Sosiaali- ja terveydenhuollonuudistuksen omaisuusjärjestelyt eriarvoistavat kuntien omistajapolitiikat ja luovat riskejä kuntien palvelutuotantoon.
Kuntien tehtävistä on poistumassa sosiaali- ja terveydenhuollonuudistuksessa merkittävä osuus. Talouden odotetaan puolittuvan uudistuksen vuoksi, mutta kuntien vastuulle on jäämässä merkittäviä velkoja ja vastuita omaisuudesta, joista kunnan on huolehdittava, vaikka niille ei olisi enää kuntien palvelutehtävän mukaista käyttöä. Huomiot uudistuksesta perustuvat Rovaniemen ja Oulun aineistoihin, jotka koskevat uudistusta. Kumpikaan kaupungeista ei pitänyt täysin hyväksyttävänä hallituksen tekemää lakiesitystä omaisuusjärjestelyjä koskien ja esittivät siitä eriävän mielipiteen. Omaisuuden hallintatavat Kuntien omaisuuden hallintatavoista keskeisimmät ovat itse omistaminen, vuokraaminen ja erilaiset leasingmallit. Uudistuksessa nämä hallintatavat olisivat eriarvoisessa asemassa. Itse omistaminen on yleisin tapa hallita omaisuutta. Sitä pidetään kunnille edullisimpana ja helpoiten hallittavimpana. Uudistuksessa kuntien oma omaisuus on jäämässä rasittamaan kuntien taloutta ja muodostuvat maakunnat sitoutuvat vuokraamaan omaisuuden määräajaksi, jonka jälkeen omaisuus jää kuntien vastuulle. Omaisuus, jonka kunnat ovat vuokranneet ulkopuoliselta siirtyy maakuntien hallintaan sopimuksineen. Tämä on kunnalle taloudellisesti ja hallinnollisesti neutraali järjestely. Leasingsopimuksella hankittu omaisuus siirtyisi maakunnille, kuten vuokrasopimuksetkin, joten niistä ei jää kunnille rasitteita. Pienissä kunnissa leasingvuokraus on kuitenkin todettu olevan vaikeaa, koska suuret yhtiöt ovat harvoin halukkaita ryhtymään rahoittajaksi omaisuudelle, joten vaihtoehto on käytettävissä lähinnä suurissa kaupungeissa. Poikkeuksena on kuitenkin sopimukset, joissa kunnat ovat sitoutuneet lunastamaan omaisuuden sopimuskauden jälkeen. Tällöin sopimus ei siirry maakunnalle. Tämä on kunnan kannalta huonoin vaihtoehto, koska leasingsopimukset ovat usein tehty pitkälle ajalle ja juoksevat kulut on maksettava sopimuskauden loppuun asti, vaikka omaisuudelle ei olisi uudistuksen jälkeen enää käyttöä. Leasingvuokraus on tullut viime aikoina suositummaksi omaisuuden hallintatavaksi, koska kunnat eivät joudu ottamaan sitä varten velkaa, jolloin se näyttää kriisikuntakriteerien näkökulmasta paremmalta. Kunta maksaa omaisuudesta vain vuotuisia käyttökuluja, joten kustannukset jakaantuvat eri vuosille paremmin. Kunta saa yhteistyössä sopimuskumppanien kanssa käyttöönsä sellaista tietoa ja taitoa, jota se ei voisi itse saavuttaa. Leasingvuokrausta on kritisoitu kuntien näkökulmasta kustannuksiltaan kalliiksi ja liian velvoittaviksi. Tämän vuoksi niitä suositellaan käytettäväksi vain lyhytaikaiseen käyttötarkoitukseen. Uudistuksessa vuokrattu ja leasingvuokrattu omaisuus vaikuttaisi kuitenkin kuntien talouteen ja toimintaan vähiten, eikä niistä olisi pääasiassa jäämässä riskejä. Vaikutukset palvelutuotantoon Itse hankittu omaisuus jäisi kuitenkin velkoineen ja vastuineen tuomaan kuntien talouteen ja toimintaan rasitteita. Jos omaisuudelle ei löydy muuta käyttöä tai sitä ei pystytä myymään tai vuokraamaan, tulisi kunnan luopua tällaisesta omaisuudesta, jotta ne eivät aiheuttaisi pitkällä aikavälillä kustannuksia. Toimitilakulujen osuuden on arvioitu olevan noin 10-20% kuntien palvelutuotannon menoista, joten jäävät kustannukset olisivat tästä näkökulmasta merkittäviä. Kuntien rasitteeksi jäävä omaisuus voi siis vaarantaa myös kuntien palvelutuotantoa. Samaan aikaan, kun tulot vähenevät, kunnille jäisi maksettavaksi turhasta omaisuudesta syntyviä kuluja, jotka tulee kattaa verotuloilla, palvelumaksuilla tai karsimalla palveluita. Nämä vaikutukset asettavat kunnat ja kuntalaiset eriarvoiseen asemaan, riippuen minkälaista omistajapolitiikkaa kunnassa on harjoitettu. Palvelutuotantoa varten hankittu omaisuus on kiinteä osa palvelutuotantoketjua, joten siirrettäessä kuntien tehtäviä pois, tulisi siirtää myös siihen sidottu omaisuus kustannusneutraalisti. Kunnan innovatiivinen toiminta Kunnat ovat kuitenkin voineet ennen uudistusta tehdä omia ratkaisuja omaisuutta koskien. Ne ovat voineet myydä omaisuutta ulkopuoliselle tai omalle yhtiölle ja vuokrata sen takaisin käyttöön, jolloin sopimus vuokrauksesta siirtyy maakunnalle. Näissä tapauksissa kunta saa omaisuudesta paremman korvauksen. Omaisuuden käyttötarkoitusta on voitu myös muuttaa ja siirtää toimintaa muihin kiinteistöihin, jolloin omaisuus jää kunnan hallintaan. Kesken oleva uudistus on siis käynnistänyt jo muutoksen ja antanut kunnille mahdollisuuden harjoittaa innovatiivista toimintaa välttyäkseen tulevilta riskeiltä. Juho Suomäki Lapin Yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu hallintotieteen pro gradu -tutkielmaan ”Kuntien omaisuuden hallinta alueuudistuksessa” Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |