Taloudellinen väkivalta on ilmiönä hyvin monimuotoinen ja se saa usein hienovaraisiakin ilmenemismuotoja, jotka vaikeuttavat ilmiön tunnistamista niin yksilötasolla kuin palvelujärjestelmässäkin. Taloudellinen väkivalta lähisuhdeväkivallan muotona Haasteellinen taloustilanne ja inflaatio ovat lisänneet taloudellisesta väkivallasta käytävää julkista keskustelua, ja samalla myös taloudellisen väkivallan kokemukset ovat yleistyneet. Taloudellisella väkivallalla tarkoitetaan toisen ihmisen taloudellisen itsemääräämisoikeuden tahallista loukkaamista tai rajoittamista [1]. Taloudellinen väkivalta voi ilmetä monella eri tavalla, esimerkiksi rahankäytön kontrollointina, työssäkäynnin häiriköimisenä ja rajoittamisena, taloudellisena hyväksikäyttönä tai eron jälkeisenä taloudellisena väkivaltana [2]. Ilmiön monimuotoisuus vaikeuttaa taloudellisen väkivallan tunnistamista ja erontekoa tavanomaisten rahariitojen ja taloudellisen väkivallan välillä. Taloudellinen väkivalta aiheuttaa kokijalleen monenlaisia haittoja, esimerkiksi fyysisen ja psyykkisen terveydentilaan ja taloudelliseen asemaan liittyen. [3]. Auttamisjärjestelmän ammattilaisten on tärkeää tunnistaa taloudellista väkivaltaa, jotta väkivallan kokijoita osataan auttaa ja ohjata oikeanlaisten apu- ja tukimuotojen piiriin. Taloudellisen väkivallan kartoitusmittari Pro gradu -tutkielmamme tarkastelee taloudellisen väkivallan kartoitusmittarin käyttäjäkokemuksia eri ammattilaisten käytössä ja sitä, millä tavoin kartoitusmittari tukee taloudellisen väkivallan tunnistamista ja puheeksiottamista. Kiinnostuksemme kohdistui myös kartoitusmittarin edelleen kehittämisiin. Tutkielmamme on toteutettu yhteistyössä Taloudellinen väkivalta tutuksi –hankkeen kanssa. Hankkeen tavoitteena on tehdä taloudellisen väkivallan ilmiötä ja sen seurauksia tunnetummiksi, helpottaa väkivallan kokijoiden avunsaantia, lisätä ammattilaisten osaamista ja kykyä tunnistaa taloudellista väkivaltaa sekä edistää yhteiskunnallista keskustelua taloudelliseen väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä että nostaa esille muutostarpeita auttamisrakenteissa ja -käytännöissä. [4] Kartoitusmittari sisältää neljä taloudellisen väkivallan muotoa Anniina Kattilan ja Leo Nyqvistin [3] tekemän jaottelun mukaisesti; rahaan liittyvä kontrollointi, taloudellinen hyväksikäyttö, työnteon tai opiskelun häirintä ja eron jälkeinen taloudellinen väkivalta. Kartoitusmittaristo pitää sisällään 24 erilaista kysymystä, sekä listan mahdollisista jatkotoimenpiteistä taloudelliseen väkivaltaan puuttumiseksi. Kokemuksia kartoitusmittarin käytöstä Taloudellisen väkivallan kartoitusmittari koettiin merkityksellisenä työvälineenä sosiaali- ja terveysalalle. Taloudellinen väkivalta koettiin suhteellisen tunnistamattomana ilmiönä, jonka puheeksi ottamiseen kartoitusmittari nähtiin hyvänä tukena. Tutkimus tuotti myös muutamia pieniä kehitysehdotuksia kartoitusmittariin, sekä ajatuksia sen jalkauttamiseen liittyvään koulutukseen. Taloudellisen väkivallan ilmiöön liittyy edelleen paljon tutkittavaa, esimerkiksi sukupuolten välisiin kokemuksellisiin eroihin taloudellisessa väkivallassa. Taloudellisen väkivallan tunnistaminen ja puheeksi ottaminen on sekä kokijan, että yhteiskunnan kannalta merkityksellistä. Lähisuhdeväkivaltaa voidaan vähentää vain siitä avoimesti puhumalla. Noora Nieminen ja Satu Utriainen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto. Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: ‘’Taloudellinen väkivalta ja ilmiön tunnistamisen mahdollisuudet’’. Tutkielman ohjaajana toimi Pia Skaffari. Lähteet:
Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |