alasuutari 2009, 54.) Perinteisesti sosiologisessa tutkimuksessa lapset on totuttu näkemään passiivisessa roolissa, mutta tämä rooli on murtumassa lapsuuden ja lasten tutkimuksen lisääntyvän huomion myötä (Corsaro 2005, 27). Lapset nähdään uudessa sosiologisessa lapsuuden tutkimuksessa passiivisen toimijan roolin sijaan aktiivisiinsa, ympäristöä ja kulttuuria tuottavina ja kommunikointiin kykenevinä toimijoina ja yhteiskuntansa vaikuttajina (Lehtinen 2009, 90). Analyysin avulla muodostin tutkielmassani kolme roolia, jotka lapset saavat vanhempien eron jälkeistä vainoa käsittelevissä tutkimuksissa 1) vanhempien eron jälkeisen vainon uhri 2) vanhempien eron jälkeisen vainon toiminnallinen kokija sekä 3) passiivinen vanhempien eron jälkeisen vainon mahdollistaja. Vanhempien eron jälkeisen vainon uhri näyttäytyi tutkielmani valossa vainon kokijana, jolle vainolla on monenlaisia arkielämän sujuvuutta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia heikentäviä vaikutuksia (Laitinen, Nikupeteri & Hurtig 2018; Nikupeteri & Laitinen 2015; Elklit ym. 2019). Uhrius tarkoittaa lasten kokemassa eron jälkeisessä vainossa tilaa, jossa lapsella ei ole keinoja vaikuttaa tilanteeseensa selvästi sitä parantavalla tavalla, mutta vaino varjostaa ja vaikuttaa lapsen arkeen ja hyvinvointiin (esim. Nikupeteri & Laitinen 2015). Lapset vanhempien eron jälkeisen vainon toiminnallisina kokijoina näyttäytyivät aineiston valossa myös vainon kokijoina, jotka eivät ole vain tilanteen passiivisia sivustaseuraajia. Lasten toimijuus vainon värittämässä arjessa voi muun muassa näyttäytyä mukautuvasta ja vetäytyvästä toimijuudesta aina näkyvään ja oikeuksia korostavaan toimijuuteen saakka. (Nikupeteri, Laitinen & Hurtig 2018.) Toimijuus vainotilanteissa voi näyttäytyä myös esimerkiksi siten, että lapsi jättää tietoisesti kertomatta vainoajan välittämiä viestejä vainotulle vanhemmalle tai hän pyrkii miellyttämään vainoajaa, tietäen, että se helpottaa vainotun vanhemman asemaa (Nikupeteri & Laitinen 2015). Suurin osa aineistoon valikoituneista julkaisuista (N=6) käsitteli lapsia passiivisina vanhempien eron jälkeisen vainon mahdollistajina. Kolmessa artikkelissa tarkasteltiin erityisesti vainoajan ja vainotun yhteisten lasten vaikutusta vainoamiskeinoihin lasten huoltajuuteen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa. Lapsia passiivisina eron jälkeisen vainon mahdollistajina tarkastelevat tutkimukset tutkivat eron jälkeistä vainoa naisen uhrinäkökulmasta, eikä tutkimusjoukkoina toiminut olleenkaan lapsia. Pohdinta Selvästi suurin osa tutkielmani aineistoon valikoituneista tieteellisistä julkaisuista asetti lapset vainon mahdollistajan rooliin. Toiseksi näkyvin lapsille annettu rooli vanhempien eron jälkeistä vainoa koskevissa tutkimuksissa oli uhrin rooli ja selvästi marginaalisimpaan rooliin jäivät lapset vainon toiminnallisina kokijoina näkevät tutkimukset. Tämän hetkisessä vanhempien eron jälkeistä vainoa käsittelevässä tutkimuksessa on tutkielmani mukaan erilaisia katvealueita. Vanhempien eron jälkeisen vainon tutkimukset painottuvat tällä hetkellä vahvasti naisen uhrinäkökulmaan ja lapset näyttäytyvät näissä tutkimuksissa sivuroolissa valitun näkökulman vuoksi. Lapset tulevat mainituksi näissä tutkimuksissa, jos katsotaan, että uhrin ja vainoajan yhteisillä lapsilla on vaikutusta naisen kokemaan vainoon ja sen eri toteutumismuotoihin. Tutkimuksessa olisi hyvä jatkossa ottaa huomioon myös se, miten vanhemman oikeuksien varjolla tapahtuva eron jälkeinen vaino vaikuttaa lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Mielenkiintoisena tutkimusaiheena näen myös sen, miten huoltajuuden varjolla tapahtuva vanhemman eron jälkeinen vainoaminen vaikuttaa lapsen turvallisuuden rakentumiseen ja vainoaja – lapsi väliseen vanhemmuussuhteeseen. Näiden asioiden jatkotutkimus voi auttaa vanhempien eron jälkeisen vainon tunnistamista palvelujärjestelmissä ja antaa viranomaisille keinoja auttaa lasta, jonka arkea varjostaa vanhempien eron jälkeinen vaino. Lasten uhriasema vanhempien eron jälkeisessä vainossa tunnistettiin kaikissa tutkimuksissa ja sen tutkimista pidettiin tärkeänä. Kuitenkin suoraan lapset vanhempien eron jälkeisen vainon uhreina näkevä ja sitä pääasiallisena tutkimuskysymyksenä käyttävä tutkimus oli niin ikään vähäistä asettamieni rajauksien puitteissa. Löytämäni aineistoon valikoituneet tieteelliset julkaisut käsittelivät vanhempien eron jälkeisen vainon psyykkisiä-, fyysisiä-, sosiaalisia- ja emotionaalisia vaikutuksia lapseen. Nämä tutkimukset osoittivat vanhempien eron jälkeisellä vainolla olevan vakavia vaikutuksia lapsen hyvinvoinnille, oli lapsi vainon sivullinen seuraaja, sen mahdollistaja taikka suora vainon uhri. Lapset uhrin rooliin asettava tutkimus on jatkossakin tärkeää, jotta palveluita voitaisiin parantaa siten, että ne vastaisivat paremmin lasten tarpeisiin vanhempien eron jälkeisen vainon värittämässä arjessa. Eron jälkeistä vainoa tulisi tutkia jatkossa entistä enemmän lasten kokemuksista käsin, heidän itsensä tuottaman tiedon varassa, sillä yhteiskunnassa peräänkuulutetaan ja vaalitaan yhä enemmän lasten oikeuksia osallisuuteen ja toimijuuteen erilaisissa heitä koskevissa prosesseissa. Erilaiset tutkimuksen suuntaukset vaalivat myös lasten oikeuksia antaa äänensä kuuluviin ja toimia vakavasti otettavina tiedonlähteinä. Lasten kokemuksien ja näkemyksien entistä vahvempi tuominen mukaan tieteelliseen tutkimukseen on suotavaa, jotta lasten arkielämästä ja kokemusmaailmasta vaikeiden ilmiöiden kanssa saataisiin ajantasaista tietoa. Kun lasten mahdollisuudet toimijuuteen ja osallisuuteen omassa arjessa tunnistetaan paremmin, voidaan palvelujakin kohdentaa niin, että vaikeissa tilanteissa kamppailevien lasten oikeudet eivät hautautuisi viranomaiskäytännöissä aikuisten intressien ja puheen alle. Vanhempien eron jälkeinen vaino, sen vaikutukset perheen lapsiin sekä lasten erilaiset roolit vanhempien eron jälkeisen vainon varjostamassa arjessa tulisi nostaa entistä enemmän yleiseen keskusteluun, jotta ilmiön tabuluonteisuus ja sitä kautta puuttumisen vaikeus murtuisivat. Lasten tunnistaminen toimijuutta omaaviksi henkilöiksi yleisemmin yhteiskunnassa sekä vainotutkimuksessa edesauttaisi täsmällisemmän tiedon saamista suoraan lapsilta, jota voidaan hyödyntää erilaisia palveluita suunnitellessa ja kehittäessä. Kyseisen keskustelun ja lisätutkimuksen myötä myös erilaiset uskomukset kodin sisäisten asioiden ehdottomasta pyhyydestä ja koskemattomuudesta saataisiin kyseenalaistettua, jotta kaikista haavoittuneemmassa asemassa olevien lasten hyvinvointi voitaisiin turvata entistä paremmin. Veera Järvitalo, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |