”Nuorisojoukko rähinöi, asemilla nuorten välisiä tappeluita, osa nuorten kohtaamisista yltynyt joukkotappeluiksi”. Koronakriisin aikana media pursuilu huolta nuorten joukkotappeluista ja väkivaltaisuuksista. Nuoret ja väkivalta Nuoruutta pidetään rikosaktiivisena elämänvaiheena ja nuoruudessa alttius syyllistyä omaisuus- sekä pahoinpitelyrikollisuuteen on tilastollisesti muita ikäryhmiä suurempi [1]. Vuoden 2015 jälkeen erityisesti alle 15-vuotiaiden rikosepäilyt ovat kasvaneet merkittävästi ja etenkin alaikäisten väkivaltarikollisuus on noussut kaikissa alle 18-vuotiaiden ikäryhmissä. Alaikäisten tekemät rikokset kohdistuvat pääasiassa toisiin alaikäisiin [2]. Murrosikäisillä väkivaltainen käyttäytyminen, aggressio ja riskinotto ovat tavallista ja nuorten väkivallanteot tapahtuvat usein impulsiivisesti, ilman ennakkosuunnitelmaa [3]. Korona-ajan yhtenä ominaispiirteenä oli nuorten väkivaltarikoksissa alaikäisten tekemät henkirikokset tai niiden yritykset. Näiden määrä kasvoi vuosien 2020–2021 poikkeuksellisen korkealle [2]. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin nuorten joukkotappeluihin liitettyjä diskursseja, sitä millaisia merkityksiä nuorten joukkotappeluille annettiin ja millaisia mielikuvia niihin osallistuneista nuorista rakennettiin Helsingin Sanomien ja Yle.fi-uutissivuston kirjoituksissa 1.4.20-30.9.22 välisellä ajalla. Joukkotappelut kertoivat hyvinvoinnin notkahduksesta Koronapandemia vaikutti suuresti nuorten arkeen ja elämään. Arjen struktuurit muuttuivat, harrastukset loppuivat, etäkoulu pakotti nuoret koteihin ja nuorisotilat suljettiin. Nuorten elämää rajoitettiin useilla tavoilla ja kontaktit kodin ulkopuolisiin aikuisiin väheni. Ahdistus ja masennus lisääntyi samalla, kun palvelut sulkivat ovensa ja turvallisten aikuisten läsnäolo arjessa heikentyi. Vuosien 2020–2022 välisenä aikana tapahtui useita nuorten välisiä joukkotappeluita. Tutkielmani tuloksista ilmeni, että joukkotappelut kuvastivat nuorten hyvinvoinnin heikentymistä, vastuuttomuutta sekä muutoksia nuorten arjessa. Rajoitusten suljettua nuorten vapaa-ajanviettopaikat, nuoret suuntasivat kauppakeskuksiin ja joukkoliikenneasemille, joissa tunteet kuumenivat ja tilanteet kärjistyivät. Aineistosta nousi esille, että sosiaalisella medialla oli myös oma roolinsa joukkotappeluiden synnyssä, sillä usein fyysiseksi tappeluksi päätynyt tilanne oli saanut alkunsa sosiaalisessa mediassa olleesta riidasta. Nuorten hyvinvoinnin heikentyminen koronakriisin aikana sai aikaan huolta viranomaisissa. Vastuuta nuorista ja heidän käytöksestään asetettiin eri viranomaistahojen lisäksi vanhemmille sekä nuorille itselleen. Joukkotappeluihin liitettiin myös huoli nuorisojengien synnystä sekä teräaseiden käytöstä. Nuorten väkivaltakäyttäytymiseen puuttumisessa ja joukkotappeluiden estämisessä ennaltaehkäisyn merkitys nähtiin erityisen tärkeänä. Joukkotappeluihin osallistuneita nuoria yhdisti näyttämisen halu muille nuorille, oman statuksen nostaminen sekä kunniasta kiinnipitäminen. Ennakointia, yhteistyötä ja uusia työskentelytapoja Nuorten hyvinvointiin liittyvät haasteet eivät ole yksinkertaisia ja niiden ratkomiseen vaaditaan monien toimijoiden voimia ja vastuunottoa. Tutkielmassani nuorten joukkotappelut kuvastivat osin nuoruuden ajanjaksoa, aikaa, jolloin tunteet kuumenevat ja omia rajoja haetaan mutta ne myös kuvastivat poikkeusaikaa, jossa olemme eläneet koronapandemian vuoksi. Ne kertoivat yhteiskunnan tilasta, eriarvoisuudesta, syrjäytymisestä, muuttuneesta arjesta sekä joidenkin nuorten hyvinvoinnin notkahduksesta. Myös sosiaalisen median merkitys nuorten elämässä näkyi aineistossa joukkotappeluiden synnyn mahdollistajana. Sosiaalisella medialla on nuorten elämässä kaiken kaikkiaan iso rooli ja se on nuorille paikka, jonka pääosassa on ajanvietto, sosiaalinen vuorovaikutus ja viihde. Siellä pätevät samat kaverisuhteiden perustekijät kuin kasvotusten tapahtuvassa vuorovaikutuksessa [4]. Sosiaalityön näkökulmasta tutkielmani avaa poikkeuksellisen ajanjakson aikana kärjistyneiden nuorten joukkotappeluiden taustoja ja haastaa sosiaalityötä pohtimaan uusia toimintamalleja rikosoireilevien nuorten ja heidän perheiden kanssa työskentelyyn. Etenkin sosiaalisen median hyödyntäminen entistä enemmän, nuorten kanssa tehtävässä sosiaalityössä, olisi paikallaan. Anna Asikainen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Satojen nuorten kokoontumisia ja öisiä joukkotappeluja” - Diskurssianalyysi nuorten joukkotappeluita koskevista kirjoituksista mediassa. Tutkielman ohjaajana toimi Harri Jokiranta. Lähteet:
TikTok -sovelluksessa kiersi vuoden 2022 lopussa trendi, jossa ihmiset kertoivat pahimmista sisarustensa aiheuttamista traumoista. Sisarusväkivalta aiheuttaa elinikäiset arvet, mutta siihen ei tästä huolimatta suhtauduta yhtä vakavasti kuin muuhun lähisuhdeväkivaltaan. Haavoittava sisarusväkivalta Lapsuudessa koettu sisarusväkivalta liitetään masennukseen, ahdistukseen ja itsetuhoisuuteen aikuisuudessa [1]. Vakavista ja pitkäaikaisista seurauksista huolimatta väkivaltaa normalisoidaan yhteiskunnassa ja perheissä [2]. Normalisoinnista kertoo myös se, että aihe on erityisesti Suomessa vähän tutkittu. Sisarusväkivallan epäillään olevan yleisin perheessä esiintyvä väkivallan muoto [3], vaikka se on vaikeasti tunnistettavissa. Tunnistettavuutta haastaa normaalin ja epänormaalin rajanveto sisarussuhteissa, joissa konfliktit ovat osa arkea. Väkivallan erottaa konfliktista sen systemaattisuus, kohdistuminen yleensä vain yhteen sisarukseen ja vallankäyttö [4]. Väkivaltaa jaotellaan sisarusväkivaltatutkimuksissa pääsääntöisesti fyysiseen, henkiseen ja seksuaaliseen. Pro gradu -tutkielmassani lähdin tutkimaan sisarusväkivaltaa perhesysteemiteorian kautta, keskittyen arkeen, perheelle annettuihin merkityksiin ja uhrin tulkintaan väkivallan syistä. Sisarusväkivalta perhesysteemissä Sisarusväkivaltaa ilmenee kotona ja perheen arjessa. Se on toistuvaa ja uhrille pelottavaa. Väkivalta vaikuttaa kodin ilmapiiriin ja saa uhrin välttelemään sisarustaan. Väkivalta on lyömistä, potkimista ja tönimistä, mutta myös halveksuntaa, haukkumista ja uhkailua Se voi myös olla toisen seksuaalisten rajojen rikkomista. Väkivallalla tavoitellaan itselleen asioita, kuten toisen tavaroita tai television katseluaikaa. Sillä pyritään hallitsemaan uhria ja saavuttamaan valta-asema. Väkivalta vaikuttaa uhrin käytökseen ja arkisiin toimintoihin. Uhri pyrkii selviämään väkivallasta erilaisin selviytymiskeinoin. Näitä voivat olla omat harrastukset, yökyläily ystävien kanssa tai mummolassa vierailu. Joskus uhrit pyrkivät selviämään sisarusväkivallasta satuttamalla itseään. Lapsella ei ole samoja mahdollisuuksia poistua tilanteesta tai rajata väkivallan tekijää kuin aikuisella on. Usein väkivallantekojen kanssa jäädään täysin yksin. ”Tiedäksä se näkymätön tyttö mikä oli muumeissa… joo mä olin näkymätön tyttö. Paitsi mä olin liian näkyvä siskon mielestä mitä ikinä mä teinkään.” – Haastateltavan sitaatti Sisarusväkivaltaa tapahtuu pääasiallisesti lapsuuden kodissa, minkä vuoksi herää kysymys vanhempien merkityksestä. Vanhemmat reagoivat sisarusväkivaltaan kahdella tavalla: passiivisesti tai aktiivisesti. Vaikuttaisi siltä, että suurin osa vanhemmista reagoi passiivisesti väkivaltaan. Tämä myös selittää, miksi väkivalta saa jatkua niin pitkään. Passiivista reaktiota selitettiin väkivallan vähättelyllä, vanhempien vähäisillä voimavaroilla ja tietämättömyydellä. Vanhempien merkitys oli suuri ja vanhempien reagointi väkivaltaan vaikutti uhrin ja vanhemman väliseen suhteeseen. Osalla vaikutus näkyy vielä nykypäivänäkin. Uhrit kertoivat myös muista sisaruksistaan. Sisaruksilla voi olla tietämättään suuri merkitys uhrien väkivaltakertomuksilla. Joskus sisarus on ollut puolustaja, joskus itsekin uhri. Uhrien ja muiden sisarusten välinen osasysteemi oli vaihteleva verrattaessa vanhempiin, joita kuvattiin jokseenkin samankaltaisesti. ”Isä näki sen koko ajan niin että me ei tultu toimeen, me riideltiin ja että riitaan tarvitaan aina kaksi… Riitaan ei tarvita kahta. Tarvitaan yksi, joka alistaa ja yksi, joka haluaa jäädä henkiin.” – Haastateltavan sitaatti Sisarusväkivallan uhrit selittävät kokemaansa väkivaltaa useilla syillä. Pro gradu -tutkielmassa syiksi nimettiin perheen olosuhteet, tekijän ominaisuudet ja piirteet sekä perhesysteemin ulkopuoliset tekijät. Olosuhteet liittyivät pääasiallisesti perheessä vallitsevaan väkivallan kierteeseen, mutta uhrit puhuivat myös muista vaikeista kodin olosuhteista. Tekijän ominaisuuksia olivat kateellisuus, narsismi ja vihanhallintaongelmat. Perhesysteemin ulkopuolisilla tekijöillä viitataan meso- ja mikrotason tekijöihin. Näitä olivat pornografia ja yhteiskunnalliset asenteet. Väkivallan syyt ovat yleensä vain väkivallan tekijän tiedossa, mutta uhreille oli vuosien saatossa muodostunut omat käsitykset. Kuka kantaa vastuun lapsista? Sisarusväkivalta kohdistuu yhteiskuntamme tärkeimpiin, mutta myös haavoittuvampiin yksilöihin. Vanhemmilla on ensisijainen vastuu taata lapsilleen turvallinen kasvuympäristö [5[. Sosiaalityöllä on velvoite tukea vanhempia kasvatustehtävissä ja suojella lapsia tarpeen vaatiessa. Sisarusväkivaltatutkimuksen lisääntyessä on mahdollista tunnistaa sisarusväkivalta käytännön työskentelyssä ja keksiä käytännön ratkaisuja ongelmaan. Sisarus on parhaimmillaan elinikäinen tuki ja turva. Pahimmillaan sisarus voi jättää uhriin elinikäiset haavat, joiden parantumisessa menee vuosikymmeniä. Nenna Jyläskoski Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan Sisarus, lapsi ja väkivallan uhri – Uhrien sisarusväkivaltakokemukset perhesysteemissä. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi." Lähteet:
Sukupuoli on vallitsevaa kaksijakoista sukupuolikäsitystä laajempi ja moninaisempi ilmiö, mutta sukupuolten moninaisuus näyttäytyy normista poikkeavana ja sen huomioiminen nähdään erityisasiantuntijuutena. Katseen kääntäminen anatomiaa pidemmälle
Biologiaan pohjautuvan sukupuolen lisäksi, tulee huomioida yksilön sukupuoli-identiteetti eli yksilön kokemus omasta sukupuolestaan. Sukupuoli-identiteetti muovautuu usein läpi yksilön elämän. Toisinaan henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla kokemukseltaan muuttuva. Sukupuolta ei voida jakaa vain joksikin miehen ja naisen välillä, vaan sen sisällä ja ympärillä on laaja kirjo erilaisia identiteettejä ja sukupuolen kokemuksia. Esimerkiksi transihmisyys toimii kattoterminä transsukupuolisuudelle, muunsukupuolisuudelle ja transvestisuudelle. Sukupuoli-identiteetti voi olla sukupuoleton (esim. agender) tai sukupuolijoustava (genderfluid). Cissukupuolisuudella taas tarkoitetaan, että sukupuoli-identiteetti ja syntymässä määritelty anatomisiin piirteisiin pohjautuva sukupuoli, vastaa toisiaan. [1-3.] Myös cissukupuolisuuden sisällä vallitsee moninaisuus, sillä sukupuolta voidaan kokea ja ilmaista monin eri tavoin. Sukupuolen ilmaisulla tarkoitetaan niitä tapoja, joilla yksilöt ilmaisevat sukupuoltaan niin itselleen kuin muille. Jotkin näistä ovat tiedostamattomia ja toiset taas tietoisia tekoja esimerkiksi vaatetus ja puhetyyli. Sukupuoli-identiteettiin ja ilmaisuun vaikuttaa ympäröivän maailman vallitsevat käsitykset sukupuolesta. Sosiaalinen sukupuoli havainnollistaa niitä yhteiskunnan yleisiä representaation tapoja, joita sukupuolesta nähdään. Usein nämä tavat ovat kulttuurisiin sukupuolistereotypioihin- ja rooleihin pohjautuvia sekä kaksijakoisen sukupuolikäsityksen mukaisia (mies-nainen). [2-4.] Sensitiivinen kohtaaminen -avain hyvinvointiin?
Yhteiskunnan yleiset diskurssit valuvat myös sosiaalityön rakenteisiin ja käytänteisiin. Sukupuoli näyttäytyy myös sosiaalityössä kaksijakoisena tai se voidaan pyrkiä jopa kokonaan häivyttämään. Sukupuolineutraalien käytänteiden avulla sukupuoli katoaa tarkastelusta. Ongelmaksi nousee se, että esimerkiksi sukupuolesta johtuvan eriarvoisuuden ja syrjimisen havainnoiminen tulee sukupuolisokeuden vuoksi mahdottomaksi. Myös ilmiöiden sukupuolierityiset piirteet voivat jäädä huomaamatta. Sukupuolisensitiivisessä kohtaamisessa tavoitteena ei ole häivyttää sukupuolia tai pakottaa ihmisiä astumaan ”sukupuolityypillisen” käyttäytymisen ulkopuolelle. Sensitiivisessä kohtaamisessa annetaan kaikille mahdollisuus olla sellaisia kuin he ovat ilman yhteiskunnan asettamaa painetta tai ulkopäin tulevaa määrittelyä. Yksinkertaisia sukupuolisensitiivisiä tapoja sosiaalityön asiakaskohtaamisissa on paljon, esimerkiksi asiakkaan itsemäärittelyn mahdollistaminen ja sen kunnioittaminen, käyttämällä asiakkaan käyttämään käsitteistöä. Jos toivottu käsitteistö ei ole käynyt ilmi keskustelussa, käytä neutraalia sanastoa kuten lapsi, vanhempi, sisarus tai kysy asiakkaalta hänen mielipiteensä. Älä siis tee sukupuolittuneita oletuksia ja määritä asiakasta omien näkökulmien ja ennakko-oletusten pohjalta. Tärkeää on hyväksyvän ympäristön luominen, mitä voidaan edesauttaa esimerkiksi sukupuolineutraalien vessojen tarjoamisella yleisissä tiloissa. Sukupuolta ei tarvitse nostaa keskusteluissa ja kohtaamisessa korostettuun asemaan, vaan se voi näyttäytyä taustalla olevana rutiineihin kuuluvana normina. [5,6.] Kohti syrjimättömyyttä ja yhdenvertaisia palveluita
Lopuksi Jos sensitiivisen ja moninaisuutta kunnioittavan kohtaamisen merkitys sukupuolivähemmistöön kuuluvien hyvinvointiin ja terveyteen ei herätä sosiaalityöntekijöitä ja muuta yhteiskuntaa toimimaan yksilöllisyyttä kunnioittavasti ja huomioivasti, voikin katseen kääntää aina lakiin. Moninaisuus on ja tulee aina olemaan osa elämää, minkä vuoksi yhteiskunta tulisi muovata moninaisuutta huomioivammaksi. Sukupuolisensitiivisyys ja toisia huomioiva kohtaaminen on taito siinä missä muutkin taidot, mikä tarkoittaa, että sen voi oppia. Kaikkea ei tarvitse tietää heti, vaan tärkeää on halu oppia, kehittyä ja kuunnella! Emilia Brusila Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Kuvaileva kirjallisuuskatsaus sukupuolten moninaisuudesta ja sen huomioimisesta sosiaalityössä”. Ohjaaja Tarja Orjasniemi. Lähteet:
Sukupuolen korjaushoitoihin liittyvät haasteet ja niiden seuraukset sekä edelleen vaakalaudalla oleva translain uudistaminen heikentävät transihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnallista asemaa. Vain harvalla sukupuolen korjausprosessi etenee sujuvasti Suurin osa Suomessa sukupuolen korjaushoitoihin hakeutuvista kohtaa yhden tai useampia haasteita, jotka vaikeuttavat sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin pääsemistä, aiheuttavat pitkän tauon tutkimuksissa, hidastavat hoitoihin pääsyä tai vaikuttavat koko prosessin keskeytymiseen. Tällä on laaja-alaisia vaikutuksia transihmisten hyvinvointiin ja lisäksi seuraukset ovat usein pitkäkestoisia ja vakavia. Seta ry toteutti vuonna 2022 sukupuolen korjaushoitoihin liittyen laajan kyselyn [1], jonka vastaajista jopa 40 % oli jäänyt toistaiseksi tai kokonaan ilman toivomiaan korjaushoitoja. Vastaajista 86 % oli kohdannut ainakin yhden esteen tai hidasteen hoitoihin pääsyssä. Transprosessiin hakeutuneiden määrä on viime vuosina myös noussut voimakkaasti [2], mutta prosessiin liittyvien palveluiden resursseja ei olla kasvatettu samassa suhteessa. Tämä näkyy erityisen pitkinä jonoina ja odotusaikoina sukupuolen korjaushoitoihin [3]. Sukupuolen korjausprosessiin kuuluvat sukupuoli-identiteetin tutkimukset ja sukupuolen korjaushoidot on Suomessa keskitetty erikoissairaanhoitoon Tampereelle ja Helsinkiin. Sukupuoli-identiteetin tutkimusjakson keskeisimpinä tavoitteina on varmistua hoitoihin hakeutuneen sukupuoli-identiteetistä ja sen pysyvyydestä sekä sulkea pois mahdollinen psyykkisten sairauksien vaikutus sukupuolen kokemukseen. Lisäksi varmistetaan asiakkaan voimavarojen riittävyys korjausprosessin läpikäymiseksi. Translain uudistaminen uhkaa edelleen viivästyä Translakiuudistusta on Suomessa pyritty edistämään jo lähes kymmenen vuotta. Suomi on saanut useita huomautuksia muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta transihmisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumattomuudesta. Uuden translain piti astua voimaan vuoden 2023 alusta, mutta lain käsittely on viivästynyt eikä uudistuksen toteutumisesta ole edelleenkään varmuutta [4]. Moni sukupuolen korjausprosesseihin liittyvä haaste paikantuu sosiaalipalveluiden kentälle Sukupuolen korjausprosessin etenemiseen liittyvät haasteet vaikuttavat transihmisten hyvinvointiin monella eri tavalla. Erilaisten esteiden ja hidasteiden vuoksi toivotun hoidon odottaminen voi viedä vuosia, osalla hoito jää kokonaan saamatta. Tutkielmani tulosten mukaan suurin osa sukupuolen korjaushoitojen hidasteista on erilaisia rakenteellisia tekijöitä, kuten syrjintä, normatiiviset asenteet, vanhentunut lainsäädäntö, tiedon puute ja hoitojen saavutettavuus. Nämä yhdessä sosiaalisten ja taloudellisten elämäntilanteiden kanssa voivat aiheuttaa vakavia seurauksia ihmisen yleiseen hyvinvointiin, mielenterveyteen sekä työ- tai opiskelukykyyn ja johtaa pahimmillaan yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle joutumiseen. Vain pienellä osalla haasteet liittyvät sukupuoli-identiteettiin, sukupuoliristiriidan kokemukseen tai esimerkiksi epäröintiin hoitoihin hakeutumisessa. Sosiaalityötä tarvitaan transihmisten yhteiskunnallisen aseman parantamisessa Transprosessia läpikäyvän henkilön on yksin vaikeaa tai mahdotonta vaikuttaa kohtaamiinsa rakenteellisiin esteisiin. Rakenteellisen sosiaalityön menetelmät ja vaikuttamismahdollisuudet ovat keskeisiä näiden tekijöiden tunnistamisessa ja muuttamisessa [5]. Sosiaalityön asiantuntijuutta ja kumppanuutta tarvitaan transihmisten tukemisessa ja sukupuolen korjaushoitoihin liittyvien epäkohtien esiin tuomisessa. Nykyinen palvelujärjestelmä ei huolehdi siitä, että transihmiset saisivat tarvitsemaansa tukea kohtaamiensa esteiden ylittämiseen ja hoitojen viivästymisestä aiheutuvien seurausten kanssa selviämiseen [6]. Seta ry:n kyselytutkimuksen vastauksissa korostuu pitkäkestoinen, yksinäinen ponnistelu transprosessissa etenemiseksi sosiaalipalveluista saadun tuen loistaessa poissaolollaan. Sateenkaari-ihmiset kohtaavat edelleen syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa [3]. Tämän vuoksi sosiaalityön toimijoiden on tärkeää tarkastella kriittisesti omaa toimintaansa ja asettua vahvistamaan osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Hanna Kuuluvainen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Sukupuolenkorjaushoitoihin pääsyn esteet ja hidasteet sekä niiden seuraukset hoitoihin hakeutuneiden kokemana. Tutkielman ohjaajana toimi Mari Kivistö. Kirjallisuus
Lastensuojelun jälkihuolto auttaa ja tukee itsenäistyvää nuorta oman elämän rakentamisessa. Nuoren kohtaaminen tasavertaisena kumppanina ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ovat luottamuksellisen asiakassuhteen perusta. Jälkihuollon sosiaalityössä tarvitaan monipuolista, laajaa osaamista, mutta myös organisaation toimivia rakenteita ja kohtuullista asiakasmäärää, jotta työ olisi laadukasta ja vaikuttavaa.
Jälkihuolto on aina mahdollisuus nuorelle. Jälkihuoltoon oikeutettu nuori on paremmassa asemassa esimerkiksi taloudellisen tuen ja palveluiden saamisen suhteen, kuin esimerkiksi aikuissosiaalityön asiakkuudessa oleva samanikäinen nuori. Sosiaalityöntekijät saavat käyttää laajaa, itsenäistä harkintavaltaa nuorten tukemiseksi ja järjestää palveluita nopeastikin ilman ylimääräistä byrokratiaa. Kuitenkin yhteisesti laaditut sovellusohjeet takaavat sen, että linjaukset ovat selkeitä ja yhtenäisiä. Jälkihuollon asiantuntijuuden jäsentyminen Toteutin tutkimukseni fenomenografisen analyysin avulla. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty fenomenografista analyysitapaa; Huuskon & Paloniemen [1] esittelemää menetelmää. Haastattelurunko on jäsennetty Helakorven [2] mallia käyttäen ammatillisen asiantuntijuuden osa-alueiden mukaisesti substanssiosaamisen, työyhteisöosaamisen, prosessiosaamisen ja kehittämisosaamisen teemoihin. Tutkimustulosten mukaisesti jälkihuollon sosiaalityön asiantuntijuus rakentuu tiedollisen osaamisen, taidollisen osaamisen, eettisen osaamisen ja jälkihuollon kehittämisen osa-alueista. Sosiaalityöntekijältä odotetaan juridista osaamista ja palvelujärjestelmän tuntemista, mutta henkilökohtainen, kokemusperäinen tieto on yhtä tärkeää. Tietämystä ajankohtaisista ilmiöistä nuorten maailmasta pidetään myös tärkeänä. Nuorten kanssa työskenneltäessä vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu, ja nuoria lähestytään voimavarakeskeisellä työotteella. Moniammatillisen yhteistyön hallitseminen ja verkostojen johtaminen on keskeistä jälkihuollossa. Eettinen osaaminen arvotetaan korkealle, ja sen perustana on nuoren kunnioittaminen ja luottamuksellisen asiakassuhteen rakentaminen. Jälkihuollon asiantuntijuuden kehittämisessä organisaatiolla ja rakenteilla on suuri merkitys. Jos työolot ovat hyvät ja työnantaja on kehittämismyönteinen, työntekijät jaksavat ja työtä pystyy toteuttamaan laadukkaasti. Jälkihuollon sosiaalityön merkitys kasvaa entisestään tulevina vuosina, kun jälkihuolto-oikeus on noussut 25-vuotiaaksi saakka. Lakiuudistus on tuonut lisää aikaa tehdä pitkäjänteistä muutostyötä. Moni nuori onkin valmis sitoutumaan työskentelyyn vasta silloin, kun jälkihuolto olisi jo aikaisemmin päättynyt 21-vuotiaana. Lakiuudistus on kuitenkin aiheuttanut sen, että asiakasmäärät ovat suuria, ja työntekijät uupuvat työtaakan alle. Tämä pitäisi huomioida jälkihuollon resursoinnissa varsinkin nyt, kun on siirrytty hyvinvointialueille ja palveluita kehitetään. Essi Kumpula Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu-tutkielmaan Me ollaan tääl nuorta varten – jälkihuollon sosiaalityöntekijöiden käsityksiä asiantuntijuudestaan. Työn ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Kirjallisuus
Osalla koululaisista on niin paljon poissaoloja, että heistä voidaan puhua kouluakäymättöminä oppilaina [1]. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten mukaan tilanne on haastava, eikä ole helpottumassa tulevina vuosina. Kouluakäymättömyys ei ole vain kouluun liittyvä ongelma, sillä sen taustalla voi olla monenlaisia tekijöitä, joihin sosiaalityöllä on velvollisuus puuttua. Tarkastelimme tutkielmassamme kouluakäymättömyyttä sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta heille kohdennetun kyselyn avulla. Kuva: Jesús Rodríguez/Unsplash Syyt kouluakäymättömyyden taustalla Kouluakäymättömyydellä tarkoitetaan sitä, että suuri poissaolomäärä ja epäsäännöllisyys koulunkäynnissä aiheuttavat oppilaalle erilaisia ongelmia [1]. Kouluakäymättömyyden taustalla voi vaikuttaa monenlaisia syitä, jotka eivät ole pelkästään koulun ja siellä tarvittavan tuen ratkaistavissa, vaan sosiaalityöllä on velvollisuus puuttua tilanteeseen lapsen hyvinvoinnin takaamiseksi. Kouluakäymättömyys näyttäytyy sosiaalityön näkökulmasta katsottuna kompleksisena ja monisyisenä ilmiönä. Syitä, miksi oppilaat eivät saavu kouluun, on paljon. Tutkimuksemme mukaan syyt kouluakäymättömyyden taustalla liittyvät lapsen toimintakykyyn, terveyteen tai toimintaan, vanhemmuuteen ja kotioloihin sekä kouluympäristöstä johtuviin syihin. Aineistomme avasi monipuolisesti syitä kouluakäymättömyyden taustalla. Yleisimpänä syynä poissaoloille nähdään lasten ja nuorten kokemat mielenterveysongelmat. Kotiin ja vanhemmuuteen liittyvät syyt voivat pitää sisällään esimerkiksi arjen- ja elämänhallinnan haasteita, vanhemman päihdeongelman tai perheväkivaltaa. Jos olosuhteet kotona ovat vaikeat, on säännöllinen koulunkäynti vaikeaa. Kouluympäristöön liittyvistä syistä koulukiusaaminen ja puutteellinen tuki oppimisvaikeuksiin aiheuttivat eniten poissaoloja. Usein oppilaalla on useita yhtäaikaisia syitä poissaolojen taustalla. Poissaolojen taustalla olevien moninaisten syiden ymmärtäminen on keskeistä, sillä se mahdollistaa oikeanlaisen tuen tarjoamisen lapsille ja nuorille. Moniammatillinen työskentely kouluakäymättömyyden ratkaisemisessa Moninaiset syyt kouluakäymättömyyden taustalla korostavat moniammatillisen yhteistyön merkitystä kouluakäymättömyyden ratkaisemisessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset ovat todenneet, että ongelma on niin haastava, ettei se ole minkään tahon yksin ratkaistavissa. Tällöin yhden tieteenalan näkemys ja osaaminen eivät ole riittäviä, jolloin tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan laajempi ryhmä ja osaaminen [2]. Monialainen verkosto mahdollistaa riittävien tukitoimien suunnittelemisen ja tarjoamisen oppilaalle sekä hänen perheelleen. Moniammatillisessa yhteistyössä voidaan etsiä ratkaisuja kouluakäymättömyyteen jaetun asiantuntijuuden ja yhteistyön keinoin. Moniammatillisen työskentelyn keskiössä on asiakas ja työskentelyn merkitys hänen avuntarpeelleen. Asiakkaan ja perheen ollessa osa työskentelyä, voidaan heidän näkemyksensä ottaa paremmin huomioon. Kouluakäymättömyyden ratkaisemisen suurena haasteena on vakiintuneiden ja selkeiden toimintamallien puuttuminen. Moniammatillisen yhteistyön haasteita on paljon liittyen vastuun, tiedonsiirron ja yhteistyön kysymyksiin. Resurssit peruspalveluissa sekä erityistason palveluissa ovat puutteelliset, eikä tarvittavaa apua haasteisiin ole aina saatavilla. Toimiva moniammatillinen yhteistyö on kuitenkin avainasemassa kouluakäymättömyyden ratkaisemisessa. Kouluakäymättömyyden ratkaiseminen on tärkeää monestakin näkökulmasta. Runsaisiin koulupoissaoloihin on tärkeää puuttua, sillä kouluakäymättömyydellä on yleensä negatiivisia seurauksia lapsen tai nuoren elämään niin kasvun, kehityksen kuin tulevaisuudenkin näkökulmasta [3]. Pitkäkestoisella pinnaamisella ja koulusta kieltäytymisellä on todettu yhteys esimerkiksi masentuneisuuteen ja päihteidenkäyttöön sekä syrjäytyneisyyteen [4]. Kouluakäymättömyys aiheuttaa muitakin haasteita. Jo esimerkiksi koulutuksen puute vaikeuttaa nuoren tulevaisuutta merkittävästi. Kuitenkin yhteiskuntamme tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa. Tuuli Rontti ja Suvi IIvesluoto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu- tutkielmaan Kouluakäymättömyys sosiaalityön ja moniammatillisen yhteistyön näkökulmasta. Tutkielman ohjaajana toimi Mari Kivistö. Kirjallisuus
Päihderiippuvuudesta toipumiseen sekä siihen liittyvä minäkuvan muutokseen keskittyvä tutkimus on Suomessa melko rajallinen tutkimuksen kohde sosiaalityön kentällä. Painopiste on usein esimerkiksi päihderiippuvuuden synnyn syy- ja seuraussuhteiden sekä erilaisten päihdehoitoja koskevien kokemusten tutkimisessa. Tarkastelun kohteena tutkimuksissa koskien päihderiippuvuudesta toipumista tarkastellaan usein muun muassa erilaisia tarjolla olevat tukipalveluita, niiden puutteita tai puutosta. Päihderiippuvuuden on havaittu vaikuttavan kokonaisvaltaisesti myös yksilön käsityksiin omasta minästä niin päihderiippuvuuden aikana kuin siitä toipuessakin. [1] Tällaisia omia tulkintoja itsestä tehdään niin esimerkiksi siitä millainen äiti, nuori aikuinen tai kaveri on. Myös pohdinnat ja tulkinnat siitä millainen on verrattuna muihin ja onko ylipäätään osa muuta yhteiskuntaa ovat yleisiä. Se kuinka muut suhtautuvat päihteitä käyttäviin tai päihderiippuvuudesta toipujiin on omiaan vaikuttamaan heidän tulkintoihinsa itsestä. Yhteiskunnan hylkäämät: Päihteistä riippuvaisiin ihmisiin suhtaudutaan usein julkisessa keskustelussa tuomitsevasti ja syyttävästi. Erityisesti tämä korostuu laittomien päihteiden kuten huumausaineiden kohdalla. Päihderiippuvuus nähdään usein itse aiheutettuna, epäonnistuneena elämänvalintana ja siihen harvoin suhtaudutaan sairautena. [2] Päihteistä riippuvaisia syrjitään, jätetään ulkopuolelle eikä haluta auttaa. Heitä ei toivoteta tervetulleiksi naapureina eikä heidän kanssaan haluta olla tekemisissä. Samaan aikaan keskusteluissa vaaditaan usein kuitenkin, että he ”ottaisivat itseään niskasta kiinni” ja lopettaisivat päihteidenkäytön. Ja että sen kaiken tulisi tapahtua ensimmäisellä yrityksellä. Vaan miten tämä käytännössä tapahtuu, kun ei ole tervetullut mihinkään? Taustalla moninaiset tarinat: Päihderiippuvuuden syntyä ja siitä toipumista on tarkasteltu niin suomalaisessa kuin ulkomaisessakin tutkimuskentässä. On havaittu, että päihderiippuvuuden syntyyn usein vaikuttavat sellaiset tekijät, kuten heikko itsetunto, päihderiippuvuuden sukupolveutuneisuus, nuoruudessa koettu henkinen ja fyysinen väkivalta, läheisriippuvuus sekä tarve kuulua joukkoon. Useilla päihteistä riippuvaisilla on taustalla lukuisia traumaattisia kokemuksia, hylkäämisen tunnetta ja yksinäisyyttä. Päihderiippuvuuden myötä useilla joko entisillä tai päihteistä riippuvaisilla on runsaasti myös minäkuvan sekä yhteiskuntaan kiinnittymisen haasteita. [1] Lisäksi useiden päihderiippuvuudesta toipuneiden ihmisten elämän varrella on ollut useampia retkahduksia ennen lopullista onnistumista tavoitteessaan. On tärkeää tuoda yhä avoimemmin esiin näitä yksilöllisiä kertomuksia siitä kuinka moninaisia ovat ne polut, joiden kautta ihmisille voi muodostua päihderiippuvuus. Niiden avulla voimme lisätä ymmärrystä siitä, kuinka päihteidenkäyttö harvoin on syy vaan pikemmin seuraus jostakin. Yhdessä kohti eheämpää ja mielekkäämpää arkea: Jotta päihteistä riippuvaiset uskaltaisivat hakea apua ongelmiinsa, on julkisen keskustelun muututtava syyttävästä myötätuntoiseksi ja tuomitsevasta auttavaksi. Harva päihteistä riippuvainen etenkään päihderiippuvuuden ollessa jo pitkälle edennyt käyttää päihteitä ilon tai huvin vuoksi. Päihteistä riippuvaisten kokonaisvaltainen tukeminen edellyttää asiakkaan ja työntekijän välistä kunnioitusta ja turvallisuudentunteen lisäämistä – tilaa, jossa traumaattisiakin kokemuksia pääsee työstämään sekä löytämään vaihtoehtoisia tapoja kohdata ja käsitellä niitä. [3] Siitä syystä onkin tärkeää pyrkiä tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään päihderiippuvuuden syntyyn vaikuttavia tekijöitä. On ojennettava käsi myös niille, joille päihderiippuvuus on jo syntynyt. Heillä on usein jo taustallaan paljon henkistä painolastia sekä minäkuvan haasteita eivätkä nämä asiat helpota sormea osoittamalla. Vain suhtautumalla inhimillisesti, vastaanottavasti, kuuntelemalla ja tarjoamalla yksilöllisiä keinoja työstää riippuvuustaustaa voimme aidosti auttaa heitä, jotka apua kaipaavat. Johanna Kadak, Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelija Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Päihderiippuvuuden monet kasvot. Nuorten naisten minäkuvan rakentuminen huumeriippuvuuden poluilla.” Kirjallisia lähteitä:
Sijaishuollossa työskentelevällä sosiaalityöntekijällä pitää olla ohjat käsissä ja palikat kasassa6/12/2022
Sijaishuollossa työskentelevän sosiaalityöntekijän työ on vaativaa asiantuntijatyötä, jossa tarvitaan asiantuntemusta monelta eri alalta. Pro gradu- tutkielmassani tarkastelin sijaishuollossa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuutta. Aineistona käytin yhteiskuntatieteellisen tietoarkisto Ailan FSD3203 Tampere Praksis: Lastensuojelun sijaishuolto ja läheisverkostot 2016- aineistoa. Mistä syntyy asiantuntemus toimia tilanteessa? Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle vaatii sosiaalityöntekijältä tarkkaa harkintaa ja asiantuntemusta. Kokenut sosiaalityöntekijä tietää, milloin lapsen tilanne on sellainen, että siihen tulee ulkopuolisen puuttua. Tarja Heino [1] käyttää kuvaavasti tilanteesta käsitettä ”naksaus”. Se kuvaa sosiaalityöntekijän sisäistä tietoa ja oivallusta tilanteesta, jolloin sosiaalityöntekijälle syntyy varmuus toimia tilanteessa. Sosiaalityöntekijän asiantuntemus toimia tilanteessa syntyy omien kokemusten, työkokemuksen ja ammatillisten käytäntöjen kautta. Asiantuntijuus on vastuuta lapsen kokonaistilanteesta Sijoitetun lapsen arjen asiat hoituvat sijaishuoltopaikassa, mutta kokonaisvastuu lapsen asioista on sosiaalityöntekijällä [2]. Kaikki toimii, jos sosiaalityöntekijällä on ohjat käsissä ja palikat kasassa. Sosiaalityöntekijän hartioita painaa virkavastuu, mutta kestävätkö hartiat? Sijoitettu lapsi on usein erityistä tukea tarvitseva lapsi ja sosiaalityöntekijällä tulee olla asiantuntemusta monelta eri alalta, ei pelkästään sosiaalityöstä. Lapsen asiat ovat aina erityisiä ja tarvitsevat sosiaalityöntekijältä paljon osaamista, vaikkei lapsi olisi erityistä tukea tarvitseva lapsi. Asiantuntijuus on yhteistyötä läheisverkoston kanssa Yhteistyön tekeminen vanhempien ja muun läheisverkoston kanssa on kaiken a ja o. Sijoituksen aikana lapsen läheisverkosto saattaa vaihdella, mutta sosiaalityöntekijä tekee yhteistyötä sen hetkisen läheisverkoston kanssa. Sosiaalityöntekijä vuoroin aktivoi ja rajaa yhteydenpitoa. Asiantuntijuus on sijaishuoltopaikkojen tukemista ja valvomista Sijaishuoltopaikkojen tuen tarve vaihtelee. Sijaisperheet tarvitsevat sosiaalityöntekijän tukea enemmän kuin lastensuojelulaitokset. Sijoituksen alkuvaiheessa tuen tarve on usein suuri, mutta vähenee sijoituksen jatkuessa. Osa sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta on sijaishuoltopaikkojen valvontatehtävä. Lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä vaaditaan erityistä asiantuntijuutta. Vaatimukset asiantuntijuudelle muuttuvat jatkuvasti, ne elävät ajassa ja paikassa. Ympäröivä maailma ja sen vaatimukset muuttuvat kaiken aikaa ja sosiaalityön on vastattava näihin muutoksiin. Anna-Maija Karstu Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Lapin yliopisto Kirjoitus perustuu pro gradu- tutkielmaan: Kaikki sujuu, kun on ohjat käsissä ja palikat kasassa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän asiantuntijuus sijaishuollossa. Työn ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Lähteet:
Lastensuojelulakiin tuli vuoden 2022 alussa asiakasmäärää koskeva säännös. Tällä rajattiin sitä, kuinka monta lasta lastensuojelun sosiaalityöntekijällä saa olla asiakkuudessaan. Lain valmistelussa tähän asiaan annettiin lukuisia lausuntoja, joissa esitettiin muun muassa millaisia vastuita ja rooleja sosiaalityöntekijöillä nähtiin olevan liittyen asiakasrajaukseen. Miten lapsi voi toimia lastensuojelussa? Eikö lapsi ole juuri toiminnan kohde? Lapsen toimijuutta voi kuvata parhaiten sillä, että lapsella on oma roolinsa olla osallinen häntä koskevissa toimissa. Lapsella on oikeus esittää näkemyksensä häntä koskevissa päätöksissä. Lapsen oma mielipide ja hänen kokemuksensa tulee ottaa huomioon, kun hänen asiaansa käsitellään ja tehdään häntä koskevia päätöksiä. Vaikka lapsen tahto ei voi olla samalla se mihin asiassa päädytään, ei lapsen näkemystä ja kokemusta tule silti ohittaa. Tällä vahvistetaan lapsen edun toteutumista. Sosiaalityöntekijä paljon vartijana Lapsen mahdollisuus olla toimijana omassa asiakkuudessaan tulivat esiin juuri sosiaalityöntekijän työn kautta. Lapsella nähtiin olevan mahdollista rakentaa luottamuksellista suhdetta sosiaalityöntekijään tai kertoa omaa näkemystään ja kokemuksiaan, mikäli sosiaalityöntekijällä on riittävästi aikaa tapaamisiin ja kuunnella lasta. Aikaa ei nähty olevan riittävästi, jos asiakkaita on liian paljon. Sosiaalityöntekijä mahdollistaa myös lapsen saada oikeanlaisia tukitoimia ja palveluja resurssien puitteissa. Voiko asiakasmäärän rajauksella vaikuttaa lapsen toimijuuteen? Asiakasmäärät sosiaalityöntekijää kohden eivät muutu vain lakipykälillä ja hyvällä tarkoituksella sen takana. Eikä lapsen mahdollisuus saada olla paremmin osallisena ja hänen toimijuutensa parane vain sillä, että sosiaalityöntekijällä on vähemmän asiakkaita. Tämä on iso toimintaympäristö, jossa aikuisilla on omat roolinsa sen takaajina. Aina lähtien taloudellisten resurssien jakamisesta päätyen sosiaalityöntekijän omaan sitoutumiseen kohdata lapsi niin, että lapsella on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Minna Mattila, sosiaalityön opiskelija.
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Lapsen etua ja toimijuutta etsimässä. Lapsen etu ja toimijuus lastensuojelulain asiakasmitoitusta koskevassa lainvalmisteluaineiston lausunnoissa ja asiantuntijalausunnoissa. Tutkielman ohjaajana toimi Tarja Orjasniemi. Tutkimuksen toteuttaminen Tarkastelen tutkielmassani sitä, millaisena Putnamin sosiaalinen pääoma näyttäytyy koulukiusaajien kertomuksissa sekä sitä, miten aikuistuneet koulukiusaajat määrittelevät koulukiusaamisen kertomuksissaan. Jäsennän sosiaalista pääomaa Putnamin esittämän sosiaalisen pääoman jaottelulla. Ellosen [1] mukaan sosiaalinen pääoma muodostuu yhteisöissä, jossa normit, luottamus ja sosiaaliset verkostot kohtaavat ja toteutuvat. Tutkimus on laadullinen ja sen metodologiseksi lähtökohdaksi valikoitui narratiivinen lähestymistapa. Tutkimuksen aineiston tuottavat aikuiset, jotka kokevat, että ovat osallistuneet koulukiusaamiseen peruskoulussa. Narratiivinen aineisto on muodostunut kirjoituspyynnön kautta kerätyistä nimettömistä kertomuksista. Aloitin aineiston keräämisen 18. tammikuuta vuonna 2022. Aikuistuneiden koulukiusaajien kertomuksia kertyi 13 kappaletta. Aineiston analysoin teorialähtöisen tematisoinnin keinoin, jolloin analyysia ohjaa aikaisemmin määritelty teoria. Koulukiusaajan sosiaalinen pääoma Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä etsittiin vastauksia siihen, millaisena Putnamin sosiaalinen pääoma näyttäytyy koulukiusaajien kertomuksissa. Tiivistin kertomuksista analysoimani vastaukset tutkimuskysymyksiini seuraavan kuvion muotoon. Kuvio 1. Koulukiusaajan sosiaalisen pääoman esiintyminen kertomuksissa Kuvio havainnollistaa sen, miksi koulukiusaaja kiusaa. Sosiaalisessa verkostossa näkyy perheväkivallan kokemus. Aikuistuneet koulukiusaajat kertoivat, että olivat kokeneet kotona erilaisia fyysisen ja psyykkisen väkivallan muotoja. Kertomuksista ilmeni vertaisten ja ryhmään kuulumisen keskeinen merkitys kiusaajaksi ryhtymiselle. Luottamus ilmeni luottamuksen puutteena itseä tai koulun henkilökuntaa kohtaan. Kiusaaja voi hakeutua valta-asemaan yhteisössään, koska hän pelkää tulla itse kiusatuksi. Kiusaamisen tavoitteena on ollut turvata se, että ei tulisi itse enää kiusatuksi tavoittelemalla kiusaamisen avulla kouluyhteisöissä parempaa valta-asemaa. Yhteisö, jossa kiusaaja sinä hetkenä on, määrittää sen, kenen kanssa saa viettää aikaa ja ketä kiusataan. Vertaisryhmän yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä on osuutta kiusaamiseen. Vertaisryhmän asenteet luovat yhteisiä tapoja toimia tietyssä ympäristössä eli normeja. Koulukiusaamisen määritelmä Toisessa tutkimuskysymyksessä etsittiin vastausta siihen, millaiseksi aikuistuneet koulukiusaajat määrittelevät koulukiusaamisen. Tutkimuksessa kiusaaminen ilmeni kiusaajan subjektiivisena kokemuksena tapahtuneesta. Hamaruksen mukaan [2] kiusaamisen määritelmissä yleisesti korostetaan kiusaamisen kestoa ja toistuvuutta. Tässä tutkimuksessa kiusaaminen liittyi suhteessa aikaan ja sosiaaliseen yhteisöön. Herkaman [3] mukaan usein koulukiusaamiseksi on luokiteltu toiminta, jossa näkyy voimasuhteiden epätasapaino kiusaajan ja kiusatun välillä. Kertomuksissa oli löydettävissä voimasuhteiden epätasapaino siten, että kiusaajia oli kiusattua nähden enemmän. Salmivallin [4 ]mukaan yleisesti kiusaaminen luokitellaan fyysiseksi väkivallaksi tai piiloiseksi kiusaamiseksi. Tässä tutkielmassa käsiteltiin kiusaamista yhtä kertojaa lukuunottamatta määrittelivät kiusaamisen piiloisena eli epäsuorana kiusaamisena. Talan Sharif Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Koen, että olin kiusaaja ja uhri” Narratiivinen tutkimus koulukiusaajan toiminnan ymmärtämisestä Putnamin sosiaalisen pääoman teoriasta käsin. Työn ohjaajana toimi Liisa Hokkanen. Kirjallisuus
|
Yhteisillä tulillaLapin yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteisön blogi. Categories |
Yhteisillä tulilla | Yhteisillä tulilla |