Turvallistaminen on monimuotoista toimintaa, johon vaikuttavat monet asiat yhtä aikaa. Turvallistamista on teoretisoitu paljon, mutta siitäkin huolimatta tutkimuskentällä nousee jatkuvasti uusia turvallisuuden sektoreita huomion keskiöön tai uusia tapoja määrittää turvallisuutta. Tutkin pro gradu -tutkielmassani, ilmeneekö eri vuosikymmeninä ja erilaisten tapahtumien ympärillä yhteneväisyyksiä turvallistamisen osalta diskurssianalyysin näkökulmasta. Eli toisin sanoen olen tutkimuksessani suuresti kiinnostunut siitä, millaisia diskursseja nousee esiin eri vuosikymmenien ja eri tapahtumien osalta, ja voidaanko näistä nähdä samankaltaisuuksia. Yhtäläisyyksiä löytyi, ja oli jopa yllättävää, kuinka samanlaisia diskursseja pystyi hahmottamaan kolmelta eri vuosikymmeneltä. Tutkimukseni jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, että turvallistaminen on ennen kaikkea vaikuttamista, sillä se pakottaa meidät pohtimaan toimenpiteitä puolustaaksemme tärkeiksi arvottamiamme asioita ja millaisilla mittakaavoilla reagoimme. Kuva: Nik / Unsplash
Turvallistamisen monet kasvot ja kehitys Perinteisin tapa määrittää turvallisuutta nousee sotilaallisesta näkökulmasta, jossa eskaloituminen ja sodan mahdollisuus ovat olleet ratkaisevia arviointikriteerejä uhkan määrittelyssä. Ryhmä tutkijoita ryhtyi 1990-luvulla laajentamaan turvallisuutta laajemmille sektoreille ja näin syntyi käsite Kööpenhaminan koulukunnasta, joka on yksi merkittävimpiä turvallisuustutkimuksen edistyksiä. Koulukunnan edustajat haastoivat turvallisuuden koskemaan uusia sosiaalisen elämän aspekteja, mikä muutti koko turvallisuuden ydinmerkitystä. Heidän nostamiaan sektoreita sotilaallisen lisäksi olivat taloudellinen, yhteiskunnallinen ja ympäristöllinen. Lisäksi Kööpenhaminan koulukunnan tutkijat ottivat lähtökohdakseen, että turvallisuus on todellisuutta, eikä pelkästään puhetta. Turvallisuuden voi käsittää puheaktina, joka tarkoittaa, että asia tehdään näkyväksi ja todelliseksi puheen avulla. Turvallisuus puheaktina tarkoittaa, että puheen avulla asia sanoitetaan sellaiseksi ongelmaksi, jonka ratkaisuun valtio tai toimija voi käyttää parhaiksi havaitsemiaan keinoja. [1;2] Turvallisuus ja siihen liittyvät väittämät ovat merkittäviä ja vaikuttavia lausumia, eivätkä siksi toimi piilotettuina. Turvallistaminen menettää merkitystään, jos ei sitä pyritä tekemään näkyväksi. Jotta turvallistamista voi tapahtua, tarvitaan vaikutuksen kohde, turvallistaja ja yleisö, joka esitetyn väitteen uhkaksi uskoo. Näin olleen turvallisuuden tutkimuksen kohteena on oltava näkyviä asioita tai vähintäänkin hahmotettavissa olevia yhteyksiä. Turvallistaminen tutkimuskohteena Tutkimusprosessini aikana huomasin, kuinka huolimatta vakiintuneista käytänteistä on haastavaa löytää ”oikeaa” tapaa tehdä turvallisuustutkimusta ja teoretisointia. Etenkin 2020-luku on koetellut turvallisuustutkimuksen perinteisempää linjaa, mutta se on myös tuonut uusia haasteita Kööpenhaminan koulukunnan edustajille. Koulukunnan teorioiden kautta pystyy toisaalta laajentamaan sektoreita, mutta esim. COVID-19 tasoisen pandemian luoma maailman tilanne tuli turvallisuustutkimuksen näkökulmasta täysin takavasemmalta. Epämieluisten seurausten esille tuonti on muuttunut avoimemmaksi ja noussut keskeisemmäksi puheenaiheeksi turvallisuuskeskusteluissa. Vastuullisuudesta on tullut trendi-ilmiö turvallistaessakin. [3] Tutkimuksessani käytin menetelmänä diskurssianalyysiä, jonka käyttö turvallisuustutkimuksessa on vakiintunutta. Menetelmänä se ei kuitenkaan ole täysin mutkaton, vaan tutkijalle jää paljon vastuuta analysoinnissa. Keskiössä analyysissä tulisi olla retoriset rakenteet diskurssien sisällä sekä erilaiset vallan jännitteet, jotka syntyvät, kun kieltä käytetään yhtä aikaa tuotoksena, jolla tehdään abstrakteja asioita näkyviksi sekä vaikutetaan myös samalla yleisöön. [4] Tällä määritelmällä median tuotokset toimivat hyvin turvallisuustutkimuksen aineistona. Tutkimuksessani kuvasin tiedotusvälineiden tekstien ja yhteiskunnan suhteen dialektisena vuoropuheluna, jossa molemmat muovaavat toisiaan vastavuoroisesti. Hahmotin tutkimusaineistosta kolme yhtenevää diskurssia: viestinnän, vastuun ja tulevaisuuden diskurssit. Diskurssit ilmenivät osittain hieman eri tavoin, mutta olivat silti selkeästi havaittavissa. Toisaalta diskurssianalyysin haasteena on, ettei menetelmään ole täysin oikeiksi tunnustettuja tekniikoita, vaan tapoja tehdä analyysiä on monia. Turvallistaminen sopii toisaalta juuri siitä syystä hyvin diskurssianalyysillä tutkittavaksi kohteeksi, koska diskurssianalyysi antaa tilaa tutkimukselle ja havainnoinnille laajalla alueella. Turvallistamista voidaan kuvata tapahtumien tai asioiden esiintymänä, jotka yhdessä ilmetessään muodostavat kokonaisuuden, joka voidaan ymmärtää uhaksi jossain määrin. Tavallaan turvallistaminen on tilanne, jossa asiat ovat juuri sopivassa suhteessa toisiinsa ja vielä juuri sopivana hetkenä. [5] Kuvaustapa tukee Kööpenhaminan koulukunnan näkemystä siitä, että turvallisuus on todellisuutta, jolla on selkeä konteksti. Tämä helpottaa myös turvallisuuden, uhkien ja turvallistamisen tutkimista, mutta haastavaa tutkimuksesta tekee eri yhteyksien ja vaikutusmahdollisuuksien kompleksisuus. Turvallistamisen tunnistamisen merkitys Tutkimuksessani löysin kolme yhtenevää diskurssia liittyen hyvin erilaisten tapahtumien turvallistamiseen. Löydökset olivat viestinnän diskurssi, tulevaisuuden diskurssi sekä vastuun diskurssi. Nämä diskurssit hahmottavat vaikuttamisen ja turvallistamisen tapoja mediassa. Miksi turvallistamista mielestäni pitää tutkia ja pystyä tunnistamaan? Jotta hahmottaisimme millä tavoilla meihin vaikutetaan ja pystyisimme panikoinnin sijaan myös keskittymään oleelliseen tietoon turvallisuuttamme koskien. Turvallistaminen on kontekstissa tapahtuvaa, yleisöönsä keskittyvää ja latautunutta toimintaa. [6] On kuitenkin tärkeää huomata, ettei turvallistamisen tarkoitus ole aina pelkästään nostaa asioita uhan asemaan, vaan motiivit voivat olla myös poliittisia. Tämän vuoksi onkin mielestäni tärkeää jatkossakin tutkia turvallistamisen mekanismeja ja sen ympärillä esiintyviä diskursseja. Tietotulvien lisääntyessä ja nopeutuessa entisestään, on kyettävä hahmottamaan oleelliset uhat tekaistuista poliittisista motiiveista. Elena Nielsen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu politiikkatieteiden / valtio-opin pro-gradu-tutkielmaan ”Turvatonta turvallistamista: Turvallistamisen hahmotusta diskurssianalyysin avulla” Tutkielman ohjaajana toimi Tapio Nykänen. Lähteet: 1. Buzan, Barry. Wæver, Ole. de Wilde, Jaap. (1998) Security: A new framework for analysis. Lontoo: Lyenne Rienner Publisher. 2. Buzan, Barry. (1991) People, states and fear: An agendafor international security studies in the post-cold war era (2. ed.). New York: Harvester Wheatsheaf. 3. Berling, Trine. Villumsen, Ulrik. Pram Gad. Lund Petersen, Karen. Wæver, Ole. (2022) Translations of Security: A Framework for the Study of Unwanted Futures. London ; New York: Taylor & Francis 4. Fairclough, Isabela. Fairclough, Norman. (2012) Political discourse analysis: A method for advanced students. Lontoo: Routledge. 5. Balzacq, Thierry. (2015). The ‘Essence’ of securitization: Theory, ideal type, and a sociological science of security. International Relations, 29(1), 103–113. 6. Balzacq, Thierry. (2005). The Three Faces of Securitization: Political Agency, Audience and Context. European Journal of International Relations, 11(2), 171–201 Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |