”… mä pelkäsin niin hirveesti että se näkyy, et et mä jotenki paljastun ja ihmiset huomaa et mulla on tää vika ja sitten taas samaan aikaa niin mä pärjäsin ihan älyttömän hyvin töissä” (Laura, yrittäjä) Mistä kaikki alkoi Sain idean tutkia pro-gradussani dyslektikoiden todellisuutta työelämässä, kun kohtasin työelämässä tilanteen, jossa minut dyslektikkona pienennettiin ’normaalin’ ihmisen rinnalla. Aloin pohtimaan, kokevatko muutkin dyslektikot samanlaisia asioita työelämässä ja miten he selviytyvät niistä. Dysleksia (lukivaikeus) on neurobiologinen oppimisvaikeus, joka ilmenee muun muassa sanojen tunnistamisen, oikeinkirjoituksen sekä tekstin tulkitsemisen vaikeutena. Dysleksiaa on aikuisilla tutkittu suhteellisen vähän, vaikka se kuuluu oppimisvaikeuksiin, joka on suurin vammaryhmä työtä tekevien keskuudessa. Dysleksian tutkimista vaikeuttavat puutteet siihen liittyvien käsitteiden määrittelyssä sekä mittaamisen käytännöissä. Yhdenvertaisuuslain uudistuttua vuonna 2015 on kuitenkin alettu enenevässä määrin kiinnostua aikuisten oppimisvaikeuksista ja siitä, millaisia kohtuullisia muutoksia esimerkiksi työpaikalla voidaan tehdä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Narratiivinen elämäntarinatutkimus Päädyin tutkimaan aihetta elämäntarinahaastattelulla, jotta yrittäjät saisivat kertoa elämäntarinaansa mahdollisimman paljon omin sanoin. Rajasin tutkimuskysymyksellä heidän elämäntarinaansa peruskoulusta nykyhetkeen. Perustelen rajaustani sillä, että uskon dysleksian kokonaisvaltaisten vaikutusten ilmenevän juuri kyseisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen ote on narratiivinen, ja tieteenfilosofiselta näkökulmaltaan se edustaa sosiaalista konstruktionismia. Lähestymistavan valintaan vaikutti se, että halusin tuoda tutkimuksellani esiin yrittäjien yksilöllisiä elämäntarinoita pyrkimättä yleistämään heidän dysleksiasta kumpuavia kokemuksiaan työelämästä. Dysleksia ja henkinen vuoristorata
Tutkimustulosten mukaan dysleksia ilmenee tutkimukseen osallistuneilla yrittäjillä päivittäin, mutta ulkopuoliset tarkastelijat eivät yleensä huomaa tai ymmärrä sen vaikutuksia. Ennen yrittäjyyttä, suurin osa tutkimukseen osallistujista ei ollut valmis kertomaan dysleksiastaan muulle työyhteisölle ilman erityistä syytä. Dysleksian paljastumista työelämässä pelättiin, sen aiheuttamia virheitä vihattiin, ja dysleksiaa kompensoitiin omilla strategioilla, kuten hyvällä muistilla, itsenäisellä työskentelyllä tai luottoystävien tuella. Lähes jokaisessa haastattelussa ilmeni myös armottomuus itseä ja omia virheitään kohtaan, vaikka yrittäjät tiedostivatkin niiden johtuvan dysleksiasta eikä siitä, että he olisivat epäpäteviä. Yrittäjien mielestä dysleksia on kuitenkin myös tuonut paljon hyvää heidän elämäänsä: he kokivat dysleksian myötä olevansa empaattisempia ja luovempia, ja kykenevänsä helposti hahmottamaan kokonaisuuksia. ”…mä ite koen, että niinku mun tuottamasta sisällöstä kirjoittamisesta lukihäiriö näkyy siel taustalla sillä, että mä otan enemmän muit huomioon ja osaan tiivistää jotenkin silleen et, siit tulee jotain tiettyjä taitoi ehkä sen kirjoittamiseen, mut kyllä mä ottaisin anytime sillee että ei olis lukihäiriötä.” (Maria, yrittäjä) Tutkimustuloksista selviää, etteivät dyslektikot ole tulleet työelämässä syrjityiksi, jos he ovat kertoneet ominaisuudestaan työyhteisölleen. Kuitenkin haastatteluista pystyttiin havaitsemaan välillistä syrjintää rekrytointitilanteissa. Tämä on ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että dyslektikoiden tulisi olla avoimia ominaisuudestaan, jotta työpaikalla pystyttäisiin tekemään mahdollisia kohtuullisia mukautuksia. Toisaalta jos dysleksiasta kannattaa kertoa vasta työsuhteessa, voidaan käänteisesti päätellä, että se pitäisi piilottaa ennen sitä. Tästä näkökulmasta yhdenvertaisuus työelämässä toteutuu vain osittain dyslektikoiden todellisuudessa. Koen, että liikkeenjohto- ja organisaatiotutkimuksen kentällä on hyvin kapea-alainen lähestymistapa dysleksiaa ja muita neurologisesti poikkeavia kohtaan. Kertomalla yrittäjien elämäntarinoita, joissa tulee näkyväksi dysleksiaan liittyviä haasteita ja vahvuuksia työelämän käytännöissä, toivon herättäväni uusia näkökulmia ja ajatuksia yhteiskunnan ja organisaatioiden moninaisuudesta. Nea Koivumaa Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu johtamisen pro gradu -tutkielmaan: ”Dysleksia yrittäjien elämäntarinoissa”. Huumeita voi tänäkin päivänä kuvailla yhteiskunnan tabuluonteiseksi ilmiöksi, sillä ne herättävät paheksuntaa ja vaikenemista. Huumeiden käyttö on kuitenkin yhä yleisempi ilmiö ja sosiaalinen ongelma.
Huumeisiin kohdistuvat asenteet Huumeiden käyttöön kohdistuva asenneilmapiiri on ollut yhteiskunnassamme pitkään voimakkaasti kielteinen ja leimannut huumeiden käyttäjiä. Vastapuheena tälle julkisuudessa on viime aikoina kerrottu huumeiden käytöstä ja niihin liittyvästä elämästä tavalla, jota on kritisoitu huumeiden käyttöä ihannoivaksi. Millä tavalla julkisuudessa oikeastaan kerrotaan huumeiden käytöstä, ja millaisia mielikuvia huumeiden käytöstä kerrotut tarinat muodostavat? Näihin kysymyksiin lähdin etsimään vastauksia sosiaalityön pro gradu -tutkielmassani. Huumeiden käyttäjien kokemuksia on yleensä vaikea tutkimuksellisesti tavoittaa, sillä ilmiöön liittyy salailua, häpeää, peittelyä, sekä vastaushaluttomuutta (Karjalainen ym. 2020, 3, 36). Tutkimuksessani tarkastelin huumeiden käytölle julkaistuissa elämäntarinoissa annettuja merkityksiä. Tutkimukseni oli luonteeltaan narratiivinen. Eettisesti kestävää tutkimusta toteuttaakseni pyrin kunnioittamaan kokemuksistaan kertoneiden elämäntarinoita. Tarinoihin ja niiden merkityksenantoihin ei kohdistu tällöin kritisointia tai syyllistämistä, vaan ainoastaan tutkimuksellista tarkastelua. Ei pelkkää juhlaa tai kurjuutta Tutkimukseen valikoituneissa elämäntarinoissa annetaan huumeiden käytölle osittain yhteneviä, osittain eriäviä merkityksiä. Huumeiden käyttöä kuvaillaan käytön alkuvaiheissa usein myönteisillä merkityksenannoilla, kun huumeiden käyttö liittyy esimerkiksi juhlimiseen ja hauskanpitoon. Toisaalta joissakin tarinoissa huumeiden käyttö saa kielteisiä merkityksiä, kun huumeiden käyttöä kuvaillaan pakokeinona pahasta olosta. Huumeiden ongelmakäyttöä kuvaavissa elämäntarinoissa huumeiden käyttö saa vähitellen kielteisempiä merkityksiä, kun käytöstä seuraavat haitat korostuvat. Useimmissa tarinoissa kerrotaan, kuinka huumeiden käyttäjät pyrkivät lopulta pääsemään irti huumeista. Huumeiden käyttö ja niihin kytkeytyvä elämä saa tarinoissa negatiivisia merkityksiä, kun käytöstä halutaan irtautua. Huumeista irtautumisen jälkeiselle ajalle tarinoissa annetaan elämälle toiveikkaita merkityksiä. Tiivistetysti voi sanoa, että huumeiden käytölle ei anneta tarinoissa yksiselitteisesti vain kielteisiä tai myönteisiä merkityksiä. Tietoa ja ymmärrystä Huumeiden käytön yleistyminen on vaikuttanut siihen, että ihmisten kosketuspinta huumeisiin on laajentunut, eikä huumeiden käyttö herätä enää aikaisemman lailla pelkoa ja paheksuntaa (Karjalainen ym. 2020, 3). Tutkimusten mukaan esimerkiksi kannabikseen kohdistuvien riskikäsitysten ja mielipiteiden lieventyminen voi laskea kynnystä kokeilla kannabista, erityisesti nuorten kohdalla. Myös asenteiden lieventyminen kannabiksen säännöllistä käyttöä kohtaan ennakoi runsaampaa käyttöä ja sitä kautta käyttöön liittyvien haittojen kasvua. (Hakkarainen ym. 2015, 330.) Huumeasenteiden muutokset ovat siis yhteydessä huumekokeilujen määrään yhteiskunnassa (Salasuo & Rantala 2002, 42–43). Tieto ja ymmärrys ihmisten kohtaamista sosiaalisista ongelmista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä kuten huumeiden käytöstä voi vähentää ilmiöön liittyvää haitallista leimaavuutta. Leimaava yhteiskunnallinen ilmapiiri voi pahimmillaan sulkea huumeiden käyttäjiä yhteiskuntamme ulkopuolelle, ja vaikeuttaa ongelmaan avun hakemista sekä huumeista irtautumista (Partanen 2002, 18). Kokemuksen synnyttämälle tiedolle on tärkeää antaa ääni ja painoarvo, sillä kokemuksellista tietoa hyödyntämällä on mahdollista kehittää palvelujärjestelmää sekä ammattilaisten osaamista kohdata erilaisia sosiaalisia ongelmia. Siksi myös huumeiden käytöstä kerrottavat tarinat voivat paitsi kertoa huumeiden käyttöön liittyvistä merkityksistä ja elämäntavoista, myös opettaa huumeiden käyttöön ja käytön kehittymiseen liittyvistä mekanismeista, joita tunnistamalla ongelmiin on mahdollista vaikuttaa ennaltaehkäisevästi. Inna Vähäsöyrinki Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: ”Ajautumisesta irti pyristelyyn – huumeiden käyttöön liittyvät narratiivit elämäntarinoissa” Lähteet: Hakkarainen, Pekka & Karjalainen, Karoliina & Ojajärvi, Anni & Salasuo, Mikko 2015: Huumausaineiden ja kuntodopingin käyttö ja niitä koskevat mielipiteet Suomessa vuonna 2014. Yhteiskuntapolitiikka 80 (4), 319–333. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/126845/hakkarainen.pdf?sequence=4&is Allowed=y. Karjalainen, Karoliina & Pekkanen, Niina & Hakkarainen, Pekka 2020: Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet. Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992–2018. PunaMusta Oy. Helsinki. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139059/URN_ISBN_978-952-3434417.pdfsequence=1&isAllowed=y. Partanen, Juha 2002: Huumeet maailmalla ja Suomessa. Teoksessa Kaukonen, Olavi & Hakkarainen, Pekka (toim.): Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa. Gaudeamus. Helsinki, 13–37. Salasuo, Mikko & Rantala, Kati 2002: Huumeiden viihdekäyttö ajankuvana. Teoksessa Kaukonen, Olavi & Hakkarainen, Pekka (toim.): Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa. Gaudeamus. Helsinki, 38–67. Verkkohaastatteluna toteutetussa kyselytutkimuksessa selvitin media-alan työntekijöiden käsityksiä hyvästä johtamisviestinnästä. Fenomenografisen tutkimuksen mukaan media-alan työntekijät odottavat hyvän johtamisviestinnän koostuvan eettisestä johtajasta, monipuolisista viestinnän keinoista- ja tavoista sekä harkitusta viestinnän sisällöstä. Osa työntekijöistä käsittää johtamisviestinnän olevan hyvää ainoastaan silloin, kun se on myönteistä, hyväntuulista kiittävää tai kannustavaa, vaikka työnantajavelvoitteisiin kuuluu myös negatiivisten uutisten kertominen. Media-alalla on arvioitu, että johtajat ylenevät asemaansa journalistisen osaamisensa ansiosta, jolloin heidän johtajuustaitonsa ovat alikehittyneitä. Tämä näkyy muuan muassa siten, etteivät johtajat mielellään kuuntele palautetta omasta johtamistyöstään. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin, millaisen johtamisviestinnän media-alan työntekijät käsittävät hyvänä johtamisviestintänä. Tutkimukseen haastattelin verkkolomakkeella 11 media-alan työntekijää. Vastaajista enemmistö oli naisia. Naiset kokevat media-alalla enemmän turvattomuutta Toimittajat ilman rajoja-järjestön julkaiseman maailmanlaajuisen lehdistönvapausindeksin mukaan lehdistön ilmaisuvapaudessa suurin muutos huonompaan on tapahtunut Euroopan maissa. Kansallisen uutisturvallisuusinstituutin tekemässä tutkimuksessa käy ilmi, että vuosina 2013-2014 erityisesti naisjournalistit ovat joutuneet uhkailun tai pahoinpitelyn kohteeksi työpaikallaan ja tekijänä on ollut miespuolinen esimies tai työtoveri. Kulttuurierot ja kouluttamattomuus huonon johtamisviestinnän taustalla Joissain kulttuureissa journalismia ei pidetä naiselle sopivana ammattina ja se koetaan epäsopivana avioliiton ja perhearvojen kanssa. Kulttuurienvälisiä eroja selittävät muuan muassa maan taloudellinen kehitys, yleiset muutokset, maan sijainti ja historia. Globaalissa, positiivisessa johtamisessa kulttuurienvälistä eroa pienennetään siten, että johtaja sisäistää globaalin ajattelutavan, kulttuurienvälisen herkkyyden ja omaehtoisen identiteetin, jossa ymmärretään kulttuuriset yhtäläisyydet ja eroavaisuudet globaalin tiedon käsittelemiseksi sekä suhteiden luomiseksi erilaisiin sidosryhmiin tehokkaasti sekä merkityksellisesti. Esimerkiksi transformationaalinen johtajuustapa on todettu vaikuttavaksi johtamistavaksi useassa eri maassa: transformationaalinen johtaja saa työntekijän tuntemaan itsensä hyväksytyksi, luottamuksen arvoiseksi ja arvostetuksi. kuva: Elina Perälä
Käsitykset hyvästä johtamisviestinnästä osittain ristiriidassa lainsäädännön kanssa Tutkimuksessani havaitsin, että media-alan työntekijät liittävät hyvään johtamisviestintään kolme kategoriaa: eettisesti toimivan johtajan persoonan, joka luo yhteishenkeä, monipuoliset viestintäkeinot- ja tavat sekä viestinnän sisällön. Osa työntekijöistä koki viestinnän olevan hyvää vain silloin, kun se on hyväntuulista, kiittävää tai kannustavaa. Tutkimustulos on ristiriidassa työnantajavelvoitteiden ja muiden media-alan reunaehtojen kanssa, koska johtajan täytyy pystyä kertomaan myös negatiivisia uutisia työntekijöilleen esimerkiksi Covid-19-pandemian aikana. Globaali, positiivinen johtamisviestintä vastaa media-alan johtamisviestinnän tarpeisiin Tutkimukseni mukaan hyvällä johtamisviestinnällä on suuri merkitys media-alan työntekijöille, ja vastaajat arvioivat hyvän johtamisviestinnän ennaltaehkäisevän aiheettomia poissaoloja työpaikalta sekä vahvistavan tiimihenkeä. Tutkimustulosten perusteella ehdotan media-alalle transformationaaliseen johtamiseen suuntaavaa, globaalia, positiivisen johtamisviestinnän mallia, jossa johtaja pyrkii selkeään ja ymmärrettävään viestintään kaikilla tilanteeseen ja kontekstiin sopivilla viestintätavoilla siten, että itse viesti esitetään kasvonilmeet ja kehonkieli halliten ja myönteisesti. Elina Perälä Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Kirjoitus perustuu hallintotieteen, erityisesti johtamisen psykologian pro gradu -tutkielmaan ”Näkee kauas ja kuulee lähelle”: fenomenografinen tutkimus media-alan työntekijöiden käsityksistä hyvästä johtamisviestinnästä Sipilän hallituksen esitykset maakunta- ja sote-uudistuksesta2000-luvun alusta alkaen sote-palvelujen uudistaminen on ollut suomalaisen politiikan kuuma peruna. Hankkeessa ei ole kuitenkaan tähän mennessä onnistuttu. Viimeksi sote-rakenneuudistuksessa epäonnistui pääministeri Juha Sipilän hallitus, jonka esityksiä sote- ja maakuntauudistuksesta käytin pro gradu -tutkielmani aineistona. Sipilän hallituksen uudistuksessa kaikkien sote-palvelujen järjestämisvastuu olisi siirretty uuden julkisen hallinnon tason, maakuntien, vastuulle. Myös sote-palvelujen tuottamisen tapa olisi uudistettu esitetyn valinnanvapausmallin kautta. Maakuntien tehtävänä olisi ollut vastata siitä, että sote-palvelut järjestetään, mutta palvelujen tuottaminen olisi vapautettu myös yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Kyseisten rakenteellisten uudistusten avulla Sipilän hallitus pyrki turvaamaan sote-palveluiden yhdenvertaisen toteutumisen tulevaisuuden Suomessa sekä kuromaan julkisen talouden kestävyysvajetta kolmella miljardilla eurolla. Hallinnan ja vallankäytön muotoutumisen tarkastelu
Tutkin pro gradu -tutkielmassani sitä, miten hallinta ja vallankäyttö muotoutuivat Sipilän hallituksen maakunta- ja sote-uudistuksessa. Tutkielmani valtakäsitys perustuu Michel Foucault’n määrittelyyn vallasta toimintana. Se on läsnä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa silloin, kun vallankäytön kohde voisi toimia toisin. Tavoitteenani oli tutkia sitä, keiden välillä ja miten valta muotoutuu Sipilän hallituksen esityksissä sote- ja maakuntauudistuksessa. Tähän tavoitteeseen pyrin vastaamaan Foucault’n vallan teorisoinneista alkunsa saaneen hallinnan analytiikan teorian avulla, joka pyrkii pelkistetysti vastaamaan kysymykseen: miten meitä hallitaan? Hallinnan analytiikan käsitteistön avulla Sipilän hallituksen esityksistä oli mahdollista havaita ominaisuuksia, joita määriteltiin julkishallinnon eri instituutioille eli kunnille, maakunnille sekä valtiolle. Kunnat nähtiin haavoittuvaisina, sillä ne eivät pystyisi vastaamaan väestön ikääntymisen, sote-palvelujen lisääntyneen palveluntarpeen sekä julkisen talouden haasteisiin. Tähän julkishallinnon haavoittuvaisuuteen pyrittiin sopeutumaan uudistuksessa perustettavaksi esitettyjen maakuntien kautta. Koska maakunnat ovat väkimäärältään kuntia suurempia, pystyisivät ne reagoimaan tehokkaammin sote-palvelujen yhdenvertaista järjestämistä uhkaaviin haasteisiin. Maakuntien kykyä sopeutua julkisen sektorin haasteisiin olisi lisätty myös esitetyn valinnanvapausmallin kautta, joka olisi lisännyt kilpailua sote-palvelujen tuottajien kesken. Kun hallituksen esityksen mukaisessa mallissa kilpailua ei olisi voitu käydä palvelujen hinnoittelun kautta (palveluhinnasto olisi ollut kaikille sama), olisi kilpailu kehittänyt myös palveluiden laatua. Julkisen hallinnon kykyä mukautua väestön ikääntymiseen ja julkisen talouden kehitykseen olisi vahvistettu myös valtionhallinnon roolin merkittävällä kasvattamisella. Valtio olisi vastannut esimerkiksi maakuntien rahoituksen määrittelemisestä sekä eri ministeriöiden ohjausvaltaa olisi lisätty suhteessa maakuntiin. Tämän nähtiin edistävän palvelujen järjestämisen kustannustehokkuutta. Julkishallinnon tuloksellisuuden ja tehokkuuden kasvattaminen = valtiovallan kasvattaminen? Sipilän hallituksen maakunta- ja sote-uudistus voidaan osaltaan liittää siihen uusliberalistiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen, jossa elämän eri osa-alueita pyritään arvottamaan taloudellisten mittareiden ja vertailun kautta. Tämä kehitys yhteismitallistaa elämäämme niin, että elämisen arvo voidaan määritellä markkinoilla käytävän kilpailun kautta. Tämän lisäksi Sipilän hallituksen sote-uudistusesitys voidaan liittää osaksi suomalaisen julkisen sektorin uudistusten kehitystä, jonka tavoitteina on esitetty julkisen sektorin koon pienentäminen ja toiminnan tehostaminen. Uudistushankkeiden vaikutuksena ei kuitenkaan ole ollut vain toiminnan tehostaminen ja julkisen sektorin pienentäminen, vaan vallan ja julkisten resurssien keskittäminen aiemmin hajautetulta julkiselta sektorilta valtionhallinnon alle. Resurssien keskittämisen kautta julkisia resursseja on sitten siirretty aiemmilta painopistealueilta esimerkiksi elektroniikkateollisuuden ja riskirahoituksen piiriin. Uusliberaalista retoriikasta huolimatta julkista sektoria ei ole pyritty ajamaan alas, vaan resursseja on keskitetty valtiolle ja siten ohjattu uusille aloille. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi Ville Yliaskan väitöskirjasta Tehokkuuden toiveuni (2014). Sipilän hallituksen esitykset maakunta- ja sote-uudistuksesta olivat yritys turvata sote-palveluiden järjestäminen tulevaisuudessa. Ne olivat kuitenkin myös yritys edistää sote-palvelujen arvottamista taloudellisten mittareiden perusteella, kaventaa julkista sektoria ja alueellista itsehallintoa sekä lisätä valtionhallinnon valtaa. Esitykset voidaan myös nähdä osana kehitystä, jossa hyvinvointivaltion tehtävien järjestämiseen käytettyjä resursseja uudelleenohjataan uusille aloille kustannustehokkuuden ja julkisen sektorin kaventamisen väittämiä hyödyntäen. Juuso Kataja Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Teksti perustuu valtio-opin pro gradu -tutkielmaan Hallinta maakunta- ja sote-uudistuksessa: Hallinnan analytiikan tutkimus pääministeri Juha Sipilän hallituksen esityksistä maakunta- ja sote-uudistuksesta. Työn ohjasi Tapio Nykänen. |
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |