Fundamentaalisella uskonnollisella vakaumuksella voi olla radikalisoitumiseksi kutsutussa prosessissa merkittävä ja moniulotteinen, myös suojaava vaikutus. Yksipuolinen, viranomaislähtöinen radikalisoitumiskeskustelu ja uskonnollisten merkitysten väkivaltaistavat tulkinnat (1) asettavat yksilön identiteettityölle todellisia haasteita lukitessaan ihmisen leimattuun identiteettikategoriaan ja ohittaessaan uskonnollisesti perustellun toiminnan positiiviset merkitykset. Radikalisoituminen, ja erityisesti radikalisoitumisen ja islamin suhde, on viime vuosien aikana ollut kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun kohteena. Radikalisoituminen voidaan ymmärtää yhteiskunnallisena konfliktitapauksena (2), jonka syistä ja osapuolista on olemassa monenlaisia, ristiriitaisia kertomuksia. Radikalisoituneiksi määritellyt voidaan ymmärtää yhteiskunnallisina toisina (3), yhteiskunnalliseen marginaaliin joutuneina henkilöinä, minkä vuoksi heidän omaa ääntä harvoin kuullaan.
Pro gradu -tutkielmassani halusin selvittää, miten radikalisoituneeksi määritelty ihminen itse sanoittaa radikalisoitumiseksi kutsuttua prosessia ja toimintaansa kiinnittyviä yksilöllisiä, erityisesti identiteettiin ja toimijuuteen, liittyviä merkityksiä. Yhtenä tutkimuskysymyksenä oli se, miten kertomuksissa rakentuu radikalisoitumisen ja uskonnon välinen suhde. Pro gradu -tutkielma oli tapaustutkimus, jossa yhdeltä Syyrian konfliktialueelle useita kertoja matkanneelta henkilöltä kerättyjä haastattelu-, päiväkirja- ja tekstiaineistoja analysoin narratiivisesti hyödyntäen narratiivista positiointianalyysiä tulkintakehyksenä. Uskonto identiteettipoliittisena valintana Tutkimani tapaus asettui jo lähtökohtaisesti täysin vastakkain sen syrjäytymis- ja osattomuuskehyksessä käydyn julkisen radikalisoitumisdiskurssin kanssa, jossa uskonnollisesti radikalisoituneet kuvataan näköalattomina ja passiivisina, potentiaalisina terroristijärjestöjen värväyksen kohteina ja objekteina. Informantti oli sosiaalisesti kyvykäs, aktiivinen ja useilla elämänalueilla suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin pärjäävä ja menestynytkin. Uskonto, islam, näyttäytyi kertomuksissa ennen kaikkea subjektiivisena, kertojan aktiivisesti valitsemana sitoumuksena, elämäntapana ja identiteettinä. Tästä näkökulmasta katsottuna uskonnollinen identiteetti voidaankin nähdä myös mielestäni kapinallisena identiteettipoliittisena ratkaisuna, tee-se-itse-identiteettinä postmodernissa yhteiskunnassa, jossa uskonnon kaltaisiin suuriin kertomuksiin kohdistuu epäluuloa (vrt. 4). Vaikka kertojan radikalisoitumiseksi kutsuttuun prosessiin liittämät merkitykset ovat myös yhteisöllisiä, islamiin liittyviä merkityksiä, näyttäytyivät ne samalla hyvin yksilöllisinä, useista vaihtoehtoisista merkityksistä itselle nimenomaisesti valittuina ja jatkuvasti työstettävinä. Kamppailu identiteetistä ja toimijuudesta Tutkimuksessa kertomusten keskiöön nousi kertojan vastapuhe, joka kohdistui sekä 1) erityisesti häneen itseensä että 2) yleisesti islamiin ja muslimeihin kohdistuviin leimaaviin määrittelyihin. Kertoja vastusti hänelle julkisessa keskustelussa tarjottuja terroristin ja jihadistin positioita rakentamalla niille vastakkaisessa suhteessa uusia subjektipositioita: auttajan, totuudenpuhujan, taistelijan ja uhrautujan. Tutkimus vahvisti sitä aiemmissakin tutkimuksissa havaittua asiaa, että islamiin liittyvä kieli ja käsitteistö ovat poliittisesti hyvin latautuneita ja ristiriitaisia tunteita herättäviä. Kertojan kielellisen kamppailun kohteena olevat terroristin ja jihadistin leimaavat subjektipositiot perustuivat kertojan mukaan hänen kohdallaan islamin (tahattomaan ja tahalliseen) väärin ymmärtämiseen, jonka perusteella oikeutetaan islamofobisia asenteita ja politiikkaa. Määrittelemättä uudelleen islamiin ja muslimina olemiseen liittyviä merkityksiä ja kieltä olisi kertojan ollut mahdotonta määritellä uudestaan itseään, identiteettiään ja toimijuuttaan. Uskonnon suuri ja moniulotteinen merkitys Tutkimukseni johtopäätöksenä esitin, että fundamentaalisella uskonnollisella identiteetillä ja vakaumuksella voi olla radikalisoitumiseksi kutsutussa prosessissa hyvin suuri ja moniulotteinen merkitys. Kertoja koki uskonnon merkityksen radikalisoitumiseksi kutsutussa prosessissa kaikkein keskeisimpänä. Positiiviset merkitykset liittyvät siihen, miten syvällisesti reflektoitu uskonnollinen vakaumus ja teologinen oppineisuus voivat helpottaa esimerkiksi terroristisen, väkivaltaisen toiminnan vääräksi tunnistamista ja helpottaa siitä irtisanoutumista. Uskonto voi myös voimakkaasti velvoittaa ja kannustaa auttamiseen ja humanitaariseen työhön yli etnisten ja kansallisten rajojen. Vaikeuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien kohdatessa uskonnollinen identiteetti ja vakaumus voivat myös tuoda suurta lohtua ja auttaa kokemusten käsittelyssä. Näin ne voivat suojata myös ihmisen käsitystä omasta identiteetistä. Toisaalta uskonnollinen perspektiivi voi myös lukkiuttaa toimijuutta ja vaikeuttaa vaihtoehtoisten toiminnan tapojen hahmottamista. Näin on vaarassa käydä erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa ympäröivä yhteiskunta ei salli ihmiselle positiivisia toimijuuksia eikä tunnista toimintaan liittyviä positiivisia merkityksiä ja ansioita. Tällaisessa tilanteessa uhrautujan positio voi jäädä ihmiselle ainoaksi uskonnollisesti perustelluksi, ja näin subjektiivisesti todeksi, toimijuuden muodoksi. Rakenteellisella tasolla tällaisella mekanismilla voi olla merkittäviä väkivaltaista radikalisoitumista ruokkivia vaikutuksia. Tämän vuoksi hätäiset, radikalisoituneiksi määriteltyjen henkilöiden asettamiset terroristin identiteettikategoriaan ovat poliittisia valintoja, joilla on todellisia seurauksia. Sara Kupsala Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu –tutkielmaan ”Toiset kutsuu sitä uhrautumiseks” Narratiivinen tapaustutkimus radikalisoitumiseksi kutsutun prosessin yksilöllisistä merkityksistä Lähteet 1 Virkki, Tuija 2018: Social Inequalities and Discourses of Violence. Current Controver-sies in Finnish Online Forums and Discussions among Welfare State Profession-als. Saatavilla osoitteessa: https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/yfi/en/research/projects/sustainability/social–inequalities–and–discourses–of–violence–current–controversies–in–finnish–online–forums–and–discussions–among–welfare–state–professionals Viitattu 1.6.2018. 2 Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa 2007: Konfliktitapaus. Teoksessa Marku Laine, Jarkko Bamberg & Pekka Jokinen (toim.): Tapaustutkimuksen taito. Gaudeamus Helsinki University Press. Helsinki, 231–244. 3 Ahmed, Sara 2000: Strange Encounters. Embodied Others in Post-Coloniality. London: Routledge. 4 Lyotard, Jean-François 1985: Tieto postmodernissa yhteiskunnassa. Suom. Leevi Lehto. Tampere: Vastapaino. Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |