Lapsen ja vanhemman välinen yhteydenpito sosiaalityöntekijöiden moraalisen järkeilyn näkökulmasta26/9/2022
Lastensuojelun sosiaalityö on eettisiltä ja moraalisilta lähtökohdiltaan yksi haastavimmista ammateista yhteiskunnassamme, sillä sosiaalityöntekijän ammatillinen vastuu ja lastensuojelutyön lähtökohta on suojella haavoittuvassa asemassa olevaa lasta.
Lapsen ja vanhemman välinen yhteydenpito moraalisena kysymyksenä Lastensuojelussa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on neuvoteltava huostaanotetun lapsen kehityksen kannalta turvallisten ja jatkuvien ihmissuhteiden turvaamisesta (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 § 54). Lapsen perhesuhteet voivat kuitenkin tärkeydestään huolimatta merkitä lapselle väkivaltaa, turvattomuutta ja häpeää, ja rikkoa kulttuurisesti perhesuhteisiin liitettyjä odotuksia ja normeja (Pösö 2008, 93; Sevon & Notko 2008, 13; Jokinen 2021, 6). [– –] Ei voinut sanoa, että juuri tämä aine on se, joka aiheutti vaan se kaikki kulttuuri ja elämäntapa, rikollisuus, että piti varastaa tavaraa, rahat ei riittänyt, varastetun tavaran säilyttäminen ja myynti, kaikki ne vaaralliset ihmiset, joita kotona alkoi liikkua, että tuli paljon näitä tämmöisiä, että se ympäristö muuttui vaaralliseksi [– –] Vanhemman päihderiippuvuus aiheuttaa vanhemmalle merkittäviä fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia seurauksia, jotka herättävät huolta vanhemman kyvystä taata lapselle turvallinen kasvuympäristö (Punamäki ym. 2006, 242; Hyytinen 2007, 31). Sosiaalityöntekijöiden järkeilemät diskurssit Sosiaalityöntekijät järkeilivät lapsen ja vanhemman välistä yhteydenpitoa lapsen hyvinvoinnin, toteutumattomien tapaamisten, huumausaineiden seulonnan, vanhemman päihteettömyyden tukemisen, laittomien päihteiden käytön sekä lapsen ja vanhemman tapaamispaikan diskurssien näkökulmista. Lopulta sosiaalityöntekijät tunnistavat järkeilyssään ilmiön erityispiirteitä sekä heille asetetun velvollisuuden toimia lain sallimissa raameissa niin, että lapsen etu ja hyvinvointi toteutuvat ensisijaisesti. Jonkinlaiseksi johtopäätökseksi jää tutkimuksen myötä kuitenkin se, eivätkö sosiaalityöntekijät tunnistaneet huostaanotetun lapsen ja laittomia päihteitä käyttävän vanhemman välisessä yhteydenpidossa piileviä moraalisia kysymyksiä tutkijan odottamalla tavalla? Ella-Maria Nurmi Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Sosiaalityöntekijöiden moraalinen järkeily huostaanotetun lapsen ja vanhemman välisessä yhteydenpidossa. Työn ohjaajana toimi Timo Harrikari. Kirjallisuus
Hyytinen, Riitta 2007: Lapsi, huumeperhe ja toivo. Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutusprosessissa. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisuja 37. Helsinki. Jokinen, Kimmo 2021: Esipuhe. Teoksessa Järvinen-Tassopoulos, Johanna & Pirskanen, Henna (toim.): Riippuvuus perheessä. Gaudeamus. Tallinna, 5–10. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 O´Sullivan, Terence 2011: Decision making in social work. 2nd ed. Palgrave Macmillan. New York. Punamäki, Raija-Leena & Belt, Ritva & Rantala, Mari & Posa, Tiina 2006: Huumeiden käytön yhteys äidin mielenterveyteen ja lapsen kehitykseen. Kirjallisuuskatsaus intervention tueksi. Teoksessa Nätkin, Ritva (toim.): Pullo, pillerit ja perhe. Vanhemmuus ja päihdeongelmat. PS-kustannus. Jyväskylä, 231–247. Pösö, Tarja 2008: Kiistanalaiset perhesuhteet ja tutkimisen moraali. Teoksessa Eija Sevòn & Marianne Notko (toim.): Perhesuhteet puntarissa. University Press. Helsinki, 93–110. Sevòn, Eija & Notko, Marianne 2008: Perhesuhteiden omalakisuus. Teoksessa Sevòn, Eija & Notko, Marianne (toim.): Perhesuhteet puntarissa. University Press. Helsinki. 13–26. Tehostettu tukiperhe tuotti toiminnallaan sosiaalista tukea monessa eri muodossa tuettavalle perheelle. Tehostettu tukiperhe pystyy laajasti tukemaan perhettä haastavan elämäntilanteen keskellä ja sillä saavutetaan syvempää yhteistyötä perheiden välillä kuin perinteisellä tukiperhetoiminnalla. Tehostettu tukiperhe tukee niin lasta kuin vanhempaa, antaen työkaluja vanhemmuuteen sekä uusia turvallisia aikuisia lapsen elämään. Lisätietoa tukiperhetoiminnasta esimerkiksi Hoivatie Oy:n verkkosivuilla. Photo by Marisa Howenstine on Unsplash Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa haastateltiin yhtä tehostettua tukiperhettä. Tukiperhe sai omin sanoin kertoa mitä kokemuksia heille on syntynyt tukiperhesuhteen aikana ja mitä kehitystarpeita he kokevat toiminnassa olevan. Tehostettu tukiperhetoiminta on uudehko tukimuoto, jonka takia sitä on hyvä tutkia ja kehittää vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Tukiperheen kertomia asioita käsiteltiin sosiaalisen tuen käsitteen kautta. Sosiaalinen tuki on tärkeää ihmisille, sillä se tarjoaa turvallisuutta, sosiaalisia kontakteja, hyväksyntää, kuulumista ja huolenpitoa. Sosiaalinen tuki jaotellaan aineelliseen, emotionaaliseen, tieto ja arvostustukeen. (House 1983, 30.) Tehostetun tukiperheen ja tuettavan perheen suhde Tukiperheen ja tuettavan perheen suhde muodostuu hyvin läheiseksi, sillä he ovat tekemisissä kuukausittain useita kertoja. Tämä voi mahdollistaa luottamuksellisen suhteen syntymisen ja antaa mahdollisuuksia tukiperheelle tukea perhettä heidän omassa ympäristössään. Tehostetun tukiperheen ideana on vierailla tuettavan perheen kotona säännöllisin ajoin. Tukiperheestä voi tulla erittäin tärkeä tuettavalle perheelle, mikä voi tarkoittaa myös sitä, että suhdetta tulee osata rajata, jos yhteydenpito perheiden välillä käy liian raskaaksi maallikkotyön määritelmiin nähden. Kannatteleva vai muutosta edistävä tukitoimi Yleisesti tukiperhetoiminta nähdään kannattelevana tukena, ja kaipaa rinnalleen monipuolisesti myös muita tukitoimia. (Svenlin 2020.) Tehostetussa tukiperhetoiminnassa on mahdollisuuksia paremmin tehdä muutostyötä perheen arkeen ja toimintamalleihin, sillä työskentelyyn kuuluu tukiperheen ja vanhempien välinen yhteistyö. Tehostettu tukiperhe voi toiminnallaan tarjota esimerkiksi tietotukea, joka sisältää vanhemmuuden taitojen vahvistamista ja tukemista vanhemmuudessa. Lopuksi Tehostettu tukiperhetoiminta on erittäin tärkeää työtä, jota tehdään maallikkopohjaisesti. Se antaa paljon niin tukiperheelle kuin tuettavalle perheelle sosiaalisen tuen muodossa. Tulevaisuuden perheiden yhdessä pitämiseksi tukiperhetoimintaa olisi hyvä pyrkiä laajentamaan, sillä valitettavasti vain murto-osa perheistä saa tukiperheen, jotka sitä kaipaavat. Tehostettu tukiperhe pystyy vaikuttamaan koko perheeseen sosiaalisen tuen kautta, millä on tärkeä vaikutus perheen arkeen ja se voi mahdollisesti estää huostaanottoja. Emma Tervala Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: Tukiperheen kokemuksia sosiaalisesta tuesta tehostetussa tukiperhetoiminnassa. Työn ohjaajana toimi Pia Skaffari. Lähteet:
Hoivatie 2022, https://www.hoivatie.fi/fi/palvelut/lastensuojelu/perhehoito/tukiperhetoiminta/ House, James 1983: Work, Stress & Social support. Addison-Wesley. Reading, MA. 2. painos. 1. painos 1981 Svenlin, Anu-Riina 2020: Kannatteleva ja jännitteinen tukiperhetoiminta – lastensuojelun tukiperhetoiminnan käyttöteoria ja tukisuhteet. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä. Valtaosa meistä pystyy vastaamaan suhteellisen helposti, missä oma koti on ja miltä se tuntuu. Hyvä olisi istahtaa hetkeksi alas ja luoda ajatus heille, joilla ei ole kokemusta kodista, sen tunnusta ja miten kotia voi rakentaa. Kuva: Pixabay Mitä koti on? Tutkimukseni mukaan koti rakentuu sosiaalisista suhteista esimerkiksi kohtaamisten, yhteisen tekemisen ja pysyvyyden tunteen myötä. Kotikokemus muotoutuu myös arjen käytänteistä, kuten säännöistä ja rajoista sekä osallisuudesta niin pakotettuna kuin omaehtoisesti. Kodissa ei ole kokemusta irrallisuudesta, siitä ettei kuulu mihinkään tai ole tärkeä kenellekään, joka on seurausta monipaikkaisesta asumisesta. Nämä ovat joillekin meistä itsestäänselvyyksiä, mutta tiettävästi monelle myös tuntemattomampia asioita. Nuoren aikuisen on kovin vaikea saavuttaa kokemusta kodista, jos hänellä ei ole koskaan sellaista ollut. Parhaimmillaan sijaishuolto julkisena kotina tarjoaa kokemuksen turvallisesta ja pysyvästä tilasta, jossa voi syntyä tunne jatkuvuudesta. Tällaisissa tilanteissa tuleekin pohdittavaksi, onko lapsen hyvä palata siihen paikkaan, mistä on sijaishuoltoon lähtenyt, jos hän ei sitä itse koe hyväksi. Aikuisten näkemys hyvästä voi poiketa lapsen kokemuksesta, jos lapsi on kiinnittynyt sijaishuoltopaikkaan ja siellä oleviin ihmisiin, mutta turvallisesta kokemuksesta huolimatta tavoitellaan kotiutumista lapsuudenkotiin. Mistä mulle koti? Tutkimukseni mukaan kokemus kodittomuudesta syntyy, jos lapsella ei ole asuinpaikassaan turvaa ja pysyviä sosiaalisia suhteita. Kodittomuuden kokemus on seurausta jatkuvasta muutoksesta ja asuinpaikkojen vaihtuvuudesta. Paikkasuhteet ja -tuntemus kehittävät nuoren itsetuntoa ja auttavat luomaan merkityksellisiä yhteyksiä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. ”Muutoksista, kaikenlaisista muutoksista on tullu iha niinku ylitsepääsemättömiä. Ku tuntuu, et mikä muutos, nii sit tuntuu, et on pakko rakentaa jotaki uutta, eikä sitä jaksais tehä yhtään kertaa.” Tutkimukseni kohderyhmällä ei ole pysyvää kokemusta turvallisesta ja välittävästä kodista, joka vaikuttaa heidän tämän päivän kotikokemukseen. Kodittomuuden kokemus kulkee mukana pitkälle eri elämänvaiheisiin ja ihmisen ratkaisuihin arkipäiväisissä toiminnoissaan (Manninen 2010, 195). Kodittomuus on sijaishuollossa eläneille ja monia muuttoja kokeneille nuorille aikuisille koko ajan läsnä oleva tunnetila ja kokemus. Maarit Nykänen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu-tutkielmaan Missä mun koti on? Sijaishuollossa eläneiden nuorten kokemuksia kodin merkityksestä. Työn ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet:
Manninen, A. 2010. Nuorten naisten matka lapsuudenkodista omaan kotiin. Teoksessa Vilkko, A., Suikkanen, A. & Järvinen-Tassopoulos, J. (toim.) Kotia paikantamassa. Tampere: Juvenes Print. 192–212. Miinan arki on taistelua voimavarojen äärirajoilla vuodesta toiseen. Hän sinnittelee minimaalisilla käyttövaroilla ja käy taistelua kaikkialla vaanivaa ”pelipirua” vastaan. Miinalle stressiä aiheuttaa myös pelaamisen salaaminen ja kasvojen säilyttäminen. Kauheinta olisi, jos työkaverit saisivat tietää. Kuva: Pixabay Miinan arki vaatii voimavaroja Miina osoittautuu sinnikkääksi taistelijaksi. Palkkapäivä masentaa häntä ennakkoon, koska palkka menee ulosoton lisäksi muidenkin velkojen maksuun. Hän lyhentää velkojaan ja sinnittelee jo kolmatta vuotta pakollisten elämisen kulujen jälkeen 30–100 euron käyttövaroilla. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Miina kokee olevansa pikemminkin vastuuntuntoinen kuin vastuuton, joksi hänet helposti leimattaisiin, jos useampi tietäisi pelaamisesta. Hän haluaa maksaa velat pois sekä ottaa vastuun perheestä ja sen menoista. Mies onneksi ymmärtää tilanteen ja on tukena. Välillä Miina muistaa sen euforian, jota pelaaminen toi ja tekee mieli taas pelata. Pelihimo nostaa päätään netti- ja tv-mainoksista. Niitä Miina pitää vastuuttomina. Nettimainokset tuntuvat lisääntyvän juuri silloin, kun hän laittoi rahapeli- ja luotonantoyhtiöille kieltoja. Aina nousee uusia kasinoita, joille ei ole kieltoja. Keskustelualueelle kirjoittaminen helpottaa pelihimoa. Välillä hän silti retkahtaa pelaamaan. Häpeä ja syyllisyys on silloin valtaisa. Muutenkin häntä hävettää pelaamiseen käytetyt rahat ja aika sekä oma heikkous pelaamiseen. Masentuneet ja itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen. Lopulta hän pääsee psykoterapiaan ja pelaamattomat jaksot pitenevät. Miina iloitsee pienistä arjen asioista kuten perheestä ja mukavista työkavereista. Viisainta on jatkaa taistelua päivä kerrallaan. Rahapelaaminen on yleisesti hyväksyttyä Tutkimusten mukaan suomalaisista 78 prosenttia pelaa joitakin rahapelejä (Salonen ym. 2020). Hyväksyttävyyttä on puoltanut se, että rahapelaamisen tuotto on käytetty yleishyödyllisiin kohteisiin. Sosiaalityön pro gradu -tutkielmassani tutustuin rahapeliriippuvaisten elämäntilanteisiin Päihdelinkin Valtti-keskustelualueen kirjoitusten kautta. Tavoitteena oli arjen kokemusten lisäksi selvittää, mitä tukea rahapeliongelman omaavat saavat ja mikä merkitys sillä on heille ollut. Käytin tutkielmassa fenomenologista tutkimusotetta. Tutkielmaani valikoitui mukaan pelkästään työelämässä olevia rahapelaajia. Kriteerinä valintaan oli se, että kirjoituksia oli yli vuoden ajalta. Työssäkäyvät ovat ilmeisesti aktiivisimpia kirjoittajia. Saadaanko rahapeliongelmaan tukea? Tutkielman 13 rahapelaajasta vain kolme salasi pelaamisen kaikilta. Ainoa tuki oli keskustelupalsta. Suurimmalle osalle puolison tuella oli suuri merkitys. Parhaiten pelaamisesta pysyivät erossa ne pelaajat, jotka saavat tukea läheisten lisäksi psykoterapiasta tai A-klinikalta sekä vertaistukea GA-ryhmistä. Tällöin opeteltiin tuntemaan itseään ja tultiin tietoisiksi kielteisistä tunteista, jotka voivat olla pelihimon taustalla. Saatiin myös keinoja pelihimon torjuntaan. Siirrytään Rauhalan (1992) mukaan psyykkisestä tiedostamattomasta henkiseen tiedostettuun, jolloin paremmin kyetään ottamaan vastuuta tekemisistään, eikä vain ajauduta pelihimon ohjaamana pelaamaan. Jokaisen kirjoittajan suurin huoli oli kuitenkin taloudellinen ahdinko. Rahapelaajat saivat taloudelliseen tilanteeseen yleisimmin apua talous- ja velkaneuvonnasta. Muuta yhteiskunnan taloudellista tukea ei siihen saatu, vaikka rahapeliriippuvuus on diagnosoitu sairaudeksi. Työssäkäyvät eivät toimeentulotukea edes hakeneet, sillä tiesivät sen saamisen kriteerit. Aiempien tutkimusten mukaan rahapeliongelman omaava ohjataan sosiaalityöstä yleensä riippuvuuksien hoidon palveluihin, eikä taloudellista tukea voida myöntää, vaikka se on suurimmalle osalle isoin ongelma ja aiheuttaa vaikeuksia selvitä eteenpäin (Heiskanen 2017). Sairausorientaatiosta elämäntilanneorientaatioon Nykyisin on alettu tiedostaa, että rahapeliongelman kehittyminen on monien tekijöiden summa, eikä siitä voi vastuuttaa pelkästään rahapelaajaa (Abbot ym. 2018; Nower & Caler 2018.) Riippuvuuksia olisikin hyvä tarkastella kokonaisvaltaisemmin elämäntilanneorientaation kuin sairausorientaation kautta (Koivumäki 2022). Sosiaalityölle elämäntilanneorientaatio on luontaista ja taloudellisen tilanteen huomioiminen on osa sitä. Rahapeliriippuvaisen kuntoutumista edistäisi se, että taloudellista tilannetta voitaisiin aluksi tilapäisesti helpottaa. Siten henkisiä kuin myös taloudellisia resursseja voisi riittää muihin palveluihin kuten psykoterapiaan, johon ei velkaantuneella ole muuten varaa. Elämäntilanneorientaatio antaa toivoa, sillä elämäntilanteita on helpompi muuttaa ja ymmärtää kuin geneettisiin ominaisuuksiin perustuvia sairauksia. Ehkä ei olekaan kyse elinikäisestä ongelmasta. Käsitystä tukee ajatus henkiseen tiedostettuun tilaan siirtymisestä, kun käydään läpi menneisyyttä ja tunnetiloja rahapeliongelman taustalla. Tarvitaan lisää ymmärrystä ongelmaan sekä eri tahojen yhteistyötä, että rahapeliongelman omaavaa saadaan kokonaisvaltaisesti tuettua. Aila Moilanen Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaani: Rahapelaamiseen koukussa – Fenomenologinen tutkimus rahapelaajien kokemuksista rahapeliongelman kanssa elämisestä ja saadun tuen merkityksestä. Lapin yliopisto, 2022. Työn ohjaajana toimi Jari Lindh. Lähteet
Abbott, Max & Binde, Per &Clark, Luke & Hodgins, David & Johnson, Mark & Manito-wabi, Darrel & Quilty, Lena & Spångberg, Jessika & Volberg, Rachel & Walker, Douglas & Williams, Robert (2018): Conceptual Framework of Harmful Gambling: An International Collaboration, Third Edition. Gambling Research Exchange Ontario (GREO). Ontario, Canada. Guelph. Heiskanen, Maria (2017): Financial recovery from problem gambling: problem gamblers’ experiences of social assistance and other financial support. Julkaisussa Journal of Gambling Issues. (35), 24–48. Koivumäki, Piia (2022): Eletty elämäntilanne päihdesosiaalityössä: Filosofinen analyysi Rauhalan ihmiskäsityksen situaation käsitteestä. Julkaisussa Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti Janus 30 (2), 124–139. Nower, Lia & Caler, Kyle (2018): Widening the net: A syndemic approach to responsible gambling. Julkaisussa SUCHT Journal of Addicition Research and Practice. 64 (5–6), 1–7. Rauhala, Lauri (1992): Henkinen ihmisessä. Teoksessa Rauhala, Lauri (2009): Henkinen Ihminen. Helsinki. Gaudeamus. 7–136. Salonen, Anne & Lind, Kalle & Hagfors, Heli & Castrén, Sari & Kontto, Jukka (2020): Rahapelaaminen, peliongelmat ja rahapelaamiseen liittyvät asenteet ja mielipiteet vuosina 2007–2019. Suomalaisten rahapelaaminen 2019. Raportti 18/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Erilaiset mielenterveyshäiriöt kuten uupumus, ahdistus ja masennus ovat lisääntyneet keskuudessamme viime vuosina johtuen osittain maailmanlaajuisesta koronapandemiasta sekä yleisestä epävarmuudesta. Onkin syytä kysyä, suhtaudummeko mielenterveyshäiriöihin nykyisin suvaitsevammin kuin esimerkiksi vielä kaksi vuosikymmentä sitten? Kuva: Pixabay Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani, miten mielenterveyshäiriötä sairastavat henkilöt kertovat mielenterveyden ongelmista sekä millaisena mahdollinen muutos mielenterveyttä koskevissa kokemuksissa ja käsityksissä näyttäytyy. Empiirinen tutkimusaineistoni koostui vammaisten vuoden 2003 valtakunnallisen vammaisneuvoston kirjoituskilpailun kirjoituksista, joissa eri tavoin vammautuneet henkilöt kirjoittivat omaa elämää rajoittavasta vammastaan. Kaikista yli 300 kirjoituksesta psyykkistä vammaa koskevia kirjoituksia oli tullut 20 kappaletta. Peilasin näitä kertomuksellisia narratiiveja viimeaikaiseen mielenterveyttä määrittelevään kirjallisuuteen etsien mahdollisia muutoksia mielenterveyttä koskevien kokemusten ja näkemysten suhteen. Psyykkisesti vammautunut -termi on Suomessa vielä varsin tuntematon käsite, vaikka osa kirjoituskilpailuun osallistuneista henkilöistä käytti käsitettä itsestään jo kaksi vuosikymmentä sitten. Tuolloin saatettiin niin yhteiskunnallisella tasolla kuin jopa ammattilaisten taholta suhtautua mielenterveyshäiriöitä sairastaviin ihmisiin syyllistävällä tavalla. Viimeisimmän mielenterveysbarometrin (Mielenterveyden keskusliitto, 2021) mukaan suomalaisten suhtautuminen mielenterveyskuntoutujiin on muuttunut myönteisemmäksi viime vuosien aikana. Muutokseen on ollut syynä muun muassa aiheen saama julkisuus sekä ihmisten uskalluksen lisääntyminen avun hakemisen suhteen. Siinä missä vielä kaksi vuosikymmentä sitten pyrittiin löytämään masennukselle jokin yksittäinen syy, on suuntaus nyt päinvastainen. Tutkielmani tulosten perusteella voidaan todeta, että yleinen ymmärrys masennuksen taustalla vaikuttavista erilaisista tekijöistä on lisääntynyt. On alettu ymmärtämään esimerkiksi yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutus mielenterveyteen; kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia hoitaa omaa mielenterveyttään riippuen tulotasosta, asuinpaikasta, työttömyydestä sekä muista yhteiskunnallisista vaikutteista (Hänninen 2011). On tärkeää ymmärtää, että mielenterveysongelmien taustalla voi olla asioita, joihin henkilö itse ei välttämättä kykene vaikuttamaan. Toisena johtopäätöksenä voidaan todeta, että sosiaalisten ja yhteiskunnallisten syiden tunnistaminen enenevässä määrin mielenterveyden ongelmien taustalla näyttäytyy kehityskulkuna, jossa mielenterveyden ongelmien ja mielen sairauden tulkinta tulee aiempaa lähemmäksi vammaisuuden käsitettä. Tässä mielessä voitaisiin mielenterveyspalveluissa ottaa oppia nykyisestä vammaispolitiikasta, jossa esimerkiksi asiakkaan osallisuus omien asioiden päättämisen suhteen on ollut jo pitkään julkisessa keskustelussa. Vaikka suhtautuminen psyykkisesti vammaisiin henkilöihin on mielenterveyden narratiivien tarkastelun perusteella muuttunut positiivisempaan suuntaan, tarvitaan edelleen julkista keskustelua koskien mielenterveyshäiriöitä, jotta sairauden stigmaa saataisiin hälvennettyä. Liian moni sairastunut pelkää joutuvansa leimatuksi puhuessaan sairaudestaan esimerkiksi omassa lähipiirissään, mikä estää avun hakemisen ja jopa pahentaa ongelmia (ks. esim. Mielenterveyden keskusliitto, 2021). Tarvitaan siis edelleen julkista keskustelua siitä, miten mielen sairaus voi tulla kenelle meistä tahansa, ja kuinka sen kanssa oppii elämään riittävän hyvää elämää. Vain julkisen puhumisen kautta häpeästigman otetta saadaan murrettua ja kyetään suhtautumaan mielenterveysongelmiin kuin mihin sairauteen tahansa. Marja Lausmaa Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Mielenterveyden narratiivit muutoksessa? Psyykkisesti vammautuneiden kertomukset tutkimuskirjallisuuteen peilattuna” Lähteet:
Hänninen, Vilma 2011. Masennus toiminnallisena loukkuna. Teoksessa Oksanen, Atte & Salonen, Marko (toim.): Toiminnallisia loukkuja. Tampereen Yliopistopaino Oy. Tampere, 17–35. Mielenterveyden keskusliitto 2021: Mielenterveysbarometri 2021. https://www.mtkl.fi/toimintamme/julkaisut/mielenterveysbarometri-2021/. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |