Meillä on tai on ollut perhe jossain vaiheessa elämäämme, joten tiedämme ja tunnistamme ainakin jonkinlaisen häivähdyksen perhe-elämästä ja toimimme näin kokemusasiantuntijoina jollain perhe-elämän alueella. Perhemuotoja on monia, myös perinteitä ja ideaaliajattelua haastavia. Mitä, jos perhe onkin uudestaan muodostettu perhe, kahden aikuisen yhdistämä, vähintään toisen alaikäisen jälkikasvun maustama kokonaisuus – uusperhe?
Tutkin pro gradu -tutkielmassani uusperhevanhempien kokemuksia vanhemmuuden rakentumisesta sekä sosiaalipalvelujen kautta saadusta tuesta. Tavoitteenani oli selvittää, millaisiksi uusperhevanhempien kokemukset muotoutuvat heidän kirjoitelmissaan. Saadut narratiivit kuvasivat konkreettisin esimerkein ja aidoin tuntein sitä, millaista on olla vanhempi uusperheessä mutta myös sitä, millainen mahdollinen sosiaalityön tuki heitä erilaisissa haasteissa auttaisi. Uusperheen käsite Uusperhe on muuttunut ilmiöstä perhemuodoksi muutaman kymmenen vuoden aikana. Aluksi tuo vieras, oudoksuttavakin ilmiö näyttäytyi negatiivisessa valossa - lasten hyvinvointia vaarantavana, aikuisten häilyväisyyttä ilmentävänä. Se on muuttunut vuosien saatossa hyväksyttävämmäksi, nyt jo yhdeksi perheen muodoksi, jolle on olemassa luokitus myös Tilastokeskuksen määritelmissä. Uusperhe käsitteenä tarkoittaa perhettä, jossa on vähintään yksi alaikäinen toisen vanhemman lapsi, joka ei ole puolisoiden yhteinen. Miten uusperheitä ymmärtäisi? Uusperheet elävät monimuotoisissa ja monimutkaisissa verkostoissa ja tunteiden ristiaallokoissa. Arjessa on mukana äitiä, isää, ex-puolisoa, nykyistä puolisoa, omia lapsia, bonuslapsia, bonusvanhempaa, menneitä perhesuhteita, uusia sukulaisia, ihmettelijöitä ja ymmärtäjiä. Tämän verkoston ja pumpulin keskellä yritetään rakentaa vanhemmuutta, elää perheenä, selvitä ja nauttia, sekä hakea tarvittaessa apua. Toisaalta eletään ihan samalla tavalla arkea kuin jokainen meistä yksilöinä, toisaalta erikoisen sekavissa ja mystisissäkin rakenteissa. Uusperheessä voi silti elää ihan yhtä hyvinvoivia jäseniä kuin muissakin perhemuodoissa. Kokemuksia – tunteita ja tekoja Tutkielmani tuloksissa keskeisiksi uusperhevanhemmuuden rakentumista vahvistaviksi tekijöiksi muodostuivat parisuhteessa jaetut yhteiset elämänarvot, toimiva sosiaalinen vanhemmuus, uusperheen kokeminen yhtenäisenä perheenä tekemisen ja tunteiden tasolla. Uusperhevanhemmuuden rakentumista heikentävistä tekijöistä keskeisimmiksi osoittautuivat ulkopuolisten tahojen, pääosin entisten parisuhteiden ja muualla asuvien biologisten vanhempien vaikutus uusperheen arkeen ja parisuhteeseen. Sosiaalipalveluiden kautta saatavan tuen toivottiin sisältävän työntekijöiden erityisosaamista ja ymmärrystä uusperheen monimuotoisista haasteista ja käytännöistä. Se, miten kohtaamme toisemme ihmisinä on mielestäni ihmisyyden olennaisimpia taitoja ja ominaisuuksia. Uusperhevanhempien narratiivit saivat vanhemmuuden rakentumisen kuvailun sekä sosiaalipalveluiden kautta saadun tuen avaamisen käsinkosketeltaviksi tunteiksi. Ihminen haluaa tulla kohdatuksi ihmisenä vastoinkäymisissään ja onnistumisissaan. Jos jokainen yksilö ja jokainen perhe kohdataan samanlaisena massana, eikä ymmärretä erityisyyksiä, kuinka todellisina ymmärrämme toisiamme? Itsensä arvokkaaksi kokeminen tarvitsee myös ympäristön osoittamaa arvostusta. Uusperheen erityisyyksien ymmärtäminen myös työntekijätasolla tuo perheille hyväksytyksi tulemisen tunteen sekä tuen. Lopuksi Ymmärtäminen tarvitsee sekä tunnetta että erityiskouluttautumista, jotta annettu tuki ei esimerkiksi jäisi erään kirjoittajan sanoin ”turhaksi lässytykseksi” ja tasapäistämiseksi. Uusperhevanhempi haluaa perheensä olevan samalla viivalla muiden perhemuotojen kanssa, mutta toivoo oikeutetusti saavansa tarvittavaa oikeaa ja kohdennettua tukea vanhemmuuteen hyvinvoinnin nimissä. Ovatko ammattilaiset valmiita ottamaan haasteen vastaan? Heli-Anna Immonen Kirjoitus perustuu Lapin yliopiston sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Uusperhe on meidän aikuisten valinta” – Uusperhevanhempien kokemuksia vanhemmuuden rakentumisesta. Työn ohjaajana toimi Pia Skaffari. Suomeen muuttaviksi osaajiksi halutaan parhaat yksilöt. Suomella ei kuitenkaan ole pian varaa valikoida siirtolaisiaan, kun julkisen talouden eläkepommi kasvaa. Hallinnalla edistetään ja säännellään työperäistä maahanmuuttoa Nykypolitiikassa poliittiset päättäjät kehittävät väyliä tulla töihin Suomeen. Viimeksi huhtikuussa 2021 muuttui laki, jonka myötä kolmansien maiden, eli muiden maiden kuin EU/ETA-maiden, kansalaisten opiskeluun liittyvät oleskeluluvat muuttuivat. Nyt he voivat saada opintojen jälkeiseen työnhakuun kahden vuoden oleskeluluvan ja lisäksi opintojen ohessa työskennellä enemmän. Tämänkaltaiset lakimuutokset heijastavat, kuinka poliittiset päättäjät näkevät tärkeäksi vaikuttaa koulutus- ja työperäiseen maahanmuuttoon. Sillä nähdään olevan vaikutusta tulevaisuudessa. Pro gradu -tutkielmani käsittelee hallinnan analytiikan kautta työperäistä maahanmuuttoa. Tutkimuksessani etsin hallinnan järkeilytyylejä ja perusteluita eli rationaalisuuksia sekä hallinnan toteutustapoja eli tekniikoita. Selvitin myös, miksi aineistoni pitää työperäistä maahanmuuttoa tärkeänä ja miksi sitä tulee edistää, eli millaista ongelmaa sillä ratkaistaan. On monia syitä, miksi työperäinen maahanmuutto on tärkeää. Suomessa on osaajapula, ja joillekin aloille ei löydy osaavia tekijöitä omista kansalaisista. Toisaalta on nähty yhteys monimuotoisen, eri taustoista tulevista ihmisistä koostuvien tiimien ja innovaatioiden välillä. Innovaatiot edistävät mm. Suomen vientiä. Tutkimukseni mukaan julkisen talouden ylläpitäminen on yksi juurisyy työperäisen maahanmuuton edistämiseen. Kansainväliset osaajat tulevat töihin Suomeen ja samalla he maksavat veroja. Työperäisen maahanmuuton edistäminen ei ole kuitenkaan Suomessa yksinkertaista. Politiikassa tasapainotellaan kahden asian välillä: tarpeen saada osaajia Suomeen ja halun valita osaajista parhaimmat välillä. © mohamed_hassan, pixabay.com
Hallinnan järkeilytyylit ja keinot Hallinnan rationaalisuuksiksi eli järkeilytyyliksi löysin kolme erilaista tyyliä. Järkeilytyylit ovat samalla perusteluita ja ohjaavat sitä, mitä tekniikoilla halutaan toteuttaa. Elinvoimarationaalisuus yhdistää pyrkimyksen tasapainottaa seutukehitystä ja saada uusia työntekijöitä, eli veronmaksajia, osaajien avulla. Kasvurationaalisuus painottaa parempaa talouskasvua osaajilla ja työelämän kansainvälistymisellä. Pitovoimarationaalisuudella perustellaan halua monimuotoistaa työelämää ja kotouttaa osaajat pysymään Suomessa. Hallintakeinoina havaitsin aineistosta kolme eri tekniikkaa:
Työperäisen maahanmuuton haasteet Työperäisessä maahanmuutossa on monta puolta. Kun määrä kasvaa, myös eettiset ongelmat tulevat näkyvämmiksi. Oleskeluluvan tyyppi määrittää työntekijän elämää ja esimerkiksi työtuntien vähentäminen voi johtaa kielteiseen päätökseen jatkoarvioinnissa. Työntekijä voi kotoutua Suomeen hyvin ja kokea täällä itsensä kotoisaksi, mutta kielteinen oleskelulupa voi tylysti katkaista oleskelun. Lupien hakeminen on myös kallista. Lisäksi siirtolaisten palkka tai työolot voivat olla kantaväestöä huonommat ja heidän tietoisuus oikeuksistaan on joskus heikkoa. On ongelmallista, että työntekijä voi olla täysin riippuvainen työnantajastaan kielimuurin tai oleskelulupansa tyypin vuoksi. Näihin pyritään puuttumaan tiedonlevityksellä ja kotouttamisen kehittämisellä. Työperäinen maahanmuutto on osa Suomen tulevaisuutta. Se on keino puuttua negatiiviseen väestönkasvuun ja saada Suomeen innovaatioita, investointeja ja kansainvälistää suomalaista työ- ja koulutuskenttää. Suomi tarvitsee työntekijöitä muualta. Siksi halutaan vaikuttaa siihen, että Suomi olisi kutsuva paikka tulla töihin. Suomen hallitusten edistämät keinot muokata suomalaisia rakenteita, käytänteitä ja asenteita tähtäävät maahanmuuton helpottamiseen. Suomalaisen yhteiskunnan muutos tulee näkymään entistä enemmän meidän kaikkien arkipäivässä. Kiia Lehtinen Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu politiikkatieteiden pro gradu –tutkielmaan Kansainvälisestä työvoimasta ratkaisuja julkisen talouden ongelmiin. Hallinnan analyysi valtiotasoisista työperäisen maahanmuuton asiakirjoista. Työn ohjaajana toimi Aini Linjakumpu. Tutkielmani osoitti Euroopan keskuspankin olevan poliittisesti vahva toimija euroalueella, jonka ymmärtäminen ainoastaan hintavakaudesta huolehtivana instituutiona on harhaanjohtava. EKP:n toiminta näyttäytyi poliittisen hallinnan strategiana, jota toteutettiin vaihtoehdottomuuspuheen avulla. Pro-gradu -tutkielmani aihe oli, miten yhteisvaluutta euro depolitisoitui eurokriisin aikana? Depolitisaatio on poliittisen hallinnan strategia, jonka avulla voidaan edistää erilaisia vaihtoehdottomuuksia yhteiskunnassa. Tutkielmani tarkoitus oli selvittää tarkemmin, miten Euroopan keskuspankki on onnistunut rakentamaan euron ympärille vaihtoehdottomuuden ilmapiirin. Aineistoni muodostui Mario Draghin virallisista puheista vuosina 2011–2013. Mario Draghin puheet valikoituivat aineistoksi, sillä EKP:n pääjohtajana hän on edustanut keskeistä eurooppalaista instituutiota. Häneen on myös liitetty kertomus euron pelastajasta. Aineiston analyysin toteutin diskurssianalyysin keinoin, jonka avulla voidaan tutkia kielenkäyttöä ja sen merkityksiä. Vaihtoehdoton ja peruuttamaton euro Tutkielmani osoitti Euroopan keskuspankin olevan poliittisesti vahva toimija euroalueella, jonka ymmärtäminen ainoastaan hintavakaudesta huolehtivana instituutiona on harhaanjohtava. EKP:n toiminta näyttäytyi poliittisen hallinnan strategiana, jota toteutettiin vaihtoehdottomuuspuheen avulla. And so we view this, and I do not think we are unbiased observers, we think the euro is irreversible. And it’s not an empty word now, because I preceded saying exactly what actions have been made, are being made to make it irreversible. (Draghi 2012) Politiikan konfliktiperspektiivin mukaan politiikkaan kuuluvat erimielisyydet ja konfliktit (Schmitt 2015; Mouffe 2005). Mario Draghin puheessa eurosta luotiin kuva vaihtoehdottomana poliittisena projektina, jonka tulevaisuudesta ei euroalueen kansalaisten tai sijoittajien tulisi olla huolissaan. Yhteisvaluutta-alueet ovat olleet historiallisesti väliaikaisia liittoja, jotka ovat tulleet ja menneet. Siksi eurooppalaista taloudellista yhdentymistä ei tulisi nähdä euroon sitoutuneena ja yksisuuntaisena prosessina, vaan politiikalle avoimena ja luottamusta lisäävänä vuorovaikutuksena. Suojeleva Euroopan keskuspankki Eurokriisin aikana Euroopan keskuspankki tukahdutti poliittisen kiistan yhteisvaluutan ympäriltä, jonka tarkoituksena on ollut vakauttaa euro, mutta myös suojella euroaluetta politiikan aiheuttamilta riskeiltä. Mario Draghin puheissa korostuivat näkemykset, jotka katsoivat Euroopan keskuspankin tarvitsevan uutta sääntelyvaltaa, jonka avulla Euroopan talous- ja rahaliittoa voidaan suojella poliittisilta virheiltä. Draghin mukaan yksittäisten jäsenmaiden poliitikot, eivät voi aiheuttaa koko eurojärjestelmää uhkaavia riskejä. Tutkielmani mukaan nämä puheet jatkavat ordoliberaaleja perinteitä, joiden mukaan eurooppalaista taloudellista yhdentymistä on perinteisesti rakennettu. (Miettinen 2021). Ordoliberalismille onkin ollut ominaista epäluottamus ja pelko massademokratian aiheuttamia riskejä kohtaan. Mario Draghia onkin pidetty euron pelastajana. Katsoakseni Euroopan keskuspankki ei ole pelastanut vain euroa, vaan myös turvannut ordoliberaalien perinteiden jatkumisen. Tämä osoittaa EKP:n olevan vahva poliittinen toimija, jolla on kyky tehdä erottelu politiikan ja talouden välille. Demokratian ja luottamukseen perustuvan yhdentymisen näkökulmasta, ei talous tarvitse suojelijaa vaan politiikka ja kansalaisten mahdollisuus esittää vaihtoehtoja. Eurokriisin poliittinen perintö Eurokriisin jälkeen yhteisvaluutan asema on ollut vakaa, eikä kriittistä keskustelua euron tulevaisuudesta ole käyty. Euron ympärille on muodostunut poliittinen tyhjiö, vaikka euroalueen taloudellinen kehitys on ollut heikkoa ja hintavakaustavoite (noin 2 % inflaatio) on epäonnistunut. Eurosta on tullut itsestäänselvyys, jonka kritisoiminen on jäänyt lähinnä oikeistopopulistien tehtäväksi. David Owenin (2002) näkökulman vankeuden -käsitteen mukaan vaihtoehdottomuudet voivat kertoa näennäisestä konsensuksesta, jossa jollekin asialla ei kyetä kuvittelemaan vaihtoehtoja. Euro on poliittinen projekti, joten sitä ei tulisi pitää vaihtoehdottomana, vaan kiistainalaisena liittona. Erimielisyyksiä ja konflikteja ei tulisikaan nähdä Eurooppaa hajottavana, vaan vahvistavana tekijänä, jotka rakentavat demokraattisempaa, kestävämpää ja parempaa eurooppalaista yhteistyötä. Euron kanssa tai ilman. Joonas Huhtaniemi Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu valtio-opin pro-gradu -tutkielmaan SUPER(POLIITTINEN) MARIO JA VAIHTOEHDOTON EURO: Miten yhteisvaluutta euro depolitisoitui eurokriisin aikana? Tutkielman ohjasi Aini Linjakumpu. Lähteet Draghi, Mario (2012) https://www.ecb.europa.eu/press/key/date/2012/html/sp120726.en.html Miettinen, Timo (2021) Eurooppa - poliittisen yhteisön historia. Helsinki: Teos. Mouffe, Chantal (2005) On the Political. Lontoo: Routledge. Owen, David (2002) Criticism and captivity: On genealogy and critical theory. European Journal of Philosophy 10:2, 216–230. Schmitt, Carl (2015) Poliittisen käsite. Tampere. Tutkijaliitto. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |