Nykyään lastenvalvoja tunnetaan, jos tunnetaan, erolasten huollon sovittelijana. Etenkin kun vanhempien välit ovat riitaisat. Ammatin synnyllä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä avioerolasten ja heidän huoltonsa kanssa. Synnistä syntyneen uskottu mies, edun ja oikeuksien valvoja ja elatuksen perijä Vuosisata sitten naisen pahin kohtalo oli saada avioliiton ulkopuolinen lapsi, tällöin äiti ja lapsi kohtasivat moraalisen tuomion sekä aineellista hätää. Isät pystyivät pakenemaan vastuutaan vain katoamalla näköpiiristä. Aviottomat lapset olivat synnistä syntyneitä, joten kristillisen yhteiskunta katsoi heidän heikomman aseman olevan oikeutettu. Aviottomien lasten lapsikuolleisuus oli korkea ja elinolot surkeat. Yhteiskunnan oli puututtava tähän ja aviottomien lasten puolestapuhujaksi perustettiin 1922 laissa (Laki avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista) lastenvalvojan virka. Lastenvalvojan tehtävänä oli toimia aviottoman lapsen uskottuna miehenä, valvoa lapsen etua ja oikeutta sekä periä elatus aviottoman lapsen äidin makaajalta. Koettiinko lapsien elinolojen kohentamisen olevan välttämätöntä lapsien itsensä vuoksi vai siksi, että yhteiskuntaan tarvittiin halpaa työvoimaa, tavoiteltiin pahatapaisten lasten ja rikollisuuden vähentämistä tai köyhäinhoidon menojen pienentämistä? Yhtä kaikki, ensimmäinen askel aviottomien lasten olojen parantamiseksi oli tehty. Aviottomien lasten asema ei kuitenkaan uudesta laista ja virasta huolimatta juurikaan kohentunut. Laki edelleen jätti aviottomat lapset huonompaan asemaan kuin aviolapset, makaajalle lankesi vain velvollisuuksia eikä oikeuksia sekä makaajia oli vaikea tavoittaa tai heillä ei ollut varallisuutta maksaa elatusta. On myös todettava, että lastenvalvojan viralle ei oltu asetettu minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia. Virassa pystyi toimimaan niin virkamies, maanviljelijä, poliisi kuin eläkeläinen, kuka vaan kuka suostui viran ottamaan vastaan. Mielellään ”elämän kovan koulun” käynyt henkilö, joka oli lannistumaton ja lapsirakas, juridinen taipumus oli hyvästä. Avioliiton asema heikkenee Teollistuminen ja kaupungistuminen ravisteli pitkään vallalla ollutta familistista perhekäsitystä, jonka mukaan vain kerran rakastutaan ja mennään naimisiin, lapsia hankitaan paljon, äiti jää lasten kanssa kotiin ja avioliiton päättää ainoastaan puolison kuolema. 1960-luvulla individualistinen perhekäsitys otti sijaa, ja sen mukaan voidaan rakastua useasti ja nämä suhteet päätyvät tai eivät avio– tai avoliittoon, lapsia hankitaan vähän ja äitien työelämässä olemista tuetaan ja suhde kestää niin kauan kuin osapuolilla on siinä hyvä olla. Asenneilmaston muutoksen lisäksi myös naisten, äitien, ansiotyö lisääntyi, jolloin ainoa elatus ei enää tullut avioliiton kautta ja tämä kasvatti avioerojen määrää huomattavasti. Avioerojen ja täten avioerolasten lisääntyessä tuli ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi kyseisten lasten elatuksesta sopiminen. Tämän myötä lastenvalvojan virka ulottui vuoden 1975 isyyslain myötä koskemaan myös avio- tai asumuserolasten elatuksesta sopimisen. Lakiuudistusten taustalla ollut ajatus yhdenvertaisuudesta eri perhemuotojen välillä. Lastenvalvojan viralle ei lakimuutostenkaan myötä pystytty asettamaan kelpoisuusvaatimuksia. Juridinen pätevyys tai lainopillinen tuntemus oli hyvästä mutta ei vaatimus. Lopulta pätevyydeksi säädettiin sosiaalihuollon hallinnon virkamiehen pätevyys eli sosiaalihuoltajan tutkinto tai muu tutkinto. Huollon sovittelijaksi Lapsen huollosta sovittaessa Suomessa ei ole koskaan kumpaakaan sukupuolta suosittu. Kuitenkin lapsen edun ihannetulkinta on ollut äidin hoiva. Vuosien 1930–1965 korkeimman oikeuden ratkaisuissa huolto määrättiin isälle vain mikäli äiti oli syyllinen avioeroon ja tällöinkin vain mikäli syyllisyys osoitti moitittavuutta äidin roolissa. Äidin ensisijaisuus lapsen huoltajana ja kasvattajana alkoi kuitenkin väistymään 1970-luvun lopulla, kun tasa-arvovaatimukset ja lapsen etu -periaate saivat sijaa. Ennen vuoden 1983 lakiuudistusta huolto oli mahdollista määrätä vain toiselle vanhemmista, lakiuudistuksen jälkeen yhteishuoltajuus oli vihdoin mahdollista. Yhteishuollolla tavoiteltiin, ja saavutettiin, yhdenvertaisuus au-lasten ja aviolasten huollossa sekä lapsen edun ensisijaisuus. Yhteishuolto oli tutkimuksien mukaan lapsen edun mukaista. Yhteishuolto lisääntyikin huomattavasti lakiuudistuksen jälkeen. Nykyään lastenvalvoja toimii perheoikeudellisessa yksikössä, jonka tehtäviin kuuluu turvata lapsen oikeus isyyteen, elatukseen, huoltoon ja vanhempien tapaamiseen. Lastenvalvojan luona asioidaankin etenkin juuri erotilanteissa ja lapsen huollosta ja elatuksesta sovittaessa. Lastenvalvojan työtä määrittelee monet lait kuten vanhemmuuslaki, laki lapsen tapaamisesta ja huollosta, sosiaalihuoltolaki sekä monet muut. Lastenvalvojan kelpoisuusvaatimuksena on nykyisin sosiaalityöntekijän tutkinto tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kuten sosionomi YAMK tai ylempi oikeustieteen tutkinto. Vaikka laki ei ole koskaan suosinut huollossa kumpaakaan sukupuolta on edelleen vallalla käsitys, että huoltoriidassa äidillä on paremmat mahdollisuudet saada huoltajuus tai lähivanhemmuus. Onko lastenvalvoja täysin irrottautunut äitimyytin vallasta? Lastenvalvojan asiantuntijuudella on tässä suuri rooli. Maria Lundström Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Lastenvalvoja – turvaamassa lasten oikeuksia elämään, elatukseen ja kahteen vanhempaan. Tutkielman ohjaajana toimi Harri Jokiranta. Kirjallisuutta:
Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |