Suomessa on vuoden 2021 ARAn [1] tilaston mukaan reilu 3 900 asunnotonta, joista noin kolmasosa on helsinkiläisiä. Suurin osa asunnottomista majoittuu tilapäisesti ystävien ja sukulaisten luona, ja suuri osa asunnottomista saa asunnottomuutensa ratkaistua omatoimisesti. Pieni, mutta merkittävä osa asunnottomista elää kuitenkin asuntoloissa, hätämajoituksissa tai pahimmillaan täysin kadulla ja tarvitsee siten yhteiskunnan tukea asunnottomuutensa ratkaisemiseksi. Pitkäaikaisasunnottomat asunnottomuuden pyöröovessa Pitkäaikaisasunnottomia ovat henkilöt, joiden asunnottomuus pitkittyy sekä uusiutuu toistuvasti ja heillä on moninaisia tuen tarpeita. Riskitekijöitä pitkäaikaisasunnottomuudelle ovat esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmat, rikollisuus, velkaantuminen, vankilasta vapautuminen, neurologiset vammat sekä taipumus väkivaltaiseen käytökseen. [2] Pitkäaikaisasunnottomien voidaan ajatella elävän ikään kuin pyöröovessa – he saavat asunnon, mutta menettävät sen yhä uudestaan ja palaavat siten aina vaan takaisin asunnottomien palveluihin, takaisin lähtöpisteeseen. Asunnottomien palveluihin palaamisen syynä on usein häätö kaupungin järjestämästä asumispalvelusta. Yleisimmät syyt häätöjen takana ovat maksamattomat vuokrat sekä väkivaltainen käytös [3]. Häädön saaneiden pitkäaikaisasunnottomien kohdalla voidaankin siten päätellä, etteivät heidän tuen tarpeensa ja oikeanlainen asumisratkaisu ole kohdanneet. Pitkäaikaisasunnottomat tarvitsevat jopa päivittäistä tukea turvaamaan asumisensa jatkumisen. Tukea voi tarvita muun muassa raha-asioiden hoitoon, virastoasioihin, päihteettömyyteen tai asunnon siisteyden sekä henkilökohtaisen hygienian ylläpitoon. Pitkän jonotusajan vaikutus asunnottoman elämään Koska pitkäaikaisasunnottomilla voi olla jopa päivittäistä tuen tarvetta, sijoitetaan heidät usein asumaan sellaisiin asumisyksiköihin, joissa on henkilökuntaa paikalla tukemassa asioiden hoidossa. Helsingissä asumisyksiköitä on kuitenkin liian vähän suhteessa jonottavien henkilöiden määrään. Tammikuussa 2021 tuettua asumista jonotti Helsingissä yli 600 asunnotonta, kun asunnottomien asumispalveluista muuttaa vuosittain pois noin 200 henkilöä [3]. Jonotusaika asumisyksikköön voi siis olla jopa kahdesta kolmeen vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että asuntoa jonottava pitkäaikaisasunnoton on jopa useamman vuoden ajan täysin vailla omaa kotia. Asunnottomuus on yhteiskuntamme kenties äärimmäisin huono-osaisuuden tila. Jo pelkästään Suomen kylmän ilmaston vuoksi asunnottomuus tulisi ratkaista mahdollisimman pian. Pitkäaikaisasunnottomat kokevat, että jopa vuosien jonotus asumisyksikköön heikentää heidän psyykkistä ja fyysistä terveyttään, ja etenkin päihteiden käyttö lisääntyy epävarmassa elämäntilanteessa. Epäluottamus yhteiskunnan palvelujärjestelmää kohtaan kasvaa, kun asunnottomuuteen ei saada ripeitä ratkaisuja. Helsingin kaupungin pitkät jonotusajat asumispalveluihin heikentävät siten pitkäaikaisasunnottomien tilanteita niin sosiaalisesti, kuin terveydellisestikin. Niin asunnottomien parissa työskentelevät ammattilaiset kuin pitkäaikaisasunnottomat itsekin peräänkuuluttavat muutosta asunnottomien palveluihin. Tarvetta olisi etenkin erilaisille asumispalveluille, jotka voisivat nykyistä paremmin vastata haastavanakin pidettyjen pitkäaikaisasunnottomien tuen tarpeisiin. Kysyntää olisi myös nykyistä pienemmille asumisyksiköille. Lisäksi pitkäaikaisasunnottomat kaipaisivat jonotusajalle laissa säädettyä enimmäisaikaa, jotta kohtuuttoman pitkät jonotusajat eivät olisi mahdollisia. Anniina Kalmari Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Asunnottomuuden pyöröovi. Helsinkiläisten pitkäaikaisasunnottomien asunnottomuuden uusiutuminen rakenteellisen sosiaalityön viitekehyksessä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet:
Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |