Projekteista on tullut viimeisten vuosikymmenten aikana erittäin suosittu työ- ja organisoitumismuoto, jonka myötä projektityö koskettaa yhä useampaa suomalaista työikäistä. Syitä projektityön suosion kasvuun on monia, joista olennaisin varmaankin on markkinoiden tehostamistarpeet ja kilpaileminen. Suosion kasvussa on otettu huomioon liiketoiminnan intressit ja tarpeet, mutta millaisia merkityksiä muutoksella on ollut tavallisten työntekijöiden näkökulmasta? Ovatko projektityöntekijät olleet tämän työelämän murroksen voittajia vai häviäjiä? Perheellisten projektityöntekijöiden tapoja puhua työstään Pro gradu -tutkielmassani tutkin millaisia merkityksiä projektityö saa suomalaisten perheellisten projektiyöntekijöiden puheessa. Tutkimus tuotti kolme erilaista puhumisen tapaa eli diskurssia: näennäisen vapauden diskurssi, epävarmuuden normalisointi -diskurssi ja käypäläisdiskurssi. Diskurssit avaavat perheellisten projektityöntekijöiden näkemyksiä niin projektityöstä kuin sen laajemmista merkityksistä elämäänsä. Näennäinen vapaus
”Musta on kiva se, että voi elää semmoista näennäistä vapautta ja semmoista, että periaatteessa pystyy irtautuu helposti. Voidaan pitää pidempiä viikonloppuja ja saan suhteellisen helposti lomaa, jos tarvitsee. Sitten taas vastaavasti niin kun sanoin, niin pystyy ottaa ne työt mukaankin taas.” Näennäisen vapauden diskurssissa perheelliset projektityöntekijät arvostivat projektityön suomaa mahdollisuutta tehdä työtä hyvinkin itsenäisesti. Projektin alussa projektisuunnitelma antaa työntekijöille työtä ohjaavat suuntaviivat ja raamit, jonka puitteissa työ tulee suorittaa kohti asetettua tavoitetta. Projektityöntekijät saavat itse suunnitella ja toteuttaa arkipäivästä työtään haluamallaan tavalla eikä heitä juurikaan valvota esimerkiksi työajanseurannan keinoin. Tästä syntyy heille vapauden vaikutelma. Koettujen vapauksien myötä projektityöntekijät kokevat, että heidän tulee työstänsä ottaa henkilökohtaista vastuuta, jolloin koetut vapaudet muuttuvatkin näennäiseksi vapaudeksi. He alkavat kurinalaisesti seuraamaan ja valvomaan omaa työtänsä, joustaen omasta perhe- ja vapaa-ajastaan. Epävarmuuden normalisointi ”…kieltämättä nyt kun voin myöntää sen, että tää on lohdullista, että on alku ja loppu siinä mielessä, että jos on paska projekti niin sehän loppuu, mutta jos se ois kokoaikaa pysyvä niin se ois tosi sitovaa. Semmoista niin kun minä jotenkin nautin siitä, että asioilla on alku ja loppu, vaikka se ahistaakin, että mitä sen jälkeen tapahtuu” Projektien yksi ominaispiirre on niiden määräaikaisuus. Projekteiksi ei lasketa työtä, joka on jatkuvaa tai joka toistuu samanlaisena yhä uudestaan. (Artto ym. 2008, 26–27.) Tästä seuraa, että projektityöntekijän työsuhde voi olla toistuvasti katkolla tai heidän tehtävänkuvansa jatkuvassa muutoksessa. Työ on siis epävarmaa, millä on kauaskantoisia vaikutuksia myös työn ulkopuoliseen elämään. Erityisesti taloudellinen epävarmuus saa projektityöntekijät tarkoin pohtimaan elämäänsä koskettavia isoja päätöksiä kuten perheen perustamista. Epävarmuutta kuitenkin pyritään myös normalisoimaan ja jopa puolustamaan. Projektit on hyväksytty vallitseviksi työ- ja organisoitumismuodoiksi, jolloin myös työn epävarmuus normalisoidaan. Lisäksi epävarmuudet voivat olla myös työn suola, sillä määräaikaisuus takaa vaihtelevammat ja monipuolisemmat työtehtävät sekä mahdollisuuden odottaa kenties vielä parempaa projektia. Käypäläisyys ”Eli vaikka siihen työyhteisöön otetaankin kivasti mukaan, niin kaikki kuitenkin tiedostaa sen tosiasian, että on niin kun rajatun ajan siellä olemassa. Elikkä tavallaan semmoinen itsenäisyys ja yksinäisyys on siinä työpäivässä läsnä.” Käypäläisyydellä on historiassa tarkoitettu henkilöä, jolla ei ole ollut vakinaista asuinpaikkaa tai henkilöä, joka on työnsä vuoksi joutunut vaihtamaan kotiaan useaan otteeseen. Käypäläisyys- sanaan liittyy vahvoja historiallisia vaikutteita, joista ilmeisin on ulkopuolisuus suhteessa muihin. Samaan tapaan perheelliset projektityöntekijät rakensivat puheessa itsestään työelämän, perhe-elämän ja jopa koko yhteiskunnan ulkopuolisia käypäläisiä. Työn määräaikaisuuden vuoksi projektityöntekijällä on jatkuvassa muutoksessa joko työnantaja, työpaikka, työyhteisö tai työtehtävät. Työelämää leimaa juurettomuus ja yksinäisyys, jossa joutuu jatkuvasti sopeutumaan uuden projektin vaatimiin työntekemisen tapoihin ja todistelemaan omaa osaamista. Jatkuvasta sopeutumisesta ja todistelusta huolimatta he kokevat olevansa työelämän ulkopuolisia, joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia erilaisiin työsuhde etuuksiin kuin muilla. Esimerkiksi vasta työyhteisöön tulleena, he eivät tohdi samalla tavalla toivoa haluamiaan lomia tai työvuoroja. Projektityön jatkuva ulkopuolisuus, sopeutuminen ja todistelu heijastuvat vääjäämättä haasteeksi yhdistää projektityömuoto perhe-elämään. No, ovatko projektityöntekijät työelämän projektisoitumisen voittajia vai häviäjiä? Projektityö rakentuu perheellisten projektityöntekijöiden puheessa ristiriitaiseksi työmuodoksi, joten vastaus on sekä että. Työssä arvostetaan itsenäisyyden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien tuomia vapauksia sekä monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä. Samaan aikaan projektityön koetaan rajoittavan perhe- ja vapaa-aikaa. Perheellisten projektityöntekijöiden näkökulmasta projektityön positiiviset puolet menevät kuitenkin negatiivisten edelle. Projektityömuodosta pidettiin, ja se voisi olla erittäin mieleinen työmuoto, mikäli se vain voisi tarjota perheellisille työntekijöille jatkuvuuden tuomaa turvaa. Elina Aarnio Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielmaan: Diskurssianalyysi projektityön merkityksistä suomalaisten perheellisten projektityöntekijöiden näkökulmasta. Lähteet: Artto, K., Martinsuo, M. & Kujala, J. (2006). Projektiliiketoiminta (2. painos: 2008). Helsinki: WSOY. Kuva: Pixabay.com / Anrita1705 Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |