”Ylipäätään lapsen osallisuus toteutuu jäykässä byrokraattisessa järjestelmässä huonosti. Jos tämän järjestelmän rajoja pystyy rikkomaan edes vähän, lapsen osallisuus toteutuu paremmin. Mitä paremmin järjestelmän rajat pystyy rikkomaan, sitä paremmin myös lapsen osallisuus toteutuu.”
Näin kommentoi vammaisen lapsen osallisuutta eräs sosiaalityöntekijä tutkiessamme sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuudesta. Tutkimuksen mukaan vammaisen lapsen osallisuutta pidetään sosiaalityön tavoitteena, mutta siitä huolimatta se jää usein toteutumatta. Joskus vammaisen lapsen sijaan kuullaan hänen vanhempaansa. Vammaisella lapsella on sosiaalityöntekijöiden mukaan yhtäläinen oikeus osallisuuteen, kuin kenellä tahansa lapsella. Pro gradu- tutkielmassamme tutkimme erään suomalaisen sosiaali- ja terveyspiirin sosiaalihuoltolain mukaisissa lapsiperhepalveluissa, lastensuojelussa ja vammaispalveluissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuudesta. Kyselyn aineisto koostui 17 sosiaalityöntekijän vastauksista. Vammaisen lapsen osallisuuteen liittyy kuitenkin erityisyyksiä, jotka työskentelyssä tulee huomioida. Vammaisen lapsen osallisuus sosiaalityön arvona Sosiaalityön roolia vammaisen lapsen osallisuuden toteutumisessa pidetään tärkeänä. Silloin, kun vammaisen lapsen oikeutta itsensä ilmaisuun halutaan korostaa, on sosiaalityö erityisen tärkeässä roolissa. Vammaista lasta tavataan asiakasprosessin eri vaiheissa riippuen siitä, onko hänen asiakkuutensa sosiaalihuoltolain mukaisissa lapsiperhepalveluissa, lastensuojelussa vai vammaispalveluissa. Sosiaalityöntekijät pohtivat vastauksissaan sitä, että erityisesti erilaisissa palavereissa olisi tärkeää harkita tarkkaan, kuinka monta työntekijää niihin osallistuu. Vammaisen lapsen itseilmaisuun vaikuttaa myös se, millaisella kokoonpanolla lasta tavataan ja onko tapaamisessa lapselle tuttuja ihmisiä läsnä. Luottamuksellisuus osallisuuden perustana Sosiaalityöntekijöiden näkemyksissä korostui luottamuksellisen suhteen muodostuminen. Asiakassuhteen luottamuksellisuutta pidetään vammaisen lapsen kanssa työskentelyn perustana. Luottamuksen nähdään rakentuvan vuorovaikutuksen ja yhteisen elämismaailman muodostumisen tuotteena. Konkreettisesti lapsen tasolle asettuminen on myös tärkeää. Luottamuksellinen suhde turvaa asiakkaan osallisuutta, ja osallisuuden kokemus on suoraan yhteydessä kokemukseen siitä, saako asiakas sosiaalityöntekijältä apua (Trevithick 2001). Sosiaalityöntekijät kertoivat pitävänsä tärkeänä sitä, että vammainenkin lapsi saa itse valita osallistumisensa tason. Tämä tarkoittaa sitä, että vammaisella lapsella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa tapaamispaikkaan, ja siihen, ketä tapaamisessa on läsnä. Joskus vammainen lapsi voi myös kieltäytyä osallistumasta, ja myös silloin hänen oikeuttaan valita tulee kunnioittaa. Osallisuuteen vaikuttavat mekanismit Yksi osallisuuden kulmakivistä on mahdollisuus yhteiseen kieleen ja tapaan kommunikoida. Suurimmaksi esteeksi vammaisen lapsen osallisuudelle voi muodostua yhteisen kielen puute. Sosiaalityöntekijät kokevatkin, että he haluaisivat saada lisää koulutusta esimerkiksi kommunikaatiota tukevien ja korvaavien menetelmien käyttöön. Sosiaalityöntekijät näkevät myös, että vammaisella lapsella olisi hyvä olla tukihenkilö mukana tapaamisissa. Usein tukihenkilö on vammaisen lapsen vanhempi. Tukihenkilö voi olla myös joku muu, sillä tarkoituksenmukaista on, että tukihenkilö tukee lasta itseään osallistumaan. Joskus vammaisen lapsen vanhempi voi pyrkiä sanoittamaan asioita lapsen puolesta. Vaikka vanhemmalla on näin toimiessaan pyrkimys hyvään, voi sosiaalityöntekijälle jäädä epäselväksi se, kenen tarinaa oikeastaan kerrotaan. Keskustelua sosiaalityön arjesta ovat jo pitkään leimanneet kiire ja resurssipula. Tämä on sosiaalityöntekijöiden näkemysten mukaan muovannut sosiaalityöhön sellaisia työkäytäntöjä, joissa vammaisen lapsen osallisuus ei toteudu niin hyvin kuin mahdollista. Kiire ei saa kuitenkaan olla syy vammaisen lapsen kuulematta jäämiselle. Ronimuksen (2019) mukaan vammaiset lapset ovat kaksinkertaisessa riskissä jäädä kuulematta. Sosiaalityöntekijät kokivat, että heillä ei aina ole riittävästi aikaa perehtyä vammaisuuden aiheuttamiin erityispiirteisiin. Parempi perehtyminen loisi vankemman pohjan osallisuudelle. Kohti parempaa osallisuuden kokemusta Tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät haluaisivat kehittää työmenetelmiä sellaisiksi, että vammaisenkin lapsen kuulemisesta tulee työssä itsestäänselvyys. Myös yhteistyön merkitystä muiden tahojen kanssa korostettiin. Sosiaalityöntekijöiden vastauksien perusteella vaikuttaa siltä, että jos vammaisen lapsen osallisuus jää toteutumatta, ei kyseessä ole sosiaalityöntekijän tahto, vaan ajan ja resurssien puute. “Lapsen osallisuutta estää työntekijän kiire, jolloin ei ole välttämättä aikaa pysähtyä lapsen kuulemisen äärelle tai käsitellä asiaa lapsen ikätason mukaisesti.” Marjaana Lassila & Paula Vainikka Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitelma perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ’Vammaisen lapsen osallisuus ei ole mielipidekysymys – Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuuden toteutumisesta’. Lähteinä käytetty: Ronimus, Heli 2019: Vammaisen lapsen osallisuus ja näkemyksen selvittäminen. Teoksessa Kivistö, Mari & Nygård, Martina (toim.): Yhdessä eteenpäin – asiakasosallisuus vammaissosiaalityössä. Trevithick Pamela 2011: Social Work Skills and Knowledge: A Practice Handbook Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |