Kun Suomessa käynnistettiin saamelaisten totuus- ja sovintokomission valmistelutyöt, käännettiin katseet kohti Kanadaa. Kanadassa sovintoa on tehty alkuperäiskansojen kanssa jo pitkän aikaa, mutta miksi? Tarve sovinnolle kumpuaa rikkoutuneista suhteista ja kolonialismin jatkuvista vaikutuksista alkuperäiskansojen elämässä. Kolonialistista politiikkaa yli vuosisadan ajan toteuttaneissa asuntolakouluissa menehtyi tuhansia alkuperäiskansojen lapsia. Muistomerkki katolisen pyhäkön aidassa peräänkuuluttaa totuutta, sovintoa ja toimintaa. Kuva: Divina Clark / Unsplash
Vuosina 2008–2015 toiminut Kanadan totuus- ja sovintokomissio teki kansallisesti näkyväksi Kanadan synkän asuntolakouluhistorian ja sen, kuinka julmalla tavalla Kanadan kolonialistinen politiikka kulminoitui kouluissa alkuperäiskansojen lasten väkivaltaiseen ja vahingolliseen kohteluun. Komission jälkeisinä vuosina Kanadan sovinnon politiikan keskiössä on ollut pyrkimys uudistaa suhteet maan alkuperäiskansoihin: ensimmäisiin kansoihin, métiseihin ja inuiteihin. Kanadassa rikkoutuneet suhteet alkuperäiskansoihin perustuvat kolonisaatioon ja sen edelleen jatkuvaan alkuperäiskansoja marginalisoivaan ja eriarvoistavaan perintöön. Vielä tänäkin päivänä alkuperäiskansat kokevat järjestelmällistä rasismia, syrjintää ja väkivaltaa. Sovinnolla haetaan kumppanuutta, mutta myös menneisyydestä irrottautumista Kanadan sovinnon politiikka on pitänyt sisällään niin edistyksellisiä kuin rajoittavia elementtejä. Pääministeri Justin Trudeau on painottanut, että uudet, kumppanuuteen ja yhteistyöhön perustuvat suhteet alkuperäiskansoihin luodaan kansojen ja hallitusten välille – alkuperäiskansojen oikeuksia, itsemääräämistä ja itsehallintoa kunnioittaen. Kanadalle sovinto merkitsee mahdollisuutta löytää yhteisiä ratkaisuja tulevaisuuden moninaisiin haasteisiin. Osana sovinnon politiikkaa Kanada edistää ilmastokumppanuutta alkuperäiskansojen kanssa, vahvistaa alkuperäiskansayhteisöjä ja edistää siten myös vahvempaa Kanadaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronaviruspandemian kaltaisten globaalien koettelemusten edessä. Kanada on kuitenkin pyrkinyt määrittelemään sovintoa vahvasti omista lähtökohdistaan käsin. Sovinto on sille ennen kaikkea mahdollisuus päästä eteenpäin. Hallituksen näkemys on, että kaikkia kanadalaisia hyödyttää se, että alkuperäiskansat kehittyvät ja heidän taloudelliset suhteensa vahvistuvat. Kun alkuperäiskansat saadaan kehitykseen ja vaurauteen mukaan, Kanada uskoo pääsevänsä irrottautumaan menneisyyden kahleista, jotka pitävät sitä kiusallisesti sidottuna sen kolonialistiseen historiaan. Jos sovintoa käsitellään pintapuolisesti ja valtiolähtöisesti, vaarana on, että sovinnolla ylläpidetään epäoikeudenmukaisia suhteita eikä alkuperäiskansojen maiden riistoa, jatkuvaa hyväksikäyttöä ja ylivaltaa pureta [1]. Ilman oikeudenmukaisia suhteita todellista sovintoa tai kumppanuutta ei saavuteta Kanadan ja alkuperäiskansojen välillä. Kysymys maasta on Kanadalle edelleen vaikea Kanada ei ole aina ollut valmis käsittelemään sovinnon edellytysten kannalta keskeisiä kysymyksiä, joissa Kanadan intressit eroavat voimakkaasti alkuperäiskansojen vaatimuksista. Kanadan talous perustuu merkittävissä määrin alkuperäiskansojen mailla sijaitsevien luonnonvarojen hyväksikäytölle, mikä vaikuttaa alkuperäiskansojen oikeuksiin [2]. Kiistat maaoikeuksista ja luonnonvarojen käytöstä ovat aiheuttaneet maassa jännitteitä ja laajoja protesteja. Haastettuna Kanada on pitänyt tiukasti kiinni oman ja kanadalaisten edun puolustamisesta. Kanada on pyrkinyt rajaamaan sille kipeät kysymykset maasta, itsemääräämisestä ja suvereniteetista sovinnon ulkopuolelle. Sovinto kuitenkin edellyttää, että Kanada uskaltaa tarttua myös sille vaikeisiin kysymyksiin ja syventää sovinnon tekoa alkuperäiskansalähtöisemmäksi. Mikä merkitys sovinnolla on Suomessa? Kanadassa sovinnosta on tehty näkyvästi koko kansakunnan asia. Menneisyyden kansallinen käsittely on ollut tärkeää, sillä alkuperäiskansoihin kuulumattomat kanadalaiset eivät ole joutuneet kohtaamaan kolonisaation aiheuttamia negatiivisia seurauksia elämässään [3]. Sovintoa ei voi edistää, ellei tiedetä mitä ja miksi sovitellaan. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on jo aloittanut työnsä, mutta Suomessa yhteiskunnallista keskustelua sovinnosta ja sen tavoitteista ei juurikaan käydä. Jos sovinnosta ei puhuta, on vaikea arvioida, mitä sovinto Suomelle merkitsee. Sovinnon edistämiseksi tehty työ Kanadassa on Suomelle tärkeä muistutus siitä, että sovinto ei ole vain alkuperäiskansojen ja valtion välinen asia, vaan koko yhteiskunnalta työtä vaativa muutos. Totuus- ja sovintokomissio on vasta alku. Kuten kanadalaisten, myös meidän on katsottava kriittisin silmin historiaamme ja suhteitamme maamme alkuperäiskansaan. Vilma Kallio Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu kansainvälisten suhteiden pro gradu -tutkielmaan Sovinnon politiikka Kanadassa – Sovinnon merkitys Kanadan ja alkuperäiskansojen välisissä suhteissa. Tutkielman ohjaajana toimi Aini Linjakumpu. Lähteet:
Ovatko lapset muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana? Mitä tämä tulee tarkoittamaan työelämän ja johtamisen kannalta tulevaisuudessa? Näihin kysymyksiin etsin vastauksia omassa pro gradu -työssäni ”Varhaiskasvatuksen opettajien näkökulma positiivisen pedagogiikan kasvatusmetodien vaikutuksesta työsukupolven kehittymiseen”. Minkälaisia työkavereita saamme tulevaisuudessa?
Tutkimuksessani haastattelin kuutta varsinaissuomalaista varhaiskasvatuksen opettajaa. Heidän kokemustensa perusteella varhaiskasvatuksessa tällä hetkellä olevat lapset näyttäytyvät levottomampina kuin aiemmat sukupolvet. Heidän elämäänsä täyttää yhä enemmän erilaiset virikkeet, harrastukset sekä digitaalisuus. Vaikka sukupolvi näyttäytyy kokemusten perusteella olevan kognitiivisesti ja tietotaidollisesti taitavampi verrattuna edeltäviin sukupolviin, varjostaa heidän hyvinvointiaan yksilöllisten haasteiden lisääntyminen, päätösvallan lisääntymisen aiheuttama stressi sekä lapsuuden hämärtyvä raja. Kokemusten mukaan he tarvitsevat yhä enemmän aikuisen huomiota sekä he ovat määrätietoisempia omista toiveistaan ja tarpeistaan. Yksilöllisyyden arvostaminen ja huomioiminen on näyttäytynyt jopa yksilökeskeisyyden vahvistumisena. Varhaiskasvatuksessa toteutetun pedagogiikan muutoksen perusteella on siirrytty aikuisjohtoisesta suurten ryhmien hallinnasta lapsilähtöiseen, positiiviseen ja lasta osallistavaan pedagogiikkaan. Työelämän nuoret sukupolvet näyttäytyvät jo nyt keskittymiskyvyiltään heikommilta verrattuna aiempiin sukupolviin. He tekevät montaa asiaa samanaikaisesti ja digitaalisuus on luonnollinen osa arjen toimintoja. He painottavat vapaa-ajan merkitystä elämässä ja priorisoivat yhä enemmän omia tarpeitaan työelämässä. Organisaatiolta tämä vaatii yksilöllisempää ja vahvuuksiin perustuvaa johtamista. Tärkeää on kuitenkin yhteisten sääntöjen luominen ja tavoitteiden kirkastaminen. Tulevaisuudessa johtamiselta vaaditaan yhä enemmän luottamusta työntekijöitä kohtaan ja jaettua johtajuutta. Hyvä johtaja panostaa työhyvinvoinnin kehittämiseen ja yksilöllisten työratkaisujen tarjoamiseen. Johtamiselta vaaditaan ymmärrystä siihen, milloin ja minkälaista johtamista tarvitaan. Susanne Härmä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan ”Varhaiskasvatuksen opettajien näkökulma positiivisen pedagogiikan kasvatusmetodien vaikutuksesta työsukupolven kehittymiseen”. Tutkielman ohjaajana toimi Virpi Tökkäri. Kirjallisuutta: Jabe, Marjatta. (2017). Erilaisten ihmisten johtaminen. Kauppakamari, Helsinki Kinnunen, Saara. (2013). Anna mun olla lapsi. Kirjapaja, Helsinki. Mellanen, Atte ja Mellanen, Karoliina. (2020). Hyvät, pahat ja milleniaalit -miten meitä tulisi johtaa. Atena. Rubanovitsch, Mika D. (2020). Modernin johtajan käsikirja: älä ole pomo. Johtajatiimi. Hämeen kirjapaino Oy. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että vanki vapautuessaan saa riittävästi tukea ja ohjeita tulevaan elämään yhteiskunnan jäsenenä. Mitä sitten kun vapaus koittaa Media kirjoittaa, että rikollisuus on lisääntynyt huomattavasti ja se korostuu myös kirjoituksissa. Valvottu koevapaus on hyvä uusi lisä rangaistuksien loppuvaiheessa tapahtuva toimenpide [1]. Tämä on tapa, jolla autetaan vankia palaamaan tuetusti takaisin niin sanottuun normaaliin elämään. Tätä toimintaa sanotaan: ”saattaen takaisin yhteiskunnan jäseneksi”. Valvotussa koevapaudessa olevat vangit muuttavat asuntoon, joka on rikosseuraamuslaitoksen taholta hyväksytty ja asunnossa asuvat ovat hyväksyneet sen, että vanki tulee siihen asumaan heidän kanssaan. Lapsien mielipiteet on otettu huomioon lapsen iän mukaan. Vankilassa aloitettu valmistelu vangin vapautumiseen aloitetaan jo hyvissä ajoissa ennen vangin vapautumista. Laaditussa vapautumissuunnitelmassa on otettu huomioon vangin tarvitsema apu ja tuki, kun hän lähtee suorittamaan valvottua koevapautta, jotta se onnistuisi mahdollisimman hyvin rikosseuraamuslaitoksen ehtojen mukaisesti. Tarkoituksena on, että vanki sopeutuu hyväksytysti takaisin yhteiskuntaan ja muuttaa elämäänsä siten, ettei rikollisuus enää kuulu elämäntapoihin. Millaisia ongelmia voi eteen tulla Kaikkiin erilaisiin ongelmatilanteisiin ei löydy apua julkisista palveluista, joten henkilökohtaisen tuen antajat löytyvät usein perheen, suvun, ystävien ja naapureiden keskuudesta ja nousevat tärkeään asemaan vangin elämässä [2]. Työskenneltäessä vankeudessa elävien ihmisten kanssa tulee ottaa huomioon hänen itsemääräämisoikeutensa, koska hänellä on oikeus määritellä avun tarjoajat suhteessa hyväksytysti rikosseuraamuslaitoksen sääntöihin. Vankien toimeentulo on turvattu työpaikan avulla tai kuntouttavalla työtoiminnalla, eläkkeellä tai muulla hyväksytyllä tavalla. Lisäksi heille tulee mahdollisesti eri aisantuntijoiden tapaamisia valvotun koevapauden ajaksi [1]. Kontrolli Valvotussa koevapaudessa olevia vankeja valvotaan sähköisillä laitteilla ja heidän liikkuma-alueensa on määritelty. He eivät saa poistua määritetyltä alueelta ja jos he poistuvat siltä, sähköiset laitteet ilmoittavat siitä. Sähköisinä laitteina ovat mukana pidettävät nilkkapanta ja 2-trackpuhelin. Asiantuntijoiden tapaamiset toimivat kontrollina vangeille, sillä jos he eivät mene sovitulle tapaamiselle siitä menee heti tieto vankilaan valvotun koevapauden valmistelijalle. Rikkeistä seuraa aina useimmiten paluu vankilalle, jossa järjestetään kurinpitopalaveri ja hänellä on mahdollisuus antaa vastine siihen, miksi niin oli tapahtunut. Vangin paras tuki valvotussa koevapaudessa Valvotussa koevapaudessa olevat vangit kokevat perheen ja lähiympäristön merkityksen erittäin tärkeänä. Työ on toinen asia, joka koetaan tärkeänä, kuten kaikille muillekin työ on merkityksellinen järjestyksen ylläpitäjä. Säännölliset työajat tuovat elämään tietynlaista rytmiä ja vakautta. Kohdatessa valvotussa koevapaudessa olevan vangin, niin silloin ei pitäisi antaa ennakko-oletusten vaikuttaa siihen, miten tapaaminen onnistuu. Yleensä ennakko-oletukset eivät pidä paikkaansa. Lopuksi Valvottu koevapaus on erittäin hyvä toimintatapa, kun vankeja vapautetaan vankilasta. Tällöin heidän vapautumisensa on suunnitelmallista ja he vapautuvat tuen ja ohjauksen avulla takaisin yhteiskuntaan. Perhettä on kuultu ja ohjeistettu, jos vanki ei noudata sääntöjä, joihin hän itse on kirjallisella allekirjoituksellaan suostunut. Valvotussa koevapaudessa oleva ei ole ilman kontrollia, vaan häntä valvotaan tietynlaisen kontrollin avulla. Marjatta Selkälä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Lapin yliopisto. Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani: Sosiaalisen verkoston tuen ja kontrollin merkitys valvotussa koevapaudessa olevalle vangille. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet:
Vammaiset nuoret kohtaavat ennakkoluuloja eri tahoilta. Ennakkoluulot näkyvät etenkin työelämässä työpaikan saamisen haasteina sekä syrjintänä. Halu elää ihan tavallista elämää Matka nuoruudesta aikuisuuteen on erityinen elämänvaihe, jonka aikana nuoret itsenäistyvät lapsuudenkodistaan. Itsenäistymiseen kuuluvia tapahtumia ovat esimerkiksi koulun päättäminen, ammattiin valmistuminen, omaan kotiin muuttaminen, työelämän aloittaminen sekä parisuhteen ja perheen perustaminen. Nuoret kohtaavat nämä tapahtumat omaan tahtiin, mutta vammaiset nuoret voivat itsenäistymisen aikana kohdata erityisiä haasteita. [1] Vammainen nuori voi tarvita itsenäistymisen tueksi yksilöllisiä palveluita kuten henkilökohtaista apua tai kuljetuspalvelua. Tärkeässä osassa itsenäisen ja vapaan liikkumisen takaamiseksi ovat myös toimivat apuvälineet sekä esteetön ympäristö. Itsemäärääminen on ihmisoikeus Vammaisella nuorella on oikeus päättää ja huolehtia itse omista asioistaan. Tarvittaessa hänelle on annettava tukea päätösten tekemiseen. Itsenäinen päätösten tekeminen elämän pienissä ja suurissa päätöksissä on yksi tärkeimmistä aikuisuuden merkeistä. Monet vammaiset nuoret kuitenkin kokevat, että heidän itsemääräämisensä toteutuminen vaatii heiltä itseltään aktiivisuutta ja ylimääräisiä ponnisteluja. Erityisesti nuoren käytettävissä oleva tieto eri vaihtoehdoista sekä hänen kykynsä verrata eri valintojen vaikutusta omaan elämäänsä edistävät hänen itsemääräämisensä toteutumista. [2] Kenties suurimpana esteenä itsemääräämisen toteutumiselle vammaiset nuoret kokevat ympäristössä vallitsevat asenteet ja ennakkoluulot vammaisuutta kohtaan. Monet vammaiset henkilöt ovat kokeneet itsemääräämisen rajoittamista esimerkiksi perhe- ja työelämään liittyvissä asioissa. Usein loukkauksien syynä ovat ympäristön ahdas tulkinta vammaisen henkilön ruumiillisesta pystyvyydestä sekä vammaisuutta kohtaan asetetut asenteet ja stereotypiat. [3] Läheisten ja ympäristön asenteet edistävät itsemääräämisen toteutumista Vammaisen nuoren itsemääräämistä edistävät perheen ja läheisten kannustaminen ja tuki. Kannustavassa perheessä vammaista nuorta tuetaan oman järjen käyttöön sekä luotetaan nuoren omaan arvioon siitä, pystyykö hän tekemään jotain asiaa vai ei. Itsemääräämistä edistää myös se, että nuoreen suhtaudutaan kuten keneen tahansa ikäiseensä. Kuten muillakin nuorilla, myös vammaisilla nuorilla pitää olla mahdollisuus tehdä myös vääriä valintoja. Vammaisten nuorten itsemääräämistä edistävät etenkin mahdollisuudet osallistua tarvittavin mukautuksin tavanomaiseen opiskeluun, harrastuksiin ja työelämään. Ennakkoluulot rajoittavat usein vammaisia nuoria osallistumasta samaan toimintaan muiden nuorten kanssa, mikä saattaa vaikuttaa siihen, ettei kaikille soveltuvaa yhteistä toimintaa edes järjestetä. [4] Vammaisen henkilön kohdalla hyväkään koulutustausta ei välttämättä takaa koulutusta vastaavaa työtä tai ylipäätään minkäänlaista asemaa työmarkkinoilla [5]. Vammaisilla nuorilla on halu elää tavanomaista elämää ja useimpien päämääränä on päästä esimerkiksi palkkatyöhön. Kuitenkin yhteiskunnassa yhä vallitsevat asenteet ja ennakkoluulot sekä palveluihin liittyvä byrokratia asettavat edelleen esteitä vammaisten nuorten itsemääräämisen toteutumiseksi. Mahdollistamalla vammaisten nuorten näkyminen ja osallistuminen kouluissa työpaikoilla ja harrastuksissa, vähennetään pitkällä aikavälillä myös vammaisten nuorten kohtaamia asenteellisia esteitä. Vammaisten nuorten itsemääräämisen toteutumisen esteenä ovat pohjimmiltaan rakenteelliset ongelmat eivätkä vammaiset nuoret halua tyytyä yhtään sen vähempään kuin muutkaan. Henna Hekkala Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ” Itsemääräämisen edellytykset ja esteet vammaisen nuoren itsenäistyessä”. Tutkielman ohjaajana toimi Mari Kivistö. Lähteet:
Suunnitteletko tekoälyn käyttöönottoa organisaatiossasi? – Huomioi moniammatillisuuden merkitys8/6/2023
Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa tavoittelet jotain tärkeää asiaa. Et pysty saavuttamaan sitä yksin, koska sinulla ei ole kaikkea tarvittavaa tietoa ja osaamista. Sinulla on jotakuinkin tiedossa, millaista apua tarvitsisit tavoitteen saavuttamiseksi. Et kuitenkaan tunne avuntarjoajia etukäteen. Avuntarjoajat eivät edes puhu samaa kieltä kuin sinä. Miten lähtisit purkamaan tilannetta? Tekoälyn käyttöönotto tai ainakin käyttöönoton miettiminen on ajankohtaista monissa julkisen sektorin organisaatioissa [1]. Sairaaloissa tekoälyavusteisilla teknologioilla pyritään erityisesti tehostamaan organisaation toimintaa, jotta hoitohenkilökunnan vähäisestä määrästä huolimattakin potilaat saisivat laadukasta ja oikea-aikaista hoitoa [2, 3]. Tekoälyn käyttöönoton valmistelu vaatii hoitohenkilöstön lisäksi teknologia-alan asiantuntijoiden työpanosta [4]. Monialainen yhteistyö on siis välttämätöntä.
Muodosta tavoite hyvissä ajoin yhteistyökumppaneidesi kanssa Vaikka päämäärä olisi omasta näkökulmasta selkeä, tulee se jakaa myös yhteistyökumppanien kanssa. Mitä aiemmin tämä tapahtuu, sen paremmat edellytykset yhteistyön etenemiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle on. Etenkin jos yhteistyökumppanit eivät ole tehneet aiemmin yhteistyötä keskenään ja työskentelevät eri aloilla, tavoitteista ja niiden saavuttamiseksi tehtävistä toimenpiteistä on hyvä keskustella heti alusta alkaen. Liikkuvaan junaan mukaan hyppääminen voi olla huomattavasti hankalampaa. Älä aliarvioi vuorovaikutuksen merkitystä Yhteisen tavoitteen ja luottamuksen syntymisen kannalta yhteistyökumppaneiden välinen vuorovaikutus on ensiarvoisen tärkeää. Hyvä esimerkki vuorovaikutuksen merkityksestä on se, että yhteistyön osapuolet ylipäätään löytävät yhteisen kielen, jolla kommunikoida. Vaikka osapuolet puhuisivat samaa kieltä, esimerkiksi teknologia-alan ammattisanasto poikkeaa sairaala-alan sanastosta. Ja vaikka osapuolet olisivat oman alansa asiantuntijoita, tietämyksen yhdistäminen vaatii yhteistä keskustelua. Huolehdi tarvittavista resursseista tarpeeksi aikaisin Yhteistyökumppanit eivät välttämättä voi olla yhteistyössä mukana kokopäiväisesti. Niinpä on hyvä sopia tarvittavista järjestelyistä, jotta heidät saadaan mukaan juuri silloin, kun heitä tarvitaan. Muuten vaarana on muutostyön hidastuminen tai jopa pysähtyminen. Resurssien saamisessa auttaa yhteisen tavoitteen selkeys ja se, että tavoite nähdään kaikkien osapuolten kannalta tärkeäksi. Varaudu johtamaan, kun sen aika on Jos kaikki menee hyvin, yhteistyön osapuolet löytävät yhteisen sävelen ja suuntaavat tavoitetta kohti yhdessä. Mikäli yhteistyössä tulee vastaan ongelmia, esimerkiksi henkilöstöresurssit eivät riitä, tarvitaan johtajahahmoa luotsaamaan yhteistyötä eteenpäin. On siis tärkeää ymmärtää, että erilaiset osapuolet tuovat yhteistyöhön sekä hyötyjä että haasteita. Moniammatillisuus on rikkaus erityisesti tekoälyn käyttöönottoon pyrkivissä muutosprosesseissa – yksikään osapuoli ei voi toteuttaa muutosta yksinään. Aikaa taas voi viedä se, että yhteistyön osapuolet löytävät yhteisen kielen tavoitteen muotoilemiseksi ja toteuttamiseksi. Mitä siis mietit, aloita yhteistyö ja keskustelu yhteistyökumppanin kanssa jo nyt! Hanna Korpiaho Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan Yhteistoiminnallinen hallinta tekoälyn käyttöönotossa sairaalaympäristössä. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen. Lähteet: 1. Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2020). Tienviittoja Tulevaisuuteen: Tekoäly ja perusoi- keudet. Tiivistelmä. 2. Väänänen, A., Haataja, K., Vehviläinen-Julkunen, K., & Toivanen, P. (2021). AI in healthcare: A narrative review [version 2; peer review: 1 approved, 1 not approved]. F1000 research, 10, 6. 3. Strohm, L., Hehakaya, C., Ranschaert, E., Boon, W. & Moors, E. (2020). Implementation of artificial intelligence (AI) applications in radiology: hindering and facilitating factors. Innovation and Sustainability; Innovation Studies. European radiology, 30(10), 5525-5532. 4. Sun, T. Q. (2021). Adopting Artificial Intelligence in Public Healthcare: The Effect of Social Power and Learning Algorithms. International journal of environmental research and public health, 18(23), 12682. Osa rehtoreista oli innoissaan uudesta koulustaan, osa kohtasi vaikeuksia.
Tein pro gradu -tutkielman peruskoulun rehtoreiden kokemuksista koulujen lakkauttamisesta. Tutkimuksessani haastattelin kuutta rehtoria. Sen jälkeen analysoin ja litteroin haastattelut. Yleensä rehtori koki tulevasta koululiitoksesta kuullessaan päällimmäisenä tunteena helpottuneisuutta hallinnon yksinkertaistumisesta. Rehtori tosin tunsi myös surua kauniin ja toimivan kyläkoulun lakkauttamisesta. Koulun lakkautusprosessiin saatiin rehtoreiden mielestä tarpeeksi aikaa, mutta toteutus oli epäselvä, koska rehtoreiden esimiehet vaihtuivat tiheään, ja päätös hänen itsensä valitsemisesta liitoskoulun rehtoriksi ja muutosjohtajaksi tuli yllätyksenä. Myös rehtorin valmistelema henkilökunta-aines saattoi vaihtua ylempien tahojen toimesta. Myös henkilökunta koki, ettei rehtori ollut aina riittävästi läsnä, jos eri viikonpäivinä oli tavattavissa eri henkilö. Paljon suunnittelua Valitettava vaikkakin odotettavissa oleva aihe haastatteluvastauksissa olivat kosteusongelmat: lakkautettava koulu saattoi olla homeessa tai liitoskoulun jokin osa, kuten siipi, saattoi olla homeessa. Homevauriot vaikuttivat koulujen sulkemispäätöksiin ja aiheuttivat viivytyksiä liitoskoulujen valmistumisen odottamiseen. Rehtoreilla oli mielestään paljon suunnittelutyötä edessään ennen koululiitosta. Rehtori kantoi huolta koulun toimivuudesta sekä rakennuksena että henkisellä tasolla, oppilaiden ja opettajien näkökulmasta. Rehtorit suunnittelivat mielellään, ja käyttivät siihen paljon aikaa. Kun koulu oli valmis ja opiskelu alkoi, rehtori oli suunnitellut pilkuntarkasti ensimmäiset viikot. Rehtori halusi pitää uutuudenviehätystä pitkään yllä ja välttää arkistumista. Myös opettajat saivat koululiitosprosessin aikana suunnitella ryhmissä uutta kouluaan. Yhteistyövaikeudet voitettiin Uudenlainen ongelma, jota en odottanut, ja jota ei ole mainittu tuntemassani teoriakirjallisuudessa koskaan ennen, olivat vaikeudet ylä- ja alakoulun sijoittumisessa saman katon alle. Ensinnäkin niiden toimintatavat olivat turhan erilaiset. Alakoululaisten oli esimerkiksi pakko mennä ulos välituntisin ja yläkoululaisten ei. Yläkoululaisilla oli myös suurempi vapaus käyttää koulun tiloja. Tästä aiheutui epäselvyyksiä ja jopa epäreiluuden kokemuksia. Myös esimerkiksi opettajilla oli yhteistyöongelmia keskenään niissä kouluissa, joissa oli sekä luokanopettajia että aineenopettajia. Useiden rehtoreiden mielestä luokanopettajat ovat aineenopettajia parempia yhteistyössä, joustavampia ja valmiimpia vetämään erilaisia työyhteisöprojekteja. Rehtorit ehdottivatkin, että aineenopettajien koulutukseen pitäisi jo opiskeluvaiheessa lisätä työelämässä tarvittavia yhteistyö- ja projektityötaitoja pelkän oppiaineen opettamisen lisäksi, jotta opettajat sopeutuisivat paremmin nykykoulun vaatimuksiin. Aina rehtorien omat voimat ja kekseliäisyys eivät riittäneet, vaan rehtorit joutuivat pitämään työyhteisöpalavereita ja jopa turvautumaan työyhteisöpsykologin palveluihin saadakseen yhteistyön toimimaan. Oppilaat sopeutuivat hyvin uuteen kouluun, ja olivat jopa lumoutuneita uusista tiloista. Opettajilla opettajankokousten sekä viikko- ja välituntipalaverien pitäminen helpottui, kun kaikki opettajat olivat yhtä aikaa paikalla. Aluksi opettajat kokivat surua ja kaipuuta vanhalle koululle, mutta jo vuoden päästä he olivat oikein iloisia ja kokivat ”kuuluvansa porukkaan”. Kokemusten sävy vaihteli Osa rehtoreista oli sopeutujia. He suhtautuivat neutraalisti tai lievällä surulla liitokseen, joka hävitti toimivan kyläkoulun. He olivat kohdanneet jonkin verran vastoinkäymisiä koululiitoksessa, mutta kaiken kaikkiaan heistä sai sellaisen kuvan, että he kokivat lopulta liitoksen positiivisena, uutena mahdollisuutena. Osa rehtoreista ja varsinkin yksi oli innostuja. Tällöin rehtori oli innoissaan muutoksesta ja uudesta koulustaan. Hän näki liitoksen yksinomaan positiivisena, ja kannusti kovasti muitakin oppimisyhteisön jäseniä. Hän käytti mielellään aikaa liitoksen suunnitteluun eikä halunnut ottaa paljon tukea vastaan. Tällaisella rehtorilla myös opettajat ja oppilaat suhtautuivat positiivisesti uuteen kouluun. Osa rehtoreista oli lannistujia. He olivat kokeneet jo useita epäonnistuneita koululiitoksia, joista oli jäänyt paha maku suuhun. Heidän kertomuksissaan toistuivat ristiriidat erityisesti opettajien välillä sekä ylä- ja alakoulun välillä. He olivat kokeneet huoltajien ja oppilaiden vastustusta koulun lakkautukseen liittyen. Nämä rehtorit olivat uupuneita, kun joutuivat ”tekemään enemmän työtä samalla palkalla”. Käsky liitokseen tuli ylemmiltä tahoilta, johon rehtorilla ei ollut valtaa vaikuttaa, vaan hän joutui tekemään liitoksen väkisin. Auri Raitio Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Peruskoulun rehtorien kokemuksia koulunlakkautusilmiöstä”. Tutkielman ohjaajana toimi Timo Aarrevaara. Kirjallisuutta: Autti, O. & Hyry-Beihammer, E., K., (2009). Kyläkouluverkko tuhoutumassa. Koulujen lakkauttaminen jatkuu kiivaana. Kasvatus ja Aika 3(4), 49–63. Mitä tarkoitetaan vieraannuttamisella? Millainen kokemus vieraannuttaminen on? Miten vieraannuttamisen voi tunnistaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdin pro gradu –tutkielmaa tehdessäni. Tässä blogitekstissä tuon esiin vieraannuttamiseen liittyvät pääteemat ja johtopäätökset, joita tutkimuksessanikin nousi ilmi. Mitä vieraannuttamisella tarkoitetaan? Vieraannuttaminen on lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, jota tapahtuu vanhempien ero- ja huoltoriitatilanteissa. Lyhykäisyydessään vieraannuttamisessa pyritään kääntämään lapsi toista vanhempaa vastaan. Vanhempi käyttää erilaisia keinoja lapsen vieraannuttamisessa, kuten esimerkiksi manipulointia, yhteydenpidon- ja tapaamisten rajoittamista, toisen vanhemman mustamaalaamista sekä todellisen tilanteen vääristelyä perheen ulkopuolisille henkilöille. Vieraannuttamisen keinoja, ja täten myös vieraannuttamistilanteitakin on monenlaisia. Vieraannuttamisesta saatavaa tietoa on melko vähän, jolloin myös vieraannuttamisen tunnistaminen on vaikeampaa. Usein lapsena vieraannutetut ymmärtävät vasta aikuisuudessaan olleensa vieraannutettuja, tai silloin kun kuulevat vieraannuttamisen käsitteestä. Vieraannuttaminen on piilevä ilmiö, jonka tunnistaminen vaatii vieraannuttamisen uhrien kokemusten kuulemista ja tunnistamista. Miten vieraannuttaminen voidaan sitten tunnistaa? Vieraannuttaminen voi siis ilmetä monella eri tavalla. Vieraannuttaminen voidaan tunnistaa esimerkiksi vieraannuttamisen seurausten kautta. Vieraannuttaminen voi aiheuttaa kauaskantoisia seurauksia, kuten esimerkiksi masennusta, ahdistuneisuutta, luottamusongelmia sekä todellisen tilanteen hahmottamisen vaikeuksia. Vieraannuttamisessa vanhempi pyrkii manipuloimaan ja muuttamaan lapsen käsitystä, tunteita ja ajatuksia todellisesta tilanteesta, jolloin lapsi saattaa vielä aikuisuudessakin kärsiä vaikeuksista käsittää omaa todellisuuttaan ja ajatteluaan. Vieraannuttamisen kokemuksen ymmärtäminen edesauttaa esimerkiksi ammattilaisten, vieraannutetun, mutta myös vanhempien mahdollisuutta tunnistaa ja puuttua vieraannuttamiseen. Vieraannutetun lapsen kokemuksen tunnistamisessa vieraannuttajavanhempi saattaa tunnistaa vieraannuttamisen ja täten lopettaa oman toimintansa. Vieraannuttajavanhempi, mutta myös lapsi itse voivat seuraavien tekijöiden kautta tunnistaa vieraannuttamisen:
Vanhemmilla on molemmilla mahdollisuus tarkkailla toimintaansa ja lapsen käyttäytymisen muutosta. Koen, että ammattilaisilla on myös tärkeä rooli vieraannuttamisen tunnistamisessa, mutta myös vanhempien opastamisessa jo erotilanteen alkuvaiheella. Ammattilaiset voivat ottaa vieraannuttamisen tunnistamisessa huomioon seuraavat asiat:
Mitä siis opimme? Kuten varmasti jokainen voi päätellä, vieraannuttamisen tunnistaminen ei ole helppoa eikä siihen ole yhtä ja ainoaa keinoa. Kuitenkin erilaiset vieraannuttamisen keinot ja seuraukset voivat ohjata meitä helpompaan tunnistamiseen. Vieraannuttaminen on aina tärkeä ottaa puheeksi erotilanteita käsitellessä, sillä sen haitallisuus voi vaikuttaa vielä monien vuosienkin päästä. Lopuksi vielä tärkein muistutus vanhempien erotilanteisiin: Vanhempien katkeruus ja tunnekuohut eivät saa viedä lapsen etua ja oikeutta molempiin vanhempiin. Elisabeth Mäntynen
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Lapsena vieraannutettujen aikuisten kokemuksia vieraannuttamisesta”. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Oletko koskaan jumittunut pohtimaan sanavalintoja tai viestin muotoilua laittaessasi professorille sähköpostia? Entäpä oletko koskaan käyttänyt erilaisia emojeja viestitellessäsi kavereidesi kanssa? Jos vastasit kyllä, olet kenties huomaamattasi ottanut roolin digitaalisen sosiaalisen vuorovaikutuksen näytelmässä ja tehnyt kasvotyötä. Digitaalisesti välittynyt sosiaalinen vuorovaikutus Digitaalisesti välittynyt sosiaalinen vuorovaikutus on hiipinyt arkeen esimerkiksi puhelimien ja tietokoneiden kautta. Digitaalista vuorovaikutusta tapahtuu erityisesti verkkopeleissä, joissa pelaajat toimivat yhteistyössä ja muodostavat monenlaisia sosiaalisia suhteita. Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani massiivisen monen pelaajan verkkoroolipeli World of Warcraftissa tapahtuvaa sosiaalista vuorovaikutusta. Kuva: Veera Turtiainen
Verkkopelin digitaaliset rajat World of Warcraftissa pelaajat toimivat digitaalisessa ympäristössä pelihahmojensa kautta ja ovat vuorovaikutuksessa muiden pelaajien kanssa hahmonsa liikkeiden, eleiden ja kykyjen sekä keskusteluikkunaan kirjoitetun tekstin kautta. Peliin koodattu toimintaympäristö rajaa pelaajien välistä vuorovaikutusta niin, että kasvokkaiselle vuorovaikutukselle tyypilliset ominaisuudet kuten eleet, ilmeet ja intonaatio saavat yksinomaa digitaalisessa vuorovaikutusympäristössä ja verkkopeleissä ilmeneviä ominaisuuksia. Digitaalisesti muotoutunut vuorovaikutus Ihmisillä on tapana muovata käytöstään erilaisissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa antaakseen itsestään halutun kuvan toisille ihmisille. Sosiologi Erving Goffman [1] kutsuu tätä käytöksen strategisuutta kasvotyöksi. Yksilöt ottavat myös vuorovaikutuksessa rooleja, jotka kuvastavat yksilön identiteettikäsitystä, muiden yksilölle asettamia odotuksia sekä tilanteelle tyypillisiä käyttäytymissääntöjä. Kasvotyö ja otetut roolit muodostuvat näytelmäksi, jossa osanottajien omaksumat vuorovaikutuskäytännöt toteutuvat. [1]. Mutta mitä tapahtuu, kun vuorovaikutus ei olekaan fyysistä ja käsinkosketeltavaa, vaan digitaalisesti välittynyttä? Toinen pelaaja on juuri pelastanut pelaajahahmoni täpärältä kuolemalta. Heilutan hahmoani villisti siksakissa, hyppään muutaman kerran ja lopulta kirjoitan keskustelukenttään komennon /ty (sanoista thank you). Hahmoni kiittää komennolla toista pelaajaa, joka vastaa siihen kumarrus-komennolla, ja tiemme erkanevat. Toisessa tilanteessa keskusteluikkunassa pohdittiin killan eli pelaajien muodostaman ryhmittymän tulevaisuudenkuvaa. Killan johdossa toimivan pelaajan käyttämät sana- ja hymiövalinnat ovat luoneet hänestä kuvaa ylimielisenä ja passiivis-aggressiivisena henkilönä, mikä on laskenut kiltalaisten tyytyväisyyttä killan toimintaan. Pelaajien välisessä vuorovaikutuksessa siis esiintyy erilaista elekieltä, ja kirjoitetusta tekstistä ja hymiöistä vedetään johtopäätöksiä toisen aikeista ja persoonasta. Väitän tutkielmassani, että digitaalisissa peleissä esiintyy kasvotyötä, rooleja ja dramaturgiaa, ja että niiden olemassaoloa voidaan havaita tarkastelemalla pelaajien välistä vuorovaikutusta. Veera Turtiainen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Verkkoroolipelin digitaalisen sosiaalisuuden rakentuminen – Autoetnografia sosiaalisesta vuorovaikutuksesta pelissä World of Warcraft: Classic”. Tutkielman ohjaajana toimivat Heikki Huilaja ja Leena Suopajärvi. LÄHDE 1. Goffman, Erving (2012) Vuorovaikutuksen sosiologia. Tampere: Vastapaino. Sairauspäivärahan lisäselvityspyyntöjen vähentäminen sujuvoittaa Kelan asiakkaan palveluprosessia6/6/2023
Sairauspäivärahassa pyydettävät lisäselvitykset vähenevät ratkaisuasiantuntijoiden mukaan yhteistyöllä, asiakkaan vastuun lisäämisellä, järjestelmien ja hakemusten parantamisella sekä ratkaisukäytäntöä sujuvoittamalla. Yhteistyön merkitys julkisessa palvelussa
Julkisten palveluiden tuottamiseen on kiinnitetty viime aikoina entistä enemmän huomiota. Resurssien väheneminen ja kansalaisten odotukset laadukkaista palveluista ovat vieneet julkisten palveluiden kehityssuuntaa kohti yhteistyötä. Julkiset palvelut perustuvatkin yhä enemmän yhteistyöhön, jossa painottuvat yhteistoiminta, verkostot ja kumppanuudet. Yhteistyön näkökulmasta kansalainen on osa yhteistuotantoa virastojen ja muiden yhteistyökumppaneiden sekä verkostojen kanssa [1]. Eri toimijat tekevät yhteistyötä jakaakseen tietoa, välttääkseen päällekkäisyyksiä ja ennen kaikkea luodakseen yhdessä ratkaisuja yhteisiin ongelmiin [2]. Pro gradu -tutkielmassani yhteistyö osoittautui osaksi ratkaisua sairauspäivärahan lisäselvitysten vähentämiselle ja asiakkaan palveluprosessin sujuvoittamiselle. Terveydenhuollossa voitaisiin esimerkiksi ohjeistaa asiakasta sairauspäivärahaan liittyvistä asioista ja kertoa tarkemmin sairauden aiheuttamasta työkyvyttömyydestä, jolloin asiakas ymmärtäisi paremmin lähtökohdat sairauspäivärahan hakemisessa. Henkilöasiakkaille toivottiin enemmän vastuuta liitteiden toimittamisesta, määräaikojen noudattamisesta ja tietojen oikeellisuudesta. Kelan yhteistyö työnantajien kanssa sisältyi erityisesti sairauspäivärahan hakemiseen liittyvän tiedon lisäämiseen. Yhteistyön kulmakivenä onkin julkisten palvelujen käyttäjien sitoutuminen palvelun tuottamiseen ja toimittamiseen. Yhteistyöhön sitoutuminen saa aikaan kansalaislähtöisempiä palveluita, läpinäkyvyys lisääntyy, käsityserot palvelun käyttäjän ja palvelutarjoajan välillä vähenevät ja kansalaislähtöisemmät palvelut tehostavat tuottavuutta [3]. Haasteet yhteistyön toteutumiselle Yhteistyön toteutuminen ei ole ihan mutkatonta. Tutkimuksissa on nostettu esiin kansalaisten yhtäläisten oikeuksien heikkeneminen julkisiin palveluihin. Yhteistuotanto voi jakautua epätasaisesti esimerkiksi syrjäytymisestä tai varattomuudesta johtuen [4]. On tärkeää tunnistaa, että kansalaiset voivat vastustaa julkisia palveluita mm. maksamiseen liittyvissä kysymyksissä, liiallisesta byrokratiasta, ajan puutteesta tai järjestelmästä muodostuvista kielteisistä käsityksistä [3]. Yhteistyötä voi hidastaa sidosryhmien ja yhteistyökumppaneiden hajanaisuus sekä erilaiset käsitykset yhteistyön toteutumisesta. Lisäksi haasteita yhteistyölle voi aiheuttaa organisaation puolelta tekniikan tai asiantuntemuksen puute. Edellä esitettyjä haasteita on tunnistettu myös tutkielmassani. Lisäselvityspyyntöjä hidasti asiakkaiden haluttomuus käyttää sähköisiä kanavia sekä yhteystietojen puuttuminen. Ratkaisuasiantuntijoiden osaamattomuudella oli negatiivinen vaikutus yhteistyöhön, kun lisäselvityspyynnöt esitettiin epäselvästi tai annetut päätökset olivat virheellisiä. Sairauspäivärahahakemuksen puutteellinen täyttäminen ja tietojen odottaminen kolmansilta tahoilta kuten yhteistyökumppaneilta ja työnantajilta osoittivat myös yhteistyöhön liittyvistä haasteista. Prosessien tarkastelu auttaa tunnistamaan palvelun kehittämiskohteet Julkisyhteisöjen haasteena on organisaatioiden ja sen prosessien kehittäminen sekä johtaminen niin, että palvelun käyttäjät todella kokevat palveluun liittyvien tavoitteiden toteutuneen [5]. Prosessien kartoittamisella saadaan selkeä kuva nykytilasta, toimintosarjojen mukana olevista tahoista, mitä toiminnoista seuraa sekä toimintojen järjestys eli miten työnelementit siirtyvät toiminnosta toiseen [6]. Prosessinäkökulmasta tutkielmassa tunnistettiin mm. järjestelmien, hakemusten ja etuusratkaisukäytäntöjen kehittämisen tarvetta. Nämä kehittämistoimenpiteet sujuvoittaisivat asiakkaan palveluprosessia, kun esimerkiksi suorasiirrot tulisivat nopeammin eri laitosten väliltä Kelan järjestelmiin näkyviin tai asiakkaalle lähtisi automaattisesti muistutus puuttuvista liitteistä. Lisäksi hakemuksien selkeyttäminen ja ratkaisukäytäntöjen sujuvoittaminen ovat osa lisäselvityspyyntöjen vähentämisen ratkaisua. Onkin tärkeää huomata kokonaisuus asiakkaan palveluprosessin ympärillä. Lisäselvityspyyntöjen vähentäminen muodostuu useammasta kehittämiskohteesta, joihin keskittymällä saadaan aikaan sujuvampaa palvelua asiakkaalle. Veera Kemell Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Asiakkaan palveluprosessin sujuvoittaminen Kelan Pohjoisessa vakuutuspiirissä”. Tutkielman ohjaajana toimi Timo Aarrevaara. Lähteet 1. Osborne, S., Radnor, Z. & Nasi, G. (2013). A new Theory for Public Service Management? Toward a (Public) Service-Dominant Approach. American Review of Public Administration, 43 (2), 135–158. 2. Torfing, J., Sørensen, E. & Røiseland, A. (2019). Transforming the public sector into an arena for co-creation: Barriers, drivers, benefits and ways forward. Administration & Society, 51 (5), 795–825. 3. Baptista, N., Alves, H. & Matos, N. (2020). Public Sector Organizations and Cocreation With Citizens: A Literature Review on Benefits, Drivers, and Barriers. Journal of Nonprofit & Public Sector Marketing, 32(3), 217–241. 4. Kinder, T. & Stenvall, J. (2023). A critique of public service logic. Public Management Review, 1-23. https://doi.org/10.1080/14719037.2023.2182904 (haettu 1.6.2023) 5. Grönroos, C. (2019). Reforming public services: does service logic have anything to offer? Public Management Review, 21(5), 775–788. 6. Alford, J. & Yates, S. (2014). ”Mapping Public Value Processes.” International Journal of Public Sector Management, 27 (4), 334–352. Työnhakijalla voi olla vaikka minkälaista huippuosaamista, mutta työnantajaa kiinnostaa, miten osaamista pystytään soveltamaan käytäntöön. Haetaan hyvää tyyppiä
Joskus osaamisen vain tunnistaa ja henkilövalinta voi perustua intuitioon. Onnistunut rekrytointi voi olla seurausta hyvästä tuurista, mutta vaatii useimmiten strategista suunnittelua, organisaation osaamisen ja tarpeiden tuntemista, tehtäväkohtaista tietämystä, lainopillista ja henkilöstöhallintoon liittyvää osaamista ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia [1]. Organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden osaamisista koostuu ainutlaatuinen yhdistelmä kyvykkyyttä, joka auttaa organisaatiota saavuttamaan tavoitteensa. Voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa tulos on suoraan yhteydessä työntekijöiden taitoihin ja asenteisiin, joten rekrytoinnit ovat varsin strategisia prosesseja [2]. Rekrytointi ei ole vain uuden osaamisen hankkimista, vaan se vaikuttaa laajasti koko työyhteisöön ja työn kehittämiseen. Sellainen hyvä tekijä, joka täydentää sopivasti työyhteisöä Rekrytoinnissa aina kyse myös yksilön soveltuvuudesta toimintaympäristöön. Hyväkään tyyppi ei pärjää, jos hänen ja sidosryhmien odotukset ja tarpeet eivät kohtaa. Koulutuksella hankittu kelpoisuus eli ammattialakohtaiset osaamiset ovat edellytys viran saamiselle. Yleisiä työelämäosaamisia painotetaan yhä enemmän ja erityisesti vuorovaikutustaidot kasvattavat merkitystään. Monessa työssä vuorovaikutukseen pääseminen on edellytys muiden taitojen käyttämiselle. Työntekijällä voi olla vaikka minkälaista huippuosaamista, mutta työnantajan näkökulmasta se menee hukkaan, jos sitä ei pääse tai pysty soveltamaan käytännön tilanteissa. Tää ei oo niinku mun juttu Yhteiskunnallisten normien merkitys vähenee ja ihmiset tekevät valintoja yhä enemmän omista subjektiivisista tarpeistaan käsin [3]. Elämäntavassa ja katsomuksissa tehdään yksilöllisiä ratkaisuja eikä työtäkään tehdä pelkästään toimeentulon vuoksi. Työelämältä halutaan vapautta, merkityksellisyyttä ja mahdollisuuksia kehittää omaa itseään ja omaa osaamistaan. Sitoutuminen työnantajaan vähenee myös siksi, että työelämä on muuttunut pirstaleiseksi ja lineaariset, saman työnantajan palveluksessa tehdyt työurat ovat yhä harvinaisempia. Työn merkityksellisyys on tärkeä motivaatiotekijä, mutta työssä ei voi keskittyä vain itselle merkityksellisiin tehtäviin. Rekrytointitilanteessa on tärkeä varmistaa, että työnantajan ja -tekijän arvot ja odotukset kohtaavat, jotta työntekijä pystyy sitoutumaan organisaation strategiaan ja suuntaamaan resurssinsa tavoitteiden mukaiseen toimintaan. Lopuksi vinkki työnhakijoille: satsatkaa hakemustekstin kirjoittamiseen! Mielikuvat, odotukset ja intuitio lähtevät rakentumaan ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien. Työnantajat lukevat hakemuksianne suurella mielenkiinnolla ja tekevät ensimmäiset valintansa niiden perusteella. Hyvä teksti on ytimekäs ja informatiivinen, liian pitkä ja rönsyilevä kääntyy nopeasti itseään vastaan. Taru Pisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Seurakuntapastoreiden rekrytointiprosessi osana osaamisen johtamista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa”. Tutkielman ohjaajana toimi Marjo Suhonen. Lähteet 1. Viitala, R. (2021). Henkilöstöjohtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. (1. painos). Edita Publishing Oy. 2. Baluch, A. M. & Ridder, H. (2021). Mapping the Research Landscape of Strategic Human Resource Management in Nonprofit Organizations: A Systematic Review and Avenues for Future Research. Nonprofit and voluntary sector quarterly, 50(3), 598-625. doi:10.1177/0899764020939653 3. Salomäki, H. (2022). Suomalaisten ikä- ja sukupuolierot uskonnollisuudessa 2000-luvulla. Teoksessa Salminen, V.-M. & Huttunen, N. (toim.) Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa. Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 137. 228–257. Kirkon tutkimus ja koulutus. https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset%20ja%20julkaisut/r/4292/viewmode=previewview |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |