Muutoksien realisoitumista arjen työhön asiakasrajapinnan työntekijöiden asemassa olisi syytä tarkastella digitaalisissa muutoshankkeissa syvällisemmin. Kuva: Alex Knight/ unsplash.com
Digitalisaation vyöryminen työelämään Työelämä on digitalisoitunut finanssialalla jo vuosikausia, mutta tietotyön automatisointi ja uudenlaisten digitaalisten työkalujen käyttö on kasvattanut viime vuosina suosiotaan alan toimijoiden keskuudessa enemmän kuin koskaan. Tähän on johtanut esimerkiksi kuluttajien kulutustottumusten muutos enemmän aikaan ja paikkaan sitoutumattomaan asioiden hoitamiseen sekä haastava toimintaympäristö, jossa kilpailu samoista asiakkaista on kovaa. Etenkin globaali pandemia ajoi yritykset digitalisoitumaan entistä nopeammin, kun kasvokkain tapahtuneet asiakaspalvelutilanteet oli siirrettävä digitaalisten palveluiden kautta suoritettaviksi. Työn sisältö muuttuu monessa työtehtävässä, kun esimerkiksi ohjelmistorobotiikan prosessit ottavat hoitaakseen tehtäviä, jotka ovat ennen olleet asiakasrajapinnassa työskentelevien ihmisten perustyötehtäviä. Muuttuvan työn johtaminen Digitaalisten muutoshankkeiden suunnittelu ja johtaminen käytännön tasolle asti on usein toteutettu täysin oppikirjan mukaisesti it-hankkeiden toteutuksen näkökulmasta, mutta muutosjohtaminen työntekijöiden näkökulmasta tarkasteltuna, jää usein pintapuoliseksi. Yleiskaavan mukaan tulevat muutokset käydään yhdessä läpi ja uusia työkaluja ja järjestelmiä opetellaan yhdessä käyttämään, sekä ehkä jopa taustoitetaan viestinnällä muutosten syistä ja tavoitteista. Työntekijöiden omat tuntemukset työn sisältöjensä olennaisista muutoksista unohdetaan usein huomioida. Erityisesti työntekijöiden ammatti-identiteetti, joka on saattanut rakentua esimerkiksi asiakkaiden kasvotusten kohtaamisen ja vuorovaikutuksen ympärille, kokee valtavan kolauksen, jos tämä vuorovaikutus muuttuukin verkon välityksellä tapahtuvaksi viestittelyksi. Ammatti-identiteetti tarkoittaa yleisesti ihmisen ammatillista minuutta eli käsitystä itsestään työntekijänä. Työntekijöiden ammatti-identiteettiä pidetään organisaatiojohdon puolelta usein itsestäänselvyytenä, mutta samalla unohdetaan se, että työntekijän identiteettiä saattaa heilutella jo pienetkin työn sisällön tai tekotavan muutokset, jos työntekijä ei koe niitä omikseen. Ammatti-identiteetin heikkenemisen seurauksena työntekijöillä esiintyy motivaatio-ongelmia, tehottomuutta ja sitoutumattomuutta työnantajaan. Lopuksi Tutkimukseni perusteella ammatti-identiteetti käsitteenä on melko tuntematon ja sitä ei olla osattu ottaa huomioon muutosjohtamista suunniteltaessa eikä muutosjohtamisen käytännöissä digitaalisten muutoshankkeiden yhteydessä. Muuttuvien työnsisältöjen kohdalla muuttuva ammatti-identiteetti olisikin syytä ottaa huomioon jo johtotasolla hankkeita suunniteltaessa, jotta tarvittava tuki työntekijöille olisi tarjottavissa. Lilli Alatalo Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu johtamisen pro gradu – tutkielmaan: Digitaalinen muutoshanke finanssialan yhtiössä – Ammatti-identiteetin huomiointi muutosjohtamisen käytännöissä. Työn ohjaajana toimi Anu Valtonen. Kirjallisuus: Cameron, & Green, M. (2020). Making sense of change management: a complete guide to the models, tools, and techniques of organizational change (Fifth edition.). Kogan Page. Eteläpelto, A., & Vähäsantanen, K. (2010). Ammatillinen identiteetti persoonallisena ja sosiaalisena konstruktiona. Teoksessa T. Asunmaa & P. Räihä (toim.) Samalta viivalta, 4, 45–67. Tomo. (2019). Professional identity crisis: balancing the internal and external perception of professional image. Emerald Publishing. Suomessa on vuoden 2021 ARAn [1] tilaston mukaan reilu 3 900 asunnotonta, joista noin kolmasosa on helsinkiläisiä. Suurin osa asunnottomista majoittuu tilapäisesti ystävien ja sukulaisten luona, ja suuri osa asunnottomista saa asunnottomuutensa ratkaistua omatoimisesti. Pieni, mutta merkittävä osa asunnottomista elää kuitenkin asuntoloissa, hätämajoituksissa tai pahimmillaan täysin kadulla ja tarvitsee siten yhteiskunnan tukea asunnottomuutensa ratkaisemiseksi. Pitkäaikaisasunnottomat asunnottomuuden pyöröovessa Pitkäaikaisasunnottomia ovat henkilöt, joiden asunnottomuus pitkittyy sekä uusiutuu toistuvasti ja heillä on moninaisia tuen tarpeita. Riskitekijöitä pitkäaikaisasunnottomuudelle ovat esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmat, rikollisuus, velkaantuminen, vankilasta vapautuminen, neurologiset vammat sekä taipumus väkivaltaiseen käytökseen. [2] Pitkäaikaisasunnottomien voidaan ajatella elävän ikään kuin pyöröovessa – he saavat asunnon, mutta menettävät sen yhä uudestaan ja palaavat siten aina vaan takaisin asunnottomien palveluihin, takaisin lähtöpisteeseen. Asunnottomien palveluihin palaamisen syynä on usein häätö kaupungin järjestämästä asumispalvelusta. Yleisimmät syyt häätöjen takana ovat maksamattomat vuokrat sekä väkivaltainen käytös [3]. Häädön saaneiden pitkäaikaisasunnottomien kohdalla voidaankin siten päätellä, etteivät heidän tuen tarpeensa ja oikeanlainen asumisratkaisu ole kohdanneet. Pitkäaikaisasunnottomat tarvitsevat jopa päivittäistä tukea turvaamaan asumisensa jatkumisen. Tukea voi tarvita muun muassa raha-asioiden hoitoon, virastoasioihin, päihteettömyyteen tai asunnon siisteyden sekä henkilökohtaisen hygienian ylläpitoon. Pitkän jonotusajan vaikutus asunnottoman elämään Koska pitkäaikaisasunnottomilla voi olla jopa päivittäistä tuen tarvetta, sijoitetaan heidät usein asumaan sellaisiin asumisyksiköihin, joissa on henkilökuntaa paikalla tukemassa asioiden hoidossa. Helsingissä asumisyksiköitä on kuitenkin liian vähän suhteessa jonottavien henkilöiden määrään. Tammikuussa 2021 tuettua asumista jonotti Helsingissä yli 600 asunnotonta, kun asunnottomien asumispalveluista muuttaa vuosittain pois noin 200 henkilöä [3]. Jonotusaika asumisyksikköön voi siis olla jopa kahdesta kolmeen vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että asuntoa jonottava pitkäaikaisasunnoton on jopa useamman vuoden ajan täysin vailla omaa kotia. Asunnottomuus on yhteiskuntamme kenties äärimmäisin huono-osaisuuden tila. Jo pelkästään Suomen kylmän ilmaston vuoksi asunnottomuus tulisi ratkaista mahdollisimman pian. Pitkäaikaisasunnottomat kokevat, että jopa vuosien jonotus asumisyksikköön heikentää heidän psyykkistä ja fyysistä terveyttään, ja etenkin päihteiden käyttö lisääntyy epävarmassa elämäntilanteessa. Epäluottamus yhteiskunnan palvelujärjestelmää kohtaan kasvaa, kun asunnottomuuteen ei saada ripeitä ratkaisuja. Helsingin kaupungin pitkät jonotusajat asumispalveluihin heikentävät siten pitkäaikaisasunnottomien tilanteita niin sosiaalisesti, kuin terveydellisestikin. Niin asunnottomien parissa työskentelevät ammattilaiset kuin pitkäaikaisasunnottomat itsekin peräänkuuluttavat muutosta asunnottomien palveluihin. Tarvetta olisi etenkin erilaisille asumispalveluille, jotka voisivat nykyistä paremmin vastata haastavanakin pidettyjen pitkäaikaisasunnottomien tuen tarpeisiin. Kysyntää olisi myös nykyistä pienemmille asumisyksiköille. Lisäksi pitkäaikaisasunnottomat kaipaisivat jonotusajalle laissa säädettyä enimmäisaikaa, jotta kohtuuttoman pitkät jonotusajat eivät olisi mahdollisia. Anniina Kalmari Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Asunnottomuuden pyöröovi. Helsinkiläisten pitkäaikaisasunnottomien asunnottomuuden uusiutuminen rakenteellisen sosiaalityön viitekehyksessä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet:
Tiimin sitoutumiseen tarvitaan muutakin kuin pelkästään oikea rakenne. Siihen tarvitaan oikeat henkilöt. Photo by Miguel Á. Padriñán: pexels.com
Sitoutuminen on ollut organisaatioiden toiminnassa mielenkiinnonkohteena yhä enemmän. Sitoutumiseen pyrittäessä halutaan luoda tehokkuutta, motivaatiota ja vähentää henkilöstön vaihtuvuutta. Organisaatiotasolla sitoutuminen on hyvinkin tutkittu ilmiö ja sillä on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia sekä työntekijöille että organisaatiolle. Se esimerkiksi korreloi negatiivisesti vaihtuvuuden kanssa. Sitoutuneet työntekijät tuovat siis hyötyä organisaatiolle. Miten sitoutumiselle käy, kun työnteon tilanne muuttuu? Covid-19-pandemia muutti tilannetta radikaalisti. Organisaatiot, jotka normaalisti toimivat toimistoissa, joissa toisia henkilöitä tapaa ja näkee päivittäin, siirtyivät nopeasti tutusta tuntemattomaan, etätyöhön. Pandemian myötä työnteko muuttui kasvokkain tapahtuvasta kommunikaatiosta ja yhteistyöstä virtuaalisesti tapahtuvaan kommunikaatioon. Perusta ja vastuu Minua kiinnosti sitoutumisen kannalta erityisesti tiimit, tiimien siirtyminen paikallisista tiimeistä etätyöhön. Toiset tiimiläiset ovat niitä henkilöitä, joiden kanssa työntekijät viettävät useinkin paljon aikaa ja joiden kanssa iso osa yhteistyöstä tapahtuu. Sitoutuminen, myös sitoutuminen tiimissä, on kuitenkin moniulotteinen ilmiö. Siihen vaikuttavat organisaatio, tiiminvetäjät sekä myös toiset tiimiläiset. Se, että organisaation rakenne ja ylhäältä tulevat päätökset tukevat sitouttamistoimintaa muodostaa perustan sitoutumiselle. Tiiminvetäjällä on suurin vastuu sitouttamistoiminnassa. Tiiminvetäjät tekevät organisaatiotason ohjeistuksia todellisiksi päivittäisessä työssään työntekijöiden kanssa. Se, miten he toimivat asettaa odotuksia sille, miten tiimiläisten tulisi toimia työssä ja toistensa kanssa. Näin tiimiläiset toimivat kaiken toiminnan jatkeena. Tutkimukseni taustalla oli tiimisitoutumisen teorian lisäksi tiimikansalaisuuskäyttäytymisen teoria. Tiimikansalaisuuskäyttäytyminen sisältää kuusi ulottuvuutta, jotka ovat altruismi, kansalaishyve, tunnollisuus, kohteliaisuus, tiimityö ja tiimimielisyys, joiden on havaittu myös vaikuttavan positiivisesti tiimisitoutumiseen. Kommunikaatio ja yhteistyö ensin Sitoutumiseen suurin vaikuttava tekijä oli kommunikaatio. Sekä sen laadulla että määrällä on merkitystä. Avoin keskustelu rakentaa sitoutumista, suhteita ja luottamusta yksittäisien henkilöiden sekä koko tiimin kohdalla. Kommunikaatio siirtyi etätyön myötä virtuaaliseksi, jolloin keskustelua käytiin muun muassa videokeskustelujen ja chatin kautta. Tämä muutos ei kuitenkaan heikentänyt kommunikaatiota, vaan päinvastoin työnsi jatkuvampaan keskusteluun tiimiläisten kanssa ja heidän kesken. Keskinäisten suhteiden kautta tiimiläiset pystyivät myös motivoitumaan, esimerkiksi toimimalla opettajamaisessa roolissa toiselle tiimiläiselle, usein nuoremmalle asiantuntijalle: ”Yks tärkeimpiä asioita on se, että autetaan toista. Nyt, kun meille on tullut uusi tiimin jäsen, aloitti tuossa syyskuussa, niin hän on ainakin antanut hirveen paljon palautetta siitä, että siinä on parikin henkilöä toiminut hänen tuutorina. He ottivat uuden henkilön vastaan ja kertovat avuliaasti asioista, antavat tietoa, auttavat ja ohjaavat.” (tiiminvetäjä 2) Tutkimukseni tiimit toimivat yhteistyössä, altruistisesti. He auttoivat ja opastivat toisiaan tarvittaessa. He siis omaksuivat tiimikansalaisuuskäyttäytymisen piirteitä oma-aloitteisesti ja aktiivisesti. He toistivat tiiminvetäjän esimerkkiä avoimesta kommunikaatiosta omassa toiminnassaan. Sekä tiiminvetäjät että organisaation rakenne mahdollistivat tämäntyyppisen toiminnan. Lopuksi Vaikka tiiminvetäjillä on suurin vastuu sitoutumistoiminnasta etätiimissä, on tiimiläisillä loppujen lopuksi iso vaikutus siihen, miten se todellisuudessa tapahtuu. Kun tiiminvetäjät omalla toiminnallaan organisaation ohjeistuksen mukaan asettavat esimerkin siitä, millaista toivottu toiminta, pystyvät tiimiläiset niiden puitteiden mukaan toimimaan ja myös ylittämään odotukset. Tiimiläiset pystyvät parantamaan omaa sitoutumistaan ja edesauttamaan muiden tiimiläisten sitoutumista. Loppujen lopuksi etätyöhön siirtyminen ei siis vaikuttanut sitoutumiseen heikentävästi. Oikein järjestetty perusta etätyölle, avoimeen keskusteluun panostaminen ja tiimiläisten aktiivinen yhteistyö mahdollistavat sitoutumisen myös etätyöaikana. Rakenteet ja tuki mahdollistavat tiimiläisten onnistumisen, yhteistyön ja sitoutumisen, mutta tiimiläiset, ihmiset, ovat merkittävä voimavara sitoutumisen onnistumisessa. Sara Vesa Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaani ”Etätiimin sitoutuminen asiantuntijaorganisaatiossa.” Työn ohjaajana toimi Ville Pietiläinen. Kirjallisuutta: Pearce, C. L., & Herbik, P. A. (2004). Citizenship behavior at the team level of analysis: The effects of team leadership, team commitment, perceived team support, and team size. The Journal of Social Psychology, 144(3), 293-310. doi: http://dx.doi.org/10.3200/SOCP.144.3.293-310 Yousaf, A., Sanders, K. & Abbas, Q. (2015). Organizational/occupational commitment and organizational/occupational turnover intentions: A happy marriage? Personnel review, 44(4), 470-491. https://doi.org/10.1108/PR-12-2012-0203 Sijaishuollossa työskentelevällä sosiaalityöntekijällä pitää olla ohjat käsissä ja palikat kasassa6/12/2022
Sijaishuollossa työskentelevän sosiaalityöntekijän työ on vaativaa asiantuntijatyötä, jossa tarvitaan asiantuntemusta monelta eri alalta. Pro gradu- tutkielmassani tarkastelin sijaishuollossa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuutta. Aineistona käytin yhteiskuntatieteellisen tietoarkisto Ailan FSD3203 Tampere Praksis: Lastensuojelun sijaishuolto ja läheisverkostot 2016- aineistoa. Mistä syntyy asiantuntemus toimia tilanteessa? Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle vaatii sosiaalityöntekijältä tarkkaa harkintaa ja asiantuntemusta. Kokenut sosiaalityöntekijä tietää, milloin lapsen tilanne on sellainen, että siihen tulee ulkopuolisen puuttua. Tarja Heino [1] käyttää kuvaavasti tilanteesta käsitettä ”naksaus”. Se kuvaa sosiaalityöntekijän sisäistä tietoa ja oivallusta tilanteesta, jolloin sosiaalityöntekijälle syntyy varmuus toimia tilanteessa. Sosiaalityöntekijän asiantuntemus toimia tilanteessa syntyy omien kokemusten, työkokemuksen ja ammatillisten käytäntöjen kautta. Asiantuntijuus on vastuuta lapsen kokonaistilanteesta Sijoitetun lapsen arjen asiat hoituvat sijaishuoltopaikassa, mutta kokonaisvastuu lapsen asioista on sosiaalityöntekijällä [2]. Kaikki toimii, jos sosiaalityöntekijällä on ohjat käsissä ja palikat kasassa. Sosiaalityöntekijän hartioita painaa virkavastuu, mutta kestävätkö hartiat? Sijoitettu lapsi on usein erityistä tukea tarvitseva lapsi ja sosiaalityöntekijällä tulee olla asiantuntemusta monelta eri alalta, ei pelkästään sosiaalityöstä. Lapsen asiat ovat aina erityisiä ja tarvitsevat sosiaalityöntekijältä paljon osaamista, vaikkei lapsi olisi erityistä tukea tarvitseva lapsi. Asiantuntijuus on yhteistyötä läheisverkoston kanssa Yhteistyön tekeminen vanhempien ja muun läheisverkoston kanssa on kaiken a ja o. Sijoituksen aikana lapsen läheisverkosto saattaa vaihdella, mutta sosiaalityöntekijä tekee yhteistyötä sen hetkisen läheisverkoston kanssa. Sosiaalityöntekijä vuoroin aktivoi ja rajaa yhteydenpitoa. Asiantuntijuus on sijaishuoltopaikkojen tukemista ja valvomista Sijaishuoltopaikkojen tuen tarve vaihtelee. Sijaisperheet tarvitsevat sosiaalityöntekijän tukea enemmän kuin lastensuojelulaitokset. Sijoituksen alkuvaiheessa tuen tarve on usein suuri, mutta vähenee sijoituksen jatkuessa. Osa sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta on sijaishuoltopaikkojen valvontatehtävä. Lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä vaaditaan erityistä asiantuntijuutta. Vaatimukset asiantuntijuudelle muuttuvat jatkuvasti, ne elävät ajassa ja paikassa. Ympäröivä maailma ja sen vaatimukset muuttuvat kaiken aikaa ja sosiaalityön on vastattava näihin muutoksiin. Anna-Maija Karstu Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu- tutkielmaan: Kaikki sujuu, kun on ohjat käsissä ja palikat kasassa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän asiantuntijuus sijaishuollossa. Työn ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet:
Kaikissa yhteiskunnissa ihmiset sairastuvat, ikääntyvät tai ovat jostakin syystä kykenemättömiä hankkimaan itselleen tai perheelleen tuloja oman työpanoksensa avulla. Tällaisissa tilanteissa yhteisö tavalla tai toisella, paremmin tai huonommin, huolehtii taloudellisesti haastavaan tilanteeseen joutuneista. [1] Kuva: Unsplash / micheile dot com Sosiaaliturvakomitea on määritellyt sosiaaliturvajärjestelmän monimutkaisuuden, ansiotyön ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen sekä palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen sosiaaliturvan keskeisiksi haasteiksi [2]. Toimeentuloturvajärjestelmää syytetään usein byrokraattiseksi, kasvottomaksi ja epäoikeudenmukaiseksi, ja sen toimivuudesta löytyy monenlaisia kokemuksia. Toimeentuloturvajärjestelmää voidaan arvioida myös muista kuin byrokraattisuuden ja asiakkuusprosessien näkökulmista. Korvaustasot ovat jääneet vääjäämättä jälkeen yleisestä ansiotason ja elinkustannusten kasvusta. Toimeentuloturva on toistuvasti ollut poliittisten päätöksentekijöiden arvioinnin kohteena. [3] Kysyntää on toimeentuloturvajärjestelmän kokonaisvaltaiselle uudistamiselle. Toimeentuloturvan uudistus Sosiaali- ja terveysministeriön [4] mukaan sosiaaliturvakomitean kokouksessa 24.10.2022 käsiteltiin sosiaaliturvan vaihtoehtoisiin järjestämistapoihin liittyvän selvityksen alustavia tuloksia ja linjauksia uudistamistyön jatkolle. Sosiaaliturvakomitean kokouksissa työstetään parhaillaan välimietintöä, joka julkaistaan maaliskuussa 2023. Työryhmä on sosiaaliturvakomitean pyynnöstä muodostanut tarkemmat mallit vaihtoehtoisista sosiaaliturvan järjestämistavoista, joista yksi on perustulo. Perustulomallissa nykyisen perusturvan suuruinen perustulo maksettaisi kaikille 18–64-vuotiaille, jotka eivät ole eläkkeellä. Perustulo korvaisi perusturvaetuudet, ansioturvan perusosan sekä 18 vuotta täyttäneiden opintorahan ja kotihoidontuen. Perustuloa siis pohditaan parhaillaan vaihtoehtona toimeentuloturvan uudistuksessa. Progressiivinen toimeentuloturvan järjestämisen malli: perustulo Perustulosta on käyty kansainvälistä keskustelua ja aiheesta keskusteltu myös Suomessa vaihtelevasti eri aikakausina. Suomessa järjestettiin perustulokokeilu vuosina 2017–2018. Suomen perustulokokeilun myötä toimeentulo ja psyykkinen terveys koettiin osallistujien keskuudessa paremmaksi, mutta kokeilun työllisyysvaikutukset arvioitiin vähäisiksi. Perustuloon liittyy muun muassa kansantalouden, työelämän, verotuksen ja sosiaaliturvan kokonaisuuksiin liittyviä tekijöitä. Tarvitaan laaja-alaista tutkimusta perustulon ja hyvinvoinnin yhteyksistä. Suomalaiseen toimeentuloturvaan ja sen jakamiskäytäntöihin liittyy useita haasteita, joilla on yhteys taloudellisen tuen saajien hyvinvointiin. Toimeentuloturvaan liittyvät haasteet ilmenevät toisinaan yksilön heikentyneenä hyvinvointina. Perustulon on havaittu – sekä kansainvälisten että suomalaisen perustulokokeilun – myötä parantaneen monella tapaa osallistujien hyvinvointia. Perustulon hyvinvointivaikutukset liittyvät muun muassa työelämäosallisuuteen, kuluttamiseen, ympäristökysymyksiin, tasa-arvoon, työelämän muutokseen, vastavuoroisuuteen ja luottamukseen. Perustulo voidaan nähdä varteenotettavana toimeentuloturvan toteuttamisen vaihtoehtona. Etenkin kun otetaan huomioon nykyisen toimeentuloturvan malliin, ja sen toteuttamiseen osana palvelujärjestelmää, liittyvät haasteet. Kirjoittanut Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelija Kia Häkli. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Perustulo mahdollisena vastauksena toimeentuloturvan haasteisiin – kirjallisuuskatsaus perustulon psykologisen hyvinvoinnin vaikutuksista”. Tutkielman ohjaajana toimi Liisa Hokkanen. Lähteet:
Aikuinen digipelaajana Jos taskustasi löytyy stressipeli tai vietät iltoja tietokoneen ääressä pelaten, saatat kuulua siihen 79 prosenttiin suomalaista aikuisista, jotka pelaavat digipelejä. (Kinnunen &Taskinen & Mäyrä 2020). Digitaalinen pelikulttuuri on lisääntynyt ja yhä useampi aikuinen pelaa erilaisia digitaalisia pelejä. Aikuisten digipelaamista ilmiönä ei kuitenkaan ole tutkittu vielä kovin paljon. Pro Gradu -tutkimuksessani tarkastelin, miten aikuiset digipelaajat asemoidaan valtamediassa. Tutkimusaineistoni koostui Ylen aikuisten pelaamista koskevista uutisartikkeleista vuosilta 2017-2021. Tutkimukseni yhtenä tavoitteena oli lisätä ymmärrystä aikuisten digipelaamisesta ilmiönä Tutkimuksessani tarkastelin myös aikuisuutta ja sen määritelmiä. Havaitsin, että länsimaiset yhteiskunnat ovat hyvin nuoruusorientoituneita sekä suorituskeskeisiä, jossa vanheneminen ja vanhuus toimivat usein synonyymina rappeutumiselle ja kuihtumiselle. (Kurki 2008, 24.) Näin ikääntyvä digipelaaja voidaan siis yhteiskunnan silmin nähdä kykenemättömänä oppimaan uutta tai aikuisen digipelaajan ajatellaan heittävän vapaa-aikaansa ”hukkaan” pelaamalla. Aikuisuutta määrittävät yhteiskunnalliset kriteerit ovat myös muuttuneet vaativammaksi. Tällaisia kriteerejä ovat esimerkiksi vastuunkanto itsestä, henkinen kypsyys ja itsensä löytäminen. (Aapola & Ketokivi 2013.) Aikuinen, joka käyttää aikansa pelaten digipelejä, ei kuitenkaan usein sovi näihin kriteereihin. Media pelaajamielikuvaa rakentamassa Tilastokeskuksen vapaa-ajan osallistumisen tutkimus vuodelta 2017 toteaa, että vähintään kerran kuussa pelaavien mediaani-ikä on noussut 35 vuoteen aikaisemmasta 19 vuodesta ja suurinta pelaamisen kasvu on ollut yli 44-vuotiaiden parissa. (SVT: Vapaa-ajan osallistuminen 2017, verkkojulkaisu). Vuonna 2020 alkanut koronapandemia myös vauhditti pelaamisen suosiota. Vaikka pelaamisen suosio on kiistatonta, median tapa esittää pelaajat tietyn stereotypian kautta elää vahvana. Huolimatta siitä, että pelaaminen on saanut alkunsa nimenomaan aikuisen toimintana, videopelejä on pitkään tuotu esille joukkoviestimissä lasten, nuorten ja nuorisokulttuurin areenana. Videopelejä on mediassa myös syytetty aggressiivisuuden, sosiaalisen eristäytymisen ja lihavuuden edistämisestä sekä tuotu esiin vain nuorten valkoihoisen heteromiehen harrastuksena. (Maclean 2016, 18.) Kaikki tämä huolimatta siitä, kuinka laajoista markkinoista on kyse. Pelkästään vuonna 2018 pelialan kokonaismarkkinat kasvoivat yli kymmenen prosenttia tuottaen yhteensä noin 135 miljardia dollaria (ER-tuki, 2019). Kuva: Eric Mclean, Unsplash Nörteistä ammattilaisiksi Selkein tutkimukseni havainto oli, että aikuisista pelaajista puhutaan edelleen hyvin ongelmalähtöisesti. E-urheilu on kuitenkin tarjonnut erilaisen näkökulman pelaamiseen, nostamalla esiin suomalaisia pelialan ammattilaisia. Tutkimukseni rakentaa samantapaisia pelaajien asemointeja, joita mediassa on ollut vallalla myös aiemmin. Ammattiurheilijan näkökulma kuitenkin haastaa vanhaa nörttistreotypiaa ja pelien käyttäminen kuntoutuksen välineenä on tuonut esiin myös uudenlaisia tapoja puhua aikuisten pelaamisesta. Yhteiskunnalliseen keskustelukulttuurin muutos ja parempi tietoisuus tasa-arvo ja saavutettavuustekijöistä myös näyttäytyy artikkeleissa sekä aikuisen pelaajan asemoinneissa. Käytännössä voidaan siis jo todeta, että digitaalinen suunta vapaa-aikaan ja digipelaaminen on tullut jäädäkseen. Vaikka meillä on henkilöitä, joille pelaaminen saattaa muodostua ongelmaksi, on pelaamisen ongelmat usein liioiteltuja mediassa. Suurin osa meistä pelaa jo digipelejä oli se sitten satunnaista ajantappoa kännykällä tai omistautuneempaa harrastamista. Ehkäpä jatkossa median tapa puhua aikuisista pelaajista muuttuu ja yhä useampi meistä tunnistaa digipelaajan itsessään. Suvi Lehojärvi Kirjoittanut sosiaalityön opiskelija Lapin yliopistosta. Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani ”Pelit olivat maailma, jossa omilla toimillaan pystyi vaikuttamaan enemmän kuin normaalissa arjessa” - Diskurssianalyysi aikuisista digipelaajista mediassa. Tutkielman ohjaajana toimi Harri Jokiranta. Lähteet:
Aapola, Sinikka & Ketokivi, Kaisa (toim.) 2013: Polkuja poikkeamia – Aikuisuutta etsimässä. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura julkaisuja 56, Unigrafia, Helsinki. ER-Tuki 2019: Peliala kehittyy ja ammattimaistuu hurjaa vauhtia, https://ertuki.fi/peliala-kehittyy-ja-ammattimaistuu-hurjaa-vauhtia/. Viitattu 5.9.2022. Kinnunen, Jari & Taskinen, Kirsi & Mäyrä, Frans 2020: Pelaajabarometri 2020. Pelaamista koronan aikaan. Tampereen yliopistopaino. Kurki, Leena 2008: Innostava vanhuus. Sosiokulttuurinen innostaminen vanhempien aikuisten parissa. Tampereen yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere. Maclean, Erin 2016: Girls, Guys and Games: How News Media Perpetuate Stereotypes of Male and Female Gamers, Press Start 3(1):17-45 https://www.researchgate.net/publication/305491100. Viitattu 6.9.2022. Suomen virallinen tilasto (SVT) Vapaa ajan osallistuminen, Digipelaaminen 2017. Helsinki: Tilastokeskus, Viitattu 1.8.2021. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |