Oletko koskaan pohtinut, koetko työssäsi työn imua: innostumisen tunteita, syvää uppoutumista työhön, merkityksellisyyden tunnetta tai flow-tilaa? Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin eettisen johtamisen ja työn imun välistä suhdetta, millaiset tekijät ovat merkityksellisiä sosiaalialan työn imulle eettisen johtamisen näkökulmasta. Eettisyys on sosiaalialan läpileikkaava arvo Eettisyyden, eettisen pohdinnan ja eettisen päätöksenteon tulisi ohjata päivittäistä työtämme ja tekemistä sosiaalipalveluiden organisaation jokaisella tasolla. Sosiaalialan työtä ohjaa eettisten arvojen lisäksi virkamieslainsäädäntö, hyvän hallinnon periaate sekä sosiaalialan ammattietiikka. Sosiaalialan johtaminen on laaja kokonaisuus, jossa esihenkilöltä vaaditaan monipuolista osaamista. [1, 2] Lähiesihenkilön roolissa olevalta odotetaan laajaa ja vahvaa substanssiosaamista, joka mahdollistaa työntekijöiden tukemisen eettisesti haastavissa tilanteissa. Ammatillisen osaamisen lisäksi tarvitaan osaamista henkilöstöjohtamisesta sekä kykyä vastata ylempää asetettuihin säästö- ja tehokkuusvaatimuksiin. Vaikka eettisyys nähdään sosiaalialan sisäänrakennettuna arvona, jää se usein muiden vaatimusten, kuten tehokkuuden ja säästöjen jalkoihin. Eettisesti kestävää johtajuutta toteuttava esimies kohtaa työntekijänsä yksilöinä luoden työyhteisöön ilmapiirin, joka mahdollistaa avoimen dialogin. Eettisesti toimiva esimies kuuntelee ja kohtelee kaikkia inhimillisesti sekä tasa-arvoisesti. Eettisiin arvoihin pyrkivä työyhteisö vaatii toimiakseen jokaisen jäsenen panoksen ja vastuunkannon omasta toiminnastaan. Työhyvinvoinnista kohti työn imua Useat tutkimukset ovat osoittaneet sosiaalityöntekijöiden uupuvan työssään ja työvoimapula on arkipäivää sosiaalialalla [3–5]. Mielipidekirjoituksia sosiaalityöntekijöiden arjesta ja haasteista voi lukea niin sosiaalisesta- kuin painetusta mediasta säännöllisesti. Miksi emme näe uutisia tai tutkimuksia työn imusta, innostuksesta ja motivaatiosta sosiaalialalla? Työntekijöiden hyvinvoinnista puhuttaessa keskitytään usein negatiivisiin näkökulmiin: stressiin, pahoinvointiin, uupumukseen ja poissaoloihin. Työstä suoriutuminen edellyttää kuitenkin ihmistä, joka voi työssään hyvin psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Työntekijöiden hyvinvointia tulisikin tarkastella kokonaisvaltaisesti, ottaen huomioon henkilön omat tavoitteet ja resurssit sekä työyhteisön voimavarat ja vaatimukset. Työhyvinvoinnin käsitystä tulee yhteiskunnan ja sote-alan murroksessa lähteä uudistamaan hedonistisesta näkökulmasta kohti eudaimonista näkemystä. Eudaimonisen näkemyksen mukaan paras hyvinvointi saavutetaan, kun ihminen toteuttaa elämässään omia inhimillisiä mahdollisuuksiaan ja saa tehdä sitä, minkä kokee arvokkaaksi ja hyveelliseksi. Työelämässä tätä voidaan kutsua työn imuksi. Hakasen mukaan työn imulla tarkoitetaan tunteita, kuten omistautuneisuutta, energisyyttä ja ylpeyttä omasta työstään, jotka saavat työntekijän sitoutumaan työhönsä sekä nauttimaan omasta tehtävästään [6]. Tutkielman tulosten mukaan sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat kokevat tehtävissään työn imua, erityisesti asiakastyössä tulevat onnistumiset motivoivat ja innostavat jatkamaan ajoittain raskaassakin työssä. Tulevaisuuden tavoite Päästäksemme pahoinvoinnista eteenpäin ja kokemaan työn imua sosiaalialalla, tulee ravistella organisaatioiden rakenteita sekä lisätä esimiesten mahdollisuuksia eettisen johtajuuden toteuttamiseen. Tutkielman tulosten valossa voi sanoa, että moni sosiaalialan työntekijä kokee olevansa oikeassa ammatissa, mutta organisaatioiden rakenteelliset ongelmat sekä heikko johtaminen ja palkkaus johtavat helposti pohdintaan alan tai työpaikan vaihtamisesta. Uskon, että työn imun saavuttaminen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, työntekijöiden pitovoiman vuoksi. Työn imua ei kuitenkaan saavuteta yksinään toimien, vaan toimenpiteitä tarvitaan organisaatioiden jokaisella tasolla. Yhteisellä näkemyksellä ja tavoitteella on mahdollista lisätä työn imua myös sosiaalialalla. Tuija Auvinen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Eettisellä johtamisella työn imua sosiaalialalle. Narratiivinen kirjallisuuskatsaus”. Tutkielman ohjaajana toimi Mari Kivistö. Lähteet:
Suvereniteetti on valtion ominaisuus, joka tulee esiin suhteessa toisiin valtioihin. Aluekiistat herättävät kysymyksiä suvereniteetista. Onko alueen menettänyt osapuoli menettänyt myös suvereniteettinsa? Vaikea Syyrian suvereniteetti Arkipuheessa suvereniteetti yhdistetään usein itsenäisyyteen, mutta valtion suvereniteetti on paljon muutakin. Se on valtion olemassaolon kannalta välttämätön ominaisuus. Tutkielmassani keskityn tarkastelemaan Syyrian suvereniteettia. Syyrian tilanne on vaikea, ja tuskallisin monista vaikeuksista on 12 vuotta kestänyt sisällissota. Syyrialle ulkopoliittisesti vaikea kysymys taas on kysymys Golanin alueen hallinnasta. Alue sijaitsee Syyrian ja Israelin välissä, Lounais-Syyriassa. Se on ollut Israelin miehittämä lähes 60 vuotta. Nämä monimutkaiset ongelmat saivat pohtimaan, kertooko kyvyttömyys palauttaa Golan osaksi Syyrian aluetta jotain Syyrian suvereniteetin heikkoudesta. Tutkielmassani väitän, että kyllä kertoo. Lähtöoletukseni on, että Syyrian suvereniteetti on heikko ja sillä on tarve vahvistaa sitä sekä omien kansalaistensa ja kansainvälisen yleisön silmissä. Kuva: jdblack/Pixabay
Suvereniteetin vahvistaminen kiinnostuksen kohteena Suvereniteetin vahvistaminen tapahtuu Golanin tilanteen kohdalla retoriikan avulla. Tutkielmani tarkoitus on analyysin avulla tunnistaa tapoja, joilla Syyrian virallinen hallinto pyrkii retorisin keinoin vahvistamaan suvereniteettiaan. Aineistona tutkielmassani on Syyrian valtiollisen median SANA:n (Syrian Arab News Agency) uutistekstit, jotka koskevat Golanin alueen tilannetta [1]. Analysoin näitä tekstejä retoriikan analyysin keinoin [2]. SANA on voimakkaasti Syyrian virallisen hallinnon ohjauksessa, kuten usein autoritääristen valtioiden viralliset mediat ovat. Siksi uutistekstit sopivat hyvin Syyrian hallinnon näkemysten tarkasteluun. Suvereniteetin käsitteen ympärillä käytävä teoreettinen keskustelu on laaja, enkä pyrkinyt määrittelemään sitä tyhjentävästi työssä. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmassani muodostavat Carl Schmittin teoria suvereniteetista ja Thomas Hobbesin yhteiskuntasopimusteoria. Lisäksi käytän kansainvälisen julkisoikeuden teorian määritelmiä suvereniteetin ja miehityksen käsitteille. Työni kannalta tärkeimmät Carl Schmittin ajatukset suvereniteetista koskevat toisaalta poikkeustilaa, toisaalta ystäviä ja vihollisia. Schmittin mukaan suvereeni ja vain suvereeni kykenee päättämään poikkeustilasta [3]. Lisäksi suvereenin valtion välttämätön tehtävä on se, että se jakaa muut valtiot ystäviin ja vihollisiin [4]. Thomas Hobbesin yhteiskuntasopimusteoriasta nostan tässä esiin ennen kaikkea sen tutkielmaani eteenpäin vieneen seikan, että kansalaisten uskollisuus ja hallitsijan – eli suvereenin – tarjoama suojelu kuuluvat erottamattomasti yhteen [5]. Niiden on pakko kuulua, sillä muuten yhteiskunta ajautuu sisällissodan tilaan. Sisällissodan tilassa Syyria juuri on. Ratkaisuna sisällissodan tilaan – tai Hobbesin käyttämän termin mukaisesti luonnontilaan – on yhteiskuntasopimuksen solmiminen. Tutkimukseni perusteella väitän, että Syyriassa kuitenkin on jo solmittu yhteiskuntasopimus, joka nyt näyttää ajautuneen karille. Syyrialla on suvereniteetti, jota se nyt yrittää puolustaa vaikeissa olosuhteissa. Valtio itsenäistyi Ranskan siirtomaavallasta vuonna 1946 ja sen jälkeen se on pyrkinyt rakentamaan kansallisvaltiota rajojensa sisäpuolelle. Nuo rajat on piirtänyt historian kuluessa moneen kertaan jokin Syyrian ulkopuolinen taho. [6] Suvereniteetin rakentaminen on entiselle siirtomaalle usein pitkä ja kivinen tie. Retoriikka suvereniteetin vahvistamisen keinona Tutkimukseni tuloksena selvisi, että Syyria pyrkii vahvistamaan suvereniteettiaan kolmen retorisen keinon avulla. Ensinnäkin, se pyrkii retoriikassaan vähättelemään Israelin suvereniteettia. Toiseksi, Syyria käyttää retoriikkaa, jossa se esiintyy kansainvälisen oikeuden puolustajana. Kolmanneksi, Syyrian virallinen hallinto käyttää sodan retoriikkaa vahvistaakseen Syyrian suvereniteettia: aineiston uutisteksteissä Golanin tilanteesta puhutaan, kuin meneillään olisi sota. Analyysin tuloksen perusteella voi pohtia Syyrian hallinnon poliittisia pyrkimyksiä. Hallinnolla on jonkin verran tahtoa ottaa kansalaisia mukaan politiikan tekoon – ainakin retoriikan tasolla. Sota ja väkivaltaiset taistelut ovat juurtuneet Syyrian keinovalikoimaan Lähi-idän alueen pitkän, konfliktiherkän historian kuluessa. Lisäksi tutkimukseni tuloksen perusteella voi päätellä, että Syyria on edelleen kiinnostunut yhteistyöstä muiden valtioiden kanssa osana kansainvälistä järjestelmää ja järjestöjä. Suuri ongelma tässä yhteistyössä on se, ettei kansainvälinen yhteisö ole kyennyt toimeenpanemaan Israelille asettamiaan velvoitteita. Muun muassa useat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat velvoittavat Israelin lopettamaan miehityksen. Kansainvälisen oikeusperustaisen järjestelmän ja yhteistyön uskottavuus vaatiikin suurta huomiota – etenkin nyt, kun maailman suurvaltasuhteita muovataan hiljalleen uusiksi. Anniina Pouta Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu valtio-opin pro gradu -tutkielmaan ”Syyrian suvereniteetin vahvistaminen Golanin aluetta koskevassa uutisoinnissa”. Tutkielman ohjaajana toimi Sandra Wallenius-Korkalo. LÄHTEET 1. SANA (2023). Golan is Syrian. https://www.sana.sy/en/?cat=23227 (haettu 22.5.2023). 2. Perelman, Chaïm (2007) Retoriikan valtakunta. Suomentanut Leevi Lehto. Tampere: Vastapaino. 3. Schmitt, Carl (1997) Poliittinen teologia. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki: Tutkijalliitto. 4. Schmitt, Carl (2015) Poliittisen käsite. Suomentanut Arto Kuusterä & Jussi Palmusaari. Helsinki: Tutkijaliitto. 5. Hobbes, Thomas; Tuck, Richard (toim.) (1996) Leviathan. Revised student edition. Cambridge texts in the history of political thought. Cambridge: Cambridge University Press. 6. Kerkkänen, Ari (2017) Syyria: synnystä sisällissotaan. Helsinki: Like. Formula 1 -autourheiluorganisaatio on perinteisten politiikan instituutioiden ulkopuolella vaikuttava yhteiskunnallinen toimija ja vallankäyttäjä. Organisaatio haluaa näyttää olevansa innovatiivinen yhteiskunnallisia ongelmia ratkova maailmanparantaja, vaikka se panostaa toimintansa vastuullisuuteen ensisijaisesti oman maineensa ja kaupallisten intressiensä kehittämiseksi. Formula 1 (F1) on ollut yksi maailman suosituimmista kansainvälisistä autourheilulajeista vuodesta 1950 alkaen. F1-osakilpailuja seuraa vuosittain yhteensä noin 500 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. [1] F1-organisaation kattojärjestö, kansainvälinen autourheiluliitto FIA (Fédération Internationale de l’Automobile) on painottanut koko olemassaolonsa ajan sitä, kuinka sen edustamat autourheilulajit muodostavat epäpoliittisen ja ei-kaupallistetun yhteiskunnan osa-alueen, missä merkitystä on ainoastaan urheilulla ja reilulla kilpailuhengellä. Autourheilu kasvavine hallinnollisine organisaatioineen ja kaupallisine yhteistyökuvioineen on kuitenkin kietoutunut tiiviisti yhteen niin poliittisuuden kuin kaupallisuudenkin kanssa. [2] F1-organisaation kaupalliset oikeudet omistaa yhdysvaltalaisen mediayhtiö Liberty Median hallinnoima Formula One Group -konserni. [3] F1-organisaatio ei pysty välttymään politiikalta tai poliittisuudelta, kun ympäröivässä yhteiskunnassa keskustellaan esimerkiksi ilmaston lämpenemisestä, kestävästä kehityksestä, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisestä sekä Venäjän helmikuussa 2022 aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainaan. Sillä, miten F1 suhtautuu muun muassa näihin aiheisiin, eli mitä se tekee tai jättää tekemättä ja miksi, on valtavan suurta merkitystä. Kuva: Alexandre Brondino/Unsplash
Aitoa yhteiskunnallista vastuunkantoa vai valkopesua? Vuonna 2020 F1 lanseerasi #WeRaceAsOne-kampanjan, jonka avulla se halusi tavoitella positiivista yhteiskunnallista muutosta urheilusarjan toimintaympäristössä ja sen ulkopuolella. Vuosina 2020–2021 kampanja keskittyi Covid-19-pandemian, rasismin ja epätasa-arvon vastaiseen työhön, sekä kestävyyden, monimuotoisuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden arvojen edistämiseen. [4] #WeRaceAsOne edustaa selvästi kantaa ottavampaa linjaa, kuin mitä poliittisuudesta irti pyristelevältä F1-organisaatiolta on totuttu näkemään. Mittavan organisaation maasta toiseen lennättämistä ei voi kuitenkaan suoranaisesti katsoa vastuulliseksi kestävän kehityksen edistämiseksi eikä yksinomaan miehistä koostuvaa F1-kuljettajien joukkoa tasa-arvon tiennäyttäjäksi. F1 väistelee #WeRaceAsOne-kampanjassa asettamiaan vastuullisuuden ohjenuoria kilpailemalla myös sellaisissa valtioissa, jotka eivät edistä esimerkiksi ihmisoikeuksia tai demokraattisia arvoja toivotulla tavalla. Silloin voi olla kyse valkopesusta eli siitä, kuinka jokin yritys tai muu kaupallinen organisaatio ei kanna toiminnastaan sellaista yhteiskunnallista ja sosiaalista vastuuta, kuin se antaa ulospäin ymmärtää. [5] Formula 1 poliittisena toimijana Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani Formula 1 -organisaation poliittista toimijuutta sen #WeRaceAsOne-kampanjassa vuosina 2020–2021. Tutkielmassani pyrin vastaamaan tekstimuotoisen #WeRaceAsOne-kampanjamateriaalin, laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin ja poliittisen toimijuuden teoreettisen kehyksen avulla siihen, millainen poliittinen toimija F1 on kampanjassaan: miten se sanoo toimivansa alati muuttuvassa globaalissa maailmassa, missä myös perinteisten politiikan instituutioiden ulkopuoliset toimijat voivat olla merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita ja vallankäyttäjiä. Taustalla vaikuttaa kysymys urheilun ja politiikan mutkikkaasta suhteesta, johon myös F1-organisaation toimijuus väistämättä kietoutuu. Tutkimukseni tulokset koostuvat kolmesta F1:n poliittista toimijuutta ilmentävästä toimijakategoriasta. F1 on poliittisena toimijana:
Kaikkia näitä kolmea toimijakategoriaa määritteleviä teemoja ovat erityisesti F1:n osallistuminen ympäröivään yhteiskuntaan, ajankohtaisten yhteiskunnallis-poliittisten keskustelujen ja haasteiden huomioiminen, F1:n yhteiskunnallista muutosta tavoitteleva toiminta, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja vallankäyttö sekä aktiivinen toiminta yhteisesti tärkeinä pidettyjen asioiden puolesta. Poliittisessa toimijuudessa onkin kyse toimijan ja yhteiskunnan rakenteiden välisistä suhteista, vallasta, vaikuttamisesta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta. Se on siis F1:n valintojen ja päätösten kautta ilmenevä ominaisuus, joka muovaa organisaatiosta poliittisen toimijan. [6] Kaupallisten intressien motivoima maailmanparantaja Pro gradu -tutkielmani perusteella F1 osallistuu aktiivisesti ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin, toimii yhteiskunnallisesti vaikuttavalla tavalla ja uudistaa toimintaansa sopeutuen ympäröivän maailman muuttuviin tilanteisiin ja vaatimuksiin. Se esiintyy #WeRaceAsOne-kampanjassaan innovatiivisena maailmanparantajana, joka tekee asioita positiivisella toisin, kuin siltä olisi voinut odottaa. Kaupallisena korporatiivisena toimijana F1:n toimijuutta ohjaa pitkälti tarve väistää sen toimintaan kohdistuvaa kritiikkiä (muun muassa eksklusiivisuus ja ympäristöongelmat). Organisaatio panostaakin toimintansa muutokselliseen vaikuttavuuteen erityisesti siksi, että se haluaa näyttää tekevänsä oikein. Formula 1 -autourheiluorganisaatio on siis varsin rajatusta toiminnan piiristään huolimatta vaikutusvaltainen ja yhteiskunnallis-poliittisiin keskusteluihin aktiivisesti osallistuva poliittinen toimija – halusi se sitä tai ei. Tuuli Pulkkinen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu valtio-opin/politiikkatieteiden pro gradu -tutkielmaan ”Autourheilun tuolla puolen: Formula 1 -organisaation poliittinen toimijuus #WeRaceAsOne-kampanjassa”. Tutkielman ohjaajana toimi Aini Linjakumpu. Lähteet: 1. Liberty Media (2023) F1 – 2021 Global Fact Sheet. Https://d1io3yog0oux5.cloudfront.net/libertymedia/files/pages/libertymedia/db/2050/description/2021_F1/F1_-_2021_Fact_Sheet.pdf (haettu 22.5.2023). 2. & 3. Næss, Hans-Erik (2019) Investment Ethics and the Global Economy of Sports: The Norwegian Oil Fund, Formula 1 and the 2014 Russian Grand Prix. Journal of Business Ethics 158:2, 535–546. 4. Formula 1 (2023) We Race As One. Https://corp.formula1.com/we-race-as-one/ (haettu 22.5.2023). 5. Isokangas, Antti; Niipola, Jani; Vassinen, Riku & Niemi, Rami (2022) Viherpesuopas – Miten merkitys muuttuu markkinoinniksi. Helsinki: Nemo. 6. Hokkanen, Liisa (2014) Autetuksi tuleminen: valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto & Ronkainen, Suvi (1999) Ajan ja paikan merkitsemät: subjektiviteetti, tieto ja toimijuus. Väitöskirja. Helsinki: Gaudeamus. Onko osallistuva budjetointi todellinen avain osallisuuden lisäämiseen vai vain pelkkää nappikauppaa? Millaista lisäarvoa osallistuva budjetointi tuo mukanaan kunnalliseen päätöksentekoon tai viranhaltijoiden toimintaan? Mitä hyötyä sen käytöstä on kunnalle? Näihin kysymyksiin on lähdetty etsimään tutkielmassani vastauksia johtavien viranhaltijoiden näkökulmasta. Osallistuva budjetointi
Osallistuva budjetointi on yksi tapa toteuttaa kuntademokratiaa ja lisätä kuntalaisten osallisuutta. Se on menetelmä, jossa kunnan asukkaat voivat ehdottaa ja äänestää eri hankkeista, joita toteutetaan kunnan budjetin sisällä. Osallistuva budjetointi voi olla monitahoinen prosessi, joka vaatii tarkkaa suunnittelua ja yhteistyötä kunnan viranomaisten ja kuntalaisten välillä. Osallistuva budjetointi pyrkii edistämään kansalaisten osallisuutta julkisessa päätöksenteossa. Vaikka prosessiin liittyy tiettyjä haasteita ja riskejä, se tarjoaa potentiaalisesti merkittäviä hyötyjä, kuten kansalaisten aktiivisen osallistumisen ja sitoutumisen lisäämisen päätöksentekoon sekä yhteisöllisyyden ja luottamuksen vahvistamisen (1). Prosessin tärkein tavoite on edistää avoimuutta ja demokratiaa sekä lisätä kansalaisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia oman yhteisönsä päätöksenteossa sekä parantaa kunnan palveluiden laatua ja vaikuttavuutta (2). Osallistuvan budjetoinnin toteutus on kuitenkin tärkeää tehdä huolellisesti ja vastuullisesti, jotta se ei muutu pelkäksi "nappikaupaksi", kuten tutkimushaastatteluissa todettiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kansalaisten ideoita ja ehdotuksia on arvioitava realistisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, ja että päätöksenteossa on huomioitava myös yhteisön kokonaisetua. Vuorovaikutuksen ja viestinnän rooli Demokratian toimiminen vaatii avointa keskusteluympäristöä. Demokratia pyrkii saavuttamaan jokaisen iästä, sukupuolesta tai asuinpaikkakunnasta riippumatta. Sen mukaan päätöksenteon näkökulmasta on erityisen tärkeää saavuttaa jokainen kunnan asukas. Vuorovaikutuksen puuttuminen johtaa siihen, että ihmiset eivät ole tietoisia käsiteltävistä ja päätettävistä asioista. Ilman avointa ja selkeää kommunikointia viranhaltijoiden ja kunnan asukkaiden välillä, asukkaat erkanevat päätöksentekojärjestelmästä ja päättäjistä (3). Osallistuvan budjetoinnin viestinnän tarkoituksena on varmistaa, että asukkaat ymmärtävät periaatteet, tavoitteet ja prosessit. Hyvällä, riittävällä ja tarkoituksenmukaisella viestinnällä varmistetaan, että paikalliset asukkaat pystyvät aktiivisesti osallistumaan ja vaikuttamaan budjetointiprosessiin. Osallistuvan budjetoinnin prosessi vaatii asukkaiden mielipiteiden ja ideoiden rinnalle aina viranhaltijoita ja asiantuntijoita, jotka täydentävät asukkaiden ajatuksia. He tuovat prosessiin omaa asiantuntijuuttaan sekä realismia toteutettavissa olevista vaihtoehdoista. Viranhaltijoiden on työnsä puolesta tärkeää huolehtia kuntalaisten ja hallinnon välisestä vuorovaikutuksesta sekä asukkaiden yhdenvertaisuudesta, sillä osallistuvat asukkaat eivät välttämättä ole kykeneväisiä hahmottamaan omia etujaan suhteessa muiden etuihin (4). Toimiva vuorovaikutus vaatii kuitenkin aina molemmin puolisen osallistumisen, joten vastuu osallistumisesta yhteiseen keskusteluun on myös asukkailla itsellään. Arvokas työkalu osallisuudelle ja demokratialle Tärkeintä osallistuvassa budjetoinnissa onkin se, että se todella lisää kuntalaisten osallisuutta päätöksenteossa. Osallistumismahdollisuudet ovat tärkeitä, mutta niiden on oltava aitoja ja saavutettavia. Osallistuva budjetointi ei saa olla vain tapa näyttää, että kuntalaisten mielipiteitä kuunnellaan, vaan sillä on oltava todellisia vaikutuksia kuntalaisten elämään. Tutkimukseen osallistuneiden johtavien viranhaltijoiden mukaan osallistuva budjetointi on koettu erinomaiseksi osallisuuden muodoksi, sillä se antaa vapauden sekä mahdollisuuden toteuttaa osallisuutta itse haluamallaan tavalla. Osallistuva budjetointi voi olla tehokas keino lisätä kansalaisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia julkisten varojen käytössä, kunhan kaikki tarvittavat tekijät otetaan huomioon ja prosessi on avoin ja läpinäkyvä. Kuntalain muutosten myötä osallistumisesta on tullut kansalaisten oikeus ja sen rooli kuntien kehittämisessä on kasvanut. Tutkimuksen tulokset osoittavat kuitenkin, että oikeuksien saaminen ei yksinään ratkaise osallistumisongelmia, kuten kuntalaisten passiivisuutta, sillä kuntalaisten on otettava myös itse vastuu omasta osallistumisestaan. Kaiken kaikkiaan osallistuva budjetointi voi olla arvokas työkalu kuntademokratian vahvistamiseksi ja kuntalaisten osallisuuden lisäämiseksi. On kuitenkin tärkeää, että sen toteutus on merkityksellistä ja vaikuttavaa, eikä pelkkää nappikauppaa. Eveliina Uimarihuhta Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan: ”Osallistuva budjetointi kunnan osallisuustekijänä – Johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä osallistuvaan budjetointiin deliberatiivisen demokratian näkökulmasta”. Tutkielman ohjaajina toimivat Marjo Suhonen ja Jaana Leinonen Lähteet:
Etsin pro gradu –tutkielmassa vastausta tutkimuskysymykseeni, miten naiserityisyys on huomioitu naisvankien kuntoutuksessa vankilasta vapautumisen jälkeen? Naisvangit ovat pieni osa vankiloissa olevista vangeista. Vankiloissa suurin osa vangeista on siis miehiä, ja vankien kuntoutuksessa on painotettu miesvankien tuen tarpeita ja heidän tarpeitaan vastaavaa kuntoutusta. Tästä johtuen naisvankien tuen tarpeisiin sekä kuntoutukseen vankilasta vapautumisen jälkeen olisi kiinnitettävä enemmän huomiota. Vankilasta vapautuminen tuo naisten eteen monenlaisia haasteita asunnon saamisesta tai esimerkiksi päihteiden käytöstä eroon pääsemiseen. Haavoittuvissa elämäntilanteissa kauan eläneiden naisten integroituminen yhteiskuntaan vaatii heidän oman motivaationsa lisäksi paljon tukea palvelujärjestelmältä sekä ympäröivältä yhteiskunnalta. [1] Naisvankien tuen tarpeet Ulla Salovaara [1] on tutkinut vankilasta vapautuvien naisten tuen tarpeita ja tukemisen mahdollisuuksia. Vankilasta vapautuvat naiset tarvitsevat erityistä tukea asumiseen liittyvissä asioissa, viranomaisasioinnissa sekä päihteidenkäytön hallitsemisessa vapautuessaan vankilasta. Päivi Viitanen [2] on todennut puolestaan väitöskirjassaan naisvankien terveydestä, työkyvystä sekä terveydenhuollon tarpeista, että naisvangeilla on enemmän terveysongelmia kuin miesvangeilla. Erityisesti mielenterveydenhäiriöt, tartuntataudit sekä huumeiden käyttö ovat yleisiä naisvankien keskuudessa. Lisäksi naisvangeilla on yleistä fyysisen hyväksikäytön ja väkivallan historia. Naisvankien erilaisista tuen tarpeista johtuen he tarvitsevat erilaista kuntoutusta vankilasta vapautumisen jälkeen kuin miehet. Toki osa naisvangeista kokee sekakuntoutuksen miesvankien kanssa paremmaksi, jossa on huomioitu enemmän miesten tuen tarpeita paremmaksi vaihtoehdoksi. Naisvankien kuntoutus jälkihuollossa Vapautuvalla vangilla on oikeus saada samoja universaaleja palveluita kuin muutkin kansalaiset ja kuntalaiset. Vapautuvat naiset eivät kuitenkaan aina koe asiakkuutta tasavertaisena. Erityisesti kokemus leimatusta sekä päihteidenkäyttäjän identiteetistä saa heidät herkästi tarkastelemaan muiden henkilöiden reaktioita. Kelpaamattomuuden kokemukset saavat uudet kokemukset tukemaan käsitystä poiskäännyttämisestä. Lisäksi valinnanvapaus kapeutuu. Tässä tilanteessa vapautuvalla on kokemus, että hänellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin oloihin, eikä palveluihin. Tämä tarkoittaa, että joku muu päättää vapautuvan vangin asioista hänen puolestaan. [1] Vankien jälkihuolto tarkoittaa kaikkia hallittuun vapauteen liittyviä toimenpiteitä ennen vapautumista ja vapautumisen tapahduttua toteuttavia toimenpiteitä Vangilla on itsellään keskeisen suunnittelijan sekä toteuttajan rooli näissä toimenpiteissä. Kunnat ovat mukana tuomion julistamisesta rangaistuksen suorittamisen kautta vapautumiseen. Varsinainen kunnallinen jälkihuoltotyö alkaa yhteistyössä vankeinhoitolaitoksen kanssa ajoissa ennen vapautumista ja jatkuu paikallistason työnä niin kauan kuin jälkihuoltotarve vaatii sitä. [3] Naiserityisyyden merkitys kuntoutuksessa Naiserityinen kuntoutus tarkoittaa naisten tarpeita huomioivaa kuntoutusta. Naiserityisyys on yhdistetty monesti päihdekuntoutukseen, mutta naiserityisyyttä on mahdollista soveltaa myös muihin kuntoutusmuotoihin. Naiset ovat kuitenkin yksilöitä, joten naisten tuen tarpeet voivat erota keskenään. Naisvangeilla on kuitenkin monella taustalla päihteiden käyttöä, väkivaltaa sekä uhrina että tekijänä, mielenterveyden haasteita sekä traumaattisia kokemuksia. Naiserityinen kuntoutus mahdollistaa yleensä naisten kuntoutumisen onnistumisen tehokkaammin. Vankilasta vapautuneiden naisten kokemuksia kuntoutuksesta Vankilasta vapautuneilla naisilla on kokemuksia eri kuntoutusmuodoista. Naiset ovat saaneet sosiaalista kuntoutusta, päihdekuntoutusta, ammatillista kuntoutusta sekä lääkinnällistä kuntoutusta. Sosiaaliseen kuntoutukseen sisältyi sosiaaliohjaus sekä sosiaalityö. Päihdekuntoutuksessa naiset osallistuivat itsehoitoryhmiin sekä vertaistukiryhmiin. Naiset ovat opiskelleet sekä olleet työkokeiluissa, joka on ammatillista kuntoutusta. Lääkinnällistä kuntoutusta naiset ovat saaneet psykoterapiana. Naiserityisyyden huomioiminen kuntoutuksessa Naisten tarpeet ja naiseuden huomioiminen myös kuntoutusprosessissa on tärkeää. Naisille tunne- elämään liittyvät asiat voidaan kokea tärkeimpinä. Sekaryhmä perustaisessa kuntoutusryhmässä olevat miehet voivat aiheuttaa pelkoa naisissa, jos heillä liittyy huonoja kokemuksia miehiin tai kokemuksia alistavista valtasuhteista esimerkiksi erilaisissa päihde- ja rikosmaailman ympyröissä. [1] Vankilasta vapautuneiden naisten kertomusten mukaan naiserityisyyttä on huomioitu kuntoutuksessa naisten tarpeisiin vastaamalla. Naiserityisyyden kehittämiskohteet kuntoutuksessa Naiserityisyyden sekä naisten tarpeita vankilasta vapautumisen jälkeen pitäisi tutkia enemmän. Ymmärrystä naisvankien tuen tarpeisiin liittyen tulisi lisätä. Naisten vapauduttua vankilasta on hyödyllistä olla jatkumo johonkin kuntoutukseen, jotta naiset eivät jää tyhjän päälle. Kokemusasiantuntijoiden käytön lisääminen kuntoutuksen ja palveluiden kehittämisessä edistää ymmärrystä naisvankien tuen tarpeista sekä elämänkokemuksista. Naisvankien kanssa työskentelevien työntekijöiden kouluttautuminen käyttämään naiserityistä työotetta edistää naiserityisen kuntoutuksen toteuttamista. Sosiaalityön mahdollisuuksien sekä saatavuuden parantaminen vankiloissa sekä vankilasta vapautumisen jälkeen lisää naisvankien hyvinvoinnista huolehtimista. Emilia Hotti Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: ‘’Naiserityisyyden huomioiminen naisvankien kuntoutuksessa vankilasta vapautumisen jälkeen”. Tutkielman ohjaajana toimi Pia Skaffari. Lähteet
Asianmukaisesti toteutettu asianhallinta vastaa vaatimuksiin ja rakentaa etuja organisaatioiden toimintaan myös substanssitehtävien näkökulmasta. Asiakirjallinen tieto kuntaorganisaatioissa
Julkisten organisaatioiden toiminnan yhteydessä syntyvillä ja vastaanotetuilla asiakirjoilla on organisaatioiden ja kansalaisten kannalta tärkeitä merkitysarvoja. Asiakirjojen arvon ja merkitysten tunnistaminen on tärkeää organisaatioiden toiminnan jatkuvuuden, vastuullisen toiminnan ja prosessien todentamisen vuoksi sekä esimerkiksi kuntalaisten palveluiden kannalta. Toimintaympäristö asettaa asian- ja asiakirjahallinnalle erilaisia ulkoisia vaatimuksia, mutta toimintojen digitalisoituminen voi tuoda myös merkittäviä hyötyjä. Huolellisesti toteutettu asian- ja asiakirjahallinta on organisaatioille asetettujen vaatimusten mukaista ja edistää hyvää hallintotapaa. Informaatiokulttuurin määrittyminen Organisaation informaatiokulttuuri muodostuu informaatiolle annettavasta arvosta ja siihen suhtautumisesta [1]. Koska asiakirjat muodostavat yhden organisaation tärkeimmistä tietovarannoista, tulisi tiedonhallinnassa tarkastella sitä, kuinka organisaatiossa työskentelevät suhtautuvat asiakirjoihin ja millaisia arvoja ja normeja asiakirjojen käsittelyyn liitetään. Asian- ja asiakirjahallintaa määrittävät siis merkittävästi myös inhimilliset tekijät, vaikka usein keskitytäänkin teknisempiin järjestelmänäkökulmiin. Informaatiokulttuuria määrittäviä tekijöitä voidaan tarkastella esimerkiksi Information Culture Framework -viitekehyksen kautta, jossa pyramidimallin eri tasoille sijoittuvat muun muassa seuraavat tekijät: - asiakirjoille annettava arvo - tietoisuus asian- ja asiakirjahallintaan kohdistuvasta sääntelystä ja ohjeista - informaatiokäytännöt ja -preferenssit - informaatiokompetenssit - järjestelmäratkaisut Tutkimuksessani tarkastelin kuntaorganisaation informaatiokulttuuria ilmentäviä tekijöitä haastatteluaineiston kautta. Aineistosta ilmenneitä informaatiokulttuuria määrittäviä tekijöitä sijoitin ICF-mallin eri tasoille ja tarkastelin näiden tekijöiden suhdetta paitsi tutkittavan organisaation sähköisen asianhallinnan toteuttamiseen, myös toisiinsa. Keskeisenä tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että informaatiokulttuuria rakentavia tekijöitä ei tulisi tarkastella eristyksissä toisiinsa nähden – kokonaisuuden hahmottaminen myös asian- ja asiakirjahallinnan järjestämisessä on arvokasta. Inhimilliset tekijät määrittävät informaatiokulttuuria ja niiden huomiointi toimintojen järjestämisessä vahvistaa asian- ja asiakirjahallintaa. Arvokas informaatio ja sen hallinta Tutkittavassa organisaatiossa asiakirjallista tietoa arvotettiin erityisesti siitä näkökulmasta, että huolellisesti tallennettuun tietoon voidaan palata ja se auttaa todentamaan organisaation toimintaa myöhemmissäkin vaiheissa. Sähköinen säilytysmuoto on tuonut työhön paikkariippumattomuutta ja välittömyyttä, mikä luo etuja myös käyttäjien omaan työhön. Sähköiseen maailmaan siirtyneen asianhallinnan perehdytyksen tueksi kaivattiin käyttäjälähtöistä otetta, jossa toimintoja tarkastellaan erityisesti henkilöstön omien työtehtävien näkökulmasta. Asian- ja asiakirjahallinnan toteuttamista voivatkin organisaatioiden näkökulmasta haastaa esimerkiksi aikaresurssit sekä moninainen sääntely-ympäristö. Tärkeintä on muistaa, että toiminnoista ja niiden asianmukaisesta toteuttamisesta vastaavat viimekädessä ihmiset. Sofia Harju Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Informaatiokulttuuria määrittävät tekijät ja niiden luomat edellytykset kuntaorganisaation sähköisessä asianhallinnassa. Tutkielman ohjaajana toimi Jaana Leinonen. Lähteet: 1. Oliver, G. ja Foscarini, F. (2020) Record Keeping Cultures. Facet. Nykyään lastenvalvoja tunnetaan, jos tunnetaan, erolasten huollon sovittelijana. Etenkin kun vanhempien välit ovat riitaisat. Ammatin synnyllä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä avioerolasten ja heidän huoltonsa kanssa. Synnistä syntyneen uskottu mies, edun ja oikeuksien valvoja ja elatuksen perijä Vuosisata sitten naisen pahin kohtalo oli saada avioliiton ulkopuolinen lapsi, tällöin äiti ja lapsi kohtasivat moraalisen tuomion sekä aineellista hätää. Isät pystyivät pakenemaan vastuutaan vain katoamalla näköpiiristä. Aviottomat lapset olivat synnistä syntyneitä, joten kristillisen yhteiskunta katsoi heidän heikomman aseman olevan oikeutettu. Aviottomien lasten lapsikuolleisuus oli korkea ja elinolot surkeat. Yhteiskunnan oli puututtava tähän ja aviottomien lasten puolestapuhujaksi perustettiin 1922 laissa (Laki avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista) lastenvalvojan virka. Lastenvalvojan tehtävänä oli toimia aviottoman lapsen uskottuna miehenä, valvoa lapsen etua ja oikeutta sekä periä elatus aviottoman lapsen äidin makaajalta. Koettiinko lapsien elinolojen kohentamisen olevan välttämätöntä lapsien itsensä vuoksi vai siksi, että yhteiskuntaan tarvittiin halpaa työvoimaa, tavoiteltiin pahatapaisten lasten ja rikollisuuden vähentämistä tai köyhäinhoidon menojen pienentämistä? Yhtä kaikki, ensimmäinen askel aviottomien lasten olojen parantamiseksi oli tehty. Aviottomien lasten asema ei kuitenkaan uudesta laista ja virasta huolimatta juurikaan kohentunut. Laki edelleen jätti aviottomat lapset huonompaan asemaan kuin aviolapset, makaajalle lankesi vain velvollisuuksia eikä oikeuksia sekä makaajia oli vaikea tavoittaa tai heillä ei ollut varallisuutta maksaa elatusta. On myös todettava, että lastenvalvojan viralle ei oltu asetettu minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia. Virassa pystyi toimimaan niin virkamies, maanviljelijä, poliisi kuin eläkeläinen, kuka vaan kuka suostui viran ottamaan vastaan. Mielellään ”elämän kovan koulun” käynyt henkilö, joka oli lannistumaton ja lapsirakas, juridinen taipumus oli hyvästä. Avioliiton asema heikkenee Teollistuminen ja kaupungistuminen ravisteli pitkään vallalla ollutta familistista perhekäsitystä, jonka mukaan vain kerran rakastutaan ja mennään naimisiin, lapsia hankitaan paljon, äiti jää lasten kanssa kotiin ja avioliiton päättää ainoastaan puolison kuolema. 1960-luvulla individualistinen perhekäsitys otti sijaa, ja sen mukaan voidaan rakastua useasti ja nämä suhteet päätyvät tai eivät avio– tai avoliittoon, lapsia hankitaan vähän ja äitien työelämässä olemista tuetaan ja suhde kestää niin kauan kuin osapuolilla on siinä hyvä olla. Asenneilmaston muutoksen lisäksi myös naisten, äitien, ansiotyö lisääntyi, jolloin ainoa elatus ei enää tullut avioliiton kautta ja tämä kasvatti avioerojen määrää huomattavasti. Avioerojen ja täten avioerolasten lisääntyessä tuli ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi kyseisten lasten elatuksesta sopiminen. Tämän myötä lastenvalvojan virka ulottui vuoden 1975 isyyslain myötä koskemaan myös avio- tai asumuserolasten elatuksesta sopimisen. Lakiuudistusten taustalla ollut ajatus yhdenvertaisuudesta eri perhemuotojen välillä. Lastenvalvojan viralle ei lakimuutostenkaan myötä pystytty asettamaan kelpoisuusvaatimuksia. Juridinen pätevyys tai lainopillinen tuntemus oli hyvästä mutta ei vaatimus. Lopulta pätevyydeksi säädettiin sosiaalihuollon hallinnon virkamiehen pätevyys eli sosiaalihuoltajan tutkinto tai muu tutkinto. Huollon sovittelijaksi Lapsen huollosta sovittaessa Suomessa ei ole koskaan kumpaakaan sukupuolta suosittu. Kuitenkin lapsen edun ihannetulkinta on ollut äidin hoiva. Vuosien 1930–1965 korkeimman oikeuden ratkaisuissa huolto määrättiin isälle vain mikäli äiti oli syyllinen avioeroon ja tällöinkin vain mikäli syyllisyys osoitti moitittavuutta äidin roolissa. Äidin ensisijaisuus lapsen huoltajana ja kasvattajana alkoi kuitenkin väistymään 1970-luvun lopulla, kun tasa-arvovaatimukset ja lapsen etu -periaate saivat sijaa. Ennen vuoden 1983 lakiuudistusta huolto oli mahdollista määrätä vain toiselle vanhemmista, lakiuudistuksen jälkeen yhteishuoltajuus oli vihdoin mahdollista. Yhteishuollolla tavoiteltiin, ja saavutettiin, yhdenvertaisuus au-lasten ja aviolasten huollossa sekä lapsen edun ensisijaisuus. Yhteishuolto oli tutkimuksien mukaan lapsen edun mukaista. Yhteishuolto lisääntyikin huomattavasti lakiuudistuksen jälkeen. Nykyään lastenvalvoja toimii perheoikeudellisessa yksikössä, jonka tehtäviin kuuluu turvata lapsen oikeus isyyteen, elatukseen, huoltoon ja vanhempien tapaamiseen. Lastenvalvojan luona asioidaankin etenkin juuri erotilanteissa ja lapsen huollosta ja elatuksesta sovittaessa. Lastenvalvojan työtä määrittelee monet lait kuten vanhemmuuslaki, laki lapsen tapaamisesta ja huollosta, sosiaalihuoltolaki sekä monet muut. Lastenvalvojan kelpoisuusvaatimuksena on nykyisin sosiaalityöntekijän tutkinto tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kuten sosionomi YAMK tai ylempi oikeustieteen tutkinto. Vaikka laki ei ole koskaan suosinut huollossa kumpaakaan sukupuolta on edelleen vallalla käsitys, että huoltoriidassa äidillä on paremmat mahdollisuudet saada huoltajuus tai lähivanhemmuus. Onko lastenvalvoja täysin irrottautunut äitimyytin vallasta? Lastenvalvojan asiantuntijuudella on tässä suuri rooli. Maria Lundström Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Lastenvalvoja – turvaamassa lasten oikeuksia elämään, elatukseen ja kahteen vanhempaan. Tutkielman ohjaajana toimi Harri Jokiranta. Kirjallisuutta:
Turvallistaminen on monimuotoista toimintaa, johon vaikuttavat monet asiat yhtä aikaa. Turvallistamista on teoretisoitu paljon, mutta siitäkin huolimatta tutkimuskentällä nousee jatkuvasti uusia turvallisuuden sektoreita huomion keskiöön tai uusia tapoja määrittää turvallisuutta. Tutkin pro gradu -tutkielmassani, ilmeneekö eri vuosikymmeninä ja erilaisten tapahtumien ympärillä yhteneväisyyksiä turvallistamisen osalta diskurssianalyysin näkökulmasta. Eli toisin sanoen olen tutkimuksessani suuresti kiinnostunut siitä, millaisia diskursseja nousee esiin eri vuosikymmenien ja eri tapahtumien osalta, ja voidaanko näistä nähdä samankaltaisuuksia. Yhtäläisyyksiä löytyi, ja oli jopa yllättävää, kuinka samanlaisia diskursseja pystyi hahmottamaan kolmelta eri vuosikymmeneltä. Tutkimukseni jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, että turvallistaminen on ennen kaikkea vaikuttamista, sillä se pakottaa meidät pohtimaan toimenpiteitä puolustaaksemme tärkeiksi arvottamiamme asioita ja millaisilla mittakaavoilla reagoimme. Kuva: Nik / Unsplash
Turvallistamisen monet kasvot ja kehitys Perinteisin tapa määrittää turvallisuutta nousee sotilaallisesta näkökulmasta, jossa eskaloituminen ja sodan mahdollisuus ovat olleet ratkaisevia arviointikriteerejä uhkan määrittelyssä. Ryhmä tutkijoita ryhtyi 1990-luvulla laajentamaan turvallisuutta laajemmille sektoreille ja näin syntyi käsite Kööpenhaminan koulukunnasta, joka on yksi merkittävimpiä turvallisuustutkimuksen edistyksiä. Koulukunnan edustajat haastoivat turvallisuuden koskemaan uusia sosiaalisen elämän aspekteja, mikä muutti koko turvallisuuden ydinmerkitystä. Heidän nostamiaan sektoreita sotilaallisen lisäksi olivat taloudellinen, yhteiskunnallinen ja ympäristöllinen. Lisäksi Kööpenhaminan koulukunnan tutkijat ottivat lähtökohdakseen, että turvallisuus on todellisuutta, eikä pelkästään puhetta. Turvallisuuden voi käsittää puheaktina, joka tarkoittaa, että asia tehdään näkyväksi ja todelliseksi puheen avulla. Turvallisuus puheaktina tarkoittaa, että puheen avulla asia sanoitetaan sellaiseksi ongelmaksi, jonka ratkaisuun valtio tai toimija voi käyttää parhaiksi havaitsemiaan keinoja. [1;2] Turvallisuus ja siihen liittyvät väittämät ovat merkittäviä ja vaikuttavia lausumia, eivätkä siksi toimi piilotettuina. Turvallistaminen menettää merkitystään, jos ei sitä pyritä tekemään näkyväksi. Jotta turvallistamista voi tapahtua, tarvitaan vaikutuksen kohde, turvallistaja ja yleisö, joka esitetyn väitteen uhkaksi uskoo. Näin olleen turvallisuuden tutkimuksen kohteena on oltava näkyviä asioita tai vähintäänkin hahmotettavissa olevia yhteyksiä. Turvallistaminen tutkimuskohteena Tutkimusprosessini aikana huomasin, kuinka huolimatta vakiintuneista käytänteistä on haastavaa löytää ”oikeaa” tapaa tehdä turvallisuustutkimusta ja teoretisointia. Etenkin 2020-luku on koetellut turvallisuustutkimuksen perinteisempää linjaa, mutta se on myös tuonut uusia haasteita Kööpenhaminan koulukunnan edustajille. Koulukunnan teorioiden kautta pystyy toisaalta laajentamaan sektoreita, mutta esim. COVID-19 tasoisen pandemian luoma maailman tilanne tuli turvallisuustutkimuksen näkökulmasta täysin takavasemmalta. Epämieluisten seurausten esille tuonti on muuttunut avoimemmaksi ja noussut keskeisemmäksi puheenaiheeksi turvallisuuskeskusteluissa. Vastuullisuudesta on tullut trendi-ilmiö turvallistaessakin. [3] Tutkimuksessani käytin menetelmänä diskurssianalyysiä, jonka käyttö turvallisuustutkimuksessa on vakiintunutta. Menetelmänä se ei kuitenkaan ole täysin mutkaton, vaan tutkijalle jää paljon vastuuta analysoinnissa. Keskiössä analyysissä tulisi olla retoriset rakenteet diskurssien sisällä sekä erilaiset vallan jännitteet, jotka syntyvät, kun kieltä käytetään yhtä aikaa tuotoksena, jolla tehdään abstrakteja asioita näkyviksi sekä vaikutetaan myös samalla yleisöön. [4] Tällä määritelmällä median tuotokset toimivat hyvin turvallisuustutkimuksen aineistona. Tutkimuksessani kuvasin tiedotusvälineiden tekstien ja yhteiskunnan suhteen dialektisena vuoropuheluna, jossa molemmat muovaavat toisiaan vastavuoroisesti. Hahmotin tutkimusaineistosta kolme yhtenevää diskurssia: viestinnän, vastuun ja tulevaisuuden diskurssit. Diskurssit ilmenivät osittain hieman eri tavoin, mutta olivat silti selkeästi havaittavissa. Toisaalta diskurssianalyysin haasteena on, ettei menetelmään ole täysin oikeiksi tunnustettuja tekniikoita, vaan tapoja tehdä analyysiä on monia. Turvallistaminen sopii toisaalta juuri siitä syystä hyvin diskurssianalyysillä tutkittavaksi kohteeksi, koska diskurssianalyysi antaa tilaa tutkimukselle ja havainnoinnille laajalla alueella. Turvallistamista voidaan kuvata tapahtumien tai asioiden esiintymänä, jotka yhdessä ilmetessään muodostavat kokonaisuuden, joka voidaan ymmärtää uhaksi jossain määrin. Tavallaan turvallistaminen on tilanne, jossa asiat ovat juuri sopivassa suhteessa toisiinsa ja vielä juuri sopivana hetkenä. [5] Kuvaustapa tukee Kööpenhaminan koulukunnan näkemystä siitä, että turvallisuus on todellisuutta, jolla on selkeä konteksti. Tämä helpottaa myös turvallisuuden, uhkien ja turvallistamisen tutkimista, mutta haastavaa tutkimuksesta tekee eri yhteyksien ja vaikutusmahdollisuuksien kompleksisuus. Turvallistamisen tunnistamisen merkitys Tutkimuksessani löysin kolme yhtenevää diskurssia liittyen hyvin erilaisten tapahtumien turvallistamiseen. Löydökset olivat viestinnän diskurssi, tulevaisuuden diskurssi sekä vastuun diskurssi. Nämä diskurssit hahmottavat vaikuttamisen ja turvallistamisen tapoja mediassa. Miksi turvallistamista mielestäni pitää tutkia ja pystyä tunnistamaan? Jotta hahmottaisimme millä tavoilla meihin vaikutetaan ja pystyisimme panikoinnin sijaan myös keskittymään oleelliseen tietoon turvallisuuttamme koskien. Turvallistaminen on kontekstissa tapahtuvaa, yleisöönsä keskittyvää ja latautunutta toimintaa. [6] On kuitenkin tärkeää huomata, ettei turvallistamisen tarkoitus ole aina pelkästään nostaa asioita uhan asemaan, vaan motiivit voivat olla myös poliittisia. Tämän vuoksi onkin mielestäni tärkeää jatkossakin tutkia turvallistamisen mekanismeja ja sen ympärillä esiintyviä diskursseja. Tietotulvien lisääntyessä ja nopeutuessa entisestään, on kyettävä hahmottamaan oleelliset uhat tekaistuista poliittisista motiiveista. Elena Nielsen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu politiikkatieteiden / valtio-opin pro-gradu-tutkielmaan ”Turvatonta turvallistamista: Turvallistamisen hahmotusta diskurssianalyysin avulla” Tutkielman ohjaajana toimi Tapio Nykänen. Lähteet: 1. Buzan, Barry. Wæver, Ole. de Wilde, Jaap. (1998) Security: A new framework for analysis. Lontoo: Lyenne Rienner Publisher. 2. Buzan, Barry. (1991) People, states and fear: An agendafor international security studies in the post-cold war era (2. ed.). New York: Harvester Wheatsheaf. 3. Berling, Trine. Villumsen, Ulrik. Pram Gad. Lund Petersen, Karen. Wæver, Ole. (2022) Translations of Security: A Framework for the Study of Unwanted Futures. London ; New York: Taylor & Francis 4. Fairclough, Isabela. Fairclough, Norman. (2012) Political discourse analysis: A method for advanced students. Lontoo: Routledge. 5. Balzacq, Thierry. (2015). The ‘Essence’ of securitization: Theory, ideal type, and a sociological science of security. International Relations, 29(1), 103–113. 6. Balzacq, Thierry. (2005). The Three Faces of Securitization: Political Agency, Audience and Context. European Journal of International Relations, 11(2), 171–201 Syrjäytymisriski on vaikea yhdistää peruskoulun oppilaaseen, mutta se muuttuu todelliseksi, jos oppilas ei saa ajoissa tukea. Oppilaan tilanteen tunnistaminen ja siihen reagoiminen vaatii aikuisten hereillä oloa. Lapsi voi piilottaa ongelmansa. Todellisuudessa hän voi olla yksinäinen tai henkisesti pahoinvoiva. Voi olla, että opettaja ja vanhemmat ovat pitkään yrittäneet keskenään ratkaista oppilaan asiaa. Vahvoilta tukitoimilta oppilaan tilanteessa voitaisiin usein välttyä varhaisella koulun tarjoamalla ammatillisella tuella. Koulusosiaalityön keinoin voidaan ehkäistä vakavampia seurauksia ja vaativampia sosiaalityön interventioita. Koululaisten hyvinvointia ja mielenterveyttä tukevat seikat ovat jokapäiväisiä ja arkisia asioita, mutta opettajat saattavat arastella puuttumista oppilaan asioihin. Opettajien huomiota jakaa lainsäädännön ohjeistus oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin sekä oppilashuollollisen tuesta. Kaikkien velvollisuus on kohdata oppilas, kun oppilas niin haluaa. Ja jokaisen on vietävä oppilaasta tietoa eteenpäin, jos huoli nousee. Lapsen kanssa toimivien ammattilaisten on tärkeää huomioida koulun sisällä ja ulkona - molempiin suuntaan, että oppilaalla voi jo olla erilaisia tukitoimia meneillään. Jotta oppilas saa oikeanlaista ja -aikaista tukea, on oppilashuollon moniammatillisessa ja -toimijaisessa verkostossa oltava selvillä jokaisen roolit, asemat ja tehtävänkuvat. Eri ammattilaisten lokeroituminen omiin asemiinsa voi estää tiedon kulun tai sen ymmärtämisen. Koulukuraattori vie tietoutta hyvinvoinnin ylläpitämisestä oppilaille ja koulun muille toimijoille tiedottamalla, tapahtumissa ja olemalla esillä aina kun mahdollista. Koulukuraattori ohjaa opettajaa ja oppilaan vanhempia oppilaan ongelmien ratkaisuissa. Koulukuraattori tekee myös yhteistyötä koulun ulkopuolisten ammattilaisten kanssa. Koulukuraattori tuo verkostotuntemuksellaan oppilaille mahdollisuuksia löytää ratkaisuja pulmiin. Vaikka oppilashuoltolaki ohjaa koulukuraattorin työtä keskittymään yhteisölliseen työhön, on yksilötyö oppilaan kanssa silti tärkeää. Koulukuraattorilla on mahdollisuus kahdenkeskisessä työskentelyssä tukea oppilasta tai löytää jokin muu sopiva tukimuoto oppilaalle. Yksinäiselle oppilaalle voi tarjota mahdollisuuden toimia ohjatusti ryhmässä ja madaltaa hänen kynnystänsä sosiaaliseen elämään. Koulukuraattori voi olla ainoa aikuinen, jolle oppilas voi puhua. Oppilashuoltotyössä koulukuraattori on keskeinen ammatillinen toimija lääkärin, psykologin ja terveydenhoitajan sekä opettajan lisäksi. Oppilashuollon toimivuuden takaamiseksi ja tehostamiseksi on tärkeää, että tehtävien jakoa ja vastuita tarkennetaan ja päivitetään säännöllisesti. Koulukuraattoreiden asiakaskaton määrää on pudotettu vuoden 2022 alusta oppilashuoltolain muutoksella 670 oppilaaseen (HE 165/2021 - Hallituksen esitykset - FINLEX ®), jotta oppilaita voidaan tukea tehokkaammin. Haasteita silti vielä riittää peruskoulun oppilaiden tuen järjestämisessä. Koulukuraattoreiden työtä kuormittavat edelleen resurssipula mielenterveyspalveluista. Lisäksi koulukuraattorin työtä ei ole huomioitu monen koulun tilasuunnittelussa. Yksilötyöhön ei kaikissa kouluissa löydy erillistä vastaanottotilaa. Oppilashuoltotyö on pohjimmiltaan sosiaalistamistyötä, oppilaiden kasvun tukemista ihmisyyteen ja eettiseen vastuuseen yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. Leila Strand
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: ‘’Koulukuraattorin mahdollisuudet tukea syrjäytymisriskissä olevia lapsia ja nuoria peruskouluympäristössä”. Tutkielman ohjaajana toimi Pia Skaffari. Rikosseuraamusalan arvopohjaisen ja kuntouttavan työn toteutuminen on tärkeää koko yhteiskunnan kannalta. Kukaan ei ole rosvo syntyessään Yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja median kirjoituksissa on korostunut lähiaikoina yhteiskunnassa lisääntynyt rikollisuus. Tapaukset ovat nostattaneet myös tiukempaa kriminaalipolitiikkaa ajavia keskusteluita yhteiskunnassa. Näistä keskusteluista jää usein kuitenkin huomioimatta ihminen tekojen takana. Sosiaalityön pääasiallisena tehtävänä on auttaa jokaista apua tarvitsevaa, hänen taustoistaan riippumatta. [1] Rikosseuraamusasiakkaat ovat lähtökohtaisesti heikossa asemassa, mutta heidät saatetaan herkästi leimata tehtyjen tekojen kautta. Tällöin helposti ihmiselle luodaan leimaavia identiteettejä, eikä hänen ihmisyyttään tunnisteta tekojen taustalla. Jokainen ihminen tulisi pystyä taustoista riippumatta kohtaamaan ihmisarvoisesti. Ihmisarvoisen kohtaamisen merkitys on huomioitava rankaisun rajapinnassa. Rikosseuraamusalalla vaakakupissa painaa niin rangaistuksen mielekäs ankaruusaste kuin rikoksentekijän sopeutumismahdollisuudet palata takaisin yhteiskuntaan. Arvopohjaisen työskentelyn ja kohtaamisen sekä kuntouttavan työotteen on nähty antavan asiakkaalle kunnollinen mahdollisuus sopeutua takaisin yhteiskuntaan. Mahdollisuuden saaneen rikoksentekijän on todennäköisesti helpompi asettua muutokseen ja tosiasiallisesti palautua ainakin lähes kokonaisvaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. [2] Rikosseuraamusala erityispiirteisenä sosiaalityön toimintakenttänä Rikosseuraamusalaa voidaan ajatella erityispiirteisenä sosiaalityön toimintakenttänä. Aloilla on yhteneväistä arvopohjaa ja työskentelyä tehdään marginaalissa olevien ihmisten kanssa, joita pyritään ennen kaikkea tukemaan muutoksessa kunnioittaen asiakkaan ihmisarvoa ja autonomiaa. Vaikka rikosseuraamusala ja sosiaalityö ovat erillisiä toisistaan, on sosiaalityöllä kuitenkin jalansijaa erityisesti rikosseuraamusalan kuntouttavan työn ja rikoksista irtaantumisen näkökulmista käsin. [3] Sosiaalityön professiossa korostuu työskentelyn eettiset lähtökohdat samaan tapaan kuin rikosseuraamusalalla ja aloilla on yhteinen historia. Sosiaalityön perinne ja eetos näkyy rikosseuraamusalan arvoissa ja kuntouttavan, rikoksista irtaantumista tukevan työotteen painotuksena rikosseuraamustyössä. Rikosseuraamusala ja sosiaalityö ovat erityispiirteisiä aloja, joissa liikutaan rankoissa sekä sensitiivisissä aihepiireissä, jotka tulevat lähelle ihmisen ydintä – myös työntekijän. Rikosseuraamusalalla läsnä olevat aiheet sekä leimalliset ja negatiiviset sekä ennakkoluuloiset asenteet yhteiskunnalta rikollisuudesta irtautuvia kohtaan haastavat myös työntekijöitä. [4] Asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen on merkityksellistä rikosseuraamustyöskentelyssä, jonka vuoksi myös vuorovaikutuksellinen kohtaaminen nousee merkittävään asemaan. Auttamistyön peruslähtökohdat sekä arvopohjainen työskentely näyttäytyvät rikosseuraamusalalla, kun ensisijaisen tärkeää on säilyttää kokonaisvaltainen ja pitkäkestoinen tuki asiakkaalle. [5] Kokonaisvaltainen ja pitkäkestoinen tuki ei pääse toteutumaan ilman ihmisarvoa ja autonomiaa kunnioittavaa asennoitumista ja niitä arvolähtökohtia, jotka toimivat profession lähtökohtina kaikkeen sen toimintaan. Kokonaisvaltaiseen ja pitkäkestoiseen tukeen tarvitaan työntekijältä jatkuvaa arvojen kautta työskentelyä, jonka vuoksi työntekijän on sisäistettävä profession eettiset lähtökohdat ja pohtia omaa sitoutumistaan niihin. Erityisesti työskennellessä marginaalissa olevien ihmisten kanssa asiakkaan ihmisarvo ja hänen autonomiaansa liittyvät kysymykset nousevat olennaiseen tarkasteluun suhteessa työskentelyyn, ja työntekijän tehtävänä on pitää huolta näiden toteutumisesta jokaisen asiakkaan kohdalla. [6] Ihminen työskentelee ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa Tutkielmani aineiston perusteella on selvää, että yhdyskuntaseuraamustoimistojen työntekijät ovat eettisesti valveutuneita ja osaavat itse tunnistaa arvoja haastavia tekijöitä. Työntekijät tunnistavat myös eettistä problematiikkaa alalla, jossa asiakkaat nousevat eriarvoiseen asemaan keskenään ja samaan aikaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen eettinen auttamistyö vaarantuu väkisin. Merkityksellisimmäksi tekijäksi työssä nousee asiakkaiden ja työntekijöiden yksilöllisyys ja erilaiset tilanteet. Ihmisen työskennellessä toisen ihmisen kanssa on erityisen tärkeää, että työ tapahtuu vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa toista kunnioittaen. Rikosseuraamusalan ja sosiaalityön tulisi työskennellä yhä tiiviimmässä yhteistyössä, huomioiden nykyistä paremmin kokonaisvaltainen ja pitkäaikainen tuki asiakkaalle hänen matkallaan kohti muutosta ja siellä pysymiseen – unohtamatta ihmisarvoista kohtaamista ja arvopohjaista työskentelyä. Sosiaalityön ja rikosseuraamusalan on pidettävä yhtä ja ennen kaikkea pitää yllä ihmisarvoista kohtaamista rankaisun rajapinnassa. Maria Kannisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Ihmisarvoista kohtaamista rankaisun rajapinnassa. Tutkimus yhdyskuntaseuraamustyöntekijöiden asenteista ja arvoista rikosseuraamustyöskentelyssä.” Tutkielman ohjaajina toimivat Sanna Hautala ja Marianne Silén. Lähteet:
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |