Muistatko tilanteen, kun sinun on pitänyt valita kahden rakastamasi asian väliltä? Toisen asian valitseminen pakottaa sinut tilanteeseen, jolloin joudut päästämään irti jostain sinulle äärimmäisen merkityksellisestä asiasta. Sisimmässäsi tiedät, että tilanne, johon sinut on asetettu, on epäoikeudenmukainen ja väärä, mutta valinta sinun on joka tapauksessa tehtävä. Kaikille tämän tyyppistä tilannetta ei välttämättä tule koskaan elämässä eteen, toisille tuo valinta pakotetaan tekemään lapsena. Vieraannuttaminen asettaa lapsen äärimmäisen vaikeaan tilanteeseen, jossa hänen tulee valita kahdesta rakastavasta vanhemmasta se, jota hän rakastaa enemmän. Tämä valinta voi pahimmassa tapauksessa johtaa toisen vanhemman ja lapsen välisen suhteen lopulliseen katkeamiseen. [1, 2] Vieraannuttaminen ymmärretään lapsen henkisenä pahoinpitelynä ja vanhemmuuden vakavana puutteena. Vieraannuttamisessa lapsen toinen vanhempi hankaloittaa lapsen ja toisen vanhemman välistä suhdetta. Vieraannuttavan vanhemman pyrkimyksenä on katkaista suhde lapsen ja toisen vanhemman välillä. Vieraannuttamiseen yleisin pelikenttä on suurenkonfliktin eroriitatilanteet, joissa ratkaisua on lähdetty hakemaan oikeusteitse. [3] Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin vieraannuttamista ilmiönä yleisillä suomalaisilla keskustelupalstoilla. Halusin saada käsitystä siitä, minkälaisena ilmiönä ja käsitteenä vieraannuttaminen ymmärretään julkisessa ja kaikille avoimessa keskustelussa. Työssäni halusin tutkia, kuinka yleisessä keskustelussa vieraannuttaminen ymmärretään ja tulkitaan. Vertasin näitä kommentteja ja ajatuksia vieraannuttamiskäsitteen luojan amerikkalaisen lastenpsykiatrin Richard Gardnerin teoksiin. [4,5,6,7] Pro gradu tutkielmani tuloksista ilmeni, että vieraannuttaminen käsitteenä yleisessä keskustelussa tuntui jakaantuvan erinäisiin kuppikuntiin. Osa kommentoijista ymmärsi vieraannuttamisen ilmiönä ja käsitteenä niin kuin Richard Gardner on sen määritellyt. Vieraannuttaminen nähtiin toisaalta myös kirosanan, jota etävanhempi käytti perusteettomasti syytöksissään lähivanhempaa kohtaan. Näiden lisäksi keskusteluun nostettiin näkemys, jonka mukaan vieraannuttamisessa etävanhempi itse vieraannuttaa itsensä lapsistaan. Erityisesti nämä kolme näkemystä vieraannuttamisesta ilmiönä saivat osakseen paljon keskustelua. Koin merkitykselliseksi vieraannuttamisteeman tarkastelun sosiaalityön näkökulmasta, sillä kyseisen ilmiön kanssa työskennellään niin lapsiperheiden sosiaalityössä kuin lastensuojelussakin. Ilmiön tunnistettavuus ja siihen puuttuminen ovat edelleen haasteellisia sosiaalityössä. Tutkimustulosteni myötä koen, että edelleenkään vieraannuttaminen ei yleisessä keskustelussa ole täysin ymmärretty. Se sai julkisessa keskustelussa osakseen paljon määritelmiä, jota vieraannuttamiseen eivät tosi asiassa kuulu. Tämä sai minut pohtimaan, minkälaisin keinoin tietoa vieraannuttamisesta ja sen vahingollisuudesta voidaan tulevaisuudessa lisätä ja minkälaisia palveluita näille perheille voidaan tulevaisuudessa tarjota. Vieraannuttaminen on lapselle äärimmäisen raadollista ja sen seuraukset voivat näkyä pitkälle aikuisikään. Millä keinoin tulevaisuudessa pystytään ennaltaehkäisemään pitkälle edenneitä vieraannuttamistapauksia ja kuinka jatkossa ennaltaehkäisemme näiden tilanteiden syntyä? Kirjoittanut sosiaalityön opiskelija Nea Koiranen Lapin yliopistosta. Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani Vieraannuttamisen vaarallinen tie. Tutkielman ohjaajana toimi Henna Pirskanen. Lähteet:
Comments are closed.
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |