Vanhoillislestadiolainen herätysliike elää parhaillaan murrosaikaa. Konservatiivisen herätysliikkeen elinalue on käynyt sekulaarissa yhteiskunnassamme yhä pienemmäksi. Murros näyttäytyy esimerkiksi sukupolvikysymyksenä liikkeen nuorempien sukupolvien kasvettua aiempaa avoimemmassa ja keskustelevammassa yhteiskunnassa kuin vanhempansa. Nuorilla vanhoillislestadiolaisilla on tarve sanoittaa uskonnollisuuden perinteiset normit omalle mielelleen ja kielelleen sopiviksi. Toimijuusteoreettinen pro gradu -tutkimus nuorten vanhoillislestadiolaisten naisten tulevaisuudenkuvista paljastaa nuorten naisten olevan murrosta ylläpitävä voima. Naiset toimivat uskontojen peruspilareina Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen elinvoimaisuus tulevaisuudessa riippuu osaltaan liikkeeseen kuuluvien nuorten naisten elämänvalinnoista. Vanhoillislestadiolainen herätysliike on nimittäin esimerkki kasvatuskristillisyydestä, jossa naiset toimivat paitsi uskonnollisen tiedon ja elämäntavan eteenpäin siirtäjinä, myös edustavat liikkeen tulevaisuuspotentiaalia synnyttämällä herätysliikkeeseen uusia jäseniä. Vanhoillislestadiolaisuudessa naiset ovat perinteisesti ja menneinä vuosikymmeninä tehneet työtä kodin piirissä, kotiäiteinä, kasvattaen lapsiaan herätysliikkeen jäseniksi, mutta tutkimuksen mukaan naisten omat toiveet tulevaisuudesta eivät ole enää täysin yhtenevät perinteiden kanssa. Haastattelututkimuksessa etsittiin vastausta kysymykseen, millaisena näyttäytyy vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvien nuorten naisten elämä tulevaisuudessa toimijuusteorian näkökulmasta. Aineisto kerättiin vuoden 2017 aikana haastattelemalla viittä haastatteluhetkellä 20-30 -vuotiasta herätysliikkeeseen kuuluvaa naista. Työssä käyvä nainen on parempi äiti Haastattelututkimuksen mukaan nuorten naisten tulevaisuuden suunnitelmissa kotiäitiys jäsentyy jossain määrin eri tavalla kuin aiempien vuosikymmenien aikana eli naisten toiveena on äidiksi tulemisen lisäksi käydä töissä ja varata aikaa omien henkilökohtaisten toiveiden ja unelmien toteuttamiseen. Haastatellut myös totesivat olevansa parempia äitejä, kun saavat käydä perhe-elämän keskeltä ”hengähtämässä työpaikalla”. Myös naisten puolisoiden toimiminen koti-isinä oli heille mahdollinen tulevaisuuden kuva, joten naisten ajatukset vanhoillislestadiolaisesta vanhemmuudesta ovat jopa moderneja. Naisten toiveet siirtyä tulevaisuudessa yhä enenevissä määrin kodin piiristä kohti julkista tilaa ovat esimerkki muutoksesta suhteessa vanhoillislestadiolaiseen perinteeseen ja ovat ilmentymä murrosajan olemassaolosta. Uskonnollisuuden sanoittaminen omaan elämään sopivaksi Haastateltujen nuorten naisten elämän tärkein asia oli oma sydämen usko. Vanhoillislestadiolaisen uskonnollisuuden toteuttaminen tulevaisuudessa tulee kuitenkin tapahtumaan yhä enenevissä määrin naisten omien yksilöllisten toiveiden perusteella, eikä pelkästään herätysliikkeen perinteiden mukaan. Nuorten naisten suhtautuminen esimerkiksi uskon myötä tulevaan Jumalan perhesuunnittelun varaan jättäytymiseen kertoo yksilöllisten toiveiden priorisoinnista suhteessa uskon normeihin: haastatellut nuoret naiset olivat valmiita tarvittaessa käyttämään ehkäisyä tai toisaalta turvautumaan hedelmöityshoitoihin, mikäli Jumalan suunnitelma ei ole heille mieluinen. Tutkimuksen perusteella voidaan ymmärtää, että vaikka vanhoillislestadiolainen uskonnollisuus asettaa tarkastelun kohteena olevien naisten toiminnalle tulevaisuudessa edelleen omat reunaehtonsa, ovat he jo nyt sanoittaneet uskoa sopimaan paremmin osaksi oman sukupolvensa elämänkatsomusta. Ja tästä vanhoillislestadiolaisuuden murrosajassa ja herätysliikkeen muutoksessa on nimenomaan kysymys. Mari Paavola Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu valtio-opin pro gradu tutkielmaan ”Koen olevani parempi äiti kun mää käyn vähän töissä”. Haastattelututkimus 20–30 -vuotiaiden vanhoillislestadiolaisnaisten ajatuksista tulevaisuudesta toimijuusteorian näkökulmasta. Click here to edit Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |