Perhehoitajina toimivat isovanhemmat kohtaavat tehtävässään ainutlaatuisia haasteita tasapainotellessaan julkisen hallintotehtävän, yksityisen perhe-elämän, lastensuojelun sijaishuollon ja perhesuhteiden välillä. Pro gradu -tutkielmani keskittyi isovanhempien kokemuksiin huostaanotetun lapsenlapsensa perhehoitajuudesta. Tutkielman teoreettinen taustoitus koostui isovanhemmuuden tarkastelusta perheyksikössä, yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti sekä lastensuojelun ja sukulaissijoituksen viitekehyksissä. Tutkielmassa haastattelin seitsemässä haastattelussa yhteensä yhdeksää perhehoitajana toimivaa isovanhempaa ja aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimukseni tulokset jakautuivat kolmeen pääkategoriaan:
Perhehoitajuuden merkityksellisyys Perhehoitajuus merkityksellistyi isovanhempien kertomuksissa perhehoitajaksi tuloon ja perhehoitajana oloon. Lastenlasten tilanteisiin liittyi isovanhempien kokemuksissa vahvoja tunnelatauksia. Perhehoitajaksi ryhtyminen näyttäytyi isovanhemmille itsestään selvänä, vaikka isovanhemmat eivät aina tulleet arvioiduksi soveliaaksi perhehoitajaksi. Perhehoitajuus aiheutti useita muutoksia isovanhempien arkeen, jotka ilmentyivät hyppynä takaisin pikkulapsiarkeen. Uusi tilanne toi myös uusia vastuita ja velvollisuuksia isovanhemmille. Isovanhemmat toivat esiin vahvaa sitoutumista perhehoitajuuteen, lapsenlapseen ja tämän tulevaisuuteen. Monimutkaiset perhesuhteet Monimutkaiset perhesuhteet määrittyivät isovanhemman rooliin ja identiteettiin sekä suhteeseen huostaanotetun lapsenlapsen vanhempaan ja suhteeseen läheisverkostoon nähden. Isovanhemmat toivat esiin vaikeuksia kasvattajan, isovanhemman ja perhehoitajan roolien välisen tasapainon löytämisessä. Perhehoitajuus vaikutukset ulottuivat laaja-alaisesti perhesuhteisiin. Suhteet lapsenlapsen vanhempaan olivat usein muuttuneet toissijaisiksi, ja suhteisiin liittyi erilaisia tunteita, traumoja ja kipeitä muistoja. Suhteet vanhempiin vaativat isovanhemmilta rajanvetoja oman emotionaalisen hyvinvoinnin vuoksi. Tästä huolimatta isovanhemmat pyrkivät perhehoitajan roolissa neutraaliuuteen. Perhehoitajuus aiheutti myös isovanhempien läheisverkostossa erilaista suhtautumista ja reaktioita, jotka vaativat työstämistä. Perhehoitajuuden tuki Perhehoitajuuden tuki sai kaksi merkitystä isovanhempien kokemuksissa, nimittäin työntekijöiden vaihtuvuuden ja lastensuojelun huono tilanne sekä tuen erilaiset muodot. Perhehoitajuuden tukeen vaikuttivat olennaisesti sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ja työntekijöiden roolien epäselvyys. Sosiaalityöntekijän pysyvyys näyttäytyi suurena etuoikeutena ja kokemukset vaihtuvuudesta määrittyivät väistämättä negatiivisiksi. Pysyvät sosiaalityöntekijät mahdollistivat luottamuksellisen työskentelysuhteen rakentumisen. Suurin tuen tarve näyttäytyi perhehoitajuuden alkutaipaleella, eikä tuki ollut usein vastannut isovanhempien tarpeita. Tärkeimpänä tuen muotona näyttäytyi vertaistuki. Lopuksi Tässä tutkielmassa isovanhempien vahva ja ehdoton sitoutuminen lapsenlapseen oli merkittävää. Isovanhempien kokemuksissa lapsen etu näyttäytyi läpileikkaavana ja kokonaisvaltaisesti toimintaa ohjaavana. Sukulaissijoitus ei kuitenkaan ole ongelmaton ratkaisu lapsen sijaishuollon järjestämiseksi. Isovanhempi, vanhempi ja lapsi muodostavat aina kolmikon eri tavoin toimivista suhteista. Lapsen sijoitus isovanhemmille muuttaa tämän kolmikon dynamiikkaa. Muutos ilmentyi tässä tutkielmassa kokemuksina monimutkaisista perhesuhteista. Onnistuneet suhteet eivät ole automaatio, vaan vaativat aktiivista työskentelyä. Siten sosiaalityöntekijänä on oltava rohkeutta astua monimutkaiseen perhesysteemiin. Päästäkseen kiinni monimutkaiseen perhesysteemiin vaaditaan avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen muodostumista sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välille. Edeltävää helpottaisi sosiaalityöntekijöiden pysyvyys. Tässä tutkielmassa tarvittava tuki ilmentyi tiedollisina tarpeina ja lapsen sijoitukseen ja huostaanottoon liittyvän kriisin tunnetyönä. Tämän vuoksi perhehoidon tuen suunnittelua tulisi kehittää sukulaissijoitukseen kiinnittyvien teemojen ja yksilöllisten tarpeiden näkökulmista. Isovanhempana perhehoitajaksi päätyminen ei ole yksiselitteistä ja prosessiin vaikuttavat useat tekijät. Tutkielmani kuitenkin osoittaa, että sukulaissijoitukseen isovanhemmille sijaishuollon muotona kannattaa panostaa. Anni Virta Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Isovanhempien antamat merkitykset perhehoitajuudelle. Kuva: Pixabay
Kirjallisuutta Andersen, Signe Hald & Fallesen, Peter 2015: Family matters? The effect of kinship care on foster care disruption rates. Child abuse & neglect, 48. 68–79. Bundy-Fazioly, Kimberly & Fruhauf, Christine A. & Miller, Jacque L. 2013: Grandparents Caregivers' Perceptions of Emotional Distress and Well-Being. Journal of Family Social Work 16 (5). 447–462. Farmer, Elaine & Moyers, Sue 2008: Kinship care: Fostering effective family and friends placement. Jessica Kingsley Publishers. Lontoo. Gair, Susan & Zuchowski, Ines & Munns, Lynn & Thorpe, Ross & Hendersson, Debbie 2018: Grandparents Matter: Optimizing Grandparents' Involvement After Child Safety Concerns. Child & Family Social Work 23 (4). 684–692 Kallinen, Kati 2017: Sukulaissijoitus lapsen näkökulmasta. Janus vol. 25 (3). 208–223. Kallinen Kati 2020: Family relationships of Children in kinship foster care. Nordic Social Work Research. https://doi.org/10.1080/2156857X.2020.1734064 Koisti-Auer, Anna-Liisa 2006. Suku antaa – suku haastaa. Katsaus sukulaissijoituksista tehtyihin tutkimuksiin. Pesäpuun – lehti. 1/2006. 3. Vuolukka, Kaisa 2015: Sydämestä syntynyt. Sukulaissijaisvanhemmuuden erityisyys perhehoidossa. Ammatillinen lisensiaatintyö. Sosnet. Lapin yliopisto. https://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=6e801b24-7b5a-48a3-9326-17db341fa820. Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |