2010-luvulla suoratoistopalvelut ovat käytännössä tehneet fyysiset musiikkitallenteet hyödyttömiksi. Vinyylilevyjä, CD-levyjä tai C-kasetteja ei ole enää pakko omistaa musiikista nauttiakseen, mutta silti kaikki eivät ole luopuneet niiden keräilystä. Vinyylilevyn suosio on ollut pinnalla jo jonkin aikaa, mutta kuten Vanha-Majamaa [1] on artikkelissaan todennut, on myös CD-levy nostanut suosiotaan ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Kysyin tutkielmassani, millaisia merkityksiä musiikkitallenteille annetaan keräilyn kontekstissa, ja mitä ne kertovat tämän kontekstin esinesuhteesta. Aineisto on kerätty verkkovälitteisen avokysymyksiin perustuvan haastattelun avulla, pääsääntöisesti Facebookin musiikin keräilyyn keskittyvistä ryhmistä. Tutkimuksen teoreettinen tausta on sosiologian uusmaterialistisessa suuntauksessa. Kuva: Iida Mäntyniemi ©
Musiikkiin sidottu henkilöhistoria Selkein tutkimukseni havainto on, että kaikilla vastaajilla musiikki nivoutui yhteen heidän henkilökohtaisen elämänsä kanssa. Suhde tallenteisiin on intiimi ja henkilökohtainen ja tämä tunneside oli kehittynyt myös nuorimpien, alle kaksikymmentävuotiaiden, aineiston vastaajien kohdalla. Musiikista ei haluttu luopua sen henkilökohtaisen merkityksen takia. Muistot limittyvät musiikkiin jo varhaisessa vaiheessa. Musiikin eteen on myös jouduttu näkemään paljon enemmän vaivaa ennen suoratoistopalveluiden aikaa ja tämä tuntui olevan yksi syy, sille, ettei vaivalla hankittuja tallenteita haluttu laittaa pois. Musiikkitallenteet ovatkin esineitä, jotka kulkevat henkilön mukana yksilötasolla, mutta todennäköisesti myös suurempina yhteiskunnallisina muistijälkinä. Korkiakankaan mukaan [2] muistelussa esine, oleva tai kadonnut, siirtyy kontekstista toiseen ja sen käyttötarkoitus muuttuu. Siitä tulee muistelun kohde, ilmaus menneestä ja yksilöllisestä tai kollektiivisesta historiasta. Miten esineen kanssa ollaan Esineen kanssa oleminen ei uusmaterialististen teorioiden mukaan perustu esineen passiivisuuteen, vaan ne ovat myös aktiivisia toimijoita, jotka aiheuttavat ja mahdollistavat tapahtumia. Lehtonen [3] on tiivistänyt tällaisen materiasuhteen siten, ettei materia ole jotain, jonka päälle inhimillinen vuorovaikutus rakentuu, vaan sitä tarkastellaan osana vuorovaikutusta. Myös aineistossani näkyy, miten tallenteet saavat henkilön toimimaan ja suunnittelemaan toimintaansa. Lisäksi esinettä kohtaan kohdistettu toiminta on selvästi sidoksissa sen esineellisyyteen, ei vain funktioon kuunnella musiikkia. Tallenteita muun muassa käsiteltiin mielellään ja kokemus musiikin tärkeydestä ja esineestä nivoutui yhteen. Esine on kokonaisuus, jollainen suoratoisto ei voi olla, koska siltä puuttuu selkeä kolmiulotteinen muoto. Mitä voimme oppia heiltä, jotka rakastavat musiikkikokoelmaansa Aineistoni perusteella väitän, että suhtautumalla tavaraan kuten keräilijä kokoelmaansa, voisi tavaran kanssa oppia olemaan kestävämmin. Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä länsimaisen kulutus- ja kertakäyttökulttuurin leviäminen ovat materiaalisia, ympäristössä kiinni olevia ilmiöitä, jotka vaativat koko materiasuhteen uudelleen määrittelyä. Lehtonen [3] on huomauttanut, että tavaroiden materiaalisuuden sivuuttaminen yhteiskunnallisessa keskustelussa on hämmentävää siksi, että samaan aikaan nykyelämän väitettään usein olevan erityisen ”materialistista”, mutta silti olemme yhteiskuntana erittäin antimaterialistisia. Materiasta ja sen kohtalosta ei todella ja pitkäjänteisesti olla kiinnostuneita, eikä siitä isossa kuvassa pidetä huolta tai arvosteta tarpeeksi, jotta sitä kohdeltaisiin sen ansaitsemalla arvostuksella. Keräilyssä taas valikoidaan harkinnanvaraisesti hankintoja, eikä kokoelmaan hankittujen osien oleteta olevan kuukauden päästä turhia, tai suoranaisia roskia. En väitä, että keräily itsessään olisi välttämättä ekologisesti kestävä harrastus, mutta se voi olla myös sitä. Toiminta sisältää joka tapauksessa kestäviä ja esinettä kunnioittavia näkökulmia ja mikäli myös arkipäiväinen suhde esineisiin olisi intiimimpi ja henkilökohtaisempi, tällainen suhtautuminen voisi lisätä sitoutumista myös jo omistettuihin esineisiin. Tavaraa voi ”rakastaa” ja siksi pitää siitä huolta. Kirjoittanut sosiologian opiskelija Iida Mäntyniemi Lapin yliopistosta. Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani Fenomenografinen tutkimus musiikinkeräilyn esinesuhteesta suoratoistopalveluiden aikana. Tutkielman ohjaajana toimi Heikki Huilaja. Lähteet:
Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |